Tapahtumatiedot

Asiakkaalta oli anastettu koruja, kelloja ja hopeisia ruokailuvälineitä ym. koti-irtaimistoa yhteisarvoltaan noin 25.000–30.000 euroa. Vakuutuskirjassa oli sovittu arvoesineiden osalta enimmäiskorvausmääräksi 5.475 euroa. Vakuutusyhtiö oli maksanut arvoesineistä yhteensä 10.000 euron korvauksen ja lisäksi 3.421 euron korvauksen muusta anastetusta koti-irtaimistosta.

Asiakas on katsonut korvauskysymysten tulleen käsitellyksi muiden kuin kahden Omega-merkkisen rannekellon osalta. Kellojen arvo on yhteensä 3.800 euroa. Asiakas on vaatinut näiden kellojen korvaamista osana tavanomaista koti-irtai­mistoa. Vakuutusyhtiö on katsonut niiden sisältyvän arvoesineistä maksettuun korvaukseen.

Vakuutuslautakunta on 18.2.2016 antamassaan ratkaisussa VKL 379/15 katsonut kyseisten kellojen kuuluvan 1.7.2012 alkaen sovellettavien kotivakuutusehtojen mukaan arvoesineiden ryhmään. Asiakas on ratkaisun antamisen jälkeen katsonut, että 1.5.2010 alkaen sovelletuissa vakuutusehdoissa arvoesineet oli määritelty eri tavalla kuin vuoden 2012 ehdoissa. Asiakkaan mielestä vakuutusyhtiö oli muuttanut ehtojaan 1.7.2012 alkaen ilmoittamatta muutoksesta asiakkaalle.

Asiakkaan valitus

Asiakas vaatii Omega-kellojen korvaamista 3.800 eurolla vakuutussopimuslain mukaisine laillisine viivästyskorkoineen 24.10.2013 lukien, jolloin asiakas oli toimittanut vakuutusyhtiölle vahinkoluettelot ja muita selvityksiä. Vakuutusyhtiön päätös korottaa arvoesineistä maksettu vakuutuskorvaus 10.000 euroon ei ole perustunut siihen, että Omega-kelloista olisi päätetty maksaa korvausta.

Vakuutusyhtiö oli 1.7.2012 alkaen lisännyt kellot vakuutusehdoissaan olevaan arvoesineiden luetteloon. Asiakas katsoo, että tämä ei ole ollut pelkästään selvennys vaan vakuutussopimuslain 19 §:n mukainen vakuutusehtojen muutos. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan ollut 13.11.2012 päivätyssä vakuutuskirjassa ilmoittanut vakuutuskauden vaihtuessa voimaan tulleista muutoksista vakuutuksen arvoesineitä koskeviin ehtoihin, vaikka muita ehtomuutoksia olikin käsitelty seikkaperäisesti. Vakuutusyhtiö ei myöskään ollut ilmoittanut siitä, että kelloja olisi pidetty arvoesineinä jo asiakkaan vakuutukseen aiemmin sovellettujen vuoden 2010 vakuutusehtojen mukaan.

Asiakkaan näkemyksen mukaan nämä kellot eivät vuoden 2010 ehtojen perusteella olleet arvoesineitä vaan täydestä arvostaan korvattavaa tavanomaista koti-irtaimistoa. Myös vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan ja myyntiedustajan kertoman mukaan yhtiö oli käytännössä korvannut alle 5.000 euron arvoisia yksittäisiä esineitä osana tavanomaista koti-irtainta, ei arvoesineinä. Vakuutusyhtiö ei ole esittänyt näyttöä päinvastaisesta korvauskäytännöstä.

Vakuutuslautakunta on ratkaisussaan VKL 379/15 pitänyt vuoden 2012 vakuutus­ehtoja vaikeaselkoisina siten, että osa irtaimesta voi jäädä epähuomiossa vakuut­tamatta.  Asiakkaan mukaan myös aiemmat vuoden 2010 ehdot ovat epäselviä sen suhteen, milloin kelloa oli pidettävä arvoesineenä. Hän ei ole voinut mieltää 1.800 ja 2.000 euron arvoisten kellojen olevan nimenomaan vakuutusehtojen mukaisia arvoesineitä, kun kelloja ei ollut ehdoissa mainittu arvoesineiden luettelossa.

