Haku

Uutiset ja tiedotteet

    Oppaat

      Mökkibuumissa tärkeät vakuutukset

      Kesämökkikuume tuntuu jatkuvan Suomessa. Kiinnostus vapaa-ajan asuntoihin on runsasta, moni myös harkitsee oman mökkinsä kunnostusta kesäkaudella. Osto- ja remonttisuunnitelmien yhteydessä on myös hyvä miettiä, minkälaisia vakuutuksia tarvitsee, onhan mökkivakuutuksia tarjolla hyvin eri laajuisina ja sisältöisinä. Pieni hetki kannattaa siis käyttää vakuutusten läpikäyntiin ja niiden kilpailutukseen. Vakuutuksen hintaankin voi vaikuttaa esimerkiksi enimmäiskorvausmäärän, omavastuun ja turvan laajuuden kautta.

      Vakuutusta vapaa-ajan käytössä olevalle asunnolle hankkiessaan kannattaa huomiota kiinnittää seuraaviin seikkoihin. Vapaa-ajan asunto kannattaa vakuuttaa asunnon todellisen jälleenhankinta-arvon tai pinta-alan mukaan. Mökin käyttötarkoitus pitää olla vakuutusyhtiöllä tiedossa, esimerkiksi vuokrataanko mökkiä ulkopuolisille. Irtaimistovakuutuksella vakuutetaan mökillä oleva irtaimisto, esimerkiksi huonekalut, ja rakennusvakuutuksella rakennukset. Rakennuksen vakuutukseen kuuluu mukaan myös pihapiirin pienet rakennukset, mutta suuremmille ulkorakennuksille, esimerkiksi varastolle, aitalle ja saunarakennukselle tarvitaan oma vakuutus.

      Remontoinnin ja kalliimpien hankintojen yhteydessä kannattaa vakuutukset myös päivittää. Esimerkiksi umpinaisten lasiterassien rakentaminen kasvattaa mökin pinta-alaa. Mahdolliset remonttihaaverit voi ottaa huomioon henkilökohtaisen tapaturmavakuutuksen avulla ja talkoisiin kutsutun talkooväen voi vakuuttaa talkoovakuutuksella. Se korvaa muun muassa talkooväelle sattuneiden tapaturmien aiheutuneita hoitokuluja.

      Kommentointi

      Otsikko:
      Kommentti:
      Nimi:
       

      Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

      Palaute julkaisusta

      Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

      Kiitos!