Vakuutuksenottaja oli myymässä Yamaha-moottoripyöräänsä. Tuntematon mies otti 7.6.2005 lehti-ilmoituksen johdosta vakuutuksenottajaan yhteyttä ja kertoi olevansa kiinnostunut moottoripyörän ostamisesta. Vakuutuksenottaja sopi tapaamisesta eräässä tienristeyksessä samana iltana.

 

Vakuutuksenottajan kuvauksen mukaan ostajaehdokas vaikutti kaikin puolin rehdin tuntuiselta. Ennen koeajoon lähtöä puhetta oli ostajaehdokkaan ajokortista. Vakuutuksenottaja pyysi ajokorttia tai lompakkoa pantiksi koeajon ajaksi, mutta miehellä ei ollut näitä kumpaakaan mukanaan, vaan hän kertoi niiden olevan viereisessä kerrostalossa hänen kaverinsa luona. Vakuutuksen­ottaja pyysi mieheltä kännykän pantiksi koeajon ajaksi, ja mies lähti liikkeelle vakuutuksenottajan pyörällä.

 

Noin viiden minuutin kuluttua vakuutuksenottaja hermostui ja alkoi miettiä, onkohan kaikki kunnossa. Kävi ilmi, että miehen pantiksi jättämä kännykkä oli tyhjä. Numerotiedustelusta miehen tietoja ei löytynyt. Vakuutuksenottajan moottoripyörääkään ei ole löytynyt.

 

Vakuutusyhtiö katsoi, että ehtojen mukaista korvattavaa vahinkoa ei ole sattunut, mutta kohtuusyistä yhtiö maksaa menetetystä pyörästä ehtojen mukaisen lunastuskorvauksen 2/3:lla alennettuna.

 

 

Vakuutuksenottaja toteaa, että ehtojen mukaan tapahtuma ei ole korvattava, mutta käytännössä vakuutusyhtiö on maksanut samankaltaisissa tapauksissa osakorvauksen. Vakuutuslautakunnan lausunnossa VKL 584/95 on myös kyse koeajolle annetun moot­toripyörän menettämisestä, kun ostajaehdokas oli ennen aikojaan lähtenyt ajoon. Tapauksessa suositettiin 1/3:n alennusta. Autoa koskevassa lausunnossa VKL 44/04 suositettiin 1/2:n alennusta, kun myyjä ei ollut tarkistanut ostajaehdokkaan henkilöllisyyttä eikä mennyt mukaan koeajolle, vaikka tämä oli mahdollista.

 

Erään toisen tämän vakuutusyhtiön asiakkaan kohdalla korvausta alennettiin samankaltaisessa tapauksessa vain vajaat 1/4.

 

Lausunnonpyytäjän saama korvauspäätös ei ole lainkaan linjassa näiden muiden tapausten kanssa. Käsittelyyn on saattanut vaikuttaa se, että lausunnonpyytäjä kuuluu vakuutusyhtiön henkilökuntaan.

 

Lausunnonpyytäjä katsoo, että yksityiseltä myyjältä pystyy varastamaan moottoripyörän esim. toiselta henkilöltä anastetun ajokortin avulla, vaikka vakuutuksenottaja toimisi kuinka huolellisesti. Auton koeajoa voi valvoa menemällä koeajolle mukaan, mutta tämä ei ole mahdollista moottoripyörän kohdalla. Myyntitilanteessa koeajo on normaali käytäntö.

 

Heti vahingon jälkeen lausunnonpyytäjä keskusteli vakuutusyhtiön asiantuntijan kanssa, jonka mukaan 1/3:n suuruinen vähennys on tällaisissa vahingois­sa normaali käytäntö.

 

Lausunnonpyytäjä toteaa vielä, että kyseessä on hänelle suuri vahinko. Hän oli hankkinut pyörän vuosien mittaan keräämillään säästöillä. Poliisi on teletunnistetiedoista selvittänyt, että tekijät ovat ammattivarkaita, joten heiltä lausunnonpyytäjä ei ikinä saa rahojaan takaisin.

 

 

Tapauksessa on riidatonta, että petos tai kavallus ei vakuutusehtojen mukaan ole korvattava tapahtuma. Korvauksen maksaminen voi perustua vain ehtojen kohtuullistamiseen. Ehdot eivät ole tyyppikohtuuttomia vaan kyse on sen arvioimisesta, johtaako ehtojen soveltaminen yksittäisessä tapauksessa vakuutuksenottajan kannalta kohtuuttomuuteen. Arviointi on siis aina tapauskohtaista, ja yleisiä arviointikriteerejä on vaikea määrittää. Tämän vuoksi toisiaan muistuttavien tapausten korvausratkaisuissa voi perustellusti olla hajontaa.

 

Viitatussa lausunnossa VKL 584/95 moottoripyörää ei ollut luovutettu koeajettavaksi, vaan ostajaehdokas käytti hyväkseen vakuutuksenottajan hetkellistä paikalta poistumista ja anasti pyörän. Lausunnossa VKL 44/04 toisen auton pantiksi jättäneelle ostajalle koeajoon annettu auto vaurioitui ulosajossa. Kyse on ainakin osaltaan ollut siitä, ettei vakuutuksenottajalle aiheutunut vahinko ollut suoranaista seurausta petoksesta tai kavalluksesta vaan alun perin luvallisen käytön yhteydessä tapahtuneesta törmäyksestä, jonka varalta auto oli erikseen vakuutettu. Vakuutusyhtiö oli kohtuuperusteella korvannut vahingosta puolet, ja Vakuutuslautakunta piti tätä riittävänä. Tapauksessa ostaja siis jätti koeajoa varten pantiksi henkilöauton.

 

Ymmärrettävää on, että rehellinen henkilö ei kaikissa tilanteissa osaa varautua toisen vilpillisiin tarkoitusperiin. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella vahinko olisi objektiivisesti arvioiden ollut vakuutuksenottajalle erityisen yllättävä. Tavanomaisin toimin vahinkoriski olisi pienentynyt. Yleensä moottoripyörää koeajamaan aikova pystyy esittämään ajokortin henkilöllisyytensä todistamiseksi ja ajo-oikeuden osoit­tamiseksi. Viereisessä rakennuksessa olevan ajokortin noutamista olisi voinut edellyttää myyntitilanteen siitä kärsimättä.

 

Kokonaisuutena 1/3:n korvaaminen on kohtuullista. Vakuutuksenottajan henkilökuntaan kuuluminen ei vaikuta harkintaan; erityistä ammatillista tietämystä ei tässä tapauksessa ole otettu huomioon. Vakuutusyhtiössä ei ole yleistä kohtuullistamista koskevaa korvauslinjausta.

 

Lopuksi yhtiö katsoo, että kohtuullistamisen tulee olla poikkeuksellista ja tapauskohtaista, kun lähtökohtana kuitenkin on sopimusehtojen sitovuus. Säännönmukainen kohtuullistaminen johtaa vakuutusehtojen muuttamiseen ja vakuutusmaksujen nousuun. Erityisesti petos- ja kavallusrikosvahinkojen korvaaminen kohtuuperusteella johtaa siihen, että esinevakuutuksesta katetaan sen tarkoituksen vastaisesti luottoriskejä. Tästä aiheutuvan korvausmenon kohdentuminen vakuutuksenottajakollektiivin maksettavaksi ei ole kuluttajien yleisen edun mukaista.

 

 

Tapaukseen sovellettavien autovakuutusehtojen kohdan 240.3 mukaan vakuutusturva korvaa vakuutetulle ajoneuvolle aiheutuneen äkillisen ja ennalta arvaamattoman omaisuusvahingon, jonka syynä on mm. ajoneuvon tai sen vakiovarusteen varkaus, luvaton käyttö, käyttövarkaus tai näiden yritys.

 

Esitetyn selvityksen mukaan tapauksessa on riidatonta, että petos tai kavallus ei ole vakuutusehtojen mukaan korvattava vahinko. Vakuutusyhtiö on kuitenkin kohtuuperusteella päättänyt korvata vahingosta 1/3:n.

 

Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutusehtoja kohtuullistettaessa korvauksen määrä tulee arvioida kussakin yksittäisessä tapauksessa erikseen. Kohtuullistamisratkaisujen yleistettävyys on hyvin rajallista nyt käsillä olevan kaltaisissa tilanteissa, joissa kyseessä eivät ole tyyppikohtuuttomat ehdot.

 

Vakuutuksenottajan mainitsemasta toisen asiakkaan tapauksesta ei ole esitetty yksilöityä selvitystä vahingon olosuhteista. Nyt käsillä oleva myyntitilanne eroaa lausunnonpyytäjän viittaamista tapauksista VKL 584/95 ja VKL 44/04 mm. siinä, että noissa tapauksissa sittemmin vilpilliseksi osoittautunut ostajaehdokas oli jättänyt koeajolle lähtiessään toisen ajoneuvon "pantiksi". Ajoneuvoihin yleisesti liittyvän varallisuusarvon perusteella myyjällä on noissa tapauksissa ollut aihetta olettaa, että ostajaehdokas palaa koeajolta hakemaan ajoneuvonsa. Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutuksenottaja oli saanut pantiksi vain kännykän, johon ei liity lainkaan samanlaista varallisuusarvoa kuin toiseen ajoneuvoon. Ostajaehdokkaalla ei pyydettäessä ollut esittää ajokorttia eikä lompakkoa, mikä ajoneuvokauppoja tehtäessä on lautakunnan mielestä lähtökohtaisesti epäilyttävää.

 

Kokonaisuutena Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön päätös korvata vahingosta 1/3 on kohtuullinen. Lautakunta ei suosita lisäkorvausta.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Laapotti, Sario ja Uimonen sekä varajäsen Heikkinen. Sihteerinä toimi Raulos.