Tapahtumatiedot

Vakuutusyhdistys A:n kotivakuutusasiakkaana oleva V oli 5.4.2004 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut vakuutusyhtiö B:n kotivakuutusasiakkaana olevalta K:lta erään tilan rakennuksineen. Kohteen omistus- ja hallintaoikeus oli sovittu siirtyväksi V:lle kun kauppahinta oli kokonaan maksettu. Vaaranvastuun sovittiin siirtyvän maakaaren mukaan.

V otti kohteeseen kotivakuutuksen 8.4.2004 alkaen. Kiinteistön asuinrakennus tuhoutui tulipalossa 14.4.2004. Kohteen omistus- ja hallintaoikeus siirtyivät V:lle tämän jälkeen. K:lla oli vahinkohetkellä voimassa oleva vakuutus kohteeseen vakuutusyhtiö B:ssä.

Vakuutusyhtiö B:n korvauspäätös

Yhtiö B antoi K:lle 22.9.2004 päivätyn kielteisen korvauspäätöksen. Siinä on katsottu mm., että tulipalo oli syttynyt tupakointiin liittyvistä toimista kun talossa asunut K:n isä oli tupakoinut vahvassa humalassa. 5.4.2004 allekirjoitetun kauppakirjan mukaan kohde on myyty V:lle, ja kohteen vaaranvastuu siirtyy V:lle maakaaren säännösten mukaan. V:llä on siten ollut vaaranvastuu kohteesta kaupantekohetkestä lukien. V on myös merkinnyt kohteelle itsensä hyväksi vakuutuksen toiseen vakuutusyhtiöön.

K:n vakuutusyhtiö B:stä ottama vakuutus oli alkanut 2.8.2001 ja päättynyt maksamattomana 30.4.2004. Ehtojen mukaan tästä vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka voidaan korvata mm. jonkin muun vakuutuksen perusteella. Tämän perusteella K:n vakuutus on yhtiö B:n näkemyksen mukaan ollut toissijainen, ja kun ostaja V:llä on ollut vahinkohetkellä voimassa oleva vastaava vakuutus, vahinkoa ei korvata K:n vakuutuksesta.

Yhtiö B katsoo myös, että K:n isä voidaan samastaa K:hon. Isä on laiminlyönyt vakuutuksen suojeluohjeita ja hän on aiheuttanut vahingon vakuutussopimuslain 30 §:n tarkoittamalla tavalla. Vaikka vahinko olisi K:n vakuutuksen perusteella korvattava, korvausta alennettaisiin vähintään 1/2.

Vakuutusyhdistys A:n korvauspäätökset

Yhdistys A maksoi V:lle hänen ottamansa kotivakuutuksen perusteella runsaan 100.000 euron suuruisen palovahinkokorvauksen päätöksillään 1.12.2004 ja 29.12.2005.

Takaisinsaantivaatimus

Yhdistys A esitti 4.1.2006 yhtiö B:lle runsaan 50.000 euron suuruisen takaisinsaantivaatimuksen. Yhdistys katsoo, että kun yhtiö B:n asiakas K:lla on ollut vahinkohetkellä voimassa oleva vakuutus kyseiseen kohteeseen, kyseessä on monivakuutus ja yhtiö B:n tulee vakuutussopimuslain 60 §:n mukaisesti suorittaa osuutensa korvauksesta yhdistys A:lle.

Vastauksessaan vakuutusyhtiö B viittaa K:lle antamaansa korvauspäätökseen, jonka mukaan vahinkoa ei ehtojen mukaan korvata K:n vakuutuksesta. Yhtiö B katsoo myös, että kyseessä ei ole monivakuutustilanne. Kohteesta laaditun kauppakirjan ja maakaaren 2 luvun 16 §:n perusteella vaaranvastuu on vahinkohetkellä selvästi ollut V:llä, vaikka kohteen hallinta- ja omistusoikeus oli vielä K:lla.

Vakuutussopimuslain 63 § on rakennettu sille ajatukselle, että omistajanvaihdostilanteessa ei synny monivakuutusta. Pykälän mukaan jos vakuutus sopimuksen mukaan päättyy vakuutetun omaisuuden siirtyessä oikeustoimen johdosta uudelle omistajalle, uudella omistajalla on kuitenkin oikeus korvaukseen vakuutustapahtumasta, joka sattuu 14 päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä, jollei hän ole itse ottanut omaisuudelle vakuutusta. Vakuutussopimuslain esitöiden mukaan uuden omistajan ottama vakuutus lopettaa kaikki aikaisemman vakuutuksen oikeusvaikutukset.

Maakaaren 2 luvun 16 §:n esitöissä viitataan suoraan vakuutussopimuslakiin ja lähdetään ajatuksesta, että vakuutussopimuslain 14 vuorokauden karenssi on tarkoitettu "hyödynnettäväksi" vaaranvastuun siirryttyä ("vaikka luovutuksessa olisi sovittu omistuksenpidätysehdosta"). Tästä on tehtävissä se johtopäätös, että tilanteessa, jossa uusi omistaja omistuksenpidätysehdosta huolimatta ottaa "oman" vakuutuksen, hän samalla menettää oikeuden saada korvausta myyjäpuolella olleesta vakuutuksesta. Kyseessä ei siten ole ollut monivakuutustilanne, eikä K:n vakuutus ole enää vahinkohetkellä ollut voimassa V:n hyväksi. Yhdistys A:n esittämää korvausta ei makseta.

Uusi takaisinsaantivaatimus

20.3.2006 päivätyssä takaisinsaantivaatimuksessa yhdistys A mm. toteaa olevan riidatonta, että vaaranvastuu oli vahinkohetkellä V:llä. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä asiassa.

Yhtiö B:n käsitys vakuutussopimuslain 63 §:n tulkinnasta on väärä. Tuo lainkohta sääntelee ainoastaan omistusoikeuden siirtymisen jälkeistä aikaa. Lain mukaan vakuutus on voimassa uuden omistajan hyväksi 14 päivän ajan omistusoikeuden siirtymisestä silloinkin, kun vakuutus sopimuksen tai irtisanomisen vuoksi muutoin päättyisi. Säännöksen tarkoituksena on varata uudelle omistajalle riittävästi aikaa turvan järjestämiseksi kaupan kohteelle.

Kyseisen lainkohdan mukaan vain omistusoikeuden siirtyminen johtaa siihen, että vakuutus päättyy vakuutusehdon perusteella. Yhtiö B:n yleisten sopimusehtojen mukaan vakuutussopimus tai sen osa päättyy myös vakuutetun omaisuuden omistajan vaihtuessa, ei kuitenkaan osamaksuostajan vaihtuessa omistajaksi eikä omaisuuden siirtyessä kuolinpesälle. Omistajan vaihtuessa omaisuuden vakuutusturva on kuitenkin uuden omistajan hyväksi voimassa 14 päivää, jollei hän itse ole ottanut omaisuudelle vakuutusta. Yhtiö B:n ehdoissakin on siis lähdetty siitä periaatteesta, että vain omistusoikeuden siirtyminen aiheuttaa vakuutuksen päättymisen.

Kohteesta 5.4.2004 laaditun kauppakirjan mukaan kohde myytiin omistuksenpidätysehdoin. Rakennus tuhoutui ennen omistusoikeuden siirtymistä. Tämän vuoksi yhtiö B:n kohteelle myöntämä vakuutus ei vielä vahinkohetkellä ollut päättynyt.

Vakuutussopimuslain 62 § sääntelee vakuutuksen voimassaoloa kolmansiin nähden. Jos toisin ei ole sovittu, omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa myös mm. omaisuuden omistuksenpidätysehdoin ostaneen (tässä V:n) hyväksi. Tapauksessa ei ole osoitettu, että yhtiö B:n ja K:n välisessä vakuutussopimuksessa olisi lain 62 §:stä poikkeavia määräyksiä.

K:n ja V:n tapauksessa omistusoikeuden siirtyminen on ollut ehdollinen, ja kiinteistö on vahinkohetkellä ollut K:n omistuksessa. Tästä seuraa, että yhtiö B:n kohteelle myöntämä vakuutus on ollut voimassa sekä K:n että kiinteistön ostaneen V:n hyväksi, eivätkä vakuutuksen oikeusvaikutukset ole lain 62 ja 63 §:n mukaan voineet päättyä.

Vakuutusyhtiö B:n esittämä käsitys maakaaren 2 luvun 16 §:n sisällöstä tehtävistä johtopäätöksistä on yhtiön oma tulkinta, jolle ei saa tukea lakitekstistä enempää kuin esitöistäkään. Pykälän perusteluissa todetaan yksiselitteisesti, että myyjän ottama vakuutus on voimassa omaisuuden ostajan hyväksi, vaikka luovutuksessa olisi sovittu omistuksenpidätysehdosta. Esitöissä tosin todetaan, että "osapuolen, jolla kulloinkin on vaaranvastuu, on syytä huolehtia kiinteistön vakuutuksesta". Laissa siis korostetaan sitä, että ostajan, jolle vaaranvastuu kaupan tekemisen jälkeen siirtyy, on syytä huolehtia kohteen riittävästä vakuutusturvasta. Tästä ei kuitenkaan voida johtaa yhtiö B:n esittämää tulkintaa, että ostaja, joka ottaa kaupan kohteelle "oman" vakuutuksen, samalla menettää oikeuden saada korvausta myös myyjän vakuutuksesta tilanteissa, joissa omistusoikeus ei vahingon sattuessa vielä ole siirtynyt ostajalle. Maakaaren kyseisen pykälän esitöissä todetaan nimenomaisesti, että "hallinnan siirtymisellä ei ehdotetun vakuutussopimuslain mukaan ole merkitystä vakuutuksen voimassaoloon".

Kullakin vakuutetulla on vakuutussopimuslain mukaan itsenäinen oikeus vakuutuksen perusteella maksettavaan korvaukseen. Ellei kyse ole keskenään samastettavista henkilöistä, vakuutuksenantaja ei voi vedota vakuutettua kohtaan vakuutuksenottajan tai toisen vakuutetun moitittavaan menettelyyn. Tämän vuoksi K:n tai häneen samastettavien henkilöiden mahdollisella huolimattomalla menettelyllä vahinkoon johtaneessa tilanteessa ei ole vaikutusta V:n oikeuteen saada korvausta yhtiö B:n myöntämän vakuutuksen perusteella.

Yhdistys A:n mielestä kyseessä on selvästi ollut monivakuutustilanne ja yhtiö B:n tulisi maksaa osuutensa korvauksesta.

Vastauksessaan 5.4.2006 yhtiö B toteaa mm., että vakuutussopimuslain 63 §:n tarkoituksena on varata uudelle omistajalle riittävästi aikaa vakuutusturvan järjestämiseksi, toisin sanoen säännöksellä on tarkoitettu turvata ostajan asema vaihdantatilanteessa. Tämä tarkoitus sinänsä on tässä tapauksessa toteutunut: V on ottanut kohteelle vakuutuksen ja saanut sen perusteella korvauksen vaaranvastuun toteuduttua. Sen sijaan 63 §:n enempää kuin 60 §:nkään tarkoitus ei ole jakaa ostajan vakuutusyhtiön korvausvastuuta.

Vakuutussopimuslain esitöistä ilmenee, ettei 63 §:n osalta ole säännöstä laadittaessa lainkaan otettu huomioon tilannetta, jossa vaaranvastuu siirtyy eri ajankohtana kuin omistusoikeus. Tämän vuoksi ratkaisevaa ei ole se, koska omistusoikeus kaupan ehtojen mukaan siirtyy, vaan se, koska ostajan vaaranvastuu ja tätä kautta vakuuttamisintressi alkaa.

Aiemmin esitetyn mukaan vakuutussopimuslain tarkoituksena on monivakuutustilanteiden välttäminen ja että vaihdantatilanteissa sellaista ei synny, eikä 60 §:n tarkoituksena ole että ostajan vakuutuksenantaja hyötyy tilanteesta, jossa myyjä ei ole päättänyt vakuutustaan samalla kun hänen vaaranvastuunsa on päättynyt.

V:n otettua yhdistys A:sta kyseiselle kohteelle vakuutuksen yhtiö B ei ole 63 §:n tarkoittamassa vastuussa vahingosta, joten 60 §:kään ei tule sovellettavaksi.

Vakuutusyhdistys A:n lausuntopyyntö

Yhdistys A pyytää Vakuutuslautakunnan lausuntoa siitä, onko yhtiö B:n antama päätös vakuutusehtojen ja lain mukainen. Yhdistys katsoo, että kyseessä on ollut monivakuutustilanne, ja yhtiö B:n tulisi maksaa oma osuutensa korvauksesta.

Yhdistys viittaa aiemmin esittämäänsä ja katsoo edelleen, että vakuutussopimuslain 63 § koskee vain omistusoikeuden siirtymisen jälkeistä aikaa. Myös yhtiö B:n ehdoissa lähdetään siitä periaatteesta, että vain omistusoikeuden siirtyminen aiheuttaa vakuutuksen päättymisen. Kun kohteen omistusoikeus vahinkohetkellä oli edelleen myyjä K:lla, B:n myöntämä vakuutus ei tuolloin vielä ollut päättynyt. Ehdoissa ei ole poikettu lain 62 §:n määräyksistä, joten B:n myöntämä vakuutus on ollut voimassa kohteen omistaneen K:n sekä kohteen omistuksenpidätysehdoin ostaneen V:n hyväksi.

Yhtiö B:n esittämä maakaaren 2 luvun 16 §:n sisällöstä tehtävä johtopäätös ei saa tukea laista eikä sen esitöistä. Tästä aineistosta ei voi johtaa sitä tulkintaa, että ostajan ennen omistusoikeuden siirtymistä kohteelle ottama vakuutus lakkauttaisi myyjäpuolen vakuutuksen voimassaolon.

Kullakin vakuutetulla on itsenäinen oikeus vakuutuskorvaukseen. K:ta tai hänen isäänsä ei voi samastaa V:hen, joten näiden mahdollisella moitittavalla menettelyllä ei ole vaikutusta V:lle maksettavaan korvaukseen.

Vakuutusyhtiö B:n vastine

Vakuutussopimuslain 63 §

Vaikka lain 63 § sinänsä koskee kiinteänkin omaisuuden luovutusta, lainkohta on laadittu pitäen silmällä irtaimen kaupan tyyppitapausta, jossa kohteen omistusoikeus, hallinta ja vaaranvastuu siirtyvät ostajalle samanaikaisesti. Lain esitöistä ilmenee, että kyseistä pykälää laadittaessa ei ole otettu huomioon tilannetta, jossa vaaranvastuu siirtyy eri aikana kuin omistusoikeus. Yhtiö B pitää edelleen ratkaisevana sitä, koska ostajan vaaranvastuu ja samalla vakuuttamisintressi alkaa.

Irtaimen kauppaa koskevassa tyyppitapauksessa on ymmärrettävää, että ostajalle varataan tietty aika ostamansa omaisuuden vakuutusturvan järjestämiseksi. Ostajalla on vakuuttamisintressi lähtökohtaisesti vasta sitten, kun hänelle siirtyy vaaranvastuu kaupan kohteesta. Tällä perusteella on katsottava lainsäätäjän tarkoittaneen mainitussa lainkohdassa tosiasiassa kiinnittää huomiota vaaranvastuun siirtymisen hetkeen, vaikka lainkohdan sanamuodossa mainitaan omistusoikeuden siirtyminen (joka tyyppitapauksessa tapahtuu samalla kuin vaaranvastuun siirtyminen). Yhtiö B:n käsityksen mukaan vaaranvastuun siirtyminen on lainkohdan ja sen kanssa kokonaisuuden muodostavien vakuutusehtojen tarkoittamassa mielessä ratkaiseva tapahtuma ainakin nyt käsillä olevan kaltaisissa tilanteissa, joissa omaisuuden ostaja on ottanut ostamalleen omaisuudelle uuden vakuutuksen.

Yhtiö B katsoo edelleen, että 63 §:n ajatuksena oleva ostajan suojaaminen vaihdantatilanteessa on tässä tapauksessa toteutunut, eikä lain tarkoituksena ole jakaa tai alentaa ostajan vakuutusyhtiön korvausvastuuta. Lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut edistää tahattomien monivakuutustilanteiden syntymistä. Monivakuutustilanne on nähtävä poikkeustilanteena, jonka syntymiseen johtavia normeja on tulkittava suppeasti. Lain lähtökohtana on se, että vaihdantatilanteessa monivakuutusta ei synny.

Kokonaisuutena yhtiö B katsoo edelleen, että ostaja V:n otettua kohteelle "oman" vakuutuksen yhtiö B ei enää voi olla vastuussa vahingon korvaamisesta. Kyseessä ei ole monivakuutustilanne.

Vakuutuksen toissijaisuus

Yhtiö B:n kotivakuutuksen rajoitusehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka voidaan korvata muun vakuutuksen perusteella. K:n ottama kotivakuutus on siten muihin vakuutuksiin nähden toissijainen. Kun vahinko on korvattu V:n ottamasta vakuutuksesta, kyseessä on selvästi ollut K:n vakuutuksen rajoitusehdoissa tarkoitettu tilanne. K:n ottama vakuutus ei ole ollut kyseisen vahinkotapahtuman osalta lainkaan voimassa. Tästä syystä ei ole ollut olemassa kahta vakuutusta, joilla olisi vakuutettu sama etuus, joten kyseessä ei voi olla monivakuutustilanne.

Vakuutusyhdistys A:n kotivakuutusehtoihin ei sisälly samanlaista toissijaisuuslauseketta kuin yhtiö B:n ehtoihin. Yhdistys A:n ehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata mm. vahinkoja, jotka korvataan muun vakuutuksen perusteella. Tällä ehdolla on lähinnä vahvistettu ns. rikastumiskielto, eikä yhdistys A:n ehto siten ole varsinainen toissijaisuuslauseke.

Vakuutusten kohteena olivat eri etuudet

Monivakuutustilanne edellyttää, että eri vakuutuksilla on vakuutettu sama etuus. Tässä tapauksessa kiinteistön aiempi omistaja (myyjä K) oli vakuuttanut etuutensa kiinteistön omistajana, kun taas uusi omistaja (ostaja V) oli ottanut vakuutuksen jo ennen omistusoikeuden siirtymistä hänelle, mistä syystä ostaja ei tuossa vaiheessa ole voinut vakuuttaa etuuttaan kiinteistön omistajana. Hän on vakuuttanut hänellä kauppasopimuksen perusteella olleen taloudellisen intressin kyseisessä asiassa. Suomen vakuutusoikeus –teoksessa (Vammala 1997, s. 192) on mainittu tätä tapausta vastaava esimerkki: teoksen mukaan kiinteistön omistaja ja pantinhaltija eivät vakuuta samaa etuutta, vaikka vakuutukset olisikin otettu saman vahingonvaaran (esim. palon) varalta. Tässä tapauksessa osapuolten suhdetta ja heidän vakuuttamiaan etuuksia voidaan arvioida vastaavalla tavalla, koska myyjäpuoli on vakuuttanut etuutensa kiinteistön omistajana ja ostajapuoli on vakuuttanut kauppasopimukseen liittyvän taloudellisen intressin. Koska he eivät ole vakuuttaneet samaa etuutta, kyseessä ei ole monivakuutustilanne.

Lausunnonpyytäjän lisäkirje

Vakuutusyhdistys A toteaa vielä mm., että vakuutussopimuslain 63 § ei yhtiö B:n esittämällä tavalla koske kiinteistön luovutusta vain "muodollisesti", vaan lain esitöissä lausutaan nimenomaisesti, että säännös koskee sekä kiinteän että irtaimen omaisuuden luovuttamista. Jos näin ei olisi, se varmasti mainittaisiin lainkohdassa.

Esitöissä lähdetään yksiselitteisesti omistusoikeuden siirrosta vakuutuksen vaikutuksien lakkauttajana, eikä muilla toimilla ole vakuutuksen lakkauttavaa vaikutusta. Jos lainsäätäjä olisi halunnut antaa vakuutuksen lakkauttavan vaikutuksen jollekin muulle toimelle, siitä olisi laissa myös säädetty. Sama periaate ilmenee yhtiö B:n ehdoista. Näin ollen kohde on vahinkohetkellä ollut vakuutettu kahdella vakuutuksella, ja kyseessä on monivakuutus.

Yhtiö B:n mukaan sen vakuutus on toissijainen. Monivakuutus tarkoittaa tilannetta, jossa usea vakuutuksenantaja on myöntänyt samalle etuudelle vakuutuksen saman vahingon varalta. Lain säännöksen mukaan tällöin jokainen on heistä vakuutetulle vastuussa niin kuin olisi yksin myöntänyt vakuutuksen. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että vakuutuksenantaja ei voi vakuutusehdossa määrätä vastuutaan toissijaiseksi.

Koska yhtiö B vastaa myöntämänsä vakuutuksen johdosta monivakuutustilanteessa vahingosta kuin olisi yksin vakuutuksen myöntänyt, se ei voi vedota esinevakuutuksissa sinänsä yleisesti käytettyyn säännökseen, jonka mukaan vahinkoa ei korvata kyseisestä vakuutuksesta, jos se voidaan korvata jostakin toisesta. Monivakuutustilanteessa asiaa arvioidaan sen mukaan, jollainen olisi yhtiön ollessa yksinomainen vakuuttaja.

Yhdistys A toteaa, että etuudella tarkoitetaan henkilön määrätynlaista suhdetta esineeseen. Yhtiö B:n tulkinta eri etuuksien vakuuttamisesta tässä tapauksessa on lain virheellinen tulkinta. Kyseessä eivät ole eri etuudet, vaan kyse on vakuutetun rakennuksen palovahingon omistajalle aiheuttaman vahingon korvaamiseksi otetusta vakuutuksesta. Kyseessä ovat siis vakuutukset, joilla omistaja turvaa omistusoikeutensa arvon.

Vakuutuslautakunnan lausunto

Vakuutussopimuslain 59 §:n mukaan jos usea vakuutuksenantaja on myöntänyt samalle etuudelle vakuutuksen saman vahingon varalta, on jokainen heistä vakuutetulle vastuussa niin kuin olisi yksin myöntänyt vakuutuksen. Mikäli etuus vakuutuksen yhteenlaskettuna on ylivakuutettu, vakuutetulla ei kuitenkaan ole oikeutta saada korvausta eri vakuutuksista yhteensä enempää kuin vahingon määrä, ellei 57 §:n 2 momentista muuta johdu.

Lain 60 §:n mukaan jos usea vakuutuksenantaja on vastuussa samasta vahingosta ja eri vastuumäärät yhteenlaskettuina ylittävät vakuutetulle tulevan korvauksen, jaetaan vastuu vakuutuksenantajien kesken vastuumäärien suhteessa.

Vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan jollei toisin ole sovittu, omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa omistajan, omistuksenpidätysehdoin omaisuuden ostaneen, panttioikeuden ja pidätysoikeuden haltijan sekä muutoinkin sen hyväksi, johon omaisuutta koskeva vaaranvastuu kohdistuu.

Lain 63 §:n mukaan jos vakuutus sopimuksen mukaan taikka vakuutuksenottajan suorittaman irtisanomisen johdosta päättyy vakuutetun omaisuuden siirtyessä oikeustoimen johdosta uudelle omistajalle, uudella omistajalla on kuitenkin oikeus korvaukseen vakuutustapahtumasta, joka sattuu 14 päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä, jollei hän ole itse ottanut omaisuudelle vakuutusta.

Lain 66 §:n mukaan milloin omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa henkilön hyväksi, jolla on saatavan vakuudeksi panttioikeus omaisuuteen, hänellä on, vaikkei saatava olisikaan erääntynyt, oikeus ennen omistajaa saada maksu korvauksesta, jollei omistaja ole kohtuullisessa ajassa korjannut vahinkoa tai asettanut vakuutta sen korjaamiseksi. Mitä tässä säädetään, on vastaavasti voimassa henkilön hyväksi, jolla on oikeus pidättää omaisuus erääntyneen saatavan vakuudeksi.

Omistajalla on oikeus saada maksu korvauksesta ennen omistuksenpidätysehdoin omaisuuden ostanutta.

Kiinnityksenhaltijan oikeudesta saada maksu korvauksesta säädetään erikseen.

Tapaukseen sovellettavien vakuutusyhtiö B:n kotivakuutuksen yleisten sopimusehtojen kohdan 14.6 mukaan vakuutussopimus tai sen osa päättyy myös vakuutetun omaisuuden omistajan vaihtuessa, ei kuitenkaan osamaksulla myydyn omaisuuden haltijan vaihtuessa omistajaksi eikä omaisuuden siirtyessä kuolinpesälle. Omistajan vaihtuessa omaisuuden vakuutusturva on kuitenkin uuden omistajan hyväksi voimassa 14 päivää, jollei hän ole itse ottanut omaisuudelle vakuutusta.

Yhtiö B:n kotivakuutusehtojen kohdan 6.4 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut mm. sellaisesta syystä, että se voidaan korvata jonkin erityislain, takuun tai muun sitoumuksen tai vakuutuksen perusteella tai julkisista varoista.

Maakaaren 2 luvun 16 §:n mukaan ostaja vastaa vahingosta, joka kaupan tekemisen jälkeen aiheutuu kiinteistölle tulipalon, myrskyn, vahingonteon tai muun myyjästä riippumattoman syyn vuoksi, vaikka kiinteistö on jäänyt myyjän hallintaan tai vaikka omistusoikeuden pysyminen tai siirtyminen on kauppakirjassa sovittu ehdolliseksi.

Käsillä olevassa tapauksessa on kyse siitä, onko vahinkohetkellä 14.4.2004 vallinnut monivakuutustilanne, ja onko vakuutusyhtiö B kotivakuutusehtojensa mukaan velvollinen maksamaan V:lle korvausta palovahingosta K:lle aikanaan myönnetyn vakuutuksen perusteella vai voiko yhtiö kieltäytyä korvauksesta ehtojen mukaisen toissijaisuuslausekkeen perusteella. Yhtiö B on korvauspäätöksessään viitannut myös K:n isän huolimattomuuteen ja samastamiseen.

Monivakuutus on kyseessä silloin, kun eri vakuutusten kohteena on sama etuus, vakuutukset on otettu saman vahingon varalta, vakuutukset ovat samanaikaisesti voimassa ja vakuutuksenantajia ja vakuutussopimuksia on vähintään kaksi (ks. Hoppu, Suomen vakuutusoikeus (1997) s. 191).

Riidattomat seikat

Vakuutuskohde oli myyty omistuksenpidätysehdoin. Vahingon sattuessa 14.4.2004 vaaranvastuu oli kauppakirjan ehtojen ja maakaaren mukaan jo ostaja V:llä, mutta kohteen hallinta- ja omistusoikeus oli edelleen myyjä K:lla.

Tapauksessa on selvää, että sekä K että V ovat eri vakuutuksenantajilta ottaneet samalle kohteelle kotivakuutukset, joihin sisältyy turva mm. palovahingon varalta. Ostaja V:n 8.4.2004 ottama kotivakuutus oli voimassa vahingon sattuessa 14.4.2004. Lautakunta pitää myös riidattomana, että vahinkohetkellä K:n vuonna 2001 ottama kotivakuutus ei ollut päättynyt irtisanomisen vuoksi tai maksamattomana. Yhtiö B:n ilmoituksen mukaan tämä vakuutus päättyi maksamattomana vahingon jälkeen 30.4.2004

Lautakunnan käsityksen mukaan asiassa on riidatonta, että K:n vakuutuksessa vakuutettuina ovat ehtojen ja vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan olleet sekä omistaja K että omaisuuden omistuksenpidätysehdoin ostanut V. Myös V:n ottaman kotivakuutuksen yleisten sopimusehtojen mukaan vakuutus on voimassa lain 62 §:n mukaisten vakuutettujen hyväksi.

Riitaiset kysymykset

Lautakunnan tulkinnan mukaan asiassa on kolme varsinaista riitakysymystä:

1) Oliko vakuutusyhtiö B:n K:lle myöntämä kotivakuutus päättynyt vakuutussopimuslain 63 §:n ja yhtiö B:n yleisten sopimusehtojen perusteella ennen 14.4.2004 sattunutta vahinkoa sen vuoksi, että vaaranvastuu oli jo V:llä?

2) Johtavatko yhtiö B:n kotivakuutuksensa rajoitusehtoihin ottama toissijaisuuslauseke ja V:llä ollut kotivakuutus siihen, ettei K:n ottama vakuutus ollut voimassa tämän vahingon osalta?

3) Ovatko V ja K vakuutussopimuslain 59 §:n edellyttämällä tavalla vakuuttaneet saman etuuden?

Näiden lisäksi yhtiö B on K:lle antamassaan korvauspäätöksessä katsonut olevansa joka tapauksessa oikeutettu alentamaan korvausta 1/2:lla K:n isän menettelyn perusteella. Vakuutuslautakunnan käsittelyssä yhdistys A on lausuntopyynnössään viitannut tähän alentamisperusteeseen, mutta yhtiö B ei ole vastineessaan siihen vedonnut. Tämän kysymyksen osalta lautakunta toteaa vain olevansa samaa mieltä yhdistys A:n kanssa siitä, että samastamisen edellytysten puuttuessa yhtiö B ei voi lukea K:n isän mahdollista moitittavaa menettelyä V:n vahingoksi.

Lausunto pääkysymyksistä

1) Vahinkohetkellä kohteen omistusoikeus oli vielä myyjä K:lla. Olennaista on sen arvioiminen, voiko vakuutussopimuslain 63 §:ssä ja yhtiö B:n yleisissä sopimusehdoissa kuvattu myyjän vakuutuksen vaikutusten lakkaaminen seurata omistuksenpidätystilanteessa jo siitä, että vaaranvastuun saanut ostaja on ennen omistusoikeuden siirtymistä itse ottanut kohteelle vakuutuksen. Vakuutusyhtiö B on pitänyt merkittävänä sitä, että ostajan vakuutusintressi alkaa vaaranvastuun siirtymisestä, ja toisaalta 63 §:n tarkoitus turvata ostajan asemaa vaihdantatilanteessa on tavallaan toteutunut. Yhtiö B on myös katsonut, että lainsäätäjän tarkoituksena ei ole edistää tahattomien monivakuutustilanteiden syntymistä ja että lain 63 § on rakennettu sille ajatukselle, että monivakuutusta ei vaihdantatilanteessa synny.

Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan lain yleinen suhtautuminen monivakuutustilanteiden syntymiseen on lähinnä neutraali; 59 §:n esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa tilannetta on kuvattu niin, että monivakuutustilanne voi syntyä täysin tahattomasti tai erehdyksessäkin (ks. Hoppu, mts. 192). Lautakunnan mielestä lain tai sen esitöiden perusteella mi­tään erityisiä perusteita yleisen "monivakuutusvastaisen" tulkinta-asenteen omaksumiselle ei vaihdantatilanteissakaan ole.

Vakuutussopimuslain 63 § on rakennettu sille periaatteelle, että vakuutus seuraa omistusoikeutta ja että tästä voidaan vakuutusehtoihin otetulla määräyksellä poiketa siten, että omistajanvaihdos lakkauttaa vanhan vakuutuksen ja omistusoikeuden siirtymisestä alkaa ostajan hyväksi voimassa oleva 14 päivän aika, jonka kuluessa hän voi järjestää kohteelle uuden vakuutusturvan (ks. Hoppu, mts. 138- ja Pellikka, Omaisuuden vakuuttaminen (2005), s.
97-). Lain 63 §:n loppuosan maininnan mukaan tänä 14 päivän "suoja-aikana" ei voi syntyä vanhan ja uuden vakuutuksen käsittävää monivakuutus­tilannetta, koska ostajan ottama uusi vakuutus lakkauttaa kaikki vanhan vakuutuksen vaikutukset (ks. 63 §:n yksityiskohtaiset perustelut, HE 114/1993).

Lain 63 §:n tekstin, yhtiö B:n yleisten sopimusehtojen ja lainkohdan esitöiden perusteella nimenomaan omistusoikeuden siirtyminen on se tekijä, joka lakkauttaa vanhan vakuutuksen ja aloittaa 14 päivän pituisen ostajaa suojaavaksi tarkoitetun määräajan. Tästä aineistosta ei lautakunnan näkemyksen mukaan ole saatavissa suoraa tukea sellaiselle 63 §:n ja yhtiö B:n yleisten sopimusehtojen tulkinnalle, että omistusoikeudenpidätystilanteissa omaisuuden katsottaisiin siirtyneen uudelle omistajalle jo vaaran­vastuun siirtyessä, vaikka kohteen omistusoikeus on vielä myyjällä. Toisaalta aineistossa ei ole nimenomaisesti erikseen käsitelty tilannetta, jossa vaaranvastuu ja omistusoikeus siirtyvät eri aikoina.

Vaaranvastuun siirtyminen ostajalle merkitsee sitä, että hänelle siirtyy riski omaisuuden tuhoutumisesta tai huonontumisesta myyjästä johtumattomasta syystä. Ostajapuolen kannalta tarkasteltuna on selvää, että omistuksenpidätysehdoin toteutetussa vaihdantatilanteessa vaaranvastuun saaneen ostajan voi tapauksesta riippuen olla lyhytnäköistä luottaa siihen, että myyjän kohteelle ottama vakuutus esim. olisi ostajan tarpeisiin riittävän laaja tai että myyjä pitäisi vakuutuksen voimassa omistusoikeuden siirtymishetkeen asti. Tämän vuoksi on perusteltua maakaaren 2 luvun 16 §:n esitöiden tapaan sanoa, että ostajan on vaaranvastuun saamisen jälkeen syytä järjestää ostamalleen kohteelle mielensä mukainen vakuutusturva.

Omistuksenpidätysehdoin toteutetussa kaupassa myyjäpuolella on vaaranvastuun siirtymisen jälkeen vielä kohteen omistusoikeus. Vakuutussopimuslain 62 ja 66 §:n perusteella myyjällä on tässä tilanteessa ostajaa parempi oikeus vakuutuskorvaukseen, jolloin myyjän intressissä luonnollisesti on sekin, minkä sisältöinen vakuutusturva kohteella on. Jos omistuksenpidätysehdoin myydyn kiinteistön kauppa ei jostain syystä toteudukaan lopullisesti, kohde palaa täysin myyjäpuolen omistukseen ja hallintaan. Tilanteesta riippuen myyjäpuolenkin voi omistuksenpidätystilanteessa olla lyhytnäköistä luottaa siihen, että vaaranvastuun saanut ostaja järjestää vielä myyjän omistuksessa olevalle kohteelle riittävän vakuutusturvan. Vielä lyhytnäköisempää voi olla luottaa siihen, että ostajan oma maksukyky riittäisi korvaamaan hänen vaaranvastuuaikanaan (ennen omistusoikeuden siirtymistä) mahdollisesti sattuvan kiinteistön tuhoutumisen tai vaurioitumisen. Näiden syiden vuoksi lautakunta katsoo, että myös myyjäpuolella on vaaranvastuun siirtymisestä huolimatta intressiä ylläpitää kohteelle riittävää vakuutusturvaa omistusoikeuden siirtymiseen asti. Pelkkä vaaranvastuun siirtyminen ostajalle ei siis lakkauta myyjäpuolen vakuutusintressiä.

Omistusoikeuden pidättäneen myyjän aseman asianmukainen turvaaminen puoltaa lautakunnan näkemyksen mukaan vakuutussopimuslain 63 §:n tulkitsemista pykälän sanamuodon mukaisesti myös niissä vaihdantatilanteissa, joissa vaaranvastuu siirtyy ostajapuolelle ennen omistusoikeutta. Myyjän asema huomioon ottaen lautakunta pitää kestämättömänä sellaista tulkintaa, että vaaranvastuun siirtymisen johdosta myyjän vakuutuksen "kaikki vaikutukset" (ks. 63 §:n esityöt) ja siis myös myyjän oikeus korvaukseen lakkaisi myyjän ollessa vielä vakuutettuna "omassa" vakuutuksessaan.

Vakuutusyhtiö B:n kirjelmistä on luettavissa myös sellainen vanhan vakuutuksen täydellistä lakkaamista lievempi 63 §:n tulkinta, että ostajapuolen ennen omistusoikeuden siirtymistä ottama uusi vakuutus johtaisi siihen, että vain ostajapuolen oikeus saada korvausta vanhan vakuutuksen perusteella lakkaisi ja vanha vakuutus pysyisi edelleen voimassa ainakin myyjäpuolen hyväksi omistusoikeuden siirtymiseen tai tätä ennen tapahtuneeseen irtisanomiseen saakka. Tällainenkaan tulkinta ei saa laista tai sopimusehdoista suoraa tukea. Lisäksi tällöinkin näyttäisi kuitenkin syntyvän ainakin osittainen monivakuu­tustilanne, koska sekä vanha että uusi vakuutus turvaavat myyjän etuuden kohteen omistajana ellei jompaankumpaan vakuutukseen sisälly vakuutussopimuslain 62 §:stä poikkeavia määräyksiä vakuutetuista.

Vakuutuslautakunnan mielestä olisi epäjohdonmukaista tulkita 63 §:ä ja yleisiä sopimusehtoja "monivakuutusvastaisesti" siten, että uuden vakuutuksen johdosta ostajapuolen vanhaan vakuutukseen perustuva oikeus lakkaisi jos samalla kuitenkin katsottaisiin, että myyjän osalta syntyy monivakuutustilanne omistusoikeuden siirtymiseen asti. Omistusoikeuden luovuttamisen jälkeen myyjäpuoli ei enää ole vakuutetun asemassa, eikä vanhan vakuutuksen vaikutusten lakkaaminen ostajapuolen ottaman uuden vakuutuksen johdosta enää tällöin johda samanlaiseen vakuutettujen eriarvoiseen kohtelemiseen. Nämä seikat puhuvat vakuutusyhtiön esittämää tulkintaa vastaan ja lain 63 §:n ja yleisten sopimusehtojen sanamuodon mukaisen tulkinnan puolesta.

Lautakunta toteaa vielä, että sen käsityksen mukaan (tahattoman) monivakuutuksen syntyminen yleensä ottaen toimii kaikkien monivakuutustilanteeseen päätyvien vakuutuksenantajien eduksi siinä mielessä, että yksikään vahingosta korvausvastuussa olevista vakuutuksenantajista ei lopulta joudu korvaamaan koko vahinkoa vaan vain monivakuutussäännösten mukaisen osuutensa siitä. Tämänkään vuoksi Vakuutuslautakunnan mielestä ei ole syytä suhtautua torjuvasti ajatukseen monivakuutustilanteiden syntymisestä omistuksenpidätysehdoin toteutetussa vaihdannassa.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta ei voi yhtyä vakuutusyhtiö B:n tulkintaan siitä, että omistuksenpidätystilanteissa jo vaaranvastuun siirtymiselle ja ostajapuolen ottamalle uudelle vakuutukselle tulisi vakuutussopimuslain 63 §:stä, lain esitöistä sekä tapaukseen sovellettavista yleisistä sopimusehdoista poikkeavasti antaa myyjäpuolen vakuutuksen vaikutukset osin tai kokonaan lakkauttava merkitys. Tällaisessakin vaihdantatilanteessa Vakuutuslautakunta pitää 63 §:n mukaisen lakkaamisvaikutuksen kannalta ratkaisevana kohteen omistusoikeuden siirtymistä. Koska tässä tapauksessa omistusoikeus vahinkohetkellä oli vielä myyjä K:lla, lautakunta katsoo, ettei K:n vakuu­tus ollut vielä vahinkohetkellä päättynyt lain 63 §:n ja yleisten sopimusehtojen perusteella.

2) Vakuutusyhtiö B on vedonnut kotivakuutusehtoihinsa otettuun toissijaisuuslausekkeeseen. Monivakuutustilanteessa kunkin vakuutuksenantajan suhdetta vakuutettuun tulee lain 59 §:n mukaan arvioida niin kuin kukin vakuutuksenantaja olisi yksin myöntänyt kohteelle vakuutuksen. Lainkohdan esitöiden mukaan vakuutuksenantaja ei monivakuutustilanteessa voi määrätä vastuutaan toissijaiseksi. Tämän pohjalta Vakuutuslautakunnan tulkinta on se, että arvioitaessa kunkin vakuutuksenantajan korvausvelvollisuutta 59 §:n edellyttämällä tavalla "toisistaan eristettyinä" muita samaan monivakuutussuhteeseen osallisia vakuutuksia ei voida ottaa huomioon vakuutusten toissijaisuuslausekkeiden soveltuvuutta arvioitaessa (Ks. myös Hoppu, mts. 195).

Näin ollen lautakunta katsoo, että edellä lueteltujen monivakuutustilanteen syntymisen edellytysten täyttyessä yhtiö B:n korvausvelvollisuutta tulee arvioida aivan kuin saman etuuden osalta ei olisi sovittu mitään muuta kotivakuutusta, eikä yhtiö B:n kotivakuutuksen rajoitusehtojen kohdassa 6.4 olevaa toissijaisuuslauseketta silloin voi soveltaa. Jos taas jokin monivakuutustilanteen edellytyksistä jää puuttumaan, rajoitusehto sanamuotonsa mukaan soveltuu tapaukseen.

3) Yhtiö B on vielä katsonut, että K:n ja V:n ottamilla kotivakuutuksilla ei ole vakuutettu samaa etuutta. Lautakunta toteaa, että monivakuutustilanteessa eri vakuutusten täytyy koskea saman henkilön etuutta, mutta merkitystä ei ole sillä, kuka vakuutukset on ottanut (ks. Hoppu, mts. 192-193).

Edellä ilmenevin tavoin sekä K:n että V:n ottamat vakuutukset ovat selvityksen mukaan olleet voimassa lain 62 §:n mukaisten vakuutettujen hyväksi. Vahinkohetkellä sekä yhdistys A:sta että yhtiö B:stä otetut vakuutukset ovat siis kattaneet sekä V:n etuuden omaisuutta omistuksenpidätysehdoin ostaneena että K:n etuuden kohteen omistajana. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että molemmilla vakuutuksilla on vakuutettu sama etuus.
 

Yhteenvetona

Vakuutuslautakunta katsoo, että tapauksessa kaikki monivakuutustilanteen syntymisen edellytykset täyttyvät. Vakuutusyhtiö B:n kotivakuutusehtojen kohdan 6.4 toissijaisuuslauseketta ei voi monivakuutustilanteessa soveltaa niin, että yhdistys A:sta otettu kotivakuutus oikeuttaisi yhtiö B:n kieltäytymään korvauksesta. Yhtiö B ei voi alentaa V:lle maksettavaa korvausta K:n puolella mahdollisesti olleen huolimattomuuden perusteella.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta suosittaa, että yhtiö B maksaa monivakuutussäännösten mukaisesti yhdistys A:lle osuutensa palovahinkokorvauksesta.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Laapotti ja Sario sekä varajäsenet Ilveskoski ja Maso. Sihteerinä toimi Raulos.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Taipale                              
Sihteeri Raulos