Tapahtumatiedot
A (s. 1953) sai 22.2.1984 liukastumisen seurauksena vasemman nilkan murtuman. Vahinko aiheutti työkyvyttömyyttä pääasiassa vahinkovuonna 1984 ja lyhyempiä ajanjaksoja myöhemmin. Vahinko käsiteltiin ja siitä maksettiin korvauksia liukastumispaikan kunnossapidosta vastuussa olleen kiinteistöosakeyhtiön vastuuvakuutuksesta.
Vuonna 2013 A toimitti vakuutusyhtiöön työnantajansa laatiman, 25.11.2013 päivätyn todistuksen, jonka mukaan hän oli menettänyt vahingon vuoksi 15 päivää vuosilomaa ja näitä vastaavat lomarahat sekä 7 päivää työajanlyhennysvapaata. A haki näistä menetyksistä korvausta vastuuvakuutuksesta.
Vakuutusyhtiö hylkäsi A:n korvaushakemuksen katsoen, ettei siinä ollut kyse ansionmenetyksestä vaan vapaa-ajan menetyksestä, mikä ei ole vahingonkorvauslain mukaan korvattavaa vahinkoa. Lisäksi, mikäli ansionmenetystä olisi aiheutunut, korvausvaatimus olisi tullut esittää kolmen vuoden kuluessa korvausperusteen syntymisestä. Oikeus mahdolliseen korvaukseen oli siten vanhentunut.
Asiakkaan valitus
A ilmoittaa tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja katsoo olevansa oikeutettu korvaukseen menetetyistä vuosilomapäivistä, lomarahoista sekä työajanlyhennysvapaasta. Vaikka kyseessä on 30 vuotta vanha menetys, oikeus korvaukseen ei A:n mukaan ole vanhentunut, koska vakuutusyhtiön olisi tullut osata maksaa se automaattisesti. Tapaturman johdosta A ei ole voinut pitää palkallista lomaa eivätkä työajanlyhennysvapaat ole kertyneet. Näin ollen menetys voidaan korvata vain rahassa. A:n työpaikalla työntekijä saa vaihtaa työajanlyhennysvapaan myös rahaksi näin halutessaan.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö toteaa maksaneensa A:lle 20.5.1985 korvauksen vuoden 1985 menetetyistä 17 vuosilomapäivästä ja niitä vastaavasta lomarahasta (lomaltapaluurahasta). A:n nyt esittämästä vaatimuksesta ei käy ilmi, mihin aikaan se kohdistuu. Yhtiö olettaa, että kyseessä on kertaalleen jo maksettu korvaus ja toteaa, ettei korvausta voida maksaa uudelleen.
Työajanlyhennysvapaan osalta yhtiö toteaa, että vapaan kertyminen edellyttää työpanosta. Mikäli työajanlyhennysvapaapäiviä ei ole kertynyt sen vuoksi, että työpanos on jäänyt puuttumaan, ei laskennallista korvausta voida maksaa. Taloudellista menetystä ei aiheudu, koska työssäoloajalta maksettava palkka vastaa sitä palkkaa, joka olisi maksettu kertymättä jäävien vapaapäivien ajalta. Kyseessä on virkistyksen/vapaa-ajan menetys, josta ei synny oikeutta korvaukseen.
Yhtiö katsoo lisäksi, että oikeus korvauksiin on joka tapauksessa vanhentunut. A on jo vuonna 1985 hakenut ja saanut korvausta menetetyistä lomapäivistä ja lomarahasta. Tuolloisen vakuutussopimuslain mukaan korvausta tuli hakea kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää oikeudestaan korvaukseen ja viimeistään kymmenen vuoden kuluessa tämän saamisen erääntymisestä.
Vakuutuksenottajan kuuleminen
Vakuutuslautakunta on varannut vakuutuksenottajana olevalle kiinteistöosakeyhtiölle tilaisuuden antaa asiassa vastineensa.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus hakemiinsa korvauksiin vastuuvahingon 22.2.1984 seurauksena menettämistään vuosilomapäivistä, lomarahasta ja työajanlyhennysvapaista.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2 §:n (sellaisena kuin se oli vahingon sattuessa) mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta.
Vahingon sattuessa voimassa olleen vakuutussopimuslain (132/1933) 29 §:n mukaan jos se, jolla on vakuutussopimukseen perustuva saaminen, ei ole laillisesti hakenut sitä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tietää, että saaminen oli käynyt maksettavaksi, ja viimeistään kymmenen vuoden kuluessa saamisen erääntymisestä, olkoon oikeutensa menettänyt. Velkomiseksi katsottakoon myöskin se, että saamista koskeva asia on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi.
Kiinteistön vastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 32.1 (Korvattavat vahingot) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjassa mainitun kiinteistön omistajana aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa, kun korvausvastuu perustuu vakuutuskauden aikana sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin.
Asian arviointi
A:n henkilövahingon sattuessa on sovellettu vanhaa, vuoden 1933 vakuutussopimuslakia. Sen mukaan korvausvaatimus on tullut esittää kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää oikeudestaan korvaukseen ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa korvaussaatavan erääntymisestä.
Vakuutuslautakunnan käytettävissä olevasta asiakirjaselvityksestä ei yksiselitteisesti ilmene, mille ajanjaksolle A:n korvattavaksi vaatimat vuosilomapäivät, lomaraha ja työajanlyhennysvapaapäivät ovat kohdistuneet. A:n valituksen mukaan kyseessä ovat kuitenkin noin 30 vuotta vanhat menetykset. Koska korvausvaatimus on tullut esittää vakuutusyhtiölle viimeistään 10 vuoden kuluessa korvaussaatavan erääntymisestä, on mahdollinen oikeus korvauksiin vanhentunut. Siltä osin, kuin A on viitannut vakuutusyhtiön velvollisuuteen korvata tiedossaan olevat menetykset oma-aloitteisesti, Vakuutuslautakunta toteaa, ettei asiakirjoista ilmene, että vakuutusyhtiö olisi ollut A:n nyt korvattavaksi esittämistä menetyksistä tietoinen ennen 25.11.2013 päivätyn ansionmenetystodistuksen saapumista yhtiöön.
Koska korvausvaatimus on edellä kerrotun mukaisesti esitetty myöhässä, Vakuutuslautakunta ei ota asiaan kantaa muilta osin.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön kielteistä korvausratkaisua asianmukaisena eikä suosita muutosta yhtiön päätökseen.
Tämän ratkaisusuosituksen antoi puheenjohtaja Norros sihteerin esittelystä.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Laine