Päätöksellään 8.10.2001 vakuutusyhtiö oli myöntänyt P.H:lle oikeusturvaedun yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiseksi pahoinpitelyjutussa. P.H:n asianajaja T.E. lähetti 16.3.2003 vakuutusyhtiölle 2.453,91 euron suuruisen asianajolaskun koko jutun osalta. Lisäksi asianajaja pyysi vakuutusyhtiötä suorittamaan P.H:n puolesta hovioikeudessa kuullun todistajan palkkion 156,20 euroa.

 

Päätöksellään 14.4.2003 vakuutusyhtiö korvasi vakuutetun omavastuuosuuden vähentäen asianajolaskusta 1.786,56 euroa. Vakuutusyhtiö totesi, että asiassa on myönnetty oikeusturvaetu yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiseen pahoinpitelyasiassa. Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan rikosasiassa asianomistajana vakuutetulle asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut siltä osin, kuin oikeudenkäynnissä on ollut kyse rikoksesta johtuvasta vakuutetun yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta.

 

Asiassa syytteet on hylätty käräjäoikeudessa eikä syyttäjä ole valittanut tuomiosta. Koska asian hovioikeuskäsittely sisältää valitusta syytteiden hylkäämisestä, ja asianomistajan yksityisoikeudellisista vaatimuksista, vakuutusyhtiö korvaa hovioikeusvaiheesta puolet eli siltä osin, kun valitus koskee yksityisoikeudellisia vaatimuksia.

 

Vakuutusyhtiö korvaa käräjäoikeuden osalta 1.160,51 euroa ja hovioikeuden osalta 1.726,45 euroa/2 eli 863,23 euroa ja todistajanpalkkiosta 156,20 euroa/2 eli 78,10 euroa. Vakuutusyhtiö pyytää asianajajaa maksamaan todistajanpalkkion suoraan toimistolta, koska vakuutusyhtiö ei voi maksaa sitä kokonaisuudessaan vakuutuksesta.

  

Kirjeellään 8.7.2003 asiamies P.E. toteaa, että hovioikeuden osalta kustannuksista on korvattu vain puolet. Asiamies pitää vakuutusyhtiön tulkintaa oikeudenkäynnistä hovioikeuden osalta virheellisenä.

 

Yksityisoikeudellisiin vaatimuksiin liittyy jokaisessa rikosasiassa vahingonkorvausperusteen selvittäminen ja osoittaminen. Asianomistajan tehtävänä on myötävaikuttaa näiden edellytysten selvittämiseen niin käräjä- kuin hovioikeudessakin. Ilman rikoksen selvittämistä yksityisoikeudellisten vaatimusten esittäminen olisi perusteetonta eli rikoksen olemassaolo on välttämätön edellytys yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiselle. Oikeustosiseikkojen erottelu toisistaan on täten keinotekoista.

 

Kyse on alun perin ollut virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä. Se seikka, että virallinen syyttäjä ei ole jatkanut syytettään hovioikeudessa ei voi olla kohtuullinen ja oikea peruste muuttaa asiassa jo aiemmin annettua oikeusturvaetupäätöstä. Asianomistaja selvittää ja ajaa myös käräjäoikeudessa vahingonkorvausvaatimustensa perustetta yhdessä syyttäjän kanssa. Asia ei kokonaisuutena muutu miksikään hovioikeusvaiheessa. Kuluttajalla on oikeus luottaa annettuun oikeusturvaetupäätökseen, jonka mukaisesti hänen kuluvastuukseen jää kokonaiskuluista 15 %. Tässä tapauksessa kuluttajan vastuu kokonaiskuluista on noin 40 %. Asiamies pyytää oikeusturvaedun harkitsemista uudelleen.

 

Päätöksellään 30.9.2003 vakuutusyhtiö ilmoittaa käsitelleensä oikeusturva-asian hovioikeusvaiheen osalta uudelleen. P.H:lle on 8.10.2001 tehdyllä korvauspäätöksellä myönnetty oikeusturvaetu pahoinpitelyä koskevaan rikosasiaan, jossa P.H. on ollut asianomistajana. Vakuutuskorvaus asian käsittelystä syntyneistä oikeudenkäyntikuluista on maksettu 14.4.2003 tehdyllä päätöksellä. Käräjäoikeusvaiheen kulut on korvattu asianajolaskun mukaan, mutta hovioikeusvaiheen kuluista vakuutuksen korvauspiiriin on katsottu kuuluvaksi puolet. Näin sen vuoksi, että hovioikeudessa vakuutettu on esittänyt yksityisoikeudellisten vaatimusten lisäksi myös vastaajaan koskevan rangaistusvaatimuksen, josta aiheutuvia kuluja vakuutuksesta ei korvata.

 

Vakuutusyhtiö toteaa asiamiehen kirjeessään 8.7.2003 pitävän vakuutusyhtiön tulkintaa hovioikeuden osalta virheellisenä. Asiamies perustelee kantaansa sillä, että yksityisoikeudellisiin vaatimuksiin liittyy jokaisessa rikosasiassa vahingonkorvausperusteen selvittäminen ja osoittaminen, ja että ilman rikoksen selvittämistä yksityisoikeudellisten vaatimusten esittäminen olisi perusteetonta. Edelleen asiamies on todennut, että puheena olevien oikeustosiseikkojen erottelu toisistaan on keinotekoista, ja että virallisen syyttäjän päätös olla jatkamatta syytettään hovioikeudessa ei voi olla peruste muuttaa aiempaa oikeusturvapäätöstä.

 

Vakuutusehtojen mukaan vakuutetun ollessa rikosasiassa asianomistajana, vakuutuksesta korvataan asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet asianajo- ja oikeudenkäyntikulut siltä osin, kuin oikeudenkäynnissä on ollut kysymys rikoksesta johtuvasta vakuutetun yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta. Sen sijaan rangaistusvaatimuksen esittämisestä aiheutuvat kulut eivät kuulu vakuutuksesta korvattaviksi.

 

Vaikka yksityisoikeudelliset vaatimukset ja rangaistusvaatimukset yleensä käsitellään samassa oikeudenkäynnissä, ja vaikka näiden erottaminen prosessuaalisesti toisistaan voi olla hankalaa, on mainittu jaottelu oikeudenkäyntikulujen suhteen tehtävä vakuutusehtoja sovellettaessa. Näin sen vuoksi, että vakuutusehdoissa yksiselitteisesti todetaan vakuutetun asianajokulujen kuuluvan vakuutuskorvauksen piiriin vain siltä osin, kun oikeudenkäynnissä on ollut kysymys rikoksesta johtuvasta vakuutetun yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta.

 

Asiamiehen kirjeessä esitettyyn viitaten vakuutusyhtiö toteaa, että 8.10.2001 tehtyä korvauspäätöstä ei ole myöhemmin muutettu, vaan korvaus vakuutetulle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista on maksettu kyseisessä päätöksessä todetuin tavoin vakuutusehtojen mukaisesti. Näin on menetelty sekä käräjä- että hovioikeuden osalta. Vakuutusyhtiö korostaa, että missään vaiheessa oikeusturvaetua ei ole myönnetty eikä ole voitukaan myöntää muuhun kuin yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiseen. Hovioikeusvaiheesta poiketen korvaus käräjäoikeusvaiheen kuluista on maksettu asiamiehen laskun mukaan, koska päätöstä tehtäessä vakuutusyhtiön käytettävissä olleen selvityksen mukaan vakuutettu on vain yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen pääpainon ollessa vahingonkorvausvaatimusten esittämisessä. Jos kuitenkin myös käräjäoikeuden osalta asianajokuluja on syntynyt rangaistusvaatimuksen esittämisestä, eivät nämä kulut kuuluisi vakuutuksesta korvattaviksi.

 

Hovioikeuskäsittelyn osalta syyttäjän päätöksellä olla valittamatta käräjäoikeuden tuomiosta on vakuutuksen kannalta olennaisesti merkitystä, sillä nyt myös rangaistusvaatimuksen esittäminen on jäänyt yksinomaan vakuutetun toimesta tehtäväksi. Koska vahingonkorvauksen tuomitseminen edellyttää rangaistusvaatimuksen esittämistä ja myös tämän vaatimuksen menestymistä voidaan tilanteessa, jossa vakuutettu yksin ajaa syytettä, rangaistusvaatimusta käytännössä pitää ensisijaisena vaatimuksena. Vakuutusyhtiö katsoo tämän vuoksi, että yksityisoikeudellisten vaatimusten osuutena korvattu puolet kattaa vakuutusehtojen mukaiset kulut hovioikeuskäsittelyn osalta. Tämä osuus korvataan normaalin käytännön mukaisesti sekä asianajolaskusta että todistajanpalkkiosta.

