H.N. työskenteli sähköasentajana sähköverkon liitäntätöissä 3.3.2010. Kaapelikaivannossa noin 0,5 metrin etäisyydellä katkaistusta kaapelista seissyt H.N. sai reiteensä III asteen palovamman katkaistun kaapelin päästä syntyneestä valokaaresta.

Sairaalassa todettiin, että H.N:n oikeasta reidestä oli lähes sirkulaarisesti iho kuoriutunut ja punavalkealäiskäinen. Vamma ulottui pakaran alaosaan ja säären yläosaan, palovammaprosentti oli arviolta 10. Reisi oli lateraalisesti hieman pinkeä ja palovamma-alue tunnoton. Reuna-alueilla oli mustaa nokea. Alaraaja liikkui kaikkien nivelten osalta normaalisti. Oikean pikkusormen kärkijäsenessä oli pieni palovamma, josta iho oli kuoriutunut. Reiden todettiin olevan suhteellisen pehmeä ja suurelta osin tuntokin oli tallessa, reidessä oli lateraalisesti noin kämmenen kokoinen ruskehtava syvempi vamma-alue, josta tunto puuttui. H.N:lle tehtiin 8.3.2010 yleisanestesiassa toimenpide, jossa kuollut kudos poistettiin palaneilta alueilta ja lisäksi tehtiin ihonsiirto. Palovamma-aluetta hoidettiin päivittäisillä siteiden vaihdoilla. Pääosa ihosiirteistä tarttui kiinni ja H.N. kotiutettiin 22.3.2010. Palo­vamma-alueet paranivat normaalisti ja kontrollissa 7.4.2010 todettiin ihoaukileiden pienentyneen ja ihossa oli noin sentin levyisiä pieniä granuloivia aukileita. Jälkihoidossa käytettiin painetekstiilejä. Kontrollissa 8.9.2010 todettiin ihosiirteiden olevan täysin ummessa ja siistit. Polvessa oli hieman kiristyksen tunnetta. H.N. palasi töihin joulukuun alussa. Ongelmana oli oikean polvitaipeen lateraalipuolen paksu arpijuoste, joka haittasi mobilisaatiota. Polven liikelaajuudet olivat kuitenkin hyvät. Aamulla herätessä ja vähänkin pidempään istuessa polven ekstensio oli vaivalloista. Tämän vuoksi H.N:lle tehtiin vielä 21.2.2011 arven ihonsiirre sekä Z-plastia.

Korvausta H.N:lle aiheutuneesta henkilövahingosta haettiin sähköverkon haltijan vastuuvakuutuksen perusteella.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö totesi, että H.N:lle aiheutui tapaturmassa vaikea-asteinen palovamma eli III asteen palovamma. Sen on arvioitu olevan suuruudeltaan noin 10 prosenttia ihon pinta-alasta. Kyseessä on ollut paikallinen reiden alueelle rajoittunut vamma. Siihen ei liittynyt tajuttomuutta tai sydämen rytmihäiriöitä. Kaikki nivelet liikkuivat hyvin, vammaraajan sääri oli koskematon ja sydänfilmi oli normaali.

Vakuutusyhtiö totesi, että arvioitaessa vahingonkorvauslain mukaista kivusta ja särystä maksettavaksi tulevaa vahingonkorvauksen määrää, on apuna käytettävä liikennevahinkolautakunnan normeja ja suosituksia sekä henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia.

Liikennevahinkolautakunnan suositusten mukaisessa luokituksessa H.N:n vammat sijoittuvat luokkaan 4, vaikeat vammat. Luokan 4 vammoille on ominaista mm. että

• niiden hoito saattaa vaatia tehohoito-osastolla lyhytkestoista hengityskonehoitoa tai henkitorven avanteen,
• raajavammojen hoidossa tarvitaan vaativia kirurgisia toimenpiteitä (useiden murtumien kiinnitysleikkaukset, nivelen, raajan, verisuonten tai hermojen suurehko korjausleikkaus, laaja käsikirurginen leikkaus),
• jälkihoidossa tarvitaan murtuman kiinnitysvälineiden poiston lisäksi muita leikkauksia (esimerkiksi luunsiirto, raajojen korjausleikkaus),
• tarvitsevat sairaalahoitoa 3–8 viikkoa,
• toiminnallinen toipuminen vaatii yli 8 kuukautta,
• niiden jättämä pysyvä toiminnallinen haitta on merkittävä.

Vertailtaessa H.N:n vammojen vaatimaa hoitoa luokan 4 tunnusmerkkeihin, voidaan hänen vammansa sijoittaa luokan 4 alarajalle. Vamma on vaatinut sairaalahoitoa aluksi 3 viikkoa sekä korjausleikkauksen, minkä jälkeen liikkuvuus on palautunut lähes normaaliksi.

Liikennevahinkolautakunnan normien ja suositusten mukaan luokan 4 mukaisten vammojen haittakorvaus on 3.500–8.500 euroa.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaisessa luokittelussa H.N:n vammat sijoittuvat luokkaan ”Vaikea palovamma”. Suositusten mukainen korvaus vaikeasta palovammasta on 4.000–18.000 euroa. Arvioitaessa vaikeita palovammoja yleensä, voidaan H.N:lle aiheutuneiden vammojen katsoa sijoittuvan vaikeiden palovammojen luokassa keskimääräistä palovammaa lievemmiksi, mutta ei aivan vaikean vamman alarajalle.

Näiden kahden järjestelmän mukaiset korvaussuositukset johtavat erilaisiin lopputuloksiin. Vahingonkärsijöiden yhdenmukaisen kohtelun vuoksi tulee korvauksen määrää määriteltäessä ottaa huomioon molemmat suositukset. Liikennevahinkolautakunnan normien mukaan korvauksen määrän tulisi olla 4.500 euroa, kun taas henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaan korvausmääräksi tulisi 9.000 euroa. Ottaen huomioon sekä liikennevahinkolautakunnan normit ja suositukset, että henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset, vakuutusyhtiö katsoi oikean korvaustason olevan 7.000 euroa.

Valitus

Vahinkoa kärsinyt H.N. on tyytymätön vakuutusyhtiön kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta maksaman korvauksen määrään. Hänen oman käsityksensä mukaan oikea määrä olisi 19.000 euroa.

Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen mukaan tilapäisestä haitasta maksettava korvaus olisi tässä tapauksessa lähtökohtaisesti henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaan 9.000 euroa. Vakuutusyhtiö on kuitenkin katsonut, että vahingonkärsijöiden yhdenmukainen kohtelu edellyttää myös liikennevahinkolautakunnan normien huomioon ottamista, minkä vuoksi se on päätynyt 7.000 euron korvaukseen.

Vahinkoa kärsinyt toteaa, että liikennevahinkolautakunnan normit on tarkoitettu liikenneonnettomuuksien korvaamiseen. Liikenteessä liikkumiseen on lähes jokaisen käytännössä pakko osallistua, mutta liikenteessä liikkuminen tapahtuu yleensä liikkujan omassa intressissä eli hänen omia päämääriään palvellen. H.N:ää kohdannut tapaturma ei ole liittynyt ensisijaisesti hänen omassa intressissään harjoitettuun toimintaan, vaan toimintaan, jolla on pyritty tuottamaan taloudellista voittoa hänen työnantajalleen. H.N:ää ei tämän vuoksi voi rinnastaa liikennevahingon kärsijään eikä vahingonkärsijöiden yhdenmukainen kohtelu siksi edellytä ainakaan henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaisen 9.000 euron korvauksen alittamista.

Vakuutusyhtiö on ilmoittanut vahinkoa kärsineelle, että henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset perustuvat käräjäoikeuden päätöksiin, joista suurin osa on annettu tapauksissa, joissa vahinko on aiheutettu tahallisella rikoksella ja että rikosasioissa määrättyihin vahingonkorvauksiin voidaan katsoa vaikuttaneen rikoksen moitittavuusaste, joten voidaan myös katsoa, etteivät ne ole suoraan sovellettavissa siviiliperusteisiin vahingonkorvauksiin. Vakuutusyhtiö on ilmoittanut, että näiden syiden vuoksi henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset eivät täsmälleen sovi H.N:lle aiheutuneisiin vahinkoihin.

Vakuutusyhtiön viimeksi mainitun tulkinnan hyväksyminen johtaisi siihen kestämättömään lopputulokseen, että työtapaturmien uhrit joutuisivat aina odottamaan mahdollisen rikosprosessin päättymistä ennen korvausten vaatimista ja saamista.

Vahinkoa kärsinyt viittaa asiakirjoista ilmenevien vammojen ja hoitojen laatuun ja määrään ja pyytää lautakuntaa korottamaan korvauksen 19.000 euroksi tai ainakin 9.000 euroksi.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö toteaa, että H.N:lle suoritettavan korvauksen määrän arvioimiseksi on käytetty apuna sekä liikennevahinkolautakunnan normeja ja suosituksia, että henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia. Liikennevahinkolautakunnan suositusten mukaisessa luokituksessa H.N:n vammat sijoittuvat luokkaan 4, vaikeat vammat. Vertailtaessa H.N:n vammojen vaatimaa hoitoa luokan 4 tunnusmerkkeihin voidaan hänen vammansa sijoittaa luokan 4 alarajalle. Luokan 4 mukainen korvaus on 3.500–8.500 euroa.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaisessa luokittelussa H.N:n vammat sijoittuvat luokkaan ”Vaikea palovamma”. Suositusten mukainen korvaus vaikeasta palovammasta on 4.000–18.000 euroa. Arvioitaessa vaikeita palovammoja yleensä, voidaan H.N:lle aiheutuneiden vammojen katsoa sijoittuvan vaikeiden palovammojen luokassa keskimääräistä palovammaa lievem­miksi, mutta ei aivan vaikean vamman alarajalle.

Määriteltäessä korvausta tilapäisestä haitasta käytetään tällä hetkellä apuna molempia normistoja. Tässä tapauksessa korvauksen määrää määriteltäessä määriteltiin aluksi se, minkä suuruiseen korvaukseen kummankin järjestelmän mukaisesti päädyttäisiin. Liikennevahinkolautakunnan normien mukaan korvauksen määräksi tulisi noin 3.500–4.500 euroa. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukainen korvausten vaihteluväli on erittäin suuri, mikä hankaloitti korvausmäärän arvioimista. Lopulta päädyttiin tarkastelemaan vammoja ja suhteuttamaan ne yllä mainitulle vaihteluvälille, josta päädyttiin teoreettiseen 9.000 euron määrään. H.N:lle maksettuun korvauksen määrään päädyttiin ottamalla huomioon molemmat normistot.

Tarkasteltaessa nyt lähemmin henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten taustalla olevaa oikeudenkäyntiaineistoa selviää, että tuomioistuimissa tuomitut korvaukset palovammoista vaihtelevat 183 euron ja 7.500 euron välillä. Normistossa olevalle ylärajalle ei näytä aineiston perusteella olevan perusteita. Tausta-aineiston perusteella näyttää nyt siltä, että pelkästään asteikon perusteella määritelty teoreettinen korvaussumma on täysin vailla perusteita ja H.N:lle maksettu korvausmäärä näyttää oikeuskäytännön valossa olevan poikkeuksellisen korkea, ottaen huomioon, että H.N:n vamma sijoittuu vaikeiden palovammojen luokassa keskimääräistä palovammaa lievemmäksi.

Vahingonkorvausoikeudellisesti ajatellen lähtökohtana tulisi olla, että molempien korvausnormistojen tulisi johtaa samaan lopputulokseen. Henkilövahingon korvauksen ei tulisi olla riippuvainen siitä, miten vamma on aiheutunut. On vaikea perustella sitä, että työtapaturmasta aiheutuneesta vammasta saatava korvaus olisi lähes kolminkertainen siihen korvaukseen nähden, johon liikenneonnettomuudessa vammautunut olisi samanlaisen vamman johdosta oikeutettu. Lähtökohtana tulee olla, että samanlaisista vammoista maksettavien korvausten tulee olla kaikissa tilanteissa mahdollisimman samansuuruisia. Vahingonkärsijöitä on pyrittävä kohtelemaan yhdenmukaisesti. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vahingonkärsijöiden yhdenmukainen kohtelu edellyttää molempien normistojen soveltamista.

Vakuutusyhtiö pyytää Vakuutuslautakuntaa määrittämään, miten korvaus tilapäisestä haitasta on määriteltävä ottaen huomioon, että tällä hetkellä on olemassa kaksi itsenäistä normistoa korvausten määrän määrittämiseksi.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Henkilövahinkojen korvaamisesta säädetään vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä, jonka mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen mm. kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta sekä pysyvästä haitasta.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 c §:n mukaan kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrätään korvaus ottamalla huomioon erityisesti henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika.

Lautakunnan käytettävissä olevasta lääketieteellisestä selvityksestä ilmenee, että vahinkoa kärsinyt H.N. sai 3.3.2010 oikeaan reiteensä III asteen palovamman katkaistun kaapelinpään synnyttämästä valokaaresta. Oikeasta reidestä oli lähes ympäri reiden iho kuoriutunut. Vamma ulottui pakaran alaosaan ja säären yläosaan. Palovamman arvioitiin olevan suuruudeltaan noin 10 prosenttia ihon pinta-alasta. Lisäksi oikean pikkusormen kärkijäsenessä oli pieni palovamma, josta iho oli kuoriutunut. Vammaan ei liittynyt tajuttomuutta tai sydämen rytmihäiriöitä ja kaikki vahinkoa kärsineen nivelet liikkuivat hyvin. Palovamma-alueelta puhdistettiin kuollut kudos ja siihen tehtiin ihosiirteet. Ihosiirteet tarttuivat pääosin hyvin ja palovamma-alue parani normaalisti. Vahinkoa kärsinyt oli sairaalahoidossa lähes kolme viikkoa. Kontrollissa 28.4.2010 todettiin ihosiirrealueiden ja ihonottokohtien olevan jo varsin siistit ja rauhallisen näköiset. Jatkohoitona oli perusrasvaus ja lisäksi vahinkoa kärsinyt käytti painetekstiilejä. Vahinkoa kärsinyt palasi töihin joulukuun 2010 alussa tehden aluksi lyhyttä työpäivää. Ongelmana oli oikean polvitaipeen lateraalipuolen paksu arpijuoste, joka haittasi niin polven koukistusta kuin ojennustakin. Tämän vuoksi vahinkoa kärsineelle tehtiin vielä 21.2.2011 polvitaipeen alueelle ihonsiirto ja arven korjausleikkaus.

Vahingonkorvauslain mukaan kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrätään korvaus ottamalla huomioon erityisesti henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika.

Kyseistä lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 167/2003) mukaan haitalla tarkoitetaan vauriota, häiriötä tai hankaluutta, jota henkilövahinko eri tavoin aiheuttaa. Korvattavaa haittaa ovat ensinnäkin henkilövahingosta johtuvat epämiellyttävät aistimukset ja muut oireet kuten kipu ja särky. Korvattavaa haittaa on myös fyysisistä tai psyykkisistä syistä johtuva toiminnanvajavuus, esimerkiksi kykenemättömyys aistia tai liikkua normaalisti. Kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrätään korvaus kokonaisarvion perusteella. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 c §:ssä luetellaan ne keskeiset perusteet, jotka tulee ottaa huomioon määrättäessä korvausta tilapäisestä haitasta. Korvauksen määrä arvioidaan niiden mukaan objektiivisesti.

Hallituksen esityksen mukaan korvauskäytännön yhdenmukaisuuden turvaamiseksi korvausta määrättäessä on otettava huomioon henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset. Huomiota on aiheellista kiinnittää myös muihin yleistä korvauskäytäntöä sääteleviin normistoihin, kuten liikennevahinkolautakunnan normeihin ja ohjeisiin.

Henkilövahingon laatu ja vaikeusaste ovat ensisijaiset korvauksen määräämisen perusteet. Henkilövahingon laadulla tarkoitetaan sitä, millaisena vamma tai sairaus ilmenee. Henkilövahingon vaikeusasteella puolestaan tarkoitetaan sinänsä samanlaatuisten vammojen ja sairauksien keskinäisiä eroavuuksia. Esimerkiksi pirstaleisuuden vuoksi tavanomaista vaikea-asteisemman luunmurtuman aiheuttamasta kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta voidaan määrätä suurempi korvaus kuin samankaltaisen tyyppimurtuman perusteella yleensä.

Henkilövahingon edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika antavat hallituksen esityksen mukaan viitteen siitä, minkä laatuisesta ja kuinka vaikea-asteisesta henkilövahingosta on kysymys. Samanlaatuinenkin vamma tai sairaus saattaa kuitenkin vahinkoa kärsineen yksilöllisistä ominaisuuksista tai muista olosuhteista johtuen aiheuttaa erilaista hoidon tarvetta. Korvauksen määrässä voitaisiin ottaa korottavana tekijänä huomioon esimerkiksi se, että vamma on yksittäistapauksessa edellyttänyt pidempiaikaista sairaalahoitoa tai useampia leikkauksia kuin vastaava vamma yleensä vaatii.

Tilapäisen haitan kestoajalla tarkoitetaan aikaa henkilövahingon ilmenemisestä siihen saakka, kunnes siitä ei enää aiheudu vahinkoa kärsineelle kipua ja särkyä tai muuta tilapäistä haittaa. Haitan kestoaika riippuu yleensä henkilövahingon laadusta ja vaikeusasteesta. Samanlaatuisen vamman paraneminen saattaa kuitenkin eri henkilöillä kestää eripituisen ajan. Tämä voi johtua esimerkiksi vammaan tai sen hoitoon liittyvistä komplikaatioista. Korvauksen määrässä voidaan tämän vuoksi ottaa korottavana tai alentavana tekijänä huomioon se, että vammasta on aiheutunut tilapäistä haittaa tavallista pidemmän tai lyhyemmän ajan. Tilapäisen haitan tavallista pidempi kestoaika pitää kuitenkin olla todettavissa objektiivisin perustein. Korvausta ei yleensä ole aiheellista määrätä tavallista suuremmaksi esimerkiksi pelkästään sen vuoksi, että vahinkoa kärsinyt itse kertoo vammasta aiheutuneen kipua pidempään kuin vamman laatu ja vaikeusaste huomioon ottaen on tavanomaista.

Lääketieteellisen selvityksen mukaan vahinkoa kärsinyt sai korvattavassa vahingossa III asteen palovamman, joka käsitti lähes koko oikean reiden. Lääketieteellisen selvityksen mukaan III asteen palovammoja aiheutui noin 10 prosen­tille ihon pinta-alasta. Vahinkoa kärsineelle tehtiin tuhoutuneen kudoksen poisto ja ihonsiirto palovamma-alueelle. Hän oli sairaalahoidossa lähes kolme viikkoa ja vamma-alueita hoidettiin rasvaamalla ja siteiden vaihdoilla. Myös kotiutumisen jälkeen hoitona oli rasvaus ja siteiden vaihto sekä myöhemmin painetekstiilien käyttö. Vahinkoa kärsineelle tehtiin polvitaipeen arpikiristyksen vuoksi vielä toinen ihonsiirtoleikkaus, jossa arpea korjattiin. Töihin vahinkoa kärsinyt palasi 11 kuukauden kuluttua tapaturmasta.

Palovammat ovat erittäin kivuliaita vammoja. Palovamman hoitaminen edellyttää päivittäisiä puhdistuksia, jolloin vamma-alueet puhdistetaan vesipesulla tai mekaanisesti, haavapinnalle levitetään antiseptistä voidetta ja haava peitetään kuivilla sidetaitoksilla. Palovammapotilaiden omien kokemusten mukaan haavojen hoitoon liittyvä kosketuskipu on pahin mahdollinen kiputuntemus. Tässä tapauksessa vahinkoa kärsineellä oli palovammoja reiden ja polvitaipeen alueella, mistä aiheutui kivun lisäksi myös toiminnallista haittaa.

Liikennevahinkolautakunnan tai henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset eivät ole sitovia. Tilapäisen haitan määrän arvio perustuu kunkin tapauksen erityispiirteisiin. Suosituksia ja normeja voidaan käyttää korvauksen määrittämisen lähtökohtana, mutta yksittäistapauksessa korvauksen määrä perustuu aina kyseisen tapauksen erityispiirteisiin. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset perustuvat melko suppeaan aineistoon. Palovammojen osalta aineisto koostuu 21 tapauksesta, jossa pienin korvaus on ollut 183 euroa ja suurin 7.500 euroa. Korvauksen keskiarvo on ollut 1.935 euroa. Suosituksissa ei myöskään ole tarkemmin selostettu, millainen vamma on ollut perusteena korkeimpaan tuomittuun korvaukseen. Suosituksissa ei ole myöskään kerrottu, miksi em. aineistosta poiketen korkein vaikean palovamman korvausmäärä on asetettu 18.000 euroon.

Vahinkoa kärsineelle on korvattavassa tapaturmassa aiheutunut palovamma, joka henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksissa kuuluu vaikeaan palovammaan ja liikennevahinkolautakunnan normeissa vaikeisiin vammoihin. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaan vaikea palovamma, joka oikeuttaa 4.000–18.000 euron suuruiseen korvaukseen, vaatii pitkän sairaalahoidon ja useita korjausleikkauksia. Palovamma aiheuttaa vamman laatuun nähden erittäin suurta tilapäistä haittaa 3–12 kuukauden ajan sekä aiheuttaa pysyvää haittaa. Liikennevahinkolautakunnan normien mukaan laaja palovamma kuuluu vaikeisiin vammoihin, joille on ominaista, että niiden hoito saattaa vaatia tehohoito-osastolla lyhytkestoista hengityskonehoitoa tai sairaalahoitoa pidentäviä hoitomenetelmiä. Vammat tarvitsevat sairaalahoitoa 3–8 viikkoa, toiminnallinen toipuminen vaatii yli 8 kuukautta ja vammojen jättämä toiminnallinen pysyvä haitta on merkittävä. Vaikeiden vammojen korvausmäärät olivat vuoden 2011 tasossa 3.500–8.500 euroa.

Vahinkoa kärsineelle on aiheutunut laaja vaikea palovamma, joka kuitenkin rajoittui lähinnä toisen reiden alueelle. Tuhoutuneen kudoksen poiston lisäksi vahinkoa kärsineelle tehtiin kaksi ihonsiirtoleikkausta, joista jälkimmäinen tehtiin polvitaipeen arpikiristyksen korjaamiseksi. Sairaalahoito kesti lähes kolme viikkoa ja kotiutumisen jälkeen jatkettiin vamma-alueen rasvaamista ja sidosten vaihtoa. Myöhemmin vahinkoa kärsinyt käytti myös painetekstiilejä. Polven arpikiristys aiheutti jossain määrin liikunnallista haittaa aina 21.2.2011 tehtyyn leikkaukseen saakka, mutta muutoin lääketieteellisessä selvityksessä ei kuvata merkittävää toiminnallista haittaa.

Ottaen huomioon korvattavasta tapaturmasta vahinkoa kärsineelle aiheutuneen henkilövahingon laadun ja vaikeusasteen, sen edellyttämän hoidon laadun ja kestoajan sekä haitan kestoajan lautakunta pitää vakiintuneen korvauskäytännön mukaisena korvauksena vahinkoa kärsineelle aiheutuneesta kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 7.000 euroa, jonka vakuutusyhtiö on hänelle jo maksanut.

Edellä olevaan viitaten lautakunta ei suosita lisäkorvausta.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Eskuri, jäsenet Karimäki ja Norio-Timonen sekä varajäsenet Ijäs ja Maso. Sihteerinä toimi Haapasaari.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA