Haku

Perustietoa kotivakuutuksesta

1. Kodin vakuuttaminen

Kotivakuutuksella voi vakuuttaa kodin tavarat eli irtaimiston ja rakennuksia, kuten omakotitalon tai mökin.

Kotivakuutukseen voidaan liittää myös vastuu- ja oikeusturvavakuutukset.

Taloyhtiössä vuokra- tai omistusasunnossa asuva voi ottaa kotivakuutuksen omalle irtaimistolleen. Taloyhtiö huolehtii rakennusten vakuuttamisesta. Tästä löytyy lisätietoa FINEn oppaasta Vuokralaisen, osakkaan ja taloyhtiön vakuutukset. Monet vakuutusyhtiöt tarjoavat myös vuokranantajille kotivakuutuksia, joilla voi vakuuttaa sijoitusasunnon kiinteän sisustuksen.

Tämän julkaisun tiedot perustuvat vakuutusyhtiöiden tällä hetkellä myynnissä oleviin tuotteisiin. Nämä tuotteet saattavat olla sisällöltään erilaisia kuin aiemmat kotivakuutustuotteet.

Kotivakuutus on tärkeä perusvakuutus jokaiselle. Voimassa olevaa vakuutustakin on hyvä tarkastella aika ajoin ja varmistaa, että se on ajan tasalla. Vakuutuksia kilpailuttaessa kannattaa tutustua myös FINEn oppaaseen Vakuuta viisaasti - opas vakuutusten kilpailuttajalle.

Article line divider

2. Kotivakuutussopimuksen tekeminen

Kotivakuutus on vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välinen sopimus, jonka tarkka sisältö käy ilmi vakuutusehdoista ja vakuutuskirjasta.

Vakuutussopimuksen voi tehdä vakuutusyhtiön puhelinpalvelussa, nettisivuilla tai konttorissa.

Vakuutussopimusta solmittaessa vakuutusyhtiöstä voi pyytää ensin tarjouksen, jonka mukana saa tuote-esitteen ja avaintiedot vakuutuksesta. Tuote-esitteissä tai -oppaissa on kerrottu vakuutuksen pääkohdat. Avaintietoesitteessä on tärkeimmät tiedot vakuutuksesta.

Kotivakuutussopimusta solmittaessa sovitaan:

  • vakuutetut kohteet (irtaimisto, rakennukset, rakennelmat, vastuu ja oikeusturva)
  • vakuutuksen laajuus, eli se, mitä vahinkoja vakuutuksesta korvataan.
  • omavastuiden suuruudet.
     

Sopimusta tehtäessä on tärkeää perehtyä vakuutusta koskevaan materiaaliin!

Vakuutuskirjassa on lueteltu

  • vakuutetut kohteet
  • mahdolliset enimmäiskorvausmäärät (niitä on myös vakuutusehdoissa!)
  • omavastuut
  • vakuutusten hinnat.
     

Vakuutusehdoissa on määritelty

  • tarkemmin vakuutuksen kohteena oleva omaisuus (esim. minkä kokoiset rakennelmat tarvitsevat oman vakuutuksen)
  • se, minkälaiset vahingot ovat korvattavia
  • korvausmäärän laskemista koskevat säännöt
  • suojeluohjeet, eli ohjeet vahinkojen välttämiseksi.

Kotivakuutus on vapaaehtoinen vakuutus, eli kotivakuutussopimuksen solmiminen on molemmin puolin vapaaehtoista. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintä voi vaikeuttaa kotivakuutuksen saamista. Lisätietoa maksuhäiriömerkinnän vaikutuksesta löytyy FINEn oppaasta Maksuhäiriömerkinnän vaikutus vakuutus- ja pankkipalveluihin.

Kotivakuutus voidaan myydä myös esimerkiksi sähkösopimuksen yhteydessä. Tällöin on erityisen tärkeää perehtyä myös vakuutussopimuksen sisältöön ja verrata vakuutusten hintoja.

Kotivakuutuksen hinnoittelu ja vakuutusmaksun maksaminen

Kotivakuutuksen hintaan vaikuttavat mm. seuraavat tekijät:

  • asunnon tyyppi
  • asunnon pintaala
  • rakennuksen varustelutaso ja turvalaitteet
  • lämmitysmuoto
  • talon rakennusmateriaali
  • rakentamisvuosi
  • valitun vakuutusturvan laajuus
  • omavastuun suuruus
  • maksuerien lukumäärä
  • keskittämis tai jäsenyysalennukset
  • Kullakin vakuutusyhtiöllä on omat hinnoitteluperusteensa.

Vakuutuksen valinnassa on syytä kiinnittää huomiota hinnan lisäksi myös vakuutuksen sisältöön ja sen ehtoihin.

Jos kotivakuutus irtisanotaan kesken vakuutuskauden, palautetaan ylimääräinen vakuutusmaksu. Vakuutusyhtiö voi periä vakuutusehdoissa määritellyn minimimaksun.

Asiakkaan tärkein velvollisuus kotivakuutussopimuksessa on maksaa vakuutusmaksu ajoissa.

Omavastuu

Omavastuu on se summa, jota pienempiä vahinkoja vakuutus ei korvaa. Omavastuun suuruuden voi valita vakuutusyhtiön tarjoamista vaihtoehdoista. Se voi olla esimerkiksi irtaimistovakuutuksessa 200 euroa ja rakennuksen vakuutuksessa 500 euroa. Suuremman omavastuun valitseminen alentaa vakuutusmaksua.

Omavastuu vähennetään vakuutuksesta maksettavasta korvauksesta. Joissakin vahingoissa omavastuu voi olla suurempi. Esimerkiksi tulvavahingoissa tai korjattavana tai rakenteilla olevan rakennuksen vahingoissa omavastuu voi olla kaksinkertainen.

Jotkin vakuutusyhtiöt eivät vähennä omavastuuta, jos varkausvahingossa rakennukseen on murtauduttu varmuuslukolla lukitun oven kautta tai jos muu hyväksytty hälytyslaitteisto on toiminut.

Täysarvovakuutus, vakuutusmäärä, alivakuutus, ylivakuutus

Nämä termit liittyvät siihen, mistä summasta tai arvosta omaisuus on vakuutettuna.

Kotivakuutus on tavallisesti ns. täysarvovakuutus, joka tarkoittaa sitä, että omaisuus on pinta-ala-, varustelu- ym. tietojen perusteella vakuutettu täydestä arvostaan. Vakuutuksen maksu määräytyy näiden tietojen mukaan. Täysarvovakuutuksessa voi olla jokin enimmäiskorvausmäärä.

Jos vakuutuksessa on vakuutusmäärä, omaisuus on vakuutettu jostain tietystä summasta. Summan tulee vastata omaisuuden jälleenhankinta-arvoa. Vakuutusmäärä on tällöin myös vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden yläraja.

HUOM! Täysarvovakuutus ei tarkoita sitä, että omaisuudesta saisi aina täyden uuden omaisuuden hintaa vastaavan korvauksen. Täysarvovakuutuksessakin noudatetaan vakuutusehtojen säännöksiä korvausmäärän laskemisesta. Korvauksen määrään vaikuttaa mm. vahingoittuneen omaisuuden ikä.

Alivakuutus tarkoittaa sitä, että vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuuden oikeaa arvoa pienempi. Täysarvovakuutuksessa alivakuutuksen mahdollisuus on vähäinen, jos vakuutusyhtiölle on ilmoitettu oikeat tiedot ja enimmäiskorvausmäärä on riittävä. Alivakuutustilanteessa korvausta maksetaan vain alivakuutussuhteessa, eli vakuutusmäärän ja omaisuuden arvon välisessä suhteessa.

Ylivakuutus tarkoittaa tilannetta, jossa vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuuden oikeaa arvoa suurempi. Vahinkotilanteessa korvausta ei makseta vakuutusmäärän mukaan, vaan omaisuuden todellisen arvon mukaan.

2.1 Mitä omaisuutta irtaimiston vakuutukseen kuuluu?

Irtaimistolla tarkoitetaan tavanomaisia kodin esineitä, kuten

  • huonekalut
  • vaatteet
  • astiat
  • polkupyörät
  • elektroniikka.
     

Muunkinlaista arvokasta tai tavanomaisesta poikkeavaa irtaimistoa voi sisältyä kotivakuutukseen, mutta korvausmäärä voi olla rajattu. Enimmäiskorvausmäärät tavanomaisen koti-irtaimiston ja tavanomaisesta poikkeavan koti-irtaimiston osalta löytyvät vakuutusehdoista tai vakuutuskirjasta.

Enimmäiskorvausmäärät voivat olla esim.:

  • raha ja arvopaperit enintään 350–500 euroa
  • arvoesineet (taulut, taideesineet, korut) tai kokoelmat 5 000–20 000 euroa
  • yksittäiset esineet 5 000–15 000 euroa
  • polkupyörä 2 500 euroa
  • soutuvene ja sen perämoottori 2 000–5 000 euroa.
     

Irtaimiston vakuutukseen saattavat sisältyä myös:

  • ansiotyövälineet 2 000–5 000 euroon saakka
  • lainaan saatu tai vuokralle otettu irtaimisto 4 000–5 000 euroon saakka.

Vuokra- tai osakehuoneiston kiinteä sisustus

Vuokra- tai osakehuoneiston irtaimistovakuutukseen sisältyy yleensä myös huoneiston kiinteä sisustus. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lattia-, seinä- ja kattopinnoitteita ja kiinteitä kalusteita. Vakuutusehdoissa on usein määritelty, että vakuutettuina ovat asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkaan kunnossapitovastuulla olevat huoneiston osat sekä huoneistossa tehdyt sisustus- ja parannustyöt. Jos taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä on sovittu osakkaan kunnossapitovastuun osalta jotain asunto-osakeyhtiölaista poikkeavaa, on hyvä tarkistaa vakuutusehdoista erikseen, kuuluvatko nämä poikkeukset kotivakuutuksen piiriin.

Tarkempaa tietoa siitä, kuka vakuuttaa mitäkin taloyhtiöissä löydät FINEn oppaasta Vuokralaisen, osakkaan ja taloyhtiön vakuutukset.

Jos kyseessä on omakotitalo tai mökki, kiinteä sisustus voi kuulua rakennuksen vakuutukseen.

Muualla kuin kotona oleva irtaimisto

Irtaimiston vakuutus on yleensä voimassa täysimääräisesti ainoastaan vakuutuspaikassa, eli vakuutetussa asunnossa tai huoneistossa.

Kellari- ja vinttikomeroissa säilytettävän irtaimiston korvausmäärä on yleensä rajattu. Enimmäiskorvausmäärä voi olla esim. 3 000–5 000 euroa tai 10 % koko irtaimiston vakuutusmäärästä.

Irtaimiston vakuutus on voimassa vakuutuspaikasta tilapäisesti poissa olevan irtaimiston osalta esimerkiksi kolme kuukautta tai vuoden. Enimmäiskorvausmäärät ja voimassaoloalue vaihtelevat: jotkut vakuutukset ovat voimassa vain Suomessa, jotkut koko maailmassa. Kotivakuutus voi näin antaa turvaa myös matkatavaroille.

Jos omaisuutta säilytetään esim. autossa, matkailuperävaunussa tai veneessä, kotivakuutuksessa on rajoituksia siitä, millaisia vahinkoja korvataan ja kuinka suuresta summasta. Esimerkiksi varkausvahinkoja ei korvata välttämättä lainkaan tai niiden enimmäiskorvausmäärä on 2 000 euroa.

Muuton aikana kotivakuutus saattaa olla voimassa kummassakin osoitteessa esimerkiksi kahden kuukauden ajan.

Nuorten kotivakuutuspaketit

Monet vakuutusyhtiöt myyvät alle 30-vuotiaille erityisiä nuorisovakuutuksia.

Nuorisovakuutus saattaa olla valmis paketti, joka sisältää kotivakuutuksen, vastuu- ja oikeusturvavakuutukset, matkavakuutuksen sekä henkilövakuutusturvaa.

Jos vakuutusyhtiöllä ei ole tarjolla tällaista vakuutuspakettia, nuori asiakas saattaa saada alennuksen vakuutusmaksusta.

Varsinkin valmiiden pakettien kohdalla on hyvä tarkistaa, että korvausmäärät ovat riittävät.  

2.2 Rakennusten vakuuttaminen

Rakennuksen vakuutuksen kohteena on vakuutuskirjassa mainittu rakennus, esimerkiksi asuintalo tai huvila. Rakennuksen vakuutukseen voi kuulua myös esim.

  • pihaalue puutarhoineen ehdoissa mainittuun enimmäismäärään saakka
  • piharakennelmat, kuten kylpytynnyri
  • pienet, esimerkiksi alle 4 m² rakennukset, kuten grillikatos tai leikkimökki.

Muille rakennuksille, kuten erilliselle autotallille tai saunarakennukselle, on otettava oma vakuutuksensa.

Kotivakuutus voidaan yleensä ottaa myös rakenteilla tai peruskorjattavana olevalle rakennukselle. Rakentamisen aikana omavastuu voi olla korotettu. Myös työntekijöiden työkalut ja tilapäiset työmaakopit saattavat olla rakennusaikaisen vakuutuksen kohteena, mutta yleensä vain tulipalon ja varkauden varalta.

Article line divider

3. Suojeluohjeet

Vakuutusehdoissa on ohjeita siitä, miten vahinkoja voi välttää ja torjua. Nämä ohjeet ovat nimeltään suojeluohjeita, ja vakuutettujen on noudatettava niitä. Mikäli niitä ei ole noudatettu ja se on vaikuttanut vahingon syntyyn, vakuutusyhtiö voi pienentää korvausta tai jopa evätä sen kokonaan. Suojeluohjeisiin tutustuminen ja niiden noudattaminen on siis tärkeää.

Esimerkkejä suojeluohjeista:

  • Kynttilää saa polttaa vain valvotusti.
  • Vaatteiden tai muun palavan materiaalin kuivattaminen ja säilyttäminen kiukaan yläpuolella tai sen välittömässä läheisyydessä on kielletty.
  • Tupakointi vuoteessa on kielletty.
  • Pankki ja luottokorttia ja niiden tunnuslukuja ei saa säilyttää lähekkäin, kuten samassa laukussa, lompakossa tai laatikossa.
  • Pesukoneen toimintaa on valvottava. Sitä ei saa jättää päälle, kun asunnosta poistutaan.
  • Jos rakennuksesta poistutaan esim. yli viikoksi, on pääsulkuventtiili suljettava tai käyttövesipumppu poistettava käytöstä.
  • Rakennuksen vesijohtoja on suojeltava jäätymiseltä.
  • Jäätyneitä putkia ei saa sulattaa avotulta tai kuumailmapuhallinta käyttäen.

4. Millaisia vahinkoja kotivakuutukset kattavat?

Kotivakuutuksia myydään joko valmiina turvatasoina tai siten, että vakuutuksen turvat ovat valittavissa.

Esimerkkejä valmiista turvatasoista:

  • Laaja kotivakuutus korvaa vahinkoja, jotka aiheutuvat äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. Korvattavia vahinkoja ovat esimerkiksi omaisuuden rikkoutumisvahingot.
  • Peruskotivakuutuksen ehdoissa on lueteltu vakuutuksesta korvattavat vahinkotapahtumat. Korvattavia vahinkoja ovat esimerkiksi palo, varkaus-, murto-, ryöstö-, myrsky- ja putkivuotovahingot. Muita kuin ehdoissa lueteltuja vahinkoja ei korvata.
  • Suppea vakuutus korvaa tavallisesti ainoastaan palo ja myrskyvahingot.


Vakuutukseen voi olla lisäksi saatavissa lisäturvaa, jonka perusteella vahinkoja korvataan laajemmin kuin laajasta kotivakuutuksesta.

Jos turvat ovat itse valittavissa, vakuutukseen voi valita turvat esimerkiksi seuraavien vahinkotyyppien varalta:

  • palovahingot
  • rikosvahingot
  • vuotovahingot
  • luonnonilmiövahingot
  • rikkoutumisvahingot
     

HUOM! Mikään vakuutus ei korvaa kaikkia mahdollisia vahinkotapahtumia!

4.1 Yleisimmät rajoitusehdot

Kotivakuutusten vakuutusehdoissa on rajoitusehtoja, joissa kerrotaan, millaisia tapahtumia vakuutuksesta ei korvata.

Yleisimpiä irtaimistovahinkoja koskevia rajoitusehtoja ovat muun muassa:

  • Katoaminen, unohtaminen tai varkaus, jonka tapahtumapaikkaa tai aikaa ei voida määritellä
  • Homehtuminen, sienettyminen tms. vähitellen tapahtuva ilmiö
  • Kotieläimen aiheuttama vahinko
  • Valmistusvirhe, käyttövirhe
  • Hyönteisten tai tuhoeläinten aiheuttama vahinko
  • Vahinko, joka korvataan jonkin lain, takuun tai muun sopimuksen perusteella
  • Harrastus tai urheiluvälineiden rikkoutuminen niitä käytettäessä

Tavallisia rakennusvahinkojen korvaamista koskevia rajoitusehtoja ovat muun muassa:

  • Rakennusvirhe, valmistusvirhe, käyttövirhe, asennusvirhe
  • Kuluminen, syöpyminen, routiminen, kosteus, lahoaminen, aineen väsyminen tms. vähitellen tapahtuva ilmiö
  • Sateen, tulvan, aallokon, pakkasen, jäätymisen, jään tai lumen aiheuttama vahinko
  • Ammattimaisesta louhinta tai räjäytystyöstä aiheutunut vahinko
  • Kotieläimen raapimisesta, pureskelusta tai muusta käyttäytymisestä aiheutunut vahinko
  • Hyönteisten tai tuhoeläinten, kuten rottien, hiirien, myyrien tai jänisten aiheuttamat vahingot
  • Huoltokorjaus
  • Vahinko, joka korvataan jonkin lain, takuun tai muun sopimuksen perusteella
  • Lattiakaivon korokerenkaan vuotaminen

4.2 Korvaustapa ja korvauksen määrä

Vakuutusehdoissa on erilliset korvaussäännökset, joissa määritellään se, miten korvaus lasketaan. Kotivakuutuksesta voidaan korvata esimerkiksi rikkoutuneen esineen korjauskustannukset tai uuden vastaavan esineen hankkiminen.

Korjataanko, hankitaanko uutta vai maksetaanko korvaus rahana?

Vakuutusehdot antavat vakuutusyhtiölle laajan oikeuden päättää korvaustavasta. Vakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiö voi

  • suorittaa rahakorvauksen,
  • korjauttaa vahingoittuneen omaisuuden tai
  • hankkia uutta vastaavaa omaisuutta. 

Ensisijaista on yleensä omaisuuden korjauttaminen. Vakuutusyhtiö voi käyttää korjauttamisessa omia yhteistyökumppaneitaan. Jos asiakas haluaa itse valita korjaajan, korjauskuluja korvataan siihen summaan asti, jonka korjauttaminen vakuutusyhtiön yhteistyökumppania käyttäen olisi maksanut.

Jos korjauttaminen ei ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää, vakuutusyhtiö voi korvata uuden vastaavan omaisuuden hankkimisen joko rahakorvauksena tai esim. lahjakortilla.

Korvausmäärästä vähennetään tällöinkin omavastuu ja mm. ikävähennykset. Vakuutusyhtiöllä voi olla vakuutusehtojen mukaan oikeus vähentää rahakorvauksesta myös ne käteis-, tukku- ym. alennukset, jotka se olisi saanut omaisuutta hankkiessaan.

HUOM! Omaisuuden korjaamisessa kannattaa selvittää, onko korjaustyön tilaajana asiakas itse vai vakuutusyhtiö. Työn tilaajan asiana on osaltaan valvoa, että korjaustyö tulee asianmukaisesti tehdyksi. Yleensä työn tilaaja on se, joka omistaa korjattavan omaisuuden, eli asiakas itse.

Miten korvausmäärä lasketaan?

Rakenteiden ja esineiden arvot laskevat niiden vanhentuessa. Tämä otetaan huomioon korvausmäärässä.

Vahingon määrän laskemisessa käytetään yleensä joko ikävähennyksiä tai päivänarvon (nykyarvo, nykyhinta) ja jälleenhankinta-arvon (uudisarvo, uudishinta) arviointia.

Ikävähennys tarkoittaa vakuutusehdoissa määriteltyjä prosenttilukuja, jotka kerrotaan omaisuuden iän mukaan laskettavien vuosien lukumäärällä. Ikävähennys tehdään uuden vastaavan omaisuuden jälleenhankinta-arvosta.

Esimerkki: Esine on ostettu vuonna 2017 ja se vaurioituu vuonna 2020. Ikävähennys on 6 %. Vakuutusehtojen mukaan vähennystä ei tehdä ostovuodelta, mutta se tehdään myös vahinkovuodelta.àKorvauksesta tehdään vähennys vuosilta 2018, 2019 ja 2020 eli vähennyksen suuruus on 3 x 6 % = 18 %. Korvauksesta tehdään 18 % ikävähennys.

Ikävähennyksiä tehdään elektroniikan, kodinkoneiden, polkupyörien, vaatteiden ja harrastusvälineiden vahingoissa. Myös rakennusten vahingoissa talotekniikan laitteiden ja putkistojen vuoto- ja rikkoutumisvahingoissa tehdään ikävähennyksiä.

Jälleenhankinta-arvo (uudisarvo, uudishinta) tarkoittaa sitä rahamäärää, jolla vahingon jälkeen saisi ostettua vahingoittunutta omaisuutta vastaavaa uutta omaisuutta. Jos vahingoittuneen omaisuuden arvo ennen vahinkoa oli vähintään 50 % uuden vastaavan hinnasta, korvaus lasketaan jälleenhankinta-arvon mukaan. Jälleenhankintahinnan mukaisen korvauksen edellytyksenä on yleensä, että omaisuus korjataan tai että tilalle hankitaan uutta vastaavaa omaisuutta.

Päivänarvo (nykyarvo, nykyhinta) tarkoittaa sitä arvoa, joka vaurioituneella omaisuudella on ollut juuri ennen vahinkoa. Päivänarvoa määriteltäessä otetaan huomioon omaisuuden arvon alentuminen sen iän, käytön, kulumisen ja vastaavien seikkojen takia. Jos omaisuuden arvo ennen vahinkoa oli alle 50 % jälleenhankintahinnasta, korvaus lasketaan päivänarvon perusteella.

Mikä muu voi vaikuttaa korvauksen määrään?

Vakuutuksesta korvataan vahingoittuneen omaisuuden tilalle varustelultaan ja ominaisuuksiltaan vastaavan tasoista omaisuutta. Vakuutuksesta ei korvata esimerkiksi parannus- ja muutostöitä.

Vakuutusyhtiö maksaa yleensä kustannukset sellaisista selvityksistä, joita edellytetään vahingon korvattavuuden ratkaisemiseksi. Tällainen selvitys voi olla esimerkiksi vahinkokartoitus tai korjauskustannusarvio. Sen sijaan yleisiä korvausasian hoitamisesta aiheutuneita kuluja, kuten puhelin-, matka- tai postikuluja, ei korvata.

Korvauksen määrään voivat vaikuttaa myös muut seikat, esimerkiksi se, onko vahingon syntyyn vaikuttanut suojeluohjeiden laiminlyönti tai vakuutetun huolimattomuus.

4.3 Ylimääräiset asumiskulut eli asumisen keskeytyminen

Kotivakuutuksesta korvataan ylimääräisiä asumiskuluja, eli asumiskeskeytyskuluja, jotka aiheutuvat siitä, että vakituisesta asunnosta joudutaan muuttamaan muualle. Kuluja korvataan vain silloin, kun muuttamaan joudutaan jonkin kotivakuutuksesta korvattavan vahingon takia.

Korvauksena maksetaan muualle muuttamisesta aiheutuvia kohtuullisia lisäkustannuksia. Kustannuksille on saatava vakuutusyhtiöltä etukäteen hyväksyntä.

Korvauksen määrää laskettaessa otetaan huomioon todelliset syntyneet kustannukset, joista vähennetään säästyneiden asumiskustannusten määrä, kuten esimerkiksi säästyneet matkakustannukset tai varsinaisen asunnon vuokrakustannukset. Keskeytymiskorvauksen maksamiselle on yleensä vakuutusehdoissa jokin maksimiaikaraja, esim. 6 kk tai yksi vuosi. Enimmäiskorvaus voi olla määrältään esim. 85 % asumis-, kuljetus-, varastointi- ja muista vastaavista kuluista, 10 % irtaimiston vakuutusmäärästä tai esim. 3 500 euroa kuukaudessa. Ruokailukuluja ei korvata.

Mahdollista voi olla myös sopia esimerkiksi kertakorvauksesta, eli rahakorvauksesta, joka kattaa asumiskustannukset.

Article line divider

5. Vastuu- ja oikeusturvavakuutukset

Kotivakuutuspakettiin kuuluvat yleensä myös vastuu- ja oikeusturvavakuutukset. On tärkeää huolehtia näiden vakuutusten katkeamattomasta voimassaolosta. 

5.1 Vastuuvakuutus

Vastuuvakuutuksesta maksetaan korvauksia sellaisista kustannuksista, joista vakuutettu on voimassa olevan oikeuden, kuten vahingonkorvauslain, mukaan vahingonkorvausvastuussa. Vastuuvakuutus korvaa henkilö- ja esinevahinkoja.

Vastuuvakuutuksen vuosimaksu on noin 15–30 euroa. Enimmäiskorvausmäärä on yleensä 170 000–400 000 euroa. Omavastuu on yleensä vähintään 150–200 euroa.

Korvattavia vahinkoja voivat olla esim. pyöräilijän liikenteessä aiheuttamat vahingot, vuokra-asunnon rakenteille ja laitteille aiheutetut vahingot tai lasten aiheuttamat vahingot.

Vastuuvakuutuksessakin on rajoitusehtoja, joiden mukaan ei korvata esimerkiksi vahinkoa,

  • joka kohtaa omaisuutta, jonka vakuutettu oli vuokrannut, lainannut tai muutoin käyttänyt hyödykseen (vahinko saattaa tulla korvattavaksi irtaimiston vakuutuksesta)
  • joka kohtaa vakuutetun valmistettavana, korjattavana, säilytettävänä tai muulla tavoin käsiteltävänä tai huolehdittavana ollutta omaisuutta
  • jonka vakuutettu aiheuttaa ammatti, elinkeino- tai ansiotoiminnassa.
     

Vaikka vastuuvakuutus ei korvaisi vahinkoa ehtojen rajoituksen vuoksi, vahingonaiheuttaja voi silti olla vahingonkorvausvelvollinen.

Vastuuvakuutuksesta ei korvata tahallisella teolla aiheutettua vahinkoa. Vastuuvakuutuksesta ei korvata myöskään puhtaasti tapaturmaisia vahinkoja, joista kukaan ei ole vahingonkorvausvelvollinen, ellei tästä ole erityisiä määräyksiä vakuutusehdoissa.

Pienten lasten aiheuttamista vahingoista on erityisehtoja. Vahinko voidaan korvata vakuutuksesta, vaikka lapsi ei ikänsä puolesta olisi lain mukaan korvausvastuussa. Alle 12-vuotiaan tahallaankin aiheuttama vahinko korvataan, mikäli vahinko muuten on ehtojen mukaan korvattava. Lemmikkieläinten aiheuttamien vahinkojen osalta on joissakin ehdoissa laajennuksia, esim. koiran puremalla aiheuttamat henkilövahingot tai törmäyksestä moottoriajoneuvoon aiheutuneet vahingot korvataan, vaikkei koiran omistaja olisi lain mukaan korvausvastuussa.

5.2 Oikeusturvavakuutus

Oikeusturvavakuutuksesta korvataan tarpeellisia ja kohtuullisia asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja riita-, rikos- ja hakemusasioissa, jotka voidaan saattaa käsiteltäviksi käräjäoikeudessa. Oikeusturvavakuutuksen vuosimaksu on alkaen noin 30 euroa. Enimmäiskorvausmäärä vaihtelee vakuutusyhtiöstä ja vakuutuksen laajuudesta riippuen 8 500 eurosta 20 000 euroon. Oikeusturvavakuutuksen omavastuu on 15−25 % kustannuksista, kuitenkin vähintään esim. 150–340 euroa.

Oikeusturvaetua, eli korvausta oikeusturvavakuutuksesta, haetaan kirjallisesti etukäteen. Vakuutusehdoissa edellytetään, että avustajana käytetään asianajajaa tai muuta lakimiestä.

Edellytyksenä oikeusturvaedun saamiselle on, että korvattava vakuutustapahtuma on syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Jos vakuutus on tällöin ollut voimassa alle kaksi vuotta, tulee myös sen tapahtuman tai olosuhteen, johon riita tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Voimassaoloaikaa laskettaessa otetaan huomioon aika, jonka vakuutus on ollut voimassa yhtäjaksoisesti yhdessä tai useammassa yhtiössä. On siis tärkeää, että oikeusturvavakuutuksen voimassaoloon ei tule katkoksia.

Mitä oikeusturvavakuutuksesta ei korvata?

  • Virkaan, toimeen, elinkeino tai ansiotoimintaan liittyvät asiat. Kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturvavakuutus koskee vakuutettua vain yksityishenkilönä.
  • Avioeroon ja yhteiselämän päättämiseen liittyvät riidat.
  • Lasten huoltoa, elatusta ja tapaamisoikeutta koskevia riitoja korvataan rajoitetusti.
  • Vakuutusehdoissa on myös useita muita rajoituksia.

Vakuutettu voi käyttää oikeusturvavakuutusta myös silloin, kun hänelle tulee vakuutusyhtiön kanssa erimielisyyttä oman yhtiönsä vakuutuskorvauksesta (muusta kuin oikeusturvavakuutuksen korvauksesta). Tällöinkin oikeusturvaetua tulee hakea etukäteen kirjallisesti.

Article line divider

6. Muistilista kotivakuutuksen ottajalle ja kilpailuttajalle

  • Kilpailuttamalla vakuutuksesi voit säästää rahaa. Kaikki kotivakuutustuotteet eivät kuitenkaan ole samanlaisia, vaan vakuutuksissa on merkittäviäkin eroja. Halvin vakuutus ei välttämättä ole tarpeisiisi sopivin vakuutus.
  • Muista kilpailuttamistilanteessa myös kotivakuutuksen voimassaoloon sidotut henkilövakuutukset kuten yksityistapaturmavakuutus tai sairauskuluvakuutus: ne voivat päättyä, kun kotivakuutuskin päättyy, tai niiden vakuutusmaksu voi nousta.
  • Kiinnitä huomiota siihen, kuka on kotivakuutussopimuksen vakuutuksenottaja. Vakuutuksenottajalla on velvollisuus maksaa vakuutusmaksu. Toisaalta vain hänellä on oikeus irtisanoa vakuutus tai tehdä siihen muutoksia.
  • Kotivakuutus on voimassa tietyssä vakuutuspaikassa. Muuttaessasi uuteen kotiin päivitä kotivakuutuksesi vastaamaan uuden kodin tarpeita. Pelkkä osoitteenmuutosilmoitus ei riitä päivittämään kotivakuutussopimusta ajan tasalle.
  • Millaiset vahingot ajaisivat perheesi taloudelliseen ahdinkoon? Varmista, että kotivakuutuksesi kattaa ainakin tällaiset vahingot.
  • Omistatko arvoesineitä kuten taidetta, antiikkia tai kalliita harrastusvälineitä, joiden suojaaminen on sinulle erityisen tärkeää? Tarkista, onko vakuutus voimassa näiden osalta tai onko korvausmäärä riittävä. Tarkista myös, miten korvaus vahinkotilanteessa laskettaisiin.
  • Mitoita omavastuu niin, ettei taloutesi kaadu, vaikka vahinkoja sattuisi lyhyen ajan kuluessa useampikin. Omavastuu voi olla erisuuruinen eri turvissa tai eri kohteilla.
  • Pidä huoli siitä, että vaihtaessasi vakuutusyhtiötä vakuutusten voimassaolo jatkuu ilman keskeytyksiä.
  • Jos sinulla on kauan sitten otettu kotivakuutus, ole kilpailuttaessa erityisen tarkkana. Vanhoissa kotivakuutuksissa on usein kalliimpi vakuutusmaksu, mutta myös parempia ehtoja esimerkiksi vuotovahinkojen ja ikävähennysten suhteen.
  • Jos omaisuutesi on vakuutettu vakuutusmäärällisellä vakuutuksella, muista tarkastella aika ajoin sitä, onko sovittu vakuutusmäärä ajan tasalla.
  • Keskittämällä vakuutukset yhteen vakuutusyhtiöön saattaa saada keskittäjän etuja, esimerkiksi alennuksia vakuutusmaksuihin. Joissakin vakuutusyhtiöissä keskittäjän vakuutuksiin voi valita lisäturvia, joita muille asiakkaille ei tarjota.
  • Laajinkaan kotivakuutus ei korvaa kaikkea. Tutustu siis jo ennalta vakuutuksen tärkeimpiin rajoituksiin.

7. Kotivakuutuksen korvausesimerkkejä

Seuraavat esimerkit havainnollistavat laajimpien vakuutusten korvauspiiriä. Vahinkojen korvaamiseen vaikuttaa aina vakuutuksen laajuus, eli se, millaisten vahinkotapahtumien varalta vakuutus on otettu. Korvauksiin vaikuttavat myös vakuutusehtojen yksityiskohdat ja kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet.

Lukittu uusi maastopyörä varastettiin koulun pihalta.

Korvataan, mutta rahakorvauksen sijasta korvaus voidaan suorittaa tavarana. Korvauksesta vähennetään omavastuu ja mahdolliset ikävähennykset.

Viisi vuotta vanha televisio rikkoutui ukonilmalla korjauskelvottomaksi jännitevaihteluiden vuoksi.

Korvataan. Korvauksesta vähennetään omavastuu ja mahdolliset ikävähennykset.

Turkiskuoriaiset tekivät tuhojaan vaatehuoneessa.

Ei korvata. Ehdoissa on rajoitus tuhoeläinten ja hyönteisten aiheuttamista vahingoista.

Kaulakoru hävisi ostosmatkalla tuntemattomalla tavalla.

Ei korvata. Ehdoissa on rajoitus, jonka mukaan katoamista tai unohtamista ei korvata.

Matkapuhelimen näyttö rikkoutui sen pudotessa.

Korvataan näytön korjauskulut vakuutusyhtiön kumppaniliikkeessä.

Pentukoira pureskeli pöydänjalat, kynsi tapetteja ja repi sohvanpäällistä.

Ei korvata. Lemmikkieläinten aiheuttamia vahinkoja ei korvata.

Omakotitalo vaurioituu tulipalossa. Palo on alkanut oikosulusta sähkölaitteissa.

Korvataan. Korjauskustannuksista vähennetään omavastuu.

Suihkuvedet ovat vuosien saatossa päässeet kaakelien saumoista rakenteisiin ja lahottaneet omakotitalon seinärakenteita.

Ei korvata. Vahinko on aiheutunut vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä. Kysymyksessä on myös rakennusvirhe.

15 vuotta vanhan omakotitalon käyttövesiputki on rikkoutunut. Putkistosta vuotanut vesi on kastellut lattiarakenteet ja irrottanut parkettia.

Korvataan. Putkiston ja rakenteiden korjauksesta aiheutuneista kustannuksista tehdään ikävähennykset.

Rantamökin rakenteet ovat kastuneet järven tulviessa keväällä.

Ei korvata. Tulviminen ei tässä tapauksessa täyttänyt vakuutusehtojen edellytyksiä poikkeuksellisen voimakkaasta tulvasta.

Salama poltti uudehkon kesämökin maan tasalle.

Korvataan, mutta jos vakuutuksenottaja ei rakenna tilalle uutta mökkiä, maksetaan päivänarvokorvaus eikä oletettuja jälleenrakennuskustannuksia.

© FINE 2020, Lotta Penttilä ja Hanna Salo

Article line divider

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!