Julkaisut

Ludevahinkojen korvaaminen koti- ja matkatavaravakuutuksesta

2018 FINE

Luteet ja matkatavaravakuutus

Lisääntynyt matkailu on tuonut ludeongelmat myös Suomeen. Lutikat eli seinäluteet aiheuttavat matkailijoille harmia hotelleissa ja saattavat kulkeutua matkoilta tuotujen tavaroiden ja vaatteiden mukana omaan kotiin saakka.

Matkatavaravakuutukset korvaavat lähinnä matkalaukun ja -tavaroiden puhdistuskuluja tai mikäli ne joudutaan hävittämään, matkatavarat kokonaisuudessaan.

Vakuutusturvan sisältö kannattaa aina tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä jo ennen matkaa.

Lude liikkuu yöllä ja käyttää ravinnokseen verta. Hotelleissa luteen löytää todennäköisimmin sängystä. Luteen puremista jää patjoihin kuivuneita, tummia veripisaroita. Luteen puremista nousee kutisevia näppylöitä iholle.

Matkoilla voi tarkistaa yöpymispaikan sängynalusen, sängyn jalat sekä patjan. Matkalaukkua ei kannata laittaa hotellissa sängyn alle, vaan kaappiin ja pitää se suljettuna koko ajan. Kotiin palaamisen jälkeen laukut voi varmuuden vuoksi viedä avaamattomina yli 70 °C saunan ylälauteille kahdeksi tunniksi tai parvekkeelle pakkaseen ainakin ­18 °C viikoksi. Laukusta kannattaa poistaa kemikaalit yms. lämmölle alttiit aineet ennen käsittelyä.

Jos hotellihuoneessa on luteita, tulee asiasta reklamoida hotellin tai majapaikan henkilökunnalle tai matkanjärjestäjälle. Heiltä saa ohjeita, miten menetellä matkatavaroiden osalta. Käytännössä omaisuuden puhdistaminen ulkomailla saattaa matkakohde, olosuhteet ja toisaalta omaisuuden arvo huomioiden olla haasteellista. Jos omaisuus joudutaan hävittämään, on se hyvä valokuvata ennen hävittämistä. Valokuvat helpottavat tavaroiden dokumentointia vakuutuskorvauksia haettaessa.

Vakuutusyhtiön korvauspalvelusta saa lisäohjeita

vahingon satuttua. Mikäli ludevahingot eivät alun perinkään kuulu korvattaviin vahinkoihin, ei vakuutusyhtiö välttämättä anna menettelyohjeita eikä neuvontapalvelua näissä asioissa.

Article line divider

Luteet ja kotivakuutus

Luteet ovat sinnikkäitä, ne leviävät nopeasti ja niitä on vaikea hävittää. Ne selviävät syömättä ja hengittämättä kuukausia ja asustavat ahtaissa paikoissa, kuten talon rakenteissa, lattialistojen ja pistorasioiden takana sekä kodinkoneiden sisällä ja sänkyjen ja sohvien rungossa. Jos luteet ovat huonekaluissa, tarkoittaa se käytännössä kalusteiden hävittämistä.

Mikäli luteita tulee omaan huoneistoon, kotivakuutuksista ei ole juurikaan apua, sillä vakuutuskorvauksen ulkopuolelle on rajattu hyönteisten ja tuhoeläinten aiheuttamat vahingot. Jokainen vastaa viimekädessä omista kuluistaan itse. Huoneiston asukas saattaa joutua lopulta korvausvelvolliseksi myös huoneiston rakenteiden puhdistuskuluista.

Ludehavainnoista tulee aina kertoa isännöitsijälle ja vuokranantajalle, jotta voidaan ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin. On suuri vaara, että luteet leviävät rakenteiden kautta naapuriasuntoihin. Yleensä asunnon lämpötilaa nostetaan yli 55 asteeseen, joka hävittää luteet ja niiden munat. Vaihtoehtoisesti asunto myrkytetään, usein vieläpä moneen kertaan. Tekstiilit tarvitsemat omat menetelmät. Höyrypesurin yli 100 °C vesihöyry tappaa luteet ja niiden munat, mutta käsittely ei sovi kaikille materiaaleille ja pinnoille. Torjuntamenetelmät kehittyvät koko ajan

Ludevahinkojen korvaaminen

Esimerkki 1:

Eero oli työmatkalla Pariisissa. Aamulla hän huomasi ihollaan luteen puremia. Eeron matkatavarat vietiin heti puhdistettavaksi ja hän osti välttämättöminä tavaroina hygieniatuotteita 100 €:lla, puvun, kengät ja muita asusteita 800 €:lla.

Korvaako matkatavaravakuutus matkalaukun ja sen sisällön puhdistamisen ja välttämättömien tuotteiden hankintakustannukset 900 €? Entäpä, jos matkatavarat joudutaan hävittämään jo Pariisissa tai viimeistään Suomessa?

Miten korvataan: Fennian, Folksamin, LähiTapiolan, OP Eurooppalaisen ja Turvan matkatavaravakuutukset korvaavat matkalaukun ja matkatavaroiden puhdistuskulut ja mikäli matkatavarat joudutaan kokonaan hävittämään korvaavat ne myös matkatavaravahingon.

Mikään yhtiö ei korvaa välttämättömien tuot­teiden hankintakuluja. Ifin ja Pohjantähden matkatavaravakuutukset eivät korvaa ludevahinkoja lainkaan.

Laajoista kotivakuutuksista ei korvata matkalaukun puhdistuskuluja, välttämättömiä hankintoja eikä irtaimistovahinkoa, mikäli matkatavarat joudutaan hävittämään. Korvauksen epäys perustuu yleensä vakuutusehtoon, jonka mukaan vakuutuskorvauksen ulkopuolelle on rajattu hyönteisten ja tuhoeläinten aiheuttamat vahingot tai ettei kotivakuutus ole lainkaan voimassa esimerkkimme matkakohteessa.

Article line divider

Edellinen sarake
Seuraava sarake
Vakuutusyhtiö Matkatavaravakuutus    
  Puhdistuskulut Välttämättömien tuotteiden hankinta Matkatavarat (sis. laukun), kun ne joudutaan hävittämään
Fennia Korvataan Ei korvata Korvataan
Folksam Korvataan Ei korvata Korvataan
If Ei korvata Ei korvata Ei korvata
LähiTapiola Korvataan Ei korvata Korvataan
OP Eurooppalainen Korvataan Ei korvata Korvataan
Pohjantähti Ei korvata Ei korvata Ei korvata
Suomen Vahikovakuutus Korvataan Ei korvata Ei korvata
Turva Korvataan Ei korvata Korvataan

 

Article line divider

Esimerkki 2:

Liisa oli Kaukoidässä omatoimimatkalla. Muutaman päivän kuluttua kotiinpaluusta Liisan käsiin tuli ihottumaa, mikä osoittautui luteiden puremiksi. Kissakin raapi itseään ja siitä lähti karvalaikkuja irti. Myös kissassa oli luteenpuremia. Liisan asunto myrkytettiin kolmeen kertaan, jolloin hän asui kissoineen hotellissa. Sänky hävitettiin, mutta muu irtain pystyttiin puhdistamaan.

Korvaako kotivakuutus asunnon myrkytys- ja hotellikulut sekä sängyn?

Mikäli luteet valtaavat kodin, ei kotivakuutuksista ole apua, vaan kulut jäävät pääsääntöisesti omasta pussista maksettaviksi. Vertailun kahdeksasta vakuutusyhtiöstä yksikään ei maksa esimerkkitapauksessamme korvauksia kotivakuutuksesta. Pääsäännöstä on kuitenkin yksi poikkeus sillä If korvaa tuhoeläinten torjunnan ja hävittämisen laajimmista kotivakuutuksistaan. Ifin LaajaPlus ja Laaja ­vakuutus omakotitalolle sekä LaajaPlus­vakuutus huvilalle sisältävät maksuttoman tuhoeläintorjuntapalvelun. Tuhoeläintorjunta sisältää maksuttoman puhelinneuvonnan, torjunta­aineet ja tarvittaessa tuhoeläintorjunnan paikan päällä. Vakuutuksesta ei korvata irtaimiston hävitystä eikä sijaismajoitusta.

Lataa julkaisu PDF-tiedostona

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!