Tapahtumatiedot
Vahingonkärsijät A ja B (myöh. Valittajat) olivat antaneet vakuutuksenottajana olevalle kiinteistönvälitysliikkeelle C Oy:lle toimeksiannon asuntonsa myynnistä vuonna 2008. Asunto myytiin D:lle ja E:lle (ostajat) 3.8.2008 päivätyllä kauppakirjalla. Kaupanteon jälkeen huoneistossa todettiin useita virheitä, kuten kosteusvauriot saunassa ja pesuhuoneessa. Ostajat saivat kaupanteon jälkeen 10.8.2009 isännöitsijältä tiedoksi 22.11.2005 suoritetun kosteusmittausraportin, jonka tulokset olivat yhteneväiset asunnossa havaittujen puuteiden kanssa.
Ostajat vaativat hinnanalennusta virheiden johdosta valittajilta. Ostajien mukaan virheet olivat olleet valittajien tiedossa ennen kaupantekoa ja näin ollen he olivat laiminlyöneet velvollisuutensa informoida ostajia asiasta. Valittajat eivät olleet liittäneet raporttia kauppakirjaan eivätkä muutenkaan antaneet sitä ostajien tutustuttavaksi. Ostajat nostivat asiassa kanteen käräjäoikeudessa 7.7.2011, johon Valittajat antoivat vastineensa 30.9.2011. Asiassa saavutettiin lopulta sovinto 24.5.2013, jonka mukaan hinnanalennuksen määräksi vahvistettiin 11.000 euroa.
3.6.2013 päivätyssä vahingonkorvausvaatimuksessa valittajat katsoivat, että kiinteistönvälitysliike on toiminut huolimattomasti, koska se ei ollut hankkinut isännöitsijältä kaupan kannalta keskeistä kosteusmittausraporttia. Näin välittäjän laiminlyönti on aiheuttanut valittajille korvausvelvollisuuden ja oikeudenkäyntikulut. C Oy:n asiamies antoi vastauksensa vahingonkorvausvaatimukseen 4.6.2013, jonka mukaan valittajat eivät ole esittäneet asiassa reklamaatiota välittäjälle ajoissa ja oikeus vaatia vahingonkorvausta on näin ollen menetetty. Vastauksen mukaan valittajien on katsottava tulleen tietoisiksi virheestä viimeistään kesällä 2011, kun he ovat saaneet ostajien kanteen tiedokseen. Asiamies viittaa kuluttajariitalautakunnan käytäntöön kohtuullisesta reklamaatioajasta välittäjän virheestä, joka on 4-6 kuukautta. Näin ollen 3.6.2013 tehty reklamaatio on tapahtunut liian myöhään. Valittajien näkemyksen mukaan reklamaatio on ollut oikea-aikainen sillä perusteella, että virheen on ensinnä oletettu olleen isännöitsijän toiminnassa aina siihen asti, kunnes he saivat isännöitsijältä tiedon 5.6.2013, ettei tämä ollut kieltäytynyt luovuttamasta raporttia vastoin välittäjän 21.6.2011 ja vuonna 2013 antamia selvityksiä. Valittajat uudistivat korvausvaatimuksensa välittäjän laiminlyönnin aiheuttamasta vahingosta. Valittajat vetoavat myös 1.9.2011 C Oy:lle lähettämäänsä sähköpostiin, jota on pidettävä riittävän virheilmoituksen sisältämänä reklamaationa, etenkin ottaen huomioon vastaanottajan ammattitaidon ja viestin asiayhteyden vireillä olevaan asuntokauppariitaan.
Korvausta laiminlyönnistä aiheutuneista kustannuksista haettiin kiinteistönvälittäjän vastuuvakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen, jossa se pitää selvitettynä sitä, että valittajat ovat tehneet asiassa reklamaation välittäjälle liian myöhään. Yhtiö viittaa kuluttajansuojalain 8 luvun 16 §:ään, jonka mukaan tilaaja ei saa vedota palveluksen virheeseen, ellei hän ilmoita virheestä toimeksisaajalle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Kuluttajariitalautakunnan käytännön mukaan kohtuullisena aikana virheilmoituksen tekemiselle välittäjän virheen perusteella on pidettävä 4-6 kk virheen havaitsemisesta.
Yhtiö toteaa päätöksessään, että osakkeiden kauppa tehtiin 3.8.2009, mutta reklamaatio C Oy:lle tämän väitetyn tiedonantovirheen perusteella vasta 3.6.2013 eli noin neljä vuotta myöhemmin. Ostajat kuitenkin reklamoivat valittajille raportin antamatta jättämisestä jo elo-syyskuussa 2009. Päätöksen mukaan väitettynä välittäjän virheenä voitaneen pitää myös sitä, ettei kauppakirjassa ollut tästä merkintää. Kyseinen välittäjän väitetty virhe on siten ollut valittajilla tiedossa vähintään noin kaksi vuotta ennen reklamaation tekemistä. Yhtiö katsoo niin ikään, ettei valittajien 1.9.2011 C Oy:lle lähettämää viestiä voida pitää niin sanottuna neutraalina reklamaationa, vaan pikemminkin lausuntopyyntönä koskien vireillä olevaa asuntokauppariitaa.
Yhtiön mukaan kohtuullinen aika reklamaation tekemiselle on siten ylitetty ja vaadeoikeus C Oy:tä kohtaan menetetty eikä vahinkoa voida näin ollen korvata C Oy:n varallisuusvastuuvakuutuksesta.
Asiakkaiden valitus
Valittajat olivat tyytymättömiä vakuutusyhtiön päätökseen ja pyysivät asiassaan ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta.
Valituksessa ja sen lisäkirjelmissä selostetaan seikkaperäisesti asian tapahtumankulku ja vaiheet sekä viitataan useisiin osapuolten keskinäisiin viesteihin. Valituksen mukaan yhtiön tulee korvata valittajille vahinko, jonka C Oy:n suorituksessa oleva virhe on aiheuttanut. Aiheutuneen vahingon määrä on 11.000 euroa. Lisäksi vaaditaan korvausta valittajille aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista siltä osin kuin niitä ei ole korvattu oikeusturvavakuutuksesta tai valtion varoista, eli yhteensä 7.731,64 euroa. Lopuksi vaatimuksena on myös vastuuvahinkoasian ajamisesta sekä lautakuntakäsittelystä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen eli yhteensä 12.400 euroa.
Valituksessa todetaan myös, ettei vakuutusyhtiö ole missään vaiheessa kiistänyt esitettyjen korvausvaatimusten määrää, vaan vetoaa ainoastaan reklamaation viivästymiseen.
Valittajat katsovat ensisijaisesti, että heidän esittämäänsä reklamaatiota ei voida pitää vanhentuneena sillä perusteella, että reklamaatioajan on katsottava alkaneen aikaisintaan 5.6.2013 lähetetystä isännöitsijän sähköpostista tai vaihtoehtoisesti käräjäoikeuden tuomion antamisesta 13.6.2013. Vastineen mukaan vanhentumisaika alkaa kulua virheen havaitsemisesta eikä reklamaatiota voida puolestaan tehdä ennen kuin virhe on havaittu. Reklamaatioajan alkaminen määräytyy siten vanhentumisen säännösten perusteella. Valittajat viittaavat vanhentumislain 7 §:ään, jonka mukaan kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa, kun velkoja esittää velalliselle maksuvaatimuksen. Näin ollen valittajat eivät ole voineet esittää maksuvaatimusta C Oy:lle ennen kuin heille itselleen on syntynyt maksuvelvollisuus. Välittäjä on myös vastannut 21.9.2011 valittajille, että ostajia on informoitu siitä, että kylpytilat ovat olleet myyntihetkellä teknillisen käyttöikänsä päässä. 21.9.2011 viestissä kerrotaan myös, etteivät ostajat pyytäneet mittaustuloksia taikka halunneet mittauttaa kosteutta. Lisäksi välittäjä on kertonut, ettei isännöitsijä ole suostunut luovuttamaan mittauspöytäkirjaa. Tähän viestiin valittajat ovat siten luottaneet eikä heillä ollut aihetta epäillä välittäjän toimineen virheellisesti vasta kuin 5.6.2013 isännöitsijän sähköpostin jälkeen, josta kävi ilmi, ettei raporttia ollut kieltäydytty antamasta, toisin kuin valittajille oli väitetty.
Valittajat pitävät myös selvänä, ettei heillä pelkästään käräjävaiheen kirjelmöinnin perusteella ollut tietoa siitä, ettei välittäjä ollut lainkaan tehnyt tilausta kosteusraportista. Mikäli tällainen tieto olisi heillä ollut, olisivat he sopineet asian ennen oikeudenkäynnin alkua. Valittajien näkemyksen mukaan valittajan valaehtoisella lausunnolla on ollut asiassa huomattava merkitys verrattuna asianosaisten omiin kertomuksiin. Valittajat katsovat, että ennen oikeudenkäyntiä heillä on ollut täysi syy otaksua, että asia ratkeaa oikeudenkäynnissä heidän edukseen. Edellä mainittu isännöitsijän kertomus tuli heidän tietoonsa vasta valmisteluistunnossa, jolloin asia päädyttiin sopimaan. Kuten todettu, tällöin valittajat katsovat saaneen tiedon välittäjän virheestä.
Toissijaisesti valituksessa todetaan, että mikäli reklamaatioajan alkamisajankohta katsotaan alkaneeksi aiemmin kuin 5.6.2013, niin heidän C Oy:n edustajalle 1.9.2011 lähettämäänsä sähköpostia on pidettävä neutraalina reklamaationa ja näin ollen oikeutta vaatia korvausta C Oy:ltä ei ole menetetty. Neutraalilta reklamaatiolta ei edellytetä mitään erityistä muotoa, vaan riittää, että se sisältää ilmoituksen, mikä virhe välittäjän toiminnassa on ollut. Valittajien mukaan edellä mainittu sähköposti sisältää kaikki reklamaatiolta edellytettävät tiedot, kun kiinteistönvälittäjää on huomautettu siitä, että kosteusmittausraporttia ei ollut liitetty ostajille annettuihin asiakirjoihin tai edes mainittu kauppakirjassa. Valituksen mukaan sähköpostin saatuaan välittäjän on täytynyt ymmärtää se reklamaatioksi, huomioon ottaen hänellä tiedossa ollut reklamaatiokirjeenvaihto ajalta 10.8.2009 - 2.10.2009 valittajien ja ostajien välillä, josta on käynyt ilmi, että ongelma on nimenomaan kosteusvaurio ja mittausraportin saamatta jääminen. Niin ikään viesteistä ilmenee, että ostajat tulevat vaatimaan myyjiltä korvausta. Kauppakirjan laatimista koskeva virhe on kuitenkin ollut välittäjän tiedossa viimeistään silloin, kun välittäjä on saanut tiedon ostajien vaatimuksesta myyjiä kohtaan. Tällöin on ollut selvää, että myös kiinteistönvälittäjää kohtaan saatetaan asiassa esittää vaatimuksia.
Kolmanneksi valittajat esittävät vielä, ettei heillä edes olisi asiassa reklamaatiovelvollisuutta, koska kysymyksessä on kuluttajansuojalain 8:16.2 mukainen tilanne, jossa virhe perustuu siihen, että palveluksen tulos on terveydelle ja omaisuudelle vaarallinen. Nyt käsillä olevassa tapauksessa on kosteusarvio omaisuudelle ja sen arvolle vaarallinen. Lisäksi kosteudesta syntyvät homeongelmat aiheuttavat vaaraa terveydelle. Valituksen mukaan myös kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan markkinoinnissa on aina annettava myös kuluttajan terveyden ja turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot.
Valituksessa viitataan vakuutusyhtiön väitteeseen siitä, ettei tapauksessa voitaisi vedota edellä mainittuun kuluttajansuojalain säännökseen ja toteaa, että väite on selvästi paikkaansa pitämätön, sillä kaupan osapuolet olivat KSL 1:4:n määritelmän mukaan luonnollisia henkilöitä. Näkemyksensä tueksi valittajat viittaavat myös terveydensuojelulain säännöksiin. Valituksen mukaan kiinteistönvälittäjä harjoittaa toimintaa, jossa myydään elämiseen ja asumiseen tarkoitettuja asuntoja ja terveydensuojelulaissa on säännökset asunnon terveydellisistä vaatimuksista. Lain 1 §:n mukaan terveyshaitalla tarkoitetaan ihmisessä todettavaa sairautta, muuta terveydenhäiriötä tai sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä. Kosteus- ja homevauriot sekä mikrobikasvustot ovat sellainen tekijä tai olosuhde joka voi vähentää yksilön elinympäristön terveellisyyttä. Laissa edellytetään myös, että elinympäristöön vaikuttavaa toimintaa on harjoitettava siten, että terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy.
Valituksen mukaan C Oy:n kiinteistönvälitystehtävä ei ole ominaisuuksiltaan vastannut terveyden tai omaisuuden suojelemiseksi annetuissa säännöksissä asetettuja vaatimuksia. Välittäjän tiedossa ollutta kosteusmittausta ei hankittu eikä asiasta huomautettu ostajille, jolloin ostajat ovat altistuneet sellaiselle olosuhteelle, joka on vähentänyt heidän elinympäristönsä terveellisyyttä.
Valittajat viittaavat myös lakiin kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta ja toteavat, että C Oy ei olosuhteiden vaatiman huolellisuuden ja ammattitaidon edellyttämällä tavalla ole varmistautunut siitä että kuluttajapalveluksesta ei aiheudu vaaraa ostajien terveydelle tai omaisuudelle. Näin ollen valittajat katsovat, että C Oy:n palvelus ei ole ominaisuuksiltaan vastannut terveyden tai omaisuuden suojelemiseksi annetuissa säännöksissä asetettuja vaatimuksia ja valittajilla on näin ollen oikeus vedota virheeseen KSL 8:16.1:n estämättä.
Valittajat toteavat lopuksi, että todistustaakka siitä, että välittäjä on toiminut asianmukaisesti, on välittäjällä itsellään. Näkemyksensä tueksi valittajat viittaavat muun muassa kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain esitöihin, hyvään kiinteistönvälitystapaan sekä oikeuskirjallisuuteen. Valittajat huomauttavat, ettei välittäjä ole osoittanut tilanneensa tai edes väittänyt tilanneensa kosteuskartoitusta isännöitsijältä tai taloyhtiön hallitukselta. Valittajat katsovat myös välittäjän vastuun arvioimisen kannalta olevan yhdentekevää, onko heillä ollut hallussaan raporttia vai ei. Välittäjän olisi tullut hankkia raportti joka tapauksessa itsenäisesti. Selvyyden vuoksi he toteavat kuitenkin, ettei heillä myyntihetkellä ollut raporttia, kuten heillä ei olisi ollut mitään syytä raporttia salata. Näkemyksensä tueksi he viittaavat 30.7.2009 päivättyyn isännöitsijätodistukseen, jossa vuonna 2005 tehty kosteusmittaus mainitaan sekä isännöitsijälle 20.10.2009 lähetettyyn sähköpostiin, josta ilmenee, etteivät valittajat olleet saaneet raporttia. Valittajat kiistävät olleensa tietoisia kosteusvauriosta ennen kaupantekoa, sen sijaan vaurio havaittiin, vasta kun ostajat purkivat pintamateriaalit. Valittajat eivät myöskään pidä kohtuullisena, että heillä olisi ollut velvollisuus muistaa neljä vuotta ennen myyntiä tapahtuneen kosteuskartoituksen raportin sisältö. Edellä mainitulla perusteella valittajat katsovat, että heillä on myös kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain 15 §:n mukainen takautumisoikeus välittäjää kohtaan.
Valittajien käsityksen mukaan myyjän takautumisoikeus välittäjään nähden ei myöskään edellytä virheilmoitusta. Takautumisoikeuden luonne on toisenlainen kuin suoran vaadeoikeuden. Velvoite jonka nojalla vaatimuksia voidaan välittäjälle esittää, syntyy vasta oikeudenkäynnin lopputuloksena. Lisäksi valittajat toteavat, ettei virheilmoitusta ole tarpeen tehdä sellaisista seikoista, jotka ovat jo toimeksisaajan tiedossa. Jos palveluksen suorittaja tietää tehneensä virheen, ei siitä ilmoittamiselle jää merkitystä, koska ilmoituksen tarkoitus on saattaa virhe tekijänsä tietoon. Valittajat katsovat, että ottaen huomioon välittäjän asiassa saama informaatio sekä hänen asiantuntija-asemansa, on hänen täytynyt ymmärtää, että ostajien vaatimukset johtuvat hänen virheestään.
Valittajat viittaavat myös Korkeimman oikeuden tapaukseen KKO 1995:150, jonka mukaan välittäjän olisi tullut ottaa selko vesivahingosta asunto-osakeyhtiön hallitukselta tai isännöitsijältä. Välittäjä ei ollut näyttänyt toimineensa huolellisesti. Välittäjä oli laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa. Välittäjä velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta. Valituksessa viitataan myös tapaukseen KKO 2009:81, jossa välittäjä oli saanut isännöitsijäntodistuksesta tiedon että kuntotutkimus oli tehty mutta ei ollut ottanut selvää sen sisällöstä. Korkein oikeus katsoi välittäjän laiminlyöneen selonotto- ja tiedonantovelvollisuutensa. Jos välittäjä ei jostain syystä olisi saanut kuntotutkimusta käyttöönsä, hänen olisi pitänyt ilmoittaa ostajalle tietojen puutteellisuudesta. Nimenomaan myyjän takautumisoikeutta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2003:61 todetaan että lopullinen korvausvastuu myyjän ja välitysliikkeen keskinäisessä suhteessa kuuluu viime kädessä välitysliikkeelle jonka selonottovelvollisuuden laiminlyönnistä korvausvelvollisuus on aiheutunut. Ratkaisun tulee katsoa soveltuvan myös käsillä olevaan tapaukseen, koska valittajat eivät ole olleet huolimattomia eikä heidän huolimattomuuttaan ole näytetty.
Valittajat kiistävät myöskään saavansa perusteetonta etua sillä perusteella, että välittäjä katsotaan vahingonkorvausvelvolliseksi. Heidän näkemyksensä mukaan oli pesutilojen ja saunan huono kunto niihin tutustuvien tahojen havaittavissa ja näin ollen se oli myös jo huomioitu myyntihinnassa. Tämän lisäksi valittajille on aiheutunut lisää taloudellista vahinkoa oikeudenkäyntikuluista.
Edellä selostamillaan perusteilla valittajat katsovat, että vakuutusyhtiön tulee suorittaa heille korvaus vahingosta esitettyjen vaatimusten mukaisena. Lisäksi valittajat vaativat korvattavaksi vastuuvakuutusasian hoidosta aiheutuneita kuluja sekä muutoksenhausta Vakuutuslautakunnassa aiheutuneita kuluja. Valittajat kokevat myös, että asiassa on ollut vakuutusyhtiön puolelta tarpeetonta viivyttelyä kirjelmöintiin vastaamisessa ja että vastineessa ei ole otettu kantaa valittajien esittämiin väitteisiin pakottavan lainsäädännön suhteen eikä myöskään todistustaakan osalta. Valittajat ovat myös muilta osin tyytymättömiä vakuutusyhtiön menettelyyn.
Vakuutusyhtiön vastine
Vastineessaan sekä antamissaan lisävastineissa vakuutusyhtiö toistaa asian tapahtumatiedot, tapaukseen sovellettavat vakuutusehdot ja viittaa asiassa annettuihin korvauspäätöksiin.
Yhtiö katsoo tapauksessa olevan kysymys siitä, että ovatko valittajat oikeutettuja vahingonkorvaukseen kiinteistönvälittäjältä tämän väitetyn tiedonantovirheen perusteella tilanteessa, jossa he ovat esittäneet reklamaationsa vasta 3.6.2013, kun asunto-osakkeiden kauppa tehtiin 3.8.2009 ja ostajat ovat esittäneet oman reklamaationsa viimeistään syyskuussa 2009. Myös maininta asiassa olennaisen kosteusmittauksen puuttumisesta kauppakirjasta on tullut valittajien tietoon kesällä 2011.
Vastineessaan vakuutusyhtiö katsoo edelleen, että valittajat eivät ole käsillä olevassa tapauksessa esittäneet reklamaatiotaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun he ovat havainneet toimeksisaajan virheen tai heidän olisi se pitänyt havaita. Näkemyksensä tueksi vakuutusyhtiö viittaa vielä kuluttajariitalautakunnan käytäntöön, jonka mukaan kohtuullisen aikaa virheilmoituksen tekemiselle on pidettävä 4 - 6 kuukautta virheen havaitsemisesta.
Vastineen mukaan välittäjä on kertonut, ettei hän ole saanut asiaan liittyvää kosteuskartoitusraporttia isännöitsijältä pyydettäessä. Myöskään valittajat eivät ole raporttia välittäjälle antaneet. Isännöitsijä ei sittemmin vuonna 2013 asiaa kysyttäessä tarkalleen muista, onko häneltä raporttia pyydetty tai onko hän kieltäytynyt sitä antamasta. Yhtiön mukaan asian käsittelyasiakirjoista ilmenee kuitenkin, että valittajat ovat saaneet 11/2005 tehdyn kosteusraportin itselleen ja olleet sen sisällöstä tietoisia. Näkemyksensä tueksi vakuutusyhtiö viittaa muun muassa ostajien käräjäoikeudelle 22.2.2012 antamaan lausumaan.
Yhtiön mukaan ostajien tietämättömyys raportista on tullut valittajille esille jo ostajien reklamaatiossa 2009 ja kanteessa 2011. Niin ikään yhtiö katsoo valittajien olleen tietoisia kosteusvauriosta jo ennen kauppaa 3.8.2009. Vastineen mukaan valittajien on täytynyt tulla tietoiseksi virheestä joka tapauksessa viimeistään kesäkuussa 2011, kun he olivat asiamiehensä avulla selvittäneet asiaa ja kun samalla on laadittu vastinetta ostajien kanteeseen. Näin ollen ei sillä olisi ollut merkitystä, mitä ostajien ja valittajien välisessä oikeudenkäynnissä olisi todistelun kautta tullut esille välittäjän tai isännöitsijän kuulemisella. Reklamaatio C Oy:lle on tehty kuitenkin vasta 5.6.2013.
Yhtiö katsoo, ettei välittäjälle 1.9.2011 lähetettyä sähköpostia voida myöskään pitää neutraalina reklamaationa, koska vaikka reklamaatiolle ei ole asetettu muotovaatimuksia, niin tulee sen sisältö olla sellainen, että vastaanottaja voi ymmärtää sen reklamaatioksi. Yhtiön mukaan C Oy ei ole voinut mainitusta viestistä ymmärtää sen reklamaatioluonnetta. Viestissä ei missään vaiheessa käytetty ilmaisuja reklamaatio tai virheilmoitus. Reklamaatiosta tulisi kuitenkin käydä ilmi selkeästi, että myyjät katsoisivat välitysliikkeen tehneen jonkin yksilöitävissä olevan virheen ja että he pitäisivät välitysliikettä jollain tavalla korvausvastuussa vahingostaan. Yhtiö katsoo tapauksessa olevan selvää, ettei tässä viestin tarkoitus ole ollut välittäjän virheestä reklamointi, vaan yksinomaan siinä yksilöityjen kysymysten esittäminen kiinteistönvälittäjälle. Näkemyksensä tueksi yhtiö viittaa vielä valittajien 11.6.2013 C Oy:n asiamiehelle lähettämään sähköpostiin, jossa todetaan, että ostajien kanteeseen vastatessaan 30.9.2011 valittajat katsoivat isännöitsijän olevan vastuussa virheestä välittäjän sijaan. Näin ollen on ristiriitaista väittää, että he olisivat esittäneet asiassa neutraalin reklamaation 1.9.2011.
Vastineessa todetaan myös, ettei nyt käsillä olevassa tapauksessa ole kysymys vanhentumislain soveltamisesta vaan nimenomaan reklamaatioajan kohtuullisuuden arvioimisesta. Lisäksi yhtiö toteaa, että koska kiinteistönvälityksessä on kysymys kuluttajapalvelun tarjoamisesta ja kiinteistöjen vuokrahuoneistojen välityksessä annetussa laissa ei ole reklamaatioaikaa koskevia säännöksiä, sovelletaan asiassa kuluttajansuojalain 8 luvun 16 §:ää jonka mukaan palvelun virheestä on reklamoitava kohtuullisessa ajassa. Sen sijaan vakuutusyhtiö katsoo, ettei tapauksessa ole kysymys KSL 8:16.2 tarkoittamasta tilanteesta, jossa reklamaatioaikaa ei sovelleta, jos virhe perustuu siihen, että palvelun tulos on ihmiselle tai omaisuudelle vaarallinen. Nyt käsillä olevassa tapauksessa ei yhtiön mukaan ole kysymys tällaisesta virheestä.
Yhtiö viittaa valituksessa esitettyyn siitä, että asiassa tulisi ottaa huomioon terveydensuojelulain säännökset ja toteaa, ettei kyseinen laki sen käsityksen mukaan ole relevantti kiinteistönvälityspalvelujen kannalta taikka edes sisällä kiinteistönvälityspalveluita koskevia säännöksiä, koska kyseiset palvelut eivät vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vaikuta elinympäristöön tai aiheuta vaaraa ympäristössä. Samoin yhtiö toteaa, ettei kiinteistönvälityspalvelun tarjoaminen voi aiheuttaa kulutustavaroiden ja kulutuspalvelusten turvallisuudesta koskevassa laissa esitetyin tavoin vammaa, myrkytystä tai muuta vaaraa terveydelle. Yhtiön mukaan omaisuuden mahdolliset virheet eivät johdu tai aiheudu välityspalvelun virheellisyydestä eikä syy-yhteyttä omaisuuden laatuongelmien ja välityspalvelun mahdollisen virheen välillä ole olemassa. Lisäksi yhtiö toteaa, että asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyvästä terveyshaitasta ja sen poistamisesta vastaa rakennuksen omistaja tai haltija. Terveydensuojelulain vaatimukset kohdistuvat siis tältä osin yksilöidysti rakennuksen omistajaan tai haltijaan.
Vastineessaan yhtiö kuitenkin tarkentaa, etteivät sen antamat kielteiset korvauspäätökset ole ensisijaisesti perustuneet siihen, ettei C Oy:n suorituksessa olisi ollut virhettä, vaan nimenomaan siihen, ettei välityspalvelun virheestä ole reklamoitu kohtuullisessa ajassa. Näin ollen valituskirjelmissä esitetyillä periaatteilla ja seikoilla, joita sovelletaan esimerkiksi välittäjän korvausvastuusta vapautumiseen liittyvään todistustaakkaan, ei yhtiön näkemyksen mukaan ole merkitystä ratkaistaessa kysymystä siitä, onko oikeus vedota virheeseen menetetty, kun reklamaatiota ei ole tehty kohtuullisessa ajassa.
Lopuksi vakuutusyhtiö toteaa vielä, että arvioitaessa välittäjän vastuuta on nimenomaan huomioitava valittajien oma tietoisuus kosteuskartoituksen olemassaolosta. Isännöitsijän ilmoituksen mukaan huoneistokohtaiset mittaustulokset toimitettiin mittausten ja raportin valmistumisen jälkeen kunkin huoneiston osakkeenomistajille tiedoksi. Valittajien olisi näin ollen pitänyt ilmoittaa välittäjälle tiedossaan olleesta tutkimuksesta ja erityisesti sen tuloksesta, vaikka heillä ei itse dokumenttia olisi ollutkaan. Näin ollen ei vastineen mukaan nyt käsillä olevaan tapaukseen myöskään sovellu valituksessa mainittu ratkaisu KKO 2003:61, jossa ei edes ollut väitetty myös myyjän toimineen huolimattomasti. Yhtiö huomauttaa myös, että valittajien välittäjältä vaatimassa hinnanalennuksessa on kysymys siitä, että sillä on saatettu kauppahinta vastaamaan kohteen todellista arvoa. Mikäli tieto kosteuskartoituksesta ja sen tuloksista olisi ollut ostajien käytettävissä myyntihetkellä, olisi se ostohinnassa muiden seikkojen ohella jo otettu huomioon hintaa alentavana seikkana. Näin ollen yhtiö katsoo toissijaisesti, ettei valittajilla myöskään ole kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain 15 §:n nojalla takautumisoikeutta välittäjää kohtaan.
Vakuutuksenottajan kuuleminen
Vakuutuksenottajana olleella C Oy:llä ei ollut asiassa kommentoitavaa.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Käsillä olevassa tapauksessa on riitaa siitä, ovatko asunnon myyjät reklamoineet asunnon välittäneelle kiinteistönvälittäjälle kohtuullisessa ajassa vai onko reklamaatio tehty liian myöhään ja näin oikeus esittää vaatimuksia välittäjää kohtaan menetetty.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä
7 §:n 1 momentin mukaan välitysliikkeen on suoritettava välitystehtävä ammattitaitoisesti, huolellisesti ja hyvää välitystapaa noudattaen sekä ottaen huomioon toimeksiantajan ja myös tämän vastapuolen edut. Välitysliikkeen suorituksen tulee myös vastata siitä markkinoinnissa annettuja tietoja.
9 §:n 1 momentin mukaan välitysliikkeen on välityskohdetta tarjotessaan annettava toimeksiantajan vastapuolelle kaikki ne tiedot, joiden välitysliike tietää tai sen pitäisi tietää vaikuttavan kaupasta tai vuokrasopimuksesta taikka muusta käyttöoikeussopimuksesta päättämiseen.
11 §:n mukaan, jos välitysliikkeellä on aihetta epäillä, että välitysliikkeen saamat 9 tai 10 §:ssä tarkoitetut tiedot ovat virheellisiä tai puutteellisia, välitysliikkeen on lain 11 §:n 1 momentin mukaan varmistuttava tiedon oikeellisuudesta ja oikaistava mahdollinen virheellinen tai puutteellinen tieto. Jos tiedon oikeellisuuden varmistaminen ei ole mahdollista ilman kohtuutonta vaivaa, välitysliikkeen on ilmoitettava toimeksiantajan vastapuolelle, ettei tietoa ole voitu tarkistaa.
Lain 13 §:n mukaan välitysliikkeen suorituksessa on virhe, jos se ei vastaa, mitä tässä laissa säädetään tai mitä voidaan katsoa sovitun.
Jos välitysliikkeen suorituksessa on virhe, toimeksiantajalla on oikeus purkaa toimeksiantosopimus, ei kuitenkaan sen jälkeen kun toimeksiantaja on hyväksynyt välityskohteesta tehdyn tarjouksen. Sopimusta ei saa purkaa, jos virhe on toimeksiantajan kannalta vähäinen.
Toimeksiantajalla on oikeus virheen johdosta vaatia välityspalkkion ja mahdollisesti sovitun kustannusten korvauksen alentamista, jos virheestä on aiheutunut toimeksiantajalle haittaa. Jos haitta on olennainen, välitysliikkeellä ei ole oikeutta palkkioon tai korvaukseen.
Toimeksiantajalla on oikeus saada välitysliikkeeltä korvausta vahingosta, jonka välitysliikkeen suorituksessa oleva virhe on hänelle aiheuttanut. Vastaavan hoitajan korvausvastuusta säädetään kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain 6 §:ssä
Lain 15 §:n mukaan, jos toimeksiantaja on tahallaan tai huolimattomuudesta antanut välitysliikkeelle virheellisiä tietoja tai jättänyt ilmoittamatta välitysliikkeelle sellaisen tiedossaan olevan seikan, jolla hän käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää olevan merkitystä vastapuolensa kannalta, välitysliikkeellä on oikeus vaatia 14 §:n nojalla maksamaansa korvausta toimeksiantajalta siinä määrin kuin se toimeksiantajan ja välitysliikkeen huolimattomuuden laatu sekä toimeksiantajan saama etu huomioon ottaen harkitaan kohtuulliseksi.
Toimeksiantajalla, joka välitysliikkeen suorituksessa olevan virheen johdosta on maksanut korvausta vastapuolelleen, on oikeus vaatia maksamaansa korvausta välitysliikkeeltä siinä määrin kuin välitysliike 1 momentin mukaan olisi jäänyt yksin vastuuseen vahingosta, jos korvausta olisi vaadittu välitysliikkeeltä.
Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 3.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksenottajan toiselle aiheuttama sellainen taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä henkilö tai esinevahinkoon.
Edellytyksenä on lisäksi, että vakuutuksenottaja on vakuutuskauden aikana tapahtuneen teon tai laiminlyönnin seurauksena voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta joko
- toimeksiantajalleen tämän kanssa tekemän sopimuksen perusteella tai
- muulle henkilölle vakuutettua toimintaa nimenomaisesti koskevan erityislain määräyksen perusteella.
Asian arviointi
Vakuutuslautakunta toteaa, että kiinteistönvälittäjän vastuu määräytyy kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain mukaan (kiinteistönvälityslaki). Toisin kuin esimerkiksi kauppaa koskevassa lainsäädännössä, ei edellä mainitussa kiinteistönvälityslaissa ole nimenomaista säännöstä reklamaation esittämisestä taikka muutoinkaan virheilmoituksen tekemisestä. Vakuutusyhtiö ja valittajat ovat näin ollen katsoneet, että tapauksessa tulee sovellettavaksi kuluttajansuojalain 8 luvun 16 §, jossa säädetään virheilmoituksen tekemisestä eräissä kuluttajapalvelusopimuksissa.
Vakuutuslautakunta toteaa kuitenkin, että kuluttajansuojalain reklamaatiota koskevien säännösten sijaan tulee tapauksessa tarkkailla reklamaatiovelvollisuutta ja kohtuullisen ajan vaatimusta nimenomaan sopimusoikeudessa noudatettavien yleisten periaatteiden nojalla. Lautakunnan näkemyksen mukaan periaatteen sisältö vastaa kuitenkin olennaisilta osiltaan kuluttajansuojalain virheilmoitusta koskevaa säännöstä.
Lautakunta toteaa, että tapauksessa on kysymys sen arvioimisesta, ovatko myyjät esittäneet asiassa reklamaation välittäjän virheestä kohtuullisessa ajassa.
Lautakunta toteaa, että sopimusperusteinen reklamaatiovelvollisuus asettaa usein velkojalle huomattavasti vanhentumisaikaa lyhyemmän ajan esittää reklamaatio kohtuullisessa ajassa. Se mitä kohtuullisella reklamaatioajalla tarkoitetaan, riippuu esimerkiksi siitä, millainen mahdollisuus toimeksiantajalla on ollut vedota virheeseen. Kohtuullinen aika on siten harkinnanvarainen käsite ja viimekädessä kohtuullisuus on arvioitava aina tapauskohtaisesti. Kuluttajariitalautakunnan käytännössä kohtuullisena reklamaatioaikana on pidetty 4 - 6 kuukautta virheen havaitsemisesta.
Vakuutuslautakunnalla käytössä olevan selvityksen mukaan välitetty kiinteistö oli myyty ostajille 3.8.2008. Kaupanteon jälkeen ostajat havaitsivat asunnossa useita virheitä, kuten kosteusvauriot saunassa ja pesuhuoneessa. 8.10.2009 ostajat saivat isännöitsijältä tiedoksi asunnossa vuonna 2005 suoritetun kosteuskartoituksen raportin. Ostajat reklamoivat valittajille raportin antamatta jättämisestä jo elo-syyskuussa 2009 ja nostivat lopulta kanteen käräjäoikeudessa 7.7.2011, johon valittajat antoivat vastineensa 30.9.2011. Osapuolet sopivat riidan valmisteluistunnossa 24.5.2013, jossa valittajien maksettavaksi jäävän hinnanalennuksen määräksi vahvistettiin 11.000 euroa. Valittajat katsoivat, että virhe oli tapahtunut kiinteistönvälityspalvelussa, jossa raporttia ei luovutettu ostajille. Valittajat vaativat 3.6.2013 päivätyssä vaatimuksessaan välittäjältä vahingonkorvausta maksamansa hinnanalennuksen johdosta sekä oikeudenkäyntikuista.
Käsillä olevassa tapauksessa on riidatonta, ettei välittäjä ole antanut tietoa kosteuskartoitusraportista ostajille. Kiinteistönvälitystä säätelevä laki edellyttää, että kiinteistönvälittäjän on välityskohdetta tarjotessaan annettava toimeksiantajan vastapuolelle kaikki ne tiedot, joiden välitysliike tietää tai sen pitäisi tietää vaikuttavan kaupasta tai vuokrasopimuksesta taikka muusta käyttöoikeussopimuksesta päättämiseen. Tämän lisäksi, mikäli tällaisen tiedon tarkastaminen ei ole mahdollista, on välitysliikkeen ilmoitettava toimeksiantajan vastapuolelle, ettei tietoa ole voitu tarkistaa. Nyt käsillä olevassa tapauksessa välitettävässä kohteessa oli vuonna 2005 suoritettu kosteuskartoitus, josta oli maininta myös isännöitsijätodistuksessa.
Vakuutuslautakunta katsoo, että käytettävissä olevan selvityksen perusteella on selvää, että kiinteistönvälittäjä on laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa, kun hän ei ole hankkinut ostajille kosteuskartoitusraporttia taikka ilmoittanut siitä, ettei ole saanut sitä hankittua. Näin ollen lautakunnan näkemyksen mukaan merkitystä ei ole sillä, ovatko valittajat olleet siinä käsityksessä, että isännöitsijä olisi kieltäytynyt antamasta raporttia kiinteistönvälittäjälle. Edellä selostetuin perustein Vakuutuslautakunta katsoo, että valittajat ovat tulleet tietoiseksi välittäjän virheestä siinä vaiheessa, kun heille on ilmennyt, ettei välittäjä ole antanut tietoa raportista ostajille, eli ostajien reklamoidessa valittajia ja viimeistään silloin kun ostajat ovat nostaneet kanteen käräjäoikeudessa. Näin ollen lautakunta katsoo reklamaatioajan alkaneen jo elo-syyskuussa 2009 ja viimeistään 7.7.2011. Varsinaisen korvausvaatimuksen valittajat ovat tehneet vasta 3.6.2013, eli noin kaksi vuotta kanteen nostamisen jälkeen. Lautakunnan näkemyksen mukaan tätä ei voida pitää kohtuullisena reklamaatioaikana ja että valittajat ovat näin ollen menettäneet oikeutensa vedota välittäjän virheeseen.
Lautakunnan näkemyksen mukaan valittajien 1.9.2011 välittäjälle lähettämää sähköpostia ei voida myöskään pitää niin sanottuna neutraalina reklamaationa. Kyseinen sähköposti sisältää lausuntopyynnön kiinteistönvälittäjälle koskien ostajien esittämiä korvausvaatimuksia asunnon virheistä. Sähköpostissa mainitaan puuttuva kosteusraportti siten, että valittajat tiedustelevat välittäjältä, miksi sitä ei ole ollut liitettynä kauppakirjaan. Vaikka neutraalia reklamaatiota ei tarvitse esimerkiksi nimetä reklamaatioksi, niin tulee siitä käydä ilmi sen reklamaatioluonteisuus, eli se ettei elinkeinoharjoittajan suoritus ole ollut sopimuksenmukainen. Pelkkää ilmoitusta virheestä ei ole pidetty riittävänä ilman, että on esitetty elinkeinoharjoittajan olevan virheestä vastuussa. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei valittajien 1.9.2011 lähetetty sähköposti ole tällainen neutraali reklamaatio.
Valittajat ovat esittäneet myös, ettei käsillä olevassa tapauksessa edes tulisi sovellettavaksi reklamaation esittämistä koskeva vaatimus, koska kiinteistönvälitystoiminnassa on ollut kysymys kuluttajasuojalain 8 luvun 16 §:n 2 momentin mukaisesta omaisuudelle tai terveydelle vaarallisesta palveluksesta. Vakuutuslautakunta toteaa, ettei kiinteistönvälityspalvelua voida pitää luonteeltaan lainkohdan tarkoittamana palveluna. Niin ikään, vaikka välittäjä olisi laiminlyönyt velvollisuutensa ottaa selko kartoitusraportista, niin välittäjä ei ole aiheuttanut kyseistä kosteusvauriota, josta esitetään aiheutuneen terveydelle ja omaisuudelle vaaraa. Lautakunta toteaa vielä, että välittäjän palvelun tarkoituksena ei myöskään ole etsiä kosteusvaurioita mahdollisen terveydellisen haitan varalta.
Lautakunta toteaa myös, ettei nyt käsillä olevaan tapaukseen edes sovelleta kuluttajansuojalain reklamaatiota koskevia säännöksiä, vaan edellä esitetyin tavoin sopimusoikeuden yleisiä periaatteita reklamaatiosta. Velvollisuutta reklamoida virheestä ei ole, jos virhe sopimuksen täyttämisessä perustuu törkeään huolimattomuuteen tai jos sopimusrikkomukseen syypään menettely on ollut hyvän tavan vastaista. Tilannetta on lautakunnan mukaan arvioitava kokonaisuutena, ottaen huomioon toisaalta kiinteistönvälitysliikkeen menettely ja toisaalta myös se, missä määrin korvausta vaativa on itse menettelyllään vaikuttanut lopputulokseen. Lautakunta pitää niin ikään selvitettynä, että myös valittajat ovat olleet tietoisia siitä, että asunnossa oli suoritettu vuonna 2005 kosteuskartoitus. Sillä seikalla, olivatko valittajat tietoisia mahdollisesta kosteusvauriosta, ei ole merkitystä sen arvioimisessa, tiesivätkö he kartoituksen tekemisestä ja raportin olemassaolosta.
Valittajat ovat toissijaisesti esittäneet, että reklamaation mahdollisen myöhästymisen estämättä heillä on edelleen takautumisoikeus välittäjää kohtaan kiinteistönvälityslain 15 §:n nojalla, koska reklamaatiovelvollisuus ei koske takautumisoikeutta.
Vakuutuslautakunta toteaa, että velvoiteoikeuden yleisten oppien mukaan reklamaatiovelvollisuus koskee nimenomaan suoritushäiriötä sopimuksessa asetettujen velvoitteiden täyttämisessä, kun taas takautumisoikeudessa on kysymys oikeudesta saada kanssavelalliselta suoritus, jos velallinen on maksanut velasta enemmän kuin oman osuutensa. Yhteisvastuullisessa velkasuhteessa asunnon myyjä, eli valittajat, vastaavat asunnon virheestä asuntokauppalain nojalla hinnanalennuksen muodossa, kun taas välittäjän vastuu toimeksiantajan vastapuolelle ja toimeksiantajan takautumisoikeus perustuvat kiinteistönvälityslain 14 §:n ja 15 §:n säännöksiin. Nyt käsillä olevassa tapauksessa valittajat ovat suorittaneet ostajille yhteistä velkaa hinnanalennuksen muodossa. Lautakunnan näkemyksen mukaan ei ole perusteltua katsoa, että valittajien velvollisuus reklamoida suoritusvirheestä vaikuttaisi heidän kiinteistönvälityslain 15 §:ssä säädeltyyn takautumisoikeuteensa.
Toimeksiantajan takautumisoikeutta koskevan 15 § mukaan toimeksiantajalla, joka välitysliikkeen suorituksessa olevan virheen johdosta on maksanut korvausta vastapuolelleen, on oikeus vaatia maksamaansa korvausta välitysliikkeeltä siinä määrin kuin välitysliike saman pykälän 1 momentin mukaan olisi jäänyt yksin vastuuseen vahingosta, jos korvausta olisi vaadittu välitysliikkeeltä. 15.1 §:n mukaan, jos toimeksiantaja on tahallaan tai huolimattomuudesta antanut välitysliikkeelle virheellisiä tietoja tai jättänyt ilmoittamatta välitysliikkeelle sellaisen tiedossaan olevan seikan, jolla hän käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää olevan merkitystä vastapuolensa kannalta, välitysliikkeellä on oikeus vaatia 14 §:n nojalla maksamaansa korvausta toimeksiantajalta siinä määrin kuin se toimeksiantajan ja välitysliikkeen huolimattomuuden laatu sekä toimeksiantajan saama etu huomioon ottaen harkitaan kohtuulliseksi. Näin ollen toimeksiantajan takautumisoikeuden määrän arviointiin vaikuttaa se, onko hän esimerkiksi antanut puutteellisia, virheellisiä tai vääriä tietoja toimeksisaajalle ja se miltä osin vaadittu korvaus on johtunut välitysliikkeen virheestä.
Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei valittajilla ole 15 §:n mukaista takautumisoikeutta, koska valittajat eivät ole ilmoittaneet välittäjälle tehdystä kosteuskartoituksesta. Vakuutuslautakunta toteaa, ettei takautumisoikeus lakkaa yksinomaan sillä perusteella, että valittajat eivät ole nimenomaisesti antaneet välittäjälle tietoa raportista, vaan vastuun jakautumisessa on arvioitava molempien osapuolten menettelyä. Tehdystä kosteuskartoituksesta oli kuitenkin tieto isännöitsijätodistuksessa, josta välittäjä ammattimaisena toimijana olisi voinut sen havaita. Toisaalta valittajien on jo yleisen elämänkokemuksen perusteella katsottava olleen tietoisia tehdystä kosteusmittauksesta ottaen huomioon, että mittaus tehtiin vain neljä vuotta ennen myyntiä. Tästä huolimatta valittajat ovat vastanneet ”Ei” myyntitoimeksiannon kohtaan ”Toimeksiantaja tietää tai epäilee, että kiinteistössä on sattunut kosteusvaurioita, home- tai sieniongelmia, muita erityisiä vahinkoja, vikoja tai puutteita”.
Edellä selostetuin perustein Vakuutuslautakunta katsoo, että valittajat voivat reklamaation myöhästymisen estämättä vedota kuitenkin kiinteistövälityslain 15 §:n mukaiseen takautumisoikeuteensa. Vahingon määrän arvioimisessa ja valittajille mahdollisesti tulevan perusteettoman edun osalta lautakunta viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2003:61, jonka mukaan välittäjältä vahingonkorvauksena vaadittavaa myyjien jo maksamaa hinnanalennusta ei ole pidettävä perusteettomana etuna, riippumatta siitä, mikä kaupan kohteen niin sanottu käypä arvo olisi ollut.
Lautakunta toteaa, että käsillä olevassa tapauksessa hinnanalennusta on vaadittu myös muiden seikkojen vuoksi kuin ainoastaan sauna- ja pesuhuoneen osalta, jota hankkimatta jäänyt kosteuskartoitusraportti koski. Välittäjän toiminnan ei muilta osin edes ole väitetty olleen virheellistä. Alkuperäisessä korvausvaatimuksessa saunan ja pesuhuoneen vaurioiden osuus oli noin puolet kokonaisvaatimuksesta, joka oli yhteensä 21.193,41 euroa. Saavutettu sovinto oli 11.000 euroa eli noin puolet alkuperäisestä vaatimuksesta. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että eri vahinkoseurauksia koskevia vaatimuksia olisi sovinnossa painotettu keskenään eri tavoin. Voidaan siten olettaa, että saunan ja pesuhuoneen vaurioiden osuus maksetusta hinnanalennuksesta on puolet sovintosummasta eli 5.500 euroa. Ottaen huomioon sekä välittäjän laiminlyönnin hankkia raportti sekä ostajan laiminlyönnin ilmoittaa välittäjälle tehdystä kosteuskartoituksesta, lautakunta arvioi korvausvastuun jakautuvan valittajien ja välittäjän kesken puoliksi. Näin ollen lautakunta katsoo, että valittajilla on oikeus vaatia 15 §:n takautumisoikeuden nojalla välittäjältä 2.750 euroa.
Valittajat ovat vaatineet korvausta hinnanalennusta koskevan asian asianajokuluista sekä asiamieskuluista, jotka ovat aiheutuneet vastuuvakuutusasian ajamisesta, uudelleenkäsittelystä ja lautakuntakäsittelystä.
Vakuutuslautakunta toteaa, etteivät toisen yhteisvelasta vastuussa olevan velallisen mahdolliset asianajo- tai oikeudenkäyntikulut kasvata yhteisen velan pääomaa, vaan jäävät osapuolten itsensä vastattaviksi. Näin ollen lautakunta katsoo, ettei kysymys ole vastuuvakuutuksesta korvattavasta kulusta. Lautakunta toteaa myös, ettei asiamiehen käyttämistä tavanomaisessa korvausasioinnissa, kuten esimerkiksi uudelleenkäsittelypyynnön laadinnassa, vakuutusyhtiön kanssa voida lähtökohtaisesti pitää vahingonkorvauslain mukaisena muuna tarpeellisena kuluna ja siten vastuuvakuutuksesta korvattavana eränä. Myös käsillä olevassa tapauksessa uudelleenkäsittelypyynnöstä aiheutuvia kustannuksia ja muuta korvauskäsittelyyn liittyvää kirjelmöintiä on pidettävä tällaisena tavanomaisena asiointina.
Siltä osin kuin valittajat ovat vaatineet asiamieskulujensa korvaamista lautakunnassa, lautakunta toteaa, että ohjesääntönsä 6 §:n mukaan lautakunta ei käsittele sille osoitetun valituksen tekemisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamista. Lautakunta voi käsitellä riitaa siitä, ovatko nämä kustannukset korvattavia oikeusturvavakuutuksesta. Koska tässä asiassa ei ole kyse oikeusturvavakuutuksesta, lautakunta ei käsittele esitettyä kuluvaatimusta.
Lopputulos
Edellä selostetuin perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta katsoo, että välittäjän osuus valittajien suorittamasta hinnanalennuskorvauksesta on 1/4 Kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain 15 §:n nojalla. Muilta osin lautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä asianmukaisena.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Hanén
Jäsenet:
Karimäki
Korpiola
Rusanen
Toimi