Vakuutettuna oleva kiinteistönvälitysyhtiö oli saanut 24.6.2008 toimeksiannon välittää erään yksityishenkilön omistama kantatila ja siihen liittyvä määrä­ala kahdelle eri ostajalle. Välittäjä oli toimeksiantosopimuksen mukaisesti teettänyt kaupungilla koelaskennan siitä, millaisia rakennuspaikkoja määräalasta voidaan muodostaa. Kaupunki laati laskennan perusteella 26.6.2008 päivätyn karttapiirroksen, jossa oli kaupungin esitys tontin muodostamisesta. Ennakkolaskentaa muutettiin hieman myyjän pyynnöstä elokuussa 2008. Välittäjä liitti elokuisen piirroksen määräalan kauppaa koskeviin asiakirjoihin. Karttaan oli merkitty kantatilan ja määräalan lisäksi kolmannen tahon omistama noin 250 m²:n suuruinen maa-alue ”lisämaaksi”.

Määräalan ja lisämaan väliä ei ollut merkitty karttapiirrokseen katkoviivalla, minkä perusteella välittäjä oli vahinkoilmoituksessaan antamansa selostuksen mukaan olettanut, ettei määräalan lohkominen tontiksi edellytä lisämaan hankintaa. Vahinkoilmoituksen mukaan kaupungin edustajana ollut paikkatietosuunnittelija ei ollut maininnut välittäjälle mitään siitä, että tontinmuodostus edellyttää po. lisämaan hankintaa, vaikka välittäjä oli juuri tämänkin kysymyksen selvittämiseksi hänen kanssaan asioinut.

Määräalan ostivat 9.10.2008 puolisot S. He eivät olleet kiinnostuneita ostamaan määräalan ohella karttapiirrokseen merkittyä lisämaata, vaan tyytyivät määräalan pinta-alan mukaisesti laskettuun rakennusoikeuden määrään. Alkuvuodesta 2009 kävi kuitenkin ilmi, että puolisot S eivät saa määräalaa lohkotuksi tontiksi, koska kaupunki oli edellyttänyt, että kolmannen omistama lisämaa liitetään määräalaan.

Puolisot S olivat reklamoineet myyjälle ja lausunnonpyytäjälle vaatien kaupan purkua 9.3.2009. Myyjä/toimeksiantaja oli tehnyt 26.3.2009 yksilöidyn reklamaation kiinteistön kaupan virheestä lausunnonpyytäjälle.

Toimeksiantaja oli esittänyt lausunnonpyytäjälle myöhemmin 9.11.2009 päivätyn vaatimuskirjeen, jossa hän oli yksilöinyt sen, että kiinteistön kauppa oli purettu 22.6.2009 puolisoiden S vaatimuksen seurauk­sena. Toimeksiantaja oli eritellyt vahingonkorvausvaatimuksen lausunnon­pyytäjälle. Toimeksiantaja oli vaatinut lausunnonpyytäjää korvaamaan välityspalkkion 3.500 euroa, lainhuudatuskuluista ynnä muusta 2.825,08 euroa, julkisen kaupanvahvistajan palkkiosta 77 euroa, lainan toimitusmaksusta 350 euroa, lainan koroista 853,68 euroa ja menetetystä veroedusta 16.800 euroa sekä lisäksi asianajokulut.

Lausunnonpyytäjä oli tehnyt asiassa vastuuvahinkoilmoituksen 13.8.2010 päivätyllä ja 16.8.2010 vakuutusyhtiöön saapuneella vastuuvahinkoilmoituksella.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö on antanut tehdyn vastuuvahinkoilmoituksen johdosta päätöksen 20.8.2010.

Yhtiö on todennut, että se ei ota asiaa käsiteltäväkseen vanhentumisen seurauksena. Ensimmäinen reklamaatio vahingosta on tehty lausunnonpyytäjälle jo 9.3.2009, ja vahinkoilmoitus on saapunut yhtiöön vasta 16.8.2010. Vahinkoilmoitusta ei ole tehty viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun lausunnonpyytäjä on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan.

Lausuntopyyntö

Lausunnonpyytäjä on tyytymätön yhtiön 20.8.2010 antamaan päätökseen ja pyytää lautakunnan lausuntoa asiasta.

Lautakunnan on lausuttava siitä, onko vahinkoilmoitus tehty määräajassa. Jos vakuutusyhtiöllä katsotaan olleen oikeus evätä korvaus korvauspäätöksessään 20.8.2010 esittämällään perusteella, tulee lausua siitä, voidaanko korvaus evätä vanhentuneena myös siltä osin kuin korvausvaatimus perustuu välittäjälle vasta 3.9.2009 selvinneeseen myyntivoittoveroa koskevaan vahinkoon.

Toimeksiantaja on reklamoinut lausunnonpyytäjälle 26.3.2009 ja ostaja S 9.3.2009. Tässä vaiheessa määräalan kauppaa ei ollut purettu. Toimeksiantaja esitti lausunnonpyytäjän käsityksen mukaan vaadevaraumia siltä varalta, että toimeksiantaja joutuu purkamaan määräalan kaupan ostajien S kanssa.

Kauppa oli sittemmin purettu 22.6.2009. Lausunnonpyytäjä ei ole osallistunut kaupan purkuun eikä ole ollut sen ajankohdasta tietoinen. Lausunnonpyytäjä on seuraavan kerran kuullut asiasta marraskuussa 2009, kun toimeksiantaja on esittänyt lausunnonpyytäjälle korvausvaatimuksen 9.11.2009 saatuaan selville verottajan kannanoton oman asunnon myyntivoittoveron vapautuksen menetykseen määräalan jatkomyynnin osalta. Vahinkoilmoitus on tehty lomakauden jälkeen 13.8.2010.

Lausunnonpyytäjän käsityksen mukaan toimeksiantajalla ei ollut vielä 26.3.2009 oikeudellista perustetta vaatia lausunnonpyytäjältä korvausta kiinteistön kaupan purun takia, koska kauppaa ei ollut purettu. Vastaavasti lausunnonpyytäjällä ei ole ollut vielä tässä vaiheessa mahdollisuutta saada korvausta vahingosta vakuutusyhtiöltä.

Myyjä eli toimeksiantaja sai 3.9.2009 verottajalta ennakkotiedon siitä, että määräalan myynnistä joudutaan maksamaan myyntivoittovero eikä määräalaa voida myydä oman asunnon myyntivoittoverovapauden puitteissa. Myyjän korvausvaateesta suurin osa perustuu verovapauden menetykseen. Tämä korvausperuste selvisi myyjälle itselleen vasta 3.9.2009 jälkeen.

Lausunnonpyytäjä sai tiedon kaupan purusta ja korvausvaateesta eli mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan vasta marraskuussa 2009. Haaste lausunnonpyytäjälle on toimitettu 31.5.2010. Lausunnonpyytäjän mielestä elokuussa 2010 tehty vastuuvahinkoilmoitus on tehty vakuutusehdon 106.1 ja pakottavaa oikeutta olevan vakuutussopimuslain mukaisessa aikarajassa. Vakuutusyhtiöllä ei siten ole ollut oikeutta evätä korvausta päätöksessään 20.8.2010 mainituin tavoin.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on antanut vastineen 3.11.2010. Yhtiö kiistää vaatimuksen. Vakuutusehtoja on tulkittava siten, että määräaika vahingosta ilmoittamiseen vakuutusyhtiölle alkaa, kun vakuutuksenottaja on saanut tietää mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Ehdon tarkoitus on, että vakuutusyhtiö saisi ajoissa tiedon vahingosta ja vakuutuksenottajalle toimitetuista korvausvaatimuksista ja voi näin alusta asti osallistua vahingon selvittelyyn, ottaa kantaa korvausvelvollisuuteen ja korvausvaatimuksiin sekä mahdollisesti estää vahingon eteneminen asiamiesten ja oikeusasteiden käsittelyyn ja näin rajoittaa vahingon määrää.

Ostajat S ovat reklamaatiossaan 9.3.2009 vaatineet kaupan purkua, ja myyjää edustava asianajaja on vaatinut reklamaatiossaan 26.3.2009 lausunnonpyytäjää suorittamaan ostajille vahingonkorvauksena kaupan purusta aiheutuvista kuluista 17.500 euroa ja myyjälle mahdollista luovutusvoiton veroa, jonka suuruus riippuisi verottajan päätöksestä. Reklamaatiossa on yksiselitteisesti vaadittu vakuutuksenottajalta vahingonkorvauksia ja ehdotettu sovinto­ratkaisua niin, ettei asiaa tarvitse viedä oikeuskäsittelyyn. Vakuutuksen­ottaja eli lausunnonpyytäjä on vastaanottamistaan reklamaatioista saanut tiedon, joiden perusteella sen on täytynyt ymmärtää korvausvelvollisuutensa mahdollisuus ja näin ollen tehdä välittömästi ilmoitus vahinkotapahtumasta vakuutusyhtiölle. Vakuutuksenottaja on kuitenkin laiminlyönyt ilmoituksen tekemisen vakuutusehtojen mukaisen vuoden määräajan kuluessa, joten se on menettänyt oikeutensa vedota vakuutukseen.

Lautakunnan käytettävissä oleva selvitys

Lautakunnalla on ollut käytettävissä:

• vahinkoilmoitus, päivätty 13.8.2010
• korvauspäätös 20.8.2010
• toimeksiantajan 9.3.2009 päivätty kirje otsikolla ”Vaatimukset kiinteistön kaupan purun johdosta”
• ostajien allekirjoittamaton, 9.3.2009 toimeksiantajalle osoitettu kirjelmä otsikolla ”Ostajan valitus myyjälle ja kiinteistön välittäjälle kiinteistökaupasta”
• toimeksiantajan 26.3.2009 lausunnonpyytäjälle osoittama reklamaatio otsikolla ”Reklamaatio kiinteistön kaupan virheestä”
• haastehakemus 19.4.2010
• vakuutusehdot

Lisäselvityspyyntö vakuutusyhtiölle

Lautakunta on varannut vakuutusyhtiölle mahdollisuuden lausua siitä, miten yhtiö on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa siltä osin kuin kysymys on vakuutusehdosta 106.1, joka sanamuotonsa mukaan asettaa laajemman vahinkoilmoitusvelvollisuuden kuin vakuutussopimuslain 73 §.

Vakuutusyhtiö on esittänyt, että koska vakuutus on alkanut 1.4.2008 ja vakuutusehdot on annettu toukokuussa 2008, yhtiö on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa.

Vakuutuslautakunnan lausunto

Lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutusehdon 106.1 mukaan ”vakuutuksenottajan pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan”.

Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan ”vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.”

Vakuutussopimuslain 3.2 §:n mukaan ”sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön kuluttajaa kohtaan sekä sellaista elinkeinonharjoittajaa kohtaan, joka huomioon ottaen hänen elinkeinotoimintansa laatu ja laajuus sekä olosuhteet muutoin on vakuutuksenantajan sopijapuolena rinnastettavissa kuluttajaan”.

Vakuutussopimuslain 5.1 §:n mukaan ”ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.”

Vakuutussopimuslain 9.1 §:n, ”jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää”.

Ratkaisu

1 Kysymyksenasettelu

Esillä olevassa asiassa tarkasteltavaksi tuleva vakuutusehto 106.1 asettaa sanamuotonsa ”välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa…” mukaan laajemman vahinkoilmoitusvelvollisuuden kuin VSL 73 §. Asiassa on siten ratkaistava esikysymyksenä, kumman edellä mainituista normeista perusteella tapausta on arvioitava. Tämän jälkeen on arvioitava, onko lausunnonpyytäjän korvausvaatimus sovellettavan normin valossa tarkasteltuna vanhentunut.

2 Sovelletaanko vakuutusehtoa 106.1 vai VSL 73 §:ä?

Ottaen huomioon, että lausunnonpyytäjä on kiinteistönvälitystä harjoittava osakeyhtiö, VSL 73 §:ä ei ole 3.2 §:n nojalla pidettävä tässä tapauksessa pakottavana.

Esillä olevassa asiassa lausunnonpyytäjä ei ole nimenomaisesti vedonnut siihen, että vakuutusyhtiö olisi laiminlyönyt VSL 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa vakuutusta markkinoitaessa ja että lausunnonpyytäjällä olisi tästä syystä VSL 9 §:n nojalla oikeus olettaa vakuutussopimuksen syntyneen vahinkoilmoitusvelvollisuutta koskevin osin VSL 73 §:n mukaisena. Lausuntopyynnössä on kuitenkin katsottu – tosin edellä todetuin tavoin osittain virheellisesti – että vahinkoilmoitus olisi tehty pakottavana pidettävän VSL 73 §:n mukaisessa määräajassa, joka määräaika lausunnonpyytäjän käsityksen mukaan vastaa vakuutusehdon 106.1 mukaista määräaikaa. Tämä viittaa siihen, että lausunnonpyytäjä on jäänyt käsitykseen, jonka mukaan sen vahinkoilmoitusvelvollisuuden sisältö määräytyisi VSL 73 §:ssä säädetyn mukaisesti.

Vakuutuslautakunnan toiminnan tarkoitus ja itsenäinen tutkimisvalta huomioon ottaen lautakunta on ottanut käsiteltäväkseen myös sen, onko vakuutusyhtiö laiminlyönyt VSL 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa, sekä varannut vakuutusyhtiölle mahdollisuuden lausua tästä kysymyksestä.

Koska ehdossa 106.1 asetettu vahinkoilmoitusvelvollisuuden alkamisajankohtaa koskeva määräys poikkeaa lautakunnan käsityksen mukaan olennaisesti VSL 73 §:ssä säädetystä, ehdon sisällöstä on pitänyt VSL 5 §:n nojalla antaa erityisesti tieto vakuutussopimuksesta päätettäessä. Tämä erityinen tiedonantovelvollisuus ei tule ylipäätään täytetyksi pelkästään vakuutusehdot antamalla, minkä lisäksi esillä olevassa tapauksessa ehdot on annettu vasta vakuutuksen voimaantulon jälkeen. Vakuutusyhtiön on siten katsottava laiminlyöneen sille VSL 5 §:n mukaan kuuluneen tiedonantovelvollisuutensa vahinkoilmoitusvelvollisuuden sisältöä määrittävän ehdon 106.1 osalta. Sanotun johdosta lautakunta katsoo, että vakuutussopimus on syntynyt VSL 9 §:n nojalla ehdon 106.1 sanamuodosta poiketen ainoastaan VSL 73 §:n mukaisen vahinkoilmoitusvelvollisuuden käsittävänä.

Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, onko lausunnonpyytäjän vaatimus vakuutusyhtiöön nähden vanhentunut VSL 73 §:ssä säädetyin tavoin.

3 Tapauksen arviointi VSL 73 §:n kannalta

Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Lausunnonpyytäjä on tehnyt vakuutusyhtiölle vastuuvahinkoilmoituksen 16.8.2010, jolloin yhtiöön on saapunut lausunnonpyytäjän 13.8.2010 päivätty vahinkoilmoitus.

Lautakunnan käytettävissä olevasta 26.3.2009 päivätystä lausunnonpyytäjän toimeksiantajan reklamaatiokirjelmästä lausunnonpyytäjälle käy ilmi, että toimeksiantaja oli yksilöinyt lausunnonpyytäjän välityssuorituksessa olleen virheen ja esittänyt vahingonkorvausvaatimuksen 17.500 euroa. Kirjelmässä ei ole luonnollisestikaan voitu vielä todeta, että kiinteistökauppa on purettu. Kaupan purkaminen on tapahtunut vasta 22.6.2009. Reklamaatiota 26.3.2009 ja siinä esitettyä vahingonkorvausvaatimusta on kuitenkin perusteltu sillä, että kauppa puretaan ja asiassa aiheutuu myyjälle sen johdosta haitallisia veroseuraamuksia. 26.3.2009 päivätyssä kirjelmässä toimeksiantaja oli ehdottanut, että asia pyrittäisiin sopimaan, jotta pitkä ja kallis oikeudenkäynti voitaisiin välttää.

Esillä olevassa asetelmassa ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä vanhentumista ajatellen sille seikalle, että ne tosiasialliset olosuhteet, joiden perusteella välittäjä eli lausunnonpyytäjä mahdollisesti voitaisiin velvoittaa maksamaan jollekulle vahingonkorvausta, eivät vielä ole olleet käsillä. Vaikka kauppaa ei ollut vielä reklamaation ajankohtana 26.3.2009 purettu, on asia kuitenkin ollut tuolloin osapuolten välillä riittävän selvästi yksilöidyllä tavalla riitainen, ja toimeksi­antaja on tarjoutunut asian sovinnolliseen ratkaisemiseen oikeudenkäynnin ulkopuolella. Lautakunnan käsityksen mukaan lausunnonpyytäjän on pitänyt olla 26.3.2009 päivätyn kirjelmän perusteella vakuutussopimuslain 73 §:ssä tarkoitetuin tavoin riittävästi selvillä mahdollisuudestaan joutua asiassa vahingonkorvausvastuuseen, vaikkakin ne tarkemmat olosuhteet, joissa vahingonkorvausvastuu voi realisoitua velvoitustuomioksi asti, eivät vielä ole tuolloin olleet käsillä.

Pelkästään se, että reklamaation ajankohtana 26.3.2009 riita-asia on ollut epäselvä ja sovintoneuvottelut ovat olleet kesken, eivät ole sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että lausunnonpyytäjä ei ole vielä tuolloin ollut vakuutussopimuslain 73 §:ssä tarkoitetuin tavoin tietoinen mahdollisuudestaan saada korvausta.

Lausunnonpyytäjä on tässä yhteydessä viitannut Vakuutuslautakunnan yksityistapaturma­vakuutusta koskevaan ratkaisuun VKL 366/07. Tuossa asiassa oli kysymys vakuutussopimuslain 73 §:n soveltamisesta yksityistapaturmavakuutuskorvauksen vanhentumiseen. Lautakunta totesi tuossa ratkaisussaan, että ”vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen tieto mahdollisuudesta saada korvausta yksityistapaturmavakuutuksen perusteella edellyttää paitsi tietoisuutta vakuutuksesta ja vakuutustapahtuman tunnusmerkkien täyttymisestä myös tietoa siitä vahingosta, josta korvausta haetaan eli jonka perusteella korvausvaatimuksen esittäminen vakuutuksenantajalle käy mahdolliseksi. Yksityistapaturma­vakuu­tuksessa korvauksen hakijalla ei yleensä voi olla tällaista tietoa ennen kuin hoitokustannus tosiasiassa syntyy taikka muu vahinko tai menetys, kuten pysyvä invaliditeetti, todetaan. Vasta silloin hän tulee tietoiseksi sellaisen kustannuksen tai menetyksen aiheutumisesta, josta hän voi tehdä vakuutuksenantajalle laissa mainitun korvausvaatimuksen.”

Nyt esillä olevassa asiassa ei ole kysymys samankaltaisesta kysymyksen­asettelusta kuin lausunnonpyytäjän viittaamassa yksityistapaturmavakuutus­korvausta koskeneessa asiassa VKL 366/07. Tarkasteltaessa yksityistapaturmavakuutuksessa sitä, milloin henkilöllä on ollut mahdollisuus tietää saaneensa jonkin vamman, jonka hoitokuluista hän voisi saada vakuutuskorvausta, tilanne on erilainen kuin nyt esillä olevassa vastuuvakuutuskorvausta koskevassa asiassa. Yksityishenkilöllä ei yleensä voida katsoa olevan vahinkoilmoitusvelvollisuuden syntymisen kannalta riittäviä tietoja kärsimästään vammasta ja sen syy-yhteydestä vakuutustapahtumaan ennen kuin hänen vammaansa on lääkäriin hakeutumisen johdosta alettu tutkia ja hoitaa, mistä puolestaan aiheutuu kustannuksia. Henkilövahingoissa vanhentumista säädellään ylipäänsäkin eri tavoin ja korvausta hakevalle edullisemmin kuin muissa vahinkolajeissa, kuten esimerkiksi velan vanhentumisesta annetun lain 15.8.2003/728 systematiikasta (erityisesti 7.2 §) käy ilmi.

Vastuuvahingoissa puolestaan on mahdollista, että vastuuvakuutetulla on jo vahingosta tiedon saatuaan samalla myös tieto oman menettelynsä ainakin väitetystä tuottamuksellisuudesta tai muusta vastuuperusteesta sekä menettelyn syy-yhteydestä vahinkoon. Millainen tahansa ylimalkainen vastuuvahinkotapahtumasta tiedon saaminen ei kuitenkaan ole VSL 73 §:n soveltamisen kannalta riittävää. Kuten edellä on perusteltu, nyt esillä olevassa asiassa vakuutetulla on kuitenkin ollut jo 26.3.2009 päivätyn, lautakunnan mielestä riittävän tarkasti sekä vastuuperusteen että mahdollisten vahingonkorvausten määrät yksilöineen reklamaation perusteella katsottava olleen VSL 73 §:ssä tarkoitetulla tavoin tieto mahdollisuudestaan saada korvausta.

Esillä olevassa asiassa ei ole ratkaisevaa vanhentumisen kannalta se, milloin tosiasiallisesti voidaan todeta lausunnonpyytäjän aiheuttaneen jollekin jonkin vahingon, vaan kysymys on siitä, milloin mahdollisuus saada vastuuvakuutuskorvausta on tullut niin selväksi, että vahinkoilmoitus on oikeuden menettämisen estämiseksi tehtävä.

Lautakunnan käsityksen mukaan lausunnonpyytäjällä on ollut viimeistään 26.3.2009 päivätyn reklamaatiokirjeen perusteella riittävästi tietoa siitä, että tilanteen edelleen kehittyessä lausunnonpyytäjälle epäedulliseksi lausunnonpyytäjä voi joutua vahingonkorvausvaatimuksen kohteeksi. Kirjelmässä on yksilöity lausunnonpyytäjän suoritusvirhe kiinteistönvälitystehtävän hoitamisessa, asian osapuolet, mahdollisuus veroedun menettämisen muodossa aiheutuvasta vahingosta ja vielä vahingon arvioitu määräkin. Tässä asetelmassa lausunnonpyytäjä on ollut velvollinen vakuutussopimuslain 73 §:n nojalla tekemään vahinkoilmoituksen viimeistään 26.3.2010 oikeuden menettämisen uhalla. Koska vahinkoilmoitus on tehty vasta 16.8.2010, on lausunnonpyytäjä menettänyt vakuutussopimuslain 73 §:n nojalla oikeutensa saada asiassa vastuuvakuutuskorvausta.

Koska asia ratkeaa edellä esitetyin tavoin jo pelkästään toimeksiantajan lausunnonpyytäjälle osoittaman 26.3.2009 päivätyn kirjelmän sisältämän tiedon perusteella, ei lautakunta pidä tarpeellisena ottaa yksityiskohtaisemmin kantaa asiaan muilta osin.

4 Johtopäätös

Lautakunta pitää vakuutusyhtiön korvausratkaisun lopputulosta vakuutussopimus­lain mukaisena.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Sisula-Tulokas sekä jäsenet Eskuri, Karimäki, Norio-Timonen ja Rusanen. Sihteerinä toimi Saarikoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA