A (syntynyt 1967) oli jäänyt 17.6.2000 liikennevalo-ohjatussa risteyksessä raitiovaunun töytäisemäksi. Hän loukkaantui vakavasti ja sai aivovamman.

Liikenteenharjoittaja oli ottanut vakuutusyhtiöstä vapaaehtoisen vastuuvakuutuksen, jolla ehtojen mukaan on katettu raideliikennevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu. Vakuutusyhtiö on maksanut tämän vapaaehtoisen vastuuvakuutuksen perusteella 17.6.2000 sattuneen vahingon johdosta A:lle kuukausittaista ansionmenetyskorvausta siten, että lokakuuhun 2011 mennessä korvauksia oli maksettu 461 610,64 euroa. Alku­peräisestä vakuutusmäärästä oli jäljellä 42 953,36 euroa.

Asianosaiset ovat erimielisiä siitä, onko vakuutusyhtiöllä ollut oikeutta vaatia, että A hakee työkyvyttömyys­eläkettä ja siten alentaa vakuutuksenottajan vastuulle muuten tulevaa korvattavaa henkilövahinkoaan.

Vakuutusyhtiön päätös

Yhtiö on lähettänyt vakuutuksenottajalle ja A:lle kirjeen 26.4.2011, jossa yhtiö on kiinnittänyt huomiota siihen, että ellei ansionmenetyskorvausta maksettaessa oteta huomioon työeläkettä, täyttyy vakuutusmäärä vuoden 2012 loppupuolella. Yhtiö on antanut korvauspäätöksen 17.6.2011. Yhtiö on korvauspäätöksessään pyytänyt A:ta toimittamaan vakuutusyhtiölle jäljennöksen eläkepäätöksestä tai laittamaan eläkeasian vireille työeläkeyhtiöön. Asiasta on neuvottu jo kirjeitse 26.4.2011.

Raideliikennevastuuvakuutuksella, josta nyt on kysymys, on katettu raideliikennevastuulakiin perustuva korvausvastuu. Tämä korvausvastuu ei rinnastu pakollisen liikennevakuutuksen korvausturvaan, vaan sitä tulee tarkastella vahingonkorvauslain ja yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla. Vahingonkorvausoikeudessa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan vahinkoa kärsineellä on velvollisuus rajoittaa korvattavan vahingon määrää. Ansionmenetyskorvauksen osalta tämä merkitsee sitä, että vahinkoa kärsineen tulee vahingon rajoittamiseksi hakea kaikkia lakisääteisiä etuuksia, joihin hän on oikeutettu. Tällainen lakisääteinen etuus on esimerkiksi työkyvyttömyyseläke, jonka määrä huomioidaan ansionmenetyskorvauksen määrää laskettaessa.

Yhtiö on A:n muutoksenhakukirjelmien johdosta käsitellyt asiaa uudemman kerran 3.8.2011. Yhtiö on katsonut, että A ei ole pystynyt osoittamaan sitä, että hän ei saisi vahingon perusteella lakisääteisiä etuuksia, mikä puolestaan vähentäisi vakuutuksenottajan korvausvelvollisuuden määrää. Yhtiö edellyttää, että A saattaa työkyvyttömyyseläkeasian vireille työeläkeyhtiöön. Kuluvan vuoden aikana 2011 tullaan tarkistamaan maksettavien korvausten tilanne.

Valitus

A on tyytymätön yhtiön ratkaisuun ja pyytää lautakunnan lausuntoa asiasta. A pyytää lautakuntaa lausumaan siitä, mikä on raideliikennevastuulain mukaisen korvausvastuun pakottavuus, ovatko raideliikennevastuulain mukaiset henkilövahinkokorvaukset määrättävä samanlaisina kuin liikennevakuutuslain mukaan maksettavat korvaukset ja voiko vahingonaiheuttaja/vakuutus­yhtiö vähentää raideliikennevastuulain mukaan maksettavista korvauksista työkyvyttömyyseläkkeen.

A on käsitellyt lausunnossaan monipuolisesti muun muassa kysymystä siitä, mikä on raideliikennevastuulain velvoittavuus ja onko raideliikennevastuu­laki pakottava siinä mielessä, että liikenteenharjoittajan tulisi ottaa vastuuvakuutus. Siltä osin kuin kysymys on vakuutusyhtiön oikeudesta vähentää vakuutuksen perusteella maksettavista korvauksista mahdollinen työkyvyttömyyseläke, A on kiinnittänyt ensinnäkin huomiota kansaneläkelain 26 §:ään, jonka mukaan kansaneläkettä määrättäessä otetaan korvausta vähentävänä huomioon muun muassa liikennevakuutusta koskevien eri lakien mukainen työkyvyttömyyseläke ja ansionmenetyksen korvaus.

Työntekijän eläkelain 8 §:n mukaan eläke yhteensovitetaan vähentämällä eläkkeestä muun muassa liikennevakuutuslain nojalla myönnetty omaan vammaan perustuva jatkuva korvaus. Selvää siten on, että liikennevahingoissa liikennevakuutuslaki on ensisijainen ja työeläkettä ja kansaneläkettä ei normaalitilanteessa vähennetä liikennevakuutuskorvauksesta.

Eläketurvakeskuksen lakiasiain osaston kannan mukaan raideliikennevahinko ei kuulu samaan ryhmään kuin liikennevahingot. Kuitenkin Kansaneläkelaitos ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta ovat tulkinneet tilannetta eri tavoin. A katsoo, että raideliikennevahingoissa on noudatettava liikennevakuutuslain mukaisia korvaussäännöksiä, mistä seuraa, että A:lle maksettavista vahingon­­korvauksista ei voida vähentää työeläkettä tai kansaneläkettä.

Vakuutusyhtiön vastine

Yhtiö on antanut vastineen 27.10.2011. Yhtiö toteaa, että raideliikennevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu on sinänsä pakottavaa ja tuottamuksesta riippumatonta. Tässä tapauksessa raideliikennevastuulain mukainen korvausvastuu on katettu vapaaehtoisella vastuuvakuutuksella. Kysymys ei ole lakisääteisestä vakuutuksesta, kuten liikennevakuutuslain mukaisessa tilanteessa on kysymys. Koska kysymyksessä on nyt vapaaehtoinen vakuutus, olisi sen kattavuus periaatteessa vapaasti määriteltävissä vakuutussopimuslain rajoittamissa puitteissa. Tässä tapauksessa puheena oleva raideliikennevastuuvakuutus on kuitenkin määritelty korvauspiirin ulottuvuuden osalta rakentuvaksi raideliikennevastuulain varaan, eli kyseessä olevalla vakuutuksella on katettu nimenomaan raideliikennevastuulain mukainen korvausvastuu sellaisenaan. Olennaista on myös, että vakuutuksessa on vakuutusmäärä, joka viime kädessä määrittää vakuutuksesta maksettavien korvausten enimmäismäärän. Vakuutuksenottaja ja vakuutusyhtiö eivät siis ole keskinäisissä suhteissaan sopineet, että vakuutuksen korvausturvan piiri olisi jotain muuta kuin raideliikennevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu.

Kansaneläkelaitoksen ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tulkinnat, joiden mukaan raideliikennevastuulaki on rinnasteinen liikennevakuutuslakiin, on virheellinen sikäli, että kansaneläkelain 26 §:ssä ei ole mainittu raideliikennevastuulakia sellaisena erityiskorvausjärjestelmänä, joka otettaisiin huomioon kansaneläkettä määrättäessä. Työntekijän eläkelain 8 § on vastaavalla tavalla yksiselitteinen. Raideliikennevastuulakia ei ole sisällytetty myöskään tässä yhteydessä niiden lakien joukkoon, joiden mukaiset etuudet otettaisiin huomioon työeläkettä määrättäessä. Eläketurvakeskuksen tulkinta, jonka mukaan raideliikennevahinkoja ei voida rinnastaa liikennevahinkoihin, on johdonmukainen ja lain sanamuodon mukainen. Koska raideliikennevastuuvakuutusta ei voida rinnastaa liikennevakuutukseen, tulevat raideliikenne­vastuun perusteella arvioitavaa korvausta määrättäessä otettavaksi huomioon yleiset vahingonkorvausvastuuta koskevat periaatteet. Näihin periaatteisiin kuuluu muun muassa velvollisuus vahingon minimoimiseen. A:lla on siten ollut velvollisuus hakea korvausta muualta, jos hänellä siihen on mahdollisuus.

Vakuutuksenottajan vastine

Vakuutuksenottajana oleva liikennelaitos on antanut lautakunnalle vastineen 16.11.2011.