 

Vakuutetun omavastuuosuuteen liittyen vakuutusyhtiö toteaa, että ainoastaan tilanteissa, joissa asia on jo päättynyt oikeusturvaetua haettaessa, ensimmäisessä korvauspäätöksessä voidaan ottaa tarkasti kantaa vakuutuksesta maksettavan korvauksen määrään kyseisessä yksittäistapauksessa. Jos oikeusturvaetua haetaan ennen oikeuskäsittelyä, kuten tässä tapauksessa on tehty, päätöksessä voidaan todeta vain, että korvaus maksetaan vakuutusehtojen mukaisesti. Käytännössä ei ole mahdollista ottaa kantaa kaikkiin laskutusvaiheen tilanteisiin, koska aikanaan laskutettavia toimenpiteitä ei vielä välttämättä ole edes tehty. Riippumatta siitä, mikä osuus asianajolaskusta kuuluu vakuutuksesta korvattavaksi, tuosta osuudesta vähennetään vakuutetun omavastuuosuutena 15 %. Näin on menetelty tässäkin tapauksessa. Se, että laskuun sisältyy toimenpiteitä, joita vakuutuksesta ei korvata, ei muuta vakuutetun maksettavaksi jäävän omavastuun suhteellista osuutta vakuutuksesta korvattavista kuluista.

 

Lausuntopyynnössään 16.11.2003 P.H.n asiamies T.E. toteaa, että P.H:lle on myönnetty oikeusturvaetu 8.10.2001. Omavastuuosuus on 15 %. P.H:ta on avustettu niin L:n käräjäoikeudessa kuin H.n hovioikeudessa hänen ollessaan asianomistajana pahoinpitelyä koskevassa asiassa.

 

Koko toimeksiannon laskutus suoritettiin toimeksiannon päätyttyä hovioikeuden ratkaisun jälkeen ollen kokonaismäärältään 2.886,96 euroa, josta P.H:n omavastuuosuus oli 433,05 euroa eli vakuutusyhtiötä laskutettiin 2.453,91 euron osuudelta. Tämän lisäksi asiassa oli syntynyt myös todistelukustannuksia.

 

14.4.2003 antamassaan ratkaisussa vakuutusyhtiö katsoi, että hovioikeuskäsittelyn osalta ei ole syytä korvata kuin puolet, josta määrästä otetaan vielä omavastuuvähennys. Vakuutusyhtiö on perustellut näkemystään sillä, että hovioikeudessa on käsitelty myös syytteiden hylkäämistä koskevaa asiaa eikä yksin siihen liittyviä yksityisoikeudellisia vaatimuksia, joita oikeusturvaetu koskisi.

 

Asiassa on kysymys lähinnä siitä, onko vakuutusyhtiöllä perusteita katsoa prosessin yksityiskohtia tarkemmin tietämättä, että oikeusturvaedun myöntämisen jälkeen P.H:lle tuleva etuus ei korvaakaan myönnetyin tavoin toimeksiannon toimenpiteitä. Asianomistajan yksityisoikeudellisten vaatimusten menestyminen tuomioistuimessa riippuu olennaisesti rikosperusteen menestymisestä. Täten toimeksianto edellyttää poikkeuksetta myös vahingonkorvausperusteen selvittämistä ja toteennäyttämistä. Näitä toimenpiteitä ei voi eriyttää toisistaan vaarantamatta asianomistajan oikeusturvaa.

 

Vahingonkorvausperusteen selvittäminen ja toteennäyttäminen on ehdoton edellytys yksityisoikeudellisten vaatimusten menestymiselle ja olennaisella tavalla liittyy rikosasian yksityisoikeudelliseen puoleen siten, että toimenpiteitä ei voida erottaa tehokkaasti toisistaan. Oikeustosiseikkojen erittely toisistaan on normaalille asianajolle vierasta ja menettelynä keinotekoinen.

 

Oikeusturvaedun saaja on lähtenyt asiassa siitä hänelle tärkeästä lähtökohdasta, että hänellä on suurin piirtein tietoisuus asian aiheuttamasta oikeudenkäyntikuluriskistä. Oikeusturvaetupäätöksestä tiedon saatuaan vakuutuksenottaja on voinut olettaa hänen asiamiehelleen maksettavan kulun jäävän tietylle tasolle, jota määritetty omavastuuosuus todentaa. Vakuutusyhtiön päätöksen jälkeen vakuutuksenottajan vastuu onkin noussut noin 40 %:iin kokonaiskuluista.

 

Vastineessaan 31.12.2003 vakuutusyhtiö toistaa kirjelmänsä 30.9.2003 sisällön. Lisäksi vakuutusyhtiö toteaa, että lautakunnan ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että rangaistusvaatimuksen esittämisestä aiheutuvat asianajokulut eivät kuulu vakuutuksen korvauspiiriin tilanteissa, joissa vakuutettu ei ole lainkaan esittänyt yksityisoikeudellisia vaatimuksia. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan rangaistusvaatimusten esittämisestä aiheutuvien kulujen korvattavuus ei voi olla sidoksissa siihen, esittääkö vakuutettu myös yksityisoikeudellisia vaatimuksia vai ei. Päinvastainen kanta merkitsisi, että kaikki rikosasiat, joissa vakuutettu on asianomistajana, ja joissa hänellä on yksityisoikeudellisia vaatimuksia, kuuluisivat kokonaisuudessaan vakuutuksen korvauspiiriin. Tällöin puheena oleva ehtokohta jäisi suurelta osin merkityksettömäksi, mikä ei ole vakuutusehtojen tarkoitus ja mille tulkinnalle ei vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan muutoinkaan ole perusteita, ottaen huomioon myös ehtokohdan yksiselitteisyys.

 

8 §. Jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan kuitenkin tutkia tai vaatimuksen käsittelyä voidaan jatkaa riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

 

Kohta 4.7.3.4 Rikosasiassa asianomistajana vakuutetulle asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut siltä osin, kun oikeudenkäynnissä on ollut kysymys rikoksesta johtuvasta vakuutetun yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta.

 

 

Esillä olevassa asiassa on kyse siitä, korvataanko vakuutetun asianomistajana esittämistä syytevaatimuksista aiheutuneet asianajokulut oikeusturvavakuutuksesta.

 

Oikeusturvavakuutuksen tarkoituksena rikosasiassa on turvata asianomistajan mahdollisuus yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiseen. Vakuutusehdoissa on todettu, että asianomistajan oikeudenkäyntikulut korvataan ”siltä osin”, kun on kysymys tällaisen vaatimuksen esittämisestä. Rangaistusvaatimuksen esittäminen rikosasiassa on syyttäjän tehtävänä. Asianomistajan rangaistusvaatimusten esittämistä ei ole sisällytetty oikeusturvavakuutuksen korvauspiiriin. Lautakunta katsoo, että tämä koskee myös sellaista tilannetta, jossa syyttäjä on tyytynyt alioikeuden tuomioon ja asianomistaja hakee yksin muutosta.

 

Tässä tapauksessa vakuutetulle on myönnetty oikeusturvaetu yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiseksi. Lautakunta toteaa, että vakuutetulla olisi riita-asiain oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n mukaan ollut mahdollisuus tutkituttaa vaatimustensa oikeellisuus erillisessä riitaoikeudenkäynnissä tai jatkaa käsittelyä riita-asiana käräjäoikeudessa. Tällaisen oikeudenkäynnin kustannukset olisivat lautakunnan näkemyksen mukaan kuuluneet vakuutetulle myönnetyn oikeusturvaedun piiriin. Tuossa oikeudenkäynnissä olisi jouduttu esittämään vastaava näyttö rikoksesta kuin nyt on tehty hovioikeudessa. Edellä olevan perusteella lautakunta katsoo, että hovioikeutta koskevat oikeudenkäyntikulut ja todistajanpalkkio tulee korvata. Niistä tulee kuitenkin tehdä neljänneksen vähennys rangaistusvaatimuksen esittämisen osalta, joka ei kuulu myönnetyn oikeusturvaedun piiriin.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja

Sisula-Tulokas, jäsenet Eskuri, Hentunen ja Rusanen sekä varajäsen

Ilveskoski. Sihteerinä toimi Savonen.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA