Vakuutuksenottaja (syntynyt 16.8.1919) oli tehnyt pankissa 30.3.2001 sopimuksen säästöhenkivakuutuksesta, johon hän maksoi 660.000 mk (111.004,03 euroa). Jatkossa vakuutukseen oli määrä maksaa 500 mk vuodessa. Vakuutuksen erääntymispäivä, jolloin säästösumma maksettaisiin vakuutettuna olleelle vakuutuksenottajalle, oli 31.5.2019. Vakuutuksen kuolemanvaraturvaksi sovittiin 95 % vakuutussäästöstä. Vakuutus tehtiin 70 %:n osuudelta laskuperustekorollisena ja 30 % vakuutusmaksusta sijoitettiin yrityslainoihin sijoittavaan pitkän koron rahastoon. Vakuutushakemuksen mukaan vakuutuksen erääntyessä 31.5.2019 vakuutussäästön määrän ennakoitiin olevan 1.988.054,03 mk (334.366, 67 euroa).

 

Vakuutuksenottaja maksoi 4.2.2003 vakuutukseen 13.202,75 euroa. Hän siirsi toimeksiannolla 15.7.2003 vakuutussäästöt kokonaisuudessaan laskuperustekorollisiksi. Vakuutusyhtiön 16.7.2003 antaman vahvistuksen mukaan vakuutussäätön arvo oli 134.079,33 euroa. Toimeksiannolla 28.1.2004 hän siirsi 20 % vakuutussäästöstä yhdistelmärahastoon ja maksoi samana päivänä vakuutukseen lisää 17.000 euroa. Toimeksiannolla 24.6.2004 vakuutuksenottaja siirsi vakuutussäästöt jälleen kokonaisuudessaan laskuperustekorollisiksi. Vahvistuksen 28.6.2004 mukaan vakuutussäästön arvo oli 155.650,20 euroa. Vakuutuksenottaja maksoi 26.1.2005 vakuutukseen vielä 6.000 euroa.

 

Vakuutuksenottaja kuoli 3.10.2005. Vakuutushakemuksen mukaan vakuutuksen kuolintapaussumman edunsaaja oli vakuutuksenottajan veljenpoika A, jonka hyväksi vakuutuksenottaja oli tehnyt vuonna 1985 myös yleistestamentin. Erillisellä 30.3.2001 allekirjoitetulla muutosilmoituksella vakuutuksenottaja oli muuttanut kuolintapaussumman edunsaajan vakuutetun kuolinpesäksi. Vakuutusyhtiö maksoi 22.6.2006 vakuutuksen kuolintapaussummana 162.501,20 euroa.

 

A vaati ensin Vakuutuslautakunnalle 7.10.2008 ja sitten vakuutusyhtiölle 22.12.2008 lähettämillään kirjeillä vakuutusyhtiöltä yhteensä 12.185,25 euron vahingonkorvausta. A:n mielestä kuolintapauskorvauksen sisältävä sijoitusvakuutus oli myyty hyvän vakuutustavan vastaisesti, mistä oli aiheutunut vakuutuksenottajalle ja sitä kautta hänelle 8.552,70 euron vahinko. Sopimusaikana oli tehty lukuisia sijoitushajautusten muutoksia, jotka eivät voineet olla lähtöisin vakuutuksenottajalta, ja joista oli aiheutunut 1.192,55 euron vahinko. Lisäksi A vaati asiamieskulujensa korvaamista 2.440 eurolla.

 

 

Vastauksessa 20.1.2009 vakuutusyhtiö viittasi vakuutuksenottajalle pankissa tehtyyn sijoittajakuvan kartoitukseen. Sen mukaan vakuutuksenottaja oli ollut sijoittajaprofiililtaan varovainen, eli määritelmän mukaan valmis ottamaan myös pientä riskiä. Vakuutuksenottaja oli 30.3.2001 allekirjoittamassaan vakuutushakemuksessa vahvistanut tutustuneensa vakuutussopimuksen sisältöön sekä sen liitteisiin ja hyväksyvänsä ne. Hakemuksen liitteet ovat olleet arvio vakuutussäästön kehittymisestä ja kuluista, tuoteseloste, vakuutusehdot, rahastoesitteet ja hinnasto. Vakuutus on ollut jatkuvamaksuinen säästöhenkivakuutus ja vakuutukseen liitetty kuolemanvaraturva on ollut 95 % vakuutussäästöstä. Vakuutus on sovittu olemaan voimassa 31.5.2019 saakka.

 

Vakuutusyhtiö viittasi vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momenttiin vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta. Vakuutuksenottajan saamassa materiaalissa oli kerrottu selkeästi, millaisesta tuotteesta on kysymys, eli vakuutussäästöjen kertymisestä, vakuutuksesta perittävistä kuluista, vakuutuksen sijoitussidonnaiseen osaan liittyvistä riskeistä, kuolemanvaraturvasta ja verotuksesta. Nämä seikat on käyty vakuutuksenottajan kanssa pankissa myös suullisesti läpi. Vakuutusyhtiö katsoi täyttäneensä laissa edellytetyn tiedonantovelvollisuuden.

 

Mikäli vakuutuksenottaja haluaa, että vakuutussäästö ei jää vakuutusyhtiölle vakuutetun kuollessa vakuutuksen voimassa ollessa, vaan sovittu osa vakuutussäästöstä palautuu kuolemantapauksessa edunsaajille, on vakuutukseen liitettävä kuolemanvaraturva. Jos vakuutuksessa ei ole lainkaan kuolemanvaraturvaa, jäävät kaikki vakuutussäästöt vakuutetun kuollessa vakuutusyhtiölle.

 

Vakuutusta otettaessa ollut valittavissa 95 %:n tai 105 %:n kuolemanvaraturva. Vakuutushakemuksen yhteydessä vakuutettu allekirjoittaa selvityksen terveydentilastaan, jos kuolemanvaraturva on 105 % vakuutussäästöstä tai sitä enemmän. Mikäli vakuutettu ei katso olevansa riittävän terve allekirjoittamaan terveysselvitystä, vakuutukseen voi liittää kuolemanvaraturvan, joka on enintään 95 % vakuutussäästöstä.

 

Vakuutuksenottaja voi valita 95 %:n kuolemanvaraturvan myös siitä syystä, että hän haluaa vakuutussäästön tuottavan paremmin. Kun kuolemanvaraturva on 95 %:a vakuutussäästöstä, kantaa asiakas riskiä puuttuvasta 5 %:sta ja tästä riskistä vakuutusyhtiö hyvittää vakuutussäästöjä. Kuolevuushyvityksen määrä kasvaa vakuutetun ikääntyessä ja myös hyvitys kasvaa korkoa korolle. Jos taas kuolemanvaraturva on suurempi kuin vakuutussäästö (esim. 105 % vakuutussäästöstä), vähennetään vakuutussäästöstä kuolemanvaraturvan maksua. Tällöin säästön ylittävästä osuudesta peritään riskimaksua (kuolevuusveloitus), joka vastaa tämän turvan määrää. Riippuen vakuutetun iästä ja sopimuksen kestosta voi 95 % vakuutussäästöstä olla lopulta enemmänkin kuin 105 % vakuutussäästöstä. Tämä voidaan lopullisesti todeta vasta vakuutetun kuolinpäivänä.

 

Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan vakuutus oli tehty 95 %:n kuolemanvaraturvalla pääasiassa terveydellisistä syistä. Toki vakuutuksenottaja oli saanut vakuutussäästölleen tällä turvalla edellä kerrotusti myös parempaa tuottoa. Yhtiön mielestä ilman kuolemanvaraturvaa tai myöskään 95 %:n kuolemanvaraturvalla olevan säästöhenkivakuutuksen myyminen vakuutuksenottajalle ei ole ollut edellä kerrotun perusteella hyvän vakuutustavan eikä vakuutuksenottajan edun vastaista. Se ei ole ollut myöskään A:n edun vastaista.

 

Vakuutuksenottajalla on ollut oikeus muuttaa vakuutuksensa sijoituskohteita. Vakuutuksenottaja voi siirtää vakuutuksen korkotuotto-osaan sijoittamiaan varoja sijoitussidonnaiseen osaan ja päinvastoin sekä siirtää varoja vakuutuksen sijoitussidonnaisessa osassa rahastosta toiseen. Siirroista päättää aina vakuutuksenottaja, ei pankki, vakuutusyhtiö tai edunsaaja. Vakuutuksenottaja ei ole tarvinnut muutosten tekemiseen edunsaajien suostumusta, koska hän ei ollut antanut edunsaajille peruuttamatonta edunsaajamääräystä.

 

Vakuutuksenottajan valitsemat sijoituskohteet ovat olleet linjassa hänelle tehdyn sijoittajakuvan kartoituksen kanssa. Vakuutuksen sisällä muutokset sijoituskohteissa oli tehty hänen toiveidensa mukaan, hänen allekirjoittamiensa uudelleensijoitustoimeksiantolomakkeiden perusteella. Ei ole perustetta olettaa, että muutokset eivät olisi perustuneet vakuutuksenottajan omiin tahdonilmaisuihin. Myös vakuutuksenottajan tekemät muutokset sijoituskohteissa ovat olleet linjassa sijoittajakuvankartoituksen kanssa, ollen jopa hieman varovaisempia. Kaikki muutokset on tehty sijoitustuotteen ehtojen mukaisesti kuluitta, eikä vakuutusyhtiö ole maksanut pankille tehtyjen muutosten johdosta palkkiota. Pankki ei ole hyötynyt näistä asiakkaan tahdon mukaisista järjestelyistä esimerkiksi myyntipalkkiota keräämällä.

 

Pankin normaalia asiakaspalvelua on ja on ollut olla aika ajoin yhteydessä asiakkaisiin, joilla on suurempia sijoituksia/talletuksia tms. Todennäköisesti myös vakuutuksenottajaan on oltu pankista yhteydessä ja hänen kanssaan on keskusteltu tilanteesta. Pankissa asiakkaan on mahdollista keskustella sijoitusmarkkinoista ja niiden kehitysnäkymistä, mutta asiakas kuitenkin aina itse vastaa tekemistään vakuutuksensa sijoituskohteiden muutoksista.

 

Pankin sijoitusneuvoja ei ohjaa tai tee asiakkaan puolesta sijoituspäätöksiä, ellei asiakkaalla ole pankin kanssa omaisuudenhoitosopimusta. Vakuutuksenottajalla ei ole tällaista sopimusta ollut. Myöskään vakuutusyhtiön edustaja ei ohjaa eikä tee asiakkaan puolesta päätöksiä vakuutuksen sijoituskohteiden muutoksista. Pankin mukaan pankin asiakastietojärjestelmästä ilmenee, että vakuutuksenottaja on ollut henkilökohtaisesti erittäin tyytyväinen pankista samaansa palveluun. Vakuutusyhtiö katsoikin menetelleensä vakuutusehtojen ja hyvän vakuutustavan mukaisesti myös vakuutuksenottajan vakuutuksen sijoituskohteissa tekemien muutosten osalta.

 

Tuloverolain ja perintö- ja lahjaverolain nojalla kuolinpesä vakuutuksen kuolintapauskorvauksen edunsaajana voi saada enintään 35.000 euron suuruisen kuolintapauskorvauksen tulo- ja perintöverovapaasti. Sama koskee tuloverolaissa määriteltyjä lähiomaisia. Mikäli A olisi ollut vakuutuksessa nimeltä mainittuna edunsaajana, ei hän olisi 35.000 euron veroetua saanut, koska hän ei ole vakuutuksenottajan tuloverolaissa määritelty lähiomainen. Korvaus olisi ollut A:lle nimeltä mainittuna edunsaajana kokonaisuudessaan veronalaista pääomatuloa.

 

Mikäli vakuutuksenottaja ei olisi ylipäätään sijoittanut varoja vakuutukseen, ei A olisi myöskään saanut tuota 35.000 euroa verovapaasti, vaan hän olisi maksanut perintöveroa koko vakuutuksenottajan kuoleman jälkeen yleistestamentin saajana saamastaan varallisuudesta II veroluokan asteikon mukaan.

 

Vakuutuksenottajan asiakkuus oli siirtynyt toisesta pankista vuonna 2000. Siirtyneistä vakuutukseen sijoitetuista varoista osa on ollut 2 %:n määräaikaistilillä ja osa 0,25 %:n säästötilillä. Säästöt ovat vakuutuksessa kasvaneet niin, että vakuutussäästön määrä vakuutuksenottajan kuolinpäivänä on ollut 171.053,89 euroa. Varat kertyivät vakuutuksessa huomattavasti enemmän, kuin jos ne olisi pidetty edelleen pankkitileillä. Vaikka varat olisivat olleet vastaavan ajan sijoitettuna 5 %:n määräaikaistilillä, olisi säästön määrä vakuutuksenottajan kuolinpäivänä ollut suurin piirtein sama kuin vakuutuksessa. Varojen sijoittaminen vakuutukseen ei siis ole ollut vakuutuksenottajan edun vastaista.

 

A:n kannalta tarkasteltuna varojen sijoittaminen vakuutukseen ei ole myöskään ollut hänen etujensa vastaista. Mikäli varat, yhteensä 147.206,78 euroa, olisivat vakuutuksen sijasta olleet vastaavan ajan sijoitettuina edellä kerrotuilla pankkitileillä, tai vaikka ne olisivat olleet sijoitettuna määräaikaistilillä, jolle olisi maksettu esim. 5-7 %:n vuosikorkoa, olisi A:n vakuutuksenottajan kuoleman johdosta yleistestamentin saajana saama nettovarallisuus ollut pienempi kuin hän nyt, varojen oltuna sijoitettuna vakuutukseen, on saanut.

Väitteille siitä, että säästöhenkivakuutuksen myyminen olisi ollut vakuutuksenottajan tai A:n edun vastaista, ei vakuutusyhtiön mielestä ollut perusteita.

 

Vakuutusyhtiö viittasi yleisellä tasolla myös siihen, että vakuutuksenottajan tahto ja toimenpiteet eivät aina vastaa edunsaajien tahtoa tai sitä, mitä perilliset ovat perittävän jäämistösuunnittelulta odottaneet, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö vakuutuksenottajan tekemät toimenpiteet olisi olleet hänen oman etunsa ja tahtonsa mukaisia.

 

Säästöhenkivakuutuksen etu vakuutuksenottajalle oli ollut myös se, että vakuutussäästöt ja niille kertyneet tuotot eivät ole olleet verotuksen piirissä ennen säästösumman erääntymistä. Tästä johtuen kaikki vakuutussäästöihin liitetyt korot ja hyvitykset on lisätty lyhentämättöminä pääomaan. Samoin on menetelty sijoitusrahastojen voitto-osuuksien ja mahdollisten rahaston vaihdon yhteydessä saatavien luovutusvoittojen kanssa. Suoraan rahastosijoittamiseen verrattuna sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa ei ole ollut myöskään kirjanpitovelvollisuutta tehdyistä ostoista ja myynneistä/sijoituskohteiden vaihtamisista, eikä näistä aiheutuvaa vuosittaista veroilmoitusten täyttämistä/tarkistamista. Sijoituskohteiden vaihtamisesta ei ole mennyt myöskään lunastus- ja merkintäpalkkioita.

 

Yhteenveto
Yhteenvetona vakuutusyhtiö katsoi toimineensa asiassa lain ja hyvän vakuutustavan sekä vakuutuksenottajan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Sekä säästöhenkivakuutuksen ottaminen että siihen tehdyt sijoituskohteiden muutokset ovat tapahtuneet vakuutuksenottajan toiveiden mukaisesti, eivätkä vakuutuksen ottaminen taikka sijoituskohteissa tehdyt muutokset ole olleet hänen etujen vastaisia.

 

Säästöhenkivakuutuksia ja niiden edunsaajamääräyksiä käytetään laajasti testamentin ohella ja sitä täydentäen jäämistösuunnittelun keinona. Tällöin yhtenä oleellisena asiana vaikuttavat verotukselliset seikat, kuten jäämistösuunnittelussa yleensäkin. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vakuutuksenottaja on säästöhenkivakuutuksella ja määräämällä vakuutuksen kuolintapaussumman edunsaajaksi kuolinpesän pyrkinyt nimenomaan yleistestamentin saajan eli A:n kannalta mahdollisimman kannattavaan ratkaisuun.

 

Vakuutuksenottajan oikeustoimikelpoisuutta tai kykyä hoitaa omia asioitaan ei ole myöskään ollut syytä epäillä. Mitään dokumentoitua näyttöä ei ole siitä, että hänellä ei olisi vakuutuksen ottamiseen, sen sisältöön ja muutoksiin liittyviä päätöksiä tehdessään ollut kykyä antaa ja vastaanottaa oikeustoimiksi määriteltyjä tahdonilmaisuja. Kerrotuista syistä vakuutusyhtiö ei pitänyt A:n vahingonkorvausvaatimuksia asiallisesti tai määrällisesti perusteltuina. Perustetta asiamieskuluille ei näin ollen myöskään ollut.

 

 

A pyytää lautakuntaa ottamaan kantaa siihen, onko vakuutusyhtiö toiminut hyvän vakuutustavan ja sitä velvoittavien viranomaisnormien mukaisesti:

1. suositellessaan ja solmiessaan sijoitushenkivakuutussopimuksen 82-vuotiaan sijoitustaustaltaan kokemattoman henkilön kanssa, jonka kyky käsittää sijoitusinstrumentin toiminta ja sisältö on ollut rajallinen,

2. sijoitushenkivakuutussopimuksen sijoituksen hajautusmuutosten yhteydessä huomioiden kyseisen henkilön ikä, kokemus sekä kyky ymmärtää sijoitusinstrumenttien muutosten vaikutukset vakuutussopimuksen tuottoon, ja

3. markkinoidessaan 82-vuotiaalle henkilölle sijoitushenkivakuutusta, jonka takaisinmaksun määrä on ollut (95 %) vakuutusmäärästä kuolinhetkellä suosittelematta muuta kuluiltaan edullisempaa sijoitusmuotoa.

 

Lisäksi A pyytää vakuutusyhtiötä esittämään selvityksen lautakunnalle, miten sijoituskohteiden hajautusmuutosten päätöksentekoprosessi on kirjautunut vakuutusyhtiön tietojärjestelmiin. A:n käsityksen mukaan vakuutusyhtiön velvollisuuksia ja toimia arvioitaessa nämä kirjaukset ovat ratkaisevassa osassa. Niiden perusteella voidaan arvioida, ovatko sijoituksen hajautusmuutokset olleet lähtöisin vakuutuksenottajalta itseltään vai mahdollisesti vakuutusyhtiöltä ja onko niiden peruste ollut vakuutuksenottajan edun mukainen.

 

A katsoo vakuutusyhtiön aiheuttaneen myydessään vakuutuksenottajalle kuolintapauskorvauksella varustetun sijoitushenkivakuutuksen hänelle yleistestamentin saajana 8.552,70 euron suuruisen vahingon. Edelleen A katsoo vakuutusyhtiön suorittamien hajautusmuutosten aiheuttaneen vakuutuksenottajalle ja hänelle itselleen yleistestamentin saajana 1.192,55 euron suuruisen vahingon. Kaiken kaikkiaan vakuutusyhtiön toimet ovat siis aiheuttaneet 9.745,25 euron suuruisen vahingon.

 

Vakuutuksenottajan pankin tarjoamaan vakuutukseen siirtämät varat, 111.004,03 euroa, olivat aiemmin määräaikaistilillä. Voimassaoloaikana vakuutussäästön hajautukseen tehtiin yhteensä kolme muutosta ilmeisesti vakuutusyhtiön aloitteesta. Samanaikaisesti vakuutuksenottaja oli lisännyt sijoittamaansa määrää kolmella suuremmalla summalla, yhteensä 36.000 eurolla siten, että vakuutuksen päättymispäivänä vakuutukseen sijoitetun pääoman määrä oli 147.206,78 euroa. Sijoitetun pääoman kasvaessa myös vakuutusyhtiön kulut kasvoivat prosentuaalisesti. Tavanomaisesti sijoituksen kasvaessa kulujen prosentuaalinen määrä pienenee.

 

Kysymyksenalaista on, kenen aloitteesta muutokset vakuutussijoituksen hajauttamiseen tapahtuivat. Vakuutuksenottaja ei kokemuksensa tai rajallisen ymmärryksensä perusteella ole voinut olla hajautusten aloitteentekijä. Hajautusten perusteena ei näyttäisi olleen riskin pienentäminen, vaan jokin muu A:lle tuntematon motiivi. A epäilee, ovatko muutosten perusteet ylipäätään olleet vakuutuksenottajan tai hänen itsensä edun mukaisia. Mikäli vakuutussäästämistä olisi jatkettu ilman edellä mainittuja muutoksia ja pitäydytty alkuperäisessä sijoitussuhteessa, 70 % korkotuotto-osassa ja 30 % rahastossa, vakuutussäästöt olisivat tuottaneet 1.192,20 euroa enemmän.

 

Vakuutusyhtiön menettely on arveluttavaa siltäkin kannalta, että sijoitushenkivakuutussopimuksen tekeminen 82-vuotiaan vakuutuksenottajan kanssa, jonka odotettavissa oleva elinikä ei ole kovin pitkä, on johtanut siihen, että kokonaiskulut vakuutuksesta ovat olleet lyhyen säästöajan johdosta huomattavan suuret:

- Aloitusmaksu ja ensimmäisen kolmen säästökuukauden kulut ovat kaudella 30.3.01 – 30.6.01 olleet 3.453,58 euroa

- kaudella 1.7.01 – 31.12.01 kulut 273,90 euroa

- kaudella 1.1.02 – 30.06.02 kulut 279,42 euroa

- kaudella 1.7.02 – 31.12.02 kulut 284,96 euroa

- kaudella 1.1.03 – 31.12.03 kulut 655,65 euroa

- kaudella 1.1.04 – 31.12.04 kulut   98,13 euroa.

 

Kulut ovat yhteensä 31.12.04 mennessä olleet 5.045,64 euroa ja vakuutussäästö kuolinpäivänä on ollut 171.053,89 euroa. Samana aikana sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 22.447,39 euroa, joten kulujen osuus tuotosta on ollut noin 13 prosenttia eli sijoitetun pääoman tuottoon nähden varsin suuri.

 

A huomauttaa, että vakuutusta on ollut myymässä ja muutoksia hajautukseen tekemässä samaan omistajapiiriin kuuluva pankki (edustajana) ja vakuutusyhtiö (palveluntarjoajana). A pyytääkin vakuutusyhtiötä esittämään, mitä palkkioita vakuutusyhtiö on pankille suorittanut hajautusmuutoksista. A:n näkökulmasta kysymys on itsekontrahoinnista konsernin yhtiöiden kesken.

 

Vakuutussopimukseen liittyi kuolemanvaraturva, jonka mukaan edunsaajalle suoritettaisiin kuolintapauksessa 95 prosenttia joko sijoitetun pääoman tai tätä suuremman vakuutussäästön summasta. Vakuutusyhtiön näkökulmasta kuolintapauksessa sopimukseen perustuvaa tuloa on 5 prosenttia joko sijoitetun pääoman määrästä tai tätä suuremman vakuutussäästön summasta.

 

Vakuutetun ikä 82 -vuotta ja jäljellä oleva elinajanodote (keskimäärin suomalaisilla v. 2006 syntyneillä tyttövauvoilla 84,7 vuotta) viittaavat siihen, ettei vakuutussopimusta tarjottaessa ole huomioitu vakuutuksenottajan tai A:n etua lainkaan. Näin ollen vakuutusyhtiö on myydessään voinut odottaa saavansa sijoitushenkivakuutuksesta tulona merkintä- ja hallinnointikulut sekä kuolemanvaraturvan 5 prosenttia. A:n mielestä vääränlaisen tuotteen myyminen aiheutti kuolintapauskorvauksen eli 8.552,69 euron suuruisen vahingon.

 

Pankintoimihenkilön vakuutusyhtiön edustajana olisi tullut tarjota A:lle jotain muuta sijoitustuotetta kuten suoraa rahastosijoitusta tai pitkäaikaistalletusta. Vaikka tällä sijoitusinstrumentilla on tavoiteltu helpotusta perintöverotuksen osalta, vakuutuksenottajan näkökulmasta verosäästön (35.000 euroa) hinta on ollut 13.598,34 euroa (kuolinvaraturvan osuus ja hallinnointikulut). Näin ollen todellinen säästö on ollut vain 21.401,66 euroa.

 

Voidaan perustellusti kysyä, onko vakuutuksenottaja voinut vakuutussopimusta tehdessään ymmärtää, että vakuutuksen kulut tuottoon, juoksuaikaan (odotettava elinikä) ja verosäästön määrään nähden ovat näin merkittävät?

Edelleen voidaan perustellusti kysyä, onko tämä kerrottu vakuutuksenottajalle sijoitushenkivakuutussopimusta tehtäessä.

 

Vakuutuksenottaja oli aina ollut säästötilitallettaja. Hän ei ikänsä, sijoituskokemuksensa ja -taitonsa perusteella olisi osannut tehdä muutoksia salkun hajautukseen eikä olisi osannut arvioida myöskään salkun sisällä tapahtuneiden muutosten vaikutuksia.

 

Vakuutuksenottaja oli sopimusta tehdessään 82 -vuotias ja salkun hajautustoimia tehtäessä noin 84-vuotias. Huomioon ottaen hänen aikaisempi sijoitustaustansa ja ikä, hän ei ole voinut itse vaatia sijoitushajautuksessa tapahtuneita muutoksia. Vielä kyseenalaisempaa on se, onko vakuutuksenottaja voinut ylipäätään käsittää, miten sijoitushenkivakuutus sijoitusinstrumenttina toimii, ja sitä, miten sijoitusten tuotto ja hajautusten muuttaminen vaikuttaa vakuutussopimuksen myyntitilanteessa esitettyyn tuottolaskelmaan ja tuottoon.

 

A:n käsityksen mukaan vakuutusyhtiön ja sen edustajana toimineen pankin tietojärjestelmän merkinnöistä voisi ilmetä, keneltä muutosvaatimukset ovat ylipäätään olleet lähtöisin ja mitä vakuutuksenottajalle kerrottiin itse tuotteesta ja sen tuotoista ja riskeistä. Näiden tietojen perusteella lautakunta voi myös harkita, onko vakuutusyhtiö toiminut hyvän vakuutustavan mukaisesti sekä sopimusta tehtäessä että sopimussuhteen aikana.

 

A viittaa vakuutussopimuslain 5 ja 7 §:ään. Vakuutuksenottajan halutessa muuttaa voimassa olevaa vakuutustaan säännökset eivät suoraan sovellu, mutta Vakuutuslautakunnan käytännössä on katsottu informointivelvollisuuden olevan kuitenkin yleensä samanlainen kuin vakuutusta ensi kertaa otettaessa. Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden voidaan katsoa supistuvan, mikäli vakuutuksen hakija on itse erityisessä asiantuntija-asemassa vakuutusten suhteen.

 

Tästä on johdettavissa, että mikäli vakuutuksenottaja on keskimääräistä heikommassa asemassa, vakuutuksenantajalla on korostunut tiedonanto- ja neuvontavelvollisuus. Neuvontavelvollisuuden voidaan katsoa olevan korostunut tässä tapauksessa, kun vakuutuksenottajalla on korkean ikänsä johdosta selvästi heikentynyt käsityskyky.

 

Vakuutusyhtiölain 14a luvun 7 §:ssä (362/2001) on säädetty vakuutusten markkinoinnista, jonka 2 momentin mukaan vakuutusyhtiö ei saa markkinoinnissaan antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja eikä käyttää muutoinkaan asiakkaan kannalta sopimatonta tai hyvän tavan vastaista menettelyä. A pyytääkin arvioimaan, onko vakuutusyhtiö toiminut vakuutusmarkkinoinnissaan sopimattomasti tai hyvän tavan vastaisesti ehdottaessaan vakuutuksenottajalle kuolemanvaraturvalla varustettua sijoitusvakuutusta sekä muutoksia sijoituskohteisiin, kun on ollut ilmeistä, ettei hän ole ollut kykenevä arvioimaan sopimuksen tai muutosten vaikutuksia.

 

A pyytää lautakuntaa tutkimaan, onko vakuutusyhtiö toiminut epälojaalisti luottamussuhdetta väärinkäyttäen tehdessään muutoksia henkivakuutuksen sijoituskohteisiin ja myydessään A:lle kuolemanvaraturvalla varustetun sijoitushenkivakuutuksen. Jos lautakunta päätyy lopputulokseen, että vakuutusyhtiö on toiminut luottamuksensuojan vastaisesti vakuutusta myydessään ja/tai sitä muutettaessa, lautakunnan on suositeltava ratkaisussaan pankkia korvaamaan aiheutunut vahinko vaatimusten mukaisesti.

 

Lausuntopyynnön täydennyksessä A toteaa vielä, että vakuutusyhtiön mainitsemaa sijoittajakuvakartoitusta ei ole vainajan jäämistöstä löytynyt eikä vakuutusyhtiö sitä ole vastauksensa yhteydessä toimittanut. Siitäkin huolimatta, että kartoitus olisi tehty, asiassa on olennaista se, onko vakuutuksenottaja ylipäätään kyennyt ymmärtämään hänelle tarjotun sijoitusmuodon edut, haitat sekä merkityksen edunsaajien kannalta. A:n käsityksen mukaan vakuutusyhtiö ei voi piiloutua muodollisesti kaikki edellytykset täyttävään kartoitukseen, koska hyvän vakuutustavan tulee suojella myös yksittäistä asiakasta. Vakuutusyhtiön tai sen edustajan tulee nimenomaisesti huolehtia siitä, että asiakas ymmärtää, mistä tuotteessa on kysymys.

 

 

Vakuutusyhtiö toistaa vastauksessaan 20.1.2009 A:lle esittämänsä seikat eikä pidä esitettyjä vahingonkorvausvaatimuksia perusteltuina. Tieto vakuutuksenottajalle tehdystä sijoittajakuvan kartoituksesta ja sen sisällöstä löytyy pankin järjestelmistä, mutta itse kartoitusta pankissa ei ole enää jäljellä.

 

Vakuutusyhtiön lautakunnalle antaman pankissa 28.1.2004 tehdyn vakuutuksenottajan sijoitusprofiilin mukaan vakuutuksenottaja oli sijoittajana varovainen. Kuvauksen mukaan: ”Tavoittelen tasaista arvonnousua. Vaikka sijoitusten arvonheilahtelu on minusta lyhyelläkin aikavälillä epämiellyttävää, hyväksyn, että sijoitusteni pääoma voi sijoitusaikana tilapäisesti hieman laskeakin.” Pankkikäyntiä 26.1.2005 koskevan muistiinpanon mukaan vakuutukseen oli tuolloin sijoitettu lisää ja korkorahasto muutettu yhdistelmärahastoksi. Muistiinpanossa on lisäksi todettu: ”[Vakuutuksenottaja] ei pelkää pientä riskiä!”

 

 

Lautakunnalle lähettämässään lisäkirjelmässä A toteaa, ettei sijoittajakuvan kartoitusta koskevista merkinnöistä voida päätellä, onko vakuutuksenottaja ymmärtänyt vakuutuksen sisällön. Kartoitus on lisäksi tehty vasta tammikuussa 2004, kun vakuutussopimus tehtiin maaliskuussa 2001. A katsoo, että kartoituksessa mainittua tasaista arvonnousua ei voi saavuttaa sijoituskohteiden jatkuvalla muuttamisella. A viittaa vielä siihen, että vakuutuksenottaja on sijoittanut vakuutukseen lisää tammikuussa 2005 ollessaan jo lähes 86 vuoden ikäinen. Elinajanodote huomioon ottaen tämä viittaa siihen, että vakuutusta myytäessä ei ole lainkaan huomioitu vakuutuksenottajan tai testamentinsaajan etua.

 

Asia koskee vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välillä 30.3.2001 tehtyä sijoitussidonnaista säästöhenkivakuutusta, jonka perusteella vakuutusyhtiö on maksanut vakuutuksenottajan kuolinpesälle 162.501,20 euron kuolemantapaussumman vakuutuksenottajan kuoltua 3.10.2005. Vakuutuksenottajan yleistestamentinsaajana A on vaatinut vakuutusyhtiöltä yhteensä 12.185,25 euron vahingonkorvausta. Vaaditusta summasta 8.552,70 euron osuus perustuu siihen, että vakuutuksessa sovittu kuolemanvaraturva on ollut vain 95 % vakuutussäästöstä, 171.053,89 euroa vakuutuksenottajan kuolinhetkellä. 1.192,55 euron osuuden A katsoo aiheutuneen alkuperäiseen sijoitusjakaumaan tehdyistä muutoksista. Lisäksi A on vaatinut vakuutusyhtiöltä asiamieskulujensa korvaamista 2.440 eurolla.

 

A katsoo, että vakuutusyhtiö ei ole noudattanut lakia ja hyvää vakuutustapaa myydessään sijoitussidonnaisen säästöhenkivakuutuksen iäkkäälle vakuutuksenottajalle, eikä myöhemminkään vakuutuksen sijoitusjakaumaa muutettaessa. A:n mielestä vuonna 1919 syntynyt vakuutuksenottaja ei ole ikänsä, rajallisen käsityskykynsä ja sijoituskokemuksensa perusteella kyennyt ymmärtämään hänelle tarjottua sopimusta, siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia ja sopimuksesta perittävien kulujen merkitystä. Myöskään 95 %:n kuolemanvaraturvan sisältävän vakuutuksen markkinoiminen vakuutuksenottajan ikäiselle henkilölle suosittelematta muuta kuluiltaan edullisempaa sijoitusmuotoa ei ole ollut asianmukaista.

 

Vakuutuslautakunta on toimivaltainen käsittelemään asiaa vain siltä osin kuin se koskee vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan välillä voimassa ollutta vakuutussuhdetta ja pankin menettelyä vakuutusyhtiön edustajana. Sen sijaan lautakunta ei voi ottaa kantaa siihen A:n esittämään kysymykseen, olisiko pankin tullut tarjota vakuutuksenottajalle vakuutuksen sijasta jotakin muuta sijoitusmuotoa.

 

A on vedonnut muun ohella vakuutusyhtiölain vakuutusten markkinointia koskevaan 14a luvun 7 §:ään (laissa 362/2001). Sanottu lainkohta, joka on sittemmin jo kumottukin, on tullut voimaan vasta 15.5.2001 eli puheena olevan vakuutussopimuksen tekemisen jälkeen, joten sitä ei voida asiaan soveltaa. Kyse on muutoinkin ollut ennen muuta vakuutusyhtiöiden toimintaa valvovan viranomaisen sovellettavasta vakuutusten markkinoinnin yleisiä menettelytapoja koskevasta säännöksestä. Tässä tapauksessa on kuitenkin kyse yksittäistä kuluttajan ja vakuutusyhtiön välistä vakuutussopimusta koskevasta riita-asiasta, jota tulee arvioida ensisijaisesti sopimusoikeudellisena kysymyksenä.

 

Pankkitoimihenkilö on tarjonnut vakuutusta vakuutusyhtiön edustajana, joten asiaan on sovellettava 1.7.1995 voimaan tullutta vakuutussopimuslakia (543/94). Erityisesti on kysymys siitä, onko vakuutusyhtiö vakuutusta tarjottaessa täyttänyt sille vakuutussopimuslain mukaan kuuluneen tiedonantovelvollisuuden, eli onko vakuutusyhtiö antanut vakuutuksenottajalle vakuutuksesta sellaiset tiedot, että vakuutuksenottaja on voinut niiden perusteella saada oikean kuvan vakuutussopimuksen sisällöstä ja soveltuvuudesta omiin tavoitteisiinsa.

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

 

Lain 7 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle vuosittain tieto vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä. Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutuksenantajalla on tiedonantovelvollisuus sitä kohtaan, jolla on oikeus vaatia suoritusta vakuutuksenantajalta.

 

Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Mitä 1 momentissa säädetään, on 2 momentin mukaan vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

 

Kysymyksessä olevaan vakuutussopimukseen sovellettavien 1.1.2000 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 1.1.2 mukaan vakuutussäästö voidaan sijoittaa joko korkotuotto- tai sijoitussidonnaiseen osaan tai niiden yhdistelmään. Kohdan 1.1.3 mukaan [vakuutusyhtiö] korottaa vakuutussäästön korkotuotto-osaa laskuperustekorolla ja asiakashyvityksellä. Laskuperustekorko on korko, jonka [vakuutusyhtiö]vahvistaa vuosittain etukäteen ottaen huomioon viranomaisten määräykset. Asiakashyvitys on korko, jonka [vakuutusyhtiö] vahvistaa vuosittain jälkikäteen yhtiön tuloksen perusteella. Asiakashyvitys voidaan vahvistaa ehdollisena. Kohdan 1.1.4 mukaan sijoitussidonnaisen osan vakuutussäästön kehitys määräytyy asiakkaan valitsemien sijoitusrahastojen rahasto-osuuden arvonkehityksen perusteella. Riski arvonmuutoksista on asiakkaalla.

 

Vakuutusehtojen kohdan 1.2.6 mukaan säästösumma on vakuutussäästö vakuutuksen erääntyessä. Kohdan 1.2.7 mukaan kuolemanvaraturva on vakuutukseen liitetty henkivakuutusturva. Kuolintapaussumma on vakuutuskorvaus, joka sovitun kuolemanvaraturvan perusteella maksetaan, jos vakuutettu kuolee vakuutuksen voimassaoloaikana.

 

Vakuutusehtojen kohdan 1.6.1 mukaan [vakuutusyhtiö] sijoittaa asiakkaan maksamat nettomaksut korkotuotto- ja sijoitussidonnaiseen osaan asiakkaan kirjallisesti ilmoittaman jakosuhteen mukaisesti. Nettomaksulla tarkoitetaan asiakkaan maksamaa vakuutusmaksua, josta on vähennetty [vakuutusyhtiön] liikekuluihin varattu veloitus.

 

Vakuutusehtojen kohdan 1.8.1 mukaan vakuutussäästöä kasvattavat tai voivat kasvattaa:
- asiakkaan maksamat nettovakuutusmaksut,

- laskuperustekorko korkotuotto-osalle,

- asiakashyvitys korkotuotto-osalle,

- sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien arvonnousu ja sijoitusrahastojen voitonjako sijoitussidonnaisessa osassa,

- laskuperusteiden mukainen kuolevuushyvitys,
- muut laskuperusteissa mainitut seikat.

 

Kohdan 1.8.2 mukaan vakuutussäästöä pienentävät tai voivat pienentää:
- laskuperusteiden mukaiset [vakuutusyhtiön] kulut,

- kuolemanvaraturvan ylläpidosta perittävät maksut,
- mahdolliset toimenpidemaksut,

- [vakuutusyhtiön] asiakkaalle maksama takaisinostoarvo,

- sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien arvon lasku sijoitussidonnaisessa osassa,

- muut laskuperusteissa mainitut seikat.

 

Vakuutusehtojen kohdan 1.8.5 mukaan asiakkaalla on riski sijoitussidonnaiseen osaan liitettyjen rahasto-osuuksien arvonmuutoksista. [Vakuutusyhtiö] ei vastaa rahasto-osuuksien arvon pysyvyydestä tai kehittymisestä. Kohdan

1.9.1 mukaan [vakuutusyhtiö] veloittaa vakuutussäästöstä liikekulujensa kattamiseen varatut erät, muut laskuperusteiden mukaiset veloitukset sekä hinnaston mukaiset vakuutusmaksuun sisältymättömistä palveluista perittävät toimenpidemaksut.

 

Vakuutusehtojen kohdan 2.1.1 mukaan vakuutukseen liitetty kuolemanvaraturva voi olla joko:

- säästöön sidottuna vähintään 105 % säästöstä tai enintään 95 % säästöstä

- kiinteä summa

Kuolemanvaraturvan suuruus sovitaan vakuutusta tehtäessä ja sitä voi muuttaa näiden ehtojen mukaisesti vakuutuksen voimassaoloaikana.

 

Vakuutusehtojen kohdan 2.2.1 mukaan [vakuutusyhtiö] maksaa säästösumman, jos vakuutettu elää vakuutuksen erääntyessä. Kohdan 2.2.2 mukaan [vakuutusyhtiö]maksaa kuolintapaussumman, jos vakuutettu kuolee vakuutuksen voimassaoloaikana. Kohdan 2.2.3 mukaan vakuutussäästö määräytyy laskuperusteiden mukaisesti. Sijoitussidonnaisen osan säästön määrään vaikuttavat rahasto-osuuksien lukumäärä ja arvo määräytyvät säästösummaa maksettaessa vakuutuksen eräpäivän mukaan. Kuolintapaussummaa maksettaessa sijoitussidonnaisen osan rahasto-osuuksien lukumäärä määräytyy vakuutetun kuolinpäivän mukaan ja niiden arvo sen päivän arvon mukaan, minä [vakuutusyhtiön] pääkonttori saa luotettavan tiedon vakuutetun kuolemasta.

 

Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuudesta yleensä
Vakuutussopimuksen tekemistä edeltävästä vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta vakuutuksen hakijaa kohtaan on säädetty vakuutussopimuslain 5 §:ssä. Lain mukaan vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993 vp) mainitaan lain 5 §:n perustelujen kohdalla, että tarpeellisia ovat esimerkiksi tiedot vakuutuksenantajalla tarjolla olevista vakuutusmuodoista, vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista. Vakuutuksen ottamista harkitsevalle henkilölle on annettava riittävästi tietoja, jotta hän voi arvioida vakuutuksen tarkoituksenmukaisuutta, verrata tarjolla olevia vaihtoehtoja ja saada oikean käsityksen vakuutusturvan kattavuudesta.

 

Vakuutuksen valitsemiseksi hakijalle on mm. selvitettävä vakuutuksenantajalla tarjolla olevia vakuutusmuotoja ja vakuutuksesta perittävät maksut. Henkilövakuutuksista mainitaan erikseen, että vakuutusta hakevalle tulee selvittää mm. mahdollisen säästöosuuden kertyminen, vakuutuksen mahdollinen tuotto, mahdollisuudet muuttaa sopimusta ja maksujen lopettamisen seuraamukset. Lautakunta katsoo, että tämän perusteella vakuutuksenottajalle on annettava vakuutuksen kustannuksista sellaiset tiedot, että hänellä on mahdollisuus muodostaa oikea kuva vakuutuksen hinnasta.

 

Vakuutussopimuslaissa tai sen valmisteluasiakirjoissa ei ole erikseen mainittu sijoitussidonnaista vakuutusta, sillä kyseinen vakuutusmuoto on tullut markkinoille aivan vakuutussopimuslain valmistelun loppuvaiheessa. Sen perusteella, mitä edellä on todettu lakia koskevasta hallituksen esityksestä, lautakunta on noudattamassaan käytännössä katsonut, että sijoitussidonnaista vakuutusta tarjotessaan vakuutuksenantajan tai sen edustajan on annettava vakuutuksen hakijalle sellaiset tiedot vakuutukseen liitettävissä olevien eri sijoitusvaihtoehtojen ominaisuuksista, että vakuutuksen hakijalla on tietojen perusteella mahdollisuus valita sijoitustavoitteensa huomioon ottaen itselleen sopivat kohteet. Jos vakuutuksenottajalle esitetään vakuutuksen tuottoa koskevia laskelmia, niistä on käytävä selkeästi ilmi, että kyse on vain arviosta.

 

Vakuutuksenantaja on 5 §:n mukaan velvollinen kiinnittämään vakuutuksenottajan huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Tämän perusteella lautakunta on niin ikään katsonut, että vakuutuksenantajan tulee ennen vakuutussopimuksen tekemistä nimenomaisesti ja selkeästi kiinnittää vakuutuksenottajan huomiota sijoitussidonnaiselle vakuutukselle luonteenomaiseen riskiin siitä, että sijoitetuille varoille ei ehkä kerrykään tuottoa, ja erityisesti, että vastapainona tuotto-odotuksille varoja voi myös menettää. 

 

Lautakunnan käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan vakuutuksenottaja on 30.3.2001 allekirjoittamassaan vakuutushakemuksessa vahvistanut tutustuneensa vakuutussopimuksen sisältöön ja hakemukseen tehtyjen merkintöjen mukaan sen liitteinä olleisiin arvioon vakuutussäästön kehittymisestä ja kuluista, tuoteselosteeseen 10/2000, vakuutusehtoihin 1.1.2000, rahastoesitteisiin sekä 1.9.1999 päivättyyn hinnastoon. Näin ollen vakuutuksenottajan on katsottava saaneen ennen vakuutussopimuksen tekemistä säästöhenkivakuutuksestaan ainakin edellä mainituista asiakirjoista ilmenevät tiedot.

 

Kysymyksessä on ollut säästöhenkivakuutus, jonka vakuutuksenottaja on sopimusehtojen mukaan voinut ottaa joko laskuperustekorkoon sidottuna, sijoitussidonnaisena taikka näiden vakuutusmuotojen yhdistelmänä. Laskuperustekorkoon sidotussa vakuutuksessa vakuutusyhtiö on sitoutunut maksamaan vakuutussäästöille vuosittain ainakin vakuutussopimuksessa mainittua laskuperustekorkoa ja mahdollisesti sen lisäksi asiakashyvitystä. Sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa vakuutussäästöjen kehitys jää riippumaan täysin vakuutukseen valittujen sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien tulevasta arvonkehityksestä, josta vakuutusyhtiö ei ole sopimusehtojen mukaan vastuussa.

 

Vakuutusta koskevassa tuoteselosteessa on mm. todettu otsikon ”[Vakuutus] toimii näin” alla, että:
”Sopimus tehdään määräajaksi, jonka jälkeen vakuutuksenottaja voi nostaa erääntyneet vakuutussäästöt. Jos vakuutettu kuolee säästöaikana ja vakuutukseen on liitetty kuolemanvaraturva, maksetaan sovittu kuolintapaussumma vakuutuksenottajan nimeämille edunsaajille.

Sopimusta tehtäessä sovitaan seuraavat asiat:

- sijoitettava markkamäärä

- mahdolliset lisäsijoitukset

- maksujen sijoittaminen vakuutuksen sijoitussidonnaiseen osaan tai korkotuotto-osaan

- säästöjen erääntymisaika

- säästösumman sekä kuolemanvaraturvan edunsaajat

- kuolemanvaraturvan suuruus.”

 

Tuoteselosteen kuolemanvaraturvaa koskevassa kohdassa todetaan, että:

”Yleensä vakuutussäästöt turvataan kuoleman varalta liittämällä sopimukseen kuolemanvaraturva. Kuolintapaussumma on sovittu prosenttiosuus vakuutussäästöistä, yleensä 95 % tai 105 % kulloinkin säästössä olevasta markkamäärästä. Kuolintapaussumma voidaan myös sopia koko ajan samana pysyväksi kiinteäksi summaksi. Jos vakuutukseen ei ole liitetty kuolemanvaraturvaa lainkaan ja vakuutettu kuolee sopimuksen voimassaoloaikana, ei edunsaajille makseta kuolintapauskorvausta. Vakuutushakemuksen tekemisen yhteydessä asiakas allekirjoittaa selvityksen terveydentilastaan, jos kuolemanvaraturva on kiinteäksi sovittu summa tai jos se on 105 % säästöstä tai sitä enemmän. Mikäli asiakas ei katso olevansa riittävän terve allekirjoittamaan terveysselvitystä, vakuutukseen voi liittää kuolemanvaraturvan, joka on enintään 95 % vakuutussäästöstä.”

 

Vakuutussäästöjen kertymisestä tuoteselosteessa on kerrottu, että: ”Maksetut vakuutusmaksut sijoitetaan asiakkaan ohjeiden mukaan vakuutuksen

- sijoitussidonnaiseen osaan

- korkotuotto-osaan

- tai näiden yhdistelmään.

 

Sijoitussidonnaisen osan vakuutussäästö kehittyy valittujen rahasto-osuuksien markkina-arvon mukaan. Riski sijoitussidonnaisen osan vakuutussäästön kehittymisestä on asiakkaalla.

 

Korkotuotto-osalle maksetaan laskuperustekorkoa ja asiakashyvitystä. [Vakuutusyhtiö]vahvistaa laskuperustekoron vuosittain etukäteen, ja se liitetään vakuutussäästöön kuukausittain. Asiakashyvitys vahvistetaan vuosittain [vakuutusyhtiön] tuloksen perusteella ja se liitetään vakuutussäästöön seuraavan vuoden alussa… Korkotuottoinen vakuutus on vähäriskinen ja antaa kohtuullisen hyvän ja vakaan tuoton.

 

Veloitukset muodostuvat vakuutuksen hoitokuluista ja mahdollisista toimenpidemaksuista. Vakuutukseen liitettävän kuolemanvaraturvan perusteella vakuutussäästö maksetaan edunsaajille, jos vakuutettu kuolee ennen varojen erääntymistä. Kuolemanvaraturvasta peritään vakuutusmaksua kuukausittain.”

 

Vakuutusyhtiön vakuutussopimuksesta perimät kulut kuten vakuutusmaksusta perittävä 5 %:n kulu sopimuskohtaisine 20.000 mk:n enimmäismäärineen ja vuotuinen vakuutussäästöstä perittävä 0,5 %:n kulu 10.000 mk:n enimmäismäärineen on niin ikään selvitetty vakuutuksenottajalle annetussa hinnastossa. Vakuutuksen kokonaiskulujen määrä on esitetty myös vakuutushakemukseen liitetyssä laskelmassa, josta on käynyt ilmi myös vakuutuksen kuolemavaraturvasta perittävien vuotuisten maksujen määrä sekä maksujen yhteismäärä koko sopimusaikana. A ei ole väittänytkään, että vakuutusyhtiö olisi perinyt vakuutuksesta suuremmat kulut kuin hinnastossa on enimmäismääränä (30.000 mk eli 5.045,64 euroa) mainittu.

 

Lautakunnan käsityksen mukaan vakuutuksen tuoteselosteeseen ja vakuutushakemukseen normaalilla huolellisuudella perehtyvä vakuutuksenottaja on voinut annettujen tietojen perusteella saada oikean kuvan kysymyksessä olevan vakuutussopimuksen sisällöstä, kuten vakuutuksen tuoton määräytymisen perusteista, vakuutukseen kuuluvasta sijoitusriskistä sekä vakuutuksessa perittävistä kuluista. Vakuutushakemuksesta on käynyt ilmi, että siinä esitetty laskelma vakuutussäästön kertymisestä on arvio, joka on perustunut ainoastaan hakemuksessa esitettyihin oletuksiin vakuutuksen tulevasta tuotosta. Vakuutussopimusta tehtäessä vakuutuksenottajalle annetuista asiakirjoista on myös selkeästi ilmennyt, että vakuutuksessa sovittava hänen kuolemansa johdosta edunsaajalle maksettava korvaus tulee olemaan vain 95 %:a vakuutussäästön määrästä.

 

Selostetuilla perusteilla lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on antanut vakuutuksesta sitä vakuutuksenottajalle tarjottaessa vakuutussopimuslain 5 §:ssä edellytetyt tiedot.

 

Vakuutuksenottajan henkilöön liittyvät erityiset seikat ja vakuutussopimuksen laatu
A on perustanut lausuntopyyntönsä olennaisesti siihen, että hänen näkemyksensä mukaan vakuutuksenottaja ei ole voinut ymmärtää hänelle tarjottua vakuutusta ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia. A on vedonnut ennen muuta vuonna 1919 syntyneen vakuutuksenottajan ikään sekä puutteelliseen käsityskykyyn ja sijoituskokemukseen.

 

Tältä osin lautakunta toteaa, että hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993 vp) mainitaan lain 9 §:n perustelujen kohdalla, että vakuutuksenottajan käsitystä sopimuksesta on lähtökohtaisesti arvioitava objektiivisesti eli sen mukaan, mihin käsitykseen tavallinen vakuutuksen hakija voi saadun informaation perusteella päätyä. Vakuutuksenottajalle sopimuksesta muodostuneen käsityksen arvioinnissa voidaan poikkeuksellisesti nojautua myös subjektiivisiin seikkoihin, jotka vakuutuksenantajan tai sen edustajan on otettava huomioon, mikäli ne ovat tai niiden pitäisi olla vakuutuksenantajan tai edustajan tiedossa. Esimerkiksi vakuutuksenottajan iän tai muun havaittavan syyn takia puutteellinen kyky ymmärtää saamaansa tietoa voidaan ottaa arvioinnissa huomioon silloin, kun vakuutuksen ottaminen perustuu vakuutuksen hakijan ja vakuutuksenantajan edustajan välisiin keskusteluihin.

 

Lautakunta toteaa, että yksinomaan korkea ikä ei ole automaattisesti osoitus siitä, että henkilön oikeudellista toimintakykyä olisi pidettävä puutteellisena. Tässä tapauksessa A ei ole esittänyt lautakunnalle mitään selvitystä väittämistään vakuutuksenottajan ymmärryskyvyn puutteista sen paremmin kuin mahdollisesta muustakaan hänen henkistä toimintakykyään erityisesti koskevasta seikasta, kuten esimerkiksi jostakin sairaudesta, jonka perusteella vakuutuksenottajan ymmärryskyvyn olisi arvioitava olleen vuonna 2001 vakuutussopimusta tehtäessä tai myöhemminkään vakuutusaikana niin heikentynyt, että vakuutusyhtiötä edustaneen pankkitoimihenkilön olisi se pitänyt havaita.

 

Vakuutuksenottajan sijoituskokemuksesta ei lautakunnan käytettävissä olevista asiakirjoista ilmene muuta tietoa kuin se, että vakuutukseen sijoitetut varat olivat olleet aikaisemmin määräaikais- ja säästötileillä. Vain tämän perusteella arvioituna vakuutuksenottajalla ei ole ollut aikaisempaa sijoituskokemusta. Sijoituskokemuksen puuttuminen ei kuitenkaan sinänsä merkitse sitä, että sijoitussidonnaisen vakuutuksen tarjoamista vakuutuksenottajalle olisi pidettävä sopimattomana tai hyvän vakuutustavan vastaisena.

 

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen lautakunta katsoo jääneen osoittamatta, että vakuutuksenottaja olisi ollut vakuutussopimuksen tehdessään jostakin hänen henkilöönsä liittyvästä syystä kykenemätön ymmärtämään tarjotun vakuutuksen sisältöä tai siihen kuuluneita riskejä.

 

Vakuutussopimuksen mukaan varat on alun perin sijoitettu 70 %:n osuudella vakuutuksen korkosidonnaiseen osaan ja 30 %:n osuudella yhteen pitkän koron rahastoon, jota lautakunnan käsityksen mukaan on pidettävä riskiltään lähinnä maltillisena. Se, onko ja millaiseksi vakuutuksenottajan riskinkantokyky ja –halu vakuutussopimuksen tekemisaikaan arvioitu, ei ilmene asiakirjoista. Sijoitusjakauma huomioon ottaen vakuutussopimuksen kokonaisriski on kuitenkin ollut varsin alhainen, joten sijoitusjakauman on voitu ajatella soveltuvan myös kokemattomalle sijoittajalle.

 

Vakuutuksessa alun alkaen sovitun sijoitusjakauman ei myöskään voida katsoa olleen ristiriidassa pankin järjestelmäkirjauksista ilmenevän myöhemmin vuonna 2004 tehdyn sijoittajakuvan kartoituksen kanssa, jossa vakuutuksenottajaa on luonnehdittu sijoittajana varovaiseksi. Luonnehdintaan sopii myös se, että asiakirjojen mukaan vakuutuksenottaja oli sopimusaikana kahteen otteeseen eli 15.7.2003 ja 24.6.2004 siirtänyt vakuutussäästöt kokonaisuudessaan vakuutuksen korkosidonnaiseen osaan. Se, että vakuutuksenottajan toimeksiannosta vakuutussäästöistä 20 % on ollut ajalla 28.1.- 24.6.2004 sijoitettuna maltillisen riskitason yhdistelmärahastoon, ei myöskään ole ristiriidassa hänen ilmaisemiensa sijoitustavoitteiden kanssa.

 

A on esittänyt erilaisia arveluja ja epäilyksiä siitä, onko vakuutussäästöjen sijoituskohteita vakuutusaikana vaihdettu vakuutuksenottajan aloitteesta ja omassa intressissä. Vakuutusyhtiö on kiistänyt, että se tai pankki olisivat mitenkään hyötyneet vakuutuksen sijoitusjakaumaan tehdyistä muutoksista.

 

Tältä osin lautakunta toteaa, että kaikki eli 15.7.2003, 28.1.2004 ja 24.6.2004 tehdyt muutokset sijoitusjakaumaan on asiakirjojen perusteella tehty vakuutuksenottajan allekirjoittamien kirjallisten toimeksiantojen perusteella, joten vakuutuksenottaja on ne hyväksynyt. A ei ole esittänyt näyttöä siitä, että mainitut muutokset olisi tehty vastoin vakuutuksenottajan tahtoa, joten lautakunta ei ole voinut tältäkään osin todeta, että vakuutusyhtiö olisi menetellyt asiassa vakuutuksenottajan tahdon tai etujen vastaisesti. Näin ollen vakuutusyhtiö ei ole velvollinen korvaamaan A:lle hänen vakuutuksen sijoituskohteiden muutosten perusteella laskemaansa ja vaatimaansa 1.192,20 euron määrää.

 

Vakuutuksessa sovittuun 95 %:n kuolemanvaraturvaan perustuvasta A:n vahingonkorvausvaatimuksesta lautakunta toteaa, että vakuutuksen 95 %:n kuolemanvaraturva on sopimuksen tekemisaikaan vakuutusyhtiöitä koskeneesta lainsäädännöstä johtuneista syistä vastannut säästöhenkivakuutuksissa tuolloin yleisesti noudatettua käytäntöä. Asiakirjaselvityksestä ei ilmene, millaisin tarkemmin perustein vakuutuksen kuolemanvaraturvan tasoksi oli sovittu mainitut 95 %. Se on kuitenkin samalla merkinnyt vakuutusyhtiön vastineessa esittämin tavoin vakuutussäästöille kuolevuushyvityksenä maksettavaa suurempaa tuottoa.

 

Kuolemanvaraturvan määrän osalta asian ratkaisemisen kannalta keskeinen kysymys on muutoinkin se, millaisia tavoitteita vakuutuksenottaja oli vakuutussopimukselle asettanut ja millainen käsitys juuri hänellä oli ollut vakuutussopimuksen sisällöstä ja järkevyydestä sopimusta tehdessään. Sen sijaan vakuutuksen edunsaajana olevan A:n myöhemmillä käsityksillä vakuutussopimuksen sisällöstä tai kannattavuudesta omalta osaltaan ei ole merkitystä asiaa ratkaistaessa.

 

Kun vakuutusyhtiö on täyttänyt sille lain mukaan kuluneen tiedonantovelvollisuuden vakuutussopimuksen ominaisuuksista, vakuutusyhtiön ei voida katsoa menetelleen virheellisesti vain sillä perusteella, että A kenties olisi saanut vakuutuksenottajan kuoleman jälkeen käyttöönsä enemmän varoja, mikäli vakuutuksenottaja olisi vakuutussopimuksen sijasta sijoittanut varojaan johonkin muuhun kohteeseen.

 

Sanotuista syistä ja kun kuolemanvaraturvan määrä on sopimusta tehtäessä edellä todetuin tavoin selkeästi ilmennyt vakuutuksenottajalle annetuista asiakirjoista, lautakunta katsoo, ettei asiassa ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella 95 %:n kuolemanvaraturvan sisältäneen säästöhenkivakuutussopimuksen tarjoamista vakuutuksenottajalle olisi ollut pidettävä lain tai hyvän vakuutustavan vastaisena.

 

Ohjesääntönsä mukaan lautakunta ei käsittele sille osoitetun lausuntopyynnön tekemisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamista lukuun ottamatta riitaa siitä, ovatko nämä kustannukset korvattavia oikeusturvavakuutuksesta. Näin ollen lautakunta ei anna lausuntoa A:n asiamieskuluja koskevasta vaatimuksesta.

 

Edellä selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö ei ole velvollinen suostumaan A:n asiassa esittämiin korvausvaatimuksiin.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen, jäsenet Kauppila ja Korpiola sekä varajäsen Sibakov. Sihteerinä toimi Isokoski.