Julkaisut

Moottoripyörien vakuuttaminen

2019 FINE

1 Johdanto

Kevään koittaessa alkaa motoristin sydänalaa kutkutella. Ennen kuin ajokausi käynnistyy, on hyvä uhrata hetki aikaa myös vakuutuksille. Onko liikennevakuutus voimassa, onko kasko tarpeeksi laaja? Onko vakuutusten hinta kohdillaan?

Uuden liikennevakuutuslain voimaantulo 1.1.2017 on vaikuttanut monin tavoin myös moottoripyörien vakuutuksiin. Liikennevakuutusten hinnoittelu on entistä vapaampaa. Liikennevakuutuksista maksettavat korvaukset perustuvat kuitenkin edelleen liikennevakuutuslakiin.

Moottoripyörien vakuutuksissa on henkilöautojen liikennevakuutuksiin verrattuna omia erikoispiirteitään. Moottoripyörille tarjotaan ns. vuodenaika- tai ajokausihinnoiteltuja vakuutuksia, jotka ovat voimassa ympäri vuoden, mutta vakuutusmaksu muodostuu pääosin kesäkuukausilta. Tarjolla on edelleen myös seisonta-ajallisia vakuutuksia, joista saa liikennekäytöstäpoiston ajalta maksuhyvitystä.

Tässä oppaassa käydään läpi perusasioita moottoripyörien liikenne- ja kaskovakuutuksista, niiden sisällöistä, bonuksista ja hinnoittelusta sekä vahinkojen korvaamisesta. Muiden ajoneuvojen vakuutuksia ei käsitellä. Esimerkiksi mopojen vakuutuksissa on tämän oppaan tiedoista eriäviä ehtoja esimerkiksi liikennekäytöstäpoiston ajalta saatavan maksuhyvityksen suhteen. Oppaan tiedot perustuvat maaliskuussa 2019 myynnissä olleisiin liikenne- ja kaskovakuutuksiin.

FINE on aiemmin julkaissut vertailun yksityisasiakkaiden henkilöautojen liikennevakuutusten bonusjärjestelmistä sekä yleistä tietoa moottoriajoneuvojen kaskovakuutuksista sisältävän oppaan. Esimerkkejä korvaustilanteista löytyy FINEn usein kysytyistä kysymyksistä.

Article line divider

2 Moottoripyörien liikennevakuutukset

2.1 Vakuuttamisvelvollisuus ja sen laiminlyönti

Kaikille liikenteessä käytettäville moottoriajoneuvoille on otettava liikennevakuutus. Vakuuttamisvelvollisuus perustuu liikennevakuutuslakiin. Vakuuttamisvelvollisuudesta on vapautettu ainoastaan tiettyjä hitaasti kulkevia ajoneuvoja, kuten yksinomaan lapsen kuljetettavaksi tarkoitetut ajoneuvot, joita ei tarvitse rekisteröidä.

Rekisteröintivelvollisuus ja vakuuttamisvelvollisuus eivät kulje käsi kädessä. Vaikka ajoneuvoa ei tarvitsisi rekisteröidä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin (ent. Trafi) ajoneuvorekisteriin, on mahdollista, että sille pitää liikennevakuutuslain mukaan ottaa liikennevakuutus.

Kokonaan vakuuttamaton ajoneuvo

Ajoneuvo on kokonaan vakuuttamaton joko silloin, kun uusi omistaja ei ole rekisteröinyt ja vakuuttanut omistamaansa tai hallinnassaan olevaa moottoriajoneuvoa lainkaan, tai silloin, kun liikennevakuutus on esimerkiksi liikennekäytöstäpoiston yhteydessä irtisanottu kokonaan.

Jos vakuuttamaton ajoneuvo tavataan liikenteessä, perii Liikennevakuutuskeskus (maksun määrää Valtiokonttori) liikennevakuutuksen laiminlyönnin vuoksi liikennevakuutuslain 27 § ja 28 § mukaisen vakuuttamattomuusmaksun, eli vakuutusmaksua vastaava maksun sekä laiminlyöntimaksun, joka on enintään kolminkertainen vakuutusmaksua vastaavaan maksuun nähden.

Liikennevakuutuskeskus korvaa vakuuttamattomalla ajoneuvolla aiheutetut henkilövahingot sekä ajoneuvon kuljettajalle että syyttömälle osapuolelle. Ajoneuvon omistajan, haltijan tai kuljettajan vahinkoja ei kuitenkaan korvata, jos vahinkoa kärsinyt on tiennyt, että moottoripyörä oli vakuuttamaton.

Ajaminen liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla

Ajoneuvon liikennevakuutus ei katkea liikennekäytöstäpoiston ajaksi. Liikennevakuutussopimus säilyy voimassa entisessä vakuutusyhtiössä, mutta passiivisena, ja sen maksusta annetaan hyvitystä liikennekäytöstäpoiston ajalta. Kun ajoneuvo otetaan takaisin liikennekäyttöön, liikennevakuutus tulee automaattisesti takaisin voimaan.

Jos ajaa ajoneuvolla, joka on liikennekäytöstä poistettu, perii liikennevakuutusyhtiö liikennevakuutuslain 22 § mukaisen enintään kolminkertaisen korotetun vakuutusmaksun. Korotettu vakuutusmaksu määrätään liikennekäytöstäpoiston alkamispäivän ja liikenteeseen käytön väliseltä ajalta, jollei erityisen painavasta syystä muuta johdu.

Viritetyt mopot

Jos viritetty mopo tavataan liikenteessä, seurauksena ovat korotetut liikennevakuutusmaksut. Mopon kaskovakuutus ei myöskään ole välttämättä voimassa kaikilta osin. Lisäksi moposta tulee maksettavaksi autovero ja mahdolliset sakot, moposta poistetaan rekisterikilvet ja se on muutoskatsastettava takaisin mopoksi. Viritetyllä mopolla ajaminen mopokortilla katsotaan ajo-oikeudetta ajamiseksi ja siitä voi olla seurauksena ajokielto ja seuraavien ajokorttien lykkääntyminen.

2.2 Liikennevakuutussopimus

Liikennevakuutus on siis lakisääteinen, pakollinen, vakuutus. Pakollinen vakuutus tarkoittaa sitä, että ajoneuvon haltijan tai omistajan on otettava se, mutta myös vakuutusyhtiön on myönnettävä se. Vakuutusyhtiö voi kuitenkin edellyttää etukäteismaksua esimerkiksi siinä tapauksessa, että asiakkaalla on luottohäiriö tai asiakas on aiemmin laiminlyönyt vakuutusmaksujen maksamisen.

Liikennevakuutus on otettava seitsemän päivän kuluessa ajoneuvon omistuksen tai hallinnan siirtymisestä. Vaikka esimerkiksi Traficomin varmenne, joka tarvitaan omistajanvaihdoksen rekisteröintiin, on voimassa 14 päivää, liikennevakuutus on kuitenkin tehtävä seitsemän päivän kuluessa siitä, kun omistaja tai haltija on ostanut ajoneuvon. Jos kaupantekopäivästä kuluu enemmän kuin seitsemän päivää, eikä vakuutusta ole otettu, ajoneuvo on vakuuttamaton, ja Liikennevakuutuskeskus perii vakuuttamattomuusajalta vakuuttamattomuusmaksun.

Ajoneuvoa ostaessa kannattaa myös aina huolehtia siitä, että ostaa ajoneuvon vain sen rekisteriin merkityltä omistajalta, eikä ns. väliomistajalta. Tällöin välttyy mm. jälkikäteisiltä vakuuttamattomuusmaksuilta.

Liikennevakuutus on voimassa siihen asti, kunnes se päättyy vakuutusyhtiön vaihdon tai omistajan vaihdoksen vuoksi, tai vakuutus irtisanotaan lopullisen liikennekäytöstäpoiston (romutuspoisto) johdosta.

2.3 Voimassaolovaihtoehdot

Moottoripyörän vakuutuksia ottaessa kannattaa arvioida oman ajokauden pituutta ja valita sopivin vakuutus sen mukaan. Seisonta-ajallisissa vakuutuksissa ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto vaikuttaa vakuutuksen hintaan. Sellaisia vakuutuksia ei ole enää tarjolla, joissa pelkkä seisonta-ajan ilmoittaminen esimerkiksi puhelimitse  vakuutusyhtiöön riittäisi. Jotta moottoripyörä olisi ”seisonnassa” ja sen maksusta saisi hyvitystä, on tehtävä Traficomille liikennekäytöstäpoisto, joka on rekisteröintitoimenpide. Liikennekäytöstäpoiston voi tehdä Traficomin verkkosivuilla, katsastusasemilla tai vakuutusyhtiön verkkopalvelussa. Liikennekäyttöönotto on maksutonta. Liikennekäytöstäpoisto on maksullista.

Vuodenaikahinnoitellut vakuutukset ovat voimassa ympäri vuoden, ja moottoripyörä siis käytettävissä aina. Vuodenaikahinnoitelluissa vakuutuksissa vakuutusmaksu muodostuu pääosin ajokaudella, mutta vakuutusyhtiöiden välillä on eroa siinä, laskutetaanko vuodenaikahinnoitellun vakuutuksen maksu tasaisesti ympäri vuoden vai painottuen ajokaudelle.

Liikennekäytöstäpoisto ei välttämättä vaikuta vuodenaikahinnoitellun vakuutuksen hintaan lainkaan. Joillakin vakuutusyhtiöillä myös vuodenaikahinnoitellun vakuutuksen maksusta saa hyvitystä, kun moottoripyörä on yhtäjaksoisesti vähintään 30 vrk liikennekäytöstäpoistettuna. Liikennekäytöstäpoiston vaikutuksesta vakuutusmaksuun on määrätty vakuutusehdoissa.

Vakuutusta ottaessa kannattaa perehtyä tarkkaan siihen, mikä on se hinta, jonka esimerkiksi vakuutusyhtiön nettilaskuri antaa. Onko se maksu koko vuodelta (ilman seisonta-aikoja) vai esim. arvioitu hinta arvioidulla ajokaudella? Maksu veloitetaan kuitenkin ajoneuvorekisterin tietojen mukaisen toteutuneen liikennekäytössäolon mukaan.

Liikennevakuutusten tuotevalikoima

Edellinen sarake
Seuraava sarake
Vakuutusyhtiö Tarjolla oleva tuote/tuotteet Laskutusvaihtoehdot ja hyvitys liikennekäytöstäpoiston ajalta
Fennia
  • Vuodenaikahinnoiteltu (Kausivakuutus)
  • Moottoripyörävakuutus (voi ilmoittaa liikennekäytöstäpoiston)
  • Laskutus: Kausivakuutuksessa maksuerät ovat suurempia kesällä
  • Hyvitys: Liikennekäytöstäpoiston ajalta saa maksuhyvitystä
If
  • Vuodenaikahinnoittelun vakuutus
  • Seisonta-ajallinen vakuutus (voi ilmoittaa liikenekäytöstäpoiston)
  • Vuodenaikahinnoiteltu: Maksuerät yhtä suuria ympäri vuoden. Liikennekäytöstäpoisto ei vaikuta maksuun.
  • Seisonta-ajallinen: Hyvitys liikennekäytöstäpoiston ajalta, kun LKP yhtäjaksoisesti vähintään 30 vrk.
LähiTapiola
  • Vuodenaikahinnoiteltu
  • Laskutus: Maksuerät ovat suurempia kesällä.
  • Hyvitys: Liikennekäytöstäpoiston ajalta saa maksuhyvitystä, kun LKP on yhtäjaksoisesti vähintään 30 vrk
OP Vakuutus
  • Vuodenaikahinnoiteltu
  • Laskutus: Painottuu ajokaudelle
  • Hyvitys: Liikennekäytöstäpoiston ajalta saa maksuhyvitystä, kun LKP on yhtäjaksoisesti vähintään 30 vrk
Pohjantähti
  • Vuodenaikahinnoiteltu
  • Laskutus: Maksuerät ovat suurempia kesällä.
  • Hyvitystä saa liikennekäytöstäpoiston ajalta
Suomen Vahinkovakuutus
  • Vuodenaikahinnoiteltu
  • Laskutus: Maksuerät yhtä suuria ympäri vuoden
  • Hyvitys: Liikennekäytöstäpoiston ajalta saa maksuhyvitystä
Turva
  • Vuodenaikahinnoiteltu
  • Laskutus: Maksuerät ovat suurempia kesällä
  • Hyvitys: Hyvitystä saa liikennekäytöstäpoiston ajalta, kun LKP on yhtäjaksoisesti vähintään 30 vrk ajalla 1.4.–31.10.

 

2.4 Maksut ja bonukset

Jokainen vakuutusyhtiö määrittelee itsenäisesti ne seikat, jotka vaikuttavat liikennevakuutuksen maksuun. Liikennevakuutuksen maksuun vaikuttavat käytännössä sekä vakuutettavaan ajoneuvoon että vakuutuksenottajaan liittyvät seikat.

Vakuutusyhtiöiden on otettava huomioon vakuutusmaksuissa mm. vakuutuksista aiheutuvat kustannukset ja liikennevahinkoriski. Erilaisilla vakuutuksenottajilla ja erilaisilla ajoneuvoilla on erisuuruinen riski aiheuttaa vahinkoja. Tieto riskin suuruudesta perustuu vahinkotilastoihin. Niistä vakuutuksista, joista on odotettavissa enemmän korvauksia maksettavaksi, peritään siis korkeampia maksuja. Vakuutuksen riskimaksuun vaikuttavia tekijöitä ovat mm. ajoneuvon merkki, malli, vuosimalli ja moottorin tilavuus ja teho tai teho/paino -suhde. Vakuutuksenottajan osalta merkityksellisiä tekijöitä ovat mm. henkilön ikä ja asuinpaikka.

Kunkin vakuutuksenottajan ajoneuvovakuutusten hintaan vaikuttaa suuresti myös vakuutusten bonus, eli vakuutus- ja vahinkohistorian perusteella myönnettävä alennus vakuutusmaksusta. Nykyisin vakuutusyhtiöillä on erilaisia bonusjärjestelmiä. Bonusprosentti voi olla saman henkilön tiedoilla hyvin erilainen eri vakuutusyhtiöissä. Oma bonusprosentti kussakin yhtiössä selviää vain kysymällä tai esim. laskemalla vakuutusyhtiön laskurilla.

Liikennevakuutuksessa on usein jonkinlainen minimimaksu, joka vähintään peritään vakuutuskaudelta. Minimimaksu tai perusmaksu on määritelty vakuutusehdoissa tai vakuutuskirjassa ja on suuruudeltaan tällä hetkellä 8–50 euroon (taulukko).

Vakuutuskaudelta vähintään veloitettava maksu moottoripyörien vakuutuksissa

Edellinen sarake
Seuraava sarake
Fennia

Liikennevakuutus: 8 euroa. Rekisteröimättömän moottoripyörän maksu vähintään 350 euroa vakuutuskauden pituudesta ja vakuutuksen voimassaoloajasta riippumatta.

Kaskovakuutus: 8 euroa

If Liikennevakuutus: 25 euroa, rekisteröimättömien moottoripyörien vakuutuksissa vähintään 100 euroa Kaskovakuutus: 8 euroa
LähiTapiola Liikennevakuutus: 50 euroa, rekisteröintikelvottomilla enduro-, trial-, rataja motocrosspyörillä 100 euroa Kaskovakuutus: 8 euroa
OP Vakuutus Liikennevakuutus: 14 euroa Kaskovakuutus: 14 euroa
Pohjantähti Liikennevakuutus: Ei minimimaksua Kaskovakuutus: Ei minimimaksua
Suomen Vahinkovakuutus Liikennevakuutus: 25 euroa. Kilpailukäytössä olevien ja rekisteröintivelvollisuudesta vapautettujen ajoneuvojen vähimmäismaksu on 400 euroa. Kaskovakuutus: 8 euroa
Turva

Liikennevakuutus: 13 euroa. Rekisteröimättömillä motocross-, enduro- ja ratapyörillä vähintään 100 euroa.

Kaskovakuutus: 8 euroa.

 

Moottoripyörien liikennevakuutusten bonukset

Edellinen sarake
Seuraava sarake
Vakuutusyhtiö Lähtöbonus Maksimibonus Bonuksen nousu vuodessa Bonuksen lasku vahingon johdosta Bonuksesta maksimiin nopeimmillaan Bonusturva
Fennia 20% 70% 0–10 % kun käyttöpäiviä vähintään 90 vrk 0-15% 10 vuodessa Bonusturva: kun liikennevakuutuksessa on ollut 70 % bonus kolme vuotta. Ensimmäinen liikennevahinko ei laske vakuutuksen bonuksia.
If 30% 80% 5–10 % kun liikennekäytössä vähintään 90 vrk (vuodenaikahinnoitellussa 300 vrk) 0-20% 5 Vuodessa Loistokuski; bonus ei alene ensimmäisestä vahingosta, kun se on 80 %
LähiTapiola 20% 70% 5 %, kun käytössä 90 vrk 20% 8 vuodessa Ei bonusturvaa moottoripyörillä
OP Vakuutus 40% 80% 2–13 %, kun käytössä 90 vrk 0-30% 10 vuodessa Bonus ei pienene yhden vahingon perusteella, jos bonus on ollut vähintään 2 vuotta 80 %
Pohjantähti 31% 81% 1–10 %, kun käytössä 90 vrk 0-20% 11 vuodessa Tähtikuljettaja; yksi törmäysvahinko ei laske bonusta. Edun saa, kun on ajanut 81 % bonuksella yhden vuoden
Suomen Vahinkovakuutus 40% 83% 1–10 %, kun käytössä 90 vrk 11-20% 11 vuodessa Ei bonusturvaa
Turva 20% 70% 3–10 % käyttöpäivien (ajalla 1.4.–31.10.) määrän mukaan 20% 5 vuodessa (kun mp on käytössä vähintään 140 vrk ajokaudella) Ei bonusturvaa moottoripyörän liikennevakuutuksessa.

 

2.5 Voimassaolo ulkomailla

Suomalainen liikennevakuutus on voimassa ETA-maissa ja ns. vihreän kortin järjestelmään kuuluvissa ETA-alueen ulkopuolisissa maissa. Vihreän kortin järjestelmään kuuluvat maat löytyvät esimerkiksi Autoliiton sivuilta osoitteesta https://www.autoliitto.fi/mika-on-vihrea-kortti.

Vihreä kortti on todistus liikennevakuutuksen voimassaolosta. Vihreän kortin saa matkalle mukaan omasta liikennevakuutusyhtiöstä.

Vihreän kortin maissa tapahtuneet liikennevahingot korvataan pääsääntöisesti tapahtumamaan lainsäädännön mukaan. Muissa maissa liikennevakuutusturva voi olla erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi vahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajan henkilövahingot korvataan vain suomalaisissa, ruotsalaisissa ja norjalaisissa liikennevakuutuksissa.

Jos suomalainen henkilö joutuu liikennevahinkoon toisessa ETA-maassa Suomessa liikennevakuutetulla ajoneuvolla, on mahdollista saada korvausta suomalaisen liikennevakuutusjärjestelmän mukaisesti. Tätä mahdollisuutta korvata vahinko omasta liikennevakuutuksesta kannattaa yleensä hyödyntää, sillä suomalaisen liikennevakuutusjärjestelmän korvaustaso on kansainvälisesti vertaillen korkea ja vahinkoasian käsittely on helpompi hoitaa suoraan kotimaisen vakuutusyhtiön kanssa.

Muiden ETA-maiden liikennevakuutusyhtiöillä on ns. korvausedustajia Suomessa, eli kun vahingon aiheuttaja on vakuutettu muussa maassa, jokin suomalainen liikennevakuutusyhtiö (tai Liikennevakuutuskeskus) voi toimia ulkomaisen vakuutusyhtiön korvausedustajana. Vahinkoasiaa voi siis hoitaa tämän kotimaisen vakuutusyhtiön kanssa, mutta ulkomailla tapahtuneiden liikennevahinkojen korvausasioiden hoito on kuitenkin usein hidasta.

Liikennevakuutusturva muualla kuin vihreän kortin maissa on selvitettävä aina erikseen.

Ulkomailla moottoripyöräilevän on hyvä tutustua myös Liikennevakuutuskeskuksen Autolla ulkomaille -sivustoon osoitteessa https://www.lvk.fi/fi/autolla-ulkomaille/ sekä Autoliiton matkailuaiheisiin sivuihin osoitteessa https://www.autoliitto.fi/matkailu.

Article line divider

3 Moottoripyörien kaskovakuutukset

3.1 Kaskovakuutusten turvat

Kaskovakuutukset ovat vapaaehtoisia ajoneuvovakuutuksia, jotka korvaavat ajoneuvolle itselleen aiheutuvia vahinkoja. Moottoripyörän kaskovakuutuksessa on yleensä vakuutettuna ainakin kypärä ja mahdollisesti myös muut ajovarusteet (taulukko). Kaskovakuutus on vapaaehtoinen vakuutus, joka tarkoittaa sitä, että sitä ei ole pakko ottaa, mutta sitä ei ole myöskään vakuutusyhtiön pakko myöntää. Rahoitusyhtiöt kuitenkin yleensä edellyttävät, että rahoituksella ostetulla ajoneuvolla on myös laaja kasko.

Vakuutusyhtiöillä on tarjolla moottoripyörille kahdesta neljään vaihtoehtoa suppeammista laajoihin turviin. Vakuutusturva voi myös olla vapaammin koostettavissa. Suppeat vakuutukset sisältävät yleensä hirvi-, palo- ja varkausvakuutukset sekä joillain yhtiöillä myös ilkivaltaturvan. Laajat vakuutukset sisältävät näiden lisäksi myös kolarointi- tai törmäysturvan, joka nimensä mukaisesti korvaa erilaisia törmäysvahinkoja, sekä mahdollisesti muita turvia.

Eri turvilla saattaa olla erisuuruiset omavastuut. Omavastuu on merkitty vakuutuskirjaan. Laajojen kaskovakuutusten bonukseen vaikuttaa yleensä vain kolarointi- tai törmäysturvasta korvattu vahinko.

Vakuutusehdoissa on aina myös rajoituksia tilanteista ja syistä, joista aiheutuneita vahinkoja ei korvata. Tyypillisesti vakuutusten korvauspiiristä on rajattu pois erilaisten rakenne- ja valmistusvikojen ja kulumisen aiheuttamat vahingot sekä puutteellisesta öljyn tai jäähdytysnesteen kierrosta mm. moottorille tai vaihteistolle aiheutuneet vahingot. Rajoitusehdoissa on tavallisesti myös määritelty, miten kaskovakuutus on voimassa kilpailuissa, niihin liittyvässä harjoittelussa ja muussa rata-ajoharjoittelussa (taulukko).

Article line divider

Kaskovakuutuksessa vakuutettuna olevat lisävarusteet ja ajovarusteet

Edellinen sarake
Seuraava sarake
Fennia

- kiinteästi asennetut lisävarusteet 3.500 euroon asti

- kuljettajan kypärä

If

- kiinteästi asennetut, ajoneuvossa liikenteessä käytettäväksi tarkoitetut vakiovarusteet

- kypärä ja kypäräpuhelin

LähiTapiola

- kiinteästi asennetut ja ajoneuvon käyttöön olennaisesti liittyvät tavanomaiset lisälaitteet, lisäva- rusteet ja päällirakenteet

- vakuutuksenottajan omistamat moottoripyörän, mopon ja maastoajoneuvojen turvavarusteet, joita ovat yksi kypärä, kypäräpuhelin sekä ajopuku, ajokäsineet ja ajosaappaat

OP Vakuutus

- kiinteästi asennetut, ajoneuvon käyttöön olennaisesti liittyvät lisävarusteet

- kypärä ja kypäräpuhelin

Pohjantähti

- ajoneuvoon kiinteästi asennetut, pelkästään ajoneuvossa käytettävät ja sen käyttötarkoitukseen olennaisesti liittyvät lisävarusteet

- kypärä, ajopuku, -käsineet ja -saappaat

Suomen Vahinkovakuutus

- ajoneuvoon kiinteästi asennetut, ajoneuvossa liikenteessä käytettäväksi tarkoitetut vakiovarusteet

- kypärä ja kypäräpuhelin

Turva

- MP Turvakaskoon: ajoneuvoon kiinteästi asennetut ja ajoneuvon käyttöön olennaisesti liittyvät tavanomaiset lisävarusteet

- yksi vakuutuksenottajan omistama kypärä, ajopuku, ajokäsineet ja ajosaappaat sekä sellainen ajoneuvon kanssa käytettäväksi tarkoitettu perävaunu tai peräreki, joka ei ole rekisteröitävissä, mikäli se on kiinnitettynä ajoneuvoon

Article line divider

Kaskovakuutuksen rajoitusehdot kilpailusta, harjoittelusta ja rata­-ajosta

Edellinen sarake
Seuraava sarake

Rajoitusehto: Vakuutuksesta ei korvata vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet (kun)

Fennia

- ajoneuvolla on osallistuttu kilpailuun, sen harjoitteluun tai ajoharjoitteluun yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudella tai ajettu muuten moot- toriradalla, ellei kyseessä ole ajokortin hankintaan vaadittava ajoharjoittelu tai ajotaidon ylläpitoon liittyvä liukkaan kelin, pimeän tai ennakoivan ajon kurssi

If

- osallistuttaessa kilpailuun tai sen harjoitteluun yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudella

- osallistuttaessa ajo- tai nopeusharjoitteluun yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudella (jollaiseksi katsotaan myös esimerkiksi Nürburgringin Nordschleifen ja Spa-Francorchampsin niin kutsutut yleisöajovuorot). Tämä rajoi- tus ei koske Suomessa tapahtuvaa moottoripyörän käsittelyharjoittelua tieliiken- nekäyttöön rekisteröidyllä moottoripyörällä eikä liikenneopettajan antamaa ajo-oikeuden saamiseen liittyvää ajokoulutusta.

LähiTapiola

- käytettäessä ajoneuvoa moottoriradalla tai ajo- tai nopeusharjoittelussa muulla alueella tai tieosuudella. Edellä mainittu rajoitus ei koske liikenneopettajan an- tamaa ajo-oikeuden saamiseen liittyvää ajokoulutusta tai muuta vakuutusyhtiön kanssa etukäteen sovittua koulutusta

OP Vakuutus

- osallistuttaessa kilpailuun, kilpailun harjoitteluun, ajoharjoitteluun, ajettaessa muuten moottoriradalla, yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudella. Korvausta maksetaan kuitenkin vahingosta, joka aiheutuu osallistuttaessa liiken- neopettajan antamaan ajoharjoitteluun talviajon tai pimeän ajon kurssilla tai Liikenneturvan ennakoivan ajon kouluttajakurssin (EAK) suorittaneen kouluttajan, autokoulun tai Suomen moottoripyöräkouluttajat ry:n kouluttajan antamaan ja valvomaan ajo-opetukseen.

Pohjantähti

- vahinkoa, joka aiheutuu osallistuttaessa kilpailuun, sen harjoitteluun tai muuhun ajoharjoitteluun tai ajettaessa muuten moottoriradalla tai yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudella. Korvausta maksetaan kuitenkin vahingosta, joka aiheutuu osallistuttaessa ajo-opetusluvan saaneen liikenne- opettajan tai TLL:n 68 §:ssä 1 momentissa tarkoitetun opetus- ja harjoitusluvan saaneen henkilön antamaan ajo-opetukseen. Korvausta maksetaan myös vahin- gosta, joka aiheutuu osallistuttaessa liukkaan kelin ajoharjoitteluun sille tar- koitetulla ja valvotulla ajoharjoitteluradalla sekä Liikenneturvan ennakoivan ajon kouluttajakurssin (EAK) suorittaneen kouluttajan tai Suomen moottoripyöräkou- luttajat ry:n kouluttajan antamaan ja valvomaan ennakoivan ajon ajo-opetuk- seen.

Suomen Vahinkovakuutus

- osallistuttaessa kilpailuun tai sen harjoitteluun, ajoharjoitteluun tai ajettaessa muuten moottoriradalla tai yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudel- la. Korvausta maksetaan kuitenkin vahingoista, jotka aiheutuvat osallistuttaessa virallisen liikenneopettajan antamaan ajoharjoitteluun talviajon tai pimeän ajon kurssilla.

Turva

- käytettäessä ajoneuvoa kilpailuun tai sen harjoitteluun

- käytettäessä ajoneuvoa moottoriradalla tai ajo- tai nopeusharjoittelussa muulla alueella tai tieosuudella (esim. Nürburgringin Nordschleife). Edellä mainittu rajoi- tus ei koske:

» ajokortin hankkimiseen liittyvää ajoharjoittelua muulla alueella kuin moottoriradalla » ennakoivan ajon (EAK) tai muun vastaavan, osallistujille etukäteen il- moitetun koulutusohjelman mukaista ohjattua harjoittelua, kun koulutta- ja on hyväksytty kouluttajaksi em. koulutusohjelmaan ja vahinko sattuu koulutusohjelman mukaisessa harjoitteessa

 

Article line divider

Moottoripyörien kaskovakuutusten bonukset

Edellinen sarake
Seuraava sarake
Vakuutusyhtiö Lähtöbonus Maksimibonus Bonuksen nousu vuodessa Bonuksen lasku vahingon johdosta Bonuksesta maksimiin nopeimmillaan Bonusturva
Fennia 70% 70% 10 % kun käyttöpäiviä on vähintään 90 vrk 20% Ei bonusturvaa kaskovakuutuksissa Bonus vaikuttaa vain kolarivakuutuksen maksuun.
If 80% 80% 10 % kun käyttöpäiviä 90 vrk (vuodenaikahinnoitellussa 300 vrk) 10% Jos liikennevakuutuksen bonus on 80 %, ei ensimmäinen vahinko kullakin vakuutuskaudella alenna kaskovakuutuksen bonusta Bonus vaikuttaa vain kolarivakuutuksen maksuun.
LähiTapiola 70% 70% 10 %, kun käyttöpäiviä 140 vrk 20% Ei bonusturvaa moottoripyörillä Bonus vaikuttaa vain kolarointivakuutuksen maksuun.
OP Vakuutus 70% 70% 10 %, kun käyttöpäiviä 90 vrk 20% Jos bonus on ollut 70 % viisi vuotta, bonus pienenee ensimmäisestä vahingosta vain 10 % Bonus vaikuttaa vain kolarointiturvan maksuun.
Pohjantähti 70% 70% 10 %, kun käyttöpäiviä 120 vrk 0-20% Tähtikuljettajan etu: yksi törmäysvahinko ei laske bonusta, kun on ajanut 70 % bonuksella kaksi vuotta Bonus vaikuttaa vain törmäysriskin maksuun
Suomen Vahinkovakuutus 70% 70% 10 %, kun käyttöpäiviä 90 vrk 20% Ei bonusturvaa Bonus vaikuttaa vain kolarointiturvan maksuun.
Turva 70% 70% 10 % kun käyttöpäiviä 140 vrk 20% Ei bonusturvaa Bonus vaikuttaa vain kolarointiturvan maksuun.

 ​​​​​​

Article line divider

Vakuutusturvien sisältö

Hirvieläinturva – korvaa hirvieläimeen törmäämisestä aiheutuneet vahingot

Paloturva – korvaa palovahingot. Korvattavia vahinkoja ovat oikosulusta tai irti päässeestä tulesta aiheutuneet vahingot. Ei korvaa oikosulkuun menneen osan vauriota, mutta oikosulusta muulle ajoneuvolle aiheutuneet vauriot kyllä.

Varkausturva – korvaa ajoneuvon varkauden tai luvattoman käytön. Yleensä edellytyksenä, että ajoneuvon on pitänyt olla lukittuna tai lukitussa säilytyssuojassa.

Kolarointi- tai törmäysturva – korvaa ajoneuvolle törmäyksestä tai muusta ulkoisesta tekijästä aiheutuneet vahingot

Autopalvelu- tai hinausvakuutus – korvaa hinauskuluja, kun ajoneuvoon on tullut vika tai vaurio

Luonnonilmiövakuutus – korvaa luonnonilmiön, esim. raekuuron aiheuttamat vahingot

Eläintörmäysvakuutus – korvaa eläimeen (joko kaikkiin tai muihin kuin hirvieläimiin) törmäämisestä aiheutuneen vahingon

Ilkivaltaturva – korvaa tahallisen vahingonteon Oikeusturva – korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja riita-, rikos- tai hakemusasiassa, joka liittyy kyseisen moottoriajoneuvon kuljettamiseen, omistamiseen tai hallintaan

Rahoitusvakuutus – turvaa rahoitusyhtiötä tietyissä tilanteissa, joissa vakuutetulle itselleen tuleva korvaus evättäisiin tai sitä alennettaisiin

Lunastusetuvakuutus – lunastustilanteessa lunastusetuvakuutuksesta voi saada paremman lunastuskorvauksen tai ajoneuvo voidaan lunastaa tavanomaista vähäisempien vaurioiden perusteella

Pysäköintiturva – korvaa, kun tuntemattomaksi jäävä toinen ajoneuvo kolhii pysäköityä moottoripyörääsi

Lasivakuutus – korvaa tuulilasille aiheutuneita vahinkoja

Keskeytysvakuutus – korvataan ajoneuvon menetettyjä käyttöpäiviä jonkin muutoin korvattavan vahingon johdosta

Kaskovakuutussopimuksiin voi sisältyä myös muita lisäturvia.

Article line divider

Kaskovakuutusten tuotevalikoima

Fennia

  • Osakasko
    • Hirvivahinkovakuutus
    • Palovakuutus
    • Varkausvakuutus
    • Autopalveluvakuutus
    • Oikeusturvavakuutus 
  • Laaja Fenniakasko (Edellisten lisäksi):
    • Kolarivakuutus
    • Ilkivaltavakuutus

If

  • Osakasko
    • Eläinkolari
    • Hinaus
    • Varkaus, ilkivalta tai tulipalo
    • Vastuu- ja oikeusturva
  • Etukasko (Edellisten lisäksi):
    • Törmäys tai tieltä suistuminen
  • Täyskasko (Edellisten lisäksi):
    • Korkeampi lunastuskorvaus
  • Huippukasko (Edellisten lisäksi):
    • Pysäköityyn pyörään tullut vahinko
    • Sijaisauto tai korvaava päiväraha

LähiTapiola

  • Osakasko
    • Hirvivahinkovakuutus
    • Ilkivaltavakuutus
    • Varkausvakuutus
    • Palovakuutus
    • Oikeusturvavakuutus
    • Ulkomaan vastuuvakuutus
    • Autopalveluvakuutus (voidaan poistaa)
  • Laaja kasko (Edellisten lisäksi):
    • Kolarointivakuutus
    • Luonnonilmiövakuutus
    • Eläintörmäysvakuutus
    • Lunastusetuvakuutus (voidaan poistaa)

OP Vakuutus

  • Osakasko
    • Varkausturva
    • Eläintörmäysturva
    • Paloturva
    • Oikeusturva
    • Ulkomaan vastuuturva
    • Autopalveluturva/hinaus (valittavissa moottoripyörälle)
    • Ilkivaltaturva (valittavissa moottoripyörälle)
  • Isokasko (Edellisten lisäksi):
    • Kolarointiturva
    • Pysäköintiturva (valittavissa moottoripyörälle)
    • Keskeytysturva (valittavissa moottoripyörälle)
    • Uusarvoturva (valittavissa moottoripyörälle)

Pohjantähti

  • Kaskovakuutuksen turvat valittavissa
    • Törmäys
    • Palo
    • Varkaus
    • Ilkivalta
    • Luonnonilmiö
    • Eläin
    • Autopalvelu
    • Lasi
    • Keskeytys
    • Oikeusturva
    • Petos
    • Suomen Vahinkovakuutus
    • S-kasko
    • Paloturva
    • Varkausturva
    • Eläintörmäysturva
    • Ilkivaltaturva
    • Hinausturva
    • Vastuuturva
    • Oikeusturva
  • L-kasko (Edellisten lisäksi):
    • Kolariturva
    • Luonnonilmiöturva

Turva

  • MP Palo-varkaus
    • Palo
    • Varkaus
    • Oikeusturva
  • MP Hirvi-Ilkivalta-Palo-Varkaus (Ed. lisäksi):
    • Hirvi
    • Ilkivalta
  • Autopalvelu MP Turvakasko (Ed. lisäksi):
    • Kolarointi

3.2 Voimassaolovaihtoehdot

Kuten liikennevakuutuksiakin, kaskovakuutuksia on tarjolla sekä ns. seisonta-ajallisina, jolloin vakuutusmaksusta saa hyvitystä liikennekäytöstäpoiston ajalta, että vuodenaikahinnoiteltuina, jolloin vakuutus on voimassa saman laajuisena koko vuoden. Liikennevakuutus ja kaskovakuutus on otettava yleensä samasta vakuutusyhtiöstä.

Kaskovakuutus on liikennekäytöstäpoiston aikana yleensä voimassa ns. suppean turvan laajuisena. Voimassa on siis vakuutusyhtiöstä ja -tyypistä riippuen ainakin palo- ja varkausvakuutukset. Kolarointi- tai törmäysturva ei ole voimassa liikennekäytöstäpoiston aikana.

Kaskovakuutus on myös mahdollista irtisanoa kokonaan liikennekäytöstäpoiston ajaksi. Kaskovakuutus ei katkea automaattisesti liikennekäytöstäpoiston yhteydessä, vaan se on irtisanottava kirjallisesti erikseen vakuutusyhtiöstä. On hyvä kuitenkin huomata, että jos on kyse jo iäkkäämmästä moottoripyörästä, saattaa olla, että sille ei enää myönnetä kaskovakuutusta seuraavalla ajokaudella.

Kaskovakuutusten voimassaolo ulkomailla on tarkistettava erikseen. Vakuutusehdoissa on määritelty, missä vakuutus on voimassa. Ehdoissa voi olla säännöksiä siitä, että kaskovakuutuksen voimassaolosta tietyissä maissa pitää erikseen sopia, tai esimerkiksi varkausvahingoissa voi olla suurempi omavastuu tai varkausturva ei ole lainkaan voimassa.

3.3 Maksut ja bonukset

Kaskovakuutusten hinnoitteluun vaikuttavat usein samat tekijät kuin liikennevakuutusten. Vakuutusyhtiöt voivat itsenäisesti määritellä ne tekijät, jotka vaikuttavat vakuutusmaksuun. Yleisesti perusteet ovat samat kuin liikennevakuutuksessakin, eli mitä suurempi vahingon riski, sitä suurempi vakuutusmaksu. Maksuun vaikuttavat mm. vakuutuksenottajan ikä ja asuinpaikka sekä vakuutetun ajoneuvon ominaisuudet.

Kaskovakuutuksissakin sovelletaan yleisesti bonusjärjestelmää, eli vahingottomista vuosista palkitaan, ja vahingon johdosta bonus alenee, eli vakuutusmaksu nousee. Kaskovakuutuksen bonus on uudessa vakuutuksessa yleensä heti maksimibonus.

Article line divider

4 Vahingot ja korvaukset

Vahinkotilanteissa on tärkeintä ensimmäiseksi estää lisävahinkojen syntyminen. Jos joku henkilö on loukkaantunut, häntä on autettava. Omaisuusvahingoista selviää rahalla. Mieti siis vahinkotilanteessa ensin, onko sinun tai jonkun muun henki tai terveys vaarassa, ja paneudu siihen ensin. Mieti myös, onko tie turvallinen muille tielläliikkujille. Sitten, kun näistä on huolehdittu, voit miettiä muuta tilannetta ja esimerkiksi moottoripyörän vaurioita.

Vahinkopaikalle voi olla tarpeen kutsua poliisi. Ota ylös myös mahdollisten todistajien yhteystiedot, varsinkin jos kyseessä on liikennevahinko ja vahingon aiheuttajasta on tai voi tulla epäselvyyttä. Ota kuvia ajoneuvon vaurioista ja vahinkopaikasta.

Ilmoita vahingosta vakuutusyhtiölle mahdollisimman pian. Vakuutusyhtiöillä on ympäri vuorokauden palvelevat hätäpalvelut, josta saat akuuteimmat toimintaohjeet. Tapauksesta riippuen on mahdollista, että varsinainen vahinkoilmoitus tapahtuneesta on tehtävä vielä erikseen. Vakuutusyhtiö antaa toimintaohjeet ja neuvoo mm. siinä, mihin ajoneuvo pitäisi viedä tarkastettavaksi. Jos tarvitset hinausta, soita myös tällöin vakuutusyhtiön korvaus- tai hätäpalveluun. Hinaus on usein mahdollista saada suoraan vakuutusyhtiön kautta siten, että hinausyritys laskuttaa suoraan vakuutusyhtiötä.

Vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön on tehtävä liikennevakuutuksesta käsiteltävissä vahingoissa kolmen vuoden kuluessa vahingon sattumisesta ja kaskovakuutuksesta käsiteltävissä vahingoissa vuoden kuluessa vahingosta. Jos vahinkoilmoitus viivästyy yli sallitun ajan, vakuutusyhtiö voi kieltäytyä korvaamasta vahinkoa.

Vakuutusyhtiöillä on omia yhteistyökorjaamoja, jonne vakuutusyhtiö voi ohjata viemään ajoneuvon korjaukseen. Voit toki viedä ajoneuvosi haluamaasi korjaamoon, mutta vakuutusyhtiö ei ole velvollinen maksamaan korjauksesta enempää kuin sen, mitä korjaus olisi maksanut vakuutusyhtiön yhteistyökorjaamolla.

Vakuutusyhtiön kanssa on sovittava etukäteen siitä, mihin korjaamoon moottoripyörä viedään, ja mitkä korjaustyöt vakuutusyhtiö korvaa. Yleensä korjaamo myös kysyy vakuutusyhtiöstä ns. laskutusluvan ennen töiden aloittamista.

Asiakas on itse työn tilaaja ja sopimussuhteessa korjaustöiden suorittamisen osalta korjaamoon. Mikäli esimerkiksi korjaamon työn laadusta tulee jälkikäteen huomauttamista, on asiakkaan asioitava tämän tiimoilta itse korjaamon kanssa.

Vakuutusyhtiön tulee maksaa korvaus kuukauden kuluessa siitä, kun se on saanut kaikki asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot. Jos korvauksen maksaminen viivästyy, korvaukselle on maksettava kuukauden ylittävältä ajalta viivästyskorko.

4.1 Korvaukset liikennevakuutuksesta

Liikennevakuutuksesta korvataan toiselle, eli syyttömälle, osapuolelle aiheutuneet henkilö- ja esinevahingot. Myös liikennevahinkoon syyllisen osapuolen omat henkilövahingot korvataan oman ajoneuvon liikennevakuutuksesta, mutta vahingon aiheuttajan omia omaisuusvahinkoja ei. Vahingon aiheuttajan oman ajoneuvon vauriot korvataan kaskovakuutuksesta.

Liikennevakuutuksesta maksettavat korvaukset perustuvat liikennevakuutuslakiin ja vahingonkorvauslakiin. Monet korvaukset on normitettu ja maksetaan liikennevahinkolautakunnan normien ja ohjeiden mukaan. Vahingonkärsineellä on vahingonrajoittamisvelvollisuus, joka tarkoittaa sitä, että vahinkoa kärsineen on pyrittävä toimimaan niin, että vahingosta aiheutuvat kustannukset olisivat mahdollisimman pienet.

Vahingon aiheuttaminen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella vaikuttaa liikennevahingoissa vahingon aiheuttajalle itselleen maksettaviin korvauksiin. Jos aiheuttaa tahallisesti itselleen henkilövahingon, korvausta ei pääsääntöisesti makseta. Jos myötävaikuttaa törkeällä huolimattomuudella kärsimänsä henkilövahingon syntymiseen, korvausta voidaan alentaa tai evätä se kokonaan. Jos vahingon aiheuttaja on ollut alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena, korvausta voidaan samoin alentaa tai evätä se kokonaan. Myöskään luvattomasti käyttöön otetussa ajoneuvossa olleelle ja käytönoton luvattomuudesta tienneelle henkilölle korvausta ei pääsääntöisesti makseta.

Henkilövahingot

Liikennevakuutuksesta korvataan henkilövahingosta aiheutuneet hoitokulut, muut vahingosta aiheutuneet kulut ja ansionmenetys. Lisäksi maksetaan myös korvaus kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä mahdollisesta pysyvästä haitasta.

Korvausten euromääristä ei ole tarkemmin säädetty liikennevakuutuslaissa tai vahingonkorvauslaissa. Liikennevahinkolautakunta julkaisee vuosittain korvausnormit ja -ohjeet, joita kaikki liikennevakuutusyhtiöt noudattavat. Liikennevahinkolautakunnan normeissa ja ohjeissa on määritelty mm. haittakorvausten euromääräiset suuruudet sekä se, millaisia muita kuluja hoitoja kuntoutuskulujen lisäksi liikennevakuutuksesta korvataan (esim. hoitotuki, vaatelisä, kohonneet kodinhoitokustannukset).

Liikennevakuutuksesta ei korvata mm. vahinkoasian hoitamiseen kuluvaa aikaa tai vaivaa. Liikennevahingoissa tavallisesti vahingonkärsineenkin osapuolen on käytettävä omaa aikaansa vahinkoasian selvittelyyn, eikä vakuutusyhtiö maksa tästä esimerkiksi euromääräistä tuntikorvausta. Myöskään ns. mielipahakorvauksia ei liikennevakuutuksesta makseta.

Korvausten suuruus perustuu näihin korvausnormistoihin, eikä korvauksenhakija yleensä voi saada näissä korvausnormistoissa määriteltyjä suurempia korvauksia, vaikka katsoisikin itse olevansa niihin oikeutettu.

Omaisuusvahingot

Liikennevakuutuslaissa on viitattu vahingonkorvauslakiin myös esinevahinkojen korvaamisen osalta. Esinevahingot korvataan vahingonkorvauslain 5 luvun 5 § mukaan muutamia liikennevakuutuslaissa erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Vahingonkorvauslain mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen. Liikennevakuutuslaissa on erikseen säädetty, että toiselle ajoneuvolle aiheutuneissa vahingoissa korvataan korjauskustannus tai sitä vastaava määrä. Ajoneuvon arvon alentumista ei korvata. Kun ajoneuvo on tuhoutunut tai sitä ei voida kohtuullisin kustannuksin korjata, esinevahinkona korvataan ajoneuvon käypä arvo. Lisäksi liikennevakuutuslaissa on säädetty, että liikenneväylällä valvonnatta olleelle muulle eläimelle kuin porolle aiheutunutta vahinkoa ei korvata, ellei vahinko ole aiheutunut ajoneuvon omistajan, haltijan, kuljettajan tai matkustajan tahallisuudesta tai tuottamuksesta. Muille kuin poroille aiheutuneissa vahingoissa ei siis ole ns. tuottamuksesta riippumatonta vastuuta tältä osin.

Kun kysymys on toiselle ajoneuvolle aiheutuneesta vahingosta, korvausmäärä on lähtökohtaisesti korjauskustannukset, tai jos korjaus ei ole kannattavaa, auto lunastetaan ns. käyvästä arvostaan (ks. luku 4.3).

Liikennevahingoissakin on yleensä mahdollista sopia vakuutusyhtiön kanssa ns. kertakorvauksen maksamisesta. Tällöin vaurioitunut ajoneuvo jää asiakkaalle itselleen ja vakuutusyhtiö maksaa ajoneuvosta rahakorvauksen. Rahakorvauksen määrässä huomioidaan vaurioituneen ajoneuvon arvo.

Liikennevahinkolautakunnan normeissa ja ohjeissa on myös määrätty seisonta-ajan korvauksista, eli euromääräisestä päiväkorvauksesta (normikorvaus) sen johdosta, että syytön osapuoli ei pysty käyttämään omaa ajoneuvoaan sen vaurioitumisen tai korjauksen johdosta. Tietyissä rajatuissa tilanteissa liikennevakuutuksesta korvataan myös sijaisauto, lähinnä silloin kun vahingonkärsinyt tarvitsee ajoneuvoa työssään, esim. työkalujen kuljettamiseen.

4.2 Korvaukset kaskovakuutuksesta

Kaskovakuutuksista korvattavissa vahingoissa pelti- ja muiden vauriot korvataan ensisijaisesti maksamalla vaurioiden korjauskustannukset. Korjauskustannuksista vähennetään omavastuu. Korjaamo laskuttaa omavastuun ylittävän osuuden korjauskuluista suoraan vakuutusyhtiöltä ja sinä maksat itse vakuutuksen omavastuuosuuden korjaamolle.

Jos korjaaminen ei ole kannattavaa, eli arvioitu korjauskustannusten määrä ylittää vakuutusehdoissa määritellyn prosenttiosuuden ajoneuvon käyvästä arvosta, ajoneuvo lunastetaan. Tällöin korvauksena maksetaan käypä arvo (ks. luku 4.3).

Moottoripyörän laajaan kaskovakuutukseen saattaa sisältyä lunastus- tai uusarvoturva, jolloin lunastustilanteessa maksetaan moottoripyörästä korvausta enemmän kuin sen vahinkohetken todellinen käypä arvo. Lunastus- tai uusarvoturvan vakuutusehdoista löytyvät edellytykset, joilla on mahdollista saada korvauksena uuden vastaavan ajoneuvon arvo. Käytettynä hankitusta ajoneuvosta maksetaan korvauksena enintään hankintahetken käypä arvo.

Kuten liikennevahingoissakin, vakuutusyhtiön kanssa on yleensä myös mahdollista sopia kertakorvauksen maksamisesta, jolloin vaurioitunut ajoneuvo jää asiakkaalle itselleen.

4.3 Käypä arvo

Käypä arvo tarkoittaa moottoriajoneuvojen kohdalla yleensä sitä hintaa, joka ajoneuvosta olisi ollut saatavissa juuri ennen vahinkoa käteiskaupalla.

Käypää arvoa määritellään usein mahdollisimman vastaavien ajoneuvojen (merkki, malli, vuosimalli, ajetut kilometrit, muut ominaisuudet) myynti-ilmoitusten perusteella, huomioiden kuitenkin myös kyseisen vaurioituneen ajoneuvon yksilölliset ominaisuudet, kuten sen kunto ja varustelutaso.

Käyvän arvon määrityksen yhteydessä on huomioitava, että moottoriajoneuvojen myyntiilmoitusten hintapyynnöistä on yleensä tingittävissä jonkin verran, eli toteutuneet kauppahinnat ovat yleensä pyyntihintoja alempia. Käyvällä arvolla ei siis tarkoiteta ajoneuvoliikkeiden ulosmyyntihintoja, vaihdossa saatavaa hyvitystä tai myöskään esimerkiksi ulkomailta tuodun ajoneuvon verotusarvoa.

4.4 Vakuutetun menettelyn vaikutus korvaukseen kaskovakuutuksissa

Vahingon aiheuttaminen

Vakuutusyhtiöllä on oikeus alentaa korvausta tai jopa evätä se kokonaan, jos vahinko on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella. Vakuutetun itsensä (tai häneen samastettavan, ks. seuraava kappale) tahallisesti ajoneuvolle aiheuttamia vahinkoja ei korvata lainkaan.

Samastaminen

Samastaminen tarkoittaa sitä, että jonkun muun henkilön toiminta vaikuttaa vakuutuskorvauksen määrään samoin kuin vakuutetun itsensä toiminta vaikuttaisi. Moottoriajoneuvojen kohdalla tavallisin samastamisperuste on se, että ajoneuvo on ollut vakuutettuun samastettavan henkilön käytössä vakuutetun suostumuksella. Jos siis moottoripyörä on ollut luvallisesti kaverin käytössä ja kaveri ajaa sillä huomattavaa ylinopeutta ja kolaroi sen, voi olla, että korvausta ei makseta.

Törkeä huolimattomuus tarkoittaa piittaamattomuutta siitä, että voi sattua vahinko. Törkeän huolimaton toiminta on lähellä tahallista toimintaa. Tavanomainen tai vain vähäinen huolimattomuus ei vielä oikeuta vakuutusyhtiötä vähentämään korvausta. Kenties tavallisinta törkeää huolimattomuutta on huomattavan ylinopeuden käyttäminen.

Suojeluohjeet

Vakuutussopimuksen ehdoissa on suojeluohjeita, jotka ovat toimintaohjeita vahinkojen välttämiseksi ja rajoittamiseksi. Kun noudatat suojeluohjeita, on pienempi mahdollisuus siihen, että sattuu vahinko, tai vahinko on ainakin vähäisempi.

Jos suojeluohjeita on laiminlyöty vähäistä suuremmasta huolimattomuudesta ja tämä suojeluohjeiden laiminlyönti on vaikuttanut vahingon syntymiseen, vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta tai evätä sen kokonaan.

Alkoholin tai huumausaineen käyttö

Vakuutusehdoissa on yleensä määrätty, että jos vakuutetun (tai häneen samastettavan henkilön) alkoholin tai huumausaineen käyttö on vaikuttanut vahingon syntyyn, korvausta voidaan alentaa tai evätä se kokonaan.

4.5 Muutoksenhaku korvauspäätökseen

Mikäli et ole tyytyväinen vakuutusyhtiön antamaan korvauspäätökseen, voit hakea siihen muutosta. Ensimmäiseksi on hyvä ottaa uudelleen yhteyttä vakuutusyhtiöön ja ilmoittaa, että et ole tyytyväinen päätökseen. Toimita asiasta lisäselvitystä tai kantaasi tukevaa aineistoa vakuutusyhtiöön ja pyydä vakuutusyhtiötä käsittelemään asiaa uudelleen.

Monilla vakuutusyhtiöillä on yhtiön sisäisiä muutoksenhakuelimiä, joista voi pyytää uudelleenkäsittelyä. Vakuutusyhtiöiden sisäiset muutoksenhakuelimet eivät yleensä käsittele liikennevakuutuksesta korvattuja vahinkoja. Mikäli päätös ei edelleenkään tyydytä, on mahdollista kääntyä vakuutusyhtiön ulkopuolisen muutoksenhakuelimen puoleen.

Oikea muutoksenhakutaho riippuu siitä, mistä asiasta on kysymys.

Liikennevahingot:

  • kun kyse on korvausmäärästä tai esim. siitä, kuka oli liikennevahinkoon syyllinen, oikea valituselin on liikennevahinkolautakunta. Lausuntopyyntö liikennevahinkolautakuntaan on tehtävä yhden vuoden sisällä siitä, kun vakuutusyhtiö on antanut korvauspäätöksensä
  • henkilövahinkoja koskevissa asioissa muutoksenhaku tehdään yleensä myös liikennevahinkolautakuntaan.
  • kuntoutusasiat ovat tästä poikkeus. Kuntoutusasioissa muutoksenhaku tehdään vakuutusoikeuteen. Muutoksenhakuaika on lyhyt, vain 30+7 päivää päätöksen päiväyksestä!

Liikennevakuutukseen liittyvät sopimusasiat:

  • asiassa voi pyytää ratkaisusuositusta FINEltä. Ratkaisusuosituspyyntö on tehtävä kolmen vuoden kuluessa vakuutusyhtiön päätöksen antamisesta.
  • jos kyse on vanhan liikennevakuutuslain soveltamispiiriin kuuluvasta hyvikeasiasta, muutoksenhaku on tehtävä hallinto-oikeuteen.

Kaskovakuutusasiat:

  • kaskovakuutusta koskevissa asioissa voi pyytää ratkaisusuositusta FINEltä tai vaihtoehtoisesti kuluttajariitalautakunnalta. Kuluttajariitalautakunta edellyttää yleensä, että asiassa on otettu ensin yhteyttä valtakunnalliseen kuluttajaneuvontaan. Muutoksenhakuaika on kolme vuotta korvauspäätöksen antamisesta.

Liikenne- ja kaskovahinkoasioissa (muissa kuin em. kuntoutusasioissa) sekä liikenne- ja kaskovakuutussopimuksia koskevissa riidoissa on mahdollista myös nostaa kanne vakuutusyhtiötä vastaan käräjäoikeudessa.

Vakuutusyhtiöiden menettelytapoja valvoo Finanssivalvonta. Lakisääteisiä vakuutuksia, kuten liikennevakuutusta, koskevissa asioissa vakuutusyhtiöiden toimintaa valvoo myös eduskunnan oikeusasiamies.

Lataa julkaisu PDF-tiedostona

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!