Tapahtumatiedot

Vakuutuksenottajien omakotitalossa havaittiin vuonna 1997 vuotovahinko. Käyttövesiputki oli rikkoutunut ja vuoti useita kuutiometrejä vettä keittiön tiskikaapin alle ja lattiarakenteisiin. Kosteudesta aiheutui mm. homevaurioita. Vakuutusyhtiö oli tehnyt korjausyrityksen kanssa sopimuksen vahinkojen korjaamisesta. Vuonna 2014 omakotitalon uudet omistajat olivat vaatineet vakuutuksenottajilta korvausta seinärakenteissa havaituista sädesienien aiheuttamista vahingoista. Vakuutuksenottajien mukaan vahingot johtuvat väärästä korjaustavasta. Korjausyritys oli todennut, että sopimus korjauksesta tehtiin vakuutusyhtiön kanssa. Vakuutuksenottajat ovat hakeneet sittemmin korvausta vakuutusyhtiöltä.

Vakuutusyhtiö oli katsonut 16.7.2014 antamassaan korvauspäätöksessä, että koska vahinko oli sattunut vuonna 1997, oli vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus vanhentunut vakuutussopimuslain perusteella. Asia oli vanhentunut myös vahingonkorvausoikeudellisesti, sillä vahingonkorvauksen vanhentuminen on katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut vahinkoon johtaneesta tapahtumasta taikka sopimusrikkomuksesta.

Asiakkaan valitus

Vakuutuksenottaja oli kertonut 1.12.2014 päivätyssä valituksessaan, että vahinko johtui epäonnistuneesta korjaustavasta. Koska vakuutusyhtiö oli toiminut korjaustöiden tilaajana, oli vakuutusyhtiö vastuussa korjausyrityksen aiheuttamasta vahingosta.

Vakuutusyhtiön edustajan vuonna 1997 laatiman tarkastuskertomuksen mukaan ulkoseinät oli tarkoitus korjata kastuneelta alueelta siten, että vain kastunut alaosa avattaisiin. Seinä oli tarkastuskertomuksen mukaan tarkoitus avata siten, että sahanpurut eivät valuisi koko seinästä alas ja jos tämä ei onnistuisi, vaihdettaisiin eristeeksi puhallusvillaa. Koska seinien yläosat eivät olleet lämpöeristettyjä, oli rakennuksen yläpohjaan ja seinien yläosaan tiivistynyt kosteutta niin paljon, että rakenteet olivat homehtuneet. Sisäseinien sahanpuruja ei ollut vaihdettu, vaan kastuneet purut oli jätetty seinään. Sovittu korjaustapa ei ollut onnistunut, eikä eristeitä ollut vaihdettu.

Vakuutusyhtiön suorituksessa olleet puutteet olivat tulleet esiin, kun vakuutuksenottaja oli myynyt kiinteistön ja ostajat olivat ilmoittaneet 7.2.2014 vakuutuksenottajalle kiinteistössä havaituista puutteista. Asiaa selviteltäessä oli paljastunut, ettei vakuutusyhtiö ollut suorittanut velvoitettaan ja se oli laiminlyönyt valvoa kohdetta urakoineen yrityksen työsuoritusta.

Vakuutusyhtiö oli antanut kirjallisen sitoumuksen korjaustyön laadusta ja näin ollen vakuutusyhtiön suoritus oli edelleen kesken, eikä vanhentumista koskevia vakuutussopimuslain ja velan vanhentumisesta annetun lain säännöksiä voitu soveltaa korvausvaatimukseen. Vakuutuksenottaja on vaatinut vakuutusyhtiötä korvaamaan puutteellisen korjaustyön ja keskeneräisen suorituksen aiheuttaman vahingon ja suorittamaan korjaustyön loppuun sovitun mukaisesti.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on pyytänyt 16.2.2015 päivätyssä vastineessaan, että Vakuutuslautakunta ottaisi kantaa aluksi siihen kysymykseen, oliko korvausvaatimus vanhentunut. Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on vakuutussopimuslain mukaan esitettävä kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutuksenottajat olivat menettäneet oikeutensa korvaukseen 14.8.2007, jolloin vakuutustapahtuman sattumisesta oli kulunut kymmenen vuotta. Korvausta haettiin vuonna 2014, jolloin korvausvaatimus oli jo vanhentunut.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys sen arvioimisesta, onko vakuutuksenottajan vahingonkorvausvaatimus vanhentunut vakuutussopimuslain tai velan vanhentumisesta annetun lain perusteella.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Velan vanhentumisesta annetun lain 4 §:n (Yleinen vanhentumisaika) mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5–7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Lain 7 §:n mukaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua:

1) sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita;
2) asiamiehen, edustajan tai muun toimeksisaajan tekemään virheeseen tai laiminlyöntiin perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun toimeksisaaja on tehnyt tilityksen tai, jollei vahingonkorvauksen peruste käy ilmi tilityksen tiedoista, siitä kun päämies on havainnut virheen tai laiminlyönnin taikka hänen olisi pitänyt se havaita;
3) muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta; ja
4) perusteettoman edun palautuksessa siitä, kun vaatimuksen esittäjä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksessä tehdystä maksusta, sopimuksen pätemättömyydestä tai muusta edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta ja perusteettoman edun saajasta.

Vahingonkorvauksen tai muun 1 momentissa tarkoitetun velan vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta. Tämä määräaika ei kuitenkaan rajoita vahingonkärsijän oikeutta vaatia korvausta henkilö- tai ympäristövahingosta.

Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota tämän tai muun lain nojalla vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa.

Lain velan vanhentumisesta 21 §:n mukaan laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.

Lailla kumotaan määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille 9 päivänä marraskuuta 1868 annettu asetus (32/1868) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Muualla lainsäädännössä olevalla viittauksella edellä tarkoitettuun lakiin tarkoitetaan tämän lain voimaantulon jälkeen viittausta tähän lakiin, taikka jos kysymys on julkisesta haasteesta velkojille, julkisesta haasteesta annettuun lakiin (729/2003).

Lakia sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa. Velka vanhentuu kuitenkin tämän lain nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen velka myös aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen.

Jos velkaa koskeva asia on lain voimaan tullessa vireillä, velan vanhentuminen keskeytyy 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla, kun laki tulee voimaan. Vireillä olevassa ulosottoasiassa edellytetään lisäksi, että velalliselle on ilmoitettu velkojan vaatimuksesta tai että vanhentuminen on muulla tavalla katkaistu ulosottomenettelyssä ennen kuin velka muutoin vanhentuisi.

Asian arviointi

Vakuutuksenottaja on vaatinut vahingonkorvausta korjausyrityksen aiheuttamasta vahingosta. Vakuutuksenottaja ei ollut esitetyn selvityksen perusteella sopimussuhteessa korjausyritykseen ja tästä syystä korvausta oli vaadittu vakuutusyhtiöltä, joka oli esitetyn selvityksen mukaan sitoutunut korvaamaan vahingon vakuutussopimuksen perusteella. Lisäksi vakuutusyhtiö oli antanut erityisen sitoumuksen siitä, miten korjaus tultaisiin suorittamaan.

Tässä tapauksessa sopimusrikkomus ja vahingonkorvauksen perusteena oleva tapahtuma oli sattunut vuonna 1997, kun seinien korjaustyöt oli suoritettu. Lain velan vanhentumisesta (jäljempänä VanhL) voimaantuloon on liittynyt kolmen vuoden siirtymäaika (1.1.2004–31.12.2006), jonka kuluessa velka ei voinut VanhL:n nojalla vanheta ennen kuin se olisi vanhentunut myös VanhL:a edeltävän sääntelyn mukaan. VanhL:n 21 §:n 3 momentin mukaan lakia sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa.

VanhL:a edeltävän vanhentumista koskevan sääntelyn, määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annetun asetuksen (9.11.1868, jäljempänä VanhA) nojalla yleinen vanhentumisaika oli kymmenen vuotta (VanhA 1 §). Vuonna 1997 tehtyyn sopimusrikkomukseen perustuvat velat eivät siten olleet vielä vanhentuneet siirtymäajan päätyttyä 31.12.2006. Näin väitetty vahingonkorvausvelka kuului yksiselitteisesti VanhL:n ajalliseen soveltamisalaan.

Vakuutuslautakunta toteaa, että velan vanhentumisesta annetun lain mukaan vanhenemisaika alkaa sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Lain 7 §:n mukaan vahingonkorvauksen tai sopimukseen perustuvan velan vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta. Tämä määräaika ei kuitenkaan rajoita vahingonkärsijän oikeutta vaatia korvausta henkilö- tai ympäristövahingosta.

Tässä tapauksessa sekä virhe suorituksessa että homevahinko oli havaittu vasta vuonna 2014, jolloin sopimusrikkomuksesta ja vahinkoon johtaneesta tapahtumasta oli kulunut yli kymmenen vuotta. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei suoritus ole kesken vakuutuksenottajan väittämällä tavalla. Koska sopimusrikkomukseen perustuvaa vahingonkorvausvelkaa ei ollut katkaistu vanhentumislain 7 §:ssä asetetussa kymmenen vuoden määräajassa, on vaatimus katsottava vanhentuneeksi. Näin ollen ratkaisusuosituksen antaminen tässä asiassa enemmälti raukeaa.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä asianmukaisena.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Melander
Sihteeri Nikunlassi

Jäsenet:
Sario
Siirala
Uimonen
Vuori