Liikennevahinkolautakunta antoi 1.2.1978 työkyvyttömyyttä ja pysyvää vikaa ja haittaa koskevan päätöksen. Asiakirjoista ei ilmene, käsiteltiinkö lautakunnassa jo tällöin myös myötävaikutusalennusta. Myöhemmin lautakunta on antanut ansionmenetystä koskevia päätöksiä 29.1.1990, 5.6.1990 ja 15.4.1991. Lautakunnan ratkaisussa 2.12.1991 ja 15.1.1993 hyväksyttiin vakuutusyhtiön esittämä myötävaikutusalennus. Tämän jälkeen vakuutusyhtiö on antanut useita päätöksiä, joissa on käsitelty eri korvauslajeja ja korvauksissa on aina otettu huomioon myös myötävaikutusalennus. Osa korvauspäätöksistä on alistettu liikennevahinkolautakunnan käsiteltäviksi.

 

Vakuutettu otti 19.6.2000 yhteyttä asianajajaan liikennevakuutuskorvauksiensa johdosta. Asianajaja lähetti vakuutusyhtiölle 11.8.2000 kirjeen, jossa hän pyysi vakuutusyhtiötä arvioimaan uudelleen myötävaikutusalennuksen sekä tarkistamaan hoitotuen ja urakehityksen. Vakuutusyhtiö ilmoitti 15.9.2000, ettei korvaukseen tule muutoksia. Asianajaja ja vakuutusyhtiö kävivät korvausasioista neuvotteluja ja yhtiö ilmoitti mm. korottavansa pysyvän vian ja haitan luokkaa vakuutetulla todetun kuulovamman vuoksi. Myötävaikutusalennusta koskevaa päätöstä ei muutettu.

 

Vakuutetun asianajaja pyysi kirjeellään 24.9.2001 vakuutusyhtiötä saattamaan asian liikennevahinkolautakunnan käsiteltäväksi myötävaikutusalennuksen osalta. Asianajaja viittasi uuteen selvitykseen vahinkotilanteesta eli todistajien uusiin kertomuksiin ja oikeuden pöytäkirjoihin, jotka eivät aiemmin ole olleet vakuutusyhtiön käytettävissä. Vakuutusyhtiö teki lautakunnalle lausuntopyynnön, jossa se katsoi, ettei myötävaikutusalennusta tule muuttaa. Liikennevahinkolautakunta yhtyi 4.2.2002 antamassaan päätöksessä vakuutusyhtiön esitykseen. Vakuutusyhtiö antoi 27.2.2002 lautakunnan lausunnon perusteella uuden korvauspäätöksen.

 

Vakuutettu nosti vakuutusyhtiötä vastaan 25.2.2005 päivätyllä haastehakemuksella kanteen, jossa hän ensisijaisesti vaati myötävaikutusalentamisen poistamista ja toissijaisesti alennuksen pienentämistä.

 

Vakuutettu haki asiaan oikeusturvaetua vakuutusyhtiö A:sta, jossa hänellä oli ollut kotivakuutus 7.8.1987 – 31.7.1994 sekä vakuutusyhtiö B:stä, jossa hänellä on ollut kotivakuutus 1.8.1994 lukien.

 

 

Vakuutusyhtiö viittasi oikeusturvavakuutuksen ehtoihin sekä vakuutussopimuslain 73 §:ään, joiden mukaan vakuutuskorvausta on haettava vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja viimeistään 10 vuoden kuluttua vakuutustapahtuman sattumisesta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

 

Vakuutusyhtiö totesi, että riita- ja hakemusasioissa oikeusturvavakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riidan syntyminen. Vakuutuskorvausta koskeva asia riitautuu siinä vaiheessa, kun vakuutusyhtiö antaa kielteisen päätöksen asiakkaan korvaushakemukseen. Vakuutusyhtiön tietojen mukaan ensimmäinen korvauspäätös asiassa on annettu vuonna 1978. Päätöksessä vakuutusyhtiö on evännyt korvauksesta 1/3:n myötävaikutusalennuksena. Näin ollen asia on myötävaikutusalennuksen osalta tullut riitaiseksi jo vuonna 1978. Koska vakuutuskorvausta on vakuutusehtojen ja vakuutussopimuslain mukaan haettava viimeistään 10 vuoden kuluttua vakuutustapahtuman sattumisesta, on korvausoikeus tässä tapauksessa vanhentunut. Näin ollen asiaan ei voida myöntää oikeusturvaetua.

 

Vakuutusyhtiö totesi, että vakuutettu on vaatinut myötävaikutusalennuksen poistamista tai pienentämistä jo aikaisemminkin. Myötävaikutusta koskeva kysymys on ollut liikennevahinkolautakunnan käsiteltävänä 2.12.1991 ja 15.1.2003. Käräjäoikeuden tuomiosta selviää, että vakuutettu on vaatinut, että vuonna 1978 tehtyyn päätökseen olisi tullut soveltaa liikennevahinkolautakunnan vuonna 1971 vahvistamaa ohjetta. Täten asia on myötävaikutuksen osalta riitautunut jo vuonna 1978.

 

Oikeusturvavakuutuksen ehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Riita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtuma on sattunut, kun esitetty vaatimus on kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään. Tässä tapauksessa vakuutustapahtuma on sattunut, kun vakuutettu on riitauttanut vastapuolen antaman korvauspäätöksen ensimmäistä kertaa, ainakin jo vuonna 1978. Koska asia on myötävaikutuksen osalta tullut riitaiseksi ennen vakuutuksen alkamista, ei oikeusturvaetua voida asiaan myöntää.

 

Vakuutusyhtiö B:n antamassa uudessa päätöksessä todettiin lisäksi, että vakuutuskorvausta koskevat asiat riitautuvat silloin, kun vakuutusyhtiö antaa kielteisen päätöksen asiakkaan tekemään vakuutuskorvausta koskevaan hakemukseen eikä vasta silloin, kun asiakas päättää riitauttaa vakuutusyhtiön kielteisen korvauspäätöksen. Tältä osin vakuutusyhtiö viittaa Vakuutuslautakunnan lausuntoon VKL 787/04. Vakuutusyhtiö toteaa, että myötävaikutusta koskevalta osin vakuutusyhtiö on antanut ensimmäisen päätöksen ainakin jo vuonna 1978. Liikennevahinkolautakunnankin käsiteltävänä myötävaikutusasia on ollut jo vuonna 1991.

 

Oikeusturvavakuutus yhtiössä on alkanut 1.8.1994. Vakuutusyhtiö katsoi, että asia on riitautunut jo ennen oikeusturvavakuutuksen alkamista kyseisessä yhtiössä eikä vakuutetulle näin ollen voida myöntää oikeusturvaetua asiaan.

 

Lisäksi vakuutusyhtiö totesi, että vaikka vakuutus olisi ollut yhtiössä voimassa jo vuonna 1991, oikeus oikeusturvakorvaukseen olisi joka tapauksessa vanhentunut. Vuoden 1991 aikaisten vakuutusehtojen mukaan vakuutettu ei voi vedota vakuutukseen, jos riidan alkamisesta on kulunut kolme vuotta kohdassa 9 tarkoitettua ilmoitusta tehtäessä. Ehtokohta 9 käsittelee oikeusturvan hakemista. Tämä tarkoittaa sitä, että vakuutetun olisi tullut hakea oikeusturvaetua kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai kielteisen korvauspäätöksen. Koska oikeusturvaetua haetaan kolmen vuoden jälkeen, ei oikeusturvaetua voitaisi vakuutetulle tämänkään ehtokohdan säännös huomioon ottaen myöntää.

 

Vakuutettu on tyytymätön yhtiöiden päätöksiin ja pyytää lautakunnan lausuntoa siitä, ovatko vakuutusyhtiöiden päätökset oikeat.

 

Vakuutetulla oli ollut pitkään erimielisyyksiä liikennevakuutusyhtiönsä kanssa ja asioita oli hoitanut lähinnä vakuutetun puoliso. Lisäksi vakuutetun vammat olivat pahentuneet niin, että hänellä oli mielestään oikeus korotettuun hoitotukeen ja uniapneakorvaukseen kuin myös kaikkien korvausten korottamiseen. Yhtenä tekijänä olimyös myötävaikutusalennuksen liian tiukka soveltaminen.

 

Vakuutettu ja hänen puolisonsa kääntyivät asianajajan puoleen kesällä 2000 tarkoituksin, että asianajaja ryhtyy neuvottelemaan vakuutusyhtiön kanssa kaikista korvauslajeista lisäkorvausten saamiseksi. Myöhemmässä vaiheessa kaikki korvauslajit pyydettiin saattaa liikennevahinkolautakuntaan uudelleenkäsiteltäviksi uusilla näytöillä. Lisäksi käytiin neuvotteluja vakuutusyhtiön kanssa ja saatiin mm. hoitotuki korotetuksi ja uniapnea korvausten piiriin ja haittaluokkaa korotetuksi. Vakuutettu oli ilmoittanut asianajajalleen, että hänellä oli kotivakuutus vakuutusyhtiö B:ssä ja että sieltä oli suullisesti vahvistettu riita-asian kuuluvan vakuutuksen oikeusturvan korvauspiiriin. Tämä jäi kuitenkin erehdyksessä kirjallisesti vahvistamatta.

 

Vakuutettua jäi kuitenkin vaivamaan myötävaikutusalennuksen liiallinen suuruus, minkä osalta päätettiin hankkia tarvittavaa lisänäyttöä oikeudenkäynnin mahdolliseksi nostamiseksi. Muilta osin päätettiin tyytyä vakuutusyhtiön ja liikennevahinkolautakunnan päätöksiin.

 

Vakuutusyhtiöiden ratkaisujen mukaan vakuutetun olisi tullut ymmärtää hakea oikeusturvaetua ilmeisesti jo vuonna 1978 tai ainakin vuonna 1991. Kannanotto merkitsee myös sitä, että vanhoja liikennehenkilövahinkoja ei saisi käytännössä enää koskaan oikeusturvan piiriin.

 

 

Vakuutusyhtiö toteaa vastineessaan evänneensä oikeusturvaedun vanhentuneena viittaamalla nykyisen vakuutussopimuslain 73 §:ään. Tosiasiassa korvausvaatimukseen on sovellettava vanhaa vakuutussopimuslakia, minkä mukaiset myös sovellettavat vakuutusehdot ovat.

 

Sovellettavien oikeusturvavakuutusehtojen kohdan 10 mukaan vakuutettu ei voi vedota vakuutukseen, jos riidan alkamisesta tai rikosasiassa haasteen tiedoksisaannista on kulunut kolme vuotta 5.1 –kohdassa tarkoitettua ilmoitusta tehtäessä.

 

Kysymyksessä olevassa riita-asiassa riita on alkanut vuonna 1978 tehdyn korvauspäätöksen jälkeen, jolloin vakuutetulla ei ole ollut ainakaan vakuutusyhtiö A:ssa voimassa olevaa oikeusturvavakuutusta. Vakuutusehtojen tarkoittama ilmoitus on tehty 14.7.2005 päivätyllä ja vakuutusyhtiöön seuraavana päivänä saapuneella asianajajan kirjeellä. Korvattavaksi vaaditun asianajolaskun ensimmäinen toimenpide on päivätty 19.6.2000.

 

Edellä olevan perusteella vakuutusyhtiö katsoo, ettei vakuutetulla ole ollut vakuutusyhtiössä sellaista oikeusturvavakuutusta, josta kysymyksessä olevan riidan asianajokuluja ylipäätään olisi voitu korvata. Joka tapauksessa korvausvaatimus on vanhentunut.

 

Vakuutusyhtiö viittaa vakuutusehtojen kohtaan 5, jossa todetaan, että asiassa, jonka johdosta oikeusturvaetua haetaan, tulee olla kysymys syytteestä tai riitautetusta vaatimuksesta. Vaatimuksen katsotaan olevan riitautettu silloin, kun se on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.

 

Vakuutustapahtuman syntymisajankohdasta ja vakuutuksen voimassaoloajasta todetaan kohdassa 6, että vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Riita-asiassa vakuutustapahtuma on sattunut, kun esitetty vaatimus on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.

 

Vakuutettu on hakenut oikeusturvaetua asiaan, joka koskee myötävaikutusalennusta. Vakuutuskorvausta koskevat asiat riitautuvat silloin, kun vakuutusyhtiö antaa kielteisen päätöksen asiakkaan tekemään vakuutuskorvausta koskevaan hakemukseen eikä vasta silloin, kun asiakas päättää riitauttaa vakuutusyhtiön kielteisen korvauspäätöksen.

 

Myötävaikutusta koskevalta osin vakuutusyhtiö on antanut ensimmäisen päätöksen ainakin jo vuonna 1978. Liikennevahinkolautakunnankin käsiteltävänä myötävaikutusasia on ollut jo vuonna 1991. Vakuutetun oikeusturvavakuutus on alkanut yhtiössä 1.8.1994.

 

Asia on siis riitautunut liikennevakuutusyhtiön annettua korvauspäätöksen, jossa se on evännyt korvauksesta 1/3:n myötävaikutusalennuksena. Asia on tullut myötävaikutusta koskevalta osin riitaiseksi jo vuonna 1978 ja viimeistään vuonna 1991, jolloin sitä on käsitelty liikennevahinkolautakunnassa. Asiassa, johon nyt on haettu oikeusturvaetua, on kysymys nimenomaan myötävaikutusalennuksen määrästä. Näin ollen asia on riitautunut ja vahinkotapahtuma on sattunut ennen oikeusturvavakuutuksen alkamista eikä vakuutetulle voida tämän vuoksi vahvistaa oikeusturvaetua tähän asiaan.

 

Tämän lisäksi yhtiö huomauttaa, että vaikka vakuutus olisi ollut voimassa jo vuonna 1991, oikeus oikeusturvakorvaukseen olisi joka tapauksessa vanhentunut. Vahinkotapahtuman aikaisissa oikeusturvaehdoissa todetaan, että vakuutettu ei voi vedota vakuutukseen, jos riidan alkamisesta on kulunut kolme vuotta kohdassa 9 tarkoitettua ilmoitusta tehtäessä. Ehtokohta 9 käsittelee oikeusturvan hakemista ja oikeusturvailmoituksen tekemistä. Tämä tarkoittaa sitä, että vakuutetun olisi tullut hakea oikeusturvaetua kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut kielteisen korvauspäätöksen. Koska oikeusturvaetua on haettu ehdoissa mainitun kolmen vuoden jälkeen, ei oikeusturvaetua voitaisi tämänkään ehtokohdan säännös huomioon ottaen myöntää.

 

Oikeusturvavakuutuksen ehdoissa todetaan, että jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, on siitä kirjallisesti ilmoitettava vakuutusyhtiölle etukäteen. Samalla on selvitettävä ja yksilöitävä millaisesta asiasta on kysymys. Vakuutusyhtiö antaa sen jälkeen vakuutetulle kirjallisen korvauspäätöksen. Puhelimitse annetaan vain suuntaa-antavia ohjeita ja kannanottoja oikeusturvaedun myöntämisen kannalta, sillä varsinainen oikeusturvapäätös voidaan tehdä vasta kirjallisen vahinkoilmoituksen ja tarvittavien lisäselvitysten saamisen jälkeen. Samansisältöinen ehtokohta on ollut jo vuoden 1989 vakuutusehdoissa.

 

Vakuutetun puoliso toteaa hoitaneensa vakuutetun eläkeasioita. Hän toteaa, että vakuutettu on autokolarissa tulleen oikean puolen hemipareesin jälkeen kuntoutunut käveleväksi, mutta vaikeat aivovamman jälkitilat (muistamattomuus, asioiden huono ymmärtäminen, omia asioitaan ei pysty hoitamaan, kuulon heikkous, afasia, oikean puolen heikkous, uniapnea ym.) ovat estäneet normaalin omatoimisen elämän. Puolisoiden mennessä naimisiin vuonna 1981 vakuutetun eläke oli todella pieni ja vakuutetun puoliso kyseli tällöin Kelasta siihen lisiä. Tuolloin hän ei vielä ymmärtänyt, että vakuutusyhtiö oli jättänyt huomioimatta vakuutetun eläkettä määritellessään urakehityksen, hoitotuen, harrastekertoimen ym., jotka kaikki olisi pitänyt tehdä viran puolesta.

 

Vakuutettu oli vuonna 1976 kuntoutustutkimuksessa, jossa hänet todettiin täysin työkyvyttömäksi. Hänelle myönnettiin liikennevakuutusyhtiöstä eläke vuonna 1978. Eläke laskettiin tuolloin vahinkotapahtuman jälkeisten satunnaisten työyritysten tulojen perusteella. Tästä ei kukaan omaisista yhtiöön valittanut eikä vakuutettu itse asioita ymmärtänyt. Vakuutetun puoliso sai vasta 1990-luvun taitteessa tietoonsa, että vakuutetun eläkettä laskettaessa olisi pitänyt ottaa huomioon se, että hänen opintonsa olivat kesken. Silloin hän otti yhteyttä liikennevakuutusyhtiöön ja sieltä käskettiin laittaa paperille anomus. Hän kävi vakuutetun eläkkeen, hoitotuen ja harrastekertoimen vuoksi kirjeenvaihtoa vakuutusyhtiön kanssa useaan otteeseen. Itse he eivät koskaan valittaneet päätöksistä liikennevahinkolautakuntaan, vaan vakuutusyhtiö on vahvistanut siellä päätöksiään. Myötävaikutusasiasta on toki kyselty, mistä se johtuu, mutta varsinaista valitusta lautakuntaan ei siitä ole tehty.

 

Vakuutetun eläkkeen osalta saatiin vasta vuonna 1998 ensimmäinen oikeanlainen eläkepäätös, jossa oli huomioitu urakehitys, harrastekerroin, oikea haittaluokka sekä hoitotuki. Lisäksi edelleen oli epätietoisuutta myötävaikutusasiasta sekä uniapneasta johtuvien kulujen korvattavuudesta. Vakuutetun puoliso oli yhteydessä henkilöihin, jotka olivat vakuutetun kanssa tapaturman sattuessa ja uudet tiedot saatuaan hän kääntyi vakuutusyhtiö B:n puoleen vuosien 2000 – 2001 vaihteessa ja tiedusteli, voidaanko kyseisessä tapauksessa käyttää oikeusturvavakuutusta. Hän sai myöntävän vastauksen ja ohjeen, että vie paperit tuomarille ja kun haaste on tehty, asiamies voi pyytää kirjallisen maksusitoumuksen. Vuoden 2001 alussa hän sitten vei kyseiset asiapaperit asianajajalle ja kertoi vakuutusyhtiöstä saamansa ohjeet. Asianajaja on hoitanut asiaa sen jälkeen ja uusien selvitysten valossa hän on toimittanut liikennevahinkolautakunnalle vakuutetun puolelta ensimmäisen valituksen, jonka päätöksestä nyt on asia käräjäoikeudessa ollut ja jatkuu hovioikeudessa.

 

 

Vanhan vakuutussopimuslain (voimassa 30.6.1995 saakka) 21 §:n mukaan, joka tahtoo vakuutustapahtuman johdosta tehdä vaatimuksen vakuutuksenantajalle, ilmoittakoon tälle viipymättä vakuutustapahtumasta. Jos hän sen laiminlyö, ja on syytä olettaa, että vakuutuksenantaja laiminlyönnin takia ei ole voinut estää tai rajoittaa vakuutustapahtuman seurauksia tahi, että hän on kärsinyt muuta haittaa, ratkaistakoon haitan suuruuden ja laadun sekä muiden asianhaarain nojalla, onko vakuutuksenantaja oleva vastuusta vapaa, taikka saava kohtuullisen vähennyksen siitä, mitä muuten olisi suoritettava.

 

Sama olkoon lakina, jos sopimuksen mukaan on ilmoitettava tapahtumasta, josta vakuutustapahtuma voi aiheutua, mutta tämä ilmoitus laiminlyödään.

 

Vakuutuksenantaja älköön vedotko välipuheeseen, jonka mukaan hänen vastuunsa tässä pykälässä mainitun ilmoituksen laiminlyönnin johdosta supistuisi enemmän, kuin edellä on sanottu.

 

Vanhan lain 29 §:n mukaan, jos se jolla on vakuutussopimukseen perustuva saaminen, ei ole laillisesti hakenut sitä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tietää, että saaminen oli käynyt maksettavaksi, ja viimeistään kymmenen vuoden kuluessa saamisen erääntymisestä, olkoon oikeutensa menettänyt.

 

Uuden vakuutussopimuslain (voimaan 1.7.1995) 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

 

Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

 

Vakuutetulla oli oikeusturvavakuutuksen sisältävä kotivakuutus voimassa vakuutusyhtiö A:ssa 7.8.1987 – 31.7.1994. Sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 3.2 mukaan asiassa, jonka johdosta oikeusturvaa haetaan, tulee olla kysymys riitautetusta vaateesta taikka syytteestä. Vaade katsotaan riitautetuksi, jos se on perusteeltaan tai määrältään kiistetty.

 

Ehtokohdan 3.4 mukaan vahinkotapahtumalla tarkoitetaan riidan syntymistä tai syytteen vireilletuloa vakuutuksen voimassaoloaikana.

 

Ehtokohdan 5.1 mukaan, jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, on siitä kirjallisesti ilmoitettava yhtiölle etukäteen.

 

Ehtokohdan 10 mukaan vakuutettu ei voi vedota vakuutukseen, jos riidan alkamisesta tai rikosasiassa haasteen tiedoksisaannista on kulunut kolme vuotta 5.1 –kohdassa tarkoitettua ilmoitusta tehtäessä.

 

Vakuutusyhtiö B:ssä oikeusturvan sisältävä kotivakuutus on ollut voimassa 1.7.1994 lukien. 1.3.1989 alkaen voimassa olleiden oikeusturvaehtojen kohdan 4 mukaan vahinkotapahtuma on riidan syntyminen tai syytteen vireilletulo vakuutuksen voimassaoloaikana.

 

Ehtokohdan 9 mukaan, jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, on sitä kirjallisesti haettava vakuutusyhtiöltä etukäteen. Samalla on määriteltävä, mikä on se oikeudellinen etu, jonka turvaamisesta on kysymys.

 

Ehtokohdan 10 mukaan vakuutettu ei voi vedota vakuutukseen, jos riidan alkamisesta tai rikosasiassa haasteen tiedoksisaannista on kulunut kolme vuotta kohdassa 9 tarkoitettua ilmoitusta tehtäessä.

 

1.1.2000 alkaen voimassa olleiden oikeusturvavakuutuksen ehtojen kohdan mukaan asiassa, jonka johdosta oikeusturvaa haetaan, tulee olla kysymys syytteestä tai riitautetusta vaatimuksesta. Vaatimuksen katsotaan olevan riitautettu silloin, kun se on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.

 

Ehtokohdan 6 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Riita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtuma on sattunut, kun esitetty vaatimus on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.

Ehtokohdan 11.1 mukaan, jos vakuutettu haluaa käyttää vakuutusta, on siitä kirjallisesti ilmoitettava vakuutusyhtiölle etukäteen. Samalla on selvitettävä ja yksilöitävä millaisesta riita-, rikos- tai hakemusasiasta on kysymys. Vakuutusyhtiö antaa vakuutetulle tällöin kirjallisen korvauspäätöksen.

 

Yleisten ehtojen kohdan 9.2 mukaan vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää mahdollisuudestaan saada korvausta, ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä määräajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

 

Vakuutettu vammautui vaikeasti liikennevahingossa 23.9.1966 ollessaan 17-vuotias. Vakuutetulle aiheutunutta henkilövahinkoa korvattiin liikennevakuutuksen perusteella. Lautakunnan käytettävissä on ollut vain osa liikennevakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ja liikennevahinkolautakunnan lausunnoista. Asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että liikennevahinkolautakunta on ainakin 1.2.1978 antanut päätöksen työkyvyttömyyseläkkeen sekä pysyvän vian ja haitan osalta. Vakuutusyhtiö on todennäköisesti antanut asiassa päätöksiä jo tätä aikaisemmin. Vakuutusyhtiön ensimmäistä myötävaikutusalennuksen osalta antamaa päätöstä ei lautakunnalle ole toimitettu. Lautakunnalle toimitettu ensimmäinen liikennevahinkolautakunnan myötävaikutusta koskeva ratkaisu on 2.12.1992. Haastehakemuksessaan vakuutetun asiamies kertoo kuitenkin liikennevahinkolautakunnan ottaneen kantaa myötävaikutusalennukseen jo vuonna 1978 antamassaan lausunnossa. Vakuutusyhtiö on tämän jälkeen antanut useita korvauspäätöksiä, joissa myös myötävaikutusalennus on huomioitu. Myös liikennevahinkolautakunnassa korvausasioita on käsitelty useamman kerran.

 

Vakuutettu otti 19.6.2000 yhteyttä asianajajaan, joka asiaa selviteltyään lähetti 11.8.2000 liikennevakuutusyhtiölle kirjelmän, jossa pyysi yhtiötä tarkistamaan myötävaikutusalennuksen, hoitotuen sekä ansionmenetyksen perustana olevan urakehityksen. Vakuutusyhtiö katsoi, ettei asiassa ole ilmennyt mitään uutta, minkä vuoksi asia pitäisi ottaa uudelleen käsiteltäväksi. Tämän jälkeen vakuutetun asiamies neuvotteli yhtiön kanssa ja yhtiö mm. korotti haittaluokkaa myöhemmin todetun kuulovamman perusteella. Hoitotuen luokan ja myötävaikutusalennuksen osalta yhtiö ei muuttanut kantaansa.

 

Vakuutetun asiamies pyysi kirjeellään 25.9.2001 vakuutusyhtiötä saattamaan asian myötävaikutusalennuksen, hoitotuen, urakehityksen sekä kosmeettisen haitan osalta liikennevahinkolautakuntaan. Lautakunta yhtyi vakuutusyhtiön lausuntopyynnössä mainittuun esitykseen ja katsoi edelleen, että myötävaikutusalennus on perustunut vahinkoajankohdan mukaiseen korvauskäytäntöön. Hoitotuen, työkyvyttömyyseläkkeen sekä urakehityksen osalta lautakunta viittasi 4.11.1997 antamaansa päätökseen. Kosmeettisen haitan osalta lautakunta totesi, että erillistä kosmeettisen haitan korvausta on alettu suorittaa vuonna 1973 vahinkoihin, jotka ovat sattuneet tämän ajankohdan jälkeen.

 

Vakuutettu nosti 25.2.2005 päivätyllä haastehakemuksella liikennevakuutusyhtiötä vastaan kanteen vaatien ensisijaisesti myötävaikutusalennuksen poistamista kokonaan, jolloin työkyvyttömyyseläkettä tulisi korottaa takautuvasti kymmenen vuoden ajalta haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, hoitotukea korottaa takautuvasti 1.10.1999 lukien, pysyvästä viasta ja haitasta maksettavaa korvausta tulisi korottaa sekä uniapneasta johtuvia sairaanhoitokuluja tulisi korottaa sikäli kuin niitä tulee maksettaviksi. Toissijaisesti vaadittiin myötävaikutusalennuksen pienentämistä.

 

Riita- asiassa, johon oikeusturvaetua on haettu, on kyse siitä, onko liikennevakuutusyhtiö ollut oikeutettu tekemään myötävaikutusalennuksen maksetuista korvauksista. Lautakunnan käytettävissä olevista selvityksistä ei ilmene, koska vakuutusyhtiö on ensimmäisen kerran antanut korvauspäätöksen, jossa se on vedonnut myötävaikutusalennukseen. Vakuutetun haastehakemuksesta ilmenee kuitenkin, että liikennevahinkolautakunta olisi jo vuonna 1978 antamassaan lausunnossa yhtynyt liikennevakuutusyhtiön esittämän myötävaikutusalennuksen määrään. Lautakunnan käytettävissä olevista asiakirjoista ei ilmene, että vakuutettu olisi ennen 11.8.2000 päivättyä asianajajan kirjettä ilmoittanut vakuutusyhtiölle olevansa tyytymätön tehtyyn myötävaikutusalennukseen.

 

Vakuutusehdoissa on, ehdoista riippuen, vahinkotapahtumaksi määritelty riidan syntyminen tai vaatimuksen riitautus vakuutuksen voimassaoloaikana.

 

Riidan voidaan katsoa syntyneen tai vaatimuksen tulleen riitautetuksi silloin, kun jommankumman osapuolen esittämä vaatimus on kiistetty perusteeltaan tai määrältään. Vakuutuskorvauksia koskevissa riidoissa vaatimuksen kiistämiseksi on yleensä katsottu vakuutusyhtiön päätös silloin, kun vakuutusyhtiö ei maksa korvauksia vaatimusten mukaisesti. Kun on kyse aineettomien henkilövahinkojen korvaamisesta, vakuutusyhtiön korvauspäätöstä ei kuitenkaan aina voida pitää vaatimuksen kiistämisenä, koska näiden korvausten osalta korvauksen vaatija ei yleensä ole esittänyt mitään määrällisesti yksilöityä vaatimusta.

 

Lautakunnan käytettävissä ei ole mitään selvitystä siitä, millaisia korvausvaatimuksia vakuutettu on aikaan liikennevakuutusyhtiölle esittänyt mm. ansionmenetyksen osalta. Ellei vahinkoa kärsinyt esitä mitään euromääräistä vaatimusta, voidaan lähteä siitä, että hän vaatii vahinkoa korvattavaksi täyden korvauksen periaatteen mukaan kokonaisuudessaan. Tällöin sitä, että vakuutusyhtiö tekee myötävaikutusalennuksen voidaan lautakunnan käsityksen mukaan pitää vahinkoa kärsineen esittämän vaatimuksen osittaisena kiistämisenä.

 

Edellä olevan perusteella lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön vuonna 1978 tekemää päätöstä myötävaikutusalennuksen huomioimisesta voidaan tässä tapauksessa pitää riidan syntymisenä eli vahinkotapahtumana oikeusturvavakuutuksen osalta.

 

Vakuutetun kotivakuutus on ollut voimassa vakuutusyhtiössä 7.8.1987 – 31.7.1994. Koska kyseinen vakuutus ei ole ollut voimassa riidan syntyessä, eivät vakuutetun oikeudenkäyntikulut voi tulla korvattaviksi kyseisestä vakuutuksesta.

 

Vakuutetun kotivakuutus on alkanut vakuutusyhtiössä 1.7.1994. Koska vakuutus ei ole ollut voimassa riidan syntyessä, ei oikeusturvaetua voida tämänkään vakuutuksen perusteella myöntää.

 

Lausuntopyynnössä on vedottu myös siihen, että vakuutetun puoliso olisi vakuutusyhtiöstä saanut suullisesti myöntävän vastauksen kysyttyään, voidaanko tässä tapauksessa käyttää oikeusturvavakuutusta. Vakuutussopimuslain 9 §:n 2 momentin mukaan korvauksen hakijalle vahinkotapahtuman sattumisen jälkeen mahdollisesti annetut ennakkotiedot tulevasta korvauksesta eivät vaikuta vakuutuksenantajan suoritusvelvollisuuteen. Jos vakuutuksenantajan edustajan menettely on aiheuttanut vakuutuksenottajalle vahinkoa, vakuutuksenantaja voi kuitenkin joutua vastuuseen vahingosta sopimussuhteita koskevien yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti. Koska sen selvittäminen, onko vakuutetun puolisolle annettu virheellistä tietoa korvauksesta ja onko tästä tiedosta aiheutunut vakuutetulle vahinkoa edellyttäisi todistajien kuulemista valan nojalla, lautakunta ei voi käytettävissään olevan selvityksen perusteella ottaa kantaa tähän asiaan.

 

Edellä olevan perusteella lautakunta pitää vakuutusyhtiöiden hylkääviä päätöksiä vakuutusehtojen mukaisina.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Sisula-Tulokas sekä jäsenet Eskuri, Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen. Sihteerinä toimi Haapasaari.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA