Aivan aluksi kannattaa selvittää, minkälainen säästäminen on ylipäätään kannattavaa ja mitä säästämisen tapoja on olemassa. Myös sijoituspäätöksissä tieto on valttia, sillä jokainen haluaa sijoittaa tuottoisasti. Ja sijoittamisessa tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä: mitä parempi tuotto sitä suurempi on myös riski, pääsääntöisesti.
Säästämistä ja sijoittamista ei aina voi edes erottaa toisistaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on oman asunnon hankinta. Se edellyttää usein säästämistä etukäteen, lainan ottoa ja on myös sijoittamista, jos asunnon ostaa alueelta ja ajankohtaan, jotka mahdollistavat omaisuuden karttumisen asunnon arvon nousuna.
Erilaisiin säästämisen ja sijoittamisen vaihtoehtoihin tutustumiseen on hyvä käyttää aikaa; miettiä, suunnitella ja ennakoida eri tilanteita ja omia mahdollisuuksiaan ja tavoitteitaan, jotta oma elämä ja talouden hallinta niin arjessa kuin kriisitilanteissa pysyisi mahdollisimman hyvässä tasapainossa.
Tietoa ja vinkkejä säästämisen ja sijoittamisen tueksi löydät Säästä ja sijoita viisaasti -oppaasta. Oppaassa esitellään perusasiat erityyppisistä sijoitusmuodoista – niin talletuksista, rahastoista ja suorista osakesijoituksista kuin sijoitusvakuutuksista ja asuntosijoittamisestakin.