Kansainvälinen INFO-konferenssi kokosi tuomioistuinten ulkopuolisia, finanssialan riidanratkaisijoita yhteen syyskuussa Dublinissa. Koolla oli yli 140 toimijaa 40 eri maasta. Konferenssin yhtenä teemana oli ’Hot topics’ eli ajankohtaiset asiakasyhteydenottojen aiheet, jotka nousivat kulttuuri- ja muista maiden välisistä eroista huolimatta esiin yllättävän samoina.
Pankkiasioissa ikääntyvien ja heikommassa asemassa olevien asiakasryhmien pankkipalveluiden saatavuus ja käytettävyys ovat keskustelun kohteena useissa maissa. Digitalisaation tuomat muutokset palveluiden käytettävyydessä koskettavat erityisesti näitä asiakasryhmiä. Kaikkialla ajankohtaisia aiheita ovat myös erilaiset tilausansat sekä maksukorttien ja verkkopankkitunnusten kalasteluun ja väärinkäytöksiin liittyvät asiat.
Vakuutusasioissa esiin nousivat erityisesti vakuutusehtojen epäselvyys, niiden pituus ja tulkintakysymykset. Keskustelua herätti asiakkaiden kyky ymmärtää vakuutusehtoja sekä pohdinta siitä, lukevatko asiakkaat ehtoja ylipäätään. Korvauskysymysten osalta maailmalla ajankohtaisia aiheita ovat muun muassa luonnonmullistukset ja niiden seuraukset.
Sijoitusasioissa yleisiä keskustelun aiheita olivat muun muassa yritysten perimät palveluveloitukset ilman palvelua, valvojien ja ADR-elinten rajat ylittävät toimivaltuudet, bitcoin- ja kryptovaluuttakysymykset sekä ADR-elinten oikeudenmukainen ja kohtuullinen toiminta. Eri maiden haasteista nousi esiin muun muassa Iso-Britannian eläkeuudistuksesta nousseet ongelmat.