Mainitun testamentin mukaan vakuutuksenottajan kuoleman jälkeen hänen kahdelle tyttärelleen R.F.:lle ja P.V.:lle oli ensin päältä päin maksettava kummallekin erikseen 25.438,38 euroa vastaten A.L.:n jälkeen tehdyssä perinnönjakosopimuksessa vakuutuksenottajan pojille maksetun lakiosan määrää. Kaikki muu omaisuus oli jaettava tasan yhtä suurin osuuksin (1/7) vakuutuksenottajan lapsille. Vakuutuksenottajan kahden pojan osuudet menisivät kuitenkin heidän lapsilleen.

 

Vakuutuksenottaja muutti vakuutuksen edunsaajamääräystä vielä 13.5.2002 niin, että hänen yhden poikansa (M.L.:n) osuuden saisi pojanpoika. Vakuutuksenottaja kuoli 8.7.2002, minkä johdosta vakuutusyhtiö pyysi 10.7.2002 päivätyllä ilmoituksella kuolinpesältä yhteydenottoa korvauksen maksamista varten. Vakuutusyhtiön saaman 29.7.2002 päivätyn ilmoituksen mukaan R.F. ja P.V. kuitenkin tulisivat todennäköisesti moittimaan vakuutuksenottajan testamenttia. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö talletti 7.8.2002 vakuutussumman maksutalletuslain (281/1931) mukaisesti lääninhallitukseen.

 

Oikeuden määräämä pesänjakaja toimitti perinnönjaon vakuutuksenottajan jälkeen 8.9.2003. Pesänjakaja otti kantaa myös vakuutuskorvauksen jakoon edunsaajien kesken. Jakoa ei moitittu määräajassa, mutta lääninhallitus ei suostunut maksamaan talletettua vakuutussummaa jakokirjan perusteella.

 

M.L. vei asian Vakuutusvalvontaviraston tutkittavaksi. Vastauksessaan 18.8.2004 Vakuutusvalvontavirasto viittasi vakuutussopimuslain ja maksutalletuslain säännöksiin ja ilmoitti, ettei sen toimivaltaan kuulu lausunnon antaminen vakuutusyhtiön korvausvelvollisuudesta vakuutuksen edunsaajille. Viraston mukaan vakuutusyhtiö oli kuitenkin tallettaessaan vakuutuskorvauksen toiminut sillä olevan harkintavallan puitteissa. Virasto oli pyytänyt vakuutusyhtiöltä selvitystä myyjille annettavasta koulutuksesta ja katsoi yhtiön pyrkineen koulutuksella mahdollisuuksien mukaan välttämään epäselvistä edunsaajamääräyksistä aiheutuvat erimielisyydet. Viraston mukaan oli selvää, että kaikkia erimielisyyksiä ei voida mitenkään etukäteen välttää.

 

Asia oli poikansa valtuuttaman M.L.:n pyynnöstä myös poliisin tutkittavana sen selvittämiseksi, oliko vakuutussopimusta tehtäessä tapahtunut rikosta. Tutkintaa koskevan päätöksen 25.11.2004 mukaan mitään seikkoja, jotka olisivat osoittaneet rikoksen tapahtuneen, ei kuitenkaan tullut ilmi.

 

Kaksi edunsaajista vei kysymyksen vakuutuskorvauksen jakautumisesta käräjäoikeuden tutkittavaksi. Kantajat katsoivat, että testamenttiin tehdyn viittauksen vuoksi pesänjakajalla oli ollut ratkaisuvalta myös edunsaajamääräyksen oikeasta tulkinnasta, joten vakuutuskorvaus tuli jakaa pesänjakajan ratkaisun mukaisesti. Tuomiossa 23.11.2005 käräjäoikeus katsoi, että vakuutussopimuslain 47 §:n mukaan vakuutuskorvaus ei edunsaajamääräyksen vuoksi kuulunut kuolinpesään. Tuomiossa esittämillään perusteilla käräjäoikeus katsoi jääneen selvittämättä, että kantajat olisivat valtuuttaneet – jota ilman pesänjakajalla ei tällaista kompetenssia ole – hänet heitä sitovasti suorittamaan myös vakuutuskorvauksen jakamisen.

 

Käräjäoikeuden samalla tuomiolla ratkaisemassa toisessa kanteessa oli kysymys siitä, että vastaajina olleet R.F. ja P.V. olivat vaatineet, että heille tuli myös vakuutuskorvauksesta antaa testamentissa erikseen mainittu rahamäärä ja vasta sen jälkeen korvauksen loppuosa tuli jakaa yhtä suurin osuuksin vakuutuksenottajan lapsille. Käsittelyn kuluessa esitetyn todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että vakuutuksenottaja oli edunsaajamääräyksen viittauksella testamenttiin tarkoittanut vain 24.1.2002 päivätyn testamentin jälkimmäistä osaa eli määräystä, että vakuutuskorvaus oli jaettava tasan lasten kesken eikä testamentilla määrättyä legaattia tullut enää uudelleen huomioida määrättäessä kantajien osuutta vakuutuskorvauksesta.

 

Vakuutusyhtiölle 30.8.2006 osoittamassaan kirjelmässä lausunnonpyytäjä viittasi asiassa kertyneeseen selvitykseen ja katsoi vakuutusyhtiön laiminlyöneen vakuutussopimuslain edellyttämän huolellisuuden kirjattaessa vakuutuksenottajan tahtoa ja edunsaajamääräystä vakuutussopimukseen. Merkintä ”testamentin mukaan” ilman selvennystä oli johtanut lausunnonpyytäjän mielestä perintöriitaan, vakuutuskorvauksen tallettamiseen ja korvausten maksamisen viivästymiseen. Kalliiden oikeudenkäyntien jälkeen korvaus jaettiin käräjäoikeuden päätöksellä kuten vakuutuksenottaja oli halunnutkin. Huolellisesti toimien riitaa ei olisi syntynyt. Tämän vuoksi lausunnonpyytäjä vaati vakuutusyhtiöltä 12 %:n viivästyskoron maksamista vakuutussummalle 10.8.2002 – 20.3.2006 väliseltä ajalta sekä korvaamaan oikeudenkäynnistä ja asian hoitamisesta aiheutuneina kuluina yhteensä 11.594,00 euroa.

 

Vastauksessaan 6.10.2006 vakuutusyhtiö kiisti korvausvaatimuksen ja kiisti edustajiensa menetelleen huolimattomasti vakuutussopimusta tehtäessä. Selvityksissä oli tullut selvästi ilmi, että vakuutuksenottaja oli vakuutussopimusta allekirjoittaessaan nimenomaisesti halunnut, että vakuutuksen edunsaajamääräykseksi laitetaan "24.01.2002 päivätyn testamentin mukaan". Edunsaajamääräys oli siis tehty vakuutuksenottajan tahdon mukaisesti.

 

On vakuutusyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, että perilliset ovat olleet erimielisiä testamentin sisällöstä ja siitä, oliko edunsaajamääräys ylipäätään pätevä ja jos oli, miten vakuutuskorvaus olisi tullut jakaa. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta tutkia edunsaa­jamääräyksen pätevyys- ja tulkintaväitteiden oikeellisuutta enemmälti kuin on yhtiön tai sen edustajien tiedossa. Jolleivät asianosaiset pääse tulkinnas­ta sovintoon, ratkaisee asian yleinen tuomioistuin.

 

Edunsaajamääräys "testamentin mukaan" ei missään vaiheessa ole ollut lausunnonpyytäjän väittämin tavoin kielletty. Edunsaajamääräysoppaan viimeisellä sivulla mainitaan, että oppaassa on kerrottu vain edunsaajamääräyksiä koskevat vakuutussopimuslaissa säädetyt tulkintaolet­tamat. Siksi kyseisessä oppaassa ei ole mainittu erityisistä edunsaajamääräyksistä, kuten "tes­tamentin mukaan". Niitä ja niihin verrattavia muita erityisiä edunsaajamääräyksiä kuitenkin käytetään usein.

 

Vakuutusmyyjien koulutuksessa on aina korostettu yksilöinnin tärkeyttä. Mikäli vakuutuk­senottaja haluaa edunsaajamääräyksen olevan "testamentin mukaan", määräyk­sestä tulisi selvitä, minkä päivämäärän testamentista on kyse. Näin on toimittu aina. Vaikka edunsaajamääräyksessä viitattaisiin testamenttiin, vakuutuksenottajan ei tarvitse esittää testamentin sisältöä vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiön edustajat eivät voi etukä­teen lähteä siitä olettamasta, että joku perillisistä riitauttaisi testamentin. Näin ollen vakuutusyhtiö katsoi edustajiensa toi­mineen vakuutusta tehtäessä riittävällä huolellisuudella.

 

Korvauspäätös ei ole ollut miltään osin vakuutussopimuslain tai verohalli­tuksen säännösten vastainen. Kun vakuutuksenottaja on nimenomaisesti halunnut edunsaaja­määräyksen olevan testamenttinsa mukainen, vakuutusyhtiön tulee vakuutuskorvauksia mak­saessaan selvittää, miten vakuutuksenottajan testamentissaan ilmaisema viimeinen tahto tulee toteuttaa. Tämän takia tuli selvittää, ketkä korvausta hakevat ja minkä määräisenä kukin edunsaaja korvausta hakee. Asiaa selvitettäessä ilmeni, että osa perillisistä tutki testamentin ja edunsaaja­määräyksen riitauttamista, eikä korvaus näin ollen ollut miltään osin riidaton.

 

Vakuutussopimuslain mukaan vakuutuskorvaus tulee maksaa viivyttelemättä ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutusyhtiölle on toimitettu yhtiön vastuun selvittä­miseksi tarpeelliset tiedot. Koska vakuutusyhtiön tietoon saatettiin testamentin ja edunsaaja­määräyksen mahdollinen riitauttaminen ja perillisten erimielisyys vakuutuskorvauksen jakau­tumisesta, joiden johdosta korvausta ei voitaisi lain edellyttämässä määräajassa maksaa, ei viivästyskoron välttämiseksi jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tallettaa varat lää­ninhallituksen tilille odottamaan perillisten erimielisyyksien ratkaisemista. Tallettaminen on ollut selvästi aiheellinen, koska perilliset eivät ole keskenään päässet yksimielisyyteen korvauksen jakamisesta testamentin mukaan, vaan siihen on vaadittu erillisiä oikeudenkäynte­jä.

 

Lausunnonpyytäjä uudistaa korvausvaatimuksen. Hänen mukaansa poliisikuulustelupöytäkirjoista ja käräjäoikeuden päätöksen sisällöstä käy kiistatta ilmi, että vakuutuksenottaja on vakuutusyhtiön asiamiesten ja läsnä olleiden todistajien kertomana hyväksynyt vakuutuksen seuraavin ehdoin:

- vakuutuskorvaussumma jaetaan edunsaajien kesken tasan 7 osaan.

- että heidän saamansa 1/7 osa on vapaa perintöverosta

- että vakuutuskorvaus suoritetaan viivyttelemättä.

Asiamiehet ovat luvanneet, että edellä mainitut ehdot täyttyvät myönnetyssä vakuutuksessa.

 

Lausunnonpyytäjä toteaa ensimmäisen virheen olleen testamentin mainitseminen vakuutussopimuksessa. Kun tuli kysymys edunsaajista, vakuutuksenottaja luetteli ne myös ja vakuutusyhtiön edustaja alkoi kirjoittaa niitä ylös (Poliisikuulustelupöytäkirja 4.10.2004 sivu 7). Vakuutuksenottaja oli iältään 93 vuotta, joten hän väsyi nopeasti ja halusi päästä lepäämään. Tällöin hän totesi, että nämä kaikki 11 henkilöä on lueteltu testamentissa ja ehdotti edunsaajamerkinnäksi "Testamentin mukaan". Myös vakuutusyhtiön asiamiehet huomasivat hänen väsymyksensä ja kiirehtivät saamaan allekirjoituksen vakuutussopimukseen, jossa mainittiin testamentti, vaikka tiesivät tai olisi pitänyt tietää, että ohjeiden mukainen tapa olisi ollut kirjoittaa kaikkien edunsaajien nimet vakuutussopimuksen liitteeksi eikä mainitakaan testamenttia. Asiamiesten olisi tullut kertoa vakuutuksenottajalle, että korvausmaksuprosessi voidaan keskeyttää pelkästään ilmoittamalla aikeista moittia testamenttia.

 

Kun he helmikuussa 2003 ottivat yhteyttä edunsaajamääräysoppaan mukaisesti vakuutusyhtiön asiantuntijoihin, he saivat kaikilta neljältä asiantuntijalta vastauksen, että sanaa testamentti ei pidä sotkea verottomaan säästöhenkivakuutukseen juuri edellä mainitusta syystä. Tämän jälkeen on tapahtunut vakuutusyhtiössä "jälkikäteen koulutus". Tämän voi havaita vakuutusyhtiön edustajien poliisikuulustelupöytäkirjoista ilmenevistä tavattoman yhdenmukaisista lausunnoista. Huvittavin osa "koulutuksesta" oli, että testamentin saa mainita, jos ilmoittaa sen päivämäärän.

 

Joka tapauksessa asiamiesten olisi pitänyt laatia lista edunsaajista liitteeksi vakuutussopimukseen heti vakuutuksentekotilaisuudessa, jotta vakuutuk­senottajan tahto jo silloin olisi tullut yksiselitteisesti merkittyä. Tässä ei ole noudatettu vakuutussopimuslain edellyttämää huolellisuutta.

 

Toinen virhe on tapahtunut hyväksyttäessä vakuutussopimus vakuutusyhtiössä. Poliisikuulustelupöytäkirjassa yhtiön edustaja kertoi lähettäneensä pääkonttoriin sopimuksen testamentin kanssa ja saaneensa sieltä hyväksynnän yhtiön lakimieheltä. Hän hyväksyi sopimuksen tietoisena riskistä, että vakuutuksenottajan tahto ei täyttyisikään. Kävikin niin, että mikään niistä ehdoista, jolla vakuutuksenottaja hyväksyi vakuutuksen, ei täyttynyt, joten vakuutusyhtiön edustajat ovat joko tietoisesti tai tietämättään antaneet vakuutuksenottajalle siitä harhaanjohtavia tietoja. Tässä ei ole noudatettu lain edellyttämää huolellisuutta.

 

Lausunnonpyytäjä pitää myös vakuutusyhtiön korvauspäällikön tulkintaa lainvastaisena. Vakuutuskorvauksen edunsaajat on määritelty testamentissa, joten kyseessä on aivan selvästi edunsaajamääräys. Vakuutuskorvaus ei vakuutussopimuslain 47 §:n sanamuodon mukaan näin ollen kuulu vakuu­tuksenottajan kuolinpesään. Verohallituksen asiantuntijalakimies vahvisti, että vakuutuskorvaus kuuluu kuolinpesään ainoastaan, jos edunsaajana mai­nitaan kuolinpesä eikä sitä voi mitenkään osittaa kuten korvauspäällikkö oli asian virheellisesti mieltänyt.

 

Vakuutussopimuslain 50 §:ssä on ohjeita edunsaajamääräyksen tulkinnasta siinä tapauksessa, että edunsaaja ei ole nimeltä mainittu henkilö. Tällöin lähtökohtana on se, mitä vakuutuksenottaja on määräyksellään tarkoittanut tai mitä olosuhteista johtuen voidaan hänen olettaa tarkoittaneen. Vakuutusyhtiö mainitsee, että sillä ei ole velvollisuutta tutkia edunsaajamääräyksen pätevyys- tai tutkintaväitteiden oikeellisuutta enemmälti kuin on yhtiön tai sen edustajien tiedossa. Edustajat tiesivät tarkkaan vakuutuksenottajan tahdon.

 

Käsittelemällä vakuutuskorvausta kuolinpesään kuuluvana korvauspäällikkö tulkitsi virheellisesti ja lainvastaisesti vakuutussopimuslakia. Antamalla tiedon siitä, että kahdella edunsaajalla tulee olla suurempi osa vakuutuskor­vauksesta hän aiheutti perintöriidan. Näiden kahden edunsaajan asiamies pysähdytti korvausmaksuprosessin ilmoittamalla mahdollisesta testa­mentin moittimisesta. Välittömästi sen jälkeen talletti korvauspäällikkö korvaussumman lääninhallituksen tilille. Viime kädessä tämä virhe aiheutti perintöriidan pakottaen edunsaajat kalliisiin ja aikaa vieviin oikeudenkäynteihin. Vakuutussopimuslain edellyttämä huolellisuusvaatimus ei täyty korvauspäällikön tietämättömyyden johdosta.

 

Jos laki on sellainen, että vakuutusyhtiö voi tehdä näin monta virhettä saadakseen vanhuksen rahat ja vakuutusmaksun sekä aiheuttaa edun­saajille näin paljon vahinkoa, se laki on väärä. Vakuutusyhtiön edustajilla oli tarkalleen tieto, millä ehdoilla vakuutus tehtiin ja miten vakuutuksenottaja halusi korvaukset jaettavaksi. Tuloksena oli perintöriita, jonka vakuutus­yhtiön edustajat saivat aikaan toimimalla joko tietoisesti tai tietämättä ja korvauspäällikkö jopa törkeän lainvastaisesti. Lausunnonpyytäjä jättää pohdittavaksi, täyttyykö tässä tapauksessa vakuutussopimuslain edellyttämä huolellisuus vai onko tässä otettu tietoinen riski, jotta saataisiin aikaan jonkinlainen sopimus.

 

Vakuutusyhtiö toistaa päätöksessään esittämänsä. Vakuutusta tehtäessä oli keskusteltu edunsaajamääräyksestä, ja edustajien mukaan edunsaajamääräys tehtiin vakuutuksenottajan nimenomaises­ta tahdosta. Vakuutus tehtiin vakuutuksenottajan luona hoivakodissa, eikä käytössä ollut kirjoituskonetta. Siksi vakuutussopimukseen oli korjattu edunsaajamääräys käsin. Testamentti toimitettiin vakuutuksen liitteeksi jälkikäteen. Kuulustelupöytäkirjoissa on kerrottu tapahtumien kulku yksityiskohtaisesti, ja tätä täydentää edustajan yhtiölle 8.4.2002 antama selvitys.

 

Testamentit ovat monesti hyvinkin laajoja ja yksityiskohtaisia. Vakuutusyh­tiön edustajilla ei ole velvollisuutta etukäteen spekuloida testamentin (muul­la kuin ilmeisellä) pätemättömyydellä tai sillä, millaisia erilaisia käsityksiä testamenttaajan tahdosta voitaisiin esittää. Edunsaajamääräyksen pätevyy­destä tai antajan tarkoituksesta voi asianosainen aina esittää väitteen, jonka oikeellisuutta yhtiö ei voi ratkaista - riippumatta siitä liittyykö asiaan testamentti.

 

Vakuutusyhtiö selvittää ennen vakuutuskorvauksen maksamista, ketkä kor­vausta hakevat ja minkä määräisenä korvausta haetaan. Useimmiten jaosta ollaan yksimielisiä. Jos perilliset ovat riitaisia, ei testamentin tai edunsaaja­määräyksen kirjoitusasu rajoita riidan laajenemista koskemaan myös vakuu­tusta.

 

Vastoin lausunnonpyytäjän väitettä vakuutusyhtiö ei ole missään vaiheessa tul­kinnut vakuutuskorvauksen kuuluvan kuolinpesään. Lausunnonpyytäjille on kerrottu, että mikäli edunsaajamääräys todettaisiin pätemättömäksi, korvaus maksettaisiin kuolinpesälle. Kenellekään ei ole myöskään annettu sellaista tietoa, että kahdella edunsaajalla olisi oikeus muita suurempiin va­kuutuskorvauksiin.

 

Vakuutusyhtiö katsoo edustajiensa noudattaneen riittävää huolellisuutta vakuutusta tehtäessä. He olivat varmistuneet siitä, että epäselvyyttä ei syntyisi sii­tä, minkä ajankohdan testamenttia vakuutuksenottaja tarkoitti, eikä annettu testamentti ollut selvästi virheellinen. Kun osa perillisistä ilmoitti aikovansa riitauttaa edunsaajamääräyksessä vii­tatun testamentin, toimi yhtiö lain mukaisesti täyttäessään suoritusvel­vollisuutensa tallettamalla maksun lääninhallituksen tilille. Vakuutusyhtiö viittaa Vakuutusvalvontaviraston lausuntoon. Yhtiö ei näin ollen katso olevansa korvausvelvollinen asiassa.

 

 

Lausunnonpyytäjä on toimittanut lautakunnalle vielä 29.11.2006 päivätyn lisäkirjelmän, jossa hän uudistaa tekemänsä väitteet ja vaatimukset.

 

 

Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 47 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). Vakuutuksenottaja voi muuttaa tai peruuttaa edunsaajamääräyksen, jos vakuutustapahtumaa, jossa määräys on tarkoitettu sovellettavaksi, ei ole sattunut.

 

Vakuutussopimuslain 47 §:n 3 momentin mukaan, jos edunsaajamääräys on voimassa, ei vakuutetun kuoleman johdosta suoritettava vakuutuskorvaus kuulu vakuutetun kuolinpesään.

 

Vakuutussopimuslain 48 §:n mukaan edunsaajamääräys taikka sen peruuttaminen tai muuttaminen on mitätön, jollei siitä ole kirjallisesti ilmoitettu vakuutuksenantajalle.

 

Edunsaajamääräyksen tulkintaa koskevan vakuutussopimuslain 50 §:n 1 momentin mukaan, jos edunsaajaksi ei ole määrätty nimeltä mainittua henkilöä ja jos määräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa, on noudatettava, mitä tässä pykälässä säädetään.

 

Vakuutussopimuslain 70 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutustapahtumasta johtuva vakuutussopimuksen mukainen korvaus tai ilmoitettava, ettei korvausta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut 69 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot. 70 §:n 3 momentin mukaan viivästyneelle korvaukselle on maksettava korkolaissa (633/82) säädetty viivästyskorko.

 

Vakuutussopimuslain 71 §:n mukaan, jos vakuutuksenantaja suorittaa vakuutuskorvauksen tai henkilövakuutuksen takaisinostoarvon jollekin muulle kuin sille, jolla on oikeus vakuutuskorvaukseen tai takaisinostoarvoon, vakuutuksenantaja on kuitenkin täyttänyt velvollisuutensa, jos se on maksua suorittaessaan noudattanut olosuhteiden vaatimaa huolellisuutta.

 

Lain rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta (9.10.1931/281) 1 §:n 1 momentin mukaan, jos se, jolla on toiselta saatavana rahaa, arvopapereita tai asiakirjoja, kieltäytyy suoritusta vastaanottamasta taikka hänen poissaolonsa, sairautensa tai muu sellainen syy estää suorituksen, suoritusvelvollisella on oikeus tallettaa suoritettava lääninhallitukseen ja siten vapautua suoritusvelvollisuudestaan. (1.11.1996/793)

 

Sama olkoon 2 momentin mukaan lakina, jos suoritusvelvollinen ei tiedä eikä ole velvollinen tietämään, kenelle suoritus on toimitettava tahi kenellä kahdesta tai useammasta suorituksen vaatijasta on siihen oikeus.

 

Lautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 47 §:n mukaan oikeus määrätä vakuutuksen edunsaajasta kuuluu yksin vakuutuksenottajalle. Edunsaajamääräys on siten vakuutuksenottajan yksipuolinen tahdonilmaisu siitä, kenelle vakuutuskorvaus on vakuutustapahtuman satuttua maksettava.

 

Vakuutussopimuslain 48 §:n mukaan edunsaajamääräyksen pätevyyden edellytyksenä on ainoastaan sen kirjallinen ilmoittaminen vakuutuksenantajalle. Laissa mainittua kirjallisen ilmoittamisen vaatimusta lukuun ottamatta edunsaajamääräys on vapaamuotoinen. Vakuutuksenottaja voi edunsaajamääräyksessä ilmoittaa edunsaajan tai –saajat haluamallaan tavalla ja vakuutuksenantaja on velvollinen kirjaamaan määräyksen sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottaja sen antaa.

 

Selostetuista syistä vakuutuksenottaja voi - kuten tässä tapauksessa on tapahtunut - antaa edunsaajamääräyksen täysin laillisesti ja pätevästi myös viittaamalla aiemmin tekemäänsä testamenttiin. Vakuutuksenantajalla ei edes olisi lain mukaan oikeutta lausunnonpyytäjän väittämin tavoin kieltää testamentin mainitsemista edunsaajamääräyksessä, sillä se merkitsisi puuttumista vakuutuksenottajan tahtoon.

 

Lausunnonpyytäjän näkemyksen mukaan vakuutuksenottajan tahto vakuutuskorvauksen jakamisesta ja maksamisesta ei ole toteutunut sen vuoksi, että edunsaajien luettelemisen sijasta edunsaajamääräys on kirjattu muodossa ”Edunsaajat 24.01.2002 päivätyn testamentin mukaan”. Edellä edunsaajamääräyksen antamisesta lausuttuun viitaten lautakunta kuitenkin toteaa, että lausunnonpyytäjä on itsekin lausuntopyyntönsä aluksi kertonut nimenomaan vakuutuksenottajan ehdottaneen vakuutussopimusta tehtäessä edunsaajamerkinnäksi ”Testamentin mukaan”. Tämän perusteella ja lautakunnan käytettävissä olevasta asiakirjaselvityksestä ilmenevien tietojen mukaan vakuutussopimukseen 28.3.2002 otettu edunsaajamääräys on siten täsmälleen vastannut sitä, minkä vakuutuksenottaja on edunsaajamääräykseksi ilmoittanutkin.

 

Asiassa saadun selvityksen perusteella vakuutusyhtiön edustajilla ei ole ollut aihetta epäillä, etteikö vakuutuksenottaja olisi ollut selvillä siitä, mitä hän oli testamentissaan määrännyt. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole lain mukaan vastuussa siitä, että joku edunsaajista mahdollisesti myöhemmin riitauttaa lainmukaisessa järjestyksessä annetun edunsaajamääräyksen oikean tulkinnan. Näin ollen lautakunta katsoo, ettei sen käytettävissä olevasta kirjallisesta selvityksestä ilmene, että vakuutusyhtiö tai sen edustajat olisivat menetelleet huolimattomasti kirjattaessa edunsaajamääräystä vakuutussopimukseen.

 

Normaalitilanteessa vakuutusyhtiö on velvollinen maksamaan vakuutuskorvauksen vakuutussopimuksessa mainituille edunsaajille. Vakuutussopimuslain 70 §:n 1 momentin mukaan korvaus on maksettava joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutusyhtiö on saanut vastuunsa selvittämiseksi tarpeelliset asiakirjat ja tiedot. 70 §:n 3 momentin mukaan viivästyneelle korvaukselle on maksettava korkolaissa säädetty viivästyskorko.

 

Lautakunnan käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan vakuutusyhtiö on pyytänyt 10.7.2002 vakuutuksenottajan kuolinpesältä yhteydenottoa korvauksen maksamiseksi. Vakuutusyhtiö on saanut 29.7.2002 päivätyn ilmoituksen, jonka mukaan kaksi vakuutuksenottajan perillisistä tulisi mahdollisesti moittimaan hänen testamenttiaan, jolloin ilmoituksen mukaan vakuutuskorvauksen jakoperuste saattaisi muuttua. Tämän vuoksi ilmoituksessa on pyydetty, ettei vakuutuskorvausta maksettaisi ennen asian lopullista selviämistä.

 

Käytettävissä olevasta asiakirjaselvityksestä ei ilmene, että vakuutusyhtiö olisi ollut lausunnonpyytäjän väittämässä vastuussa testamentin ja sen kautta vakuutuksenottajan antaman edunsaajamääräyksen riitauttamisesta. Vakuutusyhtiöllä ei siten ole velvollisuutta korvata lausunnonpyytäjän vaatimia ja oikeudenkäynti- tai muita asian hoitamisesta aiheutuneita kuluja.

 

Vakuutusyhtiön saaman 29.7.2002 päivätyn ilmoituksen vuoksi on käynyt epäselväksi, minkä määräisenä ja keille vakuutuskorvaus on vakuutuksen edunsaajamääräyksen perusteella maksettava. Lautakunta katsoo, että syntyneessä tilanteessa vakuutusyhtiö ei ole tiennyt eikä se ole ollut velvollinen maksutalletuslain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tietämäänkään, kenellä vakuutuksen edunsaajamääräyksessä mainituista henkilöistä on ollut ja missä määrin oikeus korvauksen saamiseen. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus käyttää sillä lain mukaan ollutta mahdollisuutta vakuutussumman tallettamiseen. Näin ollen vakuutusyhtiö ei ole menetellyt asiassa tältäkään osin virheellisesti.

 

Lain mukaan vakuutussumman tallettaminen vapauttaa velallisen suoritusvelvollisuudestaan, jolloin myös velallisen velvollisuus viivästyskoron maksamiseen päättyy. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa vakuutussummalle myöskään lausunnonpyytäjän vaatimaa viivästyskorkoa.