Uutiskuvat sodasta Ukrainassa ja nopeasti muuttunut turvallisuustilanne on vienyt uutistilan kaksi vuotta otsikoita hallinneelta koronapandemialta, joka ei sekään ole kadonnut minnekään. FINEn neuvonnassa sodan heijastumat ovat toistaiseksi liittyneet lähinnä pankkiasioihin. Pinnalle ovat nousseet mm. pankkiasioiden hoito, pankkitilin avaus, talletussuoja ja säästöt, käteisvarat ja pankkijärjestelmän toimivuus.
Venäläistaustaisilla asiakkailla on jo pidempään ollut vaikeuksia saada pankkiasioitaan hoidettua suomalaisissa pankeissa ja tässä suhteessa asiat eivät ole ainakaan helpottaneet. Ukrainalaisten pakolaisten vaikeuksista avata pankkitiliä Suomessa on kysytty muutamia kertoja. Muutamissa asiakasyhteydenotoissa on kysytty Venäjä-rahastoihin sijoitettujen varojen kohtalosta. Asiakkaiden yhteydenotoissa on kuitenkin suurimpana heijastunut huoli siitä, miten omille talletuksille ja säästöille käy, jos sotatoimet laajenisivat. Käteisvarojen nostoja tehdään aiempaa enemmän ja asiakkaat joutuvat nyt vastaamaan pankkien kysymyksiin käteisvarojen käyttötarkoituksesta. Se harmittaa asiakkaita. Toinen asiakkaita huolettava asia on, toimiiko talletussuoja siinäkin tilanteessa, jos Suomeen hyökätään ja pankkijärjestelmä ei toimi. Suomeen kohdistuva sodan uhka ei nyt ole akuutti, mutta Ukrainan tilanteen pitkittyessä, taloustilanteen vaikeutuessa ja inflaation edelleen kiihtyessä voi olla, että asiakkaiden ongelmat pankki- ja vakuutusasioissa lisääntyvät ja näkyvät FINEssäkin laajemmin.
Kriisin uhatessa nousevat esiin monenlaiset riskit ja omat talouden hallinnan taidot vahinkojen ennakoinnissa, minimoinnissa ja varautumisessa punnitaan. On hyvä, että meillä Suomessa talousosaamisesta ja varautumisesta on jo muutaman vuoden ajan keskusteltu paljon ja talousosaamisen parantaminen on yhteinen agendamme. Talousosaamisen ja varautumisen taitoja tulee kehittää jatkuvasti ja ennakoiden, ei vasta kriisiaikana, kun niitä erityisesti tarvitaan.
Jos sotauutisoinnista ja sen talousvaikutuksista on löydettävissä jotain positiivista, niin ehkäpä se on uutta ja konkreettista ymmärrystä ja osaamista siitä, mitä kaikkea oman talouden hallinnan ja talousosaamisen taitoihin kuuluu. Sijoittamisesta ja sitä kautta varautumisesta on tullut monelle jo tapa, mutta ehkäpä nyt ymmärretään riittävän hajautuksen merkitys aikaisempaa paremmin. Moni luopui koronan myötä käteisen käytöstä, mutta nyt ymmärretään kohtuullisen kotona olevan käteiskassan merkitys ja osataan laittaa osa sijoituksista ja säästöistä nopeasti rahaksi muutettavaan kohteeseen. Kyberhyökkäysten myötä on konkretisoitunut myös se, mikä merkitys on sillä, että lompakosta löytyy muutama erilainen ja eri pankin maksukortti.
Viimeaikaisista tapahtumista oppineena pidetään esillä oman talouden hallinnan syventävät opinnot myös siinä vaiheessa, kun tilanne on vakautunut. Nyt toivomme kaikki sodan nopeaa loppumista. Sodan taloudelliset vaikutukset inhimillisestä hädästä ja kärsimyksestä puhumattakaan ovat jotakin, mitä kukaan ei tarvitse.