Asiakas katsoo lisäksi, että vaikka hän olikin toiminut kyseisessä vakuutusyhtiössä myyntitehtävissä, hän oli vahinkohetkellä ollut jo noin 15 vuotta eläkkeellä. Hänellä ei siten ole enää ollut mitään erityistä asiantuntemusta vakuutusehtojen tai korvauskäytäntöjen sisällöstä. Asiakas olisi täyden­tänyt vakuutuksensa sisältöä, jos hän olisi tiennyt osan irtai­mis­tostaan olevan vakuutusturvan ulkopuolella. Hän on kielteisten korvauspäätösten jälkeen vakuuttanut arvokkaan lattiakellonsa erikseen. Hänen vaimonsa arvokasta vihkisormusta ei ole vakuutettu, sillä se on aina sormessa.

Vahinkojen korvaamisen perusteiden tulee olla läpinäkyviä. Ehtomuutos, josta ei lainkaan ilmoiteta, ei voi sitoa vakuutuksenottajaa. Asiakas ei ole tiennyt vakuutusyhtiön sisäisistä ohjeistuksista. Vuoden 2012 muutokset eivät siten olleet tulleet arvoesineiden määrittelyä koskevilta osiltaan voimaan, ja kellot tulisi korvata vuoden 2010 ehtojen mukaisesti. Asiakkaan perusteltu käsitys on ollut se, että nyt kyseessä olevat alle 5.000 euron arvoiset kellot, jotka eivät ole kultaa tai hopeaa, korvataan osana normaalia koti-irtaimistoa.

Vakuutusyhtiön vastine

Yhtiö katsoo, että vakuutusehtojen sisältöä ei ole nyt kyseessä olevin osin muutettu 1.7.2012 alkaen, vaan kyse on ollut vain ehtojen selkeyttämisestä siten, että arvoesineiden esimerkkiluetteloon on lisätty kellot. Yhtiön kor­vauskäytän­nössä arvokkaat kellot oli jo 1.5.2010 alkaen sovellettujen ehtojen perusteella katsottu arvoesineiksi. Ehtoon sisältyvä luettelo ei aiemminkaan ollut tyhjentävä, vaan erikseen mainittujen esineiden lisäksi ehtokohtaan sisältyivät ”muut arvo­esineet”. Yhtiön sisäisessä ohjeistuksessa on ollut tuolloin kirjattuna, että kultakello tai arvokas kello on ehtokohdan tarkoittama arvoesine.

Vahinkotarkastajan vahingon jälkeen tulevasta korvauksesta antamat tiedot eivät sido vakuutusyhtiötä. Yhtiön korvauskäytäntö ja -ohjeistus on ollut edellä kuvattu. Lisäksi kuten Vakuutuslautakuntakin oli ratkaisussaan katsonut, yleisessä kielenkäytössä etenkin useamman tuhannen euron arvoinen rannekello mielletään arvoesineeksi. Asiakas on myös itse ilmoittanut kyseiset kellot vahinkoluettelossaan arvoesineiksi.

Ennen vakuutustapahtumaa arvoesineiden osalta oli sovittu enimmäiskorvausmäärä 5.475 euroa, mikä vastaa vain noin viidesosaa asiakkaan omistamien arvoesineiden arvosta. Asiakas oli työskennellyt tässä vakuutusyhtiössä myyntitehtävissä vuosikymmenien ajan, joten hän on ymmärtänyt enimmäiskorvausmäärän merkityksen. Asiakkaan oma valinta on ollut olla vakuuttamatta arvoesineitä täydestä määrästään. Väite siitä, että asiakas olisi korottanut vakuutussopimuksen mukaista enimmäiskorvausmäärää, jos hän olisi tiennyt Omega-kellojen jäävän vakuutusturvan ulkopuolelle, ei ole uskottava.

Vakuutusyhtiö on poikkeuksellisesti tässä tapauksessa maksanut arvoesineistä korvausta yli enimmäiskorvausmäärän. Vaikka korvausta ei ole kohdistettu nimenomaan näihin kelloihin, enemmän korvauksen maksamiselle ei ole perustetta. Asiakas on saanut vähintäänkin vakuutussopimuksen mukaisen korvauksen tästä vakuutustapahtumasta.

Selvitykset

Vahinkoselvitysten lisäksi lautakunnalle on toimitettu kultasepänliikkeiden arvioita anastetun koti-irtaimen arvosta. Asiakkaalla on ollut paljon arvokasta irtainta. Arvoesineille sovittu enimmäiskorvausmäärä 5.475 euroa on kattanut noin viidenneksen kaikista koruista ja muusta arvokkaasta irtaimesta.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse kahden Omega-rannekellon korvaamisesta kotivakuutuksen perusteella.

Vakuutuslautakunta on aiemmassa ratkaisusuosituksessaan VKL 379/15 arvioinut vakuutusyhtiön korvausvastuuta 1.7.2012 alkaen voimassa olleiden kotivakuutusehtojen perusteella ja katsonut näiden Omega-kellojen sisältyvän arvoesineiden ryhmään. Kysymys vakuutusehtojen muuttamisesta ei tuolloin ollut esillä.

Asiakas on kertonut huomanneensa vakuutusehtojen tekstimuutoksen vasta myöhemmin. On riidatonta, että vakuutusyhtiö ei ollut ilmoittanut tehneensä ehtomuutosta tältä osin. Tällöin on lautakunnan näkemyksen mukaan ymmärrettävää, että asiakas ei ollut vedonnut muutokseen jo asiaa VKL 379/15 käsiteltäessä.

Käsittelyratkaisu

Edellä kerrotuista syistä on perusteltua käsitellä asiakkaan rannekelloja koskevaa korvausriitaa vielä vakuutusehtojen muuttamiseen liittyvän perusteen osalta. Kyse on nyt siitä, oliko vakuutusyhtiö vuonna 2012 muuttanut 1.5.2010 alkaen sovellettuja vakuutusehtoja arvoesineiden määrittelemistä koskevilta osiltaan. Yksinkertaistaen kyse on sen arvioimisesta, olisiko Omega-kellot tullut korvata vuoden 2010 ehtojen perusteella osana normaalia koti-irtaimis­toa vai arvoesineiden ryhmässä, jota tuolloinkin koski enimmäiskorvausmääräehto.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 19 §:n mukaan jatkuvan vahinkovakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan määrätä, että vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutusmaksua koskevan laskun yhteydessä vakuutuksenottajalle ilmoitus siitä, miten vakuutusmaksu tai muut sopimus­ehdot muuttuvat. Ilmoituksessa on mainittava, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus. Muutos tulee voimaan sen vakuutuskauden alusta lukien, joka ensiksi seuraa kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenantaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle tämän momentin mukaisen ilmoituksen sopimus­ehtojen muuttumisesta.

Lain 70 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutustapahtumasta johtuva vakuutussopimuksen mukainen korvaus tai ilmoitettava, ettei korvausta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut 69 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot.

Pykälän 3 momentin mukaan viivästyneelle korvaukselle on maksettava korkolaissa (633/82) säädetty viivästyskorko.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 3 §:n mukaan jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on laadittu etukäteen ilman, että kuluttaja on voinut vaikuttaa sen sisältöön, ja ehdon merkityksestä syntyy epätietoisuutta, ehtoa on tulkittava kuluttajan hyväksi.

Kotivakuutusehdot KO134 (1.5.2010):

Ehtojen kohdan 1 mukaan koti-irtaimistoa ovat vakuutetun omistamat kotitalouden päivittäiseen käyttöön tarkoitetut vakinaisessa asunnossa käytettävät tavanomaiset esineet ja vakuutettujen henkilökohtainen irtaimisto, kuten huonekalut, kodin tekstiilit, vaatteet, taloustavarat ja kodinkoneet. […]

Mikäli yksittäisen esineen tai kokoelman arvo ylittää vakuutuskirjassa mainitun enimmäiskorvausmäärän, se on vakuutettava erikseen koko arvostaan. Yksittäiset esineet ja kokoelmat sisältyvät irtaimistoon vakuutuskirjassa mainittuun enimmäiskorvausmäärään asti.

Ehtojen kohdan 2 mukaan irtaimistoon sisältyvät mm. arvoesineet siten kuin vakuutuskirjaan on merkitty.

Kohdan 2.1 mukaan arvoesineitä ovat korut, jalometalliesineet, turkikset, taide-esineet, taulut, arvotekstiilit ja muut arvoesineet.

Kotivakuutusehdot KO134 (1.7.2012):

Ehtojen kohdan 1 mukaan koti-irtaimistoa ovat vakuutetun omistamat kotitalouden päivittäiseen käyttöön tarkoitetut vakinaisessa asunnossa käytettävät tavanomaiset esineet ja vakuutettujen henkilökohtainen irtaimisto, kuten huonekalut, kodin tekstiilit, vaatteet, taloustavarat ja kodinkoneet. […]

Yksittäiset esineet ja kokoelmat sisältyvät irtaimistoon 5.000 euroon saakka. Mikäli yksittäisen esineen tai kokoelman arvo ylittää 5.000 euroa, se on vakuutettava erikseen koko arvostaan.

Ehtojen kohdan 2 mukaan irtaimistoon sisältyvät mm. arvoesineet siten kuin vakuutuskirjaan on merkitty.

Kohdan 2.1 mukaan arvoesineitä ovat esimerkiksi korut, kellot, jalometalliesineet, turkikset, taide-esineet, taulut, arvotekstiilit ja muut arvoesineet.

Asian arviointi

Vakuutusyhtiön näkemys asiassa on se, että se ei ole tehnyt kotivakuutus­ehtojensa kohtaan 2.1 mitään sisällöllistä muutosta, vaan 1.7.2012 alkaen sovellettava ehto vastaa 1.5.2010 alkaen sovellettua ehtoa.

Lautakunta toteaa, että ehtojen kohdan 2.1 tekstiin oli vuonna 2012 tehty kaksi muutosta: kellot oli lisätty nimenomaisesti näkyviin, ja ehdon alkuun oli lisätty sana ”esimerkiksi” osoittamaan sitä, että ehtokohdassa oleva luettelo ei ole tyhjentävä. Vuoden 2010 ehtojen tekstin perusteella kellot saattoivat olla ns. muita arvoesineitä; ehdon sanamuodon mukaan arvioituna kelloa oli pidettävä arvo­esineenä lähinnä silloin, kun se rinnastui tekstissä mainittuihin koruihin, jalometalliesineisiin tai taide-esineisiin.  Vuoden 2012 ehtotekstin mukaan kellot ovat lähtökohtaisesti arvoesineitä, vaikka ne eivät olisikaan jalometallia tai esimerkiksi korukelloja. Sanamuotojen tasolla ehtokohdat eivät siten ole samansisältöisiä. Vuoden 2010 ehtojen tekstin perusteella kellojen asema arvoesineinä tai tavanomaisena koti-irtaimistona oli epäselvempi kuin vuoden 2012 ehdoista alkaen.

Nyt kyseessä olevat Omega-rannekellot eivät selvityksen mukaan ole kultaa tai hopeaa, eivätkä ne siten ole jalometalliesineitä. Vakuutuslautakunnan tulkinnan mukaan tällaiset kellot eivät myöskään ole koruja tai esimerkiksi taide-esineitä vaan tavanomaista arvokkaampia käyttöesineitä. Vuoden 2010 ehtotekstin valossa on epäselvää, onko tällaisia rannekelloja pidettävä arvoesineinä vai ns. tavallisena koti-irtaimistona. Korvausratkaisuja tehtäessä tulee tällöin ottaa huomioon muun ohella kuluttajansuojalain 4 luvun 3 §:n mukainen epäselvyyssääntö eli velvollisuus tulkita epäselviä vakioehtoja kuluttajan eduksi. Tässä asiassa kuluttajalle edullisempi tulkinta vuoden 2010 ehdoista on se, että jos arvo­esineiden enimmäiskorvausmäärä ei riitä kattamaan kyseisiä rannekelloja, niitä on pidettävä tavanomaisena koti-irtaimena.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, että 1.5.2010 alkaen sovellettujen kotivakuutusehtojen mukaan kyseiset rannekellot olisi tässä tapauksessa tullut korvata tavanomaisena koti-irtaimistona. Ehtojen kohtaan 2.1 vuonna 2012 otettu tekstimuutos, jolla kellot on nimenomaisesti sisällytetty arvoesineiden luetteloon, on siten epäselvyyden poistamisen ohella supistanut asiakkaan mahdollisuutta saada vakuutuskorvausta. Sen vuoksi kyse on ollut vakuutussopimuslain 19 §:n mukaisesta vakuutusehtojen muuttamisesta.

Ehtomuutoksesta ei ollut ilmoitettu asiakkaalle lain 19 §:n mukaisella tavalla, joten muutos ei ollut tullut voimaan hänen vakuutuksensa osalta. Vakuutussopimuslain ehtomuutosmekanismin noudattaminen on ollut pakottavaa, vaikka muutos ei ole ollut sopimuskokonaisuuden tai tyypillisen vakuutusasiakkaan kannalta suuri. Ehtojen muuttamiseen ei vaikuta sekään, kuinka asiantunteva asiakas on ollut.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta päättää muuttaa 18.2.2016 antamansa ratkaisusuosituksen VKL 379/15 lopputulosta siten, että arvoesineiden määrittelyn osalta asiassa on sovellettava 1.5.2010 alkaen voimassa olleita vakuutusehtoja. Niiden perusteella lautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö maksaa Omega-rannekelloista 3.800 euron korvauksen. Yhtiön arvoesineistä jo maksama korvaus ei vähennä Omega-kelloista maksettavan korvauksen määrää.

Korvaukselle lautakunta suosittaa vakuutussopimuslain 70 §:n mukaista laillista viivästyskorkoa alkaen kuukauden kuluttua vahinkoselvitysten saamisesta, eli 24.11.2013 lukien.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Melander

Sihteeri Raulos

Jäsenet:

Sario
Siirala
Uimonen
Vaitomaa