Tapahtumatiedot 

A liukastui 18.11.2010 kotitalonsa sisätiloissa saaden oikeaan ranteeseensa murtuman. Vahinko tapahtui ulkoiluvälinevarastossa, jonka kautta pääsee kulkemaan porraskäytävään. Vahinkopaikan lattia oli materiaaliltaan maalattua betonia. Liukastuminen tapahtui, koska A:n kengissä oli ulkoa tullutta kosteutta. A vaati vahingosta korvausta kiinteistönomistajalta, joka teki asiassa vahinkoilmoituksen vastuuvakuutusyhtiöönsä.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö antoi asiassa päätöksen 26.1.2011. Yhtiö totesi, että vahingon korvaaminen kiinteistönomistajan vastuuvakuutuksesta edellyttää kiinteistönomistajan korvausvastuuta asiassa. Korvausvastuu edellyttää kiinteistönomistajan tuottamusta eli virhettä, huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Kiinteistönomistajalla on korostunut velvollisuus huolehtia, että kiinteistöllä liikkuminen on turvallista. Vastuun vahingoista välttää kuitenkin, mikäli osoittaa toimineensa kunnossapidossa huolellisesti. Yhtiö katsoi saamiensa selvitysten perusteella, että mitään laiminlyöntiä kiinteistön kunnossapidossa ei ollut tapahtunut. Vahinkopaikan lattiamateriaali, maalattu betoni, on yleisesti käytössä vastaavissa tiloissa. Tällainen lattiapinta saattaa olla liukkaampi kosteana tai märkänä ja myös lumiset kengät voivat aiheuttaa liukastumisvaaran. Tilan sisäänkäynnillä on kuitenkin ollut matto (mitat 80 cm x 200 cm), jolla on pyritty estämään kosteuden kulkeutumista ulkoa sisätiloihin. Kiinteistönomistaja oli huolehtinut asianmukaisesti asukkaiden turvallisuudesta ulkoiluvälinevarastossa liikuttaessa, joten korvausvastuuta vahingosta ei syntynyt eikä sitä voitu korvata vastuuvakuutuksesta.

Asian jatkokäsittely vakuutusyhtiössä

Tyytymättömänä yhtiön kielteiseen korvauspäätökseen A teki 3.2.2011 yhtiölle uudelleenkäsittelypyynnön. A:n mukaan ulkoiluvälinevaraston sisäänkäynnillä sijainnut matto ei ole ollut kiinteistönomistajan ilmoituksen mukainen, 80 cm x 200 cm kuraruohomatto, vaan tavallinen pieni ovimatto. Tällainen matto ei ole riittävän tehokas jalkojen puhdistamiseen, vaikka sisään tulija pysähtyisikin pyyhkimään jalkansa. Sisäänkäynnin ulkopuolellakaan ei ole rappurallia kenkien puhdistamista varten. Nykyinen kuraruohomatto on tuotu paikalle jälkikäteen, vahingon jo tapahduttua.

Yhtiö antoi asiassa uuden, edelleen kielteisen korvauspäätöksen 4.5.2011. Yhtiö ilmoitti pitävänsä hankkimiensa uusien selvitysten (isännöitsijän, kolmen kiinteistöhuollon työntekijän ja yhden asukkaan lausunnot) perusteella epätodennäköisenä, että ulkoiluvälinevaraston sisäänkäynnin luona oleva matto olisi vaihdettu vahingon jälkeen. Kiinteistönomistajan oli siten katsottava huolehtineen ulkoiluvälinevaraston turvallisuudesta kulkijoille riittävän huolellisella tavalla. Lisäksi, vaikka olisikin osoitettu, että tilassa olisi siellä nyt olevan ruohomaton sijaan ollut vahingon sattumishetkellä vain A:n kuvaileman mukainen pieni ovimatto, ei korvausvastuuta välttämättä syntyisi. Maalattu betoni on ulkoiluvälinevarastoissa tavanomainen eikä mitenkään poikkeuksellisen vaarallisena pidettävä lattiamateriaali. On yleisesti tiedossa, että tällainen lattia voi olla kosteana liukas. Kuitenkin on harvinaista, että ulkoiluvälinevarastoissa ylipäätään käytetään minkäänlaista mattoa. Lähtökohtaisesti on katsottava, että maalatun betonilattian liukkaus kosteilla keleillä on seikka, joka tällaista kulkuväylää käyttävän on otettava huomioon ja johon tämän on toiminnassaan varauduttava.

A valitti edelleen kielteisestä päätöksestä yhtiölle kirjeellä 29.5.2011. Aiemmin esittämänsä lisäksi A katsoi, että kiinteistönomistajan kunnossapitovastuu nyt kyseessä olevan kaltaisen tilan osalta oli ankarampaa kuin tavanomaisen ulkoiluvälinevaraston ollessa kyseessä. Koska ulkoiluvälinevaraston sisäänkäynti on lähinnä talon parkkipaikkaa, talon asukkaat käyttävät sitä kotiintuloreittinä lähes yhtä paljon kuin pääovea. Lisäksi A katsoi, että hänen kertomustaan matosta oli pidettävä luotettavampana kuin asiassa vakuutusyhtiölle lausunnon antaneiden henkilöiden kertomuksia. Koska A:lle sattui tilassa vahinko, hän on havainnoinut tilaa tarkemmin kuin muut tilassa liikkuneet. Nykyinenkään matto ei välttämättä olisi estänyt vahinkoa. Maton olisi tullut ulottua ulkoiluvälinevaraston sisäänkäynniltä porrashuoneeseen johtavalle sisäovelle.

A:n jatkovalitus käsiteltiin vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä. Sisäisen muutoksenhakuelimen lausunnossa 10.6.2011 katsottiin, että korvauspäätöstä ei ollut syytä muuttaa. Perustelut olivat samat kuin päätöksessä 4.5.2011. A valitti uudelleen sisäiselle muutoksenhakuelimelle 4.7.2011 päivätyllä kirjeellä, jossa korosti näkemystään, jonka mukaan vahingon tapahtumapaikka ei ollut alun perin suunniteltu ulkoiluvälinevarastoksi, vaan se on läpikulkutila, josta kuljetaan varsinaiseen ulkoiluvälinevarastoon, saunaan ja kuivaushuoneeseen. Lisäksi tila toimii kulkuväylänä ulkoa parkkipaikalta porraskäytävään. A toisti käsityksensä, jonka mukaan turvallinen kulku tilassa edellyttäisi mattoa ovelta ovelle. Yhtiön sisäinen muutoksenhakuelin totesi vastauskirjeessään 26.7.2011, ettei jatkovalituksessa ollut esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella päätöstä voitaisiin muuttaa.

A valitti uudelleen vakuutusyhtiölle kirjeellä 30.1.2012, jossa toisti aiemmin esittämänsä koskien vahinkopaikan luonnetta kulkuväylänä parkkipaikalta porraskäytävään sekä sitä, että turvallinen kulku tällaisessa tilassa edellyttää mattoa sisäänkäynniltä porraskäytävään johtavalle sisäovelle. Yhtiön sisäinen muutoksenhakuelin ilmoitti A:lle 14.5.2012, että tapausta ei enää otettaisi uudelleenkäsiteltäväksi ja totesi, että A:lla oli halutessaan mahdollisuus hakea muutosta päätökseen ulkopuolisilta tahoilta. A valitti tämän jälkeen päätöksestä Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan, jonka uudelleenkäsittelypyynnön johdosta yhtiö antoi vielä uuden kielteisen korvauspäätöksen 21.11.2012.

Valitus

A vaatii vahingon korvaamista kiinteistönomistajan vastuuvakuutuksesta. Valituksessaan A toistaa käsityksensä, jonka mukaan kynnysmatto on vaihdettu vahingon jälkeen, mahdollisesti jonkun toisen talon asukkaan toimesta. Tätä tukee se, että matto on hyväkuntoinen ja kulumaton.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö toistaa korvauspäätöksissään ja sisäisen muutoksenhakuelimensä lausunnossa esitetyn kantansa. Kiinteistönomistaja on huolehtinut ulkoiluvälinevaraston turvallisuudesta liikkujille asettamalla sisäänkäynnille maton. Riippumatta siitä, onko kyseinen matto ollut A:n kuvaama kynnysmatto vai kuvissa näkyvä 80 cm x 200 cm kokoinen kuraruohomatto, matto on täyttänyt tarkoituksensa eli tarjonnut sisään tulijoille mahdollisuuden kenkien pyyhkimiseen. Kiinteistönomistaja on ilmoittanut, ettei sen tiedossa ole, että sen omistusaikana vuodesta 1998 alkaen kukaan muu olisi liukastunut kyseisessä tilassa. Kiinteistönomistajan huolehdittua asianmukaisesti ulkoiluvälinevaraston turvallisuudesta liikkujille korvausvastuuta vahingosta ei synny eikä vaadittua korvausta vastuuvakuutuksesta voida maksaa. Yhtiö pitää lisäksi asiassa esitettyjen kertomusten valossa todennäköisempänä, että varastossa on vahingon sattuessa ollut 80 cm x 200 cm kokoinen kuraruohomatto.

Vakuutuksenottajan vastine

Vakuutuslautakunta on varannut vakuutuksenottajalle tilaisuuden antaa asiassa vastineensa. Vakuutuksenottaja on ilmoittanut lautakunnalle, ettei sillä ole asiassa lisättävää.

Selvitykset

Vakuutuslautakunnalla on ollut käytössään seuraavat selvitykset:

• A:n valitus Vakuutus- ja rahoitusneuvonnalle 1.11.2012
• A:n korvausvaatimus kiinteistönomistajalle 16.12.2010
• kiinteistönomistajan vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle, liitteenä valokuva ulkoiluvälinevarastossa olevasta kuraruohomatosta
• kiinteistönomistajan täydennetty vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle 31.12.2010, liitteenä talon ensimmäisen kerroksen pohjapiirros
• kiinteistönomistajan lisäselvitykset vakuutusyhtiölle (sähköpostiviestejä) 25.1.2011 ja 13.4.2011
• A:n korvausvaatimus vakuutusyhtiölle 18.1.2011
• vakuutusyhtiön korvauspäätös 26.1.2011
• A:n valitus vakuutusyhtiölle 3.2.2011
• vakuutusyhtiön korvauspäätös 4.5.2011
• A:n valitus vakuutusyhtiölle 29.5.2011
• vakuutusyhtiön sisäisen muutoksenhakuelimen lausunto 10.6.2011
• A:n valitus vakuutusyhtiölle 4.7.2011
• sisäisen muutoksenhakuelimen vastaus 26.7.2011
• A:n valitus vakuutusyhtiölle 30.1.2012 valokuvaliitteineen
• sisäisen muutoksenhakuelimen vastaus (sähköposti) 14.5.2012
• vakuutusyhtiön korvauspäätös 21.11.2012
• A:n sairauskertomustekstit 18.11.2010 − 23.12.2010
• vakuutusyhtiön vastine 3.1.2013
• vakuutuskirja ja vakuutusehdot

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Vakuutusehdot ja lainsäädäntö

Kiinteistönomistajan vastuuvakuutuksen ehtojen (Kiinteistövakuutus, yleiset vakuutusehdot, KI01, voimassa 1.1.2009 alkaen) kohdan VA2.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjaan merkityn kiinteistön omistajana toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko,

• joka todetaan vakuutuskauden aikana ja
• josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Ratkaisusuositus

Vahingonkorvauslain ja yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti tahallisuutta tai tuottamusta. Kiinteistönomistajalla on oikeuskäytännön mukaan korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että kiinteistöllä liikkuminen on turvallista. Tämän velvollisuuden laiminlyönti voi johtaa korvausvastuuseen. Kiinteistönomistaja voi kuitenkin vapautua vastuusta osoittamalla, että on huolehtinut riittävästi kiinteistön turvallisuudesta. Sisätilojen osalta huolehtimisvastuu koskee muun muassa tilojen riittävää siivousta, käytettyjen pintamateriaalien tarkoituksenmukaisuutta ja turvallisuutta liikkujille sekä sitä, että kosteuden kulkeutumista ulkoa sisätiloihin pyritään riittävästi ja asianmukaisesti estämään.

Asiassa on riidatonta, että lattian liukkauden aiheuttanut kosteus on kulkeutunut ulkoa A:n omien kenkien mukana. Lautakunnan käyttöön toimitettujen valokuvien, pohjapiirroksen ja kirjallisten selvitysten mukaan vahinko on tapahtunut ulkoiluvälinevarastossa, jonka lattia on materiaaliltaan maalattua betonia. Ulkoiluvälinevarastoon tullaan sisään pihan puolelta ovesta, jonka edessä ei ole rappurallia tai muuta vastaavaa järjestelyä jalkineiden puhdistamiseksi kosteudesta. Välittömästi oven edessä sisäpuolella on kuitenkin osapuolten kertomusten mukaan riidattomasti ollut jonkinlainen matto jalkojen pyyhkimistä varten. Osapuolten välillä on erimielisyyttä maton koosta ja laadusta. A:n ilmoituksen mukaan matto on ollut tavanomainen ovimatto, kun taas kiinteistönomistaja ilmoittaa, että ovella on ollut 80 cm x 200 cm kokoinen kuraruohomatto. A on katsonut, että turvallinen liikkuminen tilassa olisi edellyttänyt ulko-ovelta sisäovelle ulottuvaa mattoa.

Vakuutuslautakunnan käsityksen mukaan maalattu betoni on varastotilan lattiamateriaalina tavanomainen ja asianmukainen. Lautakunta toteaa edelleen käsityksenään, että lähes mikä tahansa asuintalojen yleisissä tiloissa käytetty lattiamateriaali voi olla kosteana liukas.  Kiinteistönomistajan tulee riittävällä ja asianmukaisella tavalla pyrkiä estämään kosteuden kulkeutuminen ulkoa sisätiloihin. Tämä huolehtimisvelvollisuus ei lautakunnan käsityksen mukaan kuitenkaan ole niin pitkälle menevä, että kaikki kosteana liukkaat lattiapinnat tulisi peittää matoilla. Lautakunta katsoo, että kiinteistönomistaja on pyrkinyt estämään kosteuden kulkeutumista sisätiloihin riittävällä ja asianmukaisella tavalla asettamalla ulkoiluvälinevaraston sisäänkäynnille maton, johon sisääntulijat voivat pyyhkiä kosteuden jaloistaan. Tällä perusteella kiinteistönomistajalle ei synny vahingosta korvausvastuuta. Lautakunta ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Norros sekä jäsenet Eskuri, Karimäki, Korpiola ja Rusanen. Sihteerinä toimi Laine.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA