Vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja R.V. laati 17.9.2004 vahinkopaikalla tarkastuskertomuksen, jossa vahinkoasteeksi arvioitiin noin 90 %. Tarkastuskertomuksessa todettiin, että korvauspäätös annetaan erikseen. Vakuutusyhtiö maksoi irtaimiston vahingoittumisen osalta 20.9.2004 5.000 euron ennakkokorvauksen.

 

Vahinkotarkastaja R.V. teki 4.10.2004 vakuutetulle sähköpostitse ehdotuksensa rahakorvauksesta. Ehdotuksen lähtökohtana oli vakuutetun asunnon pinta-ala ja keskitasoisen irtaimiston arvo per neliömetri. Vahinkotarkastaja ehdotti vahingon määräksi rahassa 27.000 euroa, josta vähennettiin säästynyt 10 %, omavastuu sekä suojeluohjeen laiminlyönnin johdosta 10 %. Suojeluohjeen laiminlyöntivähennys johtui viestin mukaan siitä, ettei kotitalouskoneen virtaa katkaistu, kun rakennuksesta poistuttiin. Vahinkotarkastaja painotti ehdotuksensa olevan keskimääräisin neliöhinnoin laskettu ja vakuutetun omat tiedot omaisuuden arvosta ja iästä ovat tarkemmat ja ne voivat muuttaa laskelman loppusummaa. Samoin kokonaan säästyneen omaisuuden osalta asia oli vielä kesken.

 

Vakuutettu otti yhteyttä asianajajaan, joka ilmoitti vakuutusyhtiölle 6.10.2004 päivätyllä sähköpostilla vakuutetun riitauttavan vahinkotarkastajan esittämän ehdotuksen kaikilta osin. Vakuutettu katsoi, että korvauksen perusteeksi on otettava 100 %:n vahinko, koska savu pilaa kaiken irtaimiston. Vakuutettu piti myös irtaimiston vakuutusmäärää (38.700 euroa) riittämättömänä. Vakuutetun mukaan vakuutusmäärä oli sovittu vakuutusyhtiön ohjeiden mukaan. Vakuutettu ilmoitti rajoittavansa korvausvaatimuksen vakuutusmäärään ja harkitsevansa lisävaateita virheellisten ohjeiden osalta myöhemmin. Lisäksi vakuutettu katsoi, että mahdollinen huolimattomuus oli niin lievä, ettei se riitä vähennyksen tekemiseen. Vakuutusyhtiön tekemä vähennys kiistettiin etenkin, kun ei ollut näyttöä siitä, että vahinko olisi aiheutunut päälle jääneestä liedestä.

 

Asiasta neuvoteltiin ja lopulta osapuolet pääsivät sopimukseen, jonka mukaan vahingoittuneen tai tuhoutuneen koti-irtaimiston kokonaiskorvausmäärä oli 35.000 euroa, josta vähennettiin 5 % vahingoittumattoman irtaimiston osuutena, 5.000 euron ennakkokorvaus sekä omavastuuosuus. Sopimuksen mukaan vakuutuksenantajan suoritettua vakuutuksenottajalle sopimuksessa mainitun korvauksen sopimuksen osapuolilla ei ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia edellä mainitun esinevahingon johdosta. Osapuolet allekirjoittivat sopimuksen 15.10.2004.

 

Vakuutettu haki asiamiehensä laskua (palkkio 1.530 euroa, alv 336,60 euroa) korvattavaksi kotivakuutukseen liittyvästä oikeusturvavakuutuksesta.

 

Vakuutusyhtiö viittasi oikeusturvavakuutuksen ehtojen kohtaan 4.1, jonka mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osalta.

 

Vakuutusyhtiö katsoi, että kyseisessä korvausasiassa ei ole syntynyt vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla riitaa siten, että vakuutusyhtiö olisi kiistänyt asiassa esitetyt vaatimukset, vaan yhtiön näkemyksen mukaan asiassa on ollut kyse normaaleista vakuutuskorvauksen määrää koskevista neuvotteluista, joissa yhtiön edustaja on ensin laatinut korvausehdotuksen, johon vakuutetun asiamies on vakuutetun puolesta vastannut. Asiassa on sittemmin tehty vakuutetun esityksen mukainen korvauspäätös ja asiassa on näin päästy sopimukseen.

 

Koska asiassa ei ole ollut kysymys oikeusturvavakuutusehtojen tarkoittaman riita-asian hoitamisesta, ei asiassa aiheutuneita kuluja voida korvata oikeusturvavakuutuksen perusteella.

 

Vakuutetun asiamies pyysi yhtiötä käsittelemään asian oikeusturvaedun osalta uudelleen. Asiamies totesi, että vakuutettu oli ensimmäisen korvauspäätöksen saatuaan keskustellut vahinkotarkastaja R.V:n kanssa puhelimitse, ja ymmärtänyt asian ”ota tai jätä” –ehdotukseksi. Asiassa on vaihdettu useita sähköpostikirjeitä, joissa asiamies on useassa kohdin päämiehensä puolesta todennut asian kokonaan tai osittain riitaiseksi. Väitettä ei ole kiistetty vakuutusyhtiön puolelta. Erityisesti suojeluohjevähennyksen osalta vakuutusyhtiö on jatkuvasti pitänyt kiinni kannastaan ja luopunut siitä vasta useamman perustellun sähköpostin jälkeen. Vakuutetun puolesta on luovuttu väitteestä, että vakuutusmäärä on alun perin ollut riittämätön. Tämä luopuminen

on tehty vain sovinnon saavuttamiseksi. Erityisesti tämän väitteen osalta vakuutusyhtiön kanta on ollut ehdottoman kielteinen ja riita tämän osalta on jäänyt pysyväksi. Vakuutusyhtiön edustajilta kysyttiin, hyväksyvätkö he sovintosopimuksen ja he ovat yhtiön puolesta ilmoittaneet hyväksyvänsä sen. Sovintosopimusta ei voi tehdä, mikäli ei ole riitaa.

Vakuutusyhtiö totesi, että lisäselvityksestä ei ilmennyt mitään sellaista seikkaa, joka osoittaisi vakuutuskorvausasian riitautuneen oikeusturvaehtojen edellyttämällä tavalla. Vakuutusyhtiö ei ole antanut asiassa kielteistä korvausratkaisua, vaan asiassa on tehty korvausehdotus, jota vakuutettu ei ole hyväksynyt. Lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen yhtiö on antanut asiassa vakuutetun esityksen mukaisen korvausratkaisun.

 

Vakuutettu on tyytymätön yhtiön päätökseen ja pyytää lautakunnan lausuntoa asiassa.

 

Vakuutusyhtiö on todennut, ettei asiassa ole riitaa. Mikäli todettaisiin R.V:n lähettämä ensimmäinen sähköposti vain ehdotukseksi (mikä sinällään on sopimatonta korvauskäsittelyä, kun kuluttajan näkemystä vaikeassa tilanteessa kokeillaan kuin kepillä jäätä), on joka tapauksessa todettava, että vakuutusyhtiö on asian käsittelyn aikana pitänyt kiinni monista alkuperäisen viestin "näkemyksistä", mutta sitten muuttanut kantaansa. Kysymys koti-irtaimiston vakuutusmäärästä on vakuutetun näkemyksen mukaan jäänyt lopullisesti riitaiseksi. Tästä vaatimuksesta luovuttiin sovinnon vuoksi, mutta eri näkemykset jäivät pysyviksi.

 

Vakuutusyhtiö toteaa, että oikeusturvavakuutuksen ehtojen kohdan 4.1 mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta.

 

Ehtokohdan 5 mukaan vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, jossa vaatimuksen kiistämistä ei voida osoittaa.

 

Vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Vakuutusyhtiön taholta on ollut ongelmallista antaa lopullista korvauspäätöstä mm. sen vuoksi, että sillä ei ole ollut käytettävissään riittäviä tietoja korvausvelvollisuuden tarkan sisällön ratkaisemiseksi. Tämä seikka on tuotu esiin 4.10.2004 päivätyssä korvausehdotuksessa sekä myöhemmässä sähköpostinvaihdossa.

 

Vakuutusyhtiön edustajan ja vakuutetun asiamiehen sähköpostitse käymissä neuvotteluissa on ollut lähinnä kysymys siitä, mitkä ovat yhtiön korvauksen suorittamisvelvollisuuden pohjana olevat tosiasiat. Koska vakuutusyhtiölle ei ole toimitettu riittäviä tietoja vahingon määrän tarkaksi arvioimiseksi, asiassa ei ole voitu tällöin tehdä korvausratkaisua. On tehty vain alustava ehdotus korvaukseksi, jotta vakuutetun kanta ja perustelut voidaan selvittää. Tässä vaiheessa palon syytä koskevan raportin pohjalta on yhtiön käsityksen mukaan ollut perusteltua vedota suojeluohjevähennykseen.

 

Vakuutetun väitettä valitun vakuutusmäärän johtumisesta vakuutusyhtiön tuottamuksesta ei ole missään vaiheessa perusteltu millään tavalla.

 

Kuten 6.10.2004 1ähetetystä sähköpostiviestistä ilmenee, myös vakuutettu on ymmärtänyt yhtiön tehneen korvausehdotuksen. Kyseessä ei ole ollut korvauspäätös, joka edes voitaisiin riitauttaa. Konkreettista ja perusteltua vastaehdotusta vahingon määräksi ei ole tehty. Vakuutusyhtiön taholta on korvausehdotuksessa 4.10.2004 selkeästi tuotu esiin käytettävissä olevien tietojen puutteellisuus sekä neuvotteluhalukkuus jatkossa.

 

Kysymys on siten ollut koko ajan vahinkokäsittelyn ja korvauspäätöksen tekemisen olennaisena edellytyksenä olevasta vahingon määrän selvittämiseen liittyvästä prosessista, ei riidasta.

 

Irtaimistoa merkittävässä määrin tuhonneissa palovahingoissa vahingon tarkan määrän arvioiminen on usein vaikeaa, minkä vuoksi vahinko määritellään usein kertakorvaussopimuksella. Se, että neuvottelun lopputuloksena on "sopimukseksi" kutsuttu asiakirja, ei edellytä syntytaustakseen riitaa.

 

Sopimuksessa todetaan mm., ettei vakuutusyhtiön suoritettua sovitun korvauksen osapuolilla ole toisiaan kohtaan mitään vaatimuksia vahingon johdosta. Vakuutusyhtiö on suorittanut sopimuksen mukaisen korvauksen vakuutetulle. Tämän vuoksi muita vahinkoon liittyviä kuluja, kuten asiamieskustannuksia, ei enää voida vaatia vakuutusyhtiöltä.

 

Vakuutusyhtiö viittaa myös vakuutetun allekirjoittamaan vahingontarkastuskertomukseen, jossa todetaan, että korvauspäätös annetaan osastolta erikseen. Vahinkotarkastaja ei ole voinut antaa asiassa korvauspäätöstä. Koska riittäviä tietoja vahingon määrästä ei ole toimitettu yhtiölle, korvauspäätöksen tekeminen on ollut ongelmallista. Vahinkotarkastajan lähettämästä korvausehdotuksesta käy selvästi ilmi, että kyseessä on vain ehdotus, joka jättää tilaa jatkokeskustelulle. Ehdotus on siis tehty, jotta vakuutuksenottaja ilmaisisi oman kantansa siihen, mihin suuntaan neuvotteluja tulisi jatkaa. Vakuutusyhtiö on korvauskäsittelyn aikana harkintansa tuloksena luopunut suojeluohjevähennykseen vetoamisesta. Asia ei ole millään muotoa ollut selvä, vaan ratkaisu on korvauskäsittelyssä tehty vakuutuksenottajan eduksi, koska kyseessä on ollut mahdollinen rajatapaus. Vakuutettu ei yhtiön pyynnöstä huolimatta esittänyt mitään näyttöä siitä, että vakuutusmäärän alhaisuus olisi ollut seurausta vakuutuksenantajan syyksi luettavista toimista.

 

Yhteenvetona vakuutusyhtiö toteaa vielä, että asiamiehen käytöstä aiheutuneita kuluja ei voida oikeusturvaehtojen mukaan kattaa vakuutuksesta, koska vahinkokäsittelyyn liittyvä neuvotteluprosessi vahingon määrään liittyvine selvittelypyyntöineen ei ole luonteeltaan riita-asia eikä sellaista perusteeltaan ja määrältään yksilöityä vaatimusta, joka voitaisiin kiistää, ole esitetty. Lisäksi kertakorvaussopimuksessa mahdollisuus esittää esinevahingosta johtuvia lisävaatimuksia on rajattu pois. Yhtiö toteaa lisäksi, että ennen korvauspäätöstä ja yksilöityjen vaatimusten esittämistä mahdollisuudet saattaa juttu käräjäoikeuden ratkaistavaksi ovat vähäiset.

 

Vakuutettu katsoo edelleen, että kysymyksessä on ollut ainakin joiltakin olennaisilta osin riitautettu asia. Vakuutusyhtiö on vastineessa todetun mukaan korvauskäsittelyn aikana harkintansa mukaan luopunut suojeluohjevähennykseen vetoamisesta. Yhtiö siis myöntää riitaisuuden ainakin tältä osin olleen voimassa. Käyty kirjeenvaihtokin osoittaa, että ensimmäisen asiaa koskevan vaatimuksen jälkeen vakuutusyhtiö piti vielä kiinni vähennyksestä ja luopui siitä vasta lisäperustelujen jälkeen. Vaatimuksista luopuminen neuvottelujen kestäessä ei missään tapauksessa merkitse, etteikö riitaisuutta olisi ollut olemassa.

 

Vakuutusyhtiö väittää myös, ettei vakuutettu olisi missään vaiheessa esittänyt näyttöä siitä, että vakuutusmäärän alhaisuus olisi seurausta vakuutuksenantajan toimista. Väite on outo, kun otetaan huomioon vakuutussopimuslain vakuutusyhtiölle asettamat velvollisuudet yksityishenkilön vakuutussopimusta tehtäessä. Vakuutusyhtiöllä on aktiivinen toimintavelvollisuus siihen nähden, että kuluttaja saa tarvitsemansa ja oikeanlaisen vakuutuksen. Jokainen omaisuusvakuutusta tunteva voi heti havaita, että vakuutetun kotivakuutuksen vakuutusmäärä on ollut täysin riittämätön asuinpinta-alaan nähden, ehkä vain vähän yli puolet siitä, mitä sen olisi tullut olla. Tähän seikkaan olisi ehdottomasti vedottu ja se olisi riitautettu, mikäli asiassa ei olisi päädytty sovintoon.

 

 

Vakuutusyhtiö toteaa vielä, että vakuutusehtoihin sisältyvien suojeluohjeiden soveltaminen riippuu siitä, mitä tietoja vahingon syntyolosuhteista vahinkokäsittelyn aikana saadaan. Kun saatujen tietojen nojalla päädytään siihen, että kyseessä on mahdollinen rajatapaus, suojeluohjevähennystä ei yleensä tehdä.

 

Vakuutusehtoihin ja vakuutussopimuslakiin viitaten yhtiö toteaa lisäksi, että korvauksen hakijalle mahdolliset annetut ennakkotiedot tulevasta korvauksesta, korvausmäärästä tai korvauksen suorittamistavasta eivät vaikuta vakuutussopimuksen mukaiseen suoritusvelvollisuuteen. Tämän vuoksi ennen korvauspäätöstä ei edes ole voitu antaavakuutusyhtiötä sitovia tietoja korvauksen määrästä. Jo yksistään tämä osoittaa, että kyse ei ole ollut riidasta, vaan tulevan korvausratkaisun kannalta tärkeän tiedon keräämisestä ja neuvottelusta. Vasta korvausratkaisun antamisen jälkeen vakuutuksenottajalla on mahdollisuus turvautua käytössään oleviin muutoksenhakukeinoihin.

 

Sinänsä kysymys vakuutusmäärän riittävyydestä ja asiakkaan informoinnista ei koske esillä olevaa asiaa eli sitä, onko kysymyksessä ollut sellainen riita, josta aiheutuvia asiamieskustannuksia voidaan ehtojen mukaan kattaa oikeusturvavakuutuksesta. Vakuutusyhtiö katsoo kuitenkin täyttäneensä vakuutussopimuslaissa säädetyn velvollisuutensa informoida vakuutuksenottajaa mm. vakuutusmäärästä vakuutuksen voimassaoloaikana.

 

Vakuutettu ja hänen puolisonsa ovat asuneet vahinkohetkellä rakennuksen yläkerrassa. Heidän poikansa perhe on asunut alakerrassa. Pojan perheen omaisuus on vakuutettu toisessa yhtiössä. Jos yläkerran pinta-ala on puolet koko asunnon pinta-alasta ja se on sisältänyt osapuilleen kaiken vakuutetun ja hänen puolisonsa koti-irtaimiston, irtaimiston vakuutusmäärä 38.945 euroa ei ole ollut normaalia pienempi, vaan se on ollut keskitasoa korkeampi sen arvioimisohjeen mukaan, jota asiakkaille yhtiöstä annetaan ja jota käytetään yhtiössä myös työohjeena.

 

 

Kotivakuutukseen liittyvän oikeusturvavakuutuksen ehtojen kohdan 4.1 mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta.

 

Ehtokohdan 5.1 mukaan vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, jossa vaatimuksen kiistämistä ei voida osoittaa.

 

Lautakunnan käytettävissä olevista asiakirjoista ilmenee, että vakuutetun asunnossa tapahtui palovahinko 16.9.2004. Vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja laati vahinkopaikalla 17.9.2004 tarkastuskertomuksen, jossa vahinkoasteeksi arvioitiin noin 90 %. Tarkastuskertomuksessa todettiin, että korvauspäätös annetaan osastolta erikseen. Vakuutusyhtiö maksoi irtaimiston osalta 20.9.2004 5.000 euron ennakkokorvauksen. Vahinkotarkastaja teki 4.10.2004 sähköpostitse vakuutetulle ehdotuksen rahakorvauksesta. Vahinkotarkastaja painotti ehdotuksensa olevan keskimääräisin neliöhinnoin lasketun, ja että vakuutetun omat tiedot omaisuuden arvosta ja iästä voivat muuttaa laskelman loppusummaa. Vahinkotarkastaja totesi myös, että kokonaisuus säästyneen omaisuuden määrän ja arvon osalta on kesken. Ehdotuksessa 10 % omaisuudesta katsottiin säästyneen. Lisäksi vahinkotarkastaja ilmoitti, että suojeluohjeen laiminlyönnin vuoksi korvauksesta vähennetään 10 %.

 

Vakuutettu otti asiaa hoitamaan asianajajan, joka 6.10.2004 lähettämässään sähköpostissa katsoi, että korvauksen perusteeksi on otettava 100 %:n vahinko eikä suojeluohjevähennystä tule tehdä. Lisäksi asiamies katsoi, että irtaimiston vakuutusmäärä on riittämätön, vaikka se on sovittu yhtiön ohjeiden mukaan. Hän ilmoitti kuitenkin, että tässä vaiheessa korvausvaatimus rajoitetaan vakuutusmäärään.

 

Vakuutettu lähetti yhtiölle 12.10.2004 luettelon kodin irtaimistosta. Samana päivänä vakuutusyhtiön korvauspäällikkö lähetti vakuutetun asiamiehelle viestin, jossa todettiin, että luettelo on osittain puutteellinen, koska siitä ei käynyt ilmi, mitkä esineet vahingoittuivat ja mitkä eivät. Viestissä todettiin lisäksi, että ottaen huomioon sen, että omaisuus on säilynyt palossa osin täysin vahingoittumattomana sekä sen, että savusukeltaja oli ilmoittanut sulkeneensa palon syttymispaikkana olleessa keittiössä lieden virtakytkimen, yhtiö ei voi missään olosuhteissa maksaa koti-irtaimistosta täyttä vakuutusmäärää. Korvauksessa on huomioitava palossa säästynyt koti-irtain sekä levyn päälle jättämisestä johtuva suojeluohjevähennys. Viestissä tuotiin esiin, että aikaisemmin ehdotettu korvausmäärä on annettu vain ehdotuksena asian ratkaisemiseksi ja pyydettiin vakuutetun omaa näkemystä korvausmäärästä. Vakuutetun asiamies totesi vastauksessaan, että periaatteessa yhtiön esittämää voidaan yhtyä, mutta suojeluohjevähennystä on mahdotonta hyväksyä.

 

Korvauksen määrästä päästiin 14.10.2004 sopimukseen ja vakuutetun asiamies allekirjoitti sopimuksen 15.10.2004. Sopimuksen mukaan tuhoutuneen irtaimiston arvoksi arvioitiin 35.000 euroa, josta vähennettiin 5 % vahingoittumattoman irtaimiston arvona. Suojeluohjevähennystä asiassa ei tehty.

 

Lautakunta toteaa, että pääsääntöisesti vakuutuskorvausta koskevan asian voidaan katsoa riitautuneen oikeusturvavakuutuksen ehtojen edellyttämällä tavalla vasta silloin, kun vakuutusyhtiö on antanut korvauspäätöksen, joka ei vastaa vakuutetun vaatimuksia. Olosuhteista riippuen asian voidaan kuitenkin joissakin tapauksissa katsoa riitautuneen jo ennen vakuutusyhtiön kirjallista korvauspäätöstä.

 

Vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan 4.10.2004 tekemä korvausehdotus on irtaimiston vahingon suuruuden osalta selkeästi ollut nimenomaan ehdotus eikä yhtiön korvauspäätös. Kyseisessä sähköpostiviestissä on painotettu sitä, että ehdotus perustuu keskimääräisiin irtaimiston arvoihin ja vakuutetun omat tiedot omaisuuden arvosta ja iästä voivat muuttaa laskelman loppusummaa. Lautakunta katsoo, että myös vakuutetun on kyseisen viestin perusteella tullut ymmärtää, että kyse ei tältä osin ole lopullisesta korvauspäätöksestä. Koska vakuutusyhtiöllä ei tässä vaiheessa ole ollut käytettävissään yksityiskohtaista luetteloa vahingoittuneesta irtaimistosta, ei se ole voinut tehdäkään lopullista päätöstä korvausmäärästä, vaan ainoastaan esittää keskimääräisiin neliöhintoihin perustuvan arvion kertakorvaussummasta ja todeta, että lopullinen korvaussumma riippuu vakuutetun esittämästä yksityiskohtaisesta selvityksestä.

 

Vakuutusyhtiön edustaja on kuitenkin jo ensimmäisessä sähköpostiviestissään 4.10.2004 ilmoittanut, että korvauksista tullaan tekemään 10 %:n vähennys suojeluohjeiden laiminlyönnin perusteella. Suojeluohjevähennys on sekä em. viestissä että yhtiön korvauspäällikön 12.10.2004 lähettämässä viestissä esitetty asiana, josta ei neuvotella. Lautakunta katsoo, että vakuutetulla on em. viestien johdosta ollut perusteltu syy olettaa, että vakuutusyhtiö on osittain kiistänyt vakuutetun esittämän korvausvaatimuksen ja tämän vuoksi hänellä on ollut aihetta turvautua lakimiehen apuun.

 

Edellä todetun vuoksi lautakunta katsoo, että kyseinen vakuutusasia on ollut osittain riitainen jo 4.10.2004 alkaen ja asiaan tulee tältä osin myöntää oikeusturvaetu.

 

Vaikka asia alkuvaiheessa on ollut selkeästi riitainen vain suojeluohjevähennyksen osalta, ei toimeksiantoa ole ollut mahdollista etukäteen rajata koskemaan vain suojeluohjevähennystä. Asiamiehen toimenpiteet ja laskutus olisivat käytännössä olleet lähes saman kaltaiset, vaikka hän olisi osallistunut asian selvittelyyn ja neuvotteluihin vain suojeluohjevähennyksen osalta. Koska asiassa tehtiin neuvottelujen jälkeen sopimus, johon sisältyi myös se, ettei vakuutusyhtiö tee suojeluohjevähennystä, lautakunta katsoo, että oikeusturvavakuutuksesta tulee korvata asiamiehen lasku koko vakuutusasian hoidon osalta.

 

Lautakunta toteaa lisäksi, että vakuutetun ja vakuutusyhtiön allekirjoittama sopimus koskee vain esinevahingon korvaamista. Mikäli olisi tarkoitettu, että sopimus koskee myös vakuutetulle asiamiehen käytöstä aiheutuneita kuluja, tästä olisi tullut ottaa erillinen maininta sopimukseen.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Sisula-Tulokas, jäsenet Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen sekä varajäsen

Kivikoski. Sihteerinä toimi Haapasaari.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA