Haku

VKL 476/15

Tulosta

Asianumero: VKL 476/15 (2016)

Vakuutuslaji: Vapaaehtoinen eläkevakuutus

Ratkaisu annettu: 14.12.2016

Lakipykälät: 5, 9

Oliko vakuutuksenottajalle annettu virheellistä tietoa vakuutuksen hallinnointikuluista? Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus. Hallinnointikulu.

Tapahtumatiedot

A (syntynyt 1968) oli sopinut 1.11.1996 alkaneesta sijoitussidonnaisesta vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta numero 8 vakuutusyhtiö C:n kanssa. Vakuutussopimuksen 8 vakuutettuna oli A.

B Oy oli sopinut 1.11.1996 alkaneesta sijoitussidonnaisesta vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta numero 9 vakuutusyhtiö C:n kanssa. Vakuutussopimuksen 9 vakuutettuna oli A. Vakuutussopimus 9 päättyi vuonna 2002 ja siinä ollut vakuutussäästö siirrettiin vakuutussopimukseen 8.

Korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO:2010:25, jossa vakuutusyhtiön katsottiin markkinoinnissaan antaneen vakuutuksenottajalle puutteellisia ja harhaanjohtavia tietoja sijoitussidonnaisen eläkevakuutuksen hinnasta ja eläkkeen kertymästä. Ennakkopäätöksestä tarkemmin ilmenevällä tavalla vakuutuksen hakijan katsottiin voineen saada hänelle annetusta tarjouslaskelmasta harhaanjohtavan kuvan vakuutuksen hallinnointikulusta. Korkein oikeus katsoi tapauksessa, että vakuutusyhtiöllä ei ollut oikeutta periä vakuutuksenottajalta vakioehtojen mukaista yhden prosentin hallinnointikulua.

Vakuutusyhtiö lähetti A:lle 16.9.2010 päivätyn kirjeen, jossa se kehotti A:ta toimittamaan vakuutusyhtiölle vaatimuksen ja kopion ennakkopäätöksen KKO:2010:25 mukaisesta tarjouslaskelmasta, mikäli A tällaisen on myyntitilanteessa saanut.

Vakuutusyhtiö C:n vakuutustoiminta siirtyi vuonna 2012 vakuutusyhtiö D:lle, joka myöhemmin sulautui vakuutusyhtiö E:hen.

A otti yhteyttä vakuutusyhtiöön D 25.6.2015 päivätyllä kirjelmällä, jonka mukaan hän oli lähettänyt korjauslaskelman vakuutusyhtiö C:lle lokakuussa 2010. Vakuutusyhtiö D:n 3.7.2015 vakuutussopimuksen 9 osalta antaman vastauksen mukaan A:n vakuutusyhtiö D:lle toimittama laskelma koskee jo voimassa olevaa vakuutusta. Vakuutusyhtiön mukaan A:n toimittamaa tarjouslaskelmaa ei ole laadittu myyntitilanteessa eikä kysymyksessä ole harhaanjohtavaksi katsottu laskelma. Vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta hallinnointikulua vakuutussopimuksesta 9.

A kirjelmöi uudelleen vakuutusyhtiöön ja pyysi vakuutusyhtiötä ottamaan kantaa myös vakuutussopimukseen 8. Vakuutusyhtiön vastauksen mukaan vakuutusyhtiö C:n 16.9.2010 lähettämästä kirjeestä on alkanut yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika, joka on päättynyt 30.9.2013. A ei ole reklamoinut asiasta sanotun ajan kuluessa. A:n toimittamassa laskelmassa on kysymys voimassa olevaa vakuutusta koskevasta laskelmasta. A:n toimittamasta asiamiehen tuottolaskelmasta ei käy ilmi vakuutusyhtiö tai vakuutustuote. Vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta hallinnointikulua vakuutussopimuksesta 8.

A osti vakuutussopimuksen 8 takaisin marraskuussa 2015.

Asiakkaan valitus

A ja B Oy vaativat, että vakuutusyhtiö hyvittää yhden prosentin hallinnointikulun osuuden vakuutuksissa 8 ja 9. Valitusten liitteenä ovat tarjouslaskelma-nimiset asiakirjat, kaksi A:n nimellä olevaa 18.9.1996 päivättyä tuottolaskelmaa, kaksi B Oy:n nimellä olevaa 4.9.1996 päivättyä tuottolaskelmaa sekä kopio asiamiehen käyntikortista.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö kiistää A:n ja B Oy:n vaatimukset ja esittää vastineenaan seuraavan.

Vaatimuksen esittäminen

Vastineen mukaan vakuutusyhtiö C on 16.9.2010 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut asiakkailleen, mukaan lukien A:lle, korkeimman oikeuden antamasta ennakkopäätöksestä koskien eläkevakuutusten vuotuista hallinnointikulua. Korkeimman oikeuden mukaan tarjouslaskelma oli sinänsä laskettu oikein, mutta yhden prosentin vuotuisen hallinnointikulun vaikutus ei ilmennyt siitä asiakkaalle riittävän selkeästi. Vakuutusyhtiö C ja viranomaiset neuvottelivat korkeimman oikeuden ratkaisun vaikutuksista. Neuvottelujen lopputuloksena vakuutusyhtiö D tarjosi hyvitystä niille vakuutuksenottajilleen, jotka ovat saaneet harhaanjohtavaksi katsotun tarjouslaskelman vakuutuksen myynnin yhteydessä viimeistään heinäkuussa 2003 ja jotka voivat osoittaa tämän toimittamalla kopion tarjouslaskelmasta. Hyvityksen rajaaminen perustuu korkeimman oikeuden ratkaisun sisältöön. Siinä nimenomaan tarjouslaskelman katsottiin johtaneen vakuutuksenottajaa harhaan. Tarjouslaskelmaa ei ole käytetty kaikissa myyntitilanteissa.

Hyvityksen saadakseen tuli vakuutuksenottajan toimittaa hyvitysvaatimus ja kopio tarjouslaskelmasta vakuutusyhtiölle 31.10.2010 mennessä. Vakuutusyhtiön lähettämästä kirjallisesta tiedonantohetkestä 16.9.2010 on alkanut korvausvaatimuksille yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika, joka on päättynyt 30.9.2013. Vastineen mukaan vakuutusyhtiöiden vakuutushistoriatiedoista löytyy merkintä kaikista asiakkaiden yhteydenotoista yhtiöön. A ei ole ollut yhteydessä vakuutusyhtiöihin hallinnointikulua koskevan asian osalta ennen vuotta 2015. Koska A ei ole toimittanut korkeimman oikeuden harhaanjohtavaksi katsomia tarjouslaskelmia 30.9.2013 mennessä, ei hän ole oikeutettu vuotuisen hallinnointikulun hyvitykseen.

A:n esittämät laskelmat

Vastineen mukaan A:n lähettämä laskelma on voimassa olevan vakuutuksen vakuutussäästölaskelma. Voimassa olevan vakuutuksen laskelma on tehty tarpeen mukaan sen jälkeen, kun vakuutus on jo otettu, osoittamaan esimerkiksi kulujen vaikutusta, mikäli vakuutusmaksujen maksaminen lopetetaan tai sitä muutetaan ennen maksusitoumusajan päättymistä. Voimassaolevan vakuutuksen laskelmassa näkyvät vakuutusnumero ja vakuutuksen aloituspäivä. Tarjouslaskelmassa näitä tietoja ei ole, koska vakuutussopimusta ei ole tehty eikä näitä tietoja siten ole vielä käytössä laskelmaa tehtäessä. Tämän lisäksi vakuutusta 8 koskevan laskelman oletuksena on käytetty säännöllisen vakuutusmaksun muutosta 18 000 markasta 5 000 markkaan 1.11.1999 alkaen. Laskelma on tehty tarkoituksena osoittaa 1.11.1999 lähtien tehdyn vakuutusmaksun määrän muutoksen vaikutukset. Kyseistä laskelmaa ei ole laadittu myyntitilanteessa eikä se ole korkeimman oikeuden harhaanjohtavaksi katsoma tarjouslaskelma.

A:n esittämä asiamiehen tuottolaskelma on tehty jatkuvamaksuiseen lisäeläkevakuutukseen. Laskelmassa ei kuitenkaan mitenkään yksilöidä vakuutusyhtiötä tai tuotetta nimeltä, joten laskelman perusteella ei voida todeta, mihin vakuutukseen se liittyy.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Tämä ratkaisusuositus koskee asioita VKL 473/15 ja VKL 476/15. Asioissa on kysymys vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta. Tarkemmin ottaen kysymys on siitä, onko vakuutusyhtiö antanut virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa A:n ja B Oy:n ottamien vapaaehtoisten eläkevakuutusten hallinnointikulusta.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan (sellaisena kuin se on ollut voimassa puheena olevaa vakuutussopimusta tehtäessä laissa 543/94) ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

Asian arviointi

Kysymys vaatimusten vanhentumisesta

Vakuutusyhtiö katsoo ensisijaisesti, että A:n ja B Oy:n vaatimukset ovat vanhentuneet.

Tässä tapauksessa A:n ja B Oy:n vaatimuksien perusteena on vakuutussopimuslain 5 ja 9 §:n nojalla ratkaistava erimielisyys voimassa olevan vakuutussopimuksen sisällöstä. Tämän vuoksi asiaa ei voida ratkaista yksinomaan vanhentumista koskevien säännösten perusteella.

Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiin vetoamisen osalta vakuutussopimuslaissa ei ole erikseen säädetty vakuutuksenottajan reklamaatiovelvollisuudesta. Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentissa on pelkästään todettu vakuutussopimuksen olevan tällaisessa tilanteessa voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Vakuutussopimuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp) mukaan, jos vakuutuksenottajalle ei esimerkiksi ole ilmoitettu olennaista rajoitusehtoa, sopimuksen voidaan katsoa syntyneen ilman tätä ehtoa.

Hallituksen esityksessä on vakuutussopimuslain 9 §:n perustelujen lopuksi todettu vielä: ”[j]os vakuutuksenantaja on menetellyt markkinoinnissaan lainvastaisesti, myös sopimusoikeuden yleiset oikeusperiaatteet voivat tulla sovellettaviksi. Niiden nojalla vakuutuksenottajalle voi syntyä oikeus purkaa vakuutussopimus ja saada mahdollisesti maksetut vakuutusmaksut takaisin. Toisaalta vakuutuksenottajalle voi syntyä velvollisuus ilmoittaa vakuutuksenantajalle, jos hän sopimuksen tekemisen jälkeen havaitsee markkinointitiedot virheellisiksi tai harhaanjohtaviksi.”

Viimeksi mainittu lausuma on Vakuutuslautakunnan tulkinnan mukaan ymmärrettävä ennen muuta viittaukseksi siihen, että vakuutussopimuslain pääsäännön – joka siis merkitsee vakuutussopimuksen jatkumista vakuutuksenottajan siitä saaman perustellun käsityksen mukaisena – estämättä vakuutuksenottajalla on oikeus sopimusoikeuden yleisiin periaatteisiin vedoten vaatia sopimuksen purkamista tilanteissa, joissa sopimusta rasittaisi niin vakava puute, ettei sen voimassa pysyttämistä ylipäänsä olisi pidettävä vakuutuksenottajan kannalta kohtuullisena. Näissä tapauksissa vakuutuksenottajan kuitenkin tulisi niin ikään sopimusoikeudessa noudatetun yleisen oikeusperiaatteen mukaisesti reklamoida vakuutuksenantajalle kohtuullisessa ajassa virheen havaittuaan.

Noudattamassaan ratkaisukäytännössä lautakunta on katsonut, että myös joissakin vakuutussopimuslain 9 §:n alaisissa tapauksissa vakuutuksenottajalle on saattanut syntyä velvollisuus ilmoittaa vakuutuksenantajalle oma käsityksensä vakuutussopimuksen sisällöstä. Kysymys on ollut tilanteista, joissa vakuutuksenottajalle on annettu puutteellisia tietoja sijoitussidonnaisiin vakuutussopimuksiin liittyvistä riskeistä. Kyseisiin vakuutussopimuksiin sisältyvän sijoituselementin vuoksi reklamaatiovelvollisuuden puuttuminen merkitsisi sitä, että vakuutuksenottajalle tarjoutuisi tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seurauksena mahdollisuus epäoikeutettuun spekulointiin vakuutuksenantajan kustannuksella.

Tämän vuoksi lautakunta on näissä erityistilanteissa edellyttänyt vakuutuksenottajan reklamoivan vakuutuksenantajaa kohtuullisessa ajassa havaitsemastaan vakuutussopimusta rasittavasta puutteesta. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kyse samanlaisesta tilanteesta. Vakuutuksenottajalla ei ole ollut mahdollisuutta hyötyä hallinnointikulua koskevan vaatimuksensa viivyttämisestä. Vakuutuslautakunnan aiemmasta ratkaisukäytännöstä ei siten voi johtaa sellaista tulkintaa, että A:lla ja B Oy:llä tässä tapauksessa olisi ollut reklamaatiovelvollisuus.

A:n ja B Oy:n mahdollisen reklamaatiovelvollisuuden kannalta keskeistä on se, että sopimusoikeudessa reklamaatiovelvollisuus sopimusta rasittavasta suoritushäiriöstä perustuu olennaisesti suorituksensa virheellisyydestä tietämättömän sopimusosapuolen suojaamiselle. Ellei osapuolelle kohtuullisessa ajassa ilmoiteta hänen suoritustaan rasittavasta virheestä, hänellä katsotaan olevan oikeus luottaa suorituksensa asianmukaisuuteen. Lisäksi reklamaatiovelvollisuus turvaa sopimusosapuolen mahdollisuuksia varautua vaatimusten selvittämiseen, todisteluun ja vahinkojen rajoittamiseen. Edellä mainituista syistä reklamaatiota ei pidetä tarpeellisena sitä kohtaan, joka muutenkin jo tietää velvoitteensa jääneen asianmukaisesti täyttämättä. (Aihetta on lähemmin käsitelty oikeuskirjallisuudessa mm. teoksessa Mika Hemmo: Sopimusoikeus II (2003), s. 152 ss.)

Tässä tapauksessa vakuutusyhtiön on viimeistään korkeimman oikeuden 25.3.2010 antaman ennakkopäätöksen jälkeen pitänyt tietää kaikkia vastaavalla tavalla myytyjä vakuutussopimuksiaan rasittaneesta tiedonantovirheestä ja siitä, että mainituissa sopimuksissa vakuutuksenottajilla on vakuutussopimuslain 5 ja 9 §:n mukainen oikeusperuste yhtiön perimän hallinnointikulun takaisin saamiseen. Koska vakuutusyhtiö on tarjonnut kyseisiä vakuutuksia edustajiensa välityksellä, yhtiön tiedossa ei välttämättä ole ollut, mitkä nimenomaiset sopimukset sen vakuutuskannasta ovat kuuluneet tähän ryhmään. Tätä seikkaa ei kuitenkaan voida lukea A:n ja B Oy:n reklamaatiovelvollisuutta arvioitaessa vakuutusyhtiön eduksi, koska vakuutuksenantaja vakuutussopimuslain mukaan vastaa edustajansa menettelystä vakuutusta tarjottaessa ja on yleisemminkin vastuussa myyntikanaviensa toiminnasta.

Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, etteivät A ja B Oy ole menettäneet oikeuttaan eläkevakuutussopimusten hallinnointikulua koskevassa asiassa sen vuoksi, että he ovat esittäneet vaatimuksensa vasta vuonna 2015.

A:n esittämät laskelmat

Vakuutusten myyntihetkellä voimassa olleen vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnillä voi vakuutussopimuslain mukaan olla sopimuksen sisältöön vaikuttava seuraus. Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

A:n ja B Oy:n valitusten mukaan vakuutusyhtiön ei tule periä vakuutuksista vuotuisia hallinnointikuluja. Vaatimukset perustuvat valitusten liitteinä toimitettuihin laskelmiin.

Ennakkopäätöksen KKO:2010:25 tunnusmerkistön laskelmassa oli todettu, että kaikki kulut oli jo otettu huomioon. Ennakkopäätöksen laskelman tuotto-olettama oli kuitenkin koskenut vakuutusyhtiön omien laskennallisten rahastojen hintakehitystä, eikä tämä laskelma huomioinut vuotuista yhden prosentin hallinnointikulua. Korkeimman oikeuden mukaan ennakkopäätöksen vakuutuksenottaja oli perustellusti voinut käsittää, että tarjouslaskelman esimerkit oli laadittu sijoitusrahastojen arvonkehitykseen perustuvien ja sitä vastaavien tuotto-oletusten perusteella.

Tässä tapauksessa Tarjouslaskelma-nimellä otsikoitujen asiakirjojen osalta jää epäselväksi, milloin ne ovat tehty. Vakuutuslautakunta ei ole sille esitetyn selvityksen perusteella voinut todeta, että sanotut asiakirjat kuuluisivat vakuutuksen alkuperäiseen myyntimateriaaliin. Tapauksessa jää selvittämättä, että A tai B Oy olisivat saaneet Tarjouslaskelma-nimellä otsikoitujen asiakirjojen perusteella virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa vakuutusten vuotuisesta hallinnointikulusta ennen vakuutussopimusten päättämistä. Kun Vakuutuslautakunnalle esitetystä selvityksestä ei ilmene eikä A:n tai B Oy:n osalta asiassa ole edes väitetty, että mainitut tarjouslaskelmat liittyisivät vakuutusten voimassaoloaikana vakuutuksissa toteutettuun muutokseen, ei lautakunta tältä osin voi käsitellä tarjouslaskelmien merkitystä.

Kahdessa A:n nimellä olevassa 18.9.1996 päivätyssä tuottolaskelmassa ja kahdessa B Oy:n nimellä olevassa 4.9.1996 päivätyssä tuottolaskelmassa on alakentissä vakuutusyhtiön asiamiehenä toimineen osakeyhtiön nimi. Tuottolaskelmissa on tarkasteltu kahdella eläkkeenmaksu- ja säästöajalla vakuutusmaksujen määrää, verovähennyksen määrää, nettomaksuja, nettotuottoa, säästösummaa, eläkekertymää ja kuukausieläkkeen määrää. Tuottolaskelmissa ei ole selvitetty kulujen vaikutusta laskelmaan eikä niissä ole mainittu vakuutusyhtiötä. Tuottolaskelmien osalta jää epäselväksi, miten ne liittyvät A:n ja B Oy:n ottamiin vakuutuksiin ja mikä merkitys niillä on ollut näiden sopimusten myynnissä.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta katsoo jääneen selvittämättä, että A:lle tai B Oy:lle olisi annettu tarjouslaskelma tai muuta tietoa, joka olisi antanut virheellisen tai harhaanjohtavan kuvan vakuutuksen yhden prosentin vuotuisista hallinnointikuluista. Vakuutuslautakunta ei suosita asioissa hallinnointikulun hyvittämistä.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

 

Puheenjohtaja Melander

Sihteeri Korkeamäki

 

Jäsenet:

Ahlroth

Kummoinen

Niklander

Sibakov

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia