Tapahtumatiedot
Vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuva vuonna 1979 syntynyt vakuutuksenottajan ajokortiton poika oli 25.5.1996 ottanut luvatta käyttöönsä vakuutuksenottajan omistaman vakuutetun auton. Auto vaurioitui luvattoman käytön yhteydessä 26.5.1996. Asiakirjojen mukaan vakuutuksenottajan poika kuljetti autoa vahinkohetkellä.
Vakuutusyhtiön päätös
Vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta korvausta vahingosta auton varkausvakuutuksen perusteella. Vakuutusyhtiö perusteli päätöstään sillä, että vahingon on aiheuttanut vakuutusehtojen mukaan vakuutuksenottajaan samastettava henkilö.
Lausuntopyyntö
Lausunnonpyytäjä pyytää Vakuutuslautakunnalta lausuntoa asiasta.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö katsoo, että luvattoman käytön aikana tulleita vaurioita ei korvata varkausvakuutuksesta, koska auton vaurioituessa siinä oli mukana vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuva poika, joka teon tekijänä rinnastetaan vakuutettuun.
Vakuutuslautakunnan lausunto
Autovakuutusehtojen kohdan 24.5.2 (päiväykseltään 1.1.1993) mukaan varkausvakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jos teon on tehnyt vakuutuksenottaja tai tähän vakuutusehtojen kohdassa 61 samastettu henkilö tai joku muu heidän tietensä tai läsnäollessaan.
Vakuutusehtojen kohdan 61 mukaan tässä suhteessa vakuutuksenottajaan samastetaan hänen kanssaan samassa taloudessa asuva henkilö. Kysymyksessä oleva vahinko on sattunut 1.12.1995 alkaneella vakuutuskaudella 25.5.1996. Vuoden 1994 vakuutussopimuslain pakottavan sääntelyn mukaisesti vakuutusehtojen samastamista koskevaa ehtokohtaa on muutettu 1.12.1995 alkaen vastaamaan vuoden 1994 vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 33 §:n määräyksiä. Näin ollen vahinkohetkellä 6.5.1996 voimassa olleiden samastamista koskevan vakuutusehtojen kohdan 7.8 mukaan sitä mitä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on vakuutustapahtuman aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamisvelvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan (vakuutusehtojen kohdan 7.8 ensimmäisen kappaleen kolmas kohta).
Vakuutussopimuslaki on esillä olevassa tapauksessa sen 3 §:n mukaan pakottavaa oikeutta, koska vakuutuksenottajana on kuluttaja. Sellainen vakuutussopimuksen määräys, joka poikkeaa kuluttajan vahingoksi vakuutussopimuslain säätelystä, on mitätön. Esillä olevassa tapauksessa ei vakuutussopimuksen samastamista koskevan määräyksen ja vakuutussopimuslain välillä ole ristiriitaa, koska samastamisesta on säädetty yhtäpitävästi vakuutussopimuksen ehtokohdassa 7.8 ja vakuutussopimuslain 33 §:ssä.
Vakuutuksenottaja on yksin omistanut vakuutetun auton. Vakuutus on ollut voimassa vain hänen hyväkseen. Vakuutuksenottaja on yksin ollut vakuutussopimuslain mukaisena vakuutettuna. Jotta vakuutuksenottajan pojan menettely voitaisiin vakuutusehtojen kohdan 7.8 ensimmäisen kappaleen kolmannen kohdan mukaan samastaa hänen menettelyynsä, tulisi pojan sekä asua vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa, että käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan. Asiassa on riidatonta se, että vakuutuksenottaja on asunut poikansa kanssa samassa taloudessa. Sen sijaan tulkinnanvaraista on, onko vakuutuksenottaja käyttänyt vakuutettua autoa yhdessä pojan kanssa.
Vakuutussopimuslain esitöistä ei selkeästi ilmene, mitä tarkoitetaan vakuutetun omaisuuden käyttämisellä yhdessä vakuutetun kanssa. Hallituksen esityksen yleisperustelujen mukaan vakuutussopimuslain 33 §:n tarkoituksena oli kuitenkin rajoittaa samastamista aikaisempaan oikeustilaan verrattuna, pitäen tarkoituksena sitä, ettei vakuutusehdoissa voida laajentaa samastettavien henkilöiden piiriä kohtuuttoman laajaksi. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa puolestaan todetaan vain, että vakuutetun perheenjäsenet ovat yleensä vakuutussopimuslain 33 §:n 1 momentin 3 -kohdassa tarkoitettuja samastettavia.
Suurin osa perheillä olevista esineistä on sellaisia, että niitä käyttävät kaikki perheenjäsenet. Perheillä on kuitenkin myös esineitä, joita käyttää vain osa perheenjäsenistä. Moottoriajoneuvot ovat tässä suhteessa omaa lajiaan, koska yleensä ainoastaan sellaiset perheenjäsenet, jotka ikänsä tai ajokortin suorittamisen synnyttämän ajo-oikeuden perusteella ovat lain mukaan oikeutetut niitä kuljettamaan, voivat saada perheessä luvan käyttää kuljettajana tätä omaisuutta. Toisaalta muutkin perheenjäsenet voivat yleensä olla perheen moottoriajoneuvoissa matkustajina.
Vuoden 1994 vakuutussopimuslain samastamissäännöksiä laadittaessa kiinnitettiin tuolloin käydyissä keskusteluissa nimenomaan huomiota niihin tilanteisiin, joissa perheenjäsen luvatta ottaa käyttöönsä ajoneuvon, jota hän ei aiemminkaan ole ollut lupa kuljettaa. Lain samastamissäännösten yhteiskäytön todettiin tuolloin tarkoittavan vain niin kutsuttua luvallista käyttöä, jolloin samassa taloudessa asuva henkilö luvallisesti käyttää ajoneuvoa; siis tilanteita joissa hänellä on lupa ajoneuvon kuljettamiseen. Ongelmana, johon uuden lain samastamissäännöksellä haluttiin puuttua, pidettiinkin nimenomaan tilanteita, joissa vakuutusyhtiöt aiemman lain voimassa ollessa epäsivät tai alensivat korvauksia vajaavaltaisen, ajo-oikeudettoman perheenjäsenen luvattoman käytön aikaansaamista vahingoista. Vakuutussopimuslain 33 §:n 1 momentin ensimmäisessä kohdassa on lisäksi nimenomaisesti säädetty samastamisesta silloin, kun ajoneuvo on vakuutetun suostumuksella toisen hallussa. Tämä säännös, vaikka sitä ei ole kirjoitettu tyhjentävään muotoon, antaa myös syyn tulkita 33 §:n 1 momentin kolmatta kohtaa suppeasti.
Vakuutuslautakunta katsoo, että ajoneuvojen osalta laissa oleva ilmaisu "käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan" tarkoittaa tilannetta, jossa vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa asuva henkilö voi käyttää vakuutettua omaisuutta luvallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa auton kuljettamisen osalta lähinnä niitä perheen ajokortillisia henkilöitä, jotka perheessä ajavat vakuutetulla autolla, ja pelkästään ajoneuvossa matkustajana oleminen ei täytä samastamisen edellytyksiä. Vakuutuksenottajan ikänsä puolesta vajaavaltainen, ajo-oikeudeton poika ei tämän perusteella ole esillä olevassa tapauksessa kuulunut niihin henkilöihin, jotka ovat käyttäneet vakuutettua autoa yhdessä hänen kanssaan. Näin ollen vakuutusyhtiöllä ei ole esittämillään perusteilla oikeutta kieltäytyä korvauksen maksamisesta vahingosta.
Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Sisula-Tulokas, varapuheenjohtajat Routamo ja Savolainen, jäsenet Eskuri, Rusanen, Salminen, Sjögren, Tomperi, Tuomela ja Vanhanen. Sihteerinä toimi Roselius.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Sisula-Tulokas
Sihteeri Roselius