Tapahtumatiedot

C (s. 1951) liukastui 2.2.2009 työmatkallaan D Oy:n omistaman kiinteistön pihalla loukaten oikeaa kättään ja polveaan. Vahinko käsiteltiin C:n työnantajan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella vakuutusyhtiö A:ssa. Vakuutusyhtiö A katsoi vahingosta korvattaviksi vammoiksi oikean olkapään supraspinatusjänteen repeämän, repeämän jälkitilan, olkapään jäätymisen ja polven ruhjevamman. Vakuutusyhtiö A on korvannut näiden vammojen hoitokulut, päivärahan työkyvyttömyysajalta 3.2.2009–1.2.2010, työkokeilun 1.1.–30.4.2011 ja tapaturmaeläkettä 100 % työkyvyttömyyden perusteella 2.2.2010 lähtien.

Vakuutusyhtiö A esitti sittemmin tapaturmavakuutuslain 61 §:n nojalla takautumisvaatimuksen vakuutusyhtiö B:lle, jossa D Oy:llä oli kiinteistönomistajan vastuuvakuutus.

Asian käsittely vakuutusyhtiö B:ssä

Vakuutusyhtiö B antoi asiassa korvauspäätöksen 17.10.2011 ja korvasi vakuutusyhtiö A:lle C:n sairaanhoitokustannuksia ja matkakuluja ajalta 2.2.–31.10.2009 sekä ansionmenetyksen arvioiduilla tulonhankkimiskuluilla vähennettynä samalta ajalta. Yhtiö katsoi, että oireilu ja työkyvyttömyys 31.10.2009 jälkeen eivät enää olleet syy-yhteydessä tapaturmaan 2.2.2009, vaan niiden syynä olivat tapaturmasta riippumattomat sairausperäiset muutokset (olkanivelen alkava nivelrikko, nivelkuopan rustoreunuksen etuosan rakkulamuodostuma, ylemmän lapalihaksen ja lapaluun harjanteen alaisen lihaksen rasvoittuminen lihasrappeuman seurauksena ja olkanivelen nivelpussin tulehdus). Osa fysioterapiakuluista ajalta 2.2.–31.10.2009 hylättiin tapaturmaan liittymättöminä.

Vakuutusyhtiö A:n oikaisupyynnön johdosta vakuutusyhtiö B antoi asiassa vielä uuden korvauspäätöksen 12.6.2012. Tällä päätöksellä vakuutusyhtiö B poisti aiemmassa päätöksessään olleen arvioituja tulonhankkimiskuluja vastaavan vähennyksen ja maksoi tältä osin lisäkorvausta.

Vakuutusyhtiö A:n ratkaisusuosituspyyntö

Vakuutuslautakunnalle toimittamassaan ratkaisusuosituspyynnössä vakuutusyhtiö A katsoo, että C on 2.2.2009 sattuneen tapaturman johdosta jäänyt pysyvästi työkyvyttömäksi ja että hänelle on 31.10.2009 jälkeenkin aiheutunut hoitokuluja ja ansionmenetystä, jotka ovat korvaukseen oikeuttavassa syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen tapaturmaan. Yhtiö pyytää Vakuutuslautakunnalta ratkaisusuositusta siitä, miltä osin korvatut hoitokulut ja työkyvyttömyysaika ovat syy-yhteydessä tapaturmaan. Vakuutusyhtiö A viittaa vakuutusyhtiö B:lle toimittamaansa, 13.4.2012 päivättyyn takaisinsaantivaatimukseen, jossa yhtiö on todennut, että C:n tapaturman vahinkomekanismi on ollut suurienerginen. C liukastui hiekoittamattomassa alamäessä kaatuen oikean käden ja polven varaan siten, että oikea käsi taittui sivulle. Tämänkaltainen vahinkomekanismi on lääketieteellisesti katsoen energiamäärältään ja muilta ominaisuuksiltaan riittävä supraspinatusjänteen repeämän aiheuttaja ilman rappeumasairauksien myötävaikutusta. C:n olkapäävamma on ollut kyseessä olleen tapaturmamekanismin tyypillinen seuraus.

Vakuutusyhtiö A:n käsityksen mukaan vakuutusyhtiö B:n päätöksessään luettelemat, rappeumaperäisiksi tulkitut sairaudet muodostavat C:n työkyvylle varsin vähämerkityksellisiä esteitä, eivätkä ne myöskään ole olennaisesti lisänneet hoitokuluja. Vakuutusyhtiö B:kin on sinänsä hyväksynyt supraspinatusjänteen repeämän tapaturmaperäisyyden. C:llä on 29.4.2009 todettu supraspinatusjänteen totaalirepeämä, ei vetäytymistä. Leikkauksessa ei ole todettu mitään muuta rappeumaperäiseksi tulkittavaa kuin merkityksetöntä ja lievää degeneraatiota glenohumeraalinivelessä. Rappeumamuutokset eivät selitä C:n kyvyttömyyttä selviytyä 4 tunnin työpäivistä häntä varten muokatuissa työtehtävissä. Rappeumamuutosten vaikutusta C:n työkyvyttömyyteen on pidettävä lähes olemattomana huomioiden vahinkomekanismin voimakkuus. Ilman tapaturmaista jännerepeämää C olisi edelleen kykenevä jatkamaan työtehtäviään.

31.10.2009 mennessä C:n tilassa ei ollut tapahtunut mainittavaa parannusta: 24.11.2009 hänen oikean kätensä etunosto ja loitonnus oli noin 90 astetta eli sama, kuin mitä edellisellä käynnillä 22.9.2009 todettiin. Tämän jälkeen tapahtui lievää parannusta, mutta 25.2.2011 ja 21.4.2011 etunosto oli vain 90 astetta ja loitonnus 100 astetta. C:n olkapää ei siis missään vaiheessa tapaturman jälkeen ole täysin parantunut. Hänen tilansa on vakiintunut pysyväksi. 31.10.2009, jolloin vakuutusyhtiö B on katsonut vammojen parantuneen, C on ollut vielä täysin toipilaana. Olkapään jäätyminen, joka on lyhyt ajallinen yhteys huomioiden selvässä syy-yhteydessä tapaturmavamman takia suoritettuun leikkaushoitoon, on vaikeuttanut ja pitkittänyt toipumista. Vakuutusyhtiö A katsoo, että C:n ansionmenetys ja hoitokulut tulee korvata myös 31.10.2009 jälkeiseltä ajalta. Todetut rappeumamuutokset ovat vähäisiä eikä C:llä ole todettu mitään muuta merkittävää työkykyä alentavaa sairautta, vikaa tai vammaa. Hoidon tarve ja työkyvyttömyys johtuvat yksinmaan 2.2.2009 sattuneesta tapaturmasta.

Vakuutusyhtiö B:n vastine

Vakuutusyhtiö B toteaa vastineessaan, että vahingonaiheuttajan korvausvastuun edellytyksenä on vahingonaiheuttajan tahallinen tai tuottamuksellinen teko vahingon aiheuttajana sekä vahinkoseurauksen syy-yhteys tähän tekoon. Siltä osin, kuin syntyneen seurauksen syynä on jokin vahinkoon kuulumaton seikka, korvausvastuuta ei synny. Kyse on siis siitä, miltä osin C:n oireilulla ja työkyvyttömyydellä on todennäköinen lääketieteellinen syy-yhteys 2.2.2009 sattuneeseen liukastumisvahinkoon. Yhtiö toteaa korvanneensa vakuutusyhtiö A:lle kaikki ne korvauserät, jotka ovat oikeudellisesti merkittävässä syy-yhteydessä tapaturmaan. Työkyvyttömyys 31.10.2009 jälkeen ei enää johdu tapaturmasta. Osa fysioterapiakustannuksista ennen ao. ajankohtaa on jätetty korvaamatta, koska C:n toipuminen on kestänyt poikkeuksellisen pitkään.

Vakuutusyhtiö B:n korvauspäätös on perustunut siihen, että C:n liukastumisen seurauksena saama vamma on kiertäjäkalvosimen repeämä, joka onnistuneesti korjattiin yhdellä ankkurilla. Tämä vamma on parantunut ja siitä on maksettu vastuuvakuutuksen perusteella vahingonkorvauslain mukainen korvaus. 8.2.2011 tehdyssä MRI-tutkimuksessa on todettu, että ankkurilla korjattu supraspinatusjänne on kestänyt, vaikka siinä tosin on ohentumaa. Keväällä 2009 tehdyssä MRI-tutkimuksessa todettiin tapaturmaan liittymättömiä, sairausperäisiä muutoksia: kiertäjäkalvosimen ärtyminen ja turvotustila (tendinoosi) erityisesti alemman lapalihaksen jänteen kohdalla, paralabraalikysta, rustorenkaan yläosan löysyys eli SLAP-vaurio sekä olkapään ja deltalihaksen välissä olevan limapussin ärsytystila eli bursiitti. Vakuutusyhtiö B pitää muiden kuin tapaturmaperäisten oireiden osuutta merkittävänä. Olkapäähän myöhemmin kehittynyt jäätynyt olkapää on tapaturmasta riippumaton sairaustila, jolla ei ole yhteyttä tapaturmaan. Jäätynyttä olkapäätä esiintyy yleisesti diabetespotilailla, jollainen C:kin on. B-lausunnon 29.11.2010 mukaan C:llä on ollut laborantin työhön liittyviä tuki- ja liikuntaelinvaivoja 2000-luvulta alkaen. Vakuutusyhtiö B katsoo edelleen, että C:n työkyvyn aleneminen 31.10.2009 jälkeen johtuu hänen perussairauksistaan, ei 2.2.2009 tapahtuneesta supraspinatusjänteen repeämästä. Siinäkin tapauksessa, että Vakuutuslautakunta katsoisi C:n työkyvyn alentumisen 31.10.2009 jälkeen olevan oikeudellisesti merkittävässä syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen tapaturmaan, vakuutusyhtiö B katsoo, että kyse on vain työkyvyn osittaisesta alentumisesta, ei täydellisestä ja pysyvästä työkyvyttömyydestä, josta vakuutuksenottaja D Oy olisi täysimääräisessä korvausvastuussa.

Vakuutuksenottajan vastine

Vakuutuslautakunta on varannut vakuutuksenottajana olevalle D Oy:lle tilaisuuden antaa asiassa vastineensa.

Asiantuntijalausunto

Lautakunnan pyynnöstä antamassaan asiantuntijalausunnossa dosentti, LKT, DI, kirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Aarne Kivioja toteaa, että kiertäjäkalvosimen repeämän syy-yhteys vahinkotapahtumaan on yhtiöiden kesken riidatonta. Kiertäjäkalvosimen repeämä leikattiin reilun kahden kuukauden kuluttua vammasta, kun lääketieteellisesti korjausta usein siirretään jopa kuuteen kuukauteen asti sen johdosta, että spontaania toiminnallista paranemista tapahtuu. Näin ollen tilanteen spontaani kehittyminen jäi tässä tapauksessa näkemättä, mutta ainakin huhtikuulla 2009 olkapäässä oli jo täydet liikelaajuudet. Leikkaushoitoa puolestaan komplisoi jäätynyt olkapää. Diabetes voi toki altistaa jäätyneelle olkapäälle tilanteessa, jossa tuo jäätyminen kehittyy spontaanisti, mutta tässä tapauksessa kysymys on aika lailla vamman jälkeen kehittyneestä jäätymisestä. Jäätyneen olkapään ei siten voi olettaa olevan riippumaton vähän aikaisemmin tehdystä leikkauksesta.

Kivioja huomauttaa, että työkyvyttömyyden määritelmät lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa ja vastuuvakuutuksessa saattavat poiketa toisistaan. Työkyvyn arvioinnissa on yleisesti ottaen kaksi tasoa, ammatillinen ja yleinen. Mahdollisesti tässä vakuutusyhtiöt katsovat asiaa eri näkökannoilta. C on tapahtumahetkellä ollut 58-vuotias ja ollut saman työnantajan palveluksessa 40 vuotta vuodesta 1966 alkaen. Jää epäselväksi, miksi kevyemmätkään työtehtävät eivät onnistuneet työkokeilussa, mikäli ainoana vaivana olisi olkapää, jonka liike on rajoittunut noin vaakatasoon. Kaatumisesta on aiheutunut kiertäjäkalvosimen vaurio, joka on saatu hyvin korjattua leikkauskertomuksen sekä kaksi vuotta vamman jälkeen tehdyn magneettikuvauksen perusteella. Olkapäähän on jäänyt vaivoja, käsi ei nouse kuin vaakatasoon. Merkittävää lihassurkastumaa ei ole kuvattu eikä särkylääkkeiden käytöstä mainita erityisemmin. C:llä on siten ollut runsaasti työkykyä jäljellä moniin työtehtäviin, missä ei tarvita vaakatason yläpuolella työskentelyä.

Yhteenvetona Kivioja katsoo, että C:llä on vahinkotapahtuman 2.2.2009 jälkeen todettu oikean polven ruhje sekä oikean olkapään kiertäjäkalvosimen repeämä ylemmän lapalihaksen jänteessä. C:n oikean olkapään oireet eli kipu ja liikerajoitus ovat osittain syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen vahinkoon myös 31.10.2009 jälkeiseltä ajalta, mutta toimintakykyä on ollut jäljellä moniin työtehtäviin eli työkyvyttömyys ei ole enää syy-yhteydessä tapaturmaan 31.10.2009 jälkeiseltä ajalta. Olkanivelessä on kuvausten perusteella todettu lukuisia rappeumaperäisiä muutoksia ja B-lausunnoissa on mainittu C:n muista mahdollisesti työkykyyn vaikuttavista sairauksista lyhyesti. Myötävaikuttaneet sairausperäiset syyt, joista tosin on asiakirjoissa vain maininta, olisivat todennäköisesti vaikuttaneet työkykyyn vastaavasti myös ilman 2.2.2009 sattunutta tapaturmaa.

Vakuutusyhtiö A:n lisäkirjelmä

Asiantuntijalausunnon johdosta toimittamassaan lisäkirjelmässä vakuutusyhtiö A toteaa, että lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta on 3.10.2011 myönnetty pysyvä tapaturmaeläke, jonka tapaturma-asiain korvauslautakunta on hyväksynyt. Vakuutusyhtiö A katsoo edelleen, että C:llä todetut rappeumamuutokset ovat vähämerkityksisiä eivätkä vaikuta kiertäjäkalvosimen repeämän korvattavuuteen. Magneettitutkimuksessa nähtyjä sairaus- ja rappeumalöydöksiä ei tähystystoimenpiteessä ole todettu. Huhtikuussa 2009 tähystystoimenpiteessä labrum eli rustorengas ja subscapularisjänne on todettu ehjiksi. Kiertäjäkalvosimessa ja jänteissä ei ole todettu ohentumista tai rappeumamuutoksia. Olkanivelessä on todettu lievä degeneraatio.

C:n 1.1.2011 alkanut työkokeilu on epäonnistunut olkapään kivun takia. C oli ennen vahinkoa työskennellyt 40 vuotta samalla työnantajalla. Vuosia ennen vahinkoa 2000-luvun alussa C on pudottanut painoaan 30 kg ja lopettanut tupakoinnin. Hänellä on ollut psoriasis ja 2-tyypin komplisoimaton diabetes, jotka eivät alenna työkykyä. Kivun lähdettä ei yleensä ole mahdollista paikantaa. On kuitenkin epätodennäköistä, että vakuutusyhtiö voisi näyttää kivun johtuvan muusta kuin repeämävammasta tai sen hoitotoimenpiteistä.

Työkykyä arvioidaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäytännössä paitsi omaan, myös muuhun kohtuudella edellytettävään työhön nähden ottaen huomioon mm. vahingonkärsijän ikä sekä aiempi työ- ja koulutustausta. Tässä tapauksessa C:llä on ollut yksipuolinen työhistoria (laboranttina vuodesta 1966 alkaen) ja ikää 60 vuotta. Edellä mainitun vuoksi ja vaikea työllisyystilanne huomioon ottaen tosiasialliset kuntoutusedellytykset ovat olleet huonot. Vaikka työkykyä sinänsä olisi ollut jäljellä kevyempään työhön, ikä huomioon ottaen pysyvän eläkkeen myöntäminen on ollut perusteltua, koska kevyempää työtä ei ole löytynyt.

Vakuutusyhtiö B:n lisävastine

Vakuutusyhtiö B katsoo lisävastineessaan, että sosiaalivakuutusjärjestelmään kuuluvan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ja vahingonkorvausvastuuta peittävän vastuuvakuutuksen korvausperiaatteet ovat osin erilaiset. Vastuuvakuutuksesta korvataan se vahinko, josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Tapaturmavakuutuslain ja vahingonkorvauslain välillä on ero esimerkiksi työkyvyttömyyden käsitteen ja arvioimisen osalta. Vahingonkorvauslain nojalla ratkaistaan, mistä vahingosta vahingon aiheuttaja vastaa ja miltä osin esimerkiksi työkyvyn alentuman seuraukset paikataan sosiaalivakuutuslainsäädännöllä. Tapaturmavakuutuslain nojalla tehtävässä työkykyarviossa arvioidaan vahingoittuneen työkykyä enemmän kokonaisuutena.

Vahingonkorvauskäytännössä noudatettavan periaatteen mukaan vahingonkärsineen velvollisuutena on pyrkiä minimoimaan vahinkoa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vahingonkärsineen mahdollisuus tehdä täysin koulutustaan ja kokemustaan vastaamatonta ansiotyötä jäljellä olevan työkykynsä sallimissa rajoissa otetaan huomioon korvausta määrättäessä. Tämä periaate näkyy vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:n muotoilussa.

Lisäksi on huomioitava, että korvausvelvollisella ei vahingonkorvauslain perusteella ole kuntoutusvelvoitetta. Tapaturmavakuutusyhtiöllä sen sijaan on tapaturmavakuutuslakiin perustuva velvoite kuntouttaa vahingoittunutta lääkinnällisesti ja ammatillisesti. C:n työnantaja päätti, ettei sen tehtaalla ollut työtä, jota C ei voisi tehdä käden kipeytymättä. Tämä ei vielä tarkoita, ettei C olisi alentuneen työkykynsä estämättä pystynyt ansiotyöhön. Vakuutusyhtiö B:n näkemyksen mukaan C:n työkyvyn alenema ei työkokeilun aikaan enää ole ollut syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen vahinkoon.

Lääketieteellisen syy-yhteyden osalta vakuutusyhtiö A on katsonut lisälausumassaan, ettei magneettikuvauksessa nähtyjä sairaus- ja rappeumalöydöksiä todettu tähystystoimenpiteessä. Tältä osin vakuutusyhtiö B huomauttaa, ettei siitä, ettei ao. löydöksiä ole kirjattu leikkauskertomukseen, voi tehdä sitä päätelmää, ettei näitä muutoksia olisi ollut. Leikkauksen varsinainen tarkoitus ei ole tehdä havaintoja ja päätelmiä sairauden tai trauman alkusyystä.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Vakuutusehdot ja lainsäädäntö

Toiminnan vastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 201.1 (Korvattavat vahingot) mukaan vakuutusturva korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutuneen henkilö- ja esinevahingon, joka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Lain 5 luvun 2 §:n (16.6.2004/509) mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja pysyvästä haitasta.

Lain 5 luvun 2 a §:n (16.6.2004/509) mukaan ansionmenetyksestä määrätään korvaus ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Tästä vähennetään ansiotulo, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta on saanut tai olisi voinut saada taikka jonka hänen arvioidaan vastaisuudessa saavan ottaen huomioon hänen työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat.

Lain 6 luvun 1 §:n mukaan jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Ratkaisusuositus

Tapauksessa on kyse siitä, miltä ajalta C:n hoitokulut ja työkyvyttömyys ovat syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen tapaturmaan. Vakuutusyhtiö B on katsonut, että vastuuvahingon yhteydessä syntyneen vamman osuus oireilusta on ollut ohi 31.10.2009. Lisäksi vakuutusyhtiö B on hylännyt vakuutusyhtiö A:n korvausvaatimuksen 21 fysioterapiakäynnistä ajalta ennen 31.10.2009.

Voimassa olevan oikeuden mukaan henkilövahingon korvaamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsineen vamman tai sairauden voidaan todeta olevan syy-yhteydessä vahingonaiheuttajan tekoon tai menettelyyn. Vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden mukaan vahingonkärsijällä ennestään olevaa vahinkoon myötävaikuttanutta sairautta tai vikaa voidaan pitää vahingonaiheuttajan korvausvastuun sovitteluun oikeuttavana seikkana vain silloin, kun vahingon aiheuttanut teko on sen johdosta johtanut poikkeuksellisen yllättävään ja vakavaan seuraukseen. Lisäksi on arvioitava sitä, olisiko sairauden tai vian myötävaikutuksesta syntynyt osuus oireilusta voinut syntyä myös ilman tapaturmaa. Mikäli tätä ei voida pitää todennäköisenä, korvausta ei tule sovitella.

1) Tapaturmaan syy-yhteydessä olevat hoitokulut

Vakuutusyhtiö B on katsonut, ettei C:llä todettu jäätynyt olkapää -tilanne ole syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen vahinkoon. Vakuutusyhtiö B:n käsityksen mukaan kyseessä on sairaus, jolla ei ole yhteyttä tapaturmaan. Jäätynyttä olkapäätä esiintyy usein diabetespotilailla ja C sairastaa diabetesta.

Vakuutuslautakunta toteaa, että C:lle kehittynyt ns. jäätynyt olkapää -tilanne eli adhesiivinen kapsuliitti on tila, jossa glenohumeraalinivelen nivelkapseli paksuuntuu ja kiristyy, minkä johdosta nivelen tilavuus pienenee murto-osaan normaalista. Jäätynyt olkapää voi syntyä ilman tunnettua syytä, mutta se voi kehittyä myös vamman seurauksena. Jotta jäätynyt olkapää tulisi korvattavaksi tapaturmaperäisenä, yhteyden tapaturmaan tulee olla ilmeinen ja ajallisesti lyhyt.

Vakuutuslautakunta viittaa asiassa hankkimaansa asiantuntijalausuntoon. Dosentti Aarne Kivioja on katsonut lausunnossaan, että vaikka diabetes altistaakin jäätyneelle olkapäälle tilanteessa, jossa jäätyminen kehittyy spontaanisti, on C:n tapauksessa kyse vamman jälkeen kehittyneestä jäätymisestä. Jäätyneen olkapään ei voida olettaa olevan riippumaton C:lle huhtikuussa 2009 tehdystä leikkauksesta. Vakuutuslautakunta toteaa, että vahinkotapahtumasta vastuussa oleva vastaa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan myös vahinkotapahtuman aiheuttaman henkilövahingon hoidossa sattuneen komplikaation seurauksista. Lautakunta katsoo, että jäätynyt olkapää -oireisto on syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen tapaturmaan.

2) Työkyvyttömyys

Vakuutusyhtiö A on katsonut, että C on vahingon johdosta jäänyt pysyvästi työkyvyttömäksi. C:lle on vuonna 2011 myönnetty pysyvä tapaturmaeläke. Vakuutusyhtiö B:n näkemyksen mukaan C:n työkyvyttömyys on syy-yhteydessä tapaturmaan 2.2.2009 vain 31.10.2009 saakka, minkä jälkeiset olkapään oireet eivät enää johdu tapaturmasta. Lisäksi vakuutusyhtiö B katsoo, että C:n työkyvyn alentuminen 31.10.2009 jälkeen on vain osittaista eikä kyse siis ole täydellisestä ja pysyvästä työkyvyttömyydestä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:n mukaan ansionmenetyksestä määrätään korvaus ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Tästä vähennetään ansiotulo, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta on saanut tai olisi voinut saada taikka jonka hänen arvioidaan vastaisuudessa saavan ottaen huomioon hänen työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:n esitöiden (HE 167/2003, vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §, yksityiskohtaiset perustelut) mukaan ansiotulolla, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta olisi voinut saada, tarkoitettaan tuloja, jotka vahinkoa kärsineellä olisi vahinkotapahtuman sattumisen ja korvauksen määräämishetken välisenä aikana ollut mahdollisuus hankkia, mutta joita hän ei tosiasiallisesti ole hankkinut. Ansionmenetystä ei siis korvata täysimääräisenä, jos vahinkoa kärsinyt on jättänyt hankkimatta sellaisia tuloja, jotka hän vahinkotapahtumasta huolimatta olisi voinut saada. Tässä suhteessa vahinkoa kärsineelle ei kuitenkaan yleensä voida asettaa kovin pitkälle meneviä vaatimuksia. Jos vahinkoa kärsinyt on henkilövahingon vuoksi vain tilapäisesti kykenemätön tekemään aikaisempaa työtään, hänen ei pääsääntöisesti voida katsoa olevan velvollinen hankkimaan itselleen väliaikaisesti muuta työtä, vaikka hän kärsimästään henkilövahingosta huolimatta kykenisikin sellaista tekemään. Jos korvaus määrätään takautuvasti vasta pitkän ajan kuluttua vahinkotapahtuman sattumisesta, arvioinnissa voidaan soveltuvin osin ottaa huomioon samat seikat kuin arvioitaessa vahinkoa kärsineen mahdollisuutta hankkia ansiotuloja vastaisuudessa.

Korvaus vastaisuudessa aiheutuvasta ansionmenetyksestä määritetään vähentämällä ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut, ansiotulo, jonka vahinkoa kärsineen arvioidaan vastaisuudessa saavan. Vähennettävän ansiotulon määrä arvioidaan ottamalla huomioon vahinkoa kärsineen mahdollisuudet hankkia ansiotuloja vahingosta huolimatta työllä, jonka suorittamista häneltä voidaan kohtuudella edellyttää. Säännöksen mukaan vahinkoa kärsineen ansiomahdollisuuksia arvioitaessa on otettava huomioon hänen jäljellä oleva työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä ja asumisolosuhteensa. Lisäksi arvioinnissa on otettava huomioon näihin verrattavat muut seikat. Säännöstä ei ole kirjoitettu tyhjentäväksi, vaan se antaa lainkäyttäjälle harkintavaltaa ratkaistaessa yksittäistapauksessa mainittuihin seikkoihin perustuvalla kokonaisarviolla sen ansiotulon määrä, jonka vahinkoa kärsineen katsotaan voivan hankkia.

Vahinkoa kärsineen ansiomahdollisuuksia arvioidaan siis tapauskohtaisesti ottaen huomioon pykälässä mainitut seikat. Ansionmenetyksen arvioinnin perusteena ei näin ollen ole henkilövahingosta johtuva lääketieteellinen haitta-aste sinänsä, vaan se todellinen tulojen vähennys, jonka henkilövahingon kussakin yksittäistapauksessa arvioidaan aiheuttavan vahinkoa kärsineelle. Tästä huolimatta myös lääketieteellisellä haitta-asteella on ratkaisuun vaikuttavaa merkitystä korvausta määrättäessä. Jos vahinkoa kärsineen ilmoittama ansionmenetys esimerkiksi huomattavasti ylittää sen, mitä voidaan pitää perusteltuna hänen lääketieteellinen haitta-asteensa huomioon ottaen, voi olla syytä harkita, olisiko vahinkoa kärsineen pitänyt ja olisiko hän voinut tehokkaammin ponnistella työkykynsä palauttamiseksi.

Aikaisemmalla toiminnalla tarkoitetaan säännöksessä ensisijaisesti sitä, mitä työtä vahinkoa kärsinyt oli ennen vahinkotapahtumaa tehnyt, eli hänen työkokemustaan. Kysymykseen tulee luonnollisesti muukin toiminta, josta vahinkoa kärsinyt oli saanut ansiotuloja ennen vahinkotapahtumaa. Vahinkoa kärsineen iällä on säännöksen mukaisessa kokonaisarvioinnissa tärkeä merkitys. Mitä nuoremmasta henkilöstä on kysymys, sitä useammin on perusteltua edellyttää hänen hakeutuvan esimerkiksi uudelleenkoulutukseen voidakseen hankkia itselleen ansiotuloja. Uudelleen kouluttautumista arvioitaessa voidaan huomiota kiinnittää vahinkoa kärsineen koulutukseen. Mitä laaja-alaisempi ja siis useisiin työtehtäviin perusvalmiudet antava tutkinto tai muu koulutus on kyseessä, sitä parempina voidaan pitää vahinkoa kärsineen mahdollisuuksia uudelleen kouluttautumiseen. Asumisolosuhteiden mainitseminen säännöksessä merkitsee sitä, että harkinnassa on kiinnittävä huomiota esimerkiksi siihen, millaiset mahdollisuudet vahinkoa kärsineen asuinpaikkakunnalla tai lähiseudulla on hankkia uudelleenkoulutusta tai saada vahinkoa kärsineen alentunutta työkykyä vastaavaa työtä.

Vahinkoa kärsineen työkyky on voinut henkilövahingon vuoksi heikentyä, jolloin tulee ottaa huomioon esimerkiksi, kykeneekö hän tekemään ammattinsa tai koulutuksensa mukaista osa-aikatyötä ja onko sellaista työtä ylipäätään saatavissa. Jos vahinkoa kärsinyt on henkilövahingon vuoksi kykenemätön tekemään aikaisempaa työtään, mutta voisi uudelleen kouluttauduttuaan hankkia itselleen ansiotuloja muulla työllä, hänellä on oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä uudelleen kouluttautumiseen kuluvalta ajalta ja tämän jälkeenkin siihen ajankohtaan saakka, että hänellä on ollut riittävästi aikaa hakeutua sellaiseen ansiotyöhön, johon hän henkilövahingon aiheuttamasta työkyvyn alenemisesta huolimatta kykenee. Harkittaessa, onko vahinkoa kärsineelle aiheutunut ansionmenetystä vielä mainitun ajankohdan jälkeenkin, otetaan huomioon hänen ansiotulonsa uudessa ammatissa.

Vakuutuslautakunnan käytettävissä olevien selvitysten mukaan C on vahingon sattuessa ollut 58-vuotias ja työskennellyt väritehtaan laboranttina vuodesta 1966 alkaen. Lääketieteellisten selvitysten mukaan C:tä on pidetty työkyvyttömänä 3.2.2009 lähtien. Päädiagnoosina on aluksi ollut S46.0, kiertäjäkalvosimeen (rotator cuff) kuuluvan jänteen vamma olkapäässä. E-lääkärinlausunnossa 4.8.2009 on todettu, että vammasta kuntoutumista hidastaa jäätynyt olkapää -tilanne.

B-lausunnon 29.11.2010 mukaan C on ollut koko aikuisiän kohtalaisen terve. 10-vuotiaasta alkaen hän on sairastanut vaikeata psoriasisihottumaa ja 2000-luvulta alkaen hänellä on ollut laborantin työhön liittyviä tuki- ja liikuntaelinvaivoja, jotka osaltaan ovat liittyneet huomattavaan ylipainoon. 2000-luvulla C on sairastunut aikuisiän diabetekseen ja muuttanut tämän jälkeen olennaisesti elintapojaan, lopettanut tupakoinnin, laihduttanut yli 30 kg ja ryhtynyt hoitamaan terveyttään kaikin puolin paremmin. C on ammatiltaan laborantti ja työssään hän avaa maalipurkkeja, sekoittelee, annostelee ja analysoi ja ajoittain myös ruiskumaalaa. Olkapään kannalta rasittavimmat työtehtävät ovat purkkien erilaiset avaamiset sekä maalisäiliöiden kansien avaaminen. Kyseisissä säiliöissä on raskaat rautakannet, jotka nostetaan kädellä ylöspäin yli vaakatason taaksepäin. C:n kyky suoriutua nykyisistä työtehtävistä on selkeästi alentunut ja hän on tällä hetkellä (lausunnon kirjoittamishetkellä) omaan normaalityöhönsä kykenemätön. C on kuitenkin itse innostunut työkokeilusta ja kolmikantakeskustelussa on sovittu rajoittuneista työtehtävistä ja siitä, että C ei joudu olkapäätä rasittavia työtehtäviä lainkaan suorittamaan. Ammatillisen kuntoutuksen osalta on päädytty työkokeiluun, jonka on sovittu kestävän noin 2 kuukautta tammi–helmikuussa 2011.

3.2.2011 päivätyssä työterveyshuollon työpaikkakäyntiraportissa on kuvattu C:n työn kulkua. Maalinäytteen analysointia varten C ottaa mukaan lasipurkin tai muovipurkin näytettä varten ja laittaa sen erilliseen muoviastiaan. Matkalla hän ottaa mukaan ns. roskakannun ja peltisen näytteenottopurkin ja kävelee portaat ylös valmistustasolle. Portaissa C ei kykene pitämään kaiteesta kiinni oikealla kädellä kivun takia. Valmistustasolla C avaa säiliön kannen lukot vasemmalla kädellä, koska oikealla kädellä se ei onnistu. C nostaa kannen ylös ja laittaa hätäkytkimen off-asentoon. Haettuaan näytteenottotikun ja pujotettuaan näytteenottotikun tikkuun C ottaa näytteen oikealla kädellä säiliöstä ja käden vartaloon tukien kaataa näytettä muovipurkkiin. Tämän jälkeen C irrottaa peltipurkin näytteenottotikusta ja vie tikun paikalleen ja pesee sen, sulkee säiliön kannen vasemmalla kädellä ja laittaa hätäkytkimen on-asentoon. Tämän jälkeen C kävelee näytteet vasemmassa kädessä rappuset alas, tyhjentää roskaämpäristä peltipurkin ongelmajätteisiin ja vie maalinäytteen laboratorioon. Laboratoriossa hän mittaa näytteen lämpötilan ja pH-arvon ja laittaa näytepurkin vakiolämpötila-altaaseen. Tämän jälkeen C mittaa näytteen viskositeetin. Näytteen tutkimisessa joutuu kaatamaan vaa’alla olevaan purkkiin aineita. Kaataminen on hankalaa, koska määrät ovat pieniä ja grammojen kanssa on oltava tarkkana. Työpaikkakäynnillä tutkittavana olleen näytteen purkki oli kevyt ja työ onnistui kohtalaisen hyvin. Muita laboratoriossa tehtäviä töitä ovat koetelaukset, joita kiireaikana voi tulla 10 päivässä. Seinälle laitetaan pahvi, johon telalla maalataan näyte. Välineet täytyy pestä aina käytön jälkeen. Lisäksi puhtaat pahvit täytyy laittaa seinään ja käytetyt pahvit irrottaa ja kuljettaa pois. Tätä työtä C ei ole pystynyt lainkaan tekemään. Laboratorioon on myös rakennettu uusia säiliöitä, joihin täytyy mennä portaita. Säiliöiden kannet ovat niin painavia, ettei C selviä niistä. Täyttönäytteiden ottaminen onnistuu vain käsikorkeudelta. Näytteet ovat laatikoissa hyllyssä ja koko laatikko täytyy vetää hyllystä pois, että saa sieltä yhden purkin. Korkeimpia hyllyjä varten on tikkaat. Yhteenvetona C:n on erittäin hankala selviytyä erikokoisten purkkien nostamisesta, kantamisesta, siirtämisestä ja avaamisesta. Säiliöiden kansien avaamiset ovat hankalia vasemmalla kädellä, koska kannet on tehty oikeakätisille. C:n vasemmankaan käden voimat eivät ole niin hyvät, että hän selviytyisi näistä töistä. Työssä usein tarvittavat olkanivelen kiertoliikkeet eivät onnistu riittävän hyvin ja ääriasennoissa voimat ovat hyvin heikot ja epävakaat. Portaissa kävelyt ilman toisen käden tukea ovat tapaturmariski, samoin kuin säiliöiden kansien avaamiset. Pienet tarkat mittaamiset ja kaatamiset ovat hankalia, mutta helpompia tehdä kuin isojen purkkien kanssa. C selviytyy parhaiten töistä, joita voi tehdä käsien ojenteluetäisyydellä aivan edessä ilman kiertoja ja sivuliikkeitä.

B-lääkärinlausunnon 15.3.2011 mukaan työhön paluuta on yritetty 1.1.2011 alkaen 3 h/päivä, mutta tämä ei ole onnistunut. C ei ole pärjännyt/selvinnyt tehtävien vaatimalla tavalla. Tilanne vamman jälkitilan osalta on pysyvä. Työkokeilun aikana työtehtävien määrä alkoi supistua heti alkuunsa. Aluksi C teki kaikkia töitä ja sen jälkeen alkoi jättää säryn takia töitä pois. Lopuksi vajaan kuukauden jälkeen C:n työtehtävät supistuivat lähinnä uudempien työntekijöiden neuvomiseen. Lausunnon mukaan C on toistaiseksi täysin työkyvytön.

Vakuutuslautakunta viittaa edellä jo lausuttuun koskien vammautuneella ennen vahinkoa olleen sairauden tai vian vaikutusta korvauksen sovittelumahdollisuuteen. C:n tapauksessa molemmat vakuutusyhtiöt ovat hyväksyneet supraspinatusjänteen repeämän vahingon johdosta korvattavaksi vammaksi. Vakuutusyhtiö A on katsonut, että vammamekanismi olisi ollut riittävä aiheuttamaan täysin terveenkin jänteen repeämän ja että C on vamman jälkitilan vuoksi pysyvästi työkyvytön. Vakuutusyhtiö B on hyväksynyt korvattavaksi supraspinatusjänteen repeämän pahentumisen osuuden, mutta katsoo paranemisen pitkittymisen liittyneen C:llä entuudestaan olleisiin rappeumaperäisiin muutoksiin. Vakuutuslautakunta katsoo, että vaikka C:n oireiden pitkittymistä pidettäisiinkin rappeumamuutosten myötävaikutuksesta johtuvana, ovat olkanivelen rappeumamuutokset väestössä niin yleisiä, ettei C:lle aiheutunutta vahinkoa voida pitää niin yllättävänä ja poikkeuksellisena seurauksena vahingosta, että korvausta tulisi sen perusteella alentaa. Lautakunta ei myöskään pidä todennäköisenä, että C:n olkanivel olisi rappeumamuutosten vuoksi alkanut oirehtia vastaavalla tavalla ilman kyseistä tapaturmaa. Lautakunta viittaa myös hankkimaansa asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan C:n olkapään kivut ja liikerajoitus ovat osittain syy-yhteydessä vahinkoon myös 31.10.2009 jälkeiseltä ajalta. Vakuutuslautakunta katsoo, että olkapääoireet ovat syy-yhteydessä vastuuvahinkoon myös 31.10.2009 jälkeen. Asiakirjoista ei ilmene, että C:n psoriasis ja diabetes olisivat ennen vahinkoa vaikuttaneet C:n työkykyyn. Laborantin työhön liittyvät tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat B-lausunnon 29.10.2010 mukaan osaltaan liittyneet C:n aiempaan huomattavaan ylipainoon; C on ennen vahinkoa laihtunut yli 30 kg. Asiakirjoista ei myöskään ilmene pitkiä sairauspoissaoloja työstä ao. vaivojen vuoksi. Koska C:n muiden sairauksien ei ole selvitetty aiheuttaneen C:lle työkyvyttömyyttä ennen vahinkoa, Vakuutuslautakunta katsoo, että työkyvyttömyys johtuu yksinomaan C:n olkapääoireistosta.

Vakuutusyhtiö B on vielä esittänyt, että C:n työkyvyttömyys 31.10.2009 jälkeen on ollut vain osittaista ja hänellä on ollut jäljellä työkykyä moniin kevyempiin työtehtäviin. Ottaen huomioon C:n koulutuksen, yksipuolisen työkokemuksen ja iän, Vakuutuslautakunta katsoo, että kuntoutusedellytykset uuteen työhön ovat olleet vähäiset eikä ole ollut perusteltua edellyttää uudelleenkouluttautumista. Omiin työtehtäviinsä C on lautakunnan käsityksen mukaan ollut olkapääoireiston vuoksi täysin työkyvytön.

3. Lopputulos

Edellä kerrottuun viitaten Vakuutuslautakunta katsoo, että C:n olkapääoireet jäätynyt olkapää mukaan lukien sekä työkyvyttömyys ovat syy-yhteydessä 2.2.2009 sattuneeseen vahinkoon myös 31.10.2009 jälkeiseltä ajalta ja että C:n työkyvyttömyys on täysi ja pysyvä. Lautakunta suosittaa vakuutusyhtiö B:tä maksamaan lisäkorvausta tämän mukaisesti.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Norros sekä jäsenet Eskuri, Karimäki, Korpiola ja Rusanen. Sihteerinä toimi Laine.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA