Vakuutuksenottajana ja vakuutettuna olevan metsänhoitoyhdistyksen metsuri oli kaatanut 22.4.2002 erehdyksessä valittajan A tontilta erinäisen määrän puita, mistä oli aiheutunut A:lle esinevahinkoa. Vahinkoilmoitus asiasta oli tehty 21.5.2002. A:lle oli ilmoitettu puhelimitse 22.5.2002, että vahinko on korvattava vakuutuksen perusteella. Hänelle on myös selvitetty, mitä kustannuksia vahingon johdosta korvataan. A oli ollut yhteydessä vakuutusyhtiöön 13.6.2002, jolloin hän on ilmoittanut ottavansa myöhemmin yhteyttä vahingonkorvauksesta.

Tämän jälkeen viimeisin yhteydenotto A:lta on tapahtunut 22.4.2003 päivätyllä ja 24.4.2003 vakuutusyhtiöön saapuneella kirjelmällä, jossa A on ilmoittanut toimittavansa selvityksen ja korvausvaatimuksen vakuutusyhtiölle lähiaikoina eli keväällä 2003.

A on yksilöinyt korvausvaatimuksensa 23.2.2011.

Vakuutusyhtiön päätös

Yhtiö on antanut 23.2.2011 päivätyn korvausvaatimuksen johdosta korvauspäätöksen 27.5.2011 ja käsitellyt asiaa uudelleen 30.8.2011. Yhtiö on katsonut, että koska vahingonkorvauksen vanhentumisen katkaisu oli tehty 22.4.2003 lähetetyllä kirjeellä, on vahingonkorvausvastuu vanhentunut tuosta lukien alkaneen kolmen vuoden vanhentumisajan kuluttua. Koska A oli palannut asiaan seuraavan kerran vasta vuonna 2011, on hänen oikeutensa vaatia vahingonkorvausta vakuutuksenottajana olevalta metsänhoitoyhdistykseltä vanhentunut. Näin ollen ei myöskään korvausta vastuuvakuutuksen perusteella tule maksettavaksi.

Valitus

A on tyytymätön yhtiön päätökseen ja pyytää lautakunnan ratkaisusuositusta asiasta. Vahinko tapahtui huhtikuussa 2002, ja A sai siitä tiedon 22.4.2002. Vasta myöhemmin selvisi, että vahingon määrä oli huomattavasti suurempi kuin metsänhoitoyhdistyksen edustajan ilmoittama. A ei tiennyt vielä 22.4.2003 lähettäessään kirjeen vakuutusyhtiölle, kuinka työlästä ja vaikeaa vahingon selvitystyö oli sekä käytännössä että teoriassa, kun A:lla ei ollut siihen asiantuntemusta. A oli myös saanut vakuutusyhtiöstä vuonna 2002 neuvon, jonka mukaan vanhentumisaika on 10 vuotta. A oli luottanut tähän ilmoitukseen.

Vakuutusyhtiön vastine

Yhtiö kiistää vaatimuksen. 1.1.2004 voimaan tulleen, velan vanhentumisesta annetun lain mukainen vanhentumisaika on kolme vuotta. Laissa oleva siirtymäsäännös huomioon ottaen oikeus vahingonkorvaukseen on vanhentunut lopullisesti 31.12.2006, ellei sitä ole aikaisemmin katkaistu. Viimeisin vanhentumisen katkaisutoimi on tapahtunut 24.4.2003, joten vanhentuminen on tapahtunut lopullisesti 31.12.2006. A:lle vuonna 2002 annettu neuvo, jonka mukaan vanhentumisaika on kymmenen vuotta, on ollut tuolloin voimassa olevan oikeuden mukainen. A on itse vastuussa siitä, ettei hän ole tiennyt kulloinkin voimassa olevan oikeuden sisältöä. A:lla on ollut tieto yhtiön käsityksestä, jonka mukaan vahinko tulee korvattavaksi vastuuvakuutuksen perusteella, jo 22.5.2002, jolloin hänelle on ilmoitettu asiasta puhelimitse. Koska A on toimittanut korvausvaatimuksensa vasta vuonna 2011, hänen oikeutensa vahingonkorvaukseen vakuutuksenottajalta on vanhentunut. Näin ollen korvausta ei myöskään vastuuvakuutuksen perusteella tule maksettavaksi.

Vakuutuksenottajan vastine

Vakuutuksenottajana oleva metsänhoitoyhdistys on antanut 21.12.2011 päivätyn vastineen. Yhdistys on selostanut korvausvastuunsa perusteen arvioimiseen sekä asian käsittelyyn liittyviä näkökohtiaan.

Lautakunnan käytettävissä oleva selvitys

Lautakunnalla on ollut käytettävissä:

• vahinkoilmoitus 27.5.2002
• A:n kirjelmä vakuutusyhtiölle 23.2.2011
• korvauspäätös 27.5.2011
• A:n kirjelmä vakuutusyhtiölle 23.6.2011
• yhtiön kirje 30.8.2011
• vakuutuksenottajan kirje A:lle 22.4.2002
• karttapiirros ja valokuvia
• A:n kirje vakuutuksenottajalle 27.1.2011
• puiden arvoa koskeva laskelma
• A:n kirje laskelmineen vakuutuksenottajalle
• puuntaimia koskeva tarjous 1.7.2008
• erilaisia laskelmia, tarjouspyyntöjä ja tarjouksia vuosilta 2007 ja 2008
• Viheralueen tekniset ohjeet -kirjan kansi
• kaupungin ympäristöinsinöörin lausunto 17.8.2004
• vakuutusehdot

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Vakuutusehdot

Vakuutuksesta korvataan toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, kun vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta.

Ratkaisu

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n oikeus esittää yksilöity korvausvaatimus vakuutusyhtiölle vanhentunut.

Tapauksen arviointi

Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Käytettävissä olevan selvityksen mukaan metsänhoitoyhdistys on tehnyt vahinkoilmoituksen VSL 73 §:ssä säädetyssä määräajassa.

Asiassa on vakuutusyhtiön vastineessaan 1.11.2011 esittämän johdosta riidatonta, että A:lle on annettu 22.5.2002 puhelimitse myönteinen korvauspäätös vakuutuksenottajana olevan metsänhoitoyhdistyksen korvausvastuun perusteen osalta. Tämän jälkeen oli jääty odottamaan, milloin A toimittaa yksityiskohtaisen selvityksen vahinkonsa määrästä, jotta korvaus voidaan suorittaa.

Koska vakuutusyhtiö on tehnyt 22.5.2002 myönteisen korvauspäätöksen metsänhoitoyhdistyksen vahingonkorvausvastuun perusteen osalta ja siten ottanut vahingon korvattavakseen vastuuvakuutuksen perusteella, on asiassa tullut nimenomaan A:n ja vakuutusyhtiön välisessä suhteessa merkityksettömäksi, onko metsänhoitoyhdistyksen vahingonkorvausvastuu suhteessa A:han mahdollisesti myöhemmin vanhentunut yleisten velan vanhentumista koskevien säännösten perusteella. Myönteisen korvauspäätöksen tiedoksianto 22.5.2002 on siis merkinnyt sitä, että asiassa ei ole tämän jälkeen enää lainkaan ollut kysymys metsänhoitoyhdistyksen korvausvastuun perusteesta tai yhdistyksen vahingonkorvausvastuun vanhentumisesta suhteessa A:han.

Edelleen, kun A:lle on ilmoitettu 22.5.2002 nimenomaan vakuutuskorvauskäsittelyn yhteydessä, että määrällisesti yksilöidyn korvausvaatimuksen voi esittää vakuutusyhtiölle vielä 10 vuoden kuluessa, on A:lla ollut oikeus luottaa tähän ilmoitukseen. Asiassa on ilmeistä, että vakuutusyhtiö on tarkoittanut viitata A:lle ilmoittamallaan 10 vuoden määräajalla 1.1.2004 saakka voimassa olleen vanhentumisasetuksen mukaiseen, vahingonkorvausvelan yleiseen 10 vuoden vanhentumisaikaan. A:n ei kuitenkaan ole pitänyt tätä ymmärtää.

Tekemällä myönteisen korvauspäätöksen 22.5.2002 yhtiö on joka tapauksessa menettänyt oikeutensa vedota enää myöhemmin siihen, että yleinen vahingonkorvausvelan vanhentumisaika on sittemmin muuttunut 1.1.2004 voimaan tulleen vanhentumislain (15.8.2003/782) 4 §:n mukaiseksi kolmen vuoden vanhentumisajaksi, sekä siihen, että vanhentumislain 21.3 §:ssä olevan siirtymäsäännöksen nojalla metsänhoitoyhdistyksen vahingonkorvausvastuu A:han nähden olisi vanhentunut jo 1.1.2007.

Vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta.

Koska vahinkoilmoitus on tehty edellä aiemmin lausutuin tavoin vakuutussopimuslain 73 §:ssä säädetyssä määräajassa ja koska korvauspäätös on tämän johdosta myös tehty, voisi A:n oikeus vakuutuskorvaukseen tämän jälkeen vanhentua ainoastaan vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetyn kolmen vuoden kannemääräajan kulumisen perusteella. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaisen kolmen vuoden kannemääräajan kulumisen alkaminen kuitenkin edellyttää, että A:lle olisi annettu tuossa lainkohdassa edellytetyin tavoin tieto tästä kannemääräajasta. Koska A:lle ei ole annettu 22.5.2002 tehtyyn päätökseen liittyen tällaista muutoksenhakuohjausta, ei hänen vaatimuksensa ole vanhentunut suhteessa vakuutusyhtiöön myöskään vakuutussopimuslain 74 §:n nojalla.

Lautakunta ei tällä ratkaisullaan ota kantaa korvattavan vahingon määrään, koska siltä osin ei ole annettu korvauspäätöstä.

Johtopäätös

Lautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö maksaa A:lle vastuuvakuutusehtojen mukaisen korvauksen 22.4.2002 sattuneen vahingon johdosta.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Eskuri, jäsen Norio-Timonen sekä varajäsenet Ijäs ja Maso. Sihteerinä toimi Saarikoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA