Tapahtumatiedot

Valittajana oleva toiminnanharjoittaja A harjoittaa Internet-sivujensa mukaan lannoituksen suunnittelutyötä, lannoitteiden maalevitystä, tuhkan vastaanottoa, kuljetusten järjestelyä sekä varastointi-, lastaus- ja kuljetusratkaisujen suunnittelua. Lisäksi yhtiö harjoittaa lannoitusta ilmasta käsin.

A oli ottanut ilmailulaissa säädetyn pakollisen vastuuvakuutuksen kattamaan ilmailussa aiheutuneita vahinkoja. Tämän lisäksi A oli ottanut vapaaehtoisen vastuuvakuutuksen, johon sisältyi rajoitus­ehto 3.2.14, jonka mukaan vahinkoa ei korvata, jos se on aiheutunut ilma-aluksen käyttämisestä.

A oli 12.8.2011 levittänyt helikopterilla lannoitetta metsään ilmalannoittimella. Tällöin lannoituslaitteesta oli pudonnut lannoitetta erään henkilöauton päälle. Henkilöautolle aiheutuneiden vahinkojen määrä oli jäänyt alle ilmailulain mukaisen pakollisen vastuuvakuutuksen omavastuun määrän. Korvausta autolle aiheutuneesta vahingosta haettiin A:n ottamasta vapaaehtoisesta vastuuvakuutuksesta.

A oli käyttänyt vastuuvahingon selvittelyssä erään vakuutusmeklaritoimiston palveluksia ajalla 17.8.-26.9.2011. Kyseinen vakuutusmeklaritoimisto oli laskuttanut A:lta 31.10.2011 näistä palveluksistaan 9,9 tunnilta á 200 €/h yhteensä 1.980 euroa (alv 0%). A oli vaatinut, että vakuutusyhtiö korvaa sille myös nämä kustannukset.

Vakuutusyhtiö oli antanut korvauspäätöksen 22.9.2011 sekä käsitellyt asiaa uudelleen 21.11.2011. Yhtiö oli evännyt korvauksen katsoen, että kysymys on rajoitus­ehdossa korvausvastuun ulkopuolelle rajatusta tilanteesta eli ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun aiheutuneesta vahingosta. Yhtiön mukaan rajoitusehto 3.2.14 ei ollut sellainen olennainen vakuutusturvan rajoitus, johon olisi tullut kiinnittää erityisesti huomiota.

Vakuutusyhtiö on kuitenkin maksanut A:lle tämän käyttämän vakuutusmeklaritoimiston toimenpiteistä ajalta 19.9.-22.9.2011 aiheutuneet kustannukset, yhteensä 580 euroa, sillä perusteella, että yhtiö oli ilmoittanut A:lle virheellisesti 19.9.2011, että vahinko olisi korvattava vastuuvakuutuksesta. Tämä tieto on sittemmin oikaistu korvauspäätöksellä 22.9.2011. Yhtiö on tällä perusteella korvannut tekemänsä virheen johdosta A:lle aiheutuneen vahingon.

A valitti 20.12.2011 yhtiön päätöksestä lautakuntaan ja pyysi ratkaisusuositusta asiasta.

Lautakunta käsitteli asiaa alustavasti kokouksessaan 8.10.2012 ja päätyi pyytämään vakuutusyhtiöltä vakuutustarjouksen ja vastauksen sekä selvityksen siitä, miten yhtiö oli täyttänyt rajoitusehtoa 3.2.14 koskevan, VSL 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa.

Vakuutusyhtiö teki 30.1.2013 uuden korvauspäätöksen, jossa yhtiö maksoi kaikki korvaukset vaaditun mukaisesti, kuitenkin siten, että A:n käyttämän vakuutusmeklaritoimiston 31.10.2011 päivätyn laskun toimenpiteitä ajalta 17.8.-7.9.2011 ei ole korvattu. Korvaamatta jäänyt määrä on tältä osin 1.010 euroa. Edellä mainittujen käsittelyvaiheiden jälkeen lautakunnassa esillä oleva kiista on rajautunut tämän laskuosuuden korvattavuutta koskevaksi.

A:n kirjelmä 8.5.2013

A on, saatuaan tiedokseen yhtiön 30.1.2013 antaman uuden korvauspäätöksen, pyytänyt 8.5.2013, että sen valitusasian käsittelyä jatkettaisiin korvaamatta jääneen vakuutusmeklaritoimiston laskun osan osalta. A:n mukaan sille on aiheutunut vakuutusyhtiön toiminnan johdosta lisäkustannuksia ”normaalista sujuvasta vakuutuskorvauskäsittelystä poiketen meklaripalkkion verran kokonaisuudessaan”.

Vakuutusyhtiön lisävastine 15.5.2013

Yhtiö on muuttanut pääasiassa antamansa hylkäävän korvauspäätöksen myönteiseksi. Yhtiö on myös katsonut, että vakuutusmeklaritoimiston laskusta 31.10.2011 tulevat korvattaviksi jälkimmäinen toimenpide päivämäärältä 8.9. sekä sen jälkeiset toimenpiteet.

Yhtiö ei ole maksanut A:lle vahingonkorvausta toimenpiteistä 17.8.-7.9.2011. Nämä toimenpiteet ovat olleet normaalia vahinkotapahtuman hoitamista ja ne olisivat aiheutuneet joka tapauksessa, vaikkei yhtiö olisi tehnyt virheellistä korvauspäätöstä. Vakuutusmeklarin käyttäminen vakuutusasian hoitamisessa on vakuutuksenottajan oma valinta, eivätkä siitä aiheutuvat kustannukset ole vakuutusyhtiön korvattavia.

Lautakunnan käytettävissä oleva selvitys

Lautakunnalla on ollut käytettävissä:

• vahinkoilmoitus 17.8.2011
• lasku 31.10.2011 (vakuutusmeklari)
• sähköpostiviestit 29.8.2011, 30.8.2011, 31.8.2011, 1.9.2011, 8.9.2011, 12.9.2011, 19.9.2011, 22.9.2011, 7.11.2011
• korjauskustannuslaskelma 19.8.2011 sisältäen varaosaerittelyn ja maa­lauserittelyn
• vakuutuskirja 20.10.2011
• sivu 7 jostakin vakuutusyhtiön asiakirjasta 2.12.2011
• sivu 3 jostakin vakuutusyhtiön asiakirjasta
• vakuutusehdot 1.1.2011

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on tässä vaiheessa kysymys enää siitä, onko yhtiön maksettava A:lle vahingonkorvauksena vielä suorittamatta jäänyt osa vakuutusmeklaritoimiston 31.10.2011 päivätystä laskusta, eli siis toimenpiteet ajalta 17.8.-8.9.2011 (ensimmäiseen 8.9. päivän toimenpiteistä saakka).

Tapauksen arviointi

Vakuutusyhtiö on velvollinen noudattamaan sen ja vakuutuksenottajan välillä solmittua vakuutussopimusta. Vakuutusehtojen vastaisen korvauspäätöksen tekeminen merkitsee näin ollen sitä, että vakuutusyhtiö on rikkonut tuon sopimuksensa suhteessa vakuutuksenottajaan.

Lautakunnan käsityksen mukaan on sinänsä selvää, että vakuutusehtojen vastaisen korvauspäätöksen tehnyt vakuutusyhtiö on yleisten sopimusoikeudellista vahingonkorvausvastuuta koskevien periaatteiden valossa velvollinen korvaamaan virheellisen korvauspäätöksensä johdosta vakuutuksenottajalle aiheutuneen vahingon. Kysymys ei siis tässä yhteydessä ole vakuutusehtojen mukaisen vakuutuskorvauksen maksamisesta, vaan sopimusrikkomuksesta aiheutuvasta velvollisuudesta korvata sopimuskumppanille eli vakuutuksenottajalle aiheutuva vahinko vahingonkorvauksena.

Vakuutussopimuslain 70.1 §:ssä on säädetty, minkä ajan kuluessa korvauspäätös on annettava, ja 70.3 §:ssä puolestaan säädetään korvausratkaisun viivästymisen seuraamuksista. Vakuutussopimuslaissa ei ole erityistä säännöstä, jonka perusteella vakuutusyhtiö olisi vapautettu sopimusrikkomuksensa synnyttämästä yleisestä sopimusoikeudellisesta vahingonkorvausvastuustaan.

Vahingonkorvauksen saaminen sopimusrikkomuksen perusteella kuitenkin edellyttää, niin tässä kuin muissakin sopimusrikkomustilanteissa, että loukatulle osapuolelle on aiheutunut vahinkoa ja että tuo vahinko on syy-yhteydessä eli aiheutunut loukanneen osapuolen sopimusrikkomuksesta. Kumpikaan näistä vahingonkorvausvastuun perusedellytyksistä ei nyt käsillä olevassa asiassa täyty.

Lautakunnan käytettävissä olevasta selvityksestä ei ilmene, että vakuutusyhtiö olisi menetellyt tämän tapauksen korvauskäsittelyssään mitenkään olennaisesti eri tavoin kuin vastaavissa tilanteissa yleensä menetellään. Yhtiö on antanut ensin 19.9.2011 myönteisen korvauspäätöksen ja sen jälkeen 22.11.2011 kielteisen. Lautakunnan käsityksen mukaan vasta 22.11.2011 jälkeisenä aikana A:n puolella tarpeellisiksi katsotut toimenpiteet voivat edes teoriassa tulla arvioitaviksi sellaisina, joista A ehkä voisi olla oikeutettu vaatimaan sopimuskumppaniltaan vakuutusyhtiöltä vahingonkorvausta.

A on valinnut käyttää vakuutussopimuksen ja vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan itselleen kuuluvan vahinkotapahtuman selvittelyvastuunsa täyttämisessä ulkopuolista apua. Pelkästään tästä ei kuitenkaan seuraa, että A:lle olisi aiheutunut tuolta osin ylipäätään mitään korvauskelpoista vahinkoa.

Vakuutusyhtiö ei ole menetellyt nyt riidanalaisena ajanjaksona 17.8.-8.9.2011 moitittavasti siten, että se olisi ylipäätään velvollinen korvaamaan A:lle mahdollisesti aiheutunutta vahinkoa tuolta ajalta.

Vakuutusyhtiö ei siten ole velvollinen maksamaan A:lle ainakaan enempää vahingonkorvausta kuin minkä yhtiö on jo päätöksellään 30.1.2013 suorittanut.

Johtopäätös

Lautakunta katsoo, ettei A:lla ole oikeutta ainakaan enempään vahingonkorvaukseen, kuin minkä yhtiö on sille jo suorittanut.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Norros sekä jäsenet Eskuri, Karimäki, Korpiola ja Rusanen. Sihteerinä toimi Saarikoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA