Vakuutussopimusten mukaan vakuutussäästöille maksettava korko koostuu kiinteästä 4,5 %:n sopimuskorosta ja erikseen vahvistettavasta lisäkorosta, joka määräytyy vakuutusyhtiön sijoitusten tuoton ja toiminnan tuloksen perusteella. Vakuutusyhtiön ensimmäisiä vakuutuksia 10.12.1998 tehtäessä esittämässä tuottolaskelmassa lisäkoron määräksi oletettiin 2 %. Vakuutuksen keskimääräiseksi tuotoksi ilman veroja vakuutusyhtiö esitti 5,33 %.

 

Vakuutusyhtiö maksoi esim. ajalla 1.10. – 31.12.1999 lisäkorkoa 1,2 %. Tiliotteiden mukaan vuodelta 2004 lisäkorkoa ei kuitenkaan enää maksettu. Vakuutuksenottajat ovat tyytymättömiä vakuutusyhtiön maksaman koron määrään.

 

Vakuutuksenottajat toteavat päätyneensä vakuutusten ottamiseen vakuutusyhtiön markkinointikampanjan tuloksena. Vakuutusmyyjä antoi tiedot vakuutuksesta: 4,5 %:n sopimuskorko ja 1,5 - 2 %:n lisäkorko, ja esitti laskelman, joka perustui 2 %:n lisäkorkoon. Kysymykseen, voisiko lisäkorko olla korkeampi, ei annettu suoraa vastausta. Tällöin oli jo tietoa siitä, että ministeriö oli pudottamassa sopimuskoron 3,5 %:iin ja myyjä argumentoi ja vauhditti nopeaa kaupantekoa sillä, että muutos koskisi vain sopimuskorkoa, ei mitään muita ehtoja mm. lisäkorkoa. Tämän vahvistaa sekin, että sopimuksessa on mainittu molemmat sopimuskorot. Ainoa ero on se, että maksettaessa vakuutusmaksu 1.1.1999 jälkeen, korko on 3,5 %. Varauksia tai pykäliä (esim. vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §) ei esitetty tai sopimuksiin merkitty.

 

Sopimukseen liitetyssä arviolaskelmassa vakuutusyhtiö käytti 2 %:n lisäkorkoa. Sitä maksettiin ensimmäisenä vuotena 1,4 % tai 1,2 %, seuraavana vuotena 1,7 % ja sen jälkeen 0,2 %. Tämän jälkeen lisäkoron määrä on ollut 0 %. Tästä huolimatta vuosittaisissa raporteissa tulosennuste on aina laskettu 1,5 %:n  tai 2,0 %:n mukaan. Koskaan ei ole esitetty laskelmaa, jossa tulosennuste perustuisi monia vuosia vallinneeseen 0 %:n lisäkorkoon. Vakuutuksenottajat pitävät näin useita vuosia jatkunutta tiedotusta harhaanjohtavana.

 

Sopimus määrittelee lisäkoron perusteeksi vakuutusyhtiön tuloksen sopimusvuosien aikana. Missään ei kuitenkaan ilmoiteta, miten lisäkoron määrä tarkasti sanottuna on laskettu. Vakuutusyhtiön tulos on vaihdellut vakuutuskauden aikana. Vakuutuksenottajat toteavat, ettei heillä ole tietoa tuloksen kehityksestä, mutta vuosittain julkisuuteen annettujen tietojen perusteella tulokset ovat parantuneet vuosi vuodelta. Lisäkorko on silti pysynyt 0 %:ssa.

 

Vuositiedotteessa 18.01.2006 on jälleen lisäkoroksi vahvistettu 0 %. Asia on saatteessa nyt perusteltu siten, että "...sopimuskoron antaessa vakuutussäästöille nykyiseen korkotasoon verrattuna korkean tuoton, vakuutuksille ei jaeta tällä aikajaksolla lisäkorkoa". Tulkinta on täysin sopimuksen vastainen. Sopimus määrittää ainoastaan vakuutusyhtiön tuloksen lisäkoron perusteeksi, eikä sitä, mitä jossain muualla tai muista sijoitustyypeistä maksetaan. Vakuutusyhtiön tulkinnan jälkeen ei enää voi luottaa siihen, että muinakaan vuosina lisäkorkoratkaisut olisivat olleet sen paremmin perusteltuja, mihin monivuotinen 0-korkokin viittaa. Koska lisäkoron perusteet näyttävät mielivaltaisilta, vakuutuksenottajat pitävät sijoittajien kannalta kohtuullisena, että vakuutusyhtiö selvittää rehellisesti vakuutuksenottajille kuuluvan lisäkoron määrän ja korvaa saamatta jääneet maksut. Vakuutuksenottajat viittaavat omaan laskelmaansa siitä, miten lisäkorko heidän mielestään pitäisi määritellä.

 

Vakuutuksenottajat huomauttavat siitä, että vasta äskettäin heille selvisi, että samaan aikaan kun 4,5 %:n sijoituksille on maksettu 0 %, samojen sopimussääntöjen mukaisille 3,5 ja 2,5 %:n vakuutuksille on maksettu lisäkorkoa. Sen suuruus on tiettävästi ollut yhdestä kahteen prosenttiin. Sijoitusta tehtäessä sopimukset kuitenkin olivat samanarvoisia. 30.12.1998 sopimuksessa mm. on sanottu, että jos maksu suoritetaan 1.1.1999 jälkeen, sopimuskorko on vain 3,5 %. Mitään muita varauksia asiasta ei ole.

 

Vuoden 2004 (ja luultavasti parin edellisen) vuosiraportin saatteessa on ihmeteltävä ilmoitus, jonka mukaan 1.7.1997 ja edelleen 1.1.2000 voimassa olleille vakuutussäästöille maksetaan vuosittain 2,7 %:n ylimääräinen hyvitys. Vakuutuksenottajien mielestä tämäkin toimenpide osoittaa mielivaltaisuutta. Toisille samassa asemassa oleville luvataan runsaanpuoleinen lisähyvitys ilman, että siitä olisi ollut alkuperäisessä sopimuksessa mainintaa, ja vakuutuksenottajille, joiden sopimukseen määräys lisäkorosta sisältyy, tarjotaan nollaa. Vakuutusyhtiö tavallaan itsekin tunnustaa menettelevänsä mielivaltaisesti, sillä tarjottuaan sopimuksen vastaisesti asiakkailleen 0-korkoa, se on vuodesta 2004 lähtien alkanut käyttää vakuutuksesta uutta nimeä.

 

Muun virheinformaation lisäksi vuosittaisen vakuutustiliotteen vakuutussäästöt (2005 lukuun ottamatta) on esitetty harhaanjohtavasti väärin. Esimerkiksi 15.1.2004 tehdyssä raportissa on vuoden 2003 kokonaissäästön kehitys ilmoitettu seuraavasti:

30.12.2002 Vakuutuksen kokonaissäästö euroa 28 870,79

30.12.2003 Vakuutuksen kokonaissäästö euroa 31 422,14

 

Jos lukuja vertaa keskenään, toteaa, että säästön kehitys on ollut kohtuullinen. Päässälaskulla näkee, että tuotto on 2551,35 €.

 

Todellisuus on aivan toinen. 30.12.2002 oikea kokonaissäästö onkin 30.318,42. Yhtiön ilmoittama summa on vuoden 2001 arvo ja todellinen säästön kasvu on 1103,72. Kirjaustapahtumien kohdalta asia ei selviä sen paremmin, koska lukuja on monta ja käsittämättömästä syystä siinä on esitetty myös edellisen vuoden kirjaukset, jolloin erittelyn yhteenlaskun summa ja kokonaissäästöjen ero on sama. Raporttiin on todella syvennyttävä perusteellisesti ja laskukoneen kanssa, sillä muuten jää täysin väärään käsitykseen asiasta. Näin epähavainnollinen ja harhaanjohtava raportti ei saisi olla.

 

Vakuutuspapereita tutkittaessa tuli esiin vielä se, että vaikka hyvityksissä tingitään, yhtiön veloittamat kulut nousevat. He ovat yrittäneet laskea vuosittaista nousua ja se on ollut suurempi kuin sijoituksen vuosittainen tuotto. Vuosittainen lopullisen vakuutussäästön määrän ennuste on laskenut joka vuosi luvattuun nähden.

 

Kaiken edellä esitetyn perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

1. Vakuutusyhtiö on rikkonut vakuutussopimusta määritellessään lisäkoron suuruuden mielivaltaisesti sopimuksen määräämästä, vakuutusyhtiön tulokseen perustuvasta tavasta poiketen ja vedonnut asiaankuulumattomasti muiden sijoitusten tuottoon.

2. Vakuutusyhtiö on samanaikaisesti, kun 4,5 %:n sopimuskoron vakuutusten lisäkorko on ollut 0 tai lähes 0, maksanut lisäkorkoa tai lisähyvitystä muille samojen sopimusten mukaisille vakuutuksille.

3. Vuosiraporteissa vakuutusyhtiö on antanut jatkuvasti harhaanjohtavaa informaatiota lopullisen vakuutussäästön tulevasta arvosta käyttämällä monen vuoden aikana vahvistamansa 0 %:n lisäkoron sijasta 1,5 ja 2,0 %:n lisäkorkoa. Lisäksi vakuutustiliotteen vertailussa on esitetty kokonaissäästön kasvu niin hämärästi, että lukija saa käsityksen, että kasvu on ollut noin kaksi kertaa suurempi.

4. Yhtiön veloittamien kulujen nousu näyttää olevan suurempi kuin kertyneen vakuutussäästön määrä.

 

Vakuutuksenottajat vaativat:

1. Vakuutusyhtiö velvoitetaan selvittämään heidän esittämänsä laskentatavan mukaisesti lisäkoron määrä kuluneille ja myöhemmin tuleville kausille. Laskelman perusteella määriteltyjen lisäkorkoprosenttien mukaiset summat tulee liittää vakuutussäästöihin niin kuin ne olisi liitetty kausittain. Jos laskelmalla päädytään pienempiin lisäkorkoihin, kuin on maksettu alempien sopimuskorkojen mukaisille vakuutuksille, lisäkorkona käytetään niissä noudatettua vuosittaista korkeinta lisäkorkoa.

2. Vakuutusyhtiön veloittamien kulujen vuosittaiset korotukset tulee selvittää ja jos ne ovat suurempia kuin vakuutussäästön vuosittainen kertymä, liika veloitus tulee palauttaa.

3. Mikäli vakuutusyhtiö kieltäytyy kohdan 1 ja 2 korjauksista, vakuutuksenottajat vaativat asian selvittämisestä muita menettelyjä käyttäen aiheutuvista kuluista täyden korvauksen ja pidättävät lisäksi oikeuden vahingonkorvaukseen sopimuksen rikkomisesta ja harhaanjohtavasta informaatiosta.

Vakuutuksenottajat katsovat vakuutusyhtiön aiheuttaneen heille vahinkoa ylioptimistisilla lupauksilla ja koko sopimusajan raporttien monia kertoja toistuneilla ylioptimistisilla ennusteilla. Sijoitukset olisi siirretty tuottavampiin kohteisiin, jos ennusteet olisivat olleet todenmukaiset.

 

Vakuutuksenottajat viittaavat lopuksi Vakuutuslautakunnan lausuntoon VKL 317/04 katsoen, että tapauksen käsittelyssä esitetyt vastaväitteet eivät ole päteviä tässä asiassa. Vetoaminen kohtuusperiaatteeseen ei myöskään ole vakuuttavaa, sillä vakuutusyhtiöt ovat yleisen mielipiteen mukaan sopimusvuosien aikana tuottaneet voittoa. Jos eivät ole, pitäisi sen näkyä julkisuudessa. Sitä vastoin on näkynyt tietoja ylisuuresta omaisuusmassasta. Lisäksi lain suomilla toimenpiteillä lisäkorkojen maksun takaamiseksi tehdyt varaukset hyvinä vuosina huonojen vuosien hyväksi olisivat olleet mahdollisia ja pitäneet tarkoituksensa mukaisesti lisäkoron tasaisena ja vakaana. Nyt tällä on puolustettu vain sitä, ettei lisäkorkoa ole ollenkaan maksettu 4,5%:n sijoitukselle.

 

Heidän tapauksessaan vakuutusyhtiö on antanut selvät numerot. Sopimuskorko 4,5 % plus lisäkorko. Ensimmäisessä laskelmassa, joka on sopimuksen liitteenä, lisäkorko on määritelty 2 %:ksi ja lopullinen sijoituksen arvo laskettu sen mukaan. Huolimatta sitä, miksi vakuutusyhtiön hallitus on vahvistanut lisäkoron, vakuutusten tuotto-odotukset on vuosittain laskettu 1,5 ja 2,0 %:n suuruisina ja tuotto-odotus mahdollisimman suurena. Vakuutusyhtiö ei ole pystynyt viiden vuoden aikana ennustamaan vakuutuksen kehitystä oikein edes yhtä vuotta eteenpäin. Vakuutukset on ostettu siinä hyvässä uskossa, että esitetyt tuotto-odotukset pitävät paikkansa. Vakuutuksenottajat myös ihmettelevät, mitä Vakuutusvalvontavirasto tekee vakuutusyhtiön vuosittaisille ilmoituksille lisäkoron määrästä.

 

Vakuutuksenottajat ovat vielä todenneet lausuntopyynnön lisäyksessä mm., että kaikkiaan n. 7,5 vuoden aikaisesta talletusajasta lisäkorko on ollut 0 lähes puolet ajasta. Vakuutusta koskevassa oppaassa kohdassa "korko" sanotaan, että korko muodostuu 4,5 %:n sopimuskorosta ja vähintään kerran vuodessa erikseen vahvistettavasta vakuutusyhtiön tuloksen perusteella maksettavasta lisäkorosta. Vuosittain jaettavan turvaotteen saatteessa sanotaan tulosidonnaisuuden tarkoittavan sitä, että vakuutussäästön kehitys perustuu sopimuskorkoon ja vakuutusyhtiön tuloksen perusteella maksettavaan lisäkorkoon. Sopimuskirjaan liittyvässä tuottolaskelmassa 10.12.1998 on ilmoitettu lisäkorko-oletukseksi +2,00 %.

 

Vakuutuksenottajien mielestä "korko" on määritelty sopimukseen liittyvissä asiakirjoissa sekavasti ja vaihtelevasti. Ainoastaan sopimusehdoissa on sana "mahdollisesti". Sen ilmoitetaan sitovan sijoittajaa. Kuitenkin kaikki asiakirjat ovat sopimuksen liitteitä, eikä missään ole määritelty niiden pätevyysjärjestystä. Näyttää siltä, että vakuutusyhtiö ottaa oikeudekseen erivapauden käyttää millaisia termejä ja lauseita tahansa. He eivät myöskään ymmärrä, mitä merkitsee lause ”Lisäkorkoa voidaan poikkeuksellisissa olosuhteissa käyttää 4,5 % sopimuskoron ylläpitämiseen."

 

Vakuutuksenottajat viittaavat laatimaansa taulukkoon vakuutuksilleen maksetun lisäkoron ja vakuutusyhtiön heille antamassa vastauksessa tuloksestaan ilmoittamien tietojen välisestä suhteesta. Sopimuksen mukaan lisäkorko perustuu vain yhtiön tulokseen. Taulukosta näkyy, että lisäkorkoa on maksettu vuosina, jolloin tulos on ollut vain "lievästi miinusmerkkinen tai lievästi positiivinen" eli selvästi alle myöhempiä selvästi positiivisia 6 -8 % tuloksia, mutta näinä vuosina 2003 – 2005 lisäkorko on ollut nolla, lukuun ottamatta kolmen kuukauden jaksoa, jolloin se oli 0,2 %.

 

Olosuhteet Suomen talouselämässä eivät tämän 7,5 vuoden aikana ole niin dramaattisesti muuttuneet, että poikkeuksellisiin ratkaisuihin eli sopimuksista poikkeamiseen olisi tarvinnut ryhtyä. Mieluummin päinvastoin. Vakuutusyhtiön hyvä (2003 -2005) tulos perustuu osaltaan niidenkin sijoitusten tuottoon, jotka on tehty heidän säästösijoituksillaan eivätkä lievästi miinusmerkkisetkään vuodet ole johtaneet yhtiötä konkurssin partaalle.

 

Asiakirjoissa ei ole missään esitetty sitä mahdollisuutta, että eri sopimuskoroille voitaisiin maksaa erilaista lisäkorkoa. Koska sopimuskirjassa on mainittu sopimuskoron alentuminen 3,5 %:iin 1.1.1999 jälkeen, olisi näin oleellinen tieto pitänyt antaa myös tiedoksi sopimuksen tekijälle. Kun tätä tietoa ei annettu, vakuutusten myynti kävi vuoden 1998 lopussa kovilla kierroksilla. Vakuutusyhtiössä ehkä ajateltiin, että lisäkoron alenemisesta tiedottaminen olisi laskenut kysyntää. Vakuutustiliote on ollut 6 vuotta vaikealukuinen ja -selkoinen, asiakkaan kannalta harhaanjohtava.

 

Vakuutusyhtiö viittaa vakuutukset myöntäneen vakuutusyhtiön nimen muuttamiseen ja vakuutuksia koskeneisiin vakuutuskannanluovutuksiin 30.12.2003 ja 1.1.2005. Kaikissa sopimuksissa on kiinteä 4,5 %:n sopimuskorko. Lisäksi vakuutuksil­le on maksettu lisäkorkoa seuraavasti:

 

 

Vakuutusten nykyarvot per 1.6.2006 vaihtelevat maksupäivästä riippuen välillä 34.283,85 - 34.614,18 euroa. Vakuutusten sopimuskirjoissa vakuutussäästö sopimuksen päättymispäivänä on laskettu ottamatta huomioon lisäkorkoa.

 

Sopimuskirjasta on käytävä ilmi sopimuksen keskeinen sisältö. Maininta va­kuutussopimukseen sovellettavista vakuutusehdoista on sopimuskirjassa ja vakuutuksenottaja on ne näin ollen sopimuksen tehdes­sään hyväksynyt osaksi sopimusta. Vakuutusehdot sisältävät yksityiskohtai­set tiedot vakuutuksen sisällöstä. Vakuutuksiin sovelletaan 1.5.1997 alkaen voimassa olleita vakuutuseh­toja SIWP97. Lisäksi vakuutuksiin sovelle­taan vakuutussopimuslakia (534/94) sekä muuta Suomessa voimassa olevaa lainsäädäntöä.

 

Vakuutusyhtiö viittaa vakuutusehtojen kohtaan 1 ja kohtaan 2, jonka mukaan vakuutussäästö muodostuu maksetuista vakuu­tusmaksuista, sopimuskorosta ja vakuutustoiminnan ylijäämän perusteella mahdollisesti maksettavasta lisäkorosta. Vakuutussäästöstä vähennetään vakuutusyhtiön hoitokustannukset, kuolintapausturvan maksut ja suoritettujen erityistoimenpiteiden maksut.

 

Tuoteselosteessa annetaan vakuutuksenottajalle vakuutussopimusta tehtäessä vakuutussopimuslain edellyttämällä tavalla kattava kuva vakuutuksen olen­naisesta sisällöstä. Tuoteselosteen sivulla 9 kohdassa "Korko" on kerrottu, että korko muodostuu kiinteästä 4,5 %:n sopimuskorosta ja vähintään kerran vuodessa erikseen vah­vistettavasta vakuutusyhtiön tuloksen perusteella maksettavasta lisäkorosta. Samassa kohdassa on todettu, että lisäkorkoja voidaan poikkeuksellisissa olo­suhteissa käyttää 4,5 %:n laskuperustekoron ylläpitämiseen.

 

Vakuutuksenottajille on sopimusta tehtäessä annettu myös tuottolaskelma ja tuot­toerittely. Niiden tarkoituksena on antaa asiakkaalle kuva vakuutuksen tuotos­ta tiettyjen laskentaperusteiden toteutuessa. Luvut on laskettu, kuten laskel­masta ilmenee, tuottolaskelmassa mainituin laskuperustein. Tuottolaskelma ei ole vakuutussopimuksen osa eikä sitä ole edes mainittu sopimuksen liitteissä. Sen tarkoituksena on ainoastaan hahmottaa asiakkaalle tuoton suuruus siinä määritellyillä perusteilla. Lisäkorko on lisäksi tuottolaskelmassa mainittu li­säkorko-oletuksena. Vakuutuksenottajien on jo sen perusteella täy­tynyt käsittää, ettei lisäkoron maksaminen oletuksen suuruisena ole taattu.

 

Lisäkorko määräytyy vakuutusehdoissa, vakuutuksen sopimuskirjassa ja tuo­teselosteessa selostetulla tavalla yhtiön vakuutustoiminnan ylijäämän / tuloksen perusteella. Vakuutuksenottajille annetut tiedot korosta eivät ole olleet millään tavoin ristiriitaiset. Lisäeduista päätettäessä on myös noudatettava vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §:ää.

 

Vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §:n mukaan henkivakuutuksessa noudatetaan ns. kohtuullisuusperiaatetta sellaisten vakuutusten osalta, joilla on vakuutus-sopimuksen mukaan oikeus vakuutusten mahdollisesti tuottaman ylijäämän perusteella annettaviin lisäetuihin. Lainkohdassa tarkoitettua lisäetujen koh­tuullisuusperiaatetta on tarkemmin käsitelty esim. teoksessa Vakuutusoppi, 1995, Pentikäinen - Rantala. Teoksen mukaan periaate edellyttää, että lisäetu­ja määritettäessä niihin oikeutettujen vakuutusten osalta on kohtuullisessa määrin otettava huomioon sekä näille vakuutuksille annettavien lisäetujen ko­konaismäärän että niiden jakautumisen osalta näiden vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä ja muodostumistapa.

 

Lisäedut eivät saa vaarantaa yhtiön vakavaraisuusvaatimusten täyttymistä tai lisäetujen jatkuvuutta. Tätä edellyttää vakuutusyhtiölaki. Tältä osin lausuntopyynnön liitteessä oleva maininta väitteen aiheettomuudes­ta on täysin vailla perustetta.

 

Laissa määritelty lisäetujen tason jatkuvuus siis edellyttää, että hyvinä vuosi­na on varauduttava tappiollisempiin vuosiin, jolloin ylijäämää olisi vähän tai ei lainkaan jaettavana. Huonoina vuosina vakuutuksille hyvitettävä kokonais­tuotto vastaavasti ylittää yhtiön tuottojen tason. Jaettaessa lisäetuja erityyppi­sille vakuutuksille otetaan kohtuullisessa määrin huomioon vakuutusten pituus ja luonne, vakuutuksissa sovellettava sopimuskorko sekä vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä.

 

Vakuutusyhtiö toteaa tavoittelevansa vakuutuksille hyvitettävän kokonaistuoton (sopi­muskorko + lisäkorko) jatkuvuutta nimenomaan korkotason suhteen. Sijoitusvakuutusten lisäedut rahoitetaan siitä ylijäämästä, joka syntyy yhtiön sijoitustoiminnan tuotoista. Eri sijoitusinstrumenttien pitkän ajan tuotot määräytyvät siten, että enemmän riskiä sisältävä sijoitus tuottaa enemmän kuin vähemmän riskiä sisältävä sijoitus (esim. osakesijoitusten tuotto-odotus on pitkä korko + osakkeisiin liittyvä riskipreemio).

 

Yhtiön sijoitustoiminnan kulloinenkin tuotto-odotus määräytyy näin sen sijoitusallokaation perusteella ja muuttuu kor­kotason muuttuessa. Tästä syystä kokonaistuoton osalta pyritään jatkuvuuteen nimenomaan korkotason suhteen. Sopimuskorko on ylijäämää pienentävä te­kijä. Kun lain mukaan lisäetujen tasoa määrättäessä on otettava huomioon, mistä jaettava ylijäämä on syntynyt, on luonnollista, että ne vakuutukset, joi­den laskuperustekorko on esim. 3,5 %, saavat lisäetuja enemmän kuin ne, jot­ka jo laskuperustekoron kautta saavat 4,5 %:n tuoton.

 

Henkivakuutusyhtiö voi ottaa sijoitusriskiä (ja tuottaa sijoitusylijäämää) vain, jos sillä on riittävästi pääomaa. Tämän pääoman aiheuttama pääomakustannus alentaa vakuutuksille hyvitettävää kokonaistuottoa.

 

Lain asettaman jatkuvuusvaatimuksen ja myös sopimuskorkovaatimuksen eh­dottomuuden vuoksi lisäeduille ei voida esittää yksinkertaista laskukaavaa. Tätä havainnollistaa 2000-luvun sijoitustuottojen tarkastelu siinä yhtiössä, jo­ka on ollut kulloinkin vastuussa esillä olevista vakuutuksista (Yhtiö A 10.12.1998 - 30.12.2003, yhtiö B 31.12.2003 -31.12.2004 ja 1.1.2005 alkaen uusi yhtiö C). Tuotot on laskettu käyvin arvoin (tuloslaskelmaan tuotot kirjataan pääosin hankintahintojen perusteella, minkä vuoksi tuloslaskelma kuvaa huonosti henkivakuutusyhtiön todellista tu­loksellisuutta, käyvät arvotkin esitetään tilinpäätöksessä liitetietona).

 

Vuosina 2000 ja 2002 yhtiö A:n sijoitustoiminnan käyvin arvoin laskettu tuotto oli lievästi miinusmerkkinen ja vuonna 2001 täpä­rästi positiivinen; asiakas sai näinä vuosina säästöilleen tuottona laskuperus­tekoron ja myös lisäkoron; silloisella korkotasolla jatkuvuusvaatimus edellytti lisäedun myöntämistä, vaikka yhtiön sijoitusten tuottotaso jäi käytännössä nollaan. Vuosina 2003-2005 sopimuksista vastuussa olleiden yhtiöiden B ja C sijoitustoiminnan tuotto käyvin arvoin vaihteli välillä 6 - 8 %; nyt lisäetu laski korkotason alenemisen seurauksena vähitellen nollaan, jolloin asiakkaan tuotoksi jäi viimeisinä vuosina pelkkä laskuperustekorko. 4,5 %:n laskuperustekorko ylittää selvästi pitkän koron tason kyseisinä vuosina.

 

2000-luvun alkupuolella tässä kuvattu toiminta oli vakuutusyhtiölle selvästi tappiollista. Kolmena viime vuotena se on ollut lievästi voi­tollista. Tämä kaikki on seurausta lain asettamasta lisäetujen jatkuvuusvaati­muksesta: hyvinä vuosina yhtiöille syntyy vakavaraisuuspääomaa, jolla hoide­taan huonompien vuosien laskuperustekorkojen ja mahdollisten lisäetujen ra­hoitus siltä osin, kuin kyseisen vuoden tuotot eivät siihen riitä.

 

Selostamillaan perusteilla vakuutusyhtiö katsoo, että puheena oleville vakuutuksille on maksettu lisäkorkoja vakuutusten ehtojen mukaisesti yhtiön tuloksen perus­teella vakuutusyhtiölain säännökset huomioiden. Vakuutuksenottajat ovat lausuntopyynnön liitteessään pyrkineet näyttävästi havainnol­listamaan taulukoilla ja ajatuksenkuluilla sitä, miten vakuutusyhtiön olisi tullut maksaa lisäkorkoa. Heidän esittämillään perusteilla ei vakuutusyhtiölain mukaista jatkuvuusperiaatetta pystytä toteuttamaan. Niillä ainoastaan asetettaisiin alttiiksi tuoton jatkuvuus ja olemassa olevien sopimusten vastuisiin vastaaminen.

 

Vakuutuksenottajat ovat lisäksi ihmetelleet sitä, mitä on tarkoittanut tuoteselosteen maininta siitä, että "lisäkorkoa voidaan poikkeuksellisissa olosuhteissa käyttää 4,5 %:n sopimuskoron ylläpitämiseen". Lyhyesti todettuna myös sillä pyritään toteuttamaan em. jatkuvuusperiaatetta poikkeuksellisissa taloudellisissa olo­suhteissa. Nyt puheena olevissa vakuutussopimuksessa näin ei ole tarvinnut tehdä.

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi riittää läh­tökohtaisesti se, että vakuutuksenottajalle ennen sopimuksen tekemistä luovu­tetaan kirjallista aineistoa, josta käy ilmi lainkohdassa edellytetyt tiedot.

 

Vakuutuksenottajien allekirjoittamien sopimuskirjojen mukaan vakuutuksenottaja on sopimuksenteon yhteydessä saanut vakuutusehdot ja tuoteselosteen. Kyseisessä materiaalissa on edellä kuvatulla tavalla kerrottu, että lisä-korko määräytyy vakuutustoiminnan ylijäämän / vakuutusyhtiön tuloksen pe­rusteella. Myyntimateriaalissa ei ole taattu lisäkoron maksamista tai sen tasoa. Kuten edellä on kuvattu, lisäkoron maksaminen riippuu yhtiön sijoitustoimin­nan tuloksesta ja lain edellyttämästä jatkuvuusperiaatteesta. Vakuutusyhtiö katsoo antaneensa vakuutusten myyntitilanteessa lisäkoron määräytymisestä riittävät ja oikeat tiedot ja määritelleensä vakuutusten lisäkorot lain ja vakuutussopimusten mukaisesti.

 

3,5 %:n tai 2,5 %:n sopi­muskoron vakuutuksille maksamastaan lisäkorosta vakuutusyhtiö toteaa, että se on vakuutuksenottajan kanssa tekemänsä vakuutussopimuksen perusteella sitoutunut maksamaan vakuutukselle vähintään kiinteän sopimuskoron suuruista korkoa, joka vakuutuksenottajien vakuutuksissa on 4,5 %. Kyseisen korkokannan mukaisten vakuutusten tuottamaa ylijäämää on se, mitä vakuutuskannan tuotosta on jäljellä sen jälkeen, kun vakuutuksille on maksettu kiin­teä sopimuskorko. Vastaavasti, jos vakuutuskannan kiinteä sopimuskorko on alhai­sempi, kyseisen vakuutuskannan muodos­tama ylijäämä muodostuu suu­remmaksi. Vakuutuskannan tuottaman ylijäämän suuruus voi siis olla erilainen eri sopimuskorkoisilla vakuutuksilla.

 

Huomattakoon, että ne vakuutussopimukset, joissa sopimuskorko on 4,5 %, saavat tällä hetkellä 0,5 prosenttiyksikköä parempaa kokonaiskorkoa kuin alemman sopimuskoron vakuutukset, joiden kokonaiskorko on 4 %. Vakuutuksenottajien vakuutukset saavat näin ollen parempaa korkoa, kuin pienemmän so­pimuskoron vakuutukset. Sopimuskoron suuruudesta ei toisin sanoen voida tehdä johtopäätöksiä kokonaistuoton suhteen. Näin ollen markkinointi ja tie­donantovelvollisuus vakuutuksen tuotosta ovat olleet vakuutussopimuslain mukaisia.

 

Vakuutusyhtiö viittaa Vakuutuslautakunnan lausuntoihin VKL 317/04 ja VKL 668/04, joissa lautakunta on katsonut, että vakuutusyhtiöllä on lain ja sopimusehtojen mu­kaan oikeus itsenäisesti päättää jakamiensa asiakashyvitysten tasosta. Vakuutusyhtiöiden on vuosittain lähe­tettävä vastuuvelan laskuperusteensa, joista asiakashyvitysten muodostumisen periaatteet ilmenevät, tiedoksi Vakuutusvalvontavirastolle, joka valvoo va­kuutusyhtiöitä. Vakuutusvalvontavirastolla ei ole ollut huomautettavaa vakuutuksista kul­loinkin vastuussa olleen yhtiön menettelystä tai laskuperusteista.

 

Vakuutusten vuoden 2004 turvaotteen saatteessa olevan erityislisäetuja koskevan maininnan osalta vakuutusyhtiö toteaa, että etua on ilmoitettu maksettavan niille vakuutuksille, jotka ovat olleet voimassa vakuutusyhtiössä B 1.7.1997. Esimerkkinä eduista mainitaan, että 1.1.2000 voimassa olleen säästösuunnitelman mukaisille maksuille maksetaan vuosittain 2,7 %:n suuruinen ylimääräinen hyvitys.

 

Kyseinen teksti on ilmoitettu saatteessa otsikon "[Vakuutusyhtiöt] yhdistyivät" al­la. Teksti on ollut saatteessa siinä mainittujen vakuutusyhtiöiden yh­distymisen vuoksi. Samassa yhteydessä myös vakuutuskannat on yhdistetty. Saatekir­jeen tekstejä ei järjestelmäteknisistä syistä pystytty tekemään erilaisina niille asiakkaille, jotka olivat oikeutettuja yhtiön B lisäetuihin ja niille, jotka taas eivät olleet etuihin oikeutettuja. Samansisältöinen saate on siis mennyt sekä ns. vanhoille yhtiön B asiakkaille, jotka ovat oikeutettuja yhtiön erityislisäetuihin, että yhtiön A asiakkaille (vakuutuskanta tällä hetkellä yhtiössä C). Kyseisiä etuja on siis annettu ainoastaan saattees­sa määritellyille yhtiön B vanhoille asiakkaille.

 

Vakuutuksenottajat katsovat, että vuosittaisen vakuutustiliotteen vakuutussäästöt on esitetty harhaanjohtavasti väärin. Tiliotteessa tulostusjakson päättely on tosiaan aiheuttanut joissain tapauksissa ongelmia; tiliotteen kaudella jaksolliset kirjaustapahtumat näkyivät oikein, mutta samalla näytettiin edellisen tiliotteen kaudelle kuuluvia tapahtumia.

 

Vakuutussäästämisen tiliote on uudistettu täydellisesti huhtikuussa 2005. Uu­den tiliotteen tavoitteena oli yksinkertaistaa, selkeyttää ja täsmentää tiliotetta asiakasta paremmin palvelevaksi. Eräs vanhan tiliotteen parannusta vaativa kohde oli tiliotteen tulostusjakso.

 

Uudella tiliotteella tulostusjaksoa korjattiin. Va­kuutussäästö kauden alussa lasketaan edelliselle vuosipäivälle, ja jakson ta­pahtumat näytetään vuosipäivää seuraavasta päivästä lukien. Vakuutussäästö kauden lopussa lasketaan viimeiselle vuosipäivälle. Näin vuositiliotteet seu­raavat loogisesti toisiaan - ensimmäisen vuositiliotteen loppusaldo on seuraa­van vuositiliotteen alkusaldo. Vakuutuksenottajien kuluvana vuonna saamat tiliotteet ovat olleet em. tavalla uusittuja, eikä ongelmia tämän suhteen siis enää pitäisi olla.

 

Vakuutuksen tuoteselosteessa on kerrottu, miten kulut määräytyvät: "Vakuu­tussäästöstä vähennetään liikekuluna ensimmäisenä vuotena 400.000 mark­kaan asti 3 %, sen ylittävältä osalta ei peritä liikekulua. Toisesta vuodesta al­kaen liikekulut ovat 400.000 markkaan asti 0,7 % ja sen ylittävältä osalta 0,2 % säästöstä vuotta kohti." Kuolintapausturvan maksut ja veloitukset vähenne­tään vakuutussäästöstä. Hyvitykset ja veloitukset lasketaan päivän tarkkuudel­la ja ne lisätään vakuutussäästöön vakuutuksen vuosipäivänä. Kulut luonnolli­sesti nousevat vakuutussäästön kasvaessa.

 

Esimerkiksi vuonna 2002 veloitettiin tilinhoitomaksua 202,10 euroa. Yhdessä korkotuottojen ja henkivakuutuksen veloituksen kanssa pääomaan lisättiin yh­teensä 1447,63 euroa, joka vastasi vuosien 2001 - 2002 vakuutuskaudelle yh­teensä 5,014 %:n tuottoa. Vuonna 2003 perittiin vakuutuksen hoitokuluna 212,23 euroa, joka oli juuri 5,014 %:a suurempi kuin edellisvuoden veloitus. Veloitettavat kulut siis kasvavat siinä suhteessa, kuin vakuutuksen pääoma on kasvanut ko. vakuutuskautta edeltäneeseen kauteen nähden, kun taas tuotot määräytyvät laskuperustekoron lisäksi neljännesvuosittain määrättävän lisäko­ron mukaan. Tilinhoitomaksun ja kuolinturvasta perittävän maksun oikeelli­suuden on tarkistanut vakuutusyhtiön vakuutusmatemaatikko.

 

 

Lautakunnalle toimittamassaan lisäkirjelmässä vakuutuksenottajat mm. katsovat, että sopimuskirjan liitteenä annettu tuottolaskelma kuuluu sopimusasiakirjoihin. Sopimuskirjan ehtojen 1-kohdassa mainitut laskuperusteet on esitetty tuottolaskelmassa otsikolla ”Tuottolaskelman laskentaperusteet”. Muuta erillistä liitettä laskentaperusteista ei ole esitetty.

 

Sen perusteella, mitä myyntitilanteessa on esitetty, piti lisäkoron olla 1,5- 2 %:n välillä, ei missään tapauksessa 0 %. Vakuutuksenottajat viittaavat siihen, että vakuutusyhtiön antamassa tuoteselosteessa yhtiön vakavaraisuus mainitaan hyväksi ja turvaotteessa 2004 sen kehitys myönteiseksi. Vakuutuksenottajat katsovat, että vakuutusyhtiöllä olisi ollut varaa maksaa lisäkorot. Tiedonantovelvollisuuden täyttämisen osalta vakuutuksenottajat huomauttavat, että myyntilanteessa ollut henkilö ei pystynyt laskemaan sijoituksen arvon kehitystä eikä heillä ollut siitä valmista mallia. Myyntitilanteessa pääargumentteina oli sopimuskoron säilyminen 4,5 %:ssa 1.1.1999 jälkeen ja lisäkorko 1,5 – 2.0 %. Vakuutuksenottajat pitävät lisäkoron maksamatta jättämistä sopimusrikkomuksena.

 

 

Vakuutuksenottajat ovat lisäkirjelmässään esittäneet, että tuottolaskelma kuuluu sopi­musasiakirjoihin, koska laskuperusteet on esitetty tuottolaskelman sivun ala­osassa. Selvyyden vuoksi todettakoon, että tuottolaskelman sivun alaosassa ovat laskentaperusteet. Sivun alaosassa on mainittu, että kyseessä ovat tuot­tolaskelman laskentaperusteet eli tuottolaskelmassa käytetyt oletusarvot. Tuottolaskelma on laskettu siinä käytetyillä laskentaperusteilla. Kyse ei siis ole vakuutussopimuksen osana olevista laskuperusteista.

 

 

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

 

Vakuutussopimuslain 7 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle vuosittain tieto vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä. Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutuksenantajalla on tiedonantovelvollisuus sitä kohtaan, jolla on oikeus vaatia suoritusta vakuutuksenantajalta.

 

Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

 

9 §:n 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

 

Vakuutusyhtiölain henkivakuutusta koskevan 13 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan (laki 17.3.1995/389) päätettäessä lisäetujen antamisesta sellaisille vakuutuksille, joille on vakuutussopimuksessa annettu oikeus vakuutusten tuottaman ylijäämän perusteella mahdollisesti annettaviin lisäetuihin, on kohtuullisessa määrin otettava huomioon sekä näille vakuutuksille annettavien lisäetujen kokonaismäärän että niiden jakautumisen osalta näiden vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä ja muodostumistapa. Lisäedut eivät saa vaarantaa yhtiön 11 luvun mukaan määräytyvien vakavaraisuusvaatimusten täyttymistä tai lisäetujen tason jatkuvuutta.

 

Puheen oleviin vakuutussopimuksiin sovellettavien 1.5.1997 lukien voimassa olleiden vakuutusehtojen (SIWP97) kohdan 1 neljännen kappaleen mukaan vakuutuksen yksityiskohtainen sisältö määritellään sopimuskirjassa, vakuutusehdoissa ja laskuperusteissa. Näiden lisäksi sopimussuhteeseen so­velletaan vakuutussopimuslakia (543/94) ja muuta Suomen lainsäädäntöä.

 

Vakuutusehtojen kohdan 2 mukaan vakuutussäästö muodostuu maksetuista vakuu­tusmaksuista, sopimuskorosta ja vakuutustoiminnan ylijäämän perusteella mahdollisesti maksettavasta lisäkorosta. Vakuutussäästöä laskettaessa vähennetään vakuutusyhtiön hoitokustannukset, kuolintapausturvan maksut ja suoritettujen erityistoimenpiteiden maksut. Kohdan viimeisen kappaleen mukaan vakuutussäästön muodostumiseen vaikuttavat edellä mainitut tekijät ja laskentatapa on määritelty laskuperusteissa.

 

 

Asian käsittely Vakuutuslautakunnassa tapahtuu kirjallisesti, eikä lautakunta voi ottaa vastaan henkilötodistelua. Näin ollen lautakunnan lausunto perustuu vain käytettävissä olevista asiakirjoista ilmeneviin tietoihin.

 

Lautakunnan käsityksen mukaan lausuntopyynnössä on pääasiassa kysymys vakuutuksenottajien tyytymättömyydestä siihen, että vakuutusyhtiö ei ole maksanut heidän säästöhenkivakuutuksilleen lisäkorkoa 1.4.2003 jälkeiseltä ajalta kiinteän sopimuskoron lisäksi. Vakuutuksenottajien mielestä vakuutusyhtiön antamat tiedot tulevan lisäkoron määrästä ovat myös olleet harhaanjohtavia sekä sopimuksia tehtäessä että sen jälkeen.

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle mm. vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Hallituksen esityksessä vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993 vp) on todettu, että tältä osin on selvitettävä vakuutuksenantajalla tarjolla olevia vakuutusmuotoja, niiden maksuja ja ehtoja. Erityisesti henkilövakuutusten osalta on todettu, että henkilövakuutuksesta tulee lisäksi selvittää mahdollisen säästöosuuden (takaisinostoarvo) kertyminen, vakuutuksen mahdollinen tuotto, mahdollisuudet muuttaa sopimusta ja maksujen lopettamisen seuraamukset.

 

Tiedonantovelvollisuuden täyttämistapaa ei ole laissa tarkemmin määritelty eikä sitä, kuinka yksityiskohtaisia tietoja kulloinkin on annettava. Hallituksen esityksen mukaan vakuutusten merkitys, sisältö ja vakuutuksen ottamistilanteet vaihtelevat niin paljon, ettei täsmällisiä vaatimuksia tältä osin voida asettaa. Yleensä voidaan pitää riittävänä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille momentissa edellytetyt tiedot. Pelkkien vakiovakuutusehtojen luovuttaminen ei riitä täyttämään tiedonantovelvollisuutta.

 

Lautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 9 §:n mukaan, mikäli vakuutuksenantaja tai sen edustaja on antanut vakuutuksesta harhaanjohtavia tietoja, vakuutuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Vakuutussopimuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp) mukaan vakuutuksenottajan aiheellisen käsityksen arvioinnin tulee kuitenkin perustua objektiivisiin näkökohtiin. Jos vakuutuksenottajalle syntynyt väärä käsitys johtuu esimerkiksi siitä, ettei hän ollut kohtuullisen huolellisesti perehtynyt saamiinsa tietoihin, hän ei voi vedota säännökseen. Lähtökohtana on sen arviointi, mihin käsitykseen tavallinen vakuutuksen hakija kyseisessä tilanteessa perustellusti voi päätyä.

 

Vakuutuksenottajat ovat vedonneet etenkin ensimmäisiä vakuutussopimuksia 10.12.1998 tehtäessä saamiinsa laskelmiin. Vakuutusyhtiön vastauksesta ilmenee, että vakuutusyhtiö ei ole tarkoittanut näitä asiakirjoja samalla tavoin vakuutussopimuksen sisältöä määrittäviksi kuin varsinaista sopimuskirjaa ja siinä viitattuja vakuutusehtoja.

 

Arvioitaessa vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksen sisällöstä syntynyttä käsitystä voidaan lain mukaan ottaa huomioon kaikki vakuutusyhtiön tai sen edustajan vakuutuksen markkinoinnissa antamat tiedot. Muutoinkin lautakunta toteaa, että vaikka mainittuja ”tuottolaskelmaa” ja tuottoerittelyä” ei olisikaan pidettävä varsinaisina sopimusehtoja sisältävinä sitovina asiakirjoina, vakuutusyhtiö on myöntänyt antaneensa ne vakuutuksenottajille sopimuksista neuvoteltaessa. Jo yleisten sopimusten tulkintaa koskevien periaatteiden mukaisesti sopimusneuvottelujen pohjana käytetyille asiakirjoille voidaan antaa merkitystä sopimusriitoja ratkaistaessa.

 

Näin ollen myös vakuutuksenottajille tässä tapauksessa vakuutussopimuksia 10.12.1998 tehtäessä annetuissa vakuutuksen tuottolaskelmassa ja tuottoerittelyssä esitetyt tiedot on otettava asiaa ratkaistaessa huomioon.

 

Lautakunnalle on toimitettu A:n vakuutuksista 10.12.1998 päivätyt sopimuskirja, tuottolaskelma ja tuottoerittely sekä 28.11.1998 päivätty sopimuskirjaluonnos ja 30.12.1998 päivätty sopimuskirja. B:n vakuutuksista lautakunnalle on toimitettu 10.12.1998 ja 30.12.1998 päivätyt sopimuskirjat.

 

Lautakunta toteaa, että kaikissa sopimuskirjoissa on erikseen viitattu vakuutuksiin sovellettaviin vakuutusehtoihin SIWP97, joten mainitut vakuutusehdot ovat tulleet osaksi vakuutussopimusta. Allekirjoittamissaan sopimuskirjoissa vakuutuksenottajat ovat samalla myös vahvistaneet saaneensa vakuutusehdot ja tuoteselosteen sopimuksen teon yhteydessä.

 

Mainittujen vakuutusehtojen kohdassa 2 on todettu, että vakuutussäästö muodostuu maksetuista vakuu­tusmaksuista, sopimuskorosta ja vakuutustoiminnan ylijäämän perusteella mahdollisesti maksettavasta lisäkorosta. Tämän perusteella vakuutusyhtiö ei siis ole vakuutusehdoissa sitoutunut minkään erikseen määritellyn suuruisen lisäkoron maksamiseen vakuutuksenottajien vakuutussäästöille.

 

Vakuutuksenottajille annetussa vakuutuksen tuoteselosteessa on sivulla 8 kohdassa ”Säästön kertyminen” todettu vakuutusten tuoton ja vakuutusyhtiön vakavaraisuuden olevan hyvä. Sivulla 9 on kohdassa ”Korko” on todettu koron muodostuvan kiinteästä 4,5 %:n sopimuskorosta ja vähintään kerran vuodessa erikseen vah­vistettavasta vakuutusyhtiön tuloksen perusteella maksettavasta lisäkorosta. Samassa kohdassa on todettu, että lisäkorkoja voidaan poikkeuksellisissa olo­suhteissa käyttää 4,5 %:n laskuperustekoron ylläpitämiseen.

 

Lautakunta katsoo, että tuoteselosteen perusteella vakuutuksenottaja on saanut tiedon siitä, ettei vakuutukselle maksettavan lisäkoron määrä ole kiinteä vaan sen määrä vahvistetaan määräajoin erikseen. Lisäkoron vaihtelu ilmenee myös tuoteselosteeseen painetusta vuosien 1993 -1997 lisäkorkoa koskevasta taulukosta. Lisäkorkoa koskevasta maininnasta ilmenee lautakunnan käsityksen mukaan se, ettei lisäkoron saaminen kaikilta vuosilta ole vakuutuksessa välttämättä taattua.

 

Myöskään vakuutuksenottajille annetuissa sopimuskirjoissa ei ole mitään mainintaa siitä, että vakuutusyhtiö olisi sitoutunut 4,5 %:n sopimuskoron lisäksi maksamaan vakuutussäästöille aina vähintään tietyn suuruista lisäkorkoa. Vakuutuksista annettujen sopimuskirjojen kohdassa ”Vakuutusmaksu” on ainoastaan mainittu, että poiketen vakuutusehtojen vakuutuksen voimassaoloa koskevasta määräyksestä ensimmäinen vakuutusmaksu on maksettava viimeistään 31.12.1998, jotta sopimukseen sovellettaisiin 4,5% sopimuskorkoa. Jos ensimmäinen maksu maksetaan 1.1.1999 tai sen jälkeen, sopimukseen sovelletaan 3,5% sopimuskorkoa.

 

Vakuutussäästön on todettu muodostuvan maksusta ja korosta ja sopimuskirjassa on mainittu vakuutussäästöstä vähennettävistä vakuutusehtojen mukaisista kuluista ja maksuista. Sopimuskirjassa ilmoitettu säästön määrä on todettu lasketuksi ilman lisäkorkoa ja olettaen, että vakuutusmaksu on maksettu sovittuna ajankohtana.

 

Vakuutuksenottajista ainakin A:lle on siis vakuutussopimusta 10.12.1998 tehtäessä annettu myös tuottolaskelmaksi ja tuottoerittelyksi otsikoidut asiakirjat. Tuottolaskelman mukaan vakuutuksen keskimääräiseksi tuotoksi ilman veroja on esitetty 5,33 % ja verotus huomioiden 4,07 %. Tämän alapuolella on esitetty tuottolaskelmaa tehtäessä käytetyt laskentaperusteet, joissa on mm. mainittu laskelmassa käytetyksi lisäkorko-oletukseksi 2,00 %. Tuottoerittelyssä on puolestaan todettu, että siinä esitetyt luvut on laskettu tuottolaskelmassa mainituin perustein. A:lle annetussa tuottolaskelmassa on näin ollen selkeästi ilmoitettu siinä mainitun 2,00 %:n lisäkoron olevan oletