Tapahtumatiedot

Asiakas A oli 19.7.2010 ostanut autoliikkeestä uuden Citroen C5 -henkilöauton. Kauppakirjan mukaan auto tuli hänen ja hänen puolisonsa B:n yhteisomistukseen. Asiakasta palvellut automyyjä C toimi nyt kyseessä olevan vakuutusyhtiön asiamiehenä. 19.7.2010 päivätyn, vakuutusyhtiön tietojärjestelmästä tulostetun turvaselosteen mukaan A oli valinnut autolle vakuutusyhtiön laajimman kaskovakuutuksen ja jättänyt pois valinnaisia lisäturvia, mm. lunastusturvan.

A:lla oli aiemmalle autolleen tästä samasta vakuutusyhtiöstä vuonna 2007 otettu vastaava laajin kaskovakuutus, johon sisältyi myös lunastusturva. Vakuutusyhtiön tietojärjestelmätulosteiden mukaan vanhan auton vakuutus päättyi ja uuden auton vakuutus alkoi 22.7.2010. Autokaupan tekemisen jälkeen asiakas sai vakuutuksistaan normaaliin tapaan vakuutusmaksulaskut ja vakuutuskirjat.

Vajaata kahta vuotta myöhemmin, 27.4.2012, asiakkaan auto vaurioitui liikenneonnettomuudessa lunastuskuntoon.

Vakuutusyhtiön päätökset

Yhtiö maksoi autosta käyvän arvon mukaisen korvauksen muttei lunastusturvavakuutuksen mukaista lisäkorvausta, koska tämä lisäturva ei ollut sisältynyt 22.7.2010 alkaneeseen kaskovakuutukseen. Yhtiö viittaa A:n 19.7.2010 saamaan turvaselosteeseen sekä myöhempiin vakuutuskirjoihin. Yhtiö katsoo A:n itse jättäneen lunastusturvan ottamatta.

Asiakas vaati uutta käsittelyä ja kertoi, että hän oli 19.7.2010 ilmoittanut automyyjä C:lle haluavansa uudelle autolleen samanlaisen vakuutuksen kuin vanhassa oli. Muuta keskustelua vakuutuksesta ei käyty. Vakuutusyhtiön asiamiehenä toiminut C oli tehnyt vakuutuksen väärin. A ei ollut tutkinut C:ltä saamaansa turvaselostetta, koska sille ei ollut tarvetta A:n pyydettyä samanlaista vakuutusta kuin aiemmin. C:n olisi pitänyt kertoa turvavaihtoehdoista tai siitä, että hän uudistaa vakuutussopimuksen aiempaa suppeampana. C ei kertonut siitä, että hän toimii vakuutusyhtiön asiamiehenä tai että hän ei pystyisi saamaan tietoa siitä, minkä sisältöinen A:n aiempi vakuutus oli. A toteaa lisäksi mm., että hän on yli 70-vuotias.

Autoliikkeen mukaan vakuutusturva olisi laadittu asiakkaan vakuutushakemuksen pohjalta ja että hakemus olisi tallennettu. Myös vakuutusyhtiön mukaan allekirjoitettu vakuutushakemus tarvitaan aina. Tällaista ei kuitenkaan ole löytynyt. Auton kauppakirjassa on valmiiksi painettu kohta vakuutusten ottamista varten, mutta sitä ei ole täytetty mitenkään. Nämä seikat tukevat asiakkaan kertomusta siitä, että vakuutusturvaa ei mitenkään käyty läpi autokauppaa tehtäessä. Pelkän turvaselosteen antaminen A:lle muiden asiakirjojen joukossa ei merkitse sitovan sopimuksen syntymistä.

A ei halunnut luopua lunastusturvasta, koska se on tarkoitettu nimenomaan uusille autoille, jollaisen A tuolloin osti. A halusi vakuutuksen jatkuvan tässä yhtiössä samansisältöisenä kuin aiemminkin ja katsoo, että yhtiön on vakuutussopimuslain 5 ja 9 §:n perusteella maksettava myös lunastusturvan mukainen lisäkorvaus. A katsoo myös, että juridisesti kyse oli vanhan vakuutussopimuksen kohteen muuttamisesta eikä kokonaan uuden vakuutuksen ottamisesta.

Uudessa päätöksessään vakuutusyhtiö toteaa C:n kertoneen 29.6.2012, että hän käy aina kunkin asiakkaansa kanssa vakuutustilanteessa tarkasti läpi kaikki vakuutustuotteet sen vuoksi, että hänellä ei ole käytettävissään tietojärjestelmiä, joista hän voisi tarkistaa asiakkaan edellisen vakuutuksen sisällön. Vaikka siis asiakas pyytäisi autoon ”samat vakuutukset kuin vanhassa oli”, C käy vakuutuksen lisäturvineen läpi kohta kohdalta, koska hän ei mistään näe vanhan vakuutuksen sisältöä. Asiakas valitsee ne turvat, jotka hän autoonsa haluaa. Autoa luovutettaessa asiakasta pyydetään vielä tarkistamaan vakuutusturva niin, että se vastaa hänen tarpeitaan.

Turvaselosteesta ilmenee selvästi, että asiakas oli jättänyt lunastusturvan pois. Asiakas oli myös saanut vakuutusmaksulaskut ja vakuutuskirjat eikä ollut reagoinut niihin. Saadun selvityksen perusteella näyttöä vakuuttamisvirheestä ei ole, vaan A ei tässä tapauksessa ole halunnut ottaa lunastusturvavakuutusta.

Valitus

Asiamiehen laatimassa valituksessa A ja B toistavat uudelleenkäsittelypyynnöstä ilmenevät seikat. Kyse on vakuutusyhtiön asiamiehenä toimineen C:n virheestä, josta yhtiön tulee vastata.

Autoliikkeen ja vakuutusyhtiön sähköpostiviestien mukaan vakuutusta haettaessa tulee aina olla asiakkaan allekirjoittama vakuutushakemus, jollaista tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole löytynyt. Kun vakuutusta haetaan esimerkiksi vakuutusyhtiön nettisivujen kautta, täytettäväksi tulee kaksisivuinen hakemuslomake. Asiakkaan tulee vielä erikseen hyväksyä hakemukseen annettu vastaus, jotta vakuutus tulisi voimaan. Miksi autokaupassa meneteltäisiin vakuutusten suhteen eri tavalla?

Auton kauppakirjassa on tulostettu rasti vakuutusta koskevan materiaalin saamisesta muttei minkäänlaista merkintää vakuutuksen ottamisesta tai laajuudesta, vaikka kauppakirjalomakkeella on kohdat valmiina vakuutustietoja varten. Kauppakirjassa tätä vakuutusyhtiötä ei mainita sanallakaan. Tämä viittaa siihen, että C:nkään käsityksen mukaan vakuutukseen ei ollut tarpeen tehdä mitään muutoksia. Dokumentointi on toisaalta tehty huolimattomasti: lomakkeeseen kuuluvat autokaupan yleiset sopimusehdot ovat jääneet asiakkaalta saamatta, ja kauppakirja on laadittu juridisesti virheellisesti siten, että siinä ei ole lainkaan auton toisen ostajan B:n eikä myyjätahon allekirjoitusta. B:tä ei mainita vakuutuksen turvaselosteessa kohteen omistajana lainkaan, vaikka hän osaomistaja-asemansa perusteella on vakuutettuna. Tämä kaikki huomioon ottaen C:n kertomus siitä, että vakuutusturva olisi kuitenkin käyty huolellisesti ja yksityiskohtaisesti läpi, on epäuskottava. Lisäksi kun vakuutusyhtiötä ei ole vaihdettu, automyyjä tai -liike ei asiakkaiden käsityksen mukaan ole saanut tähän liittyvää välityspalkkiota, mikä luonnollisesti vaikuttaa myyjän aktiivisuuteen.

C ei mitenkään markkinoinut, esitellyt tai myynyt mitään vakuutusratkaisuja, eikä A saanut tuoteselostetta tai vastaavaa vakuutusmateriaalia. C ei edes kertonut olevansa vakuutusyhtiön asiamies. On epäselvää, miten A ylipäänsä olisi ilman esitemateriaalia voinut valita haluamansa turvat, kuten automyyjä väittää tapahtuneen. Myyjän tulostama turvaseloste ei ole vakuutushakemus eikä sopimus, eikä A kiinnittänyt siihen huomiota, koska hän oli olettanut ja ymmärtänyt vakuutuksen olevan sama kuin hänen kaupan aikaan jo pitkään voimassa ollut vakuutuksensa oli. Lisäksi A:n ikä huomioon ottaen hänen huomiokykynsä ei ole ollut yhtä hyvä kuin nuoremmilla, ja iäkkäät ihmiset saattavat muutenkin luottaa myyjien osaamiseen ja ammattitaitoon enemmän kuin olisi syytä.

Aiempi vakuutus huomioon ottaen A:n ei ollut edes tarpeen hakea mitään uusia vakuutuksia. Asiakkaalla oli ollut mahdollisimman laaja kaskovakuutusturva jo ennen vuotta 2007, jolloin hän vaihtoi vakuutuksensa tähän vakuutusyhtiöön. Vuonna 2010 kyse on asiakkaan kannalta ollut ensisijaisesti autokaupasta, jonka yhteydessä saman vakuutussopimuksen piti jatkua, vain kohde vaihtui. Asiakkaan kannalta on merkityksetöntä, että vakuutusnumero samalla muuttui; sama vakuutussopimus on edelleen voimassa ja se sisältää useita eri kohteita. Mitään allekirjoitettua vakuutushakemusta tai muutakaan näyttöä ei ole siitä, että A olisi halunnut solmia kokonaan uuden sopimuksen tai supistaa aiempaa vakuutusturvaansa ja siksi erikseen pyytänyt jättämään lunastusturvan pois.

Vakuutusyhtiö ei ole täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan, ja C on vakuutusta uudistaessaan huolimattomuuttaan merkinnyt vakuutusturvan virheellisesti yhtiön järjestelmään. Hän on ilman valtuutusta ja asiakkaalle ilmoittamatta supistanut vakuutuksen kattavuutta, mistä on aiheutunut asiakkaalle taloudellista vahinkoa. Yhtiön mukaan C ei ole päässyt online-yhteydellä vakuutustietokantaan, mutta tämä ei mitenkään voi poistaa tai supistaa hänen selvittämis- tai tiedonantovelvollisuuttaan. Yhtiön tai C:n olisi pitänyt ilmoittaa asiakkaalle vakuutusturvan (vakuutuksen laajuuden) olennaisesta muuttamisesta. –B:n osalta automyyjä näyttää laiminlyöneen kaikki velvollisuutensa; B ei ollut valtuuttanut A:ta toimimaan puolestaan.

Asiakas katsoo myös, että vakuutusyhtiön velvollisuutena on osoittaa menetelleensä huolellisesti ja vakuutussopimuslain mukaisesti. Yhtiön tulee osoittaa tiedonantovelvollisuuden täyttäminen sekä se, mitä vakuutusta on haettu, mitä C:n ja asiakkaan välillä on sovittu vakuutusturvasta ja mitä muutoksia asiakas oli siihen halunnut.

Asiakkaan myöhemmin saamat vakuutuskirjat eivät korjaa yhtiön tiedonantovirhettä, eikä niissä edes mainita, että vakuutusturva on aiempaan nähden supistunut. Turvan supistumista asiakas ei ole voinut huomata vakuutusmaksuistakaan, koska samaan vakuutussopimukseen sisältyy useita kohteita. Asiakkaan perusteltu käsitys on ollut se, että uuden auton vakuutus on voimassa entisen laajuisena, ja yhtiön on korvattava vahinko sen mukaisesti.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö ei muuta korvauspäätöstään. Ehtojen mukaan vakuutus päättyy kun kohde vaihtaa omistajaa, joten kyse ei ole sopimuksen muuttamisesta eikä vanha vakuutus ”siirry” uuteen autoon. Tämä ilmenee myös siitä, että asiakkaan sopimuksessa vakuutustunnus on vaihtunut. A on siis autoa vaihtaessaan hakenut uutta kaskovakuutusta, johon ei ole sisältynyt lunastusturvaa.

Yhtiö toteaa, että vakuutushakemus ja -sopimus voidaan tehdä myös suullisten tietojen pohjalta, ilman kirjallista vakuutushakemusta. Automyyjän selostuksen perusteella vakuutusturva oli käyty asiakkaan kanssa läpi, ja vakuutuksen laajuus perustuu asiakkaan valintaan. Vakuutusyhtiö ei oma-aloitteisesti muuta vakuutuksen laajuutta asiakkaan puolesta. Muutenkin vastuu vakuutuksen riittävästä kattavuudesta on lähtökohtaisesti vakuutuksenottajalla.

Auton kauppakirjassa on rasti kohdassa, jonka mukaan asiakas on vastaanottanut haettua vakuutusta koskevan materiaalin. Vaikka kauppakirjan vakuutusta koskevat osiot olisi täytetty, niistä ei olisi ilmennyt mahdollinen lunastusturva, sillä sitä varten lomakkeessa ei ole omaa kohtaa. Lomake on suunniteltu sopimaan usean yhtiön tuotteille. A on riidatta saanut turvaselosteen, josta hänen hakemansa vakuutuksen laajuus ilmenee. Selosteeseen perehtyminen on ollut asiakkaan vastuulla. A on myös vuosittain saanut vakuutuskirjat, jotka hän on ollut velvollinen tarkistamaan.

Selvityksestä ei ilmene mitään sellaisia subjektiivisia tekijöitä, joiden perusteella A ei olisi kyennyt ymmärtämään kirjallisesti ja suullisesti saamiaan tietoja. A on vakuutuksenottaja ja muutenkin toiminut tilanteessa myös B:n puolesta; kauppasopimuksesta ilmenee, että B oli tunnistettu henkilötodistuksen perusteella eli myös hän oli läsnä.

Autoliikkeellä ei ole ollut mitään syytä vakuuttaa autoa suppeammin kuin asiakas toivoo, pikemminkin päinvastoin. Tapauksessa ei ole kyse yhtiön vakuuttamisvirheestä, vaan asiakkaan vakuutus on tullut voimaan juuri haetun mukaisena. Tiedonantovirheenä ei voida pitää sitä, jos vakuutusmyyjä ei kehota asiakasta hakemaan laajempaa vakuutusta.

Vakuutuksen hakemiseen liittyvät selvitykset

• auton kauppasopimuksessa (19.7.2010) lomakkeella oleva osio ”vakuutukset” on jätetty täysin tyhjäksi lukuun ottamatta kohtaan ”olen vastaanottanut haettua vakuutusta koskevan materiaalin” tulostettua rastia. Kauppasopimuksessa ei ole myyjätahon eikä toisen ostajan (B:n) allekirjoitusta eikä merkintää mistään liitteistä.

• liikenne- ja autovakuutuksen turvaselosteessa (19.7.2010) vakuutuksenottajaksi, maksajaksi, haltijaksi ja omistajaksi on merkitty A. Selosteessa todetaan, että siinä on ”kuvattu valitsemanne vakuutuksen sisällön keskeiset kohdat”. Selosteen mukaan A on valinnut autolleen liikennevakuutuksen ja laajimman kaskovakuutuksen, ja edellinen vakuutus päätetään ajoneuvon myynnin johdosta. Kaskovakuutuksen osalta on lueteltu valitut turvat ja todettu, että ”vakuutusturvaa valitessanne olette jättäneet pois seuraavat valinnaiset lisäturvat”, minkä yhteydessä on mainittu mm. ”lunastusturva, jolla olisi voinut parantaa korvausta ajoneuvon lunastustilanteessa”.

• vakuutusyhtiön edustajan asiakkaiden asiamiehelle 21.6.2012 lähettämän sähköpostiviestin mukaan nyt kyseessä oleva autoliike toimii tämän vakuutusyhtiön asiamiehenä. He tulostavat turvaselosteen kaupantekohetkellä suoraan järjestelmästä. Vakuutus tulee vakuutusyhtiön tietoon sähköisesti, mistä vakuutus syötetään kantaan. Toki vakuutusyhtiö tarvitsee allekirjoituksen asiakkaalta, autoliikkeen edustaja ei nyt löytänyt allekirjoitettua versiota, vaan hän toimitti kopion asiakkaan saamasta turvaselosteesta.

• Automyyjä C:n kertoo 25.6.2012 sähköpostiviestissään vakuutusyhtiön edustajalle vakuutuksen tekoprosessista seuraavaa: ”Joka kerta asiakkaalta kysytään millaisen vakuutuksen asiakas haluaa tehdä. Vakuutushakemus tehdään täsmälleen niin kuin asiakas haluaa sen tehtävän. Autoa luovutettaessa pyydämme vielä asiakasta tarkistamaan vakuutusturva niin, että se vastaa hänen tarpeitaan.

Asiakkaalle annetaan oma kapalle vakuutushakemuksesta ja [autoliikkeen] kappale jää kauppakirjojen mukaan arkistoitavaksi.

Allekirjoituksia ei oteta, paitsi jos hakemuksessa on allekirjoituskohta sitä myös käytetään autoa luovutettaessa.”

• Vakuutusyhtiön edustaja oli keskustellut C:n kanssa puhelimitse 29.6.2012. Puhelumuistion mukaan C oli myyjänä kyseisessä vakuutustilanteessa. Koska kyseinen autoliike ei näe järjestelmistään edellisen auton vakuutustietoja, niin pelkän pyynnön ”samat vakuutukset kuin vanhassa” perusteella autoliike ei voi toimia, vaan aina käydään asiakkaan kanssa läpi turva kerrallaan mitkä kaikki turvat asiakas autovakuutuksen haluaa. Näin ollen myös tämän asiakkaan kanssa on näin ollut pakko toimia (C ei juuri tätä yksittäistä tapausta muista, mutta näin on ollut pakko toimia, jotta vakuutus saadaan tehtyä) ja muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin että asiakkaalta on kysytty haluaako tämä lunastusturvan ja että tämä ei sitä ole halunnut.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

Lain 9 §:n mukaan jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenantajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

Tapaukseen sovellettavien autovakuutusehtojen kohdan 4.11 määräysten mukaan laajimmassa kaskovakuutuksessa lunastuskorvaus maksetaan käyvän arvon mukaan. Jos lisäturvaksi on otettu lunastusturva, korvaus maksetaan uusarvolunastusehdon tai käypä arvo+30 % -ehdon mukaisena.

Ratkaisu

Taustaa ja riitakysymys

A on 19.7.2010 ostanut autoliikkeestä uuden auton. Autolle on samalla tehty liikenne- ja autovakuutus autoliikkeen toimiessa vakuutusyhtiön asiamiehenä. Auton kauppasopimuksessa ei ole merkintää vakuutuksen ottamisesta. Asiakas on saanut vakuutuksen turvaselosteen, jonka mukaan uuden auton kaskovakuutus ei sisällä lisäturvana lunastusturvaa. Vakuutusyhtiön myöhempi päätös maksaa autosta käyvän arvon mukainen lunastuskorvaus vastaa niitä tietoja, joilla vakuutus oli saatettu voimaan. Korvauspäätös on siten ehtojen mukainen.

Vakuutusehtojen mukaan asiakkaan vanha autovakuutus on päättynyt omistajanvaihdoksen myötä. Kyse ei siten ole sopimuksen muuttamisesta, vaan uudelle autolle on otettu uusi vakuutus. Tällöin vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden sisältö on määräytynyt suoraan vakuutussopimuslain 5 §:n perusteella. Vakuutuslautakunta on toisaalta ratkaisukäytännössään katsonut, että lain 5 ja 9 §:n mukaisia periaatteita tulee soveltaa myös niissä tilanteissa, joissa vakuutuksenottaja on yhteydessä vakuutusyhtiöönsä esimerkiksi tarkistaakseen voimassaolevan vakuutusturvansa sisällön. Yhtiöllä olisi siis vastaava tiedonantovelvollisuus, jos asiaa tarkasteltaisiin asiakkaan kannan mukaisesti sopimuksen muuttamisena.

Tapauksen keskeinen kysymys on se, mitä tietoja vakuutuksesta oli annettu asiakkaalle, minkä sisältöistä vakuutusta oli haettu ja oliko vakuutus saatettu voimaan haetun sisältöisenä. Riitaa on siitä, onko vakuutusyhtiön asiamiesroolissa toiminut automyyjä C täyttänyt vakuutuksenantajalle kuuluvan tiedonantovelvollisuuden autovakuutuksen osalta ja onko hän kirjannut asiakkaan uuden vakuutuksen tietojärjestelmään oikeansisältöisenä.

Asian arviointi

Näyttövelvollisuus tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä on vakuutusyhtiöllä. Automyyjä C on kertonut käytäntönä olevan, että vakuutusturvat käydään aina asiakkaiden kanssa kohta kohdalta läpi mm. sen vuoksi, että autoliike ei näe vakuutusyhtiön tietokantaa eikä tiedä, minkä sisältöinen aiempi vakuutus on ollut. Toisaalta C on kertonut, ettei hän muista tätä kyseistä tapahtumaa. Asiakkaan mukaan C ei kertonut vakuutuksista mitään, vaan asiakas oli vain pyytänyt uuteen autoon samanlaisen vakuutuksen kuin vanhassa oli. Asiakkaalla oli aiemmassa autossaan tästä samasta vakuutusyhtiöstä laajin mahdollinen kaskovakuutusturva sisältäen myös lunastusturvan.

Auton kauppakirjassa ei ole mitään merkintää vakuutuksen hakemisesta, jolloin pelkkä kauppakirjalle tulostunut rasti ei osoita sitä, mitä aineistoa asiakas mahdollisesti olisi saanut. Turvaseloste puolestaan sanamuotonsa mukaan kuvaa sitä, mitä valintoja vakuutuksenhakija oli tehnyt. Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus on tullut täyttää jo ennen näiden valintojen tekemistä, jotta asiakkaan päätöksenteko olisi informoitua. Turvaselosteessa ei myöskään ole asiakkaan allekirjoitusta tms., josta voisi päätellä asiakkaan edes päätöksen jälkeen tutustuneen selosteen sisältöön. Turvaselostekaan ei siten osoita tiedonantovelvollisuuden täyttämistä.

Tiedonantovelvollisuuden osalta lautakunnalle esitetyt kertomukset ovat ristiriitaisia. C:n mukaan hän ei muista tätä asiointitilannetta. Kirjallinenkaan dokumentaatio ei osoita mitä tietoja vakuutuksesta asiakkaalle oli annettu ennen asiakkaan päätöksentekoa. Vakuutusyhtiö ei ole osoittanut täyttäneensä vakuutussopimuslain 5 §:n mukaista tiedonantovelvollisuuttaan. Tiedonantovirhe ei menetä merkitystään sen vuoksi, että asiakas on myöhemmin saanut vakuutuksesta vakuutuskirjat ja maksanut vakuutusmaksut.

Asiakkaan vakuutuksen sisällön osalta lautakunta katsoo, että osapuolten kohtuulliset näyttömahdollisuudet ja sopimussuhteissa sovellettavan käännettyyn todistustaakkaan perustuvan vastuun periaatteet huomioon ottaen vakuutusyhtiön tulee osoittaa menetelleensä huolellisesti vakuutuksen voimaansaattamisessa. Vakuutusyhtiön edustajan sähköpostiviestin mukaan autoliikkeessä tapahtuvaan vakuutusmyyntiin kuuluu vakiintuneesti se, että asiakas allekirjoittaa vakuutushakemuksen. Hakemus osoittaa sen, minkä sisältöistä vakuutusturvaa asiakas on toivonut. Mitään asiakkaan allekirjoittamaa vakuutushakemusta ei kuitenkaan ole toimitettu lautakunnalle. Vakuutuksen hakemistilanteesta annetut kertomukset ovat ristiriitaisia, ja jää epäselväksi, vastasivatko autoliikkeessä tietojärjestelmään tehdyt vakuutuskirjaukset asiakkaan hakemusta ja toivetta. Vakuutusyhtiö ei siten ole osoittanut menetelleensä huolellisesti vakuutuksen voimaansaattamisen suhteen.

Asiassa on riidatonta, että asiakkaalla oli jo vuosia ollut autossaan laajin mahdollinen kaskovakuutusturva. Lautakunta pitää yleisen elämänkokemuksen perusteella uskottavana asiakkaan kertomusta siitä, että hän oli sanonut haluavansa 19.7.2010 ostamaansa uuteen autoon samanlaisen laajan vakuutusturvan kuin vanhassa autossa oli. Vakuutusyhtiö ei ole osoittanut täyttäneensä tiedonantovelvollisuuttaan asiakkaan hakeman vakuutuksen sisällöstä.

Näiden syiden vuoksi lautakunta katsoo vakuutussopimuslain 9 §:n perusteella, että asiakkaan kaskovakuutus on ollut voimassa sen sisältöisenä, että siihen sisältyy myös lunastusturva. Lautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö maksaa asiakkaalle lunastusturvavakuutuksen mukaisen lisäkorvauksen.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Sario, Uimonen ja Vaitomaa sekä varajäsen Vuori. Sihteerinä toimi Raulos.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA