Tapahtumatiedot

Selvityksen mukaan vakuutusyhtiö on v. 1994 korvannut lausunnonpyytäjän omakotitalon vesivahingon korjauskustannuksia.

Lausunnonpyytäjä on 15.4.2005 puhelimitse tehnyt korvaushakemuksen vakuutusyhtiölle ja on ilmoittanut, että huoneilmassa oli alkanut tuntua hajua pari kuukautta sitten. Tällöin vanhaan vahinkoon liittyen kirjattiin uusi vahinkonumero.

Vakuutusyhtiön päätökset

Korvauspäätöksen 27.4.2005 mukaan kosteuskartoituksessa rakennuksen kosteusvahinkojen syyksi on todettu wc:n puutteellinen ilmanvaihto, käyttövesiputkien ja wc-istuimen voimakas ”hikoilu” (kondenssivesi) ja wc:n pinnoitteiden puutteelliset tiivistykset. Putkivuotoa ei tutkimuksissa ole todettu. Vakuutuksessa on kondenssivettä ym. koskeva rajoitusehto. Vahinkoa ei korvata.

Päätöksen 11.1.2007 mukaan lausunnonpyytäjä on esittänyt, että makuuhuoneen vauriot ovat syntyneet vuoden 1994 vuotovahingon yhteydessä. Saadun selvityksen mukaan talossa oli v. 1994 pettänyt talojohdon liitos ja vettä oli päässyt rakenteisiin. Tuonaikaiset vahinkoasiakirjat on hävitetty kymmenen vuoden säilyttämisen jälkeen, joten tietoa vahingon tarkasta laajuudesta ei ole käytettävissä. On todennäköistä, että tuolloin on tehty kertakorvaussopimus niin, että vakuutuksenottaja itse hoitaa vahingon korjaamisen. Tietoa ei ole siitä, miksi makuuhuonetta ei tuolloin ole tarkistettu ja korjattu. Makuuhuoneen vauriot tulivat ilmi vasta vuonna 2005, kun huoneilman tunkkaisuuden syytä selvitettiin.

Makuuhuoneen osalta vakuutusyhtiö vetoaa vanhentumiseen, koska vanhasta vahingosta oli kulunut selvästi yli kymmenen vuotta ennen kuin korvausta oli haettu. Lisäksi vakuutusyhtiö pitää epäuskottavana, että vuonna 1994 vettä olisi päässyt rakenteisiin siten, että vaurioituneet eristeet vielä 11–12 vuoden jälkeenkin olisivat kosteita. Jos toisaalta vesimäärä olisi v. 1994 ollut niin runsas, se olisi todennäköisesti myös havaittu jo tuolloin.

Uudelleenkäsittelypyyntöön annetussa päätöksessä 30.10.2007 vakuutusyhtiö toteaa mm., että vahinkohetkellä 1994 voimassa olleeseen vuoden 1933 vakuutussopimuslakiin sisältyi samansisältöinen kymmenen vuoden vanhentumista koskeva lainkohta (29 §) kuin nykyisin voimassa olevaan lakiin. Lain kymmenen vuoden vanhentumisaika on ehdoton takaraja korvauksen hakemiselle, ja se kuluu umpeen siitä riippumatta, mistä syystä vaatimuksen esittäminen on viivästynyt. Määräaika alkaa kulua vahingon sattumisesta, vaikka vakuutettu ei olisikaan saanut tietoa vahinkotapahtumasta. Tässä tapauksessa v. 1994 vahinkotapahtumasta on yli kymmenen vuotta, ja oikeus korvaukseen on menetetty.

Lausuntopyyntö

Vakuutusyhtiö on korvannut v. 1994 osittain vesivahingon korjauskustannuksia. Tuolloin ei huomattu, että vesi olikin levinnyt makuuhuoneen puolelle. Lattiaremontin kulut tulee korvata.

Lausuntopyynnön liitteenä on mm. terveystarkastajan lausunto, jonka mukaan on erittäin todennäköistä, että v. 1993–1994 sattunut vesivuoto on aiheuttanut myös makuuhuoneen lattiarakenteiden vauriot.

Purkutöissä mukana olleen henkilön lausunnon mukaan lattiaeristeenä olevat kuitupurut olivat kosteat ja homeessa. Osin purut olivat muuttuneet ”mullaksi”.

Vakuutusyhtiön vastine

Ehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan mm. erilaisia putkivuotovahinkoja. Yleisissä sopimusehdoissa on voimassa olevaa vakuutussopimuslakia vastaava määräys kymmenen vuoden vanhentumisajasta. Yhtiö viittaa ns. vanhan vakuutussopimuslain 29 §:ään.

Sekä nykyisessä että vanhassa vakuutussopimuslaissa säädetty kymmenen vuoden vanhentumisaika asettaa takarajan korvauksen hakemiselle. Määräaika on ehdoton ja kuluu umpeen siitä riippumatta, mistä syystä vaatimusten esittäminen on myöhästynyt. Määräaika alkaa kulua vahingon sattumisesta, vaikka vakuutettu ei olisi saanut tietoa vahinkotapahtumasta. Kun tässä tapauksessa vahinkotapahtuman sattumisesta on yli kymmenen vuotta, korvausvaatimus on vanhentunut ja korvauksen hakija on menettänyt oikeutensa. Vanhentumisen vuoksi korvausta ei voida maksaa v. 1994 vuotovahinkoon liittyen.

Vakuutuslautakunnan lausunto

Vakuutussopimuslain (543/1994) 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Ns. vanhan eli vuoden 1933 vakuutussopimuslain 29 §:n mukaan jos se, jolla on vakuutussopimukseen perustuva saaminen, ei ole laillisesti hakenut sitä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tietää, että saaminen oli käynyt maksettavaksi, ja viimeistään kymmenen vuoden kuluessa saamisen erääntymisestä, olkoon oikeutensa menettänyt. Velkomiseksi katsottakoon myöskin se, että saamista koskeva asia on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi.

Tapauksessa lausunnonpyytäjä on vaatinut omakotitalonsa makuuhuoneen lattiaremontin korvaamista. Hän katsoo, että makuuhuoneen rakennevauriot johtuvat v. 1994 vuotovahingosta, johon liittyviä korjauskustannuksia vakuutusyhtiö on tuolloin korvannut. Uudesta vahinkoepäilystä vakuutusyhtiölle on selvityksen mukaan ilmoitettu 15.4.2005 ja siitä epäilyksestä, että makuuhuoneen vauriot johtuvat v. 1994 vuodosta, on ilmoitettu joskus ennen 11.1.2007 annettua päätöstä.

Vakuutusyhtiö on kieltäytynyt korvaamasta vahinkoa katsottuaan, että makuuhuoneen vaurioiden ja v. 1994 vuodon välinen syy-yhteys on epätodennäköinen ja joka tapauksessa oikeus saada vakuutuskorvausta v. 1994 sattuneen vahingon perusteella on vanhentunut.

Vakuutuslautakunta toteaa, että sekä ns. uuden että ns. vanhan vakuutussopimuslain mukaan vakuutuskorvausta tulee hakea kymmenen vuoden sisällä vakuutustapahtuman, tässä tapauksessa v. 1994 vuodon, sattumisesta. Tämä vanhentumisaika alkaa kulua vahingon sattumisesta siitä riippumatta, havaitaanko vahinkoa. Ääritapauksessa oikeus korvaukseen voi siis lain mukaan vanhentua jo ennen kuin vahingon sattuminen havaitaan.

Keväällä 2005 lain mukainen kymmenen vuoden määräaika oli vuoden 1994 vuotovahingon osalta jo ylittynyt. Tämän vuoksi Vakuutuslautakunta katsoo, että lausunnonpyytäjän oikeus saada korvausta v. 1994 sattuneen vahingon perusteella on vanhentunut. Lautakunta ei suosita korvausta.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale ja jäsenet Laapotti, Sario, Uimonen ja Vaitomaa. Sihteerinä toimi Raulos.


VAKUUTUSLAUTAKUNTA