Vakuutuksenottajan vuonna 2000 käyttöönotettu BMW 328 Ci Coupe –mallinen henkilöauto vaurioitui lunastuskuntoon, kun vakuutuksenottaja menetti autonsa hallinnan 28.1.2004, jolloin se törmäsi vastaan tulleen auton keulaan. Vakuutuksenottaja oli ostanut auton käytettynä Saksasta kesäkuussa 2003 19.000 euron hinnasta. Tuolloin autolla oli ajettu 58.000 kilometriä.

Tullin 30.6.2003 päivätyssä autoveropäätöksessä autoveron perusteeksi olevaksi käyväksi arvoksi katsottiin 37.900 euroa.

Vakuutuksenottaja haki korvausta vahingosta autovakuutuksestaan. Vahinkohetkellä autolla oli ajettu noin 89.000 kilometriä.

Ennen korvauspäätöstä vakuutusyhtiö pyysi auton käyvästä arvosta Keskuskauppakamarin hyväksymän tavarantarkastajan arvion. Tavarantarkastajan 8.4.2004 päivätyn lausunnon mukaan auto oli ennen vahinkoa ollut ehjä ja ”siistikuntoinen”. Tavarantarkastajan mielestä auton käypä arvo ennen vahinkoa oli ollut korkeintaan 30.000 euroa.

 

 

Vakuutusyhtiö arvioi auton käyväksi arvoksi varusteineen 33.000 euroa, minkä lisäksi se suoritti lunastusturvan perusteella korvausta 1.000 euroa.

 

 

Vakuutuksenottaja pyytää lautakunnan lausuntoa siitä, onko vakuutusyhtiö toiminut asianmukaisesti vakuutusehtojen rajauksen kertomisen suhteen ja onko auton käypä arvo määritelty oikein. Jo aiemmin vakuutusyhtiölle lähettämässään kirjeessä hän on todennut muun muassa, että hän oli ottanut autoonsa ajoneuvon lunastusturvavakuutuksen 12.1.2004 vakuutusyhtiön edustajan myyntisoiton perusteella. Vakuutusta myydessään vakuutusyhtiön edustaja oli kertonut vakuutuksenottajalle vain, että ajoneuvon lunastusturvan vakuutusehtojen mukaan ajoneuvo lunastetaan ajoneuvolla välittömästi ennen vahinkoa olleesta käyvästä hinnasta korotettuna 25 %:lla. Myyntiedustaja oli jättänyt kokonaan mainitsematta, että lunastusturvan ehdoissa on rajaus, jonka mukaan ajoneuvon lunastushinta on enintään sen hankintahetken käypä hinta. Myyntiedustajan olisi vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisesti pitänyt mainita kyseisestä rajoituksesta puhelinkeskustelussa ennen vakuutussopimuksen syntymistä. Vakuutusyhtiön edustajan lupauksista huolimatta hän ei myöskään missään vaiheessa ollut saanut kirjallisia vakuutusehtoja käyttöönsä ennen vahinkotapahtumaa. Hän oli ottanut ajoneuvon lunastusturvavakuutuksen nimenomaan sen vuoksi, että yhtiön myyntiedustaja oli markkinoinut vakuutukseen sisältyvää 25 %:n korotusta mainitsematta korvauksen enimmäismäärän rajausta. Rajoituksesta vakuutuksenottajalle kerrottiin vasta vahinkotapahtuman jälkeen.

Vakuutuksenottajan mielestä vakuutusyhtiön tulisi korvata ajoneuvon lunastushintana auton käypä hinta 37.900 euroa lisättynä 25 %:n lunastusturvalla eli yhteensä 47.375 euroa viivästyskorkoineen.

 

 

Vakuutusehdot sisältävät rajauksen, jonka mukaan käytettynä hankitusta ajoneuvosta ei korvata enempää kuin sen hankintahetken käypä hinta. Harkittaessa kyseisen rajauksen olennaisuutta vakuutussopimuslain 5 §:n valossa tulee ottaa huomioon koko myytävän vakuutuksen laajuus ja sen takaama vakuutusturva. Tässä tapauksessa autolla on ollut täyskaskovakuutus, jonka mukainen vakuutusturva on ollut erittäin laaja ja lunastusturva muodostaa siitä vain osan. Tarkasteltaessa täyskaskovakuutusta kokonaisuutena, ei voida katsoa, että vakuutusehdoissa oleva rajaus olisi niin olennainen, että siihen olisi tullut kiinnittää erityistä huomiota.

Jos kuitenkin katsotaan, että kyseiseen rajaukseen olisi tullut kiinnittää huomiota, niin vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutuksenottajalle on lähetetty autovakuutusehdot 13.11.2003. Vakuutuksenottaja on siten saanut vakuutusehdot käyttöönsä vastoin näkemystään ennen vahinkotapahtumaa.

Vakuutuksenottaja on tullut tietoiseksi tekemänsä vakuutussopimuksen sisällöstä yleisten tietojen osalta sopimuksen tekohetkellä ja yksityiskohtaisten tietojen osalta viimeistään marraskuussa 2003, jolloin hänelle oli lähetetty autovakuutusehdot. Lisäksi vakuutuksenottajalla on ollut vakuutettuna samalla vakuutuksella muun muassa moottoripyörä yli kolmen vuoden ajan toukokuusta 2000 lukien. Tämänkin vakuutussopimuksen yhteydessä vakuutuksenottaja on saanut autovakuutusta koskevat vakuutusehdot. Vakuutusyhtiö ei ole laiminlyönyt vakuutussopimuslain 5 §:ään perustuvaa tiedonantovelvollisuutta. Auton käyvän arvon osalta vakuutusyhtiö viittaa vahinkotarkastajansa eri autoliikkeistä saamiinsa hintatietoihin, joiden valossa nyt kyseessä olevan auton käypä arvo ei ole ylittänyt 33.000 euroa. Tullin autoverolain säännösten perusteella tekemää arviota auton myyntihinnasta ei voida pitää osoituksena vakuutusehdoissa tarkoitetusta käyvästä arvosta. Tullin tekemän arvion oikeellisuutta on omiaan heikentämään se, että arvon määritys perustuu ajoneuvosta kannettavien verojen määrittämiseen, jolloin on oletettavaa, että tullin määrittämä arvo on monessa tapauksessa suurempi kuin ajoneuvon todellinen käypä arvo. Tullin tekemiä verotuspäätöksiä ovat myös ajoneuvojen maahantuojat menestyksellisesti riitauttaneet. Edellä mainituilla perusteilla vakuutusyhtiö ei näe syytä korottaa jo suoritettua lunastuskorvausta.

 

 

Vakuutussopimuslain (543/1994) 5.1 §:n mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

Jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan vakuutussopimuslain 9.1 §:n mukaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

Autovakuutusehtojen 60.3.4 –kohdan mukaan vakuutusyhtiö voi korvata vahingon lunastamalla ajoneuvon ja sen varusteet käyvästä hinnasta tai mikäli vakuutukseen on otettu lunastusturva, sen sääntöjen mukaan.

Vakuutusehtojen 6.3.4.1 –kohdassa on määritelty ne edellytykset, joiden täyttyessä korvaus suoritetaan ajoneuvon lunastustilanteessa uusarvon mukaan. Tämän ehtokohdan loppupuolella on otsikon ”Käypä hinta + 25 %” alla todettu, että jos edellä mainitut edellytykset eivät täyty, ajoneuvo lunastetaan välittömästi ennen vahinkoa olleesta käyvästä hinnasta korotettuna 25 %:lla ajoneuvon käyvästä hinnasta. Tämän jälkeen on edellisessä kappaleessa lisäksi todettu, että korvauksena suoritetaan kuitenkin enintään uuden samanlaisen ajoneuvon käteismyyntihinta vahinkohetkellä tai kun sellainen viimeksi on ollut myynnissä. Käytettynä hankitusta ajoneuvosta ei korvata kuitenkaan enempää kuin sen hankintahetken käypä hinta.

 

Autovakuutusehtojen 6.2.1 –kohdan mukaan käypä hinta on se käteishinta, joka vahinkohetken markkinatilanteessa ajoneuvosta tai sen varusteesta – ottaen huomioon niiden yksilölliset kuntotekijät – on yleisesti saatavissa, kun niitä pidetään myytävänä tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos vakuutuskirjaan on merkitty vakuutusmäärä tai vakuutusmaksuperusteeksi ilmoitettu arvo, ne eivät ole todistuksena käyvästä hinnasta.

Vakuutussopimuslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 114/1993) on vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden osalta muun muassa todettu, että pelkkien vakiovakuutusehtojen luovuttaminen ei riitä täyttämään tiedonantovelvollisuutta. Yleensä voidaan pitää riittävänä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille momentissa edellytetyt tiedot. Edelleen esityksen mukaan vakuutusehdoista on tarpeen selvittää esimerkiksi vakuutusturvan sisältö, keskeiset korvausperusteet, vakuutuksen irtisanominen tai muu lakkaaminen sekä seikat, jotka ehtojen mukaan voivat johtaa korvauksen alentamiseen tai epäämiseen. Vakuutusturvan olennaisilla rajoituksilla tarkoitetaan paitsi vakuutusehdoissa erikseen rajoituksina mainittuja, korvauspiirin ulkopuolelle jääviä vahinkoja, myös muita ehtomääräyksiä, jotka käytännössä merkitsevät vakuutusturvan rajoittamista siitä, mitä vakuutuksen hakija yleensä saattaa kyseiseltä vakuutukselta odottaa. Rajoituksen olennaisuus arvioidaan sen mukaan, mitä tavallisen vakuutusta harkitsevan henkilön voidaan olettaa pitävän kyseisessä vakuutuksessa tärkeänä. Hakijan yksilöllisiin olosuhteisiin on kiinnitettävä huomiota silloin, kun vakuutuksen ottaminen perustuu vakuutuksen hakijan ja vakuutuksen myöntäjän edustajan välisiin keskusteluihin.

Vakuutuksenottaja on vedonnut siihen, että hän on ottanut lunastusturvan sisältävän autovakuutuksen vakuutusyhtiön edustajan kanssa käymänsä puhelinkeskustelun perusteella. Hänen mukaansa vakuutusta myydessään vakuutusyhtiön edustaja oli kertonut hänelle vain sen, että lunastusturvan perusteella auto lunastetaan autolla välittömästi ennen vahinkoa olleesta käyvästä hinnasta korotettuna 25 %:lla. Myyntiedustaja ei ollut maininnut, että lunastusturvan ehdoissa on rajaus, jonka mukaan auton lunastushinta on enintään sen hankintahetken käypä hinta.

Lautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden täyttämiseen ei riitä se, että vakuutuksenottajalle toimitetaan autovakuutusehdot. Vakuutusyhtiö ei ole voinut osoittaa, että sen edustaja olisi vakuutussopimuslaissa edellytetyllä tavalla antanut vakuutuksenottajalle tiedon lunastusturvan mukaista korvausvastuuta rajoittavasta ehtokohdasta, jonka mukaan lunastusturvan mukainen lunastushinta on kuitenkin enintään auton hankintahetken käypä hinta.

Lautakunta on eräässä aikaisemmassa ratkaisussaan katsonut, että vakuutusturvan olennaisena rajoituksena ei voida pitää uusarvolunastuksen ehtoina olevia yksittäisiä tekijöitä, jotka tässä vakuutuksessa on mainittu vakuutusehtojen 6.3.4.1 –kohdan alussa. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiön edustaja on markkinoinut autovakuutusta muun muassa siihen sisältyvän lunastusturvan perusteella, jonka mukaan käyvän hinnan lisäksi vakuutuksesta suoritetaan 25 %:n ”lisäkorvaus”. Myös vakuutusehdoissa tätä lisäturvaa on painotettu käyttämällä otsikkoa ”Käypä hinta + 25 %”.

 

Lautakunnan mielestä on ilmeistä, että puhelinkeskustelun yhteydessä vakuutusyhtiön edustajan on täytynyt saada tieto siitä, että vakuutuskohteena on ollut käytettynä hankittu ajoneuvo. Koska tässä tapauksessa lunastusturvan sisältävää autovakuutusta on tarjottu nimenomaan käytetyn auton hankkineelle vakuutuksenottajalle, voidaan kyseistä käytettyjä autoja koskevaa rajoitusta pitää lautakunnan mielestä vakuutuksenottajan kannalta vakuutusturvan olennaisena rajoituksena.

Lautakunnan mielestä saamiensa tietojen perusteella vakuutuksenottajalla on ollut aihe käsittää, että myös käytettynä ostetusta autosta korvataan sen käyvän hinnan lisäksi 25 %. Näin ollen lautakunta katsoo vakuutussopimuksen syntyneen tämän sisältöisenä, joten vakuutusyhtiön tulee suorittaa lunastuskorvaus käyvän hinnan mukaisesti lisättynä 25 %:lla.

Auton käyvän arvon osalta lautakunta toteaa ensiksikin, että tullihallituksen käytetyn ajoneuvon tuontia Suomeen koskevassa asiakastiedotteessa on käytetyn ajoneuvon verotusarvosta todettu muun muassa, että henkilöautojen ja moottoripyörien osalta verotusarvona on yleinen vähittäismyyntiarvo. Sillä tarkoitetaan sitä hintaa, joka samanlaisesta ajoneuvosta olisi yleisesti saatavissa myytäessä se verollisena Suomen markkinoilla kuluttajan asemassa olevalle ostajalle silloin, kun ajoneuvo ilmoitetaan tai olisi pitänyt ilmoittaa verotettavaksi. Tällä tarkoitetaan siten yleistä myyntihintaa elinkeinonharjoittajalta kuluttajalle. Verotusarvo voidaan määrittää ns. pyyntihinnan pohjalta vähentämällä siitä tavanomaisia alennuksia vastaava määrä.

Tullin verotusarvot perustuvat autoliikkeiden ulosmyynti- ja pyyntihintoihin. Lautakunnan mielestä tullin verotuspäätöksessä määriteltyä käypää arvoa ei sinänsä voida pitää yksiselitteisenä näyttönä ajoneuvon vakuutusehtojen mukaisesta käyvästä arvosta.

Tavarantarkastajan lausunnon ja muun käytettävissään olleen hintavertailuaineiston perusteella lautakunta katsoo jääneen osoittamatta, että auton käypä arvo ennen vahinkohetkeä olisi ylittänyt vakuutusyhtiön arvioimat 33.000 euroa. Näin ollen vakuutusyhtiön tulee lunastaa auto tämän käyvän arvon mukaisesti lisättynä 25 %:lla. Lisäkorvaukselle tulee suorittaa lain mukainen viivästyskorko.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Routamo, jäsenet Laapotti, Sario ja Uimonen sekä varajäsen Heikkinen. Sihteerinä toimi Mikkola.