Haku

VKL 665/03

Tulosta

Asianumero: VKL 665/03 (2004)

Vakuutuslaji: Kuljetusvakuutus

Ratkaisu annettu: 25.02.2004

Vanhentuminen

Vakuutuksenottajana oleva kuljetusliike suoritti 2. – 3.8.2002 R.J:n kuolinpesän muuttokuljetuksen Vaasasta Helsinkiin lausunnonpyytäjän luokse. Irtaimisto, joka oli pääasiassa pahvilaatikoihin pakattuna, oli ollut varastoituna Vaasan kaupungin yleisen edunvalvojan varastossa 3 – 4 vuotta.

Lausunnonpyytäjä tiedusteli 10.8.2002 päivätyllä kirjeellä vakuutuksenottajalta, miten tulee menetellä vakuutuskorvauksen saamiseksi tuhoutuneista esineistä. Kirjeessä ei eritelty tuhoutuneita esineitä eikä esitetty tarkempaa korvausvaatimusta. Vakuutuksenottaja ilmoitti lausunnonpyytäjälle, että irtaimisto oli ollut vakuutettuna koko varastoinnin ajan ja kehotti lausunnonpyytäjää ottamaan yhteyttä Vaasan kaupungin yleiseen edunvalvojaan. Lausunnonpyytäjä lähetti vakuutuksenottajalle 19.8.2002 päivätyn kirjeen, jossa hän edelleen tiedusteli toimintaohjeita korvauksen saamiseksi. Vakuutuksenottaja ilmoitti 25.8.2002 päivätyllä kirjeellä, että lausunnonpyytäjän tulee eritellä mahdolliset vauriot ja lähettää niistä lista vakuutuksenottajalle, joka sitten tekee vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöönsä. Lausunnonpyytäjän 10.9.2002 päivätyssä kirjeessä todettiin korvausvaatimuksen olevan 482 euroa tähän mennessä, kun läheskään kaikkia laatikoita ei ole vielä edes avattu. Lausunnonpyytäjä lähetti vahinkoluettelon vakuutuksenottajalle 16.9.2002. 6.11.2002 päivätyllä kirjeellä lausunnonpyytäjä vaati lisäksi asiointityöstä ja postituksesta aiheutuneita kuluja 336,90 euroa.
 
Korvausta vahingosta haettiin vakuutuksenottajan tiekuljetusvakuutuksen perusteella.
 
Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö viittasi tiekuljetussopimuslain 40a §:ään, jonka mukaan tavaran vähentymisestä tai vahingoittumisesta on tehtävä muistus rahdinkuljettajalle kohtuullisessa ajassa tavaran vastaanottamisesta. Jos tässä pykälässä tarkoitettu muistutus laiminlyödään, on kannevalta menetetty. Vakuutusyhtiö katsoi, että rahdinkuljettajalle ei tässä tapauksessa ole tehty muistutusta kohtuullisessa ajassa, minkä vuoksi kannevalta on menetetty eikä rahdinkuljettaja ole siten vastuussa vahingosta. Lakiin perustuvan vastuun puuttuessa ei vahinkoa korvata myöskään tiekuljetusvakuutuksesta.
 
Korvauspäätöksen liitteenä oli muutoksenhakuohje, jossa mainittiin mm. tiekuljetussopimuslain mukaisesta vuoden pituisesta vanhentumisajasta.
 
Asian myöhempi käsittely

Lausunnonpyytäjä lähetti vakuutusyhtiölle 26.11.2002 päivätyn kirjeen, jossa hän totesi, että rahdinkuljettajan työntekijä oli ilmoittanut hänelle kuljetusvaurioista kantaessaan tuhoutunutta irtaimistoa muuttoautosta 3.8.2002. Lausunnonpyytäjä ilmoitti vaurioista välittömästi vakuutuksenottajalle kirjallisesti 10.8.2002 ja sen jälkeen hän on reagoinut aina välittömästi kaikkeen, mitä rahdinkuljettaja on ehdottanut. Lausunnonpyytäjä viittasi aikaisempaan kirjeeseensä vakuutusyhtiölle 17.1.2003 lähettämässään uudessa kirjeessä.
 
Vakuutuksenottajalle 26.1.2003 lähettämässään kirjeessä lausunnonpyytäjä totesi, että siihen mennessä todettujen esinevaurioiden arvoarvio on 857 euroa. Liitteenä toimitetussa vahinkoluettelossa oli aiemmin todettujen vaurioiden lisäksi muita esinevaurioita. Lisäksi lausunnonpyytäjä vaati perintäkuluja 596 euroa.
 
Vakuutusyhtiö ilmoitti 4.2.2003 päivätyssä kirjeessään, että myöntämättä edelleenkään rahdinkuljettajan olevan vastuussa vahingosta, yhtiö on valmis, saadakseen asian loppuunkäsitellyksi, maksamaan vahingosta korvausta 482 euroa sillä edellytyksellä, että ko. tavarat ovat noudettavissa poishakua varten. Yhtiö pyysi lausunnonpyytäjää ilmoittamaan, milloin ja mistä se voi tapahtua.
 
Kirjeessään 6.2.2003 vakuutusyhtiölle lausunnonpyytäjä mm. pyysi vakuutusyhtiötä täsmentämään, mitä se tarkoittaa noudettavilla tavaroilla ja esitti toivomuksen, että kaikki yhtyvät sovintoon.
 
Lausunnonpyytäjä otti yhteyttä Kuluttajien vakuutustoimistoon, josta pyydettiin vakuutusyhtiötä tarkentamaan, millä perusteella yhtiö oli katsonut, ettei muistutusta ole tehty kohtuullisessa ajassa (kirje 18.2.20033).
 
Vastauksessaan Kuluttajien vakuutustoimistolle 31.3.2003 vakuutusyhtiö viittasi 4.2.2003 päivättyyn kirjeeseen, jossa yhtiö oli ilmoittanut suostuvansa maksamaan 482 euroa sillä edellytyksellä, että vaurioituneet tavarat ovat yhtiön halutessa noudettavissa poishakua varten. Yhtiö totesi, että vaurioituneet tavarat on lueteltu lausunnonpyytäjän 16.9.2002 päiväämässä kirjeessä. Varaus noutaa vaurioituneet tavarat koskee tavaroita, jotka ovat kärsineet kokonaisvahingon. Esim. tauluja, joista on suojalasi hajonnut, ei vaadita poishaettavaksi.
 
Kuluttajien vakuutustoimisto välitti lausunnonpyytäjälle em. tiedot 7.4.2003 päivätyllä kirjeellä, jossa vielä todettiin, että mikäli lausunnonpyytäjä vie asian tuomioistuimeen, tulee huomioida asian vanhentumisajat, jotka ilmenevät yhtiön antamasta muutoksenhakuohjeesta.
 
Vakuutusyhtiö lähetti lausunnonpyytäjälle tiedoksi Kuluttajien vakuutustoimistolle 31.3.2003 lähettämänsä kirjeen sekä myöhemmin 30.4.2003 ilmoitti vielä, ettei ollut saanut lausunnonpyytäjältä vastausta kyseiseen kirjeeseen ja pyysi tätä ilmoittamaan vastauksen tarjoukseen.
 
Kirjeessään 2.8.2003 vakuutusyhtiölle lausunnonpyytäjä totesi, että vaurioituneet esineet ovat siellä, mihin kuljetusliike on ne jättänyt eli lausunnonpyytäjän kotona, mikä on myös kaiken aikaa ollut kaikkien osapuolten tiedossa. Kukaan ei ole esineitä noutanut. Kirjeessään vakuutusyhtiölle 7.2.2003 lausunnonpyytäjä totesi esittäneensä vakuutuksenottajalle toistuvasti ja kirjallisesti vahinkoluettelot ja kuolinpesän pankkitilin. Hän ihmetteli, mihin kysymyksiin vakuutusyhtiö ei ole saanut vastausta ja mikä merkityksellinen tieto yhtiöltä puuttuu. Lisäksi hän ihmetteli, mikä täsmälleen on vakuutusyhtiön mainitsema tarjous, johon lausunnonpyytäjä voisi vastata.
 
Päätöksessään 11.8.2003 vakuutusyhtiö viittasi asiassa käytyyn kirjeenvaihtoon ja totesi, ettei ollut vieläkään saanut lausunnonpyytäjältä vastausta siihen, että hyväksytäänkö vakuutusyhtiön tarjous 482 euron korvauksesta korvausvaatimuksen loppuunsaattamiseksi. Yhtiö totesi, että tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan rahdinkuljettajalle esitetyt korvausvaatimukset vanhenevat vuodessa. Vuoden määräajan laskeminen alkaa tavaroiden vahingoittumistapauksissa tavaran luovutuspäivästä. Tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan korvauksenhakija voi pysäyttää vanhentumisajan kulumisen nostamalla kanteen tuomioistuimessa ennen korvausasian vanhentumista tai saamalla ajanpidennyksen rahdinkuljettajalta korvausvaatimuksen vanhentumisen estämiseksi.
 
Kyseisessä tapauksessa tavarat on luovutettu R.J:n kuolinpesälle 3.8.2002. Vakuutusyhtiön tiedossa ei ole, että kuolinpesä olisi nostanut kanteen vakuutuksenottajaa kohtaan 3.8.2003 mennessä. Vakuutusyhtiö, joka on hoitanut korvausvaatimuksen käsittelyä kuljetusfirman vastuuvakuuttajana, ei myöskään ole myöntänyt kuolinpesälle ajanpidennystä korvausasiassa 3.8.2003 jälkeiselle ajalle. Näin ollen korvausvaatimus vakuutuksenottajaa kohtaan tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan on vanhentunut, minkä takia vahinkoa ei voida korvata tiekuljetusvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö totesi, että koska korvausvaatimus on vanhentunut, niin yhtiön aikaisempi korvaustarjous ei myöskään enää ole voimassa.
 
Lausuntopyyntö

Lausunnonpyytäjä on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen asiassa. Hän katsoo, ettei vakuutusyhtiön perustelu ole rehellinen eikä hyväksyttävä, sillä vanhentumisajan loppuun asti oli voimassa myönteinen korvauspäätös eikä niin ollen ollut syytä eikä mahdollisuutta nostaa kannetta, johon vakuutusyhtiö viittaa. Kaikki relevantit tiedot kuten vahinkoluettelot, pankkitili ja tavaroiden osoite on ilmoitettu kuljetusliikkeelle. Tiedot olisi epäilemättä ilmoitettu vakuutusyhtiölle, mutta koska vakuutuksenottaja kieltäytyi antamasta tietoja vakuutuksestaan, vahingonkorvausvaatimukset kyseisine tietoineen oli osoitettava kuljetusliikkeelle, joka sitten on ilmoittanut tai laiminlyönyt ilmoittamiset vakuu­tusyhtiölle.
 
Lausunnonpyytäjä toteaa, että tietenkin korvaus on hyväksytty; koska sitähän juuri oli vaadittu. Epäselvänä lausunnonpyytäjän toistuvista tiedusteluista huolimatta on pysynyt, mitkä esineet vakuutusyhtiö olisi noutanut
pois nimeämäänsä rahasummaa vastaan. Esineet olisi ollut helppo nimetä toimitetuista vahinkoluetteloista, mutta vakuutusyhtiö antoi ajan kulua vastaamatta, jolloinvahingonkärsinyt ei voinut tietää, mikä oli yhtiön kanta vakuutuksenottajalle esitettyyn vaatimukseen.
 
Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö viittaa tiekuljetussopimuslain vanhentumissäännöksiin ja asiassa käytyyn kirjeenvaihtoon. Tässä tapauksessa irtaimiston muuttokuljetus oli päättynyt 3.8.2002, jolloin tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukainen vanhentumispäivä on ollut 3.8.2003. Kuolinpesä ei ole siihen mennessä nostanut kannetta vakuutuksenottajaa vastaan vanhentumisajan pysäyttämiseksi, eikä vakuutuksenottaja tai vakuutusyhtiö ole myöskään myöntänyt kuolinpesälle ajanpidennystä vanhentumisajan pidentämiseksi. Lisäksi on syytä huomauttaa, että lausunnonpyytäjän 2.8 ja 7.8.2003 päivätyt kirjeet, joissa lausunnonpyytäjä ei ota kantaan vakuutusyhtiön korvaustarjoukseen, ja joita yhtiö ei voi mitenkään ymmärtää hyväksyväksi vastaukseksi tarjoukseensa, ovat saapuneet yhtiölle vanhentumisajan jo mentyä umpeen. Edellä mainituin perustein vakuutusyhtiö katsoo, että kuolinpesän korvausvaade vakuutuksenottajaa kohtaan on vanhentunut 3.8.2003.
 
Vakuutusyhtiö huomauttaa vielä, että vanhentumisaika ei ole voinut tulla lausunnonpyytäjälle yllätyksenä, sillä hänelle ovat sekä vakuutusyhtiö että Kuluttajien vakuutustoimisto kertoneet vuoden vanhentumisajasta hyvissä ajoin ennen korvausasian vanhentumista.
 
Vakuutuksenottajan vastine
 
Vakuutuksenottajana olevan kuljetusliikkeen puolesta lautakunnalle on puhelimitse ilmoitettu, ettei sillä ole lisättävää asiaan.
 
Vakuutuslautakunnan lausunto
 
Tiekuljetusvakuutuksen ehtojen kohdan 1.1 mukaan vakuutus korvaa vakuutuskirjassa mainittujen kotimaisten tai kansainvälisten moottoriajoneuvolla tapahtuvien kuljetusten yhteydessä kuljetettavalle tavaralle tapahtuneesta katoamisesta, vähentymisestä ja vahingoittumisesta tai tavaran luovutuksen viivästymisestä aiheutuneet vahingot, joista vakuutettu on tiekuljetussopimuslain mukaan korvausvastuussa.
 
Tiekuljetussopimuslain 40a §:n mukaan kotimaisessa kuljetuksessa tavaran vähentymisestä tai vahingoittumisesta on tehtävä muistutus rahdinkuljettajalle tavaraa vastaanotettaessa, jos vähentyminen tai vahingoittuminen oli ulkoisesti havaittavissa ja muussa tapauksessa kirjallisesti seitsemän päivän kuluessa vastaanottamisesta. Jos vastaanottaja on kuluttajansuojalain 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettu kuluttaja, muistutus on tehtävä kohtuullisessa ajassa tavaran vastaanottamisesta. Jos tässä pykälässä tarkoitettu muistutus laiminlyödään, on kannevalta menetetty, jollei rahdinkuljettajan tai sen, jonka menettelystä hän vastaa, syyksi jää tahallisuus tai törkeä huolimattomuus.
 
Tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan tässä laissa tarkoitettua kuljetusta koskeva kanne on pantava vireille vuoden kuluessa tai, jos kanteen perusteena on tahallisuus tai törkeä huolimattomuus, kolmen vuoden kuluessa. Tämä määräaika alkaa, kun tavara on vähentynyt tai vahingoittunut tai sen luovutus on viivästynyt, tavaran luovutuspäivänä.
 
Tiekuljetussopimuslain 40a §:n mukainen muistutus tavaran vähentymisestä on tehtävä kohtuullisessa ajassa tavaran vastaanottamisesta. Laissa ei edellytetä yksilöidyn korvausvaatimuksen tekemistä. Muistutuksena voidaan pitää myös ilmoitusta siitä, että kuljetettava omaisuus on vahingoittunut. Yksilöityä korvausvaatimusta ei yleensä edes pystytä esittämään lain mukaisissa määräajoissa. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että lausunnonpyytäjä on, lähettäessään vakuutuksenottajalle 10.8.2002 tiedustelun vakuutuskorvausten saamisesta tuhoutuneiden esineiden osalta, määräajassa tehnyt tiekuljetussopimuslain 40a §:ssä tarkoitetun muistutuksen. Näin ollen ei voida katsoa, että lausunnonpyytäjä olisi tässä vaiheessa menettänyt kannevaltansa.
 
Tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan kuljetusta koskeva kanne on pantava vireille vuoden kuluessa tavaran luovutuspäivästä, tai mikäli kyseessä on tahallisuus tai törkeä huolimattomuus, kolmen vuoden kuluessa. Muussa tapauksessa asia on vanhentunut. Vanhentumisaika voidaan pysäyttää, mikäli rahdinkuljettaja tai sen vakuutusyhtiö myöntää ajanpidennystä. Tässä tapauksessa lausunnonpyytäjä ei ole nostanut kannetta tiekuljetussopimuslain mukaisessa määräajassa eikä myöskään hakenut ajan pidennystä. Näin ollen asia on vanhentunut eikä lausunnonpyytäjä voi enää nostaa kannetta vakuutuksenottajaa vastaan.
 
Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö on kuitenkin vanhentumisajan kuluessa tehnyt lausunnonpyytäjälle korvaustarjouksen. Osapuolten välisten väärinymmärrysten vuoksi lausunnonpyytäjä ei ole antanut kyseiseen tarjoukseen sellaista vastausta, jota vakuutusyhtiö olisi pitänyt myönteisenä. Osapuolten kirjeenvaihdosta (lausunnonpyytäjän kirje 6.2.2003) on kuitenkin ymmärrettävissä, että lausunnonpyytäjä on hyväksynyt vakuutusyhtiön tarjouksen riidattomana osuutena, mutta on pyytänyt tarkennusta siitä, mitä esineitä yhtiö haluaa itselleen. Näin ollen voidaan katsoa, että lausunnonpyytäjän ja vakuutusyhtiön välille on syntynyt sopimus riidattoman osan (482 euroa) osalta. Ottaen lisäksi huomioon sen, että lausunnonpyytäjällä ei vakuutusyhtiön tekemän korvaustarjouksen jälkeen ole ollut syytä epäillä, etteikö yhtiö kyseistä summaa maksaisi eikä vakuutusyhtiö ennen vanhentumisajan umpeutumista ole ilmoittanut lausunnonpyytäjälle, ettei se vanhentumisajan umpeuduttua enää katsoisi olevansa sidottu tekemäänsä tarjoukseen, lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön tulee suorittaa lausunnonpyytäjälle 4.2.2003 tekemänsä tarjouksen mukaisen korvauksen 482 euroa.
 
Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Sisula-Tulokas, jäsenet Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen sekä varajäsen
Kivikoski. Sihteerinä toimi Haapasaari.
 
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia