Haku

Uutiset ja tiedotteet

    Oppaat

      Uusi Sijoituslautakunta aloittaa vuoden 2018 alussa

      Uusi Sijoituslautakunta aloittaa toimintansa FINEssä vuodenvaihteessa. Sijoituslautakunta alkaa käsitellä nykyisessä Arvopaperilautakunnassa käsiteltäviä asioita ja lisäksi Vakuutuslautakunnan I jaostossa käsiteltäviä sijoitusvakuutusasioita. Muutoksen taustalla on ensi vuonna voimaan tuleva IDD-lakipaketti, joka merkittävästi yhtenäistää sijoitusvakuutusten ja rahoitusvälineiden myyntisääntelyä.

      Sijoituslautakunta aloittaa toimintansa Arvopaperilautakunnan nykyisellä kokoonpanolla. Lautakunnan puheenjohtajana jatkaa professori Olli Norros Helsingin yliopistosta ja jaostopäällikkönä FINEn Vesa Sainio. Sijoitusvakuutusasioissa esittelijöinä ovat FINEn johtava neuvonantaja Ville Raulos, johtava lakimies Harri Isokoski ja jaostopäällikkö Tuomas Korkeamäki. Sijoituslautakunta aloittaa toimintansa nykyisen Arvopaperilautakunnan kokoonpanolla, joka jatkaa 31.12.2019 saakka.

      Sijoituslautakunnassa tullaan käsittelemään rahoitusvälineitä koskevia asioita sekä sijoitusvakuutusasioita, kuten säästöhenkivakuutusta ja yksilöllistä eläkevakuutusta koskevia asioita. Sen sijaan riskihenkivakuutusta ja ryhmäeläkevakuutusta koskevat asiat eivät ole sijoitusvakuutusasioita. Ne käsitellään jatkossakin Vakuutuslautakunnan I jaostolla.

      Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

      Palaute julkaisusta

      Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

      Kiitos!

      Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

      Muuta evästeasetuksia