Tapahtumatiedot

Vakuutettu A:n vuokrahuoneistossa syttyi 20.8.2010 tulipalo, jonka seurauksena huoneisto ja erityisesti sen keittiö kärsi vahinkoa. Palo oli saanut alkunsa keittiön liedestä. Korvausta vahingosta haettiin ensisijaisesti A:n asuintaloyhtiön As Oy B:n kiinteistövakuutuksesta vakuutusyhtiö X:ssä. Vakuutusyhtiö X esitti maksamiensa korvauksien osalta takautumisvaatimuksen A:lle. Takautumisvaatimuksen perusteella A teki asiassa vastuuvahinkoilmoituksen vakuutusyhtiö Y:lle.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö Y viittasi vakuutussopimuslain 75 §:ään, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on takautumisoikeus maksamiinsa korvauksiin vahingon aiheuttajalta vain siinä tapauksessa, että vahinko on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Vakuutusyhtiö Y katsoi, ettei A:n toimintaa voinut pitää niin piittaamattomana, että vahinko voitaisiin katsoa törkeällä huolimattomuudella aiheutetuksi. Keittolevyn päälle jäämistä oli pidettävä pikemminkin inhimillisenä unohduksena. Näyttöä siitä, että hellan päälle olisi jätetty jotakin helposti syttyvää, ei ollut. Näin ollen vakuutusyhtiö Y ei korvannut vakuutusyhtiö X:n vaatimusta A:n vastuuvakuutuksesta.

Kiinteistövakuutusyhtiön ratkaisusuosituspyyntö

Vakuutusyhtiö X pyytää Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta asiassa. Yleisten sopimusehtojen mukaan vakuutetun oikeus vaatia korvausta vahingon aiheuttajalta siirtyy kiinteistövakuutuksesta maksettua korvausta vastaavilta määrin vakuutusyhtiö X:lle sellaisenaan. Takautumisoikeutta ei siis ole ehdoissa rajoitettu vain niihin tapauksiin, joissa vahingon aiheuttajan toiminta on ollut tahallista tai törkeän huolimatonta. Ennen 1.11.2010 tapahtunutta lain muutosta vakuutussopimuslain 75 § on ollut tahdonvaltaista oikeutta myös niissä tapauksissa, joissa vahingon aiheuttaja on ollut luonnollinen henkilö. Vakuutusyhtiö viittaa Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2008:113, jossa ilmaistu linjaus merkitsee yhtiön mukaan sitä, että takautumisoikeuden rajat voidaan määritellä vakuutussopimuksessa.

Vakuutusyhtiö X katsoo lisäksi, että A:n toiminta on ollut törkeän huolimatonta ja takautumisoikeus syntyy tälläkin perusteella. Vahinko on aiheutunut, kun A on jättänyt lieden päälle täydellä teholla ja lieden päällä on ollut tavaraa, joka on lämmön vaikutuksesta syttynyt tuleen. Tapauksen johdosta suoritetussa esitutkinnassa A on myöntänyt, että hän on säilyttänyt lieden takimmaisten levyjen päällä astioita, joissa on ollut elintarvikkeita. Lisäksi hän on pitänyt mahdollisena, että on laittanut aamulla mikron kuvun etummaiselle levylle kuivumaan. Paloturvallisuussyistä liedellä ei saisi säilyttää mitään esineitä. A on ollut huoneistosta poissa useita tunteja. Kotoa lähtiessään A on laiminlyönyt tarkistaa, että lieden levyt ovat poissa päältä. Yhtiö katsoo, että A on kotoa lähtiessään tietoisesti laiminlyönyt normaalit varotoimet jättäessään lieden täydelle teholle ja lieden päälle syttyvää materiaalia.

Vastuuvakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö Y katsoo, ettei vakuutusyhtiö X:llä ole A:ta kohtaan takautumisoikeutta.

Vakuutusyhtiö X on viitannut asiassa Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2008:113. Siinä on kuitenkin ollut kyse vakuutussopimuslain 75 §:n pakottavuudesta tapauksessa, jossa vahingonaiheuttajan vastuu perustuu julkisyhteisön vastuuseen. Ratkaisu koskee tilannetta, jossa vahingosta on ollut vastuussa taho, jonka huolellisuusvelvollisuus on lähellä ankaraa vastuuta, vastuu perustuu erityislakiin (maantielaki), jolla on yksityishenkilöön nähden tiukempi näyttövelvollisuus toimintansa asianmukaisuudesta, asiantuntijoihin tukeutuva organisaatio sekä vakaa taloudellinen pohja. Myös vahingonkärsijän suojan tarve on suurempi kuin vahingonaiheuttajan. Tilanne on tietenkin toinen, kun vahingonaiheuttajana on yksityishenkilö, jonka mahdollisuudet puolustautua ja arvioida toimintansa perusteita ovat rajatummat.

Siltä osin, kuin vakuutusyhtiö X on vedonnut törkeään huolimattomuuteen, vakuutusyhtiö Y toteaa, että A:n toimintaa voidaan pitää jossain määrin huolimattomana, koska hän on säilyttänyt joitakin ruokailuun liittyviä astioita hellan päällä. Tämä on yleisen elämänkokemuksen mukaan melko normaalia, vaikkakin vastoin hyvää tapaa. Toiminnan arvioiminen törkeän huolimattomaksi edellyttäisi kuitenkin, että hellan levy olisi tietoisesti kytketty päälle ennen sen unohtamista. Tässä tapauksessa keittolevyn päälle meneminen vaikuttaa tapaturmaiselta. Vakuutusyhtiö Y katsoo, että A on arkiaskareissaan menetellyt normaalin huolellisesti. Hän ei ole suhtautunut vahinkoon välinpitämättömästi ja hän on ollut järkyttynyt vahingosta kuullessaan. A:n toimintaa ei voida pitää törkeän huolimattomana.

Vakuutuksenottajan vastine

Vakuutuslautakunta on varannut vastuuvakuutuksen vakuutuksenottajana olevalle A:lle tilaisuuden antaa asiassa vastineensa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Lainsäädäntö ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain (543/1994) 3 §:n (sellaisena kuin se oli voimassa ennen 1.11.2010) mukaan sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä muun vakuutetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön. (1 mom.) Sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön kuluttajaa kohtaan sekä sellaista elinkeinonharjoittajaa kohtaan, joka huomioon ottaen hänen elinkeinotoimintansa laatu ja laajuus sekä olosuhteet muutoin on vakuutuksenantajan sopijapuolena rinnastettavissa kuluttajaan. Mitä tässä momentissa säädetään, ei koske ryhmävakuutusta. (2 mom.) Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske luottovakuutusta, elinkeinonharjoittajan ottamaa meri- tai muuta kuljetusvakuutusta eikä elinkeinonharjoittajan ottamaa vakuutusta, jonka kohteena on ilma-alus.

Vakuutussopimuslain 75 §:n 1 momentin mukaan vakuutetun oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä korvausmäärä, jonka vakuutuksenantaja on hänelle suorittanut, siirtyy vakuutuksenantajalle vain, jos kolmas henkilö on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta taikka on lain mukaan velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudestaan riippumatta. Vakuutuksenantajan takautumisoikeuden rajoituksista eräissä vakuutuksissa säädetään tuotevastuulain 13 a §:ssä.

Kiinteistövakuutukseen sovellettavien yleisten sopimusehtojen kohdan 15 (Vakuutusyhtiön oikeus korvauksen takaisinhakuun) mukaan kun vakuutusyhtiö suorittaa korvausta vahingosta, josta joku muu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa, siirtyy vahingon kärsineen oikeus vaatia korvausta vahingon aiheuttajalta vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiön oikeus korvaukseen on kuitenkin vain maksettuun korvausmäärään saakka.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kyse vakuutettu A:n huolimattomuuden asteesta sekä siitä, onko vakuutussopimuslain 75 § ollut ennen 1.11.2010 yksityishenkilön asemassa olevan vahingon aiheuttajan hyväksi pakottava, vai onko vakuutusyhtiön takautumisoikeudesta ollut mahdollisuus sopia lain säätämää laajemmin myös yksityishenkilöiden osalta.

1) Vakuutetun huolimattomuuden aste

Huolimattomuuden astetta arvioitaessa on tarkoituksenmukaista lähteä tavallista huolimattomuutta koskevasta oletuksesta. Siten vaadittavasta huolellisuusstandardista poikkeaminen tulee luokitelluksi törkeäksi huolimattomuudeksi vain, jos tähän voidaan osoittaa erityisiä perusteita. Törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta. Törkeän huolimattomuuden tunnusmerkistön täyttymisen osalta on oikeuskäytännössä painotettu subjektiivista moitittavuutta. Törkeän huolimattomana voidaan pitää mm. tekoa tai laiminlyöntiä, joka osoittaa tekijässä selvää piittaamattomuutta toimintansa seurauksista. Tuottamusasteen arviointiin voivat vaikuttaa muun muassa toiminnan vaarallisuus ja vahingon todennäköisyys. Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1995:101 vakuutettu oli ollut paistamassa munkkeja ja unohti rasvapadan liedelle ja levyn päälle, kun lähti kauppaan ostamaan lisää paistorasvaa. Ao. tapauksessa annettiin perusteluissa merkitystä mm. sille, että vakuutettu oli aiemman vastaavan kokemuksensa perusteella tietoinen rasvaan liittyvästä erityisestä paloriskistä. Tuomion perustelujen mukaan vakuutetun on subjektiivisten kokemustensa perusteella täytynyt ymmärtää liedellä olevana rasvapataan liittyvä erityinen vahingon riski.Kyseisessä tapauksessa vakuutettu on myös itse tietoisesti laittanut lieden päälle.Vakuutetun toimintaa pidettiin törkeän huolimattomana.

Vakuutuslautakunnan käytössä olevan poliisin tutkintailmoituksen 31.8.2010 mukaan A:n asunnossa on ollut tulipalo 20.8.2010. Pelastusyksikön saapuessa asuntoon asunnossa on ollut runsaasti savua. Palopesäke on löydetty keittiöstä hellan päältä. Hellan yläpuoliset rakenteet olivat syttyneet palamaan ja pudonneet myöhemmin hellan päälle. Hellan levy oli ollut päällä, keskimmäinen nappula asennossa 6. Poliisin kuulustelupöytäkirjan 24.8.2010 mukaan A on kertonut, että oli viimeksi ennen vahinkoa käyttänyt liettä ennen kymmentä vahinkopäivän aamuna, jolloin hän oli keittänyt puuroa oikeanpuoleisella pienellä etulevyllä. Puuroa keittäessään A sammuttaa lieden heti, kun puuro on valmista ja laittaa levylle suojalevyn. Suojalevyjä A käyttää kaikkien levyjen päällä ja näin tapahtui myös vahinkopäivänä. Tulipalon sattuessa A:lla oli lieden takimmaisten levyjen päällä kaksi metallista ns. siiviläastiaa, joissa oli vihanneksia ja hedelmiä. Päivällä ruokailtuaan A pesi käyttämänsä astiat, myös aamulla käyttämänsä puuroastian, jonka hän laittoi hellan oikeanpuoleiselle etulevylle kuivumaan. A pesi myös mikrossa käytettävän kuvun. Yleensä A kuivaa sen ja laittaa takaisin mikroon, mutta on mahdollista, että hän tällä kertaa laittoi sen kuivumaan lieden päälle. A tarkastaa aina ennen nukkumaan menoa ja kotoa lähtiessään, etteivät sähkölaitteet ole päällä. Vahinkopäivänä A lähti ystävän luo noin kello 18 ja muistaa tarkastaneensa sähkölaitteet normaalisti. A:n palattua kotiin kello 22.45 asunnossa oli palokunta, poliisi ja huoltomies ja A kuuli tulipalosta.

Edellä kerrotun mukaisesti A on myöntänyt, että hänellä on ollut tapana säilyttää ja että hän on myös vahinkopäivänä säilyttänyt tavaroita lieden levyjen päällä. Vakuutuslautakunta pitää A:n kertomuksen perusteella uskottavana, ettei palon aiheuttanut keittolevy ole jäänyt päälle ruoanlaiton jälkeen, koska A oli viimeksi käyttänyt liettä ennen kymmentä samana aamuna ja olisi todennäköisesti huomannut lieden päällä olon päivän aikana. Liesi on todennäköisesti mennyt päälle A:n liikkuessa sen lähettyvillä. Lautakunnan käytössä olevista selvityksistä ei ilmene, että joku muu olisi käynyt asunnossa tai että A:lla olisi lapsia tai lemmikkieläimiä, jotka olisivat voineet saada lieden päälle. Vakuutuslautakunta toteaa, että tavaroiden selvittämistä lieden päällä on sinänsä pidettävä huolimattomana toimintana, kun otetaan huomioon tällaiseen säilyttämistapaan sisältyvä paloriski. Tämän tyyppinen toiminta on kuitenkin sangen yleistä. Lautakunnan käytössä olevista asiakirjoista ei ilmene, että A:lle olisi aiemmin sattunut vastaavan tyyppisiä vahinkoja. Vaikka A:n toimintaa tilanteessa voidaankin pitää huolimattomana, Vakuutuslautakunta katsoo, ettei toiminta ole ilmentänyt sellaista piittaamattomuutta mahdollisesti syntyvistä vahinkoseurauksista, että huolimattomuutta voitaisiin pitää törkeänä. Näin ollen asiassa on ratkaisevaa vakuutussopimuslain 75 §:n pakottavuus.

2) Vakuutussopimuslain 75 §:n pakottavuus

Vahingon sattuessa voimassa olleen vakuutussopimuslain 3 §:n mukaan vakuutussopimuslaki on pakottava muun vakuutetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksen ottajan hyväksi sekä sellaisen vakuutuksenottajan hyväksi, joka on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettavissa oleva elinkeinonharjoittaja. Laissa ei nimenomaisesti ole säädetty pakottavuudesta vakuutuksenantajan takautumisoikeutta koskevan 75 §:n osalta. Laki on tältä osin muuttunut 1.11.2010 alkaen, jolloin 75 §:ään otettiin uusi 3 momentti. Nykyisen lain mukaan 75 § 1 momentti on pakottava sellaisen kolmannen henkilön hyväksi, joka on yksityishenkilö taikka työntekijä, virkamies tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettava muu henkilö.

Vakuutusyhtiö X:n viittaama Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2008:113 on koskenut julkisyhteisön vastuuta tienpitäjänä. Kyseisessä ratkaisussa Korkein oikeus kiinnitti huomiota siihen, että vakuutussopimuslain 75.1 § oli asiallisesti samansisältöinen kuin aiemman vakuutussopimuslain 25.1 §, jota oli vakiintuneesti tulkittu siten, ettei se estänyt ottamasta vakuutusehtoihin määräystä säännöksessä tarkoitettua laajemmasta takautumisoikeudesta. Nykyistä vakuutussopimuslakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 114/1993) ei ilmennyt, että tarkoituksena olisi ollut muuttaa vakiintunutta oikeustilaa tältä osin. Lisäksi vakuutussopimuslain pakottavuutta yleisesti koskevassa 3 §:ssä ei ollut säännelty 75 §:n pakottavuudesta kolmannen hyväksi, joten kyseessä ei ollut suoranaisesti laissa kielletty ehto. Ratkaisua koskevien artikkelien mukaan on epäselvää, voidaanko ratkaisusta johtaa se päätelmä, että vakuutussopimuslain 75.1 §:ssä säädettyä laajemmasta takautumisoikeudesta olisi mahdollista sopia myös niissä tapauksissa, joissa vahingon aiheuttajan on yksityishenkilö. Anttila (Oikeustieto 1/2009, s. 2–5) on todennut, että lähtökohtaisesti näyttäisi siltä, että vakuutussopimuksen osapuolet voivat sopia vahingon aiheuttajan takautumisvastuusta laajentavasti vahingonaiheuttajan asemasta riippumatta. Toisaalta lain esitöiden perusteella voidaan epäillä, onko tällaista tietoista ratkaisua tehty. Hoppu (Defensor Legis 2/2009, s. 328–335) on katsonut, että ratkaisun perusteella takautumisvastuu voidaan pätevästi laajentaa julkisyhteisön lisäksi koskemaan työnantajan ns. isännänvastuuta. Ongelmallisena tilannetta on pidettävä työntekijän ja työntekijään rinnastettavan pienyrittäjän aseman osalta. Norio-Timosen (KKO:n ratkaisut kommentein II 2008, s. 292–296) mukaan mikään ratkaisussa ei sinänsä viittaa siihen, että vahingonaiheuttajan henkilöllisyydellä olisi ollut ratkaisun kannalta merkitystä. Kuitenkin, kun tapauksessa on ollut kyse julkisyhteisön vastuusta, ratkaisun perusteella ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, ulottuuko ratkaisussa omaksuttu kanta myös esimerkiksi tilanteisiin, joissa vahingonaiheuttajana on esimerkiksi yksityishenkilö.

Vakuutuslautakunta toteaa, että vaikka vakuutussopimuslain 75.1 §:n pakottavuudesta ei ennen 1.11.2010 ollut nimenomaisesti säädetty lailla, vakuutuksenantajien yleisenä käytäntönä oli, ettei takautumisvaatimuksia kohdistettu yksityishenkilöihin muutoin kuin tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheutetuissa vahingoissa (ks. esim. HE 63/2009, vakuutussopimuslain 75 §, yksityiskohtaiset perustelut). Lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiö X:n vaatimus poikkeaa tästä yleisesti noudatetusta käytännöstä. Ottaen huomioon edellä selostettu tulkintaepäselvyys ratkaisun KKO 2008:113 soveltuvuudesta yksityishenkilön vastuun tilanteisiin sekä alan yleisesti noudattama käytäntö Vakuutuslautakunta pitää hyvän vakuutustavan vastaisena kohdistaa takautumisvaatimus sellaiseen yksityishenkilöön, jonka huolimattomuus vahingon aiheuttajana on ollut törkeää lievempää. Tällä perusteella Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiö Y:n kielteistä korvauspäätöstä asianmukaisena eikä suosita muutosta päätökseen.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA