Henkilövakuutusasioissa on hyvin tavallista, että juridisen asiantuntemuksen lisäksi tarvitaan myös lääketieteellistä asiantuntemusta.
”Tämän vuoksi pyydämme usein lääketieteellinen asiantuntijalausunnon ennen asian ratkaisemista. Toki on puhtaasti juridisiakin tapauksia, jotka liittyvät lain tai vakuutusehtojen tulkintaan”, Kaisa sanoo.
Kaisan kertoo samankaltaisten teemojen toistuvan henkilövakuutusriidoissa vuodesta toiseen.
"Kyse on esimerkiksi korvausvaatimuksen perusteena olevan vamman tai oireilun syy-yhteydestä tapaturmaan tai korvattavan pysyvän haitan haittaluokasta. Viime vuosina on ollut havaittavissa nousua sairauskuluvakuutuksen ns. hoitokäytäntöriidoissa eli onko ehdotettu hoito yleisesti hyväksytyn lääketieteellisen käsityksen mukaista. Enemmän on ollut myös vakuutuksenottajan tai vakuutetun tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä koskevia tapauksia.”
Erityisen tärkeänä Kaisa pitää yhteistyötä ja sitä, että henkilövakuutusten laajassa tehtäväkentässä on mukana myös muita jaostopäälliköitä, johtavia lakimiehiä ja osaava neuvonta, jonka avulla asiat saatetaan saada asiakkaan ja yhtiön välillä sovittua jo ennen niiden eskaloitumista varsinaisiksi riidoiksi.