Haku

Blogi: Mallia sovittelevasta neuvonnasta?

Julkinen riitely eri kanavissa yleistyy, ja kärkevillä mielipiteillä kalastellaan usein enemmän huomiota, kuin ratkaisuja. Sovittelevalla asenteella olisi kuitenkin mahdollista päästä parempiin tuloksiin, muistuttaa FINEn toimitusjohtaja Anu Koskenvuo blogissaan. FINE ratkoi viime vuonna lähes 11 000 vakuutus- ja rahoitusasioihin liittyvää yhteydenottoa, joista valtaosa selvisi neuvonnalla.

Elämme ristiriitojen aikaa: yhteiskunta polarisoituu ja julkinen keskustelu on entistä kärjekkäämpää. Tuntuu, että yhteistä näkemystä ei useinkaan edes yritetä hakea, vaan riidan osapuolet kaivautuvat yhä syvemmälle omiin poteroihinsa. Tämä on iso muutos suomalaisessa yhteiskunnassa, missä konsensusta on totuttu arvostamaan.

Ihmiset ovat myös julkisesti entistä ärhäkämpiä ottamaan kantaa.

Kannatan avointa keskustelua, mutta vierastan sitä, että esimerkiksi netin keskustelupalstoilla mielipiteitä jaetaan nimettömänä ilman faktojen tarkistamista. On ymmärrettävää, että itselle tärkeät asiat herättävät voimakkaitakin tunteita. Avoin keskustelu ei tarkoita sitä, ettei asioista voisi olla eri mieltä, päinvastoin. Mielipiteiden tulisi kuitenkin perustua tosiasioihin, rakentavaan keskusteluun ja sovittelevaan asenteeseen.

Aloitin FINEn toimitusjohtajana viime vuoden alussa. FINE on riippumaton asiantuntijataho, joka neuvoo ja ratkoo riitoja finanssiasioihin liittyviä riitoja maksutta. Palveluillemme on tarvetta, sillä saimme viime vuonna lähes 11 000 yhteydenottoa. Suurin osa asioista ratkottiin meillä neuvonnassa ja loput riidanratkaisumenettelyn kautta. FINEn ratkaisut vaikuttavat alan hyvien tapojen kehitykseen.

Minulle itselleni FINE oli entuudestaan tuttu, koska tulin tehtävään pankki- ja vakuutusmaailmasta. Kuitenkin reilun vuoden aikana minuun on tehnyt vaikutuksen, kuinka monenlaisia kysymyksiä asiakkailta ja finanssialan yrityksiltä meille tulee. Iso osa kysymyksistä on vaativia ja niillä on myös huomattava taloudellinen merkitys asiakkaan elämässä. Syvän vaikutuksen on tehnyt samalla FINEn asiantuntijoiden osaaminen ja sitoutuminen selvittämään jokainen yhteydenotto puolueettomasti ja huolellisesti niin, että kimurantitkin asiat ratkeavat.

Myös finanssialan yritykset ja henkilöasiakkaamme pitävät sovittelevaa toimintaamme hyödyllisenä. Neuvonta-asioiden lisäksi iso osa toiminnastamme sisältää riidanratkaisua. Kaikessa tässä on mukana sovitteleva ja ratkaisuja hakeva ote. On palkitsevaa nähdä, kuinka helpottuneita asiakkaamme ovat, kun he tulevat kuulluiksi. Lopputuloksesta riippumatta ihmisille on todella tärkeää, että heidän asiansa käsitellään puolueettomasti ja luotettavasti. Viime vuonna noin 40 prosenttia käsittelemistämme tapauksista ratkesi joko kokonaan tai ainakin osin asiakkaiden eduksi.

Sovitteleva toimintamme säästää selvää rahaa – niin yhteiskunnalta kuin yksittäisiltä kansalaisiltakin. FINEssä asiat käsitellään keskimäärin selkeästi nopeammin kuin esimerkiksi tuomioistuimessa, eikä erillisiä asiamiehiä yleensä tarvita. Asiakkaille käsittely on maksutonta ja myös finanssialan yrityksille sovittelumenettely tulee huomattavasti käräjöintiä edullisemmaksi. Riitaprosessin käsittely oikeuslaitoksessa maksaa keskimäärin tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja.

Olen vahvasti sitä mieltä, että sovitteluun ohjaavat periaatteet sopisivat malliksi monelle – varsinkin tässä riitaisassa ajassa. Rakentava ja luottamukseen perustuva keskustelu veisi yhteiskuntaamme myönteisempään suuntaan.

Anu Koskenvuo, toimitusjohtaja, FINE

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!