Vakuutuksenottajan käsityksen mukaan liikennevakuutuslaki on tarkoitettu kattamaan moottoriajoneuvolla aiheutetut vahingot. Liikennevakuutuslaki ei siten koske raideliikenteessä aiheutuneita vahinkoja, joista säännellään raideliikennevastuulaissa. Liikennevakuutuslakiin perustuva vakuutus ja sen perusteella maksettavat korvaukset ovat lähtökohtaisesti ensisijaisia muihin korvauksiin, kuten tässä tapauksessa työeläkkeeseen, nähden. Työkyvyttömyyseläke maksetaan liikennevakuutuksen perusteella vahingonkärsijälle. Raideliikennevastuulaissa tai sen esitöissä ei ole otettu kantaa lain perusteella maksettavien korvausten ensisijaisuuteen muihin korvauksiin tai sosiaalietuuksiin nähden. Lakia säädettäessä on osittain haettu mallia liikennevakuutuslaista. Lain esitöissä (HE 234/1997) on pohdittu raideliikennevastuulain ja liikennevakuutuslain välistä suhdetta ja todettu, että raideliikenteeseen sovellettavat vahingonkorvaussäännökset tullaan säätämään pääosin samansisältöisiksi liikennevakuutuslain kanssa. Lainsäätäjä on kuitenkin pitänyt tarkoituksenmukaisena sisällyttää raitioliikennettä koskevat vahingonkorvaussäännökset omaan lakiinsa.

Liikennelaitoksen vastineessa kiinnitetään huomiota ristiriitaiseen tulkintaan yhtäältä Kelan ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan kansaneläkelain 26 §:n nojalla tekemien johtopäätösten sekä toisaalta Eläketurvakeskuksen työntekijän eläkelain 8 §:n osalta tekemien johtopäätösten välillä. Liikennelaitos katsoo, että Eläketurvakeskuksen tulkinta on oikea. Raideliikennevastuulaki ei ota kantaa tuon lain perusteella maksettavien korvausten ensisijaisuuteen, eikä raideliikennevakuutusta voida rinnastaa liikennevakuutukseen. Yleisten vahingonkorvausperiaatteiden mukaan vahingonkärsijällä on vahingon minimointivelvollisuus. Liikennelaitos katsoo, että asia olisi ratkaistava raideliikennevastuulain esitöiden sekä yleisten korvausvastuuta käsittelevien periaatteiden perusteella. Näin ollen liikennelaitos yhtyy vakuutusyhtiön tässä asiassa esittämään kantaan ja katsoo kuten vakuutusyhtiö, että A:lle vastuu­vakuutuksen perusteella suoritettavasta korvauksesta tulisi vähentää se työeläkkeen määrä, johon A on oikeutettu.

Lautakunnan käytettävissä oleva selvitys

Lautakunnalla on ollut käytettävissä:

• vakuutusyhtiön kirjeet 26.4.2011
• korvauspäätös 17.6.2011
• yhtiön kirjelmä 3.8.2011
• A:ta koskevia E-lausuntoja ja sairauskertomusmerkintöjä
• vakuutusyhtiön tuloste vakuutuksen tiedoista
• vastuuvakuutusehdot 1.1.1999

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Vakuutusehdot

Yleisten vakuutusehtojen kohdan 3.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, joka todetaan vakuutuskauden aikana ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vakuutusyhtiön vakuutustietoja koskevan tulosteen mukaan ”vastuuvakuutus kattaa uuden raideliikennevastuulain (113/99) mukaisen vastuun kokonaisuudessaan henkilö- ja esinevahinkojen varalta, jotka voivat aiheutua raitioliikenteen matkustajille tai muille osapuolille raitioliikennettä harjoitettaessa. Vakuutus kattaa raitioliikenteen sekä raitioliikenteen korjaus- ja kunnossapitotyöt, matkustustapahtuman kokonaisuudessaan mukaan lukien raitiovaunuun nousemisen ja siitä poistumisen sekä liukastumisvahingot hoitovastuulla olevilla raitiovaunupysäkeillä. Vakuutukseen sisältyy koko raitiotiejärjestelmä ja siihen kuuluvat liikkuvat ja kiinteät laitteet sekä rakennelmat pois lukien kuitenkin uudisrakennustyöt ennen kuin ne on otettu koeliikenteen tai varsinaisen liikenteen käyttöön.”

Ratkaisu

Kysymyksenasettelu

Esillä olevassa asiassa on kysymys siitä, onko A:lle 17.6.2000 tapahtuneen raideliikennevahingon johdosta maksettavista korvauksista vähennettävä vakuutusyhtiön esittämin tavoin se työkyvyttömyyseläke, johon A mahdollisesti olisi tuon vahinkotapahtuman johdosta oikeutettu.

Lähemmin ja yksityiskohtaisemmin analysoituna kysymys on siitä, onko myös raideliikennevastuulain mukaista korvausvastuuta määritettäessä sovellettava liikennevakuutuslaissa säädettyjä, yleisestä vahingonkorvausoikeudesta jonkin verran poikkeavaa periaatetta, jonka mukaan maksettavista korvauksista ei ole vähennettävä vahingonkärsijän mahdollisesti muualta saamaa saman ansionmenetyksen peittävää muuta korvausta. Jos vastaus tähän esikysymykseen on myöntävä, tulee A:n väitteen johdosta pohdittavaksi, onko asian arvioinnissa merkitystä sillä, että raideliikennevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu on tässä tapauksessa sovittu katettavaksi tähän tarkoitukseen erityisehdoilla räätälöidyn toiminnanharjoittajan vapaaehtoisen vastuuvakuutuksen perusteella.

Asiakirjoista ei ilmene, että osapuolet olisivat erimielisiä siitä, että A:lla olisi velvollisuus hakea oman henkilövahinkonsa peittävää korvausta työkyvyttömyyseläkkeen muodossa, mikäli asiaa tarkasteltaisiin puhtaasti yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti.

Erimielisyys liittyy tässä tapauksessa juuri siihen, mikä merkitys raideliikennevastuulain mukaisen vahingonkorvausvelvollisuuden kattamisella po. vakuutuksella on tässä tapauksessa. A:n perusväite on, että koska raideliikennevastuulain mukainen vastuu on katettu vakuutuksella, tuota vakuutusta tulisi tarkastella samanlaisena vakuutuksena kuin pakollinen liikennevakuutus. Tästä puolestaan tulisi A:n mukaan päätyä siihen, että hänelle ei voi syntyä yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaista velvollisuutta hakea ansionmenetyksensä peittävää työkyvyttömyyseläkettä vähentääkseen siten itselleen aiheutuvan vahingon määrää.

Tapauksen arviointi

Raideliikennevastuulaissa ei ole säädetty velvollisuutta ottaa tuon lain mukaisen vastuun varalle vakuutusta. Esillä olevassa tapauksessa vahingonkorvausvastuussa oleva raideliikenteen harjoittaja on kuitenkin ottanut raideliikennevastuulain mukaisen vastuunsa varalle vapaaehtoisen yleisen toiminnanharjoittajan vastuuvakuutuksen, jonka sisällöksi on tarkem­missa sopimusehdoissa räätälöity nimenomaan raideliikennevastuulain mukaisen vahingonkorvausvastuun kattaminen.

Eri lakisääteiset korvausjärjestelmät on järjestetty säädöstasolla keskenään järjestykseen siten, että liikennevakuutuslain perusteella maksettava korvaus on ensisijainen työeläkelain, kansaneläkelain, sairausvakuutuslain ja tapaturmavakuutuslain perusteella maksettaviin korvauksiin nähden. Tästä syystä myös liikennevakuutuskorvauksen asema eri korvausjärjestelmistä maksettavien korvausten yhteensovittamisessa/eduntasoituksessa on muista järjestelmistä poikkeava. Tämä merkitsee samalla myös sitä, ettei liikennevahingon kärsijän oikeutta liikennevakuutuslain mukaiseen korvaukseen voida vähentää sillä perusteella, että hän kieltäytyy hakemasta johonkin muuhun erityiskorvausjärjestelmään perustuvia korvauksia. Tältä osin sääntely siis poikkeaa yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista.

Raideliikennevastuulaissa puolestaan ei ole erityissäännöksiä, joiden perusteella olisi poikettava yleisestä vahingonkorvaus­oikeudellisesta lähtökohdasta, jonka mukaan vahingonkärsijällä on velvollisuus minimoida vahinkoa hakemalla ansionmenetyksensä peittävää korvausta muualta, mikäli hänellä siihen on lakiin perustuva oikeus. Tähän kysymykseen ei ole otettu kantaa myöskään raideliikennevastuulain esitöissä. Kansaneläkelain 26 §:ssä ja työntekijän eläkelain 8 §:ssä ei myöskään ole todettu, että raideliikennevastuulain mukainen vastuu olisi otettava huomioon mainittujen lakien mukaisia etuuksia määrättäessä.

Liikennevakuutuslain mukaisessa korvausvastuussa ei myöskään ole edes mahdollista sopia vahingonkärsijää sitovasti mistään enimmäiskorvausmäärästä eli vakuutusmäärästä, kuten on mahdollista sopia nyt puheena olevassa raideliikennevastuulain mukaisen vahingonkorvausvastuun kattamiseksi otetussa toiminnanharjoittajan vastuuvakuutuksessa, jossa vakuutusmäärä on sovittu noin 500 000 euroon vahinkotapahtumaa kohden. Pakollisessa liikennevakuutuksessa liikennevahingoista aiheutuvat kenties suuretkin korvausvastuut pulveroituvat siten laajan vakuutuksenottajajoukon kannettavaksi ilman tapauskohtaisia rajoituksia.

Lautakunnan käsityksen mukaan sen enempää raideliikennevastuulain nimenomaiset säännökset kuin kyseisen lain esityötkään tai korvausjärjestelmästä yleisesti nostettavat näkökohdat eivät puolla johtopäätöstä, jonka mukaan A:lla olisi vahingonkorvausoikeudessa noudatettavista yleisistä periaatteista poiketen oikeus kieltäytyä hakemasta ansionmenetyskorvauksensa peittävää työkyvyttömyys­eläkettä muualta.

Esillä olevassa tapauksessa tarkasteltavana oleva vakuutus on nimenomaan vapaaehtoinen toiminnanharjoittajan vastuuvakuutus, jonka sisältö tosin on räätälöity kattamaan raideliikennevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu. Pelkästään siitä, että vakuutusturvan sisältönä on raideliikennevastuulain mukaisen (ankaran) vahingonkorvausvastuun kattaminen, ei voida päätellä, että tätä vakuutusta olisi käsiteltävä kaikilta oikeusvaikutuksiltaan samalla tavalla kuin pakollista liikennevakuutusta. Koska raideliikennevastuulaissa ei ole vahingonkärsijän vahingontorjuntavelvollisuuden poistavia erityissäännöksiä, ei sellaista erityisnormia voida konstruoida myöskään nyt tarkasteltavana olevaan vapaaehtoiseen vastuuvakuutukseen. Perusteltua ei ole myöskään katsoa, että kun toiminnanharjoittaja, jolla ei ole velvollisuutta vakuutuksen ottamiseen, päättää suojautua vakuutuksella, hänen korvausvastuunsa tämän johdosta laajenisi siihen nähden, millainen tilanne vallitsisi, jos vakuutusta ei olisi otettu.

Edellä lausutuilla perusteilla on päädyttävä siihen, että puheena olevasta toiminnanharjoittajan vastuuvakuutuksesta A:lle maksettavia ansionmenetyskorvauksia laskettaessa tulee otettavaksi vähennyksenä huomioon A:n tuon saman ansionmenetyksen peittämiseksi tarkoitettu työkyvyttömyyseläke, mikäli A:lla on sellaiseen oikeus.

Lautakunnan käytettäväksi toimitetussa selvityksessä ei ole arvioitu eikä edes voitu arvioida sitä, kuinka suureksi A:n työkyvyttömyyseläke olisi määräytynyt, jos A olisi sellaista hakenut. Lautakunnan tutkittavaksi ja lausuttavaksi on saatettu ainoastaan periaatteellinen kysymys siitä, onko A:lla ollut oikeutta kieltäytyä edes selvittämästä oikeuttaan saada ansionmenetystä peittävää työkyvyttömyyseläkettä. Lautakunnan ratkaisusuositus tältä rajatulta osin on, että A:lla ei ole ollut esittämäänsä oikeutta kieltäytyä hakemasta tätä lakisääteistä etua. Lautakunnalla ei sille esitetyn selvityksen ja osapuolten avaaman kysymyksenasettelun nojalla ole kuitenkaan mahdollisuutta lausua siitä, mikä A:lle vastuuvakuutuksen perusteella maksettavan korvauksen määrä olisi siinä tapauksessa, että A:lle mahdollisesti maksettaisiin muualta työkyvyttömyyseläkettä. Lautakunta jättää asian tältä osin vakuutusyhtiön lähemmin selvitettäväksi ja arvioitavaksi.

Johtopäätös

Lautakunta pitää vakuutusyhtiön kannanottoa lainmukaisena.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Eskuri, jäsenet Karimäki ja Norio-Timonen sekä varajäsen Maso. Sihteerinä toimi Saarikoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA