Korvausta vahinkoa kärsineelle aiheutuneesta henkilövahingosta haettiin seurakunnan vastuuvakuutuksen perusteella.

 

Vakuutusyhtiö totesi, että pääsääntöisesti vahingonkorvausvelvollisuus syntyy sille, joka aiheuttaa tahallaan tai tuottamuksellaan vahingon toiselle. Tuottamuksella tarkoitetaan huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Kiinteistönomistajalla tai esim. leirin järjestäjällä on oikeuskäytännössä katsottu olevan korostunut huolellisuusvelvollisuus kiinteistön kunnosta sekä leiriläisten turvallisuudesta. Vastuu ei kuitenkaan ole tuottamuksesta riippumatonta, vaan vastuu edellyttää huolimattomuutta tai laiminlyöntiä.

 

Tässä tapauksessa ei saatujen tietojen mukaan voida pitää selvitettynä vahingon aiheutuneen vakuutuksenottajan tai henkilökuntaan kuuluvan henkilön tuottamuksesta. Kyseessä ollut ovi on normaali metallinen ovi, jossa on vahva kolmikerroksinen ikkuna. Ovessa ei ole havaittu olleen mitään vikaa eikä lasissa ole ollut säröjä tai muuta sellaista. Vastaavia vahinkoja oven kanssa ei ole ollut koskaan ennen eikä lasi ollut normaalista poikkeavaa lasia. Kyseisen oven lasin ei ole havaittu myöskään olevan poikkeuksellisen heikko. Tämän vuoksi vakuutuksenottajalle ei voida katsoa syntyneen lakiin perustuvaa korvausvelvollisuutta tässä asiassa.

 

Vakuutusyhtiö totesi vielä, että vahinko on ilmeisesti aiheutunut siitä, että vahingonkärsinyt on itse voimakkaasti tönäisten työntänyt oven auki oven la­siosasta, jolloin se on rikkoontunut.

 

Vahinkoa kärsineen äiti pyysi vakuutusyhtiötä käsittelemään asian uudelleen. Hän totesi, että kukaan todistajiksi ilmoitetuista henkilöistä, ei kirkkoherrakaan, ollut nähnyt itse vahinkotapahtumaa. He olivat nähneet vain pojan lähteneen juoksujalkaa pöydästä, mutta ei muuta. Kyseinen ovi on metallinen ja siinä on kolme yksinkertaista isoa lasia. Kyseessä ei siis ole kolmikerrosikkuna. Ovi on aikamoisen raskas ja nuoriso-ohjaajan mukaan on tavanomaista, että ovi avataan lasista työntämällä. Hänen mukaansa oven takana saattoi vahinkohetkellä olla jalkineita, koska niitä säilytetään välikössä, johon ovi johtaa. On hyvin tavallista, että jalkineet ”siirtyvät” avattavan oven eteen. Vahinkotapahtuman jälkeisessä kriisitilanteessa oven mahdollista jumiutumista ei luonnollisestikaan tullut tarkastettua.

 

Vakuutusyhtiö totesi uudessa päätöksessään, että asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi aikaisemmin annettua päätöstä tulisi muuttaa.

Kysymys on tässä tapauksessa siitä, onko seurakunta aiheuttanut vahingon tuottamuksellaan. Vaikka seurakunnan vastuu tapauksessa olisikin korostunutta, vahingonkorvausvastuun syntyminen edellyttää huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Vakuutusyhtiön saamien tietojen perusteella ei voida katsoa, että seurakunta olisi aiheuttanut vahinkoa tuottamuksellaan. Ovessa on ollut normaalinpaksuinen ovilasi, ovessa ei ole koskaan ollut mitään vikaa ja ovi on uusittu muutama vuosi sitten rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä. Aikaisemmin ei vastaavanlaisia vahinkoja ole sattunut. Rakennuksen eteisessä on ollut lappu, jossa on annettu ohjeet siitä, miten kengät on asetettava eteiseen. Lisäksi seurakunnan työntekijät siirtävät väärään paikkaan jätettyjä kenkiä aina, kun tällaista havaitsevat. Myöskään tässä ei ole ilmennyt huolimattomuutta tai laiminlyöntiä.

 

Vahinkoa kärsineen puolesta on pyydetty Vakuutuslautakunnan lausuntoa siitä, onko vakuutusyhtiön asiassa tekemä ratkaisu oikea.

 

Lausunnonpyytäjä viittaa korkeimman oikeuden asiassa KKO 1989:114 antamaan ratkaisuun sekä asiassa KKO 2001:1 annettuun ratkaisuun. Vakuutusyhtiö on jutun alkuvaiheita lukuun ottamatta antanut ymmärtää, että enää on kyse vain siitä, onko vakuutuksenottaja täyttänyt näyttövelvollisuutensa. Luonnollisesti tämä on johtanut siihen, että lausunnonpyytäjänkin puolelta asiassa on keskeisesti panostettu tämän näyttövelvollisuuden selvittelyyn. Mikäli vakuutusyhtiö tässä vaiheessa palaa alkuasetelmaan, niin tällöin asiaa tulisi tarkastella myös siltä kannalta, minkä asteista väkivoimaista käyttäytymistä asianmukaisen, esteettä aukeavan oven lasin rikkoontuminen edellyttäisi, ja onko selvityksien valossa oikeutettua päätellä vahinkoa kärsineen näin käyttäytyneen.

 

Vakuutusyhtiö viittaa antamiinsa päätöksiin ja toteaa lisäksi, että leirikeskuksen ovi on alkuperäinen, mutta oven kunto on tarkastettu vuon­na 1999 – 2000 tehdyn kiinteistön remontin yhteydessä. Kiinteistön ovi on valmistettu vuonna 1977 tuolloin voimassa olevien määräysten mukaisesti. Oven lasi on ollut normaali ovilasi, noin 4 – 5 mm paksu. Leirikeskuksen päivittäishuollosta vastaa talonmies. Hän tai leirikeskuksen käyttäjät eivät ole koskaan havainneet ovessa vikaa. Lasin vaihtamisen jälkeen mikään tekninen yksityiskohta ei ole tarvinnut korjausta.

 

Vakuutusyhtiö toteaa, että rikkoutunut ovi ei ole ollut yleisötilassa, jossa kuka tahansa voi vapaasti liikkua. Rikkoutunutta ovea käyttää vain rajoitettu ihmisjoukko. Toiseksi ovilasin rikkoutumisen syy ei ole jäänyt epäselväksi. Omassa selvityksessään lausunnonpyytäjä kertoo, että hän oli poistunut vauhdikkaasti ulos työntäen oven auki lasista. Sen sijaan mitään teknistä vikaa ei ovessa ole missään vaiheessa todettu. Lausunnonpyytäjän kertoman mukaan saattaa olla niin, että ovi ei jostain syystä auennut. Syynä lausunnonpyytäjä epäilee olevan se, että oven takana oleva kenkä olisi pysäyttänyt oven aukeamisen. Seurakunnan rakennuksen eteisessä on lappu, jossa kielletään kenkien jättäminen oven taakse. Seurakunnan työntekijät siirtävät tarvittaessa oven taakse jätettyjä kenkiä, mutta ei voida vaatia, että työntekijät olisivat jatkuvasti tarkkailemassa tilannetta. Rippikoululeiriläisten tu­lisi itse ottaa huomioon seurakunnan tiloissa liikkuessaan, että oven takana saattaa olla kenkiä. Tämä on tuskin voinut tulla vahinkoa kärsineellekään täysin yllätyksenä.

 

Vahingonkärsineellä on tässä tapauksessa näyttövelvollisuus siitä, että oven takana oli kenkä, joka vaikutti oven avautumiseen, ja että vahinko oli johtunut tästä. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan tätä ei ole luotettavasti osoitettu. Vaikka vahingonkärsinyt pystyisikin tämän osoittamaan, kiinteistönomistajalle ei synny korvausvelvollisuutta. Kun kenkien oikeasta säilytyspaikasta on ohjattu kirjallisesti, ja kun seurakunnan työntekijät tarvittaessa siirtävät kenkiä, huolellisempaa toimintaa kiinteistön omistajalta ja leirin järjestäjältä ei voida kohtuudella vaatia.

 

Mikäli lautakunta kuitenkin katsoo, että vahinko on aiheutunut seurakunnan huolimattomuudesta, vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vahingonkärsineelle suoritettavan korvauksen määrää tulisi sovitella vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n perusteella. Vahingonkärsinyt on itse aiheuttanut oven rikkoutumisen työntämällä sitä voimakkaasti lasista.

 

 

Lautakunta on varannut vakuutuksenottajana olevalle seurakuntayhtymälle tilaisuuden antaa vastineensa asiassa.

 

Vakuutusyhtiö on toimittanut lautakunnalle kaksi valokuvaa kyseisestä ovesta ja tuulikaapista. Lisäksi vakuutusyhtiö toteaa valokuvista ilmenevän, että tuulikaappi, johon ovi aukeaa, on riittävän iso. Ovessa on kolme lasia, joista näkee selvästi tuulikaappiin. Vahingonkärsineen on täytynyt nähdä tuulikaappiin työntäessään ovea auki. Vahinko on tapahtunut kesäkuussa iltapäivällä, joten on selvää, että ainakin ulkoa tullut valo on riittänyt valaisemaan tilan. Vahingonkärsineen olisi ovea avatessaan pitänyt nähdä myös oven takana oleva kenkä, jos sellainen olisi ollut. Mikäli lausunnonpyytäjä olisi itse toiminut huolellisesti työntäessään ovea auki, ei vahinkoa olisi sattunut väitetystä esteestä huolimatta.

 

 

Julkisyhteisön vastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 203.1 mukaan vakuutusturva korvaa vakuutuksenottajana olevan yhteisön toiminnassa toiselle aiheutuneen henkilö- ja esinevahingon, joka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

 

Vahingonkorvauslain ja yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti tahallisuutta tai tuottamusta. Tuottamuksella tarkoitetaan moitittavaa menettelyä eli virhettä, huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Kiinteistön omistajalla on oikeuskäytännössä katsottu olevan korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että kiinteistön rakenteet ovat turvallisia eivätkä aiheuta vahingonvaaraa kiinteistöllä liikkuville henkilöille.

 

Lautakunnan käytettävissä olevan selvityksen mukaan vahinkoa kärsinyt on ollut rippikoululeirillä vakuutuksenottajana olevan seurakuntayhtymän omistamassa leirikeskuksessa. Selvitysten mukaan vahinkoa kärsinyt oli poistunut ruokailusta vauhdikkaasti ulos ja työntänyt tuulikaappiin vievää ovea auki ovilasin kohdalta. Tällöin ovi ei vahinkoa kärsineen mukaan auennutkaan, vaan lasi särkyi aiheuttaen lausunnonpyytäjän molempiin käsiin viiltohaavoja. Vahinkoa kärsinyt arvelee oven aukeamattomuuden johtuneen siitä, että tuulikaappiin jätetyt kengät olivat jumittaneet oven.

 

Kyseinen ovi on alumiinirunkoinen, jossa on kolme 830x 680 mm:n suuruista lasia. Ovilasi on paksuudeltaan 4 – 5 mm. Ovi on valmistettu vuonna 1977 ja vuosina 1999 – 2000 tehdyn remontin yhteydessä se tarkastettiin. Vakuutuksenottajan mukaan vastaavia vahinkoja ovessa ei ole aiemmin tapahtunut. Tuulikaapissa säilytettävien kenkien osalta vakuutuksenottaja on todennut, että rakennuksen eteisessä on lappu, jossa kielletään kenkien jättäminen oven taakse. Lisäksi seurakunnan työntekijät tarvittaessa siirtävät oven taakse jätettyjä kenkiä. Vakuutusyhtiön mukaan asiassa ei myöskään ole osoitettu, että oven takana ollut kenkä olisi vaikuttanut vahingon syntymiseen.

 

Koska vakuutuksenottaja on antanut ohjeet kenkien asianmukaisesta säilyttämisestä eikä vakuutuksenottaja vastaa leirikeskuksen käyttäjien ohjeiden vastaisella menettelyllään mahdollisesti aiheuttamista vahingoista, ei vakuutuksenottajalle voida katsoa aiheutuneen korvausvelvollisuutta pelkästään sillä perusteella, että vahinko mahdollisesti on aiheutunut oven taakse jätetystä kengästä.

 

Keskeistä tässä tapauksessa on kuitenkin se, onko kyseisen oven rakenne rakennuksen käyttötarkoitus ja käyttäjäkunta huomioon ottaen ollut riittävän turvallinen. Nykyisin voimassa olevat rakennusten käyttöturvallisuutta koskevat rakennusmääräykset edellyttävät tämäntyyppisissä ovissa käytettävän karkaistua turvalasia. Rakennusajankohdan (1977) aikaisissa säännöksissä ei tällaista vaatimusta ollut. Rakennuksen omistajan korvausvastuuta arvioitaessa ratkaisevaa ei kuitenkaan ole se, onko rakennus aikoinaan rakennettu silloisten rakennusmääräysten edellyttämällä tavalla, vaan se, aiheuttaako kyseinen rakenne ennakoitavissa olevan vahingonvaaran, joka olisi kohtuullisin toimin torjuttavissa.

 

Tämäntyyppisiä, lähes kokonaan lasista valmistettuja ovia avataan usein työntämällä lasiruudun kohdalta, vaikka ovessa olisikin kädensija. Erityisesti rakennuksessa, jonka käyttäjäkunnasta suuri osa on lapsia tai nuoria, voidaan ennakoida, että oviin usein törmätään vauhdilla ja niitä avataan voimakkaasti tönäisten juuri lasiruudun kohdalta. Tämän vuoksi tällaisissa tiloissa lasioven rikkoutuminen on ennakoitavissa oleva riskitekijä. Mikäli oven materiaalina on turvalasin sijasta tavallinen lasi, on vakavien viiltohaavojen syntymisen mahdollisuus suuri.

 

Edellä olevan perusteella lautakunta katsoo, että tavallisesta lasista tehty lasiovi on nyt kyseessä olevan tyyppisessä kohteessa siinä määrin vahingonvaaraa lisäävä rakenne, että se olisi tullut jo aiemmin korvata turvalasista tehdyllä ovella.

 

Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että vakuutuksenottaja on vastuussa lausunnonpyytäjälle aiheutuneesta henkilövahingosta.

 

Vaikka lausunnonpyytäjä selvitysten mukaan onkin ollut avaamassa vauhdikkaasti ovea, ei hänen oman myötävaikutuksensa osuutta voida pitää niin suurena, että se oikeuttaisi korvauksen sovitteluun vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n perusteella.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Sisula-Tulokas sekä jäsenet Eskuri, Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen. Sihteerinä toimi Haapasaari.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA