Tapahtumatiedot

A (s. 12/1954) kuului eläkesäätiön toimintapiiriin vuosina 1977–1990. Tämän jälkeen hän säilytti eläkesäätiön sääntöjen mukaan vapaakirjaoikeuden. Eläkesäätiö lähetti A:lle vuonna 1991 vapaakirjan. Eläkesäätiön sääntöjen mukaan A:lla oli oikeus vanhuuseläkkeeseen 60 vuotta täytettyään. Lisäksi hän oli sääntöjen mukaan oikeutettu vaihtamaan vapaakirjansa heti alkavaksi eläkkeeksi täytettyään 55 vuotta eli 1.1.2010 alkaen kuitenkin siten, että lisäeläkkeen määrään tehdään pysyvä varhennusvähennys.

A:n eläkehakemus, jolla hän haki eläkettä 1.1.2010 alkaen, saapui eläkesäätiöön 30.4.2013. Eläkesäätiö myönsi A:lle vapaakirjaan perustuvan eläkkeen varhennettuna 57 vuoden 10 kuukauden iästä 1.11.2012 alkaen, joten hänelle maksettiin eläkettä kuusi kuukautta takautuvasti hakemuksen saapumisesta. A vaati lisäeläkkeen maksamista takautuvasti 1.1.2010 lukien korkoineen ja indeksikorotuksineen. Eläkesäätiö katsoi toimineensa kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti eikä muuttanut ratkaisuaan.

Asiakkaan valitus

A uudistaa vaatimuksensa lisäeläkkeen maksamisesta takautuvasti 1.1.2010 lukien korkoineen ja indeksikorotuksineen. Eläkesäätiöllä on ollut lakiin perustuva velvollisuus tiedottaa lisäeläketurvan keskeisestä sisällöstä. Tiedotusvelvollisuuteen kuuluu keskeisesti tieto siitä, mistä iästä alkaen vapaakirjaeläkkeen voi hakea maksuun. Eläkesäätiö ei ole tiedottanut asiasta postitse tai muullakaan tavalla. A:n mukaan tiedottaminen olisi ollut yksinkertaista, sillä A työskentelee edelleen yrityksessä, johon vapaakirja vuonna 1991 toimitettiin, eivätkä hänen henkilö- tai osoitetietonsa ole muuttuneet.

Vakuutuslaitoksen vastine

Eläkesäätiö kiistää A:n vaatimukset. Se huomauttaa vastineessaan, että ennen 1.6.2006 eläkesäätiölaissa tai eläkesäätiön säännöissä ei ole ollut tiedonantosäännöksiä koskien lisäeläketurvasta vapaakirjan saaneita henkilöitä. Tuolloin voimaan tullut eläkesäätiölain 49 a §:n muutos laajensi tiedonantovelvollisuuden koskemaan myös vapaakirjan saaneita henkilöitä. Eläkesäätiö viittaa lainkohdan hallituksen esitykseen, jonka mukaan tiedonantovelvoitteet tulisi toteuttaa lähtökohtaisesti henkilökohtaisesti. Tämä voidaan toteuttaa olosuhteet huomioon ottaen sopivalla tavalla. Tiedonantovelvollisuus voidaan täyttää esimerkiksi siten, että jos eläkesäätiöllä on internet-sivut käytettävissä, säännöt ja niiden olennaiset muutokset tulisi olla helposti saatavilla Internet-sivuilla.

Valvoja on vahvistanut 12.4.2007 eläkesäätiön säännöt, joihin lisättiin tiedonantovelvoitetta koskevat säännökset. Niiden mukaan eläkesäätiön säännöt ja sääntömuutokset, joista käy ilmi eläkeoikeuksien laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet, tulee olla toimintapiiriin kuuluvien ja vapaakirjan saaneiden henkilöiden saatavilla Internetissä. Eläkesäätiön säännöt ovat olleet 1.6.2006 alkaen internetissä kaikkien saatavilla.

Uudet tiedonantovelvoitteet eivät aiheuttaneet muutosta eläkesäätiön tiedonantoon vapaakirjaoikeudesta varsinaisessa eläkeiässä, koska henkilökohtainen tiedottaminen oli jo käytössä. Vapaakirjoihin, jotka on myönnetty 1.6.2006 alkaen, on lisätty tieto, että vapaakirjan voi ottaa maksuun myös ennen varsinaista eläkeikää 55/57 vuoden iässä. Ennen 1.6.2006 myönnettyjen vapaakirjojen osalta tiedonantovelvoite varhennetusta vapaakirjaeläkkeestä toteutettiin laittamalla eläkesäätiön säännöt internetiin kaikkien saataville. A:n vapaakirjassa ei ole ollut mainintaa vanhuuseläkkeen tai varhennetun eläkkeen hakemisesta. Vakiintuneen käytännön mukaisesti lisäeläkettä koskeva eläkehakemus on kuitenkin lähetetty täytettäväksi kaikille vapaakirjan saaneille noin kaksi kuukautta ennen säätiön vanhuuseläkeikää, riippumatta siitä, onko tätä mainintaa ollut vapaakirjassa.

Vastineen mukaan vapaakirjaeläkkeen maksun ottaminen 55/57 vuoden iässä ei välttämättä ole taloudellisesti edullista vapaakirjan saaneelle. Koska vapaakirjaeläkkeen määrää pysyvästi pienennetään, niin voi olla edullisempaa ottaa eläke maksuun myöhemmin ja suurempana. Tämä kaikki riippuu henkilön saamista lakisääteisistä eläkkeistä, varhennuskuukausien lukumäärästä ja muista tekijöistä, esimerkiksi eliniän pituudesta ja verotuksesta, jos henkilö on vapaakirjaeläkkeen rinnalla samanaikaisesti työssä. Myös esimerkiksi silloin, jos henkilö saa työttömyyspäivärahaa tai muuta etuutta, vapaakirjan maksuun ottaminen varhennettuna ei välttämättä ole edullista. Sen selvittäminen, missä vaiheessa kunkin vapaakirjan saaneen olisi taloudellisesti edullisinta ottaa vapaakirjaeläke maksuun, vaatii henkilökohtaista laskelmaa eri olettamuksilla.

Eläkesäätiön mukaan tiedonantosäännösten muuttuessa 1.6.2006 selvitettiin lain perusteluissa olevaa olosuhteisiin nähden sopivaa tiedotustapaa sekä käytännön mahdollisuuksia tiedottamiseen niiden vapaakirjojen osalta, jotka oli myönnetty ennen 1.6.2006. Myönnettyjä vapaakirjoja oli yli kaksi tuhatta. Eläkesäätiöllä ei välttämättä ollut tietoa siitä, oliko vapaakirjan saanut edelleen työssä eläkesäätiöön kuuluvassa työnantajassa, jolloin hänellä ei vielä olisi oikeutta vapaakirjaeläkkeeseen. Osa eläkesäätiön työnantajista on järjestänyt TyEL-eläketurvansa kolmannessa vakuutuslaitoksessa. Lisäksi todettiin, että eläkesäätiö ei pystyisi tekemään kaikille vapaakirjan saaneille henkilökohtaista vertailulaskelmaa siitä, missä vaiheessa vapaakirjaeläke olisi hakijalle taloudellisesti kannattavinta ottaa maksuun, varhennettuna vai vasta eläkeiässä. Koska henkilökohtaiseen tiedottamiseen edellä mainitulla tavalla ei ollut käytännön mahdollisuuksia, tiedottaminen toteutettiin eläkesäätiölain perustelujen ja valvojan vahvistamien eläkesäätiön sääntöjen sallimalla tavalla internetissä.

A:n kohdalla eläkesäätiö olisi toteuttanut henkilökohtaisen tiedonantovelvoitteen vapaakirjaoikeudesta varsinaisessa vanhuuseläkeiässä lähettämällä hänelle eläkehakemuksen täytettäväksi noin kaksi kuukautta ennen 60 vuoden varsinaista vanhuuseläkeikää. Tiedonantovelvoite mahdollisuudesta ottaa vapaakirjaeläke maksuun varhennettuna 55 vuoden iässä on toteutettu pitämällä eläkesäätiön säännöt kaikkien saatavilla internetissä 1.6.2006 alkaen. Sitä ennen eläkesäätiö on toimittanut säätiöön kuuluville työnantajille eläkeasiainopasta, jossa on ollut selvitys säätiön etuuksien määräytymisestä ja myös säännöt. Säännöt ovat olleet koko ajan saatavilla myös eläkesäätiöstä. A:lla on sekä toimintapiiriin kuuluessaan että vapaakirjan saamisen jälkeen ollut mahdollisuus tutustua eläkesäätiön sääntöihin, joissa vapaakirjaoikeus sekä varsinaisessa vanhuuseläkeiässä että varhennettuna on sisällöltään pysynyt samana koko A:n työsuhteen voimassaoloajan että sen jälkeen. Eläkesäätiö on toiminut kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön ja valvojan vahvistamien sääntöjen mukaisesti sekä lisäeläkedirektiivin 2003/41/EY ja eläkesäätiölain perusteluiden sallimalla tavalla. Tiedonantovelvollisuutta ei ole laiminlyöty.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Tapauksessa on kysymys siitä, minkälainen tiedonantovelvollisuus eläkesäätiöllä on ollut vapaakirjan saanutta A:ta kohtaan hänellä olevasta oikeudesta varhennettuun lisäeläkkeeseen. Jos voidaan katsoa, että tiedonantovelvollisuutta ei ole täytetty, tarkastellaan lisäksi sitä, tuleeko A:lle maksaa varhennettua lisäeläkettä tai sitä vastaavaa hyvitystä takautuvasti kuutta kuukautta pidemmältä ajalta.

Sovellettavat lainkohdat ja eläkesäätiön säännöt

Eläkesäätiölain 1.6.2006 voimaan tulleen 49 a §:n mukaan A-eläkesäätiön ja AB-eläkesäätiön A-osaston on annettava toimintapiiriinsä kuuluville ja vapaakirjan saaneille henkilöille sekä tarvittaessa heidän edustajilleen tiedoksi eläkesäätiön säännöt, joista käy ilmi heidän eläkeoikeuksiensa laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet sekä kohtuullisen ajan kuluessa olennaiset tiedot eläkejärjestelmän sääntöihin tehdyistä muutoksista.

A-eläkesäätiön ja AB-eläkesäätiön A-osaston on annettava toimintapiiriinsä kuuluville ja vapaakirjan saaneille henkilöille vuosittain selvitys taloudellisesta tilanteestaan.

Kunkin eläkkeensaajan on saatava eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä yksityiskohtaiset tiedot niistä eläke- ja muista etuuksista, joihin hän on oikeutettu. Lisäksi kunkin eläkkeensaajan ja tarvittaessa hänen edustajansa on saatava kohtuullisen ajan kuluessa tieto eläkejärjestelmän sääntöihin tehdyistä olennaisista muutoksista.

Eläkesäätiölain 53.1 §:n mukaan eläkettä ei suoriteta takautuvasti pitemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta tai eläkesäätiön säännöissä määrätyltä tätä pitemmältä ajalta.

Vuoden 1985 sääntöjen mukaan eläkeikä on miehillä 62 ja naisilla 60 vuotta, mikäli ei eläkesäätiöön kuuluva työnantaja ole johtokunnan kanssa sopinut, että joidenkin henkilöiden eläkeikä on edellä sanotusta poikkeava.

Vuoden 2007 sääntöjen ja vuoden 2010 sääntöjen 26 §:n mukaan:

1 Jos eläkesäätiön toimintapiiriin kuuluva työntekijä lakkaa kuulumasta eläkesäätiön toimintapiiriin ennen näiden sääntöjen mukaiseen eläkkeeseen oikeuttavaa tapahtumaa ja jos hänellä on vähintään viisi eläkkeeseen oikeuttavaa palvelusvuotta, hän ja hänen edunsaajansa säilyttävät oikeuden näiden sääntöjen mukaiseen vanhuus- ja perhe-eläkkeeseen saamalla vapaakirjan, jonka eläkemäärät lasketaan kaavasta t/n x E, missä

t= eläkkeeseen oikeuttavien palveluskuukausien lukumäärä työsuhteen päättyessä,

n= eläkkeeseen oikeuttavien palveluskuukausien lukumäärä, jos työntekijä eläkeikään saakka olisi ollut eläkesäätiöön kuuluvan työnantajan palveluksessa ja

E= näiden sääntöjen mukaan laskettu vanhuuseläke, jonka työntekijä eläkeikään saakka palveltuaan olisi saanut tai perhe-eläke, jonka hänen edunsaajansa olisivat saaneet edunjättäjän kuollessa työsuhteen kestäessä. Eläkkeitä laskettaessa käytetään eroamishetkeä vastaavaa 11 §:n mukaista eläkepalkkaa.

3 Jos vapaakirjan saanut, Ryhmään 1 kuuluva työntekijä on täyttänyt

57 vuotta, Ryhmään 4 kuuluva työntekijä on täyttänyt 55 vuotta ja Ryhmään 5 kuuluva työntekijä on täyttänyt 57 vuotta, hän on oikeutettu vaihtamaan vapaakirjansa heti alkavaksi eläkkeeksi, jonka määrä lasketaan edellä mainitulla tavalla, kuitenkin niin, että t:n arvosta vähennetään eläkeiästä puuttuvien kuukausien määrä.

Vuoden 2007 sääntöjen ja vuoden 2010 sääntöjen 28 §:n (Eläkkeen, sairausavustuksen ja hautausavustuksen hakeminen) kohdan 4 mukaan eläkettä ei suoriteta takautuvasti pidemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta.

Vuoden 2007 sääntöjen 52.1 §:n ja vuoden 2010 sääntöjen 53.1 §:n mukaan:

1 Eläkesäätiön säännöt ja sääntömuutokset, joista käy ilmi eläke-oikeuksien laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet ovat toimintapiiriin kuuluvien ja vapaakirjan saaneiden henkilöiden saatavilla internetissä. Etuuksia ja niiden hakemista koskevat sääntömuutokset ovat toimintapiiriin kuuluvien, vapaakirjan saaneiden henkilöiden ja eläkkeensaajien saatavilla internetissä kohtuullisessa ajassa sääntömuutoksen vahvistamisesta.

3 Eläkesäätiön etuudensaaja saa eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä yksityiskohtaiset tiedot niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu.

Asian arviointi

Oliko eläkesäätiö täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa?

Eläkesäätiölain lisäetuuksia koskevia tiedonantosäännöksiä on muutettu 1.6.2006 voimaan tulleella lailla. Muutoksella on tarkoitettu saattaa voimaan EU:n lisäeläkedirektiivistä (2003/41/EY) johtuvat muutokset. Lain muutoksen yhteydessä eläkesäätiön tiedonantovelvollisuus laajennettiin koskemaan jäsenten ohella myös vapaakirjan saaneita.

Lisäeläkedirektiivin johdanto-osan mukaan on erittäin tärkeää, että eläkejärjestelmän jäsenille ja edunsaajille tarjotaan riittävästi tietoa. Tämä on direktiivin mukaan oleellista erityisesti sopimusehtoja, etuuksia, kertyneiden eläke-etuuksien tosiasiallista rahoitusta, sijoituspolitiikkaa sekä riskien ja kustannusten hallintaa koskevien tietopyyntöjen osalta. Jäsenellä tarkoitetaan direktiivin 6 artiklan mukaan henkilöä, joka on nyt tai tulevaisuudessa ammatillisen toimintansa perusteella oikeutettu eläke-etuuksiin eläkejärjestelmän määräysten mukaisesti. Lisäksi lisäeläkedirektiivin 9 artiklan (Toiminnan edellytykset) mukaan kunkin jäsenvaltion on varmistettava kaikkien sen alueella sijaitsevien laitosten osalta, että kaikkien laitoksen hallinnoimien eläkejärjestelmien toimintaa varten on olemassa asianmukaisesti asetetut säännöt ja että jäsenet ovat saaneet riittävästi tietoa näistä säännöistä sekä, että jäsenille tiedotetaan riittävästi eläkejärjestelmän ehdoista, erityisesti [muun muassa] eläkejärjestelmän osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista.

Eläkesäätiölain 1.6.2006 voimaan tulleen 49 a §:n 1 momentin mukainen tiedonantovelvollisuus koskee toimintapiiriin kuuluvia ja vapaakirjan saaneita henkilöitä sekä tarvittaessa heidän edustajiaan. Lainkohdan mukaan eläkesäätiön on annettava tiedoksi eläkesäätiön säännöt, joista käy ilmi heidän eläkeoikeuksiensa laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet. Eläkesäätiölain 1.6.2006 voimaan tulleen 49 a §:n 3 momentin mukainen tiedonantovelvollisuus kohdistuu lainkohdan sanamuodon mukaan eläkkeelle jäävään eläkkeensaajaan tai muiden etuuksien erääntyessä kyseiseen etuudensaajaan.

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO:2013:67 käsitellyt eläkesäätiön tiedonantovelvollisuutta vapaakirjan saanutta henkilöä kohtaan. Tapauksen tunnusmerkistössä oli kysymys tilanteesta, jossa vapaakirjan saaneet henkilöt olivat täyttäneet eläkesäätiön sääntöjen mukaisen vanhuuseläkeiän ennen lain muutoksen voimaantuloa 1.6.2006. Eläkesäätiö ei ollut toimittanut vielä lain voimaantulon jälkeen vapaakirjan saaneille henkilölle lainmuutoksen edellyttämiä tietoja. Korkein oikeus katsoi, että eläkesäätiöllä oli ollut 1.6.2006 alkaen eläkesäätiölain 49 a §:n perusteella velvollisuus omasta aloitteestaan tiedottaa myös vapaakirjan saaneita henkilöitä kyseisessä säännöksessä mainituista seikoista.

Nyt käsillä oleva tapaus eroaa ennakkopäätöksen KKO:2013:67 tunnusmerkistöstä erityisesti siten, että A:n vaatimus ei peruste eläkesäätiön sääntöjen nojalla 60 vuoden iästä lukien maksettavaan vanhuuseläkkeeseen. A:n vaatimus ja tiedonantoväite eivät perustu vanhuuseläkeiän mukaiseen vakuutustapahtumaan.

Eläkesäätiölain 49 a §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 156/2005 vp, s. 27) mukaan vakuutettujen tiedonsaantioikeuksien turvaamiseksi pykälässä ehdotetut tiedonantovelvoitteet tulisi toteuttaa lähtökohtaisesti henkilökohtaisesti. Ehdotuksen mukaan eläkesäätiön olisi huolehdittava siitä, että 1 momentin mukaiset säännöt -- annettaisiin tiedoksi toimintapiiriin kuuluville ja vapaakirjan saaneille henkilöille henkilökohtaisesti. Hallituksen esityksen mukaan pykälässä tarkoitettu henkilökohtainen tiedonantovelvoite voidaan toteuttaa olosuhteet huomioon ottaen sopivalla tavalla. Harkittaessa, mikä on olosuhteisiin nähden sopiva tapa antaa tietoja, tulee ottaa huomioon toisaalta vakuutettujen mahdollisuudet tavoittaa tiedot ja toisaalta eläkesäätiön käytännön mahdollisuudet tietojen antamiseen ilman, että siitä seuraa kohtuuttomia kuluja. Eläkesäätiön sääntöjä koskeva tiedonantovelvollisuus voidaan hallituksen esityksen mukaan täyttää esimerkiksi tarjoamalla työnantajan yrityksessä tai eläkesäätiön toimitiloissa sääntöjä jaettavaksi tai maksutta kopioitavaksi siten, että jokaisella vakuutetulla on mahdollisuus saada itselleen säännöt --. Lisäksi, mikäli työnantajayrityksellä tai eläkesäätiöllä on Internet- tai Intranet-sivut käytettävissä, säännöt -- tulisi olla helposti saatavissa Internet- tai Intranet-sivuilta.

Korkein oikeus totesi ennakkopäätöksessä KKO:2013:67, että lisäeläkedirektiivin yhtenä keskeisenä tavoitteena on sen johdanto-osan ja sanamuodon perusteella ollut lisätä lisäeläkejärjestelmien jäsenten sekä edunsaajien tietoisuutta heille kuuluvista oikeuksista ja heiltä edellytettävistä menettelytavoista. Korkeimman oikeuden mukaan direktiiviin sisältyvissä eläkesäätiön tiedonantovelvollisuutta koskevissa säännöksissä tiedonantovelvoitteen kohderyhminä ei ole erikseen mainittu toimintapiiriin kuuluvia ja vapaakirjan saaneita henkilöitä. Arvioidessaan tiedonantovelvollisuuden toteuttamistapaa ennakkopäätöksessä KKO:2013:67 korkein oikeus huomautti, että eläkesäätiön tulee olla tietoinen niistä henkilöistä, jotka se on vakuuttanut ja joiden mahdollisesta eläkkeestä se on vastuussa. Korkein oikeus katsoi, että vaikka eläkesäätiö voi sääntöjensä mukaisesti olosuhteiden niin salliessa tiedottaa postitiedonantoa kevyemmillä tavoilla, on tiedonantotavan oltava sellainen, että se vallitsevissa olosuhteissa myös tavoittaa vakuutetut. Lähtökohtana on korkeimman oikeuden mukaan, kuten hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu, henkilökohtainen tiedonanto.

A:n tapauksessa on riidatonta, että eläkesäätiö ei ole ennen täytettäväksi lähetettyä eläkehakemusta toimittanut A:lle henkilökohtaisesti mitään tietoja 1.6.2006 jälkeen tai sen jälkeen, kun vapaakirja on hänelle annettu. Vapaakirjasta ei ilmene oikeus varhennettuun lisäeläkkeeseen.  A:lla ollut 55 vuoden iästä lukien eläkesäätiön sääntöihin perustuva oikeus vaihtaa vapaakirjansa varhennetuksi lisäeläkkeeksi. Vakuutuslautakunta toteaa, että lisäeläkkeen varhentamisen tarkoituksenmukaisuus vaihtelee erityisesti vakuutettujen henkilöiden työurien ja elämäntilanteiden erilaisuuden johdosta. Joillekin vakuutetuille varhennettu lisäeläke voi olla taloudellisesti tai muiden seikkojen johdosta tarkoituksenmukainen. Vaikka A ei ollut vielä saavuttanut eläkesäätiön sääntöjen nojalla häntä koskevaa 60 vuoden vanhuuseläkeikää, on hänelle ollut eläkesäätiön sääntöihin perustuva valintamahdollisuus hakea varhennettua lisäeläkettä. A:n tarve saada tietoja tästä valintamahdollisuudesta rinnastuu tilanteeseen, jossa henkilö on jäämässä vanhuuseläkkeelle tai jokin muu etuus on erääntymässä. Vakuutetun tietämättömyys valintamahdollisuuden olemassaolosta voi johtaa hänen näkökulmastaan oikeudenmenetykseen.

Vakuutuslautakunta pitää uskottavana, että eläkesäätiön säännöt ovat olleet saatavissa internetissä 1.6.2006 alkaen. Arvioidessaan eläkesäätiön tiedonantovelvollisuuden toteuttamistapaa A:n tilanteessa lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että lisäeläkedirektiivissä pidetään erittäin tärkeänä eläkejärjestelmän jäsenille tarjottavaa riittävää tietoa. A:n on jäänyt pois eläkesäätiön toimintapiiristä vuonna 1990. Vakuutuslautakunta ei pidä A:n osalta eläkesäätiön käyttämää tiedonantotapaa, jossa eläkesäätiön säännöt ovat olleet saatavilla internet-sivuilta, menettelynä, joka riittävän tehokkaasti tavoittaisi vakuutetun. Tapauksessa jää selvittämättä, että eläkesäätiön sääntöjen osalta käyttämä tiedonantotapa olisi tavoittanut A:n tai, että häntä muuten olisi tiedotettu varhennettua lisäeläkettä koskevasta valintamahdollisuudesta.

Edellä todetun ja ennakkopäätöksen KKO:2013:67 oikeusohjeen huomioiden Vakuutuslautakunta katsoo, että eläkesäätiö ei ole valitsemallaan tiedoksiantotavalla kyennyt täyttämään 49a §:n 1 momentin mukaista tiedotusvelvollisuuttaan. Muun selvityksen puuttuessa lautakunta katsoo tämän johtaneen siihen, että A ei ole tullut tietoiseksi valintaoikeudestaan varhennettuun lisäeläkkeeseen. Lautakunta pitää selvitettynä, että A:lle on voinut aiheutua menetys tiedonantovelvollisuuden täyttymättömyyden johdosta.   

Lisäeläkkeen tai sitä vastaavan hyvityksen takautuva suorittaminen

Tapaukseen sovellettavien eläkesäätiön sääntöjen mukaan eläkettä ei suoriteta takautuvasti pitemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta. Säännöt eivät sisällä määräystä tämän ajan harkinnanvaraisesta pidentämisestä. Eläkesäätiölaissa ei ole säännöstä eläkesäätiön vahingonkorvausvastuusta vapaakirjan saaneita henkilöitä kohtaan. Nämä seikat eivät kuitenkaan estä arvioimasta sitä, muodostuuko eläkesäätiölle eläkesäätiölain 49 a §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella vastuu vahingonkorvausperusteella.

Eläkesäätiön ja työntekijän välillä ei ole sopimussuhdetta, vaan työntekijän oikeus saada lisäeläkettä perustuu työsopimukseen. Eläkesäätiön mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus vapaakirjan saanutta henkilöä kohtaan jää näin ollen vahingonkorvauslain varaan.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Eläkesäätiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä aiheutuneet menetykset ovat varallisuusvahinkoa eli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä mainittua taloudellista vahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Näin ollen mainitun lainkohdan mukaan, koska mahdollista vahinkoa ei ole aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla eikä kysymys ole ollut julkisen vallan käyttämisestä, eläkesäätiön vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksenä on se, että vahingonkorvauksen maksamiselle on olemassa erittäin painavia syitä.

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO:2013:67 katsonut, että eläkesäätiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti muodosti sanottuun tapaukseen sovellettujen eläkesäätiön sääntöjen mukaisen pätevän syyn maksaa eläkettä takautuvasti kuutta kuukautta pidemmältä ajalta. Vaikka lisäeläkejärjestelyt perustuvat vapaaehtoisuuteen, lisäeläkkeillä ja määräytymisellä on kiinteä yhteys työntekijän työeläkelakien mukaiseen eläkeoikeuteen. Lisäeläkeoikeudella voi olla työntekijöiden taloudellisen turvallisuuden ja aseman kannalta keskeinen merkitys.

Eläkesäätiön säännöissä ei ole mainintaa siitä, että eläkettä voitaisiin maksaa takautuvasti kuutta kuukautta pitemmältä ajalta painavan syyn johdosta. Tässä tapauksessa lautakunta kuitenkin katsoo selostamillaan perusteilla, että on olemassa vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisia erittäin painavia syitä A:lle aiheutuneen varallisuusvahingon korvattavuudelle.

A:lle mahdollisesti aiheutuneen vahingon määrän selvittämiseksi Vakuutuslautakunta suosittaa eläkesäätiötä ensi vaiheessa esittämään laskelman A:lle siitä, minkä tasoiseksi hänen varhennettu eläkkeensä olisi muodostunut, jos hän olisi hakenut sen alkamaan 1.1.2010 lukien. Vahingon määrää laskettaessa eläkesäätiöllä on oikeus tehdä eläkkeen määrästä täysimääräinen varhennusvähennys, joka jää myös eläkesäätiön sääntöjen mukaisesti pysyväksi A:n eläkkeessä. Jos A nämä laskelmat saatuaan pitäytyy vaatimuksessaan, lautakunta suosittaa eläkesäätiötä maksamaan A:lle viivästyskorkoineen vahingonkorvauksena sen erotuksen, joka muodostuu 1.1.2010 alkavaksi lasketun eläkkeen kokonaismäärästä ja A:lle tähän mennessä maksetusta lisäeläkkeestä.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa eläkesäätiötä antamaan A:lle laskelman hänen varhennetun eläkkeensä määrästä 1.1.2010 lukien sekä maksamaan A:lle hänen näin valitessaan vahingonkorvausta lisäeläkettä vastaavan määrän edellä kuvatun mukaisesti.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Melander

Sihteeri Korkeamäki

Jäsenet:

Ahlroth
Kaitemo
Kummoinen
Niklander
Sibakov