Kuorma-auton kuljettajan poliisitutkinnassa antaman kertomuksen mukaan henkilöauto oli tullut suoraan kohti. Vakuutettu ei ollut jarruttanut lainkaan ja hän oli katsonut törmätessä suoraan kuorma-autonkuljettajaa kohti. Henkilöauto tuli kuorma-auton kaistalle juuri ennen törmäystä eikä vakuutettu ollut tehnyt elettäkään kääntääkseen, vaikka kohdalla oli hänen ajosuunnastaan katsottuna oikealle kääntyvä mutka.

 

Lausunnonpyytäjän (vakuutetun aviopuoliso) poliisille kertoman mukaan vakuutettu oli koko kymmenen vuotta kestäneen suhteen ajan kärsinyt masennuksesta ja harhaluuloisuudesta ja ollut lähes koko ajan lääkityksellä. Edellisenä syksynä hän oli joutunut osittain lopettamaan lääkityksen hormonaalisista syistä. Vakuutettu oli välillä pärjännyt muutamia kuukausia hyvin ilman lääkkeitä. Nyt vielä joulu oli sujunut, mutta sitten vakuutetulla alkoi olla yhä pitempiä ”poissa olevia tilanteita”, jolloin hän tuntui olevan omassa maailmassaan. Törmäystä edeltäneenä päivänä hän ei ollut nukkunut juuri ollenkaan ja ruokahalu oli kadonnut viimeisten kolmen päivän aikana kokonaan.

 

Lausunnonpyytäjä oli suostutellut vakuutettua lähtemään mielenterveystoimistoon, jonne vakuutettu oli ollut menossa törmäykseen päättyneellä matkalla. Kello 12.56 aikaan lausunnonpyytäjä oli saanut vakuutetulta itsemurhaan viittaavan tekstiviestin. Törmäyksen jälkeisenä päivänä hän oli saanut postissa vakuutetulta kirjeen, jonka hän ymmärsi jäähyväiskirjeeksi. Ennen tapahtunutta vakuutettu ei ollut puhunut itsetuhoaikeistaan vaan tapahtuma tuli yllätyksenä.

 

Vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta tapaturman varalta voimassa ollutta kuolemantapaussummaa, koska vakuutetun kuolema ei ollut aiheutunut vakuutusehtojen mukaisesta tapaturmasta.

 

Lausunnonpyytäjä vaatii korvauksen maksamista katsoen, että vakuutettu on ollut vakuutustapahtuman aiheuttaessaan syyntakeettomassa tilassa. Hän viittaa poliisin esitutkintapöytäkirjan tietoihin ja toistaa esitutkinnassa antamansa kertomuksen. Hän vetoaa myös lääkärinlausunnoista ilmeneviin tietoihin vakuutetun pitkään kestäneistä mielenterveysongelmista ja viittaa Vakuutuslautakunnan 2.10.2002 antamaan lausuntoon VKL 284/01. Ratkaisussa on huomattavassa määrin samoja elementtejä kuin nyt käsiteltävässä asiassa.

 

Vakuutusyhtiö vetoaa vakuutusehtojen kohtiin 23.1 ja 2.2 sekä vakuutussopimuslain 28 §:n 1 momenttiin ja 36 §:ään. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/93) todetaan 28 §:n kohdalla, että tahallisuudesta on kysymys silloin, kun vakuutettu on tarkoittanut saada aikaan vakuutustapahtuman. Vaikka vakuutustapahtuman aikaansaaminen ei ole ollut vakuutetun nimenomaisena tarkoituksena, voidaan aiheuttamista pitää tahallisena, jos vakuutettu olosuhteet huomioon ottaen on mieltänyt vakuutustapahtuman hyvin todennäköisesti seuraavan hänen menettelystään. Jos tapaturmavakuutuksen vakuutettu tekee itsemurhan, vakuutuksenantajan ei tarvitse maksaa vakuutetun kuoleman varalta sovittua korvausta.

 

Vakuutusyhtiö katsoo vakuutetun aiheuttaneen vakuutustapahtuman tahallisesti ottaen huomioon, että hän on lähettänyt lausunnonpyytäjälle juuri ennen itsemurhaa tahalliseen tekoon viittaavaan tekstiviestin ja lisäksi kirjoittanut lausunnonpyytäjälle jäähyväiskirjeen. Näin ollen voidaan katsoa, että vakuutettu on tarkoittanut aikaansaada vakuutustapahtuman. Tätä tukevat myös poliisitutkintailmoituksesta ilmenevät seikat. Kuolintodistuksessa kuolema oli luokiteltu itsemurhaksi. Myös autovahingosta annetussa korvauspäätöksessä on vakuutetun on katsottu aiheuttaneen vakuutustapahtuman tahallaan.

 

Vakuutetun ei voida katsoa olleen syyntakeettomassa tilassa aiheuttaessaan vakuutustapahtuman. Hänen käydessään mielenterveystoimiston vastaanotolla 10.1.2005 ei mitään psykoottisuutta ole todettu. Tässä tapauksessa ei ole myöskään mitään objektiivista näyttöä siitä, että vakuutettu olisi ollut tekoa tehdessään vakuutussopimuslain 36 §:n 1 momentissa mainituin tavoin syyntakeettomassa tilassa. Vakuutusyhtiö katsoo tehneensä korvauspäätöksen vakuutussopimuslain, vakuutusehtojen ja hyvän vakuutustavan mukaisesti.

 

 

Vakuutettua koskevan 20.6.1989 annetun B-lausunnon mukaan vakuutettu oli ollut koulussa yksinäinen ja syksyllä 1986 yläasteelle siirryttyä hänellä alkoi ilmetä jännittämistä ja erilaisia somaattisia oireita. Psykoottisuuteen viittaavaa ei ollut todettavissa, mutta nuoruusiän kehityksen arvioitiin olevan vaarassa, vaikka tutkimusten perusteella perusongelmat olivat pääasiassa neuroottistasoisia. Alkuvuodesta 1987 oireet olivat pahentuneet niin, ettei vakuutettu pystynyt jatkamaan koulua. Hän kävi joillakin erityisopettajan tunneilla ja aloitti psykoterapian kaksi kertaa viikossa.

 

Vakuutettu ei pystynyt palaamaan kouluun vaan suoritti peruskoulun oppimäärän sairaalakoulussa. Koko ajan jatkuneessa psykoterapiassa ongelmia oli pystytty käsittelemään vain pinnallisella tasolla. Vakuutettu oli kuitenkin pystynyt hakeutumaan kauppakouluun. Lausuntoa annettaessa vakuutettu oli totutuissa toiminnoissaan ja elinympäristössään oireeton, vaikka hänellä oli melkoisia sosiaalisia pelkoja ikätovereita kohtaan. Diagnoosina oli sosiaalisten tilanteiden pelko.

 

B-lausunnon antanut psykiatri on 21.6.2005 päiväämässään lausunnossa todennut hoitaneensa vakuutettua 29.10.1986 ‑ 9.8.1989 välisenä aikana nuorisopsykiatrian poliklinikalla. B-lausunnon kirjoittamispäivän jälkeen potilas kävi seitsemässä psykoterapiaistunnossa. Lääkäri on 9.8.1989 kirjannut sairauskertomukseen, että potilas myöntää jännittävänsä vähän kaikkea, mutta siitä huolimatta sanoo lähtevänsä luottavaisin mielin yrittämään (opiskelua). 9.8.1989 jälkeen potilas ei ole käynyt nuorisopsykiatrisissa palveluissa (mahdollisuus palata hoitoon poliklinikalle päättyi 22:n vuoden iässä) enkä lausunnonantaja siten tiedä hänen myöhemmästä terveydentilastaan mitään.

 

Toisen vakuutettua hoitaneen psykiatrin 22.6.2005 antaman lausunnon mukaan vakuutettu oli tullut mtt:n hoitoon helmikuun alussa 2004 terveyskeskuspsykologin ohjaamana harha‑ajatusten takia. Potilaalle oli aloitettu jo terveyskeskuksessa neurolepti‑ ja masennuslääkitys. Tuolloin lääkityksenä Risperdal l mg ja Remeron 15 mg /vrk. Potilaalle oli pikkuhiljaa syksyn aikana tullut psykoottisia oireita, mm. ajatus siitä, että hän on velkaantunut mm. fysioterapeutille ja aikaisemmalle mielenterveystoimiston terapeutille. Hänellä oli tunne kiristämisestä ja kuolemanpelkoa liittyneenä vakavan sairauden olemassaolon mahdollisuuteen. Potilaalla oli myös pelkoa siitä, että hänen jalkansa joudutaan amputoimaan.

 

Lääkityksen aloittaminen oli helpottanut oireita muutaman viikon sisällä. Hoitoon tullessaan potilas oli jo sairaudentuntoinen psykoottisiin oireisiin nähden. Potilaalla oli ollut vuonna 1998 vastaavantyyppisiä psykoottisia oireita. Tuolloin hän pelkäsi tulevansa tapetuksi entisen koulutoverinsa välityksellä. Kevään kuluessa muutaman kerran potilaalla oli uudelleen pelkotiloja, mutta kaiken kaikkiaan vointi tasaantui ja lokakuussa lääkityksestä tulleiden sivuvaikutusten vuoksi päätettiin neuroleptilääkityksen lopettamisesta. Masennuslääkkeen potilas oli lopettanut jo keväällä. Potilaalle aloitettiin tarvittavaksi lääkkeeksi unihäiriöihin antipsykoottinen lääke Seroquel 25 mg ohjeella 1‑4 tablettia iltaisin.

 

Potilas alkoi tulla huonouniseksi joulukuussa, mutta hän ei kuitenkaan ottanut tarvittavaa lääkettä käyttöön. Viimeinen vastaanotto mielenterveystoimistossa oli 10.1.2005, jolloin psykoottisuutta ei todettu. Potilas kertoi miettineensä paljon aikaisemmin kokemaansa koulukiusaamista ja tämä asia vaivasi häntä kovasti. Ilmeisesti potilaan ajatukset olivat ajoittain kovinkin synkkiä. On hyvin todennäköistä, että potilaan psykoottinen oirehdinta uusiutui ennen kohtalokasta kolaria. Potilaalla on ollut muutama lyhytkestoinen psykoottinen häiriöjakso ja nimenomaan unihäiriön ilmaantuminen potilaan oireistoon on altistanut psykoosille.

 

Potilas on ollut hoidettavana mtt:ssa 5/98 ‑ 12/01 diagnoosilla F23.3 Äkillinen, pääasiassa harhaluulo-oireinen psykoottinen häiriö ja toisen mtt:n hoitojakso 02/04‑01/05 on samalla diagnoosilla. Potilaan sairastama psykoottinen häiriö on vienyt arviointikyvyn ja sairaus on olennaisesti vaikuttanut potilaan päätökseen itsemurhan tekemisestä. Potilas on hyvin todennäköisesti itsemurhan tekohetkellä ollut psykoottinen ja kykenemätön arvioimaan tekojensa seurauksia.

 

Lautakunnalle on annettu vielä jäljennökset kahdesta A-todistuksesta 12.1.2004 ja 15.1.2004, joilla vakuutetulle oli kirjoitettu sairauslomaa diagnooseilla ”deluusiot” ja ”suhteuttamisharhoja”.

Lautakunta on pyytänyt asiantuntijalausunnon syyntakeisuuden arvioimiseen liittyvistä kysymyksistä yleensä ja erityisesti tämän asian kannalta psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, psykiatrian dosentti, psykoterapeutti Hannu Lauermalta. Lauerma on vastannut lautakunnan esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

 

 

Rikosoikeudellista syyntakeisuutta selvitetään yleensä enintään kaksi kuukautta kestävässä sairaalassa tehtävässä mielentilatutkimuksessa. Siihen kuuluu perusteellinen psykiatrinen haastattelu, somaattinen tutkimus, psykologinen testaus ja tutkittavan elämänkaaren aikana hänestä kertyneiden dokumenttien ja hänet tunteneiden henkilöiden lausuntojen keruu ja analysointi. Tarpeen mukaan tehdään laboratoriotutkimuksia verestä ja virtsasta. Yleensä tutkitaan myös aivosähkökäyrä, ja tarvittaessa tehdään aivojen rakennetta kuvantavia tutkimuksia. Tutkimuksen olennainen kohde on se, onko tutkittava kyennyt ymmärtämään syytteenalaisten tekojensa tosiasiallisen ja oikeudellismoraalisen luonteen, ja onko hän kyennyt säätelemään käyttäytymistään.

 

 

 "Satunnaisen mielenhäiriön" käsite on ongelmallinen tutkimuksessa, jossa pyritään tutkittavasta jälkikäteen tehtävien huomioiden, tapahtumatietojen ja aiempien dokumenttien perusteella luomaan kuva hänen käyttäytymisestään tietyllä ajanhetkellä paljon aiemmin. Se tuleekin aniharvoin kysymykseen rikosoikeudellista syyntakeisuutta alentavana tekijänä. Satunnainen mielenhäiriö voidaan kuitenkin jälkikäteen todeta esimerkiksi siten, että tutkittavan käyttäytyminen syytteenalaisen teon hetkellä on luotettavan arvion mukaan ollut hänelle epätyypillistä, ja kiinniottamisen aikoihin tehty oikeuskemiallinen tutkimus paljastaa kuvattuihin ilmiöihin sopivan myrkytystilan, johon tutkittava ei itse ole ollut syypää. Myös esimerkiksi ohimolohkoepilepsian toteaminen tutkittavalla yhdessä sen kanssa, että tapahtumatiedoissa on luotettavasti kuvattu tälle häiriölle ominainen sekavuus ja muistamattomuus teon hetkellä, voi johtaa tällaiseen päätökseen.

 

 

Ollakseen syyntakeettomuusarvioon johtava tulee psykiatrisen diagnoosin olla selkeässä syysuhteessa syytteenalaisten tekoon. Vakavakaan diagnoosi, esimerkiksi skitsofrenia, ei suoraan johda syyntakeettomuusarvioon, vaan se on suhteutettava syytteenalaisten tekoon. Esimerkiksi harhaäänien ohjaama skitsofreenikko saattaa olla syyntakeeton tehdessään henkirikoksen siten, että hän kokee puolustaneensa henkeään, mutta syyntakeinen esimerkiksi varkauden osalta. Lähinnä syvä älyllinen kehitysvammaisuus tai syvä dementia, jotka harvoin näissä yhteyksissä tulevat kysymykseen, ovat diagnooseja joihin liittyy syyntakeettomuus lähes kaikkien ajateltavissa olevien rikosten osalta. Masennustiloista lähinnä psykoottisen masennustilan on katsottava johtavan syyntakeettomuuteen tilanteissa, joissa tästä masennuksen äärimuodosta kärsivä henkilö on yrittänyt ns. laajennettua itsemurhaa, eli surmannut omaisiaan tappaakseen lopulta itsensä.

 

 

Omaan valintaan perustunut päihteiden käyttö seuraamuksineen ei itsessään alenna syyntakeisuutta. Jos asiassa omaksuttaisiin toinen käytäntö, lähes kuka tahansa saattaisi hankkiutua päihtymystilaan tehdäkseen rikoksen "syyntakeettomana".

 

 

Vakuutetun tapauksessa on poikkeuksellisen hyvin dokumentoitu vakavaan psykoottiseen sairauteen liittynyt itsetuhoisuus, ja aineistoon liittyy vieläpä välittömästi itsemurhaa edeltäneesti lähetetty tekstiviesti, jonka sisältö on hyvin tyypillisesti psykoottinen ja sairauteen liittyvää koettua itsemurhan pakkoa heijasteleva. Vakuutettu olisi tuossa tilanteessa ilman muuta toimitettu tahdostaan riippumattomaan sairaalahoitoon, jos asiaan olisi ollut mahdollista puuttua, ja katson luotettavasti selvitetyksi, että hän oli tuolloin syyntakeeton.

 

 

Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543), jota on sovellettava kysymyksessä olevaan vakuutukseen pakottavana, 28 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa, jos vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Jos vakuutettu tekee itsemurhan, vakuutuksenantaja vastaa kuitenkin 2 momentin mukaan henkivakuutuksessa, jos vakuutuksenantajan vastuun alkamisesta on ennen itsemurhan tekemistä kulunut yli vuosi. Jos vakuutettu tapaturmavakuutuksessa tai sairausvakuutuksessa on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, vakuutuksenantajan vastuuta voidaan 3 momentin mukaan alentaa sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.

                                     

Vakuutussopimuslain 36 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja ei saa vastuusta vapautuakseen tai sen rajoittamiseksi vedota tämän luvun [4 luku, johon 28 § sisältyy, huomautus tässä] säännöksiin, jos vakuutettu aiheuttaessaan vakuutustapahtuman taikka laiminlyödessään suojeluohjeen noudattamisen tai pelastamisvelvollisuuden oli kahtatoista vuotta nuorempi tai sellaisessa mielentilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta. Mitä tässä säädetään, ei sovelleta 28 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa.

 

Kysymyksessä olevaan vakuutussopimukseen sovellettavien ehtojen kohdan 23.1 mukaan kuolemantapauskorvaus maksetaan vain silloin, kun kuolema on aiheutunut vakuutuksen voimassaoloaikana sat­tuneesta kohdan 2.2 tarkoitetusta tapaturmasta. Vakuutusehtojen kohdan 2.2. mukaan tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruu­miinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tah­tomatta. Tapaturmaksi katsotaan myös yhden vuorokauden aikana vakuutetun tahtomatta syntynyt vamma tai kipeytyminen, jonka on aiheuttanut liike tai ul­koisen voiman vaikutus.

 

Tapauksen arviointi
Asiakirjojen mukaan vakuutettu on saanut surmansa 20.1.2005, kun hän on törmännyt kuljettamallaan henkilöautolla vastaan tulleen raskaan ajoneuvoyhdistelmän keulaan. Asian poliisitutkinnassa saadun selvityksen ja vakuutetun ennen tapahtunutta lähettämien viestien perusteella vakuutettu on tehnyt itsemurhan.

 

Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei kysymys ole ollut vakuutusehtojen mukaisesta tapaturmasta, vaan vakuutettu on tarkoittanut aikaansaada vakuutustapahtuman. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vakuutetun ei myöskään ole osoitettu olleen teon hetkellä syyntakeettomassa tilassa.

 

Lautakunta toteaa, että korvausta on haettu tapaturman varalta voimassa olleesta vakuutuksesta, joten vakuutussopimuslain 28 §:n 2 momentin vain henkivakuutusta koskeva säännös ei tule sovellettavaksi.

 

Vakuutussopimuslain 36 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja ei saa vastuusta vapautuakseen tai sen rajoittamiseksi vedota mm. lain 28 §:n 1 momentin säännökseen, jos vakuutettu aiheuttaessaan vakuutustapahtuman oli sellaisessa mielentilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/93) on todettu, että lain 36 §:ssä tarkoitetaan ns. rikosoikeudellista syyntakeettomuutta. Viittätoista vuotta nuorempaa lasta ei rikoslain 3 luvun 1 §:n mukaan voida tuomita rangaistukseen. Rankaisematta jää myös rikoslain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu ymmärrystä vailla oleva henkilö sekä saman pykälän 2 momentissa tarkoitettu satunnaiseen mielenhäiriöön joutunut henkilö.

 

Vakuutussopimuslain 36 §:n 1 momentin säännös on muodoltaan yleinen, joten sitä on sovellettava myös yksityistapaturmavakuutukseen. Laissa mainituin tavoin syyntakeettoman henkilön ei katsota pystyvän sellaiseen tahdonmuodostukseen, että hänen tekoaan on pidettävä tahallisena, vaan sitä on pidettävä esimerkiksi vakuutusehtojen tapaturman määritelmän mukaisena vakuutetun tahtomatta sattuneena tapahtumana. Laissa mainittu syyntakeettomuus voi aiheutua mm. mielenterveyden häiriöstä tai psyykkisestä sairaudesta.

 

Tämän vuoksi asiaa on arvioitava ensisijaisesti vakuutussopimuslain 28 §:n 1 momentin ja 36 §:n 1 momentin pohjalta vakuutustapahtuman tahallisena aiheuttamisena. Korvausta ei voida evätä vain vedoten vakuutusehtojen määritelmään korvattavasta tapaturmasta.

 

Näyttötaakka siitä, että vakuutettu on ollut syyntakeettomassa tilassa aiheuttaessaan vakuutustapahtuman, kuuluu korvausta vaativalle. Vakuutussopimuslain edellyttämän rikosoikeudellisen syyntakeettomuuden toteaminen vaatii kuitenkin rikosprosessin luonteen vuoksi nykykäytännössä lautakunnan hankkimassa asiantuntijalausunnossa mainittuja laajoja psykiatrisia selvittelyjä, jotka eivät normaalisti ole yksityiselle vakuutuskorvauksen hakijalle mahdollisia ja olisivat vain vaikeuksin vakuutuksenantajienkaan toteutettavissa. Itsemurhatapauksissa vakuutetun tekohetken mielentilan luotettava arvioiminen ei myöskään aina ole mahdollista. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että arvioitaessa vakuutetun tekohetken mielentilaa ja syyntakeisuutta vakuutussopimuslain 36 §:n mukaisissa tilanteissa on pidettävä normaalisti riittävänä, että arvio voidaan perustaa käytettävissä oleviin vahinkoa välittömästi edeltäviin psykiatrisiin tietoihin vakuutetun tilasta.

 

Tässä tapauksessa vakuutettu oli asiakirjojen mukaan kärsinyt useita vuosia kestäneistä mielenterveyden ongelmista, joiden vuoksi hän oli ollut psykiatrin hoidossa, ja ennen itsemurhaa hoito on jatkunut mielenterveystoimistossa. Vakuutettua viimeksi hoitaneen psykiatrin 22.6.2005 antaman lausunnon mukaan vakuutetulla oli jo aiemmin ollut muutama lyhytkestoinen psykoottinen häiriöjakso, ja nimenomaan hänellä kuvatun unihäiriön ilmaantuminen oireistoon oli altistanut psykoosille. Tapahtumaa edeltäneinä kuukausina vakuutettu ei ollut käyttänyt lääkitystä, ja vaikka viimeisellä vastaanottokäynnillä 10.1.2005 psykoottisuutta ei olekaan todettu, psykiatri mainitsee vakuutetun ajatusten olleen ajoittain kovinkin synkkiä.

 

Vakuutettua hoitanut psykiatri on pitänyt hyvin todennäköisenä, että psykoottiset oireet olivat uusiutuneet ennen kolaria. Tähän viittaa lautakunnan näkemyksen mukaan myös lausunnonpyytäjän asian tutkinnassa poliisille antama kuvaus vakuutetun käyttäytymisestä ennen itsemurhaa sekä vakuutetun välittömästi sitä ennen lähettämän tekstiviestin sisältö. Lautakunnan hankkiman asiantuntijalausunnon mukaan vakavaan psykoottiseen sairauteen liittynyt itsetuhoisuus on tässä tapauksessa poikkeuksellisen hyvin dokumentoitu ja mikäli asiaan olisi voitu puuttua, vakuutettu oli toimitettu tahdosta riippumattomaan sairaalahoitoon. Asiantuntijalausunnossa on katsottu luotettavasti selvitetyksi, että vakuutettu on ollut teon hetkellä syyntakeeton.

 

Selostetut seikat huomioon ottaen lautakunta katsoo, että lausunnonpyytäjä on tässä tapauksessa esittänyt riittävän näytön sen tueksi, että itsemurhan 20.1.2005 tehdessään vakuutettua on ollut todennäköisin syin pidettävä vakuutussopimuslain 36 §:n 1 momentin mukaisesti syyntakeettomana. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöllä ei ole ollut oikeutta evätä tapaturman varalta voimassa ollutta kuolemantapauskorvausta, vaan se tulee maksaa vakuutuksen edunsaajamääräyksen mukaisesti.