Haku

VKL 602/13

Tulosta

Asianumero: VKL 602/13 (2014)

Vakuutuslaji: Vapaaehtoinen eläkevakuutus

Ratkaisu annettu: 26.08.2014

Vakuutussopimuksen sisällön määräytyminen. Ennen sopimuksen solmimista annetut tiedot. Indeksikorotus. Oliko asiakashyvitystä maksettava vähintään elinkustannusindeksin vuosimuutosta vastaava määrä?

Tapahtumatiedot

Asiakkaat ottivat vuosina 1989 ja 1993 kommandiittiyhtiönsä nimissä viisi vapaaehtoista eläkevakuutusta henkivakuutusosakeyhtiö B:stä, joka oli keskinäinen henkivakuutusyhtiö A:n tytäryhtiö. Erinäisten yhtiöoikeudellisten järjestelyjen jälkeen B Oy:stä tuli uudestaan A:n tytäryhtiö vuonna 2001. B yhdistyi A:han vuonna 2003, minkä jälkeen A on vastannut asiakkaiden vakuutuksista.

Asiakkaiden vakuutussopimuksiin sovellettiin 4,5 %:n laskuperustekorkoa, minkä lisäksi vakuutusyhtiö maksoi asiakashyvityksiä. Vuonna 2004 asiakas­hyvitys oli 0 %. Yhtiö A kertoi tuolloin asiakkaille, että vakuutuksiin sisältyvä indeksiehto ei tarkoittanut sitä, että vakuutusmaksua ja kertynyttä turvaa aina korotettaisiin elinkustannusindeksin vuosimuutoksella. Yhtiön maksama asiakashyvitys saattoi olla elinkustannusindeksin muutosta pienempi tai suurempi.

Keväällä 2012 asiakkaat vaativat yhtiötä oikaisemaan asiakashyvitykset edellisen kymmenen vuoden ajalta. Vakuutuksia otettaessa asiakkaille oli ollut keskeistä, että kymmenien vuosien päähän säästettävät varat olisivat suojassa inflaatiolta. Vakuutusyhtiön asiamies oli suositellut ”Inflaatiosuoja I”-ehtoa, jonka asiakkaat ottivat. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maksetut asiakashyvitykset eivät olleet riittäneet kattamaan sovittua indeksikorotusta. Samaan aikaan yhtiö A oli kuitenkin jakanut varallisuuttaan osalle vakuutuksistaan.

Vastauksessaan vakuutusyhtiö korosti, että se ei ollut antanut sitoumusta kiinteän laskuperustekoron lisäksi maksettavan hyvityksen vähimmäis­määrästä.

Asiakkaat pyysivät vakuutusyhtiöltä selvitystä ”Inflaatiosuoja I”-ehdon sisällöstä. Yhtiö selosti, että asiakkaiden vakuutuksiin sovellettiin 1.1.1988 tai 1.1.1990 voimaantulleita vakuutusehtoja ja niihin sisältyviä indeksiehtoja. Ehdot oli laadittu 1980-luvulla, jolloin asiakashyvityksestä käytettiin yleisesti nimitystä indeksikorotus tai indeksitarkistus. Asiakashyvitys voitiin rahoittaa vain vakuutustoiminnan tuottamalla ylijäämällä, ja sen määrä saattoi olla myös 0 %. Ehtojen mukaan yhtiön tuli vuosittain vahvistaa millä perusteilla asiakashyvitysprosentti tai indeksihyvityksen korotusprosentti lasketaan, ottaen huomioon yhtiön kulloinenkin taloudellinen tilanne. Aiemmin laskusäännöt tuli lisäksi vahvistuttaa sosiaali- ja terveysministeriössä, sittemmin niistä päätti vakuutusyhtiön hallitus. Vakuutusyhtiö ei ollut sitoutunut minkään kiinteän, elinkustannusindeksin muutoksen suuruisen hyvityksen maksamiseen.

Valitus

Asiakkaat pyytävät lautakunnan lausuntoa kyseisiin eläkevakuutuksiin sovellettavan inflaatiosuojaehdon tulkinnasta. Kyse on siitä, minkä sisältöisenä vakuutussopimukset ovat tulleet voimaan asiakkaiden ja vakuutusyhtiön välillä. Asiakkaiden näkemyksen mukaan yhtiö A:n tulee maksaa heille vuosittaista asiakashyvitystä vähintään elinkustannusindeksin vuosimuutoksen verran.

Vakuutusehdoista ei löydy kohtaa, jonka otsikko olisi ”Inflaatiosuoja I”. Asiakkaille ennen vakuutusten ottamista annetussa vakuutusesitteessä luvataan, että vakuutusyhtiö maksaa eläkesäästöille asiakashyvitystä, joka muodostuu indeksi­korotuksesta ja matalan inflaation aikana maksettavista muista hyvityksistä. Vakuutusyhtiö oli myös tosiasiallisesti maksanut asiakkaille vuoteen 2001 asti asiakashyvitystä, jonka määrä ylitti elinkustannusindeksin vuosimuutoksen. Myöhemmin asiakashyvitykset ovat olleet tätä pienemmät. Yhtiö oli kertonut ”Inflaatiosuoja I”:n tarkoittavan ehtojen määräyksiä, joiden mukaan yhtiö voi oman tulkintansa mukaan päättää indeksitarkistuksen korotusprosentin.

Kyseisiä vakuutuksia otettaessa voimassa olleeseen ns. vanhaan vakuutussopimuslakiin ei sisältynyt määräyksiä vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta. Kuitenkin oikeustoimilain ja yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan sopimus sitoi osapuolia niillä ehdoilla, joilla se oli solmittu. Vakuutuksenantaja oli sidottu ennen sopimuksen tekoa antamiinsa tietoihin. Asiassa on kyse siitä, olivatko asiakkaat olleet perustellusti siinä käsityksessä, että heidän vakuutuksilleen vuosittain maksettava asiakashyvitys olisi vähintään elinkustannusindeksin vuosimuutoksen suuruinen.

Asiakkaat pitävät vakuutusyhtiön eläkesuunnitelmiin ja vakuutusehtoihin liittyvää ehtoviittaustekniikkaa niin vaikeaselkoisena, ettei tavallinen vakuutuksenottaja voi sitä ymmärtää. Epäselviä vakioehtoja on tulkittava laatijansa vahingoksi. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole siitä, mitä vakuutusten eläkesuunnitelmiin merkitty erikoisehto ”Inflaatiosuoja I” pitää sisällään ja onko se vakuutusehtojen kohdassa 12 tarkoitettu indeksiehto. Kyse on siitä, mitä asiakkailla on vakuutuksia otettaessa saatujen tietojen perusteella ollut aihetta käsittää vakuutussäästöille maksettavista asiakashyvityksistä. Huomioon on otettava toisaalta vakuutusesitteessä annettu lupaus asiakashyvitykseen sisältyvästä indeksikorotuksesta ja toisaalta eläkesuunnitelmissa oleva maininta indeksiehdosta, jonka nimi viittaa inflaatiolta suojautumiseen.

Sopimuksen tulkinnan lähtökohtana on sen arviointi, mihin käsitykseen tavallinen vakuutuksen hakija on kyseisessä tilanteessa voinut päätyä. Esitteessä käytetyille sanoilla on annettava se merkitys, joka niillä yleensä on. Eläkesäästöille vuosittain tehtävästä korotuksesta ei voitane asianmukaisesti käyttää nimeä indeksikorotus, ellei korotus todella perustu indeksin muutokseen. Jos vakuutusten myynnissä vakuutusyhtiön kuvaamin tavoin käytettiin nimikkeitä ”indeksiehto” ja ”indeksitarkistus”, vaikka kyse ei ollut varsinaisesta indeksiehdosta, mainonta oli ilmeisen harhaanjohtavaa ja vastoin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain määräyksiä.

Toisin kuin Vakuutuslautakunnan aiemmin käsittelemässä tapauksessa VKL 405/09, tässä vakuutusesitteessä ei ole mainintaa siitä, että indeksikorotus olisi jotenkin riippuvainen vakuutusyhtiön tuotosta tai sosiaali- ja terveysministeriön hyväksynnästä. Yhtiö ei ole perustellut väitteitään siitä, että viranomaiset eivät olisi hyväksyneet tiettyä vuosittaista tarkistusta. Vaikka esitteessä ei ilmaista, mihin indeksiin korotus on sidottu, asiakkaiden on ollut aihetta käsittää asia siten, että indeksillä on tarkoitettu nimenomaan inflaatiota kuvaavaa elinkustannusindeksiä. Myös vakuutussopimuksessa indeksiehdolla viitataan nimenomaisesti inflaatiolta suojautumiseen.

Näyttäisikin siltä, että ehdolle on annettu vakuutusyhtiön väittämä tulkinta vasta jälkikäteen, kun yhtiöillä ei ollut enää varaa maksaa elinkustannusindeksiä suurempia asiakashyvityksiä. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, millä ehdoilla nämä asiakkaat ovat vakuutuksensa ottaneet. Asiakkaiden ja vakuutusyhtiön välisen sopimuksen sisältönä on pidettävä sitä, että asiakashyvitykset muodostuvat indeksikorotuksesta eli elinkustannusindeksin muutoksen suuruisesta korotuksesta ja matalan inflaation aikana maksettavista muista korotuksista. Tällöin on luonnollista, että asiakashyvitys on useina vuosina ylittänyt inflaation suuruuden.

Asiakkaat ovat vielä toimittaneet lautakunnalle lisäkirjelmiä, joissa he kertovat yhtiö A:n maksaneen ns. vanhoille vakuutuksilleen vuosina 2004–2013 moninkertaiset asiakashyvitykset verrattuna heidän vakuutuksiinsa. Yhtiöllä olisi siten ollut varaa maksaa myös heidän vakuutuksilleen sovitun indeksiehdon mukainen asiakashyvitys. Entisille B Oy:n vakuutuksille maksettavat asiakashyvitykset kuitenkin lakkasivat miltei kokonaan, kun A:n ns. vanhoille vakuutuksille alettiin jakaa asiakashyvityksiä jopa etuajassa.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö kiistää asiakkaiden vaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina. Yhtiö ei ole sitoutunut muuhun eläkkeen korotukseen kuin 4,5 %:n suuruiseen laskuperustekorkoon. Asiakkaiden ennen sopimusten solmimista saama informaatio vakuutusten arvonsäilyvyydestä on vastannut vakuutusehtoja, eikä siitä ole voinut muodostua sellaista käsitystä, että arvonsäilyvyys olisi sidottu elinkustannusindeksin muutokseen. Sitä paitsi vakuutussäästöille kertynyt tuotto ylittää elinkustannusindeksin muutoksen, ja jo 4,5 %:n laskuperustekorko olisi riittänyt suojaamaan eläkesäästön ostovoiman.

Yhtiönkin mukaan kyse on siitä, millaiseksi sopimusten sisältö on muodostunut ennen vakuutuksen voimaantuloa annetun informaation perusteella. Yhtiön velvollisuutta antaa tietoja tulee arvioida lähinnä oikeustoimilain ja yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden valossa. Kyse ei ollut kuluttajavakuutuksista, sillä vakuutuksenottajana oli asiakkaiden kommandiittiyhtiö. Vakuutusten omistusoikeus siirrettiin myöhemmin asiakkaille.

Vanha vakuutussopimuslaki ei edellyttänyt sopimusehtojen antamista ennen sopimuksen tekemistä, eivätkä asiakkaat ole väittäneetkään, että he olisivat muodostaneet käsitystään vakuutusten arvonsäilyvyydestä vakuutusehtojen ja niissä määritellyn indeksiehdon perusteella. Eläkesuunnitelmat indeksiehtoviitteineen oli toimitettu vakuutuksenottajalle vasta sopimusten teon jälkeen, joten nekään eivät olleet voineet vaikuttaa asiakkaiden saamaan käsitykseen. Ehtojen ja viittausten väitetyllä vaikeaselkoisuudella ei siten ole asiassa merkitystä. Asiakkaiden perusteltua käsitystä on arvioitava ensisijaisesti heidän saamansa vakuutusesitteen sisältämien tietojen perusteella.

Vakuutussopimuksen mukainen arvonsäilyvyys

Asiakashyvityksen synonyymeinä käytettiin vielä 1980- ja 1990-luvuilla termejä ”indeksitarkistus” ja ”indeksikorotus”. Lain mukaan vakuutusmaksut on tullut määrätä turvaavasti, ja toiminta muodostaa siten odotusarvoisesti ylijäämää, kuitenkin ensisijaisesti yhtiön sijoitustoiminnan kautta. Asiakashyvityksen maksaminen riippuu täysin yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja sijoitustoiminnan tuloksesta. Ylijäämän jaossa on noudatettava ns. kohtuusperiaatetta, eikä asiakas­hyvityksiä voi jakaa ennen kuin 4,5 %:n laskuperustekorko on suoritettu.

Asiakashyvityksistä päättää vakuutusyhtiön hallitus. Vuoteen 1994 saakka lainsäädäntö edellytti, että asiakashyvityksen (indeksitarkistuksen) laskusäännöille haettiin vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön vahvistus. Jo tämä osoittaa, ettei asiakashyvitys ole automaattisesti voinut olla elinkustannusindeksin suuruinen; muutoin mitään viranomaisvahvistusta ei olisi tarvittu.

Viranomaiset eivät myöskään olisi hyväksyneet laskuperusteita sellaiselle eläkevakuutukselle, jossa olisi taattu jonkin yleisen indeksin mukainen vuosittainen tarkistus. Yhtiö viittaa toimittamansa käräjäoikeuden tuomion sisältämään todisteluun. Myös alan kirjallisuudesta ilmenee, että indeksiehto oli jo 1980-luvun lopulla vakiintuneesti tarkoittanut indeksitarkistuksen maksamista vakuutusyhtiön ylijäämästä. Jos yhtiöllä ei ollut riittävästi ylijäämää elinkustannusindeksin muutoksen suuruisen korotuksen maksamiseksi, indeksikorotusta voitiin maksaa vain niin paljon kuin mihin ylijäämää riitti. Ylijäämän maksamista elinkustannusindeksin muutoksen ylittävältä osalta kutsuttiin vielä 1990-luvun alussa asiakashyvitykseksi. 1990-luvun kuluessa terminologiaa muutettiin siten, että ylijäämää jaettiin vain yhdellä nimikkeellä eli asiakashyvityksenä. Kyse on kuitenkin ollut koko ajan samasta asiasta. Myös yhtiö A on maksanut elinkustannus­indeksin muutoksen ylittäviä asiakashyvityksiä.

Asiakkaiden vakuutusten ehdot vastaavat tätä 1980- ja 1990-lukujen indeksiehtoa. Indeksitarkistuksella ei ole tarkoitettu eikä luvattu etuuksien määrän tarkistamista esimerkiksi elinkustannus- tai työeläkeindeksin muutoksen perusteella. Asiakkaiden vakuutussopimusten tekemisen aikaan sopimukseen perustuvien etujen korottamista tarkoittavista sopimusmääräyksistä käytettiin näitä nimityksiä ilman, että kyseessä oli varsinainen indeksiehto. Kyse ei ole siitä, että ehdon tulkinta olisi jotenkin muuttunut.

Vakuutusesite ja asiakkaiden perusteltu käsitys

Vakuutusesitettä on luettava kokonaisuutena. 1980–90 -luvun esitetekstiä ei voi tulkita yksioikoisesti 2010-luvun käsitteistöstä lähtien, vaan huomioon on otettava esitteen laatimisajankohtana vallinnut yleinen sopimuskäytäntö ja eri termien sisältö ja käyttö. Ensisijaista ei ole se, millä nimellä eläkesäästöille annettavaa hyvitystä on kuvattu, vaan se, miten hyvityksen sisältö on kuvattu.

Esitteen mukaan vakuutusyhtiö maksaa kertyneille säästöille 4,5 %:n perustekorkoa, minkä lisäksi annetaan asiakashyvityksiä, jotka vahvistetaan vuosittain. Asiakashyvitykset muodostuvat indeksikorotuksesta ja matalan inflaation aikana maksettavista muista hyvityksistä. Esitteen mukaan nämä asiakashyvitykset olivat olleet viime vuosina 6 %, ja myös vuonna 1989 eläkevakuutussäästöille annettaisiin peräti 10,5 %:n kokonaishyvitys.

Yhtiön mukaan kun tekstiä tarkastellaan kokonaisuutena ja laatimisajankohta huomioon ottaen, vakuutuksenhakija ei ole perustellusti voinut saada sitä käsitystä, että eläkevakuutussäästöt olisi jotenkin sidottu juuri elinkustannusindeksiin. Esite ei ole harhaanjohtava. Arvonsäilyvyyden on kerrottu olevan laskuperustekorosta ja asiakashyvityksistä muodostuva kokonaisuus. Nimenomaisesti on todettu, että asiakashyvitykset vahvistetaan vuosittain ja että ne koostuvat indeksikorotuksesta ja muista mahdollisista hyvityksistä. Esitetekstin kuvauksella ei ole luvattu, että vakuutus olisi ollut sidottu johonkin tiettyyn yleiseen indeksiin. Missään ei ole sanaa ”elinkustannusindeksi”. Asiakkaat eivät ole perustelleet, miten vakuutuksenhakijalla tästä huolimatta olisi ollut aihetta käsittää näiden tietojen tarkoittavan sidonnaisuutta elinkustannusindeksiin.

Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan asiakkaat olivat jo alun perin saaneet annetun informaation perusteella täysin oikean kuvan vakuutusten arvonsäilyvyydestä, eikä heille ole voinut syntyä perusteltua käsitystä siitä, että säästöille tai eläkkeelle maksettavat hyvitykset olisi sidottu elinkustannusindeksiin. Yhtiön vastuu ei voi määräytyä pelkästään sellaisen perustelemattoman käsityksen perusteella, johon asiakkaat nyt ovat vedonneet.

Asiakkaiden vakuutusten arvonsäilyvyys ja ns. vanhat vakuutukset

Korkean korkotason ja matalan inflaation aikana yhtiö A ja vakuutusyhtiöt yleisesti voivat maksaa laskuperustekoron lisäksi korkeita asiakashyvityksiä. Tilanne muuttui 2000-luvulle tultaessa. Yleinen korkotaso on merkittävästi ja pitkäaikaisesti laskenut, jolloin yhtiön asiakashyvityksetkin ovat alentuneet. Kyseisten vakuutusten korkean laskuperustekoron, yleisen korkotason mataluuden ja vakuutusyhtiön run-off -tilan vuoksi mahdollisuudet ylijäämän kertymiselle ovat aiempaa vähäisemmät. Silti yhtiön kumulatiiviset asiakashyvitykset vuosilta 1988–2013 ovat ylittäneet elinkustannusindeksin muutoksen, ja bruttotuotto (asiakashyvitykset + 4,5 %:n laskuperustekorko) on ollut selvästi elinkustannusindeksin muutosta kor­keampi. Asiakkaiden vakuutusten arvonsäilyvyys on siten ollut varsin hyvä ja vastannut heidän tarkoittamaansa inflaatiosuojaa.

Asiakkaat ovat kiinnittäneet huomiota yhtiö A:n ns. vanhoille vakuutuksille jaettuihin lisäetuihin. Yhtiö oli vuonna 1999 päättänyt myöntää lisäetuja vakuutuksille, jotka olivat alkaneet A:ssa ennen 1.7.1997 ja jotka olivat siellä edelleen voimassa 2.12.1999. Yhtiöön kertynyt ylimääräinen vakavaraisuuspääoma päätettiin jakaa niille vanhoille yhtiö A:sta otetuille vakuutuksille, jotka olivat osallistuneet tämän vakavaraisuuden kerryttämiseen. Yhtiön mukaan näin on saatettu yhtiö A:n vanhat ja uudet vakuutukset tasapuoliseen asemaan mahdollisen lisää kertyvän vakavaraisuuden osalta, jota nyt vuosittain tehtävin päätöksin voidaan maksaa kaikille sopimuksille niiden alkamisajankohdasta riippumatta.

Asiakkaiden vakuutukset oli otettu vakuutusyhtiö B:stä. Heidän vakuutuksenantajakseen tuli yhtiö A vasta vuonna 2003, kun B:n vakuutuskanta siirtyi kannanluovutuksessa A:han. Asiakkaiden vakuutukset eivät siten kuuluneet niiden vakuutusten joukkoon, jotka olivat 1990-luvun lopulle mennessä olleet kerryttämässä yhtiö A:n silloista vakavaraisuutta. Asiakkaiden vakuutukset ovat koko ajan olleet oikeutettuja kertyvästä uudesta ylijäämästä maksettaviin hyvityksiin tasapuolisesti A:n muun vakuutuskannan kanssa.

Selvitykset

asiakkaiden saama eläkevakuutusesite, jossa arvonsäilyvyyttä on käsitelty kohdassa ”Tuottava ja varma myös sijoituksena”. Esitteen mukaan vakavaraisuudestaan tunnettu vakuutusyhtiö ”maksaa kertyneille eläkevakuutussäästöille 4,5 %:n perustekorkoa, joka on otettu huomioon vakuutusmaksua määrättäessä. Lisäksi eläkevakuutussäästöille annetaan asiakashyvityksiä, jotka vahvistetaan vuosittain.
Asiakashyvitykset muodostuvat indeksikorotuksesta ja matalan inflaation aikana maksettavista muista hyvityksistä. Viime vuosina nämä asiakashyvitykset ovat olleet 6 %. Kuluvanakin vuonna annetaan eläkevakuutussäästöille yhteensä peräti 10,5 %:n kokonaishyvitys. Ensimmäinen asiakashyvitys annetaan kun vakuutus on ollut voimassa vuoden ajan.
Jo ensi vuonna sinullakin on mahdollisuus saada tuntuvaa lisähyötyä tulevaan eläkkeeseesi kun teet oman tulevaisuuden ratkaisusi nyt.”

asiakkaiden eläkevakuutushakemukset (14.2.1989 ja 23.2.1993)

asiakkaiden eläkevakuutusten eläkesuunnitelmat (25.4.1989), joiden mukaan vakuutuksiin liittyy ”indeksiehto Inflaatiosuoja I”, ehtoviite IN

eläkevakuutusten asiakastiedote ja turvaselvitykset (14.12.2010 ja 9.4.2014), joiden mukaan vakuutussäästöä korotetaan vuosittain yhtiön vahvistamalla asiakashyvityksellä, ehtoviite IN

vakuutusten perustietotulosteita yhtiön tietojärjestelmästä; niiden mukaan asiakashyvitys vahvistetaan vuodeksi kerrallaan ja lisäedut ovat pysyviä

kaaviot vakuutusten bruttotuoton, asiakashyvityksen ja elinkustannusindeksin vuosittaisesta kehityksestä ja kumulatiivisesta kehityksestä 1988–2013

käräjäoikeuden tuomio, joka koskee vakuutusyhtiö B:n 1.1.1988 voimaan tulleiden vakuutusehtojen indeksiehtoihin liittyvää riita-asiaa. Oikeudenkäynnissä oli kuultu todistajana Jukka Rantalaa, joka oli ollut sosiaali- ja terveysministeriössä vakuutusvalvonnan johtajana v. 1983–1992. Rantala oli kertonut, että ministeriö ei olisi hyväksynyt ehtoa, jossa vakuutusyhtiö olisi sitoutunut vakuutussäästön vuosittaiseen elinkustannusindeksikorotukseen. Muut vakuutusyhtiöt olivat käyttäneet samankaltaisia ehtoja kuin yhtiö B, ja ehdon tulkinta oli täysin vakiintunut jo vuonna 1988. Ehdon mukaan elinkustannusindeksi on yläraja ainoastaan vakuutusmaksun korotukselle, ja vakuutussäästöä yhtiö voi korottaa taloudellisen tilanteensa mukaan enemmän tai vähemmän kuin elinkustannusindeksin muutoksen verran.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riitaa vuosina 1989 ja 1993 otettujen eläkevakuutusten perusteella maksettavien asiakashyvitysten suuruudesta. Vakuutusyhtiön viittaaman oikeuskirjallisuuden ja käräjäoikeuden tuomioon sisältyvän todistelun sekä vakuutusten vakioehtojen perusteella on selvitetty, että vakuutusyhtiö oli tarkoittanut solmia nämä eläkevakuutussopimukset sen sisältöisinä, että niihin liittyy tuolle ajankohdalle tyypillinen, sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymä indeksiehto. Ehdon sisältönä oli alan tuolloisen normaalin käytännön mukaisesti se, että vakuutusyhtiö sitoutuu maksamaan indeksitarkistusta ja muita asiakashyvityksiä siinä määrin kuin yhtiön kulloinenkin taloudellinen tilanne sen mahdollistaa. Yhtiön tarkoituksena ei siten ollut sitoutua maksamaan asiakkaiden vaatimaa vähintään elinkustannus­indeksin vuosimuutoksen suuruista asiakashyvitystä  4,5 %:n laskuperustekoron lisäksi.

Keskeinen kysymys on se, millaiseksi kyseisten eläkevakuutusten sisältö muodostui vakuutuksenhakijalle ennen sopimuksen solmimista annettujen tietojen perusteella. Kyse on siitä, oliko vakuutusyhtiö antanut vakuutustensa arvonsäilyvyydestä sellaisia tietoja, että vakuutuksen­ottaja on niistä voinut perustellusti käsittää vakuutussäästölle ja eläkesuorituksille maksettavan asiakashyvityksen olevan aina vähintään elinkustannus­indeksin vuosimuutoksen suuruinen.

Yhtiö A:n vanhojen vakuutusten lisäedut

Sopimusneuvottelussa annettujen tietojen lisäksi asiakkaat ovat vedonneet siihen, että vakuutusyhtiö A oli vuonna 1999 päättänyt purkaa vakavaraisuuttaan jakamalla lisäetuja ns. vanhoille vakuutuksilleen. Näitä lisäetuja ei jaettu asiakkaiden vakuutuksille, jotka oli aikanaan otettu A:n tytäryhtiönä olleesta vakuutusyhtiö B:stä ja jotka siirtyivät A:han vuonna 2003.

Vakuutuslautakunnan tehtävänä on käsitellä yksittäisiin sopimussuhteisiin liittyviä riitoja. Tämän vuoksi lautakunta ei arvioi vakuutusyhtiö A:n vuonna 1999 päättämien lisäetujen jakoperusteita vaan antaa ratkaisusuosituksen ainoastaan yhtiön eläkevakuutusehtoihin perustuvasta vastuusta. Selvyyden vuoksi lautakunta toteaa kuitenkin, että vakuutusyhtiölainsäädäntöön sisältyvä kohtuusperiaate ja muut lisäetujen jakamista koskevat määräykset sallivat erisuuruisten etuuksien jakamisen eri vakuutusryhmille mm. siitä riippuen, kuinka paljon jaettavaa ylijäämää kyseiset vakuutukset olivat tuottaneet.

Sovellettava sääntely ja arvioitavaksi tuleva aineisto

Asiakkaiden eläkevakuutukset oli otettu ns. vanhan vakuutussopimuslain (132/1933) voimassaoloaikana, jolloin kysymystä vakuutusyhtiön antamista tiedoista ja sopimuksen sisällön määräytymisestä tulee tarkastella oikeustoimilain ja yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden valossa. Vakuutuksenottajana oli asiakkaiden kommandiittiyhtiö, joten tuolloinen kuluttajansuojasääntely ei tule sovellettavaksi.

Esitetyn kirjelmöinnin perusteella osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että vakuutuksen vakioehtojen sisältö ei ollut vaikuttanut vakuutuksenottajan sopimuksesta saamaan perusteltuun käsitykseen, koska ehtoja ei ollut annettu vakuutuksenhakijalle ennen sopimuksen päättämistä. Molempien osapuolten mukaan asiakkaiden perusteltua käsitystä on arvioitava heidän saamansa vakuutusesitteen perusteella.

Asiakkaat ovat lisäksi vedonneet 25.4.1989 päivättyjen eläkesuunnitelmiensa mainintaan siitä, että vakuutukseen sisältyy indeksiehto ”Inflaatiosuoja I”. Päiväysten perusteella nämä eläkesuunnitelmat on laadittu vasta kyseisten vakuutussopimusten solmimisen jälkeen, joten ne eivät olleet voineet vaikuttaa vakuutuksenottajan päätöksentekoon vuonna 1989. Asiakkaiden kommandiittiyhtiö oli kuitenkin vuonna 1993 ottanut vielä kolme eläkevakuutusta. Silloin nämä aiemmat eläkesuunnitelmat olivat olleet asiakkaiden käytettävissä.

Asiakkaiden vaatimuksen arviointi

Vakuutusesitteessä eläkevakuutuksen tuoton on kerrottu koostuvan laskuperustekorosta ja asiakashyvityksistä, jotka muodostuvat indeksikorotuksesta ja matalan inflaation aikana maksettavista muista hyvityksistä. Esitteessä todetaan myös, että asiakashyvitykset vahvistetaan vuosittain ja että vakuutuksen ottavalla asiakkaalla on ensimmäisen vuoden jälkeen ”mahdollisuus saada tuntuvaa lisähyötyä” tulevaan eläkkeeseensä.

Vakuutusyhtiö ei ole esitteen tekstissä sitoutunut asiakashyvitysten osalta mihinkään nimenomaiseen tasoon, vaan tekstistä ilmenee, että hyvitykset vahvistetaan vuosittain. Esitteessä ei myöskään ole mainintaa mistään tietystä indeksistä, jonka mukaan asiakashyvityksiä maksettaisiin. Näin olleen esitteen ilmaisu ”indeksikorotus” ei ole ollut yksiselitteinen. Vakuutuksenhakija ei ole tästä esitteestä voinut perustellusti käsittää asiakashyvityksen olevan aina vähintään elinkustannusindeksin vuosimuutoksen suuruinen.

Kyseinen indeksiehdoksi kutsuttu ehto oli edellä todetuin tavoin tuohon aikaan yleisesti käytetty, merkitykseltään vakiintunut ja valvovan viranomaisen hyväksymä vakuutusehto. Sen vuoksi indeksiehto- tai indeksikorotus-termin käyttämistä vakuutusesitteessä tässä yhteydessä ei voi pitää harhaanjohtavana markkinointina tai muutoinkaan sopimattomana menettelynä.

Vuonna 1993 otettujen vakuutusten osalta on lisäksi otettava huomioon, että asiakkaiden aiempien vakuutusten eläkesuunnitelmissa on mainittu, että sopimuksiin sisältyy ”Inflaatiosuoja I” -niminen indeksiehto. Eläkesuunnitelmissa tämän ehdon sisältöä ei ole kuvattu. Vaikka ehdon nimi viittaakin inflaatiosta jollain tavalla riippuviin etuihin, pelkästä nimestä ei voi perustellusti muodostaa sellaista käsitystä, että kyseisessä vakuutussopimuksessa asiakas­hyvitysten vähimmäismääränä olisi aina elinkustannusindeksin vuosimuutos.

Ratkaisu

Vakuutuslautakunta katsoo, että ennen sopimusten solmimista saamistaan tiedoista vakuutuksenhakija ei ole perustellusti voinut käsittää, että eläkevakuutuksille maksettavan asiakashyvityksen määrä olisi aina vähintään elinkustannusindeksin vuosimuutoksen suuruinen. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole menetellyt lain tai sopimusehtojen vastaisesti, kun se ei ole maksanut asiakkaiden eläkevakuutuksille suurempia asiakashyvityksiä.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen ja jäsenet Ahlroth, Kauppila ja Kummoinen. Sihteerinä toimi
Raulos.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia