Tapahtumatiedot

A (s. 1988) vammautui liikenneonnettomuudessa 9.2.2008 ja on ollut työkyvytön vahingosta lähtien. Vahingon tapahtuessa A opiskeli viimeistä lukukauttaan ammattioppilaitoksessa vahtikonemestariksi. Vahingosta korvausvastuussa oleva liikennevakuutusyhtiö maksoi A:lle korvausta ansioiden myöhentymisestä ajalla 1.6.–31.10.2008 ja ansionmenetyskorvausta kuntoutusajalta 1.11.2008 lähtien vahtikonemestarin palkkatason perusteella.

Kuntoutusselvittelyn tulosten perusteella liikennevakuutusyhtiö teki 1.8.2011 liikennevahinkolautakunnalle A:n työkyvyttömyyseläkettä koskevan lausuntopyynnön, jossa esitti, että A:lle tulisi myöntää toistaiseksi jatkuva eläke vahtikonemestarin ja myöhemmin ylikonemestarin palkkatason mukaisena. Lausunnossaan 13.10.2011 liikennevahinkolautakunta katsoi A:n vastineessaan esittämän mukaisesti ja vakuutusyhtiön näkemyksestä poiketen, että A olisi ilman vahinkoa todennäköisesti jatkanut opintojaan ammattikorkeakoulussa ja päätynyt lopulta konepäälliköksi rahtilaivalle. Liikennevahinkolautakunta katsoi, että vakuutusyhtiön tuli hankkia asianmukaiset selvitykset ja tehdä lautakunnalle uusi esitys A:n ansiokehityksestä.

10.11.2011 päivätyssä lausuntopyynnössään liikennevahinkolautakunnalle vakuutusyhtiö esitti, että A olisi valmistunut vahtikonemestariksi 31.5.2008 ja jatkanut syksyllä 2008 opintojaan ammattikorkeakoulussa, jossa opinnot kestävät neljä vuotta. Opiskeluaikana 2008–2011 ansionmenetystä olisi aiheutunut vain kesälomakuukausina (kesä-elokuu). Koska vakuutusyhtiölle oli esitetty uutta tietoa A:n jatko-opintosuunnitelmista vasta 9.5.2011 päivätyssä, liikennevahinkolautakunnalle toimitetussa vastineessa ja A:lle oli koko arvioidulta jatko-opiskeluajalta maksettu ansionmenetyskorvausta, vakuutusyhtiö katsoi, että em. aikana maksetut korvaukset tulisi vähentää tulevista korvauksista. Lisäksi yhtiö katsoi, että valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta 31.5.2012 A olisi suorittanut varusmiespalveluksen, joka olisi kestänyt 31.12.2012 saakka. Tänä aikana ansionmenetys on varusmiehen päivärahan suuruinen. Tämän jälkeen A olisi työllistynyt ylikonemestariksi ja 10 vuoden työkokemuksen jälkeen konepäälliköksi.

22.8.2012 antamassaan lausunnossa liikennevahinkolautakunta katsoi, ettei ole toimivaltainen käsittelemään maksumenettelyyn liittyviä kysymyksiä. Näin ollen vakuutusyhtiön mahdollisesta kuittausoikeudesta ei annettu lausuntoa. Ansionmenetyksen osalta liikennevahinkolautakunta katsoi, että A olisi ilman vahinkoa suorittanut vahtikonemestariksi valmistumisen jälkeen varusmiespalveluksen 1.6.–31.12.2008, miltä ajalta ansionmenetyskorvaus tuli suorittaa varusmiehen päivärahan suuruisena. Tämän jälkeen A olisi suorittanut jatko-opintonsa päiväopiskeluna 1.1.2009 alkaen ja valmistunut 31.5.2011. Opintojen aikana A olisi työskennellyt vain kesälomakuukausina (touko–elokuu 2009 ja 2010), miltä ajalta ansionmenetyskorvaus tuli maksaa ylikonemestarin keskiarvoansion mukaan. Opiskelujen jälkeen A olisi työllistynyt ensin ylikonemestariksi ja 10 vuoden työkokemuksen jälkeen konepäälliköksi.

Vakuutusyhtiön päätös

Päätöksessään 2.10.2012 vakuutusyhtiö katsoi, että A:lle oli maksettu liikaa ansionmenetyskorvausta ajalta 1.6.–31.12.2008, jona aikana A olisi ilman vahinkoa suorittanut varusmiespalveluksen, sekä muina kuin kesälomakuukausina ajalla 1.1.2009–31.5.2011, jolloin A olisi ilman vahinkoa suorittanut jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa. Yhtiö ilmoitti perivänsä liikaa maksetun korvauksen takaisin.

Valitus

Valituksessaan Vakuutuslautakunnalle A katsoo, ettei yhtiö voi periä liikaa maksettua ansionmenetyskorvausta takaisin. A on alusta alkaen katsonut, että olisi lopulta työllistynyt konepäälliköksi ja vaatinut korvauksia tämän mukaisesti. Vakuutusyhtiön näkemys siitä, että A olisi työllistynyt vain vahtikonemestariksi, on ollut virheellinen. Vasta kun liikennevahinkolautakunta on velvoittanut vakuutusyhtiön laskemaan ansiokehityksen konepäällikkövaihtoehdon mukaisesti, vakuutusyhtiö on esittänyt, että tästä korvauksesta tulisi vähentää vahtikonemestarivaihtoehdon perusteella maksetut korvaukset. Vanhojen vakuutusoikeudellisten periaatteiden mukaan jatkuvia korvauksia ei peritä edes kuittausteitse takaisin varsinkaan tilanteissa, joissa korvauksen hakijan ei ole edes väitetty antaneen vääriä tai puutteellisia tietoja. A ei ole laiminlyönyt vakuutussopimuslain 69 §:n mukaista selvitysvelvollisuuttaan eikä menetellyt lain 72 §:n tarkoittamalla tavalla vilpillisesti. Vakuutusyhtiöllä ei ole mitään oikeudellista perustetta periä maksettuja korvauksia takaisin. Tällainen mahdollisuus on päinvastoin poissuljettu vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:llä, joka koskee toistuvan korvauksen muuttamista. Muuttaminen edellyttää korvauksen määräämisen perusteena olleiden olosuhteiden olennaista muuttumista korvauksen tuomiolla vahvistamisen tai siitä sopimisen jälkeen. Muutos voidaan erityisestä syystä määrätä tulemaan voimaan takautuvasti, aikaisintaan kuitenkin korvauksen muuttamista koskevan kanteen vireille tulosta lukien. Tässä mitään kannetta ei ole nostettu eikä olosuhteidenkaan ole väitetty muuttuneen; yhtiö on ainoastaan esittänyt, että sen tietoon on keväällä 2011 tullut jokin seikka, jonka perusteella A:n ura- ja ansiokehitystä on voinut arvioida aiemmasta poikkeavalla tavalla.

A viittaa Korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen KKO 2003:116, joka koski potilasvakuutuskorvauksen maksamisen lakkauttamista. Kyseisen ratkaisun perusteluissa Korkein oikeus katsoi, että potilasvahinkoa koskevan korvauspäätöksen muuttaminen edellyttäisi olennaisten ratkaisuun vaikuttavien uusien seikkojen ilmituloa, olosuhteiden muutosta, korvauksenhakijan vilpillistä menettelyä korvauksen saamiseksi, alkuperäisen ratkaisun perustumista ilmeisen väärään lain soveltamiseen tai muuta niihin rinnastettavaa perustetta. Pelkkä uudenlainen lääketieteellinen arvioi korvaukseen johtaneista seikoista ja olosuhteista ei oikeuttanut korvauksen epäämiseen. A katsoo, että nyt käsillä olevassa tapauksessa on ollut vakuutusyhtiön syystä tai toisesta harjoittamasta korvausedellytyksen uudelleen spekuloinnista, joka ei oikeuta muuttamaan edes tulevia korvauksia. Tätäkin pidättyvämmin tulee suhtautua jo maksettujen korvausten jälkikäteiseen kuittaamiseen. A:n tapauksessa ei ole edes väitetty, että A olisi antanut vakuutusyhtiölle vilpillisesti väärää tietoa urasuunnitelmistaan. Korvausten maksaminen 1.6.2008 jälkeen on perustunut vakuutusyhtiön omaan arvioon A:n urapolusta ja vuosityöansiosta. Mikään tapauksen arvioinnin kannalta olennainen selvitys ei ole muuttunut. A viittaa myös Vakuutuslautakunnan aiempaan ratkaisusuositukseen VKL 228/03, jossa toistuvien korvausten maksamisen katkaisemista oli pidettävä kohtuuttomana.

Mitä tulee ansionmenetyskorvauksen vähentämiseen varusmiespalveluajalta, A toteaa, että vakuutusyhtiö on ottanut asian esille vasta 18.1.2012 liikennevahinkolautakunnalle tekemässään lausuntopyynnössä. Yhtiö on maksanut A:lle korvauksia aiemman vahtikonemestarivaihtoehtonsa mukaisesti ilman, että sillä olisi ollut aikomustakaan vähentää varusmiespalveluaikaa maksettavissa korvausta. Kaikkien vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeudellisten periaatteiden ja säännösten (erityisesti vakuutussopimuslain 69 ja 72 §) valossa on päädyttävä siihen, että yhtiö on menettänyt oikeutensa vedota A:n varusmiespalvelusaikaan ylipäänsä minään sellaisena seikkana, jonka perusteella A:lle tulevia korvauksia voitaisiin kuitata.

A katsoo, ettei vakuutusyhtiön väite siitä, että suunniteltu jatkokouluttautuminen konepäälliköksi olisi tullut vakuutusyhtiön tietoon vasta A:n liikennevahinkolautakunnalle toimittaman, 9.5.2011 päivätyn vastineen myötä, pidä paikkaansa. A oli jo aiemmin vaatinut, että hänen ansionmenetyskorvauksensa olisi tarkistettava ns. normaaliurapolun mukaiseksi. Yhtiö on tiennyt alusta alkaen, että A on saanut liikenneonnettomuudessa 9.2.2008 nuorella iällä vakavan vamman. Yhtiön on tiennyt myös, että A opiskeli merenkulkualalla siten, että hänen ansiokehityksensä olisi ollut huomattava.

Mikäli Vakuutuslautakunta katsoisi, että vakuutusyhtiön kuittausvaatimus voidaan hyväksyä, A katsoo, että se tulee määrätä pantavaksi täytäntöön siten, että vähennettäväksi tulevat korvauserät kuitataan konepäällikkövaihtoehdon mukaisesti laskettavista taannehtivista lisäkorvauksista korotuksineen. Tällöin maksettavaksi tulisi edelleenkin korvausta sen ansiokehitysarvion pohjalta, joka vallitsi ennen liikennevahinkolautakunnan lausuntoa 22.8.2012.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö viittaa vahingonkorvauslain täyden korvauksen periaatteeseen ja sen kääntöpuolena olevaan yleiseen vahingonkorvausoikeudelliseen periaatteeseen, rikastumiskieltoon. Vahingonkärsinyt ei liikennevakuutuskorvauksen johdosta saa päästä parempaan taloudelliseen asemaan kuin missä hän olisi ollut ilman vahinkoa. Näin ollen A:lla ei ole oikeus ansionmenetyskorvaukseen siltä ajalta, kuin hän liikennevahinkolautakunnan 22.8.2012 antaman lausunnon mukaan olisi suorittanut jatko-opintojaan ammattikorkeakoulussa. Varusmiespalveluajalta ansionmenetys vastaa varusmiehen päivärahan määrää. Yhtiö perii liikaa maksetun korvauksen kolmen vuoden aikana siten, että A:lle perinnästä huolimatta maksetaan kuukausittain työkyvyttömyyseläkettä 2869,69 euroa.

A on väittänyt valituksessaan, että hän on alusta alkaen ollut eri mieltä ansionmenetyskorvauksena perustana olevasta urapolusta ja vaatinut, että hänen ansiokehityksensä lasketaan siltä pohjalta, että hän olisi työllistynyt konepäälliköksi. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Oppilaitoksesta ja A:lta saatujen selvitysten mukaan hän oli liikennevahingon tapahtuessa valmistumassa vahtikonemestariksi. A tai hänen puolestaan asiaa hoitaneet vanhempansa eivät vahingon jälkeen tuoneet esille jatko-opintosuunnitelmia. Ottaen huomioon, että A oli vahingon sattuessa suorittanut vahtikonemestarin tutkinnon lähes kokonaan, on todennäköistä, että hänellä on jo vahingon sattuessa ollut jatko-opintosuunnitelmia. Suunnitelmia ei kuitenkaan tuotu esiin ennen kuin 30.8.2011 päivätyssä vastineessa. Vakuutussopimuslain 69 §:n perusteella A:lla on ollut velvollisuus antaa vakuutusyhtiölle asian ratkaisemiseksi tarvittavat asiakirjat ja tiedot. Jos jatko-opintosuunnitelmat olisivat olleet vakuutusyhtiön tiedossa, olisi ansionmenetyskorvaus määrätty opiskeluaika huomioon ottaen.

Mitä tulee A:n viittaamaan Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2003:116, yhtiö toteaa, että ratkaisussa on ollut kyse potilasvakuutuskorvauksen maksamisen lakkauttamisesta. Siitä ei nyt käsillä olevassa tapauksessa ole kyse. Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluissa on nimenomaisesti lausuttu, ettei perusteettoman korvauksen maksamisen lopettaminen tai jopa maksettujen korvausten takaisinperiminen ole yleensä korvauksen saajan kannalta kohtuutonta. Yhtiö katsoo, että liikaa maksettujen liikennevakuutuskorvausten takaisin periminen on A:n tapauksessa oikea ratkaisu. A:n viittaamaan Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukseen VKL 228/03 liittyen yhtiö toteaa, että kyseisessä tapauksessa oli kyse korvauksen maksuperusteiden muuttamisesta tilanteen jo vakiinnuttua. Siinä ei ollut kyse korvausten takaisin perimisestä tai muutenkaan A:n tapausta vastaavasta tilanteesta. A:lle on liikennevahinkolautakunnan 22.8.2012 antamassa lausunnossa vahvistettu aiemmin maksettua suurempi työkyvyttömyyseläke. Ottaen lisäksi huomioon, että A:lle takaisinperinnästä huolimatta maksetaan tällä hetkellä kuukausittain työkyvyttömyyseläkettä 2869,69 euroa, yhtiö ei pidä liikaa maksettujen korvausten takaisinperintää A:n kannalta kohtuuttomana.

Siltä osin, kuin A on katsonut yhtiön menettäneen oikeutensa vedota varusmiespalveluaikaan ansionmenetyskorvausta vähentävänä tekijänä, yhtiö toteaa, että varusmiespalveluaika vakiintuneen liikennevahinkojen korvauskäytännön mukaan aina huomioidaan ansionmenetyskorvauksessa. Palveluaika huomioidaan yleensä siinä vaiheessa, kun vahingon kärsineen terveydentila liikennevahingon jälkeen on vakiintunut ja hänen terveydentilansa perusteella on arvioitavissa, että hän ei tule toipumaan vammoistaan niin, että hän kykenisi suorittamaan varusmiespalveluksen. Liikennevahinkolautakunnan kiertokirjeen 5/1986 mukaan vakuutusyhtiön tulee työkyvyttömyyseläkettä koskevassa korvauspäätöksessään erikseen ilmoittaa asevelvollisuusajan korvausjakso. Kiertokirjeessä eikä myöskään lainsäädännössä ole asetettu mitään aikaa, jonka kuluessa varusmiespalveluaika tulisi huomioida. Vakuutusyhtiö ei ole menettänyt oikeuttaan vedota varusmiespalveluaikaan.

Asiakkaan lisäkirjelmä

Vakuutusyhtiön vastineen johdosta lautakunnalle toimittamassaan lisäkirjelmässä A katsoo, että hänen koulutusalansa eli konepäällystön normaaliurapolku kulkee alempana tutkintona olevasta vahtikonemestarista työn ja sen yhteyteen lomittuvien jatko-opintojen kautta konepäälliköksi. A pitää tätä seikkaa ilmeisen riidattomana. Kun A on alusta loppuun asti ollut sitä mieltä, että hän etenee konepäällystön normaalin urapolun mukaisesti, siis vahtikonemestarin välivaiheen jälkeen työn ja opiskelun kautta konepäälliköksi, on vakuutusyhtiö riidellyt tätä urapolkua vastaan kaikissa vaiheissa. Kyse on vakuutusyhtiön omasta, tietoisen väärästä spekulaatiosta. Vakuutusyhtiö on ollut tai sen olisi ainakin pitänyt olla tietoinen siitä, että A olisi opintojensa jälkeen työllistynyt normaaliurapolkunsa mukaisesti konepäälliköksi. Tämän on täytynyt olla yhtiön tiedossa jo silloin, kun A:lle on vahtikonemestariopintojen vielä kesken ollessa ryhdytty maksamaan korvauksia. Myöhemminkin, kun yhtiö on 1.8.2011 pyytänyt liikennevahinkolautakunnan lausuntoa A:n ansionmenetyskorvauksista, yhtiö on ollut tästä normaaliurapolusta tietoinen.

A on jo 18.4.2011 tehnyt yhtiölle tarkistuspyynnön ansionmenetyskorvaustensa perusteista. Tämän tarkistuspyynnön liitteenä on ollut ammattiopiston koulutuspäällikön lausunto, jossa tämä toteaa vahtikonemestareihin liittyen yleisesti, että jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun voi pyrkiä yhtä hyvin korjaaja- kuin vahtikonemestaritutkinnolla, joskin käytännössä vahtikonemestarit sinne pyrkivät ja pääsevät korjaajia selvästi useammin. Liikennevahinkolautakunnalle haittakorvauksia koskevassa asiassa antamassaan vastineessa A on maininnut tämän tarkistuspyynnön. Tästäkin huolimatta vakuutusyhtiö on 1.8.2011 päivätyssä lausuntopyynnössään liikennevahinkolautakunnalle esittänyt A:n ansionmenetyskorvauksen perustaksi, että A olisi ensin työllistynyt vahtikonemestariksi ja kuuden vuoden työkokemuksen jälkeen ylikonemestariksi. Viimeistään tässä lausuntopyyntövaiheessa vakuutusyhtiön olisi tullut esittää kuittausvaatimus liikaa maksetuista korvauksista sen varalta, että A:n olisi katsottava työllistyneen konepäällystön normaaliurapolun mukaisesti konepäälliköksi. A katsoo, että vakuutusyhtiön oikeus vaatia kuittausta on prekludoitunut, kun kuittausoikeuteen ei vedottu ensimmäisessä ansionmenetystä koskevassa lausuntopyynnössä liikennevahinkolautakunnalle.

Varusmiespalvelusajan osalta A toteaa liikennevahinkolautakunnan katsoneen, että A:n varusmiespalvelus olisi sijoittunut aikavälille 1.6.–31.12.2008. On vakuutusyhtiön oma valinta, että tältä ajalta on suoritettu ansionmenetyskorvausta. Yhtiön olisi huolellisesti toimien ja noudattaen liikennevahinkolautakunnan kiertokirjettä 5/1986 osata oma-aloitteisesti sijoittaa A:n varusmiespalvelus hänen normaaliurapolkunsa mukaisesti. Vakuutusyhtiön virheestä johtuvia aiemmin maksettuja korvauksia ei tule periä takaisin. Myös ne ajanjaksot, jotka A liikennevahinkolautakunnan mukaan olisi suorittanut jatko-opintoja, sijoittuvat ajalle ennen vakuutusyhtiön 18.1.2012 liikennevahinkolautakunnalle tekemää lausuntopyyntöä.

Vakuutusyhtiö ei ole edes väittänyt pyrkineensä selvittämään A:n konepäällystön normaaliurapolun mukaisia ura- ja opintosuunnitelmia jo ryhtyessään alun perin maksamaan korvauksia liikenneonnettomuuden jälkeen. Yhtiö ei ole halunnut korvauksia maksaessaan hyväksyä sitä tosiasiaa, että konepäällystön normaaliurapolusta seuraa tapauksen tulevan vakuutusyhtiölle kalliiksi. Se yhtiön väite, ettei A olisi kertonut vakuutusyhtiölle konepäällystön normaaliurapolusta, ei pidä paikkaansa, minkä lisäksi yhtiön olisi muutenkin tullut olla normaaliurapolusta tietoinen. Kyseessä on vakuutusyhtiön omasta virheestä johtunut virheellinen päätös, jonka perusteella maksettuja korvauksia ei voida periä takaisin.

Vakuutusyhtiön lisävastine

A:n lisäkirjelmän johdosta antamassaan lisävastineessa vakuutusyhtiö toteaa, ettei pidä riidattomana sitä, että A:n koulutusalan normaaliurapolun kulkemista vahtikonemestarista konepäälliköksi. Vahtikonemestari on itsenäinen ammattitutkinto, jonka suoritettuaan voi työskennellä vahtikonemestarin tehtävissä. A tai hänen vanhempansa eivät vahingon satuttua ilmoittaneet, että A:lla olisi ollut jatko-opintosuunnitelmia. Selvityksiä A:n koulutuksesta ja urasuunnitelmista on pyydetty sekä oppilaitokselta että A:n vanhemmilta. Esimerkiksi A:n isä on sähköpostissaan 10.4.2008 pyytänyt korvaamaan A:n ansionmenetyksen vahtikonemestarin palkan mukaisesti. Jatko-opintosuunnitelmat tulivat yhtiön tietoon vasta kolme vuotta vahingon jälkeen vuonna 2011, jolloin A:n pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen määrää ryhdyttiin määrittämään. Yhtiö kiinnittää huomiota myös siihen, että liikennevahinkolautakunta on lausunnossaan 13.10.2011 perustellut A:n urakehitystä A:n 1.9.2011 päivätystä vastineesta ilmenevän selvityksen perusteella. Mitkään esitetyt selvitykset eivät osoita, että A olisi alusta alkaen ollut sitä mieltä, että olisi jatkanut opintojaan konepäälliköksi. Koulutuspäällikön lausunto ei osoita, että vahtikonemestarin opinnot automaattisesti jatkuisivat konepäällikön opintoihin tai että näin olisi ollut A:n kohdalla.

A:n väite siitä, että yhtiön oikeus vaatia liikaa maksettujen korvausten kuittaamista olisi prekludoitunut, on lakiin perustumaton. Liikennevahinkolautakunnan tai Vakuutuslautakunnan käsittelyyn ei liity väitettyä prekludoitumista. Yhtiön käsityksen mukaan se, mihin ajankohtiin yhtiö on esittänyt A:n varusmiespalveluksen ja jatko-opintojen aikaisten kesälomakuukausien sijoittuvan, on asiassa vailla merkitystä. Kysymyksessä ovat liikennevahingon vuoksi laskennalliset ajanjaksot eikä sillä seikalla, mihin ajanjaksoihin ansionmenetyskorvaukseen oikeuttamattomat jaksot sijoitetaan, ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Merkitystä on sillä, onko A rikastumiskiellon vastaisesti hyötynyt vahingosta taloudellisesti.

Selvitykset

Vakuutuslautakunnalla on käytössään seuraavat selvitykset:

- A:n valitus Vakuutuslautakunnalle 28.8.2013

- vakuutusyhtiön vastine 24.10.2013

- A:n lisäkirjelmä 30.1.2014

- vakuutusyhtiön lisävastine 17.2.2014

- A:n palkkatodistus 18.3.2008 ja työtodistus

- A:n opiskelutodistus 8.4.2008

- A:n isän viesti vakuutusyhtiölle 10.4.2008 (ansionmenetyskorvaus vahtikonemestarin palkan mukaan)

- ammattiopiston koulutuspäällikön lausunto 11.4.2011

- vakuutusyhtiön lausuntopyyntö liikennevahinkolautakunnalle 12.4.2011 (haittakorvaukset)

- A:n pyyntö ansionmenetyskorvauksen tarkistamisesta 18.4.2011

- A:n vastine liikennevahinkolautakunnalle 9.5.2011 (haittakorvaukset)

- vakuutusyhtiön lausuntopyyntö liikennevahinkolautakunnalle 1.8.2011 (pysyvä työkyvyttömyyseläke)

- A:n vastine liikennevahinkolautakunnalle 30.8.2011 (pysyvä työkyvyttömyyseläke)

- liikennevahinkolautakunnan lausunto 13.10.2011

- vakuutusyhtiön lausuntopyyntö liikennevahinkolautakunnalle 10.11.2011 (pysyvä työkyvyttömyyseläke)

- A:n isän sähköposti-ilmoitus vakuutusyhtiölle 23.12.2011 (varusmiespalveluksen suorittaminen)

- ammattikorkeakoulun lehtorin selvitys konepäällystöalan opintojen kulusta ammattikorkeakoulussa 8.2.2012

- A:n vastine liikennevahinkolautakunnalle 16.2.2012 (pysyvä työkyvyttömyyseläke)

- liikennevahinkolautakunnan lausunto 22.8.2012

- vakuutusyhtiön korvauspäätös työkyvyttömyyseläkkeestä 24.9.2012

- vakuutusyhtiön päätös korvausten takaisinperinnästä 2.10.2012

- A:n isän ja vakuutusyhtiön sähköpostikirjeenvaihto 17.10.2012–23.1.2012 (takaisinperinnän järjestelyt)

- A:n asiamiehen ilmoitus vakuutusyhtiölle 19.12.2012

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Lainsäädäntö

Liikennevakuutuslain (26.6.1959/279) 1.1 §:n mukaan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko, jota jäljempänä sanotaan liikennevahingoksi, korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta tämän lain mukaan. (…) Lain 6.1 §:n mukaan liikennevahingon korvaus määrätään soveltaen vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2, 2 a–2 d, 3, 4, 4 a, 4 b, 5, 7 ja 8 §:n sekä 7 luvun 3 §:n säännöksiä. (…)

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 5 luvun 2 §:n (16.6.2004/509) mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja pysyvästä haitasta. 5 luvun 2 a §:n (16.6.2004/509) mukaan ansionmenetyksestä määrätään korvaus ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Tästä vähennetään ansiotulo, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta on saanut tai olisi voinut saada taikka jonka hänen arvioidaan vastaisuudessa saavan ottaen huomioon hänen työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat. 5 luvun 8 §:n (16.6.2004/509) mukaan jos 2, 2d, 4 tai 4 b §:n perusteella suoritettavan korvauksen määräämisen perusteena olleet olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet sen jälkeen, kun korvaus on tuomiolla vahvistettu tai siitä on sovittu, korvauksen määrää tai sen suorittamistapaa voidaan muuttaa. Kertakorvausta ei kuitenkaan voida tämän pykälän nojalla alentaa. Toistuvina suorituksina maksettavaa korvausta koskeva muutos voidaan erityisestä syystä määrätä tulemaan voimaan takautuvasti, aikaisintaan kuitenkin korvauksen muuttamista koskevan kanteen vireille tulosta lukien.

Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Toimivaltakysymys

Ohjesääntönsä 6 §:n mukaan Vakuutuslautakunta käsittelee liikennevakuutusta koskevia asioita vain, milloin siihen on erityistä syytä.

Tässä asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus periä takaisin A:lle liikennevakuutuksen perusteella liikaa maksettua ansionmenetyskorvausta. Vakuutuslautakunnan käyttöön toimitetun selvityksen mukaan liikennevahinkolautakunta on katsonut, ettei sillä ole asiassa toimivaltaa. Vakuutuslautakunta katsoo, että asiassa on A:n oikeusturvan tarve huomioiden erityinen syy käsitellä asia Vakuutuslautakunnassa. Näin ollen Vakuutuslautakunta pitää itseään asiassa toimivaltaisena.

Ratkaisusuositus

Asiassa on osapuolten kesken riidatonta, että A:lle on ajanjaksolta 1.6.2008–31.5.2011 maksettu liikennevakuutuksen perusteella liikaa ansionmenetyskorvausta. Riitaista on, onko vakuutusyhtiöllä oikeus kuitata nämä liikaa maksetut korvaukset A:lle myöhemmin maksettavista korvauksista. Lisäksi on riitaa siitä, onko vakuutusyhtiön oikeus vedota kuittausoikeuteensa prekludoitunut, kun yhtiö ei ole vedonnut siihen lausuntopyynnössään liikennevahinkolautakunnalle 1.8.2011.

Liikennevahinkolautakunnasta annetun lain (31.5.2002/441) 1 §:n mukaan liikennevahinkolautakunta toimii korvauskäytännön yhtenäistämiseksi liikennevahinkojen korvausasioissa lausuntoja ja soveltamissuosituksia antavana toimielimenä. Asioita käsiteltäessä sovelletaan lain 5 §:n nojalla hallintolakia. Vakuutuslautakunta toteaa, ettei liikennevahinkolautakunnan käsittelyyn liity A:n viittaamaa prekludoitumisvaikutusta.

Liikennevakuutuksen perusteella maksettava ansionmenetyskorvaus määräytyy vahingonkorvauslain mukaan. Vahingonkorvauslain lähtökohtana on täyden korvauksen periaate. Vahingonkärsinyt on vahingonkorvauksella saatettava taloudellisesti siihen asemaan, missä hän olisi ollut ilman vahinkoa. Täyden korvauksen periaatteen kääntöpuolena on yleinen vahingonkorvausoikeudellinen rikastumiskiellon periaate, jonka mukaan vahingonkärsinyt ei saa vahingonkorvauksen kautta päästä taloudellisesti parempaan asemaan, kuin missä hän ilman vahinkoa olisi ollut.

A on katsonut, että vahingonkorvauslain 5 luvun 8 § estää hänelle liikaa maksettujen korvausten takaisin perimisen. Kyseisen lainkohdan mukaan korvauksen määrää tai suorittamistapaa voidaan muuttaa, jos korvauksen määrän perustana olevat olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet sen jälkeen, kun korvausta koskeva tuomio on annettu tai korvauksesta on sovittu. Jatkuvaa korvausta voidaan erityisestä syystä muuttaa takautuvasti, mutta tällöinkin aikaisintaan korvauksen muuttamista koskevan kanteen vireille tulosta lukien. Vakuutuslautakunta toteaa, että ansionmenetyskorvauksen maksaminen A:lle ei ole perustunut tuomioon tai sopimukseen, vaan liikennevakuutuslain perusteella tehtyihin korvauspäätöksiin. Lautakunta katsoo, ettei A:n tapauksessa ole kyse VahL 5:8:ssa tarkoitetusta tilanteesta eikä kyseinen lainkohta siten sovellu tapaukseen.

A on katsonut, ettei vakuutusyhtiö voi jälkikäteen kuitata hänelle liikaa maksettuja korvauksia, koska korvaukset on maksettu vakuutusyhtiön virheen takia. A:n väitteen mukaan vakuutusyhtiö on suorastaan tietoisena tulkintansa virheellisyydestä ja pyrkimyksenään minimoida vahingon korvausmeno maksanut hänelle ansionmenetyskorvausta vahtikonemestarin alemman ansiotason mukaan konepäällikön ansiotason sijasta. Vakuutuslautakunta toteaa, ettei vakuutusyhtiön tahallisesta menettelystä asiassa ole esitetty mitään selvitystä. Lautakunta arvioi asiaa siltä pohjalta, miten vakuutusyhtiön mahdollinen virhe A:n urapolun arvioimisessa vaikuttaa yhtiön oikeuteen myöhemmin periä liikaa maksettua korvausta takaisin.

Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan vakuutusyhtiön antama korvauspäätös sitoo lähtökohtaisesti vakuutusyhtiötä. Korvauspäätöksen lähtökohtainen sitovuus voi kuitenkin kumoutua esimerkiksi vakuutussopimuslain säännösten, oikeustoimilain mukaisten pätemättömyys- tai kohtuullistamisperusteiden tai mahdollisesti asiassa ratkaisun tekemisen jälkeen saadun uuden selvityksen perusteella. Vakuutuslautakunta toteaa, että liikennevakuutuslaissa tai vakuutussopimuslaissa ei ole sellaista säännöstä, joka vaikuttaisi tahdonilmaisun sitovuuteen. Näin ollen tapauksissa, joissa vakuutusyhtiö on virheellisesti tehnyt myönteisen korvauspäätöksen, sovelletaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) säännöksiä oikeustoimen sitovuudesta. Oikeustoimilaista ilmenevän pääsäännön mukaan oikeustointa on pidettävä sitovana, ellei sitä rasita jokin lain 3 luvussa mainittu pätemättömyysperuste. Pätemättömyyden edellytyksenä on yleensä kuitenkin, että se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää pätemättömyysperusteesta. Virheen on siis täytynyt olla myös toisen osapuolen havaittavissa.

A on esittänyt vaatineensa alusta alkaen ansionmenetyskorvausta sen mukaisesti, että olisi ammattitutkinnon suoritettuaan jatkanut opintojaan ammattikorkeakoulussa ja päätynyt lopulta konepäälliköksi rahtilaivalle. A:n mukaan kyseessä on hänen koulutusalansa normaaliurapolku, jonka vakuutusyhtiökin on tuntenut tai joka vakuutusyhtiön ainakin olisi pitänyt tuntea. Vakuutuslautakunta toteaa, että mikäli katsottaisiin, että A:n koulutusalan normaaliurapolku kulkee ammattitutkinnon kautta ammattikorkeakoulututkintoon ja lopulta konepäälliköksi ja että tämä seikka on ollut tai sen olisi pitänyt olla myös vakuutusyhtiön tiedossa yhtiön alkaessa maksaa A:n ansionmenetyskorvausta vuonna 2008, on normaaliurapolun vastaavasti tullut olla myös A:n itsensä tiedossa. Näin ollen vakuutusyhtiön mahdollinen virhe maksaa vahtikonemestarin ansiotason mukaista ansionmenetystä A:lle oletettuna jatko-opintoaikana on ollut myös A:n tiedossa. Tämän sekä vahingonkorvausoikeudellisen rikastumiskiellon huomioiden Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö voi periä A:lta takaisin jatko-opintoajalta maksamansa liikakorvauksen.

A on esittänyt, että vakuutusyhtiö on tehnyt virheen maksaessaan A:lle täyttä vahtikonemestarin ansiotason mukaista ansionmenetyskorvausta 1.6.–31.12.2008, minä aikana A liikennevahinkolautakunnan 22.8.2012 antaman lausunnon mukaan olisi ilman vahinkoa suorittanut varusmiespalveluksensa. A katsoo, ettei vakuutusyhtiö enää jälkikäteen voi vähentää korvausta tältä ajalta.

Määrättäessä korvauksia liikennevahingosta suoritetaan vertailu todellisen tapahtumainkulun ja sellaisen hypoteettisen tapahtumainkulun välillä, joka arvioin mukaan olisi toteutunut ilman vahinkoa. Ansionmenetyskorvaus on em. hypoteettisen tapahtumainkulun mukaisen tulon ja vahingosta riippumatta saadun tulon erotus. Loukkaantuessaan liikenneonnettomuudessa 9.2.2008 A on ollut 19-vuotias eikä ollut vielä aloittanut varusmiespalvelustaan. A:n tapauksessa liikennevahinkolautakunta on jälkikäteen arvioinut, että A olisi ilman vahinkoa suorittanut varusmiespalveluksensa aikavälillä 1.6.–31.12.2008. Vakuutuslautakunta toteaa, että varusmiespalvelus voidaan aloittaa 18 ja 29 ikävuosien välillä. Mikäli liikennevahingossa loukkaantuu asevelvollinen, joka ei vielä ole suorittanut varusmiespalvelustaan, riippuu varusmiespalveluajan huomioiminen liikennevakuutuskorvauksissa siitä, toipuuko vahingonkärsinyt vielä siihen kuntoon, että kykenee suorittamaan varusmiespalveluksen. Lautakunnan käytettävissä olevien selvitysten mukaan A:n jääminen pysyvästi työkyvyttömäksi vahingon takia on käynyt ilmi vuonna 2011, jolloin kuntoutusselvittelyn tulosten perusteella on todettu, ettei A:n ammatillinen kuntoutus ole mahdollista. Tässä vaiheessa lienee ollut myös selvää, ettei A kykene suorittamaan varusmiespalvelustakaan. Vakuutuslautakunta toteaa, ettei sitä, ettei vakuutusyhtiö aikanaan aikavälillä 1.6.–31.12.2008 ole maksanut ansionmenetyskorvausta varusmiehen päivärahan mukaisena vaan vahtikonemestarin ansiotason mukaan, voida pitää vakuutusyhtiön virheenä. Tuossa vaiheessa vahingon sattumisesta on ollut vielä suhteellisen vähän aikaa ja A:n toipuminen vammoistaan kesken. Kun ei vielä ole ollut varmaa, tuleeko A toipumaan siihen kuntoon, että hän kykenisi suorittamaan varusmiespalveluksen, ei varusmiespalvelusaikaa ole täytynyt tai voinutkaan huomioida maksettavassa ansionmenetyskorvauksessa. Näin ollen lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on voinut huomioida myös varusmiespalveluajan liikaa maksettujen korvausten takaisinperinnässä.

A on toissijaisesti esittänyt, että liikaa maksettujen korvausten takaisinperintä on pantava täytäntöön niin, että vähennettäväksi tulevat korvauserät kuitataan konepäällikkövaihtoehdon mukaisesti laskettavista lisäkorvauksista korotuksineen. Muunlaiset perintävaihtoehdot johtaisivat A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Vakuutuslautakunta toteaa, että A:lle maksetaan vakuutusyhtiön selvityksen mukaan takaisinperinnästä huolimatta työkyvyttömyyseläkettä 2869,69 euroa kuukaudessa perinnän kestäessä kolme vuotta. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei tilanteen voida katsoa A:n kohdalla johtavan ilmeiseen kohtuuttomuuteen. Lautakunta ei suosita muutosta myöskään korvausten perimistapaan.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Norros sekä jäsenet Eskuri, Karimäki, Korpiola ja Rusanen. Sihteerinä toimi Laine.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA