Tapahtumatiedot

Kunnan jätevesiviemärin oli havaittu tukkeutuneen 15.7.2010, minkä seurauksena jätevettä oli päässyt valumaan viemäristön tarkastuskaivosta ojaan ja sitä pitkin läheiseen järvenlahteen. Jätevesivuodon maastoon arveltiin kestäneen jonkin aikaa ennen havaitsemista ja vuodon suuruus oli noin 1 500–2 000 kuutiometriä. Maanviljelijä A käytti kyseistä järvivettä viljeltävien sipuleiden, tillin ja avomaankurkkujen kasteluun. Veden käyttö muun muassa kasteluvetenä kiellettiin 15.7.2010. A oli tuolloin kokonaan lopettanut kas­vien kastelun. Maanantaina 26.7. otettiin vesinäytteet muun muassa A:n kasvien kasteluveden ottopaikalta. Laboratoriosta saatiin 5.8.2010 lopulliset tulokset näistä vesinäytteistä ja A:lle ilmoitettiin, että järvivettä sai taas käyttää kasvien kasteluvetenä. A oli hakenut korvausta kunnalta satotappiosta sekä saastuneista tihkukasteluputkista 9.2.2011 lähetetyllä vaateella ja laskulla. Vaateen mukana oli ollut ProAgrian lausunto, jonka mukaan kastelun loppumisen ja kesän 2010 helteisten säiden vuoksi ei ollut saatu määrältään, maultaan ja muulta laadultaan tavoiteltua satoa. Lisäksi oli pelätty saastuneen kasteluveden aiheuttavan terveyshaittoja vihannesten käyttäjille. Kunta oli korvausvaateessaan vastuuvakuutusyhtiölleen vielä todennut, että ennen vahingonkorvausvaatimuksen esittämistä maanviljelijä A ei ollut ollut yhteydessä kuntaan lukuun ottamatta kontakteja terveystarkastajaan ja ympäristötarkastajaan. Kunta ei näin ollen ollut voinut järjestää korvaavaa vedenottoa sadon kastelua varten, vaan yhteydenotto kuntaan oli tapahtunut vasta helmikuussa 2011 korvausvaatimuksen muodossa.

Vakuutusyhtiön päätökset

Vakuutusyhtiö on korvauspäätöksissään 10. ja 11.3.2011 lausunut, että kyse oli satotappiosta, joka oli varallisuusvahinkoa. Se oli vakuutusehtojen mukaan korvattava vain, jos kyseessä oli julkisen vallan käyttö, mistä nyt ei ollut kysymys. Vakuutusyhtiö on lisäksi lausunut, että kun jätevesi oli saastuttanut järviveden, välittömänä vahinkona oli ollut ympäristövahinko. Jäteveden joutuminen järveen ei ollut saastuttanut viljeltäviä kasveja. Vasta kun järvivettä oli ryhdytty käyttämään kasteluvetenä, oli viljelmille mahdollisesti aiheutunut vahinkoa. Syy-seuraussuhde viljelmille aiheutuneeksi kerrottuun taloudelliseen satovahinkoon oli katkennut eikä kunnan korvausvelvollisuus ulottunut välilliseen vahinkoon.

Valitus

Vakuutuslautakunnalta on pyydetty ratkaisusuositusta siitä, voidaanko kyseinen vahinko tulkita esinevahingoksi ja onko vahinko vakuutusyhtiön korvattava. Asiassa viitataan kunnan Suomen Kuntaliitolta pyytämään lausuntoon.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on vastineessaan esittänyt, että korvausvaatimuksesta ei sel­keästi ilmennyt, mistä vahinko oli johtunut. Ei ollut selvää, oliko vahinko johtunut siitä, että saastunut kasteluvesi oli tehnyt sadon käyttökelvottomaksi vai siitä, että kastelua ei voitu jatkaa, jolloin sato oli kuivuuden vuoksi jäänyt pieneksi.

Jos korvausvaatimus johtui siitä, että saastunut kasteluvesi oli pilannut sadon eikä sitä ole voitu enää sen jälkeen käyttää ihmisravinnoksi, kysymys oli esinevahingosta, joka oli vakuutuksesta korvattava. Jos sen sijaan sato oli vähentynyt kuivuuden vuoksi, kysymys oli varallisuusvahingosta, joka ei kuulunut vakuutuksen korvauspiiriin, sillä kyse ei ollut julkisen vallan käyttämisestä johtuneesta varallisuusvahingosta.

Korvausvaatimuksesta ei ilmennyt, millä perusteella kunta olisi vastuussa järvestä otettavan kasteluveden laadusta. Vesihuoltolain perusteella korvausvastuu syntyy vain henkilövahingoista ja yksityishenkilön yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneisiin vahinkoihin. Maanviljelijälle aiheutunut esinevahinko ei ole yksityishenkilölle, vaan yritystoiminnalle aiheutunutta vahinkoa. Kunnalla ei ole korvausvastuuta vesihuoltolain mukaan tällaisesta esinevahingosta. A ei ollut kasteluveden ottamisen osalta asiakas, sillä sopimusta vesihuoltolaitoksen kanssa ei tältä osin ollut olemassa. Kunta ei tämän vuoksi ollut korvausvastuussa taloudellisesta vahingosta. Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei kunta ollut voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa nyt kyseessä olevasta vahingosta. Vakuutusyhtiö on vielä viitannut vakuutusehtojen erityis­ehtoon 313, jonka mukaan vakuutusturva ei korvaa vahinkoa, joka aiheutuu veden toimituksen tai jakelun keskeytyksestä.

Selvitykset

Vakuutuslautakunnan käytettävissä on ollut sille lähetetyt vahinkoasiakirjat, joihin on kuulunut muun muassa Kuntaliiton nyt kyseessä olevasta satovahingosta 16.11.2011 antama lausunto.

Vakuutuslautakunta on lisäksi hankkinut kunnalta kopiot niistä asiakirjoista, jotka kunnalle on esitetty, kun kunnalta on haettu korvausta nyt kyseessä olevasta satovahingosta.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Vakuutusehdot

Julkisyhteisön vastuuvakuutuksen kohdan 203.1 mukaan vakuutusturva korvaa vakuutuksenottajana olevan yhteisön

• toiminnassa toiselle aiheutuneen henkilö- ja esinevahingon,
• toiminnassa liikkeelle lasketusta tuotteesta toiselle aiheutuneen henkilö- ja esinevahingon sekä
• julkista valtaa käytettäessä aiheutetun varallisuusvahingon,

joka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vastuuerityisehdon 313 mukaan vakuutusturva ei korvaa vahinkoa, joka aiheutuu sähkön, kaasun, lämmön tai veden toimituksen tai jakelun keskeytymisestä.

Lainkohdat

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Saman lain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. 

Ratkaisu

Kunnan vesilaitoksen jätevesiviemärin tukkeutumisen seurauksena jätevettä on päässyt järviveteen, jolla on kasteltu A:n sipuleita, tilliä sekä avomaankurkkua. Ennen kuin jäteveden pääsy järveen on huomattu, viljelyksiä on ehditty kastella saastuneella vedellä.

Vahinkolajin määrittäminen

A on vaatinut kunnalta korvausta ensinnäkin ilmoituksensa mukaan saastuneista sipulin ja kurkun tihkukasteluputkistoista. Toiseksi hän on vaatinut korvausta satotappioista avomaankurkun, tillin ja sipulin osalta. Sitä, mitä satotappiolla on tarkoitettu, ei ole korvausvaatimuksessa tarkemmin selitetty. Tältä osin asiakirjoista ilmenee kuitenkin seuraavaa.

Kysymys on ollut myyntitarkoitukseen viljellyistä vihanneksista, joita oli jonkun aikaa ehditty kastella saastuneella järvivedellä ennen kuin veden käyttökiellosta ilmoitettiin A:lle. Sen vuoksi ja kun sekä tilliä että avomaankurkkua pidetään sellaisinaan syötävinä vihanneksina, niitä ei ollut lainkaan toimitettu myyntiin. Sipuleiden osalta kastelu oli keskeytetty käyttökiellon jälkeen kokonaan ilmeisesti siihen saakka, kunnes käyttökielto 5.8.2010 kumottiin. Satokauden sipulit toimitettiin aikanaan myyntiin.

Mikäli tihkukasteluputket ovat saastuneet, kysymyksessä on esinevahinko. Avomaankurkkujen ja tillin osalta vahinko on käsittänyt kaupallisiin tarkoituksiin viljeltyjen vihannesten menettämisen. Myös tältä osin kysymys on esinevahingosta. Sipuleiden osalta vahinko on ilmennyt siinä, että sipulit eivät ole osittain kastelukatkoksen vuoksi kooltaan, maultaan ja muulta laadultaan olleet sellaisia kuin ne olisivat voineet olla kastelun jatkuessa tauottomasti. Ero on siis kasvisten substanssissa ja se on luonnollisesti vaikuttanut myyntituloihin. Vakuutuslautakunta katsoo, että myös tältä osin vahinko on luokiteltavissa esinevahingoksi.

Kunnan vahingonkorvausvastuu

Kunta on ratkaisusuosituspyynnössään käsitellyt nimenomaisesti vain ”satovahinkoa”. Vakuutuslautakunta on käsittänyt asian siten, että ratkaisusuosi­tus­pyyntö koskee myös tihkukasteluputkistolle aiheutuneeksi väitetyn vahingon korvaamista.

Vakuutusyhtiö on kiinnittänyt asiassa huomioita siihen, että jäteveden järveen valumisesta aiheutunut välitön vahinko oli ympäristövahinko, joka ei ollut vahingoittanut viljeltyjä kasveja. Vahinkoa, jota vakuutusyhtiö on kutsunut välilliseksi vahingoksi, oli aiheutunut vasta siitä, että A oli käyttänyt järvivettä kasteluvetenä.

Asiakirjoista ei ilmene, mikä oikeus A:lla on ollut kysymyksessä olevaan vesialueeseen tai kasteluvetenä käyttämäänsä pintaveteen. Koska kysymyksessä on ollut pintaveden ilmeisesti melko laajamittainen käyttö elinkeinotoiminnassa, kysymys ei ole voinut olla vesilain 2 luvun 4 §:ssä tarkoitetusta jokaiselle sallitusta yleiskäytöstä, vaan jostain muusta vesilain 4 luvun ja 13 luvun säännösten mukaan paremmin suojatusta oikeudesta. Kyseisen kytkennän vuoksi Vakuutuslautakunta katsoo, ettei satovahingoksi kutsutun vahingon osalta ole ollut kysymys niin sanotusta kolmannelle aiheutuneesta vahingosta, jollaisen korvaamiseen oikeuskäytännössä ja -teoriassa on perinteisesti suhtauduttu varsin pidättyvästi. Vakuutuslautakunta kiinnittää huomiota myös siihen, että järvien pintavesien käyttö viljelmien kastelemiseen on maaseudulla veden varsin tavanomaista ja ennalta arvattavaa käyttöä. Vakuutuslautakunta katsoo, että kysymys on laadultaan korvattavasta esinevahingosta.

Vahinko on pohjimmiltaan aiheutunut sellaisen jätevesiviemärin tukkeumasta, joka on ollut osa kunnan kunnossapitovastuulla ollutta runkoviemäriä. Tähän nähden voidaan olettaa, että jäteveden ylivuoto on johtunut kunnan vesi- ja viemärilaitoksen toiminnasta. Kunta ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, joiden nojalla voitaisiin päätellä sen huolehtineen kunnossapitovelvoitteestaan asianmukaisesti. Vakuutuslautakunta katsoo esittämillään perusteilla, että kysymys on sellaisesta esinevahingosta, josta kunta on korvausvastuussa.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa, että A:lle suoritetaan kunnan vastuuvakuutuksesta korvausta esinevahingosta.

Korvattavan vahingon suuruuteen ei täällä voida ottaa kantaa. Vakuutuslautakunta toteaa kuitenkin, ettei A ole esittänyt selvitystä siitä, onko saastuneeksi ilmoitetun tihkukasteluputkiston uusiminen välttämätöntä vai olisiko putkiston puhdistaminen käyttökuntoiseksi mahdollista pienemmin kustannuksin. Vakuutuslautakunta kiinnittää huomiota myös siihen mahdollisuuteen, ettei A kenties ole ryhtynyt niihin toimenpiteisiin, joita häneltä on ehkä voitu edellyttää vahingon pienentämiseksi. Asiakirjoista näet ilmenee, että A oli järviveden käyttökiellon tiedoksi saatuaan lopettanut kysymyksessä olevien kasvistensa kastelun kokonaan yrittämättäkään järjestää kunnan välityksin tai mahdollisesti muulla tavalla korvaavaa kastelujärjestelmää.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjoh­taja Raulos, jäsenet Löppönen, Makkula, Nyyssölä, Pesonen ja Sarpakunnas sekä varajäsen Taivalmaa. Sihteerinä toimi Snellman.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA