Tapahtumatiedot

S.L. (s. 18.9.1949) oli ottanut 8.8.2000 vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, jonka eläkeajaksi sovittiin ikäväli 60 – 65 vuotta eli 1.10.2009 – 30.9.2014. Vakuutus tehtiin sijoitussidonnaisena ja vakuutusmaksut ohjattiin neljään eri rahastoon.

Vähän ennen eläkeajan alkua S.L. havaitsi vakuutussäästöjen määrän alentuneen n. 5000 euroa. Hän siirsi 6.3.2009 vakuutussäästöt kokonaisuudessaan lyhyen koron rahastoon, joka sijoittaa varansa valtioiden liikkeeseen laskemiin instrumentteihin. S.L. allekirjoitti 10.8.2009 eläkkeen alkamisilmoituksen, jonka mukainen uusi eläkeaika oli 1.10.2009 – 30.9.2011.

S.L. reklamoi 4.4.2011 vakuutuksen myyneelle pankille eläkevakuussäästöjensä arvon alentumisesta. Hänen mielestään pankin olisi kuulunut ottaa yhteyttä asiakkaaseen niin suuren romahduksen vuoksi, koska aikaa eläkkeeseen oli enää kolme kuukautta. Pankin olisi kuulunut tuoda esiin vaihtoehto, että eläkerahoja ei olisi ehkä kannattanut ruveta vielä nostamaan vaan jäädä odottamaan mahdollista nousukautta.

S.L. oli ottanut 2.7.2002 myös 3,5 laskuperustekorkoon sidotun säästöhenkivakuutuksen. Vakuutushakemuksen mukaan vakuutukseen oli määrä maksaa 1.682,00 euroa vuodessa tammikuuhun 2012 asti. Hakemuksen mukaan 15.2.2014 erääntyvän säästösumman oli määrä olla 21.978,49 euroa ja sen samoin kuin kuolemanvaraturvan edunsaajaksi S.L. oli määrännyt vuonna 1996 syntyneen M.V.:n.

S.L. nosti 23.9.2010 vakuutuksestaan 12.500 euroa uuteen säästöhenkivakuutukseen, joka tehtiin niin ikään laskuperustekorollisena. Vakuutusajan sovittiin kestävän 15.2.2017 saakka. Vakuutuksen säästösumman ja kuolemanvaraturvan edunsaajiksi S.L. määräsi 80 %:n osuudella M.V.:n ja 20 %:n osuudella vuonna 1988 syntyneen L.V.:n. Vakuutuksen ensimmäisen 17.2.2011 päivätyn vuositiedotteen mukaan vakuutussäästöjen määrä tuottoineen oli ollut 31.12.2010 veloitusten jälkeen 12.316,39 euroa.

S.L. oli tämän johdosta yhteydessä vakuutusyhtiöön, koska katsoi, ettei hänelle ollut annettu vakuutuksesta sitä tehtäessä kaikkia tarvittavia selvityksiä. Myyntitilanteessa oli korostettu, ettei maksettu summa 12.500 euroa missään tilanteessa pienene. Vakuutusyhtiö viittasi vastauksessaan 11.3.2011 siihen, että uusi vakuutus oli tehty lahjoitustarkoituksessa ja että vakuutus olisi tuottanut erääntyessään 15.2.2017. Siihen oli valittu laskuperustekorolliset säästöt. Vakuutus oli vielä tappiolla siksi, että vakuutusmaksusta oli peritty hinnaston mukainen 2 %:n maksupalkkio. Tuottamaan jäänyt osa maksusta kasvaa 1,7 % vuodessa (=2,5 % - 0,8 %). Plus miinus nolla tilanteeseen päästään noin 14 kuukaudessa. Yhtiö viittasi säästöjen kehityksestä esittämäänsä laskelmaan.

S.L. reklamoi 4.4.2011 pankille myös 2010 ottamastaan uudesta säästöhenkivakuutuksesta. Hänen mielestään muutosta ei olisi pitänyt tehdä, koska nyt uudesta vakuutuksesta aiheutuivat toiset kulut. Vakuutusta tehtäessä kuluista ei kerrottu ja vuoden kuluttua sijoitettu summa oli pienentynyt, vaikka varojen säilyminen olennaista. Ilmeni myös, että häneltä puuttui monta sellaista paperia, jotka hänen olisi kuulunut saada vakuutuksen tekohetkellä. Alkuperäisestä vakuutuksesta olisi maksettu vero vain tuotosta. S.L. katsoi tulleensa petetyksi ja vaati tilanteen korjaamista.

Vakuutusyhtiön vastaus

S.L.:lle sekä eläke- että säästövakuutuksista 9.5.2011 antamassaan vastauksessa vakuutusyhtiö totesi käsitelleensä reklamaatiot pankin puolesta, koska kysymys oli yhtiön myöntämistä vakuutuksista.  Eläkevakuutuksen ehtojen kohdan 7.1 mukaan vakuutuksenottaja määrää, minkä rahastojen arvonkehitykseen hän haluaa säästönsä sidottavan. Vakuutusyhtiöllä ei ole oikeutta tehdä muutoksia asiakkaan sijoitussuunnitelman ilman asiakkaan kirjallista pyyntöä.

Vakuutusyhtiö totesi lähettäneensä S.L.:lle puolivuosittain tiedon vakuutussäästöjen määrästä. Saamansa tiedon perusteella S.L. olisi milloin tahansa voinut tehdä muutoksia valittuihin sijoituskohteisiin. Vakuutus on otettu aikanaan vakuutusyhtiöstä eikä sitä ole myynyt pankki. Vakuutukseen ei ole tehty varainhoitosopimusta tai valtuutusta, jonka perusteella pankki olisi aktiivisesti voinut hoitaa säästöjen siirtoja asiakkaan puolesta. Näin ollen pankki tai vakuutusyhtiö eivät ole vastuussa S.L.:n valitsemien sijoituskohteiden arvon muutoksista.

Vakuutusyhtiön mukaan S.L. oli lisäksi 6.3.2009 tehnyt säästöjen siirron, jossa hän oli siirtänyt säästönsä neljästä rahastosta Valtiokorko kasvuun. Eläkeaika on alkanut 1.10.2009 eli noin seitsemän kuukautta ennen [ltk huom.: pitänee olla myöhemmin]. Näin ollen S.L. oli yhtiön näkemyksen mukaan siirtänyt säästöt ennen eläkeajan alkua turvalliseen kohteeseen.

Uuden säästöhenkivakuutuksen hakemuksessa 23.9.2010 S.L. oli allekirjoituksellaan vahvistanut tutustuneensa vakuutuksen vakuutusehtoihin, tuoteselosteeseen, hinnastoon sekä sopimuksen sisältöön. Perustekorkoinen säästäminen on hyvin turvallista. Vakuutuksen kulurakenne (lähinnä perittävä maksupalkkio) aiheuttaa sen, että jonkin aikaa vakuutuksen alusta säästömäärä on maksettua maksua matalampi, mutta sopimuksen päättyessä sovittuna aikana säästöt ovat positiiviset.

Kirjeessään 24.8.2011 vakuutusyhtiö viittasi vielä säästöhenkivakuutuksen osalta pankilta vakuutuksen myyntitilanteesta saamaansa selvitykseen. Selvityksessä todetaan, että myyntitilanteessa on käyty läpi vakuutuksen perustekorko, kulut mukaan lukien maksupalkkio ja muut vakuutuksen ominaisuudet.

Uusi vakuutus on tehty lahjoitustarkoituksessa ja siihen on valittu laskuperustekorko. Vakuutusmaksusta on peritty hinnaston mukainen maksupalkkio.

Hakemus on allekirjoitettu pankissa 23.9.2010. Hakemuksessa on allekirjoituksella vahvistettu, että vakuutuksen vakuutusehtoihin, tuoteselosteeseen, hinnastoon sekä hakemuksen sisältöön on tutustuttu. Tämän perusteella vakuutusyhtiö katsoi, ettei se ollut tehnyt virhettä.

Valitus

S.L. vaatii kirjelmissään pankkia ja vakuutusyhtiötä korjaamaan virheet. Hänen tulee saada hyvityksenä vähintään puolet eläkevakuutuksesta koituneesta 5.000 euron tappiosta. Sijoitusvakuutuksesta (säästöhenkivakuutus) S.L. vaatii toisen kerran otettujen kulujen palauttamista ja hyvitystä ylisuurista alkuperäisistä kuluista.

S.L. kertoo maksaneensa eläkevakuutusta 9 vuotta, kunnes juuri ennen säästöajan loppumista tapahtui hurja syöksy alas ja hän menetti noin 5.000 euroa. Vakuutuksesta perittiin kaikesta mahdollisesta kuluja, vuosittain myös hoitokuluja, vaan missä oli hänen kohdallaan pankin hoitava silmä. Eläkevakuutuksen tekohetkellä kerrottiin, että sen tekijä pitää siitä huolta. S.L.:n mielestä pankin olisi kuulunut olla häneen yhteydessä, koska rahat katosivat vain vähän ennen vakuutusajan päättymistä. Pankki ei myöskään evästänyt siitä, että loppurahoja ei olisi ehkä kannattanut ruveta heti nostamaan, vaan olisi kannattanut ehkä odottaa kurssien nousua.

Sijoitusvakuutusta tarkistettaessa virkailija ehdotti muuttamaan sijoituskohdetta. Tällöin S.L.:n ainoa elintärkeä kysymys oli, että rahat eivät missään vaiheessa vähene. Virkailija ei puhunut mitään toisista kuluista, eikä S.L. voinut kuvitellakaan, että samasta vakuutuksesta otetaan kuluja joka käänteessä. Hän ei olisi tehnyt säästöjen siirtoa, jos virkailija olisi sivulauseessakaan maininnut taas uusista kuluista, joista hän nimenomaan tuli valittamaan. Hän ei sijoittaisi näin pieniä summia sitä varten, että ne menevät suurelta osin kuluihin. Tarkoitus oli sijoittaa rahat siten, että ne tuottaisivat muutaman satasen korkoa, mitä säästötilillä ei saa nykyisin. Virkailija neuvoi tekemään siirron, joka pelastaisi hänen lastaan varten säästämänsä rahat. Tarvittavia papereita jäi myös tuolloin puuttumaan. Kaikki hänen saamansa paperit ovat pankin antamassa mapissa.

S.L. kertoo kyselleensä vakuutusten perään kunnon vastausta saamatta niin pankista kuin vakuutusyhtiöstäkin. On selvää, että asiakas menee pankkiin siinä luulossa, että virkailija neuvoo ja tietää. Tuskin monikaan asiakas itse valitsee sijoituskohteita. Hän ei itse todellakaan pysty määräämään, mihin rahastoon kannattaa sijoittaa. Eläkevakuutuksesta hän kysyi vakuutuksen tehneeltä virkailijalta silloin, kun vuosiraportista huomasin kurssien huonontumisen. Tällöin virkailija sanoi, että ei nyt kannata tehdä mitään. Vasta noin 3 kk ennen eläkkeelle lähtöäni pankin virkailija sanoi, että silloin olisi kannattanut tehdä niin ja niin! Onko tämä muka neuvomista, jos toinen sanoo toista ja toinen toista? S.L.:n mielestä hänen asiakkuuttaan myös vähäteltiin. Kaiken lisäksi hänelle tuli 8.8.2011 postissa alkuperäistä sijoitusvakuutusta koskeva lasku, vaikka oli sovittu, että laskuja ei enää lähetetä.

S.L. toteaa myös, että hänen vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta saamassaan selvityksessä sanotaan, että vakuutukseen ei ollut liitetty varainhoitosopimusta. Sellaista ei kuitenkaan ollut hänelle edes esitetty eikä hän tiennyt sellaista olevankaan. Jos vakuutuksen tekijä ei ole asiaa kertonut, niin kenen on vastuu? Selvityksessä, jonka hän sai, on maininta allekirjoituksesta. Käytäntö on tässäkin eri asia, sillä vakuutuksen tekijä kuittaa vain lyhyesti, että siihen tulee sinun allekirjoituksesi. Siinä tilanteessa asiakkaalle ei tule mieleen, mitä allekirjoitus loppujen lopuksi merkitsee. Vakuutuksenottajan mainitaan myös valitsevan rahastot, mihin tavallinen matti meikäläinen ei pysty. Tiukan paikan tullen vakuutusyhtiö voi paeta vastuuta tämän alle. Vakuutuksen tuoteselostetta hän ei ole nähnytkään. S.L. myös paljoksuu vakuutuksesta perittäviä palkkioita.

Kun hänen sijoitusvakuutustaan muutettiin, pankin virkailija-poika ei puhunut mitään toisista kuluista. Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan selvityksen mukaan pääsääntöisesti vakuutusyhtiöllä on todistustaakka siitä, että se on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa. Asiakkaalla ei tunnu kuitenkaan olevan mitään oikeuksia. S.L. pitää vakuutuksen tehneen virkailijan toimintaa huolimattomana ja katsoo, että tällainen virkailija voi tehdä muitakin töppäyksiä. S.L.:n mielestä hänen allekirjoituksellaan hakemuksessa ei ole merkitystä näyttönä, koska käytännössä ei ole mitenkään mahdollista lukea kaikkia kapulakielisiä tekstejä virkailijan puhuessa. Kukaan ei käytännössä toimi niin, että vaatisi lukuaikaa tai pyytäisi paperit kotiin luettavaksi. Pankin tulisi ehdottaa ja neuvoa tähän.

Vakuutusyhtiön vastine

Eläkevakuutus

Vakuutusyhtiö toteaa, että S.L.:n 8.8.2000 ottaman eläkevakuutuksen myyjänä on toiminut J.L. asiamiesyrityksestä. Vakuutus on myyty aikana, jolloin vakuutusyhtiö ei vielä tehnyt yhteistyötä pankin kanssa. Koska kyseinen eläkevakuutus ei ole ollut koskaan myynnissä pankissa, pankki ei tietosuojasyistä pysty edes näkemään S.L.:n vakuutuksen tietoja.

Vakuutushakemuksessa S.L. on vahvistanut allekirjoituksellaan vastaanottaneensa tuoteselosteen, hinnaston ja vakuutusehdot. Hän on vahvistanut tutustuneensa niihin sekä tämän sopimuksen sisältöön ja sitoutuvansa niitä noudattamaan. Esitteissä on aivan selvästi kerrottu se, että vakuutuksenottaja valitsee itse sijoituskohteet ja että vakuutuksenottaja itse kantaa vastuun valittujen sijoituskohteiden arvonkehityksestä.

Vakuutusyhtiö toteaa myös tiedustelleensa vakuutuksen myyneeltä J.L.:lta, mitä hän on myyntitilanteessa vakuutuksenottajalle kertonut. J.L. on vahvistanut, että hän on aivan selvästi myös suullisesti kertonut S.L.:lle, että vakuutuksenottaja valitsee itse sijoituskohteet ja että vastuu sijoituskohteiden arvonkehityksestä on vakuutuksenottajalla. Mitään varainhoitoa ei ole luvattu, eikä, kuten J.L. totesi, varainhoito edes millään tavoin ollut vanhoissa vakuutuksissa mahdollinen. J.L. muistaa myyntitilanteen hyvin, koska kysymyksessä on ollut hänen entinen aviopuolisonsa (avioero on tapahtunut vuosia ennen vakuutuksen myyntiä). J.L. oli hyvin yllättynyt siitä, että valitus oli nyt kohdistettu pankille, jolle asia ei hänen käsityksensä mukaan mitenkään kuulu. Kulut oli hinnastossa kerrottu asiakkaalle. Vakuutuksen kulurakenne on täysin normaali eikä mitenkään poikkea vastaavien vakuutusten kulurakenteesta.

Vakuutusyhtiön mukaan S.L.:lle on puolivuosittain toimitettu selvitys sijoituskohteiden kehityksestä. Hän olisi voinut milloin tahansa muuttaa valittuja sijoituskohteita ilmoittamalla siitä vakuutusyhtiöön. 6.3.2009 hän onkin siirtänyt säästöt valitsemistaan rahastoista Valtiokorkoon.

S.L. on 3.8.2009 myös allekirjoittanut eläkkeen alkamisilmoituksen, jossa yhtenä vaihtoehtona on hänelle tarjottu eläkeajan lykkäämistä. Lomakkeessa on teksti: "En halua nostaa eläkettä vielä, vaan haluan, että eläkeaikaa muutetaan." S.L. on kuitenkin ilmoittanut haluavansa aloittaa eläkkeen nostamisen alkuperäisenä eläkeaikana 1.10.2009, mutta lyhentänyt eläkeaikaansa alkuperäisestä päättymispäivästä 30.9.2014 päättymään 30.9.2011. Väite siitä, että hänelle ei olisi kerrottu mahdollisuudesta lykätä eläkeajan alkamista, ei näin ollen pidä paikkansa.

Esittämänsä perusteella vakuutusyhtiö katsoo, ettei sillä eikä myöskään pankilla ole korvausvelvollisuutta eläkevakuutuksen säästöjen arvonlaskusta, koska ko. arvonlasku on johtunut sijoitusmarkkinoilla tapahtuneista muutoksista, joihin vakuutusyhtiö ja pankki eivät ole voineet vaikuttaa.

Säästöhenkivakuutukset

Myös ensimmäisen säästöhenkivakuutuksen on 1.7.2002 myynyt J.L. asiamiesyrityksestä. Vakuutus on tehty lahjoitustarkoituksessa. Myös tämän vakuutuksen osalta S.L. vahvistaa allekirjoituksellaan tutustuneensa vakuutusehtoihin, 2.5.2001 päivättyyn hinnastoon ja sopimuksen sisältöön. Tässä vakuutuksessa säästöjen edunsaajana on alun perin ollut M.V., joka ilmeisesti on S.L.:n lapsi. Myöhemmin uuden vakuutuksen tekemisen yhteydessä tähän vakuutukseen on muutettu kaksi lasta edunsaajaksi.

Se, että pankissa on 23.9.2010 myyty asiakkaalle toinen vakuutus, on johtunut siitä, että S.L. on halunnut tehdä muutoksia edunsaajamääräykseen (uudessa vakuutuksessa on ollut jo alun perinkin kaksi edunsaajaa) sekä siitä, että S.L. on halunnut varmistaa lahjoituksen lahjaverottomuuden.

Tuloverolain [ltk huom.: pitänee olla perintö- ja lahjaverolain] 18 a §:n mukaan lahjana pidetään myös vakuutuksesta edunsaajamääräyksen nojalla vastikkeetta saatua vakuutuskorvausta. Tällaiset vakuutuskorvaukset ovat kuitenkin lahjaverosta vapaita siltä osin kuin niiden yhteismäärä kolmen vuoden aikana on enintään 8.500 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että lähiomaiselle voi kolmen vuoden välein erääntyvistä vakuutuksista erääntyä 8 500 euroa ilman, että saaja joutuu maksamaan summasta lahjaveroa. Jos samalta antajalta ei ole muuta verotettavaa lahjaa kolmen edeltävänä vuoden aikana, voi ilman lahjaveroa siirtyvä summa olla 12.499 euroa /saajana oleva lähiomainen.

Tästä syystä on tehty toinen vakuutus. Yhden vakuutuksen puitteissa ei em. summia olisi voitu eräännyttää saajalle lahjaverotta. Ensimmäinen vakuutus päättyy 15.2.2014 ja toinen vakuutus 15.2.2017. S.L. on itse halunnut näin toimia, koska hän on allekirjoittanut ko. uutta vakuutusta koskevat asiapaperit ja vahvistanut tutustuneensa sopimusta koskeviin asiakirjoihin sekä sopimuksen sisältöön.

Toisen vakuutuksen myyjä L.K. ei enää ole pankin palveluksessa, joten hänen kantaansa asiaan ei ole pystytty tarkistamaan. S.L. on ilmeisesti kokonaan unohtanut kahden vakuutuksen tekemisen perusteet ja lahjaverotukseen liittyvät säännöt (vaikkakin ne on läpikäyty muutosta tehtäessä ja myös sijoitusvakuutusten tuoteselosteissa). Se onko vakuutuksia yksi tai kaksi, ei ole vaikuttanut perittävän hoitopalkkion määrään millään tavoin. Molempien vakuutusten säästöt ovat sidottuina perustekorollisiin säästöihin.

Esittämillään perusteilla vakuutusyhtiö katsoo, ettei se eikä myöskään pankki ole korvausvastuussa säästöhenkivakuutuksista. Kun vakuutukset aikanaan erääntyvät tulevat ne olemaan tuotollisia, ellei nyt valittuihin sijoituskohteisiin tehdä myöhemmin muutoksia.

Asiakkaan lisäkirjelmä

S.L. uudistaa vaatimuksensa ja toistaa allekirjoitusasiasta toteamansa. Käytäntö on eri asia kuin se, mitä allekirjoitus todellisuudessa merkitsee. S.L. toistaa myös, ettei hän parhaalla tahdollakaan pystyisi itse valitsemaan sijoituskohteita. Hän korostaa, ettei J.L.:n kertomaa voi pitää luotettavana. S.L. kertoo miehensä S.V.:n olleen läsnä vakuutuksentekotilanteessa ja hän myös muistaa ja todistaa J.L.:n nimenomaan tähdentäneen, että hän pitää huolen vakuutuksesta.

S.L. huomauttaa J.L.:n varmaan muistaneen myös mainita, että noin vuotta ennen vakuutuksen päättymistä, "puolivuosittain toimitetun selvityksen sijoituskohteiden kehityksestä" - jälkeen he olivat soittaneet J.L.:lle neuvon toivossa. Hän sanoi, että ei kannata tehdä mitään. Se, kuuluuko vakuutus pankille vai mille instanssille, on yhdentekevää. Pääasia on se, että se kenelle vakuutus kuuluu, vastaa töppäilyistä.

Samoin sijoitusvakuutuksesta sanottiin pankissa, että edunsaajaksi on hyvä laittaa toinenkin lapsi 20 % ja 80 % verotuksellisista syistä. Pankissa asiaa hoiti silloin L.K., nuori mies, joten asia meni jo kättelyssä pilalle. S.L. toteaa koettaneensa mahdollisimman nopeasti selvitä pankista ja kurjasta tilanteesta pois. Varmasti sellaisessa tilanteessa unohtaa vakuutuksen tekemisen perusteet.

Toisessa kirjelmässään S.L. arvostelee lautakunnalle vielä sitä, että vakuutusyhtiön lakimies on kertonut hänen eläkevakuutustaan koskevan valitusasiansa vakuutusta tehneelle henkilölle. S.L.:n mielestä kyse on kuitenkin henkilökohtaisesta asiasta, joka ei kuulu vakuutuksen tekijälle. Asiaa pahentaa se, että vakuutuksen tekijänä on ollut hänen entinen miehensä.

S.L. ihmettelee lakimiehen toimintaa ja sitä miten hänelle aiheutunut vahinko korvataan, sillä:

1) Yhteydenotto vakuutuksen tekijään on ollut turha, sillä kuka oikeasti muistaa sanatarkasti, mitä on sanonut 11 vuotta sitten, varsinkin, kun ko. vakuutusmies on oletettavasti tehnyt yhdentoista vuoden aikana muitakin vakuutuksia.

2) Lakimiehen kirjeestä Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan 16.1.2012 (vakuutusyhtiön vastine lautakunnalle) saa käsityksen, että yhteydenotto lakimiehen ja vakuutuksen tekijän välillä on ollut puhelimitse. Tällöin S.L. ei tiedä, mitä kaikkea on puhuttu.

3) On helppo sanoa, että "muistan hyvin tuon vakuutuksen tekotilanteen jne.", mikä ei todista mitään.

Vakuutusyhtiön lisävastine

Vakuutusyhtiö toteaa Vakuutuslautakunnan normaaliin käytäntöön kuuluvan, että vakuutuksesta, jota asiakasvalitus koskee, pyydetään joko kirjallinen tai suullinen lausunto vakuutuksen myyjältä. Tämä on täysin normaali käytäntö ja näin toimivat kaikki vakuutusyhtiöt. Asiakasreklamaatio on koskenut myyjän toimintaa myyntitilanteessa ja sen jälkeen, joten siitäkin syystä yhteydenotto myyjään on ollut välttämätön.

Yhtiöllä on voimassaoleva asiamiessopimus vakuutuksen myyneen asiamiesyrityksen kanssa, joten on täysin luonnollista, että asiamieheen on voitu olla yhteydessä. Vakuutusyhtiön tiedossa ei ole ollut, että J.L. on ollut S.L.:n entinen aviopuoliso, eikä ole ollut mitään syytä asiaa epäillä, sillä heillä on eri sukunimet. Asia on selvinnyt vasta puhelun aikana. Asiakkaan valitus koskee suurelta osin pankin toimintaa, mutta tätä vakuutusta ei ole myynyt pankki, eivätkä ko. vakuutuksen tiedot tietoturvasyistä edes näy pankin tietojärjestelmissä.

Asiakkaan toinen lisäkirjelmä

S.L.:n mukaan normaalikäytäntö lienee, että vakuutuksesta valitustilanteessa pyydetään myyjältä lausuntoa. Olisi ollut ihan eri asia, jos lakimies olisi pyytänyt kirjallisen lausunnon, josta hän olisi saanut kopion, kuten muistakin papereista. Kenenkään vakuutuksen myyjän ei tarvitse tietää hänen valituksestaan. Pelkkä kirjallisiin kysymyksiin vastaaminen olisi riittänyt. J.L.:n ns. "lausunto" on perustunut mutumuistiin yhdentoista vuoden takaa. J.L. puhuu sujuvasti mitä puhuu, mutta hänellä on tekotilanteesta todistajana miehensä.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Ratkaistavat kysymykset

Vakuutuksenottaja S.L. on vaatinut lautakunnalle osoittamissaan kirjelmissä pankkia ja vakuutusyhtiötä korvaamaan puolet sijoitustappiosta, jonka hänen 8.8.2000 alkanut sijoitussidonnainen eläkevakuutuksensa on vähän ennen eläkeajan alkua 1.10.2009 aiheuttanut. S.L.:n mukaan tappion kokonaismäärä on ollut noin 5.000 euroa. S.L. on perustellut vaatimusta sillä, että hänen mielestään pankin olisi tullut kurssiromahduksen vuoksi ottaa häneen yhteyttä. Myös vaihtoehto lykätä eläkkeen alkamista olisi pitänyt tuoda esiin.

S.L. on valittanut myös 23.9.2010 ottamansa säästöhenkivakuutuksen kuluista vaatien niiden palauttamista. Hän on siirtänyt kyseiseen vakuutukseen 12.500 euroa aikaisemmasta 2.7.2002 alkaneesta säästöhenkivakuutuksestaan. S.L.:n mukaan vakuutuksesta aiheutuivat toiset kulut, joista ei vakuutusta tehtäessä kerrottu. Vuoden kuluttua sijoitettu summa oli pienentynyt, vaikka näin nimenomaan ei pitänyt käydä.

Sovellettavat lainkohdat

S.L.:sta palvelleet vakuutusasiamies J.L. ja pankin toimihenkilöt ovat toimineet vakuutuksia tarjotessaan ja niistä myöhemmin neuvoteltaessa vakuutus­yhtiön edustajina. Vakuutusyhtiö on vastuussa asiamiestensä menettelystä vakuutuksenottajaa kohtaan ja asiaan on ensisijaisesti sovellettava 1.7.1995 voimaan tullutta vakuutussopimuslakia (543/94).

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin (sellaisena kuin se on ollut voimassa puheena olevaa vakuutussopimusta tehtäessä laissa 543/94) mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

Lain 7 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle vuosittain tieto vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä. Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutuksenantajalla on tiedonantovelvollisuus sitä kohtaan, jolla on oikeus vaatia suoritusta vakuutuksenantajalta.

Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Mitä 1 momentissa säädetään, on 2 momentin mukaan vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus ja sijoitussidonnainen vakuutus  

Vakuutussopimuksen tekemistä edeltävästä vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta vakuutuksen hakijaa kohtaan säädetään vakuutussopimuslain 5 §:ssä. Lain mukaan vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot.

Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993 vp) mainitaan lain 5 §:n perustelujen kohdalla, että tarpeellisia ovat esimerkiksi tiedot vakuutuksenantajalla tarjolla olevista vakuutusmuodoista, vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista. Vakuutuksen ottamista harkitsevalle henkilölle on annettava riittävästi tietoja, jotta hän voi arvioida vakuutuksen tarkoituksenmukaisuutta, verrata tarjolla olevia vaihtoehtoja ja saada oikean käsityksen vakuutusturvan kattavuudesta.

Vakuutuksen valitsemiseksi hakijalle on mm. selvitettävä vakuutuksenantajalla tarjolla olevia vakuutusmuotoja ja vakuutuksesta perittävät maksut. Henkilövakuutuksista mainitaan erikseen, että vakuutusta hakevalle tulee selvittää mm. mahdollisen säästöosuuden kertyminen, vakuutuksen mahdollinen tuotto, mahdollisuudet muuttaa sopimusta ja maksujen lopettamisen seuraamukset. Tämän perusteella lautakunta on noudattamassaan käytännössä katsonut, että vakuutuksenottajalle on annettava vakuutuksen kustannuksista sellaiset tiedot, että hänellä on mahdollisuus muodostaa oikea kuva vakuutuksen hinnasta.

Puheena olevan vakuutussopimuksen tekemisen aikaan vakuutussopimuslaissa tai sen valmisteluasiakirjoissa ei ole erikseen käsitelty sijoitussidonnaista vakuutusta, sillä kyseinen vakuutusmuoto on tullut markkinoille aivan vakuutussopimuslain valmistelun loppuvaiheessa. Noudattamassaan käytännössä lautakunta on katsonut vakuutussopimuslakia koskevan hallituksen esityksen perusteella, että sijoitussidonnaista vakuutusta tarjotessaan vakuutuksenantajan tai sen edustajan on annettava vakuutuksen hakijalle myös vakuutukseen liitettävissä olevien eri sijoituskohteiden ominaisuuksista sellaiset tiedot, että vakuutuksen hakijalla on tietojen perusteella mahdollisuus valita sijoitustavoitteensa huomioon ottaen itselleen sopivat kohteet. Jos vakuutuksenottajalle esitetään vakuutuksen tuottoa koskevia laskelmia, on niistä käytävä selkeästi ilmi, että kyse on vain arviosta.

Edelleen lautakunta on katsonut, että vakuutuksenantajan tulee nimenomaisesti ja selkeästi kiinnittää vakuutuksenottajan huomiota siihen sijoitussidonnaisille vakuutussopimuksille luonteenomaiseen mahdollisuuteen, että vakuutukseen valittaviin sijoituskohteisiin kuuluvan sijoitusriskin vuoksi säästettäviä varoja voi tuoton asemesta myös menettää. Tällä tiedoilla on yleensä keskeinen merkitys vakuutuksenottajan taloudellisen turvallisuuden ja aseman kannalta.

Kun vakuutuksenantaja on menetellyt kuvatulla tavalla, se ei ole vastuussa siitä vakuutuksenottajalle sijoittajana normaalisti kuuluvasta riskistä, että sijoitussidonnaiseen vakuutukseen liitettäväksi tarjotut sijoituskohteet eivät jälkeenpäin tarkasteltuna olekaan antaneet arvioitua tuottoa tai että rahastosijoitukseen liittyvä riski rahasto-osuuksien arvon alenemisesta on toteutunut.

Tiedonantovelvollisuuden täyttämistapaa ei ole vakuutussopimuslain 5 §:ssä määritelty. Hallituksen esityksen mukaan tiedonantovelvollisuuden täyttämistapa riippuu vakuutuksen laadusta ja vakuutuksen ottamiseen liittyvistä olosuhteista. Pelkkien vakiovakuutusehtojen luovuttaminen ei riitä täyttämään tiedonantovelvollisuutta. Henkilökohtaista suullista tiedottamista ei kuitenkaan edellytetä. Yleensä voidaan pitää riittävänä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille momentissa edellytetyt tiedot.

Edellä kuvattu vakuutussopimuslain mukainen vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus ei poista vakuutuksenottajan velvollisuutta itsekin perehtyä tekeillä olevan vakuutussopimuksen sisältöön. Mikäli hän ei näin tee, hän on lain mukaan lähtökohtaisesti itse vastuussa tästä mahdollisesti aiheutuvista oikeudenmenetyksistä tai väärinkäsityksistä.

Asian arviointi

Asian käsittely Vakuutuslautakunnassa tapahtuu kirjallisesti, joten lautakunnan lausunto perustuu vain sen käytettävissä olevista asiakirjoista ilmeneviin tietoihin.

1) Vapaaehtoinen eläkevakuutus

S.L.:n valitus perustuu eläkevakuutuksen vakuutussäästöjen arvon alenemiseen vähän ennen sovitun eläkeajan alkamista 1.10.2009. Arvonalennus on johtunut sijoitussidonnaisena tehtyyn vakuutussopimukseen sijoituskohteiksi valittujen rahastojen rahasto-osuuksien arvon laskusta sijoitusmarkkinoilla tapahtuneen negatiivisen kehityksen vuoksi. Lautakunta toteaa, että vakuutussäästöjen mainitusta syystä aiheutunut arvon alentuminen on sijoitussidonnaisena tehdylle vakuutussopimukselle ominainen riski, josta vakuutusyhtiö ei ole vastuussa edellyttäen, että se on antanut ennen vakuutussopimuksen tekemistä vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksen luonteesta ja siihen valittavista sijoituskohteista edellä kuvatut tiedot.

Tässä tapauksessa S.L. on allekirjoittaessaan 8.8.2000 eläkevakuutusta koskevan hakemuksen vahvistanut samalla vastaanottaneensa vakuutuksen tuoteselosteen, hinnaston ja vakuutusehdot. S.L. on eri tahoille osoittamissa kirjelmissä kuitenkin kiistänyt saaneensa mainittuja asiakirjoja vakuutussopimusta tehtäessä ja korostanut sitä, ettei hänellä sopimuksentekotilanteessa ole ollut muutoinkaan riittävästi mahdollisuutta perehtyä vakuutussopimuksen sisältöön.

Lautakunta katsoo, että asiassa esitetyn todistelun kannalta S.L.:n allekirjoituksellaan vahvistamalle tiedolle vakuutushakemuksessa mainittujen asiakirjojen vastaanottamisesta on annettava oikeudellisesti vahva merkitys. Yleisenä lähtökohtana on, että merkitsemällä sopimusasiakirjalle allekirjoituksensa sopimusosapuolen katsotaan ilmaisevan hyväksyntänsä asiakirjan sisällölle. Tästä syystä sopimusosapuoli on myös velvollinen huolellisesti tarkastamaan sopimusasiakirjan sisällön ennen sen allekirjoittamista. Ellei tämä ole mahdollista, hänen tulee pidättäytyä allekirjoittamisesta. Mikäli myöhempi erimielisyys sopimuksen sisällöstä johtuu olennaisesti vain siitä, ettei sopijapuoli ollut riittävästi perehtynyt sopimukseen ennen sen allekirjoittamista, kuuluu vastuu syntyneestä tilanteesta perehtymisvelvollisuutensa laiminlyöneelle.

Selostamistaan syistä lautakunta katsoo tässäkin tapauksessa, että kun S.L. allekirjoittamalla eläkevakuutushakemuksen 8.8.2000 on vahvistanut vastaanottaneensa vakuutuksen tuoteselosteen, hinnaston ja vakuutusehdot, hän ei pelkästään oman myöhemmän kiistämisensä perusteella ole saattanut todennäköiseksi, että hän ei olisikaan vastoin antamaansa ilmoitusta saanut mainittuja asiakirjoja. Näin ollen S.L.:n on katsottava saaneen ennen vakuutussopimuksen tekemistä eläkevakuutuksestaan ainakin edellä mainituista asiakirjoista ilmenevät tiedot. S.L.:n tässä tapauksessa esittämästä sen paremmin kuin lautakunnan käytettävissä olevista asiakirjoista muutoinkaan ei ilmene, että S.L.:n mahdolliselle sopimusasiakirjoihin perehtymättömyydelle olisi ollut jokin hänestä riippumaton syy. 

Jo S.L.:n allekirjoittamasta vakuutushakemuksesta on selkeästi ilmennyt, että vakuutukseen maksettavat maksut tultaisiin sijoittamaan hakemuksessa yksilöityihin neljään sijoitusrahastoon. Vakuutuksen 1.1.1999 alkaen voimassa olleen tuoteselosteen perusteella on niin ikään ollut selvää, että kysymys on sijoitussidonnaisesta vakuutussopimuksesta. Erityisesti tuoteselosteen sivulla 6 otsikon ”Miten Rahasto-[…] eläkevakuutus toimii?” alla on todettu, että ”…päätät itse, miten eläkevakuutusmaksusi sijoitetaan. …Voit valita, mihin eri vaihtoehtoina olevien sijoitusrahastojen arvonkehitykseen eläkevakuutuksesi liitetään. …Tuotto määräytyy valitsemiesi rahastojen arvonkehityksen perusteella.”

Edelleen tuoteselosteen sivulla 8 otsikon ”Rahasto- [vakuutuksen] tuotto” alla on todettu: ”Tuotto perustuu valitsemiesi rahastojen arvonnousuun ja niiden mahdollisesti jakamiin voitto-osuuksiin. …eläkevakuutuksen arvo kehittyy valitsemiesi rahasto-osuuksien markkina-arvon mukaan. Sitä kuvaa vahvistettu noteeraus, jota voi seurata päivälehtien, taloussivuilta. Arvo voi nousta, mutta se voi myös laskea. Kun sijoitat [vakuutukseen], otat itse riskin eläkesäästösi kehittymisestä.” Riskitasoltaan sopivan sijoitusrahaston valintaa on käsitelty tuoteselosteen sivulla 9. Rahasto-osuuksien vapaata vaihtomahdollisuutta on käsitelty sivulla 11.

Selostetun perusteella lautakunta katsoo vakuutusyhtiön antaneen S.L.:lle eläkevakuutussopimusta tehtäessä asianmukaiset ja riittävät tiedot tarjoamansa sijoitussidonnaisen eläkevakuutuksen luonteesta ja vakuutukseen mahdollisen tuoton vastapainona liittyvästä vakuutussäästöihin kohdistuvasta riskistä menettää varoja.

Siltä osin kuin S.L. on esittänyt, että pankin tai vakuutusyhtiön olisi pitänyt ottaa häneen yhteyttä rahasto-osuuksien arvon alentumisen johdosta, lautakunta katsoo ensiksikin vakuutuksen tuoteselosteesta käyneen selkeästi ilmi, että vastuu vakuutukseen liitettävien rahastojen valitsemisesta sekä niiden mahdollisesta myöhemmästä vaihtamisesta kuuluu vakuutuksenottajalle itselleen. Vakuutusyhtiön ilmoituksen mukaan se on myös lähettänyt S.L.:lle puolivuosittain tiedon vakuutussäästöjen määrästä, mitä S.L. ei ole kiistänyt.

Lautakunnalle annettujen asiakirjojen perusteella S.L. onkin tehnyt eläkevakuutukseensa rahastojenvaihdon 6.3.2009 siirtäen vakuutussäästöt kokonaisuudessaan lyhyen koron rahastoon. Rahastojen vaihdon syy ei lautakunnalle annetuista asiakirjoista ilmene, mutta se on todennäköisesti liittynyt S.L.:n kuvaamaan vakuutussäästöjen arvon alentumiseen.

Lautakunta toteaa, että palvelu, jossa vakuutusyhtiö tai sen asiamiehenä toimiva pankki vakuutuksenottajan esittämällä tavalla seuraisivat asiakkaan sijoitussidonnaiseen vakuutukseen valitsemien rahastojen kehitystä ja antaisivat sen perusteella asiakkaalle oma-aloitteisesti toimenpide-ehdotuksia, ei tavanomaisesti kuulu sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin tai yleensäkään rahastosäästämiseen. Vakuutussopimuslaki tai muutkaan sijoituspalveluja koskevat säännökset eivät edellytä tällaisen palvelun tarjoamista sijoitussidonnaisen vakuutuksen yhteyteen. Tässä tapauksessa lautakunnan käytettävissä olevasta asiakirjaselvityksestä ei ilmene, että S.L. olisi myöskään erikseen sopinut tällaisesta poikkeuksellisesta palvelusta vakuutusyhtiön tai sen asiamiehenä toimineen pankin kanssa. Näin ollen asiassa ei ole näytetty, että vakuutusyhtiö tai sen asiamiehenä toiminut pankki olisivat menetelleet virheellisesti S.L.:n eläkevakuutuksen hoidossa.

S.L. on vielä katsonut, että vakuutusyhtiön olisi tullut esittää hänelle vaihtoehtona eläkkeen lykkäämistä osakekurssien mahdollisen myöhemmän nousun toivossa. Lautakunta toteaa, että S.L. on allekirjoittanut 10.8.2009 eläkkeen alkamisilmoitukseksi otsikoidun asiakirjan, jolla hän on vahvistanut eläkkeensä alkamisajankohdaksi 1.10.2009 ja päättymisajaksi 30.9.2011. Jo tämäkin S.L.:n ilmoitus on merkinnyt poikkeamista vakuutussopimuksessa alun perin sovitusta eläkeajasta, jonka on ollut määrä kestää 30.9.2014 saakka. Lomakkeen kyseinen kohta koskee jo otsikkonsakin mukaan eläkeajan muuttamista. Kohdan alussa on todettu: ”En halua nostaa eläkettä vielä, vaan haluan, että eläkeaikaa muutetaan.” Edelleen, ellei tarkka eläkeaika olisi vielä tiedossa, lomakkeella on suositeltu eläkkeen alkamisajan lykkäämistä vähintään kahdella vuodella.

Näin ollen S.L.:n on täytynyt olla eläkkeen alkamisilmoitusta antaessaan selvillä siitä, että myös eläkeajan lykkääminen olisi sopimuksessa mahdollista. Sikäli kuin S.L. on tarkoittanut perustaa valituksensa siihen, että häntä olisi tullut kehottaa eläkkeen lykkäämiseen nimenomaan sijoitusmarkkinoiden tulevan kehityksen perusteella, lautakunta toteaa jo edellä esittämiinsä perusteisiin viitaten, ettei markkinakehitys ole ollut edeltä käsin tiedossa eikä puheena olevan vakuutussopimuksen yhteydessä ollut sovittu sijoitusneuvonnasta tai muustakaan varainhoitopalvelusta, vaan eläkevakuutusta koskeva päätöksentekovastuu on kuulunut S.L.:lle. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole menetellyt asiassa tältäkään osin virheellisesti.

2. Säästöhenkivakuutukset

Lautakunta toteaa, että asiakirjojen mukaan S.L. on siirtänyt 23.9.2010 alkaneeseen säästöhenkivakuutukseen 12.500 euroa aikaisemmasta 2.7.2002 alkaneesta säästöhenkivakuutuksestaan. Samassa yhteydessä hän on määrännyt molempien vakuutustensa edunsaajiksi M.L.:n 80 %:n ja V.L.:n 20 %:n osuudella.

S.L. on esittänyt valituksessaan, ettei hän ole saanut asianmukaisesti tietoa 23.9.2010 ottamastaan toisesta säästöhenkivakuutuksesta perittäväksi tulevista kuluista. Vuoden kuluttua vakuutukseen sijoitettu summa oli pienentynyt, vaikka näin nimenomaan ei pitänyt käydä. S.L. ei ole tarkemmin esittänyt, millä perusteella hän olettanut 23.9.2010 ottamansa vakuutuksen olevan maksuton.

Lautakunta toteaa, että myös 23.9.2010 allekirjoittamallaan säästöhenkivakuutuksen hakemuksella S.L. on samalla vahvistanut tutustuneensa vakuutuksen vakuutusehtoihin, tuoteselosteeseen, hinnastoon sekä sopimuksen sisältöön. Samoin perustein kuin edellä eläkevakuutuksen osalta on todettu lautakunta katsoo, ettei S.L. pelkän myöhemmän kiistämisensä perusteella ole saattanut todennäköiseksi sitä, että hän vastoin allekirjoittamaansa ilmoitusta ei olisikaan saanut edellä mainittuja asiakirjoja vakuutussopimusta tehtäessä. Näin ollen hänen on katsottava saaneen vakuutussopimuksesta ainakin sanotuissa asiakirjoissa annetut tiedot.

Vakuutuksesta perittäviä kuluja on käsitelty vakuutuksen 1.10.2008 alkaen voimassa olleen tuoteselosteen sivulla 9. Tuoteselosteen mukaan vakuutuksen kulut ilmenevät erillisestä hinnastosta. Kulut määräytyvät mm. säästöjen suuruuden, vakuutetun iän ja sukupuolen sekä valitun henkivakuutusturvan mukaan. Vakuutukseen maksettuja maksuja ja vakuutussäästöjä alentavat hinnaston mukaiset kulut kuten maksuista vähennettävät maksupalkkiot, säästöistä vähennettävät hoitopalkkiot ja säästöistä sopimuksen päättyessä vähennettävä lunastuspalkkio.

Vakuutuksen 18.2.2008 alkaen voimassa olleen hinnaston mukaan maksetuista sijoitussidonnaisista ja vuosikorollisista vakuutusmaksuista veloitetaan maksupalkkiota 2 % 70 000 euron maksuihin asti. Hinnaston mukaan vakuutussäästöistä veloitetaan myös vuotuista hoitopalkkiota 0,8 % 70.000 euron säästöihin asti ja 0,3 % 70.000 euron ylittävästä säästön määrästä.

Vakuutuslautakunta katsoo, että edellä mainittuihin tuoteselosteeseen ja vakuutuksen hinnastoon normaalilla huolellisuudella perehtyessään S.L.:lla on ollut tilaisuus muodostaa itselleen oikea kuva vakuutuksen hinnasta. S.L. ei ole tarkemmin perustellut lautakunnalle sitä, minkä vuoksi hän oli olettanut 23.9.2010 ottamansa vakuutuksen olevan maksuton. Vakuutusta tehtäessä saamiensa asiakirjojen perusteella S.L.:n olisi kuitenkin pitänyt olla selvillä siitä, että vakuutusyhtiö tulisi perimään hinnaston mukaiset kulut myös hänen uudesta säästöhenkivakuutuksestaan.

Kuten vakuutusyhtiö on S.L.:lle 11.3.2011 lähettämässään kirjeessä selvittänyt, on vakuutuksen ensimmäisestä 17.2.2011 päivätystä vuositiedotteesta ilmennyt, että vakuutussäästöjen vakuutusmaksua alhaisempi määrä on johtunut olennaisesti vakuutusmaksusta peritystä kertaluoteisesta maksupalkkiosta. Palkkion periminen ja määrä oli selvitetty edellä mainituin tavoin S.L.:lle vakuutusta tehtäessä annetuissa asiakirjoissa.

Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole laiminlyönyt S.L.:ta kohtaan vakuutussopimuslain mukaista tiedonantovelvollisuuttaan hänen 23.9.2010 ottamansa vakuutuksen kuluista eikä vakuutusyhtiö sen vuoksi ole velvollinen niitä S.L.:lle palauttamaan.

S.L. on vielä lautakunnalle 7.8.2011 osoittamassaan kirjelmässä vaatinut hyvitystä ”ylisuurista alkuperäisistä kuluista”. S.L. ei kuitenkaan ole esittänyt lautakunnalle mitään perustetta sille, miksi ja millä tavalla hänen alkuperäisen 2.7.2002 ottamansa säästöhenkivakuutuksen kulut olisivat olleet vakuutusaikana ”ylisuuria” ja minkä vuoksi hän ei ollut huomauttanut jo kahdeksan vuotta voimassa olleen vakuutussopimuksen osalta tästä asiasta aiemmin. Myös kyseistä vakuutusta koskevan S.L.:n allekirjoittaman hakemuksen mukaan hänelle oli vakuutussopimusta tehtäessä luovutettu vakuutuksen hinnasto, jossa vakuutuksesta perittävät kulut eli 18.8.2001 alkaen voimassa olleen hinnaston mukaiset maksupalkkiot, hoitopalkkiot ja toimenpidemaksut on selvitetty. Lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan vakuutussopimuksesta perittävistä kuluista tältäkään osin.

Lopputulos

Edellä selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, etteivät vakuutusyhtiö ja sen edustajat ole menetelleet tässä asiassa tavalla, joka perustaisi S.L.:lle oikeuden saada hänen vaatimaansa korvausta eläkevakuutuksen aiheuttamasta sijoitustappiosta tai palautusta säästöhenkivakuutustensa maksuista.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen, jäsenet Ahlroth ja Kummoinen sekä varajäsen Sibakov. Sihteerinä toimi Isokoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA