Haku

Poimintoja ratkaisusuosituksista 3/2016

Pankki-, Arvopaperi- ja Vakuutuslautakunnan antamia ratkaisusuosituksia

Kiinteistövakuutus ja muutokset vakiintuneessa käytännössä

VKL 214/16 Oliko vakuutusyhtiöllä oikeus rajata kartoituskulujen korvattavuutta kiinteistövakuutuksesta? Kosteuskartoituskulujen korvaaminen.

Asunto-osakeyhtiössä sattui käyttövesiputken vuotovahinko. Isännöitsijä oli tilannut X Oy:n paikalle kartoittamaan vahinkoa. Vakuutusmeklariyhtiö teki asiasta vahinkoilmoituksen. Vakuutusyhtiö korvasi vuotovahingon mutta ei X Oy:n kartoitusraporttia. Vakuutusyhtiön mukaan raportti ei ole vahingon korjauskustannus, joita vakuutuksesta korvataan. Jos vakuutusyhtiö tilaa itse kartoituksen, tai se on tilattu sopimuskumppanilta, tulee lasku yhtiön maksettavaksi.

Vakuutusalalla on vakiintuneesti jo vuosien ajan korvattu kiinteistövakuutuksista ja kotivakuutuksista kosteuskartoituksia riippumatta siitä, kuka kartoituksen on tehnyt. Kartoitukset tehdään vahingon syyn, laajuuden ja korjaustoimenpiteiden määrittämiseksi. Vakuutusyhtiö oli näissä asioissa uudistanut käytäntöjään ja toimintamallejaan ja tiedottanut niistä myös asiakkaille.

Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä ehdoissaan mitä vahinkoselvityksiä se korvaa ja kenen tekeminä, mutta rajoituksista voisi toisaalta seurata vakuutusyhtiölle vastuu kartoitus-selvitystyön laadusta. Lautakunta katsoi, että yhtiön vakiintuneesti noudattama käytäntö korvata kartoituskustannuksia on osa vakuutussopimusta. Jos yhtiö muuttaa korvausprosessiaan siten, että asiakkaan mahdollisuus saada kulukorvausta kapenee ja rajoittuu vain tiettyihin kartoituksen tekijöihin, lautakunnan tulkinnan mukaan asiassa on kyse myös vakuutusehtojen muuttamisesta. Muutokset tulee tehdä samalla tavalla kuin kaikki muutkin muutokset vakuutusehtojen ja lain mukaan on tehtävä. Lautakunta suositti kartoituskulujen korvaamista.

Lue koko ratkaisusuositus »

Negatiivinen korko ei tuonut maksuvelvollisuutta pankille

PKL 43/16 Oliko luotonantaja velvollinen maksamaan korkoa velalliselle tai vastaavasti pienentämään velkapääomaa velkakirjan korkoehdon mukaisen laskennallisen kokonaiskoron arvon ollessa negatiivinen?

A:n asuntolainasta perittävä korko oli velkakirjan mukaan 3 kk euribor + marginaali 0,25 %. A katsoi, että korkoehdon mukaan asuntoluoton koron tulisi olla negatiivinen, kun lainan kokonaiskorko oli painunut laskennallisesti negatiiviseksi. Pankki katsoi, ettei sillä velkojan roolissa ollut velvollisuutta tehdä velalliselle suorituksia. Luoton ehdoissa ei ollut huomioitu negatiivisen kokonaiskoron tilannetta.

Pankkilautakunta totesi, että velkakirjalain ja korkolain korkoa koskevat säännökset perustuvat vakiintuneelle käsitykselle siitä, että korko on vastike, jonka velallinen on velvollinen maksamaan luotosta velkojalle. Toisaalta koronmaksuvelvollisuuden osalta lähtökohtana on velallisen ja velkojan välinen sopimusvapaus, ja asiasta olisi sinänsä voitu sopia A:n esittämällä tavalla. Pankkilautakunta katsoi velkakirjassa ja muissa luottoa koskevissa asiakirjoissa käytettyjen sanamuotojen osoittavan, että niissä oli, kuten lainsäädännössäkin, pidetty silmällä vain velallisen velvollisuutta maksaa velkojalle korkoa. Lautakunta piti ilmeisenä, ettei sopimusta tehtäessä sinänsä ollut otettu huomioon kysymyksessä olevaa poikkeuksellista tilannetta, jossa kokonaiskorko muodostuu laskennallisesti negatiiviseksi. Lautakunta piti ilmeisenä myös sitä, että mikäli käsillä oleva tilanne olisi osattu ennakoida velan korosta sovittaessa, sopimusosapuolet eivät olisi sopineet korosta sillä tavoin, että velkojan olisi – poiketen siitä, miten koron käsite on vakiintuneesti ymmärretty – maksettava korkoa velalliselle. Korkoehtoa ei myöskään pelkästään sillä perusteella, että epäselviä sopimusehtoja tulkitaan laatijansa vahingoksi, ollut tulkittava siten, että velkojan olisi maksettava korkoa velalliselle. Pankkilautakunta katsoi, ettei velkakirjan korkoehdon mukaisen kokonaiskoron laskennallinen negatiivinen arvo synnyttänyt pankille maksuvelvollisuutta tai muuta hyvitysvelvollisuutta A:lle, ja että A:lta perittävä asuntoluoton korko oli tuolloin 0 %. Lautakunta oli yksimielinen.

Lue koko ratkaisusuositus »

Tutustu myös toiseen vastaavanlaiseen ratkaisusuositukseen negatiivisesta korosta: PKL 9/16 »

Sijoitusneuvonnan asianmukaisuus

APL 5/16 Oliko kyse sijoitusneuvonnasta vai vain tuotteen markkinoinnista ja välityksestä? Tuotteen asianmukaisuus asiakkaalle.

A ja palveluntarjoajan edustaja olivat tavanneet talousasioiden merkeissä palveluntarjoajan edustajan aloitteesta. A oli ilmoittanut haluavansa rahoilleen vain suojaa inflaatiota vastaan, mikä oli kirjattu hänestä tehtyyn tarvekartoitukseen. A oli lisäksi nimenomaisesti tiedustellut, saako sijoituksesta ainakin pääoman takaisin. A oli tapaamisissa käytyjen keskusteluiden perusteella päätynyt sijoittamaan erään ulkomaisen pankin vipusertifikaattiin. Merkintä oli kuitenkin ehtinyt jo täyttyä, minkä vuoksi kohde vaihdettiin palveluntarjoajan edustajan aloitteesta vastaavankaltaiseen toisen pankin tuotteeseen.   Sijoitustilanteessa A oli allekirjoittanut vakuutuksen, jossa todettiin A:n saamien tietojen olleen objektiivisia ja asiallisia, sekä etteivät tiedot ole sisältäneet suositusta tai neuvonantoa sijoittaa vipusertifikaattiin. Tuotteen erääntyessä A:lle palautui alle puolet sijoitetusta pääomasta. Arvopaperilautakunnan arvioitavaksi tuli se, oliko tapauksessa kyse sijoitusneuvonnasta ja se, oliko tuote ollut A:lle objektiivisesti arvioiden asianmukainen.

Arvopaperilautakunta totesi, että tarjotun sijoituspalvelun luonnetta arvioidaan kokonaisuutena, jossa huomioon otetaan niin kirjallisesti kuin suullisestikin annetut tiedot. Palveluntarjoajan asiakirjoihinsa kirjaamat vakiolauseet tai valmiiksi rastittamat valinnat tarjotun palvelun sisällöstä eivät sellaisenaan tarkoita, etteikö toimintaa voitaisi arvioida myös toisin, jos tapauksen tosiasialliset olosuhteet sitä puoltavat. Ottaen huomioon asiasta saadun kokonaisselvityksen lautakunta katsoi, että asiakkaalle oli perustellusti voinut syntyä sellainen käsitys, että kyse oli ollut sijoitusneuvonnasta.  Lautakunta katsoi myös, ettei suositeltu tuote ollut A:n sijoittajaprofiilin mukainen eikä vastannut hänen tavoitteitaan. Lautakunta suositti palveluntarjoajaa korvaamaan asiakkaalle tuotteeseen sijoittamisesta aiheutuneen vahingon.

Lue koko ratkaisusuositus »

Riitaa toimeksiannon sisällöstä

APL 9/15 Salkun realisointi. Puhelun tallentaminen.

X Oy:llä oli ollut täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelu pankissa useita vuosia. X Oy:n toimitusjohtaja A oli kertomansa mukaan puhelimitse pyytänyt salkunhoitajaa lunastamaan yhtiön omistamat rahasto-osuudet kahdessa erässä peräkkäisinä päivinä. Rahasto-osuudet oli realisoitu kahdessa erässä noin kahden viikon ajallisella hajautuksella. Rahaston arvo oli tällä välin laskenut, mistä aiheutui asiakkaalle vahinkoa. Salkunhoitajan matkapuhelimeen tullutta puhelua ei ollut tallennettu, joten Arvopaperilautakunnan arvioitavaksi jäi kysymys siitä, mikä oli A:n puhelimessa salkunhoitajalle antaman salkun realisointia koskevan toimeksiannon sisältö lunastusten ajallisen hajautuksen osalta.

Arvopaperilautakunta totesi, että sijoituspalveluyrityksen velvollisuutena on tallentaa asiakkaan toimeksiantoihin liittyvät puhelut. Puheluiden tallentamista koskeva velvoite on tärkeä juuri siksi, että toimeksiannon sisältö voidaan todentaa jälkikäteen tilanteissa, joissa siitä syntyy erimielisyyttä. Pelkkä tallentamista koskevan velvoitteen laiminlyönti ei kuitenkaan sellaisenaan synnytä palveluntarjoajalle vahingonkorvausvelvollisuutta, jos se voi jollain muulla tavalla osoittaa toimeksiannon sisällön. Lautakunta katsoi ettei A:n kertomus puhelun sisällöstä ollut epäuskottava, vaikka hänen esittämänsä hajautusten aikataulu olikin tavanomaisesta poikkeava. Arvopaperilautakunta suositti pankkia korvaamaan asiakkaalle aiheutuneen vahingon, koska puhelun tallentaminen oli laiminlyöty eikä pankki pystynyt muullakaan tavalla osoittamaan, että rahasto-osuuksien lunastuksesta olisi sovittu toisin kuin asiakas oli esittänyt.

Lue koko ratkaisusuositus »

Järjestelmävirhe arvo-osuustilin toiminnassa

APL 5/15 Oliko pankki aiheuttanut A:lle korvattavaa vahinkoa, kun A myi järjestelmävirheen takia osakkeita, joita hänellä ei ollut?

A oli käynyt aktiivista kauppaa ulkomaisen osakeyhtiön X AB:n osakkeilla noin parin vuoden ajan. A:n omistuksessa oli todellisuudessa ollut 700 000 osaketta, mutta pankin osakesäilytysjärjestelmässä olleen teknisen häiriön vuoksi järjestelmä näytti A:lla olleen 1 400 000 osaketta. A myi virheen vuoksi 700 000 osaketta kahteen kertaan. Pankki oli parin kuukauden päästä myynneistä havainnut virheen ja muuttanut A:n osakeomistuksen 950 000 osakkeesta 250 000 osakkeeseen. A ei mielestään ollut tietoinen arvo-osuustilin virheellisestä saldosta. A oli kaupantekohetkellä luullut ettei myynti ollut onnistunut, minkä vuoksi hän oli myynyt osakkeet toiseen kertaan. A:n mukaan virhe olisi tullut korjata siten, että hän palauttaisi tuplamyynnistä virheellisesti saamansa varat pankille ja pankki hankkisi A:lle takaisin 700 000 osaketta, jotka se oli virheen huomattuaan ottanut pois asiakkaalta.

Arvopaperilautakunnan enemmistö katsoi äänin 3-2, että A oli tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että hänen arvo-osuustililleen tehty 700 000 osakkeen merkintä oli virheellinen. Sen vuoksi A:n kannettavaksi jäi markkinariski siitä, että hän oli käynyt kauppaa osakkeilla joita hänen arvopaperitilillään ei olisi kuulunut olla. Koska kyseessä olivat ulkomaiset osakkeet, tapaukseen sovellettiin arvopaperitileistä annettua lakia. Pankilla oli ollut oikeus korjata arvopaperitilille tehty virheellinen merkintä, eikä pankki vastannut myynnistä mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta. Arvopaperilauta ei suosittanut korvausta.

Eri mieltä olleet suosittivat, että pankki hankkisi asiakkaalle 700 000 X AB:n osaketta ja että asiakas suorittaisi pankille virheellisesti saamansa varat.

Lue koko ratkaisusuositus »

Liitännäisen luottosopimuksen peruuntuminen

PKL 140/15 Oliko asiakkaalla oikeus vaatia luottokortilla tehdyn maksun palautusta luotonantajalta, kun maksunsaaja ei suostunut peruuttamaan kauppaa? Luotonantajan ja myyjän yhteisvastuu. Ulkomaisen lain tulkinta.

A osti lomamatkalla Kanariansaarilla ollessaan useasta erillisestä lomasta koostuvan lomapaketin, jonka käsirahan hän maksoi luottokortillaan. Sopimuksen mukaan lomapaketissa ei ollut palautusoikeutta. A ilmoitti myöhemmin matkanjärjestäjälle haluavansa peruuttaa sopimuksen pakottavan lainsäädännön nojalla. A katsoi, että pitkäkestoisia lomatuotteita koskevan direktiivin ja lain mukaan asiakkaalla oli oikeus peruuttaa sopimus 14 päivän sisällä sopimuksen tekemisestä. Matkanjärjestäjä ei suostunut peruuttamaan kauppaa, jolloin A vaati maksun palautusta luotonantajalta.

Pankkilautakunta totesi, että kuluttajaoikeusdirektiivin ja sen nojalla säädetyn Espanjan lain mukaan kaikki liitännäissopimukset peruuntuvat automaattisesti ilman kuluttajalle koituvia kustannuksia tilanteissa, joissa kuluttaja direktiivin mukaisesti peruuttaa muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdyn sopimuksen. Pankkilautakunta katsoi, että asiakkaan ja pankin välinen sopimus kaupan rahoittamisesta oli direktiivissä ja Espanjan laissa tarkoitettu liitännäissopimus.  Kyseinen rahoitussopimus oli peruuntunut automaattisesti silloin, kun asiakkaan ja myyjän välinen sopimus olisi pitänyt lain mukaan peruuttaa. Näin ollen lautakunta katsoi asiakkaalla olleen oikeus vaatia luottokortilla maksetun myyntihinnan palauttamista kaupan luotottaneelta pankilta tilanteessa, jossa myyjä ei suostunut peruuttamaan sopimusta vaikka asiakkaalla lain mukaan oli oikeus peruutukseen. Pankkilautakunta suositti pankkia palauttamaan asiakkaan maksaman käsirahan.

Lue koko ratkaisusuositus »

Oikeusturvavakuutuksen rajoitusehdon tulkinta

VKL 49/16 Avio-omaisuuden osituksessa avustaneen asiamiehen vahingonkorvausvastuu päämiestään kohtaan. Avioeroa ja avioeroon liittyviä varallisuusriitoja koskevan rajoitusehdon tulkinta.

Vakuutettu A oli kantajana vahingonkorvausriidassa, jossa vastapuolena oli häntä avio-omaisuuden osituksessa edustanut asianajaja. Riita koski sitä, oliko asianajaja suorittanut toimeksiannon sillä tavoin virheellisesti, että hän oli virheestä aiheutuneesta vahingosta A:lle korvausvelvollinen. A oli hakenut oikeusturvaetua tähän riitaan. Asiassa oli kysymys siitä, koskiko riita vakuutuksen rajoitusehdon tarkoittamalla tavalla avioeroon liittyvää vaatimusta. Vakuutusyhtiön mukaan asia liittyi kiinteästi avioliiton jälkeiseen varallisuusriitaan, eikä asia sen vuoksi kuulunut oikeusturvavakuutuksen piiriin. A:n mukaan vahingonkorvausvelvollisuus ei ollut avioeroon liittyvä tai avioeroprosessista johtuva seikka, vaan seurausta asianajajan huolimattomasta toiminnasta.

Vakuutuslautakunta totesi, ettei ehtokohtaa ole tarkoitettu kattamaan kaikkia sellaisia riitoja, joilla on jonkinlainen kausaalisuhde avioeroon. Ehtokohtaa sovelletaan sanamuotonsa mukaan niihin riitoihin, jotka koskevat avioeroa tai siihen liittyviä varallisuus- tai muita vaatimuksia. Ehdossa käytetty sanamuoto ”koskee” edellyttää läheisempää liityntää avioeroon kuin jos ehdossa olisi käytetty sanamuotoa ”liittyy”. Vaikka asiamiehen toiminta sinänsä liittyi osapuolten avioeroon, ei asiamiehen toimintaa koskevan riidan voida katsoa koskevan avioeroon liittyvää vaatimusta. Lisäksi lautakunta totesi, että vakuutuksen rajoitusehtoja on vakiintuneen käytännön mukaan tulkittava suppeasti. Lautakunta katsoi, ettei riita koskenut avioeroa eikä omaisuuden ositusta vaan vakuutetun asiamiehen toimintaa osituksessa. Lautakunta suositti vakuutusyhtiötä myöntämään asiaan oikeusturvaedun.

Lue koko ratkaisusuositus »

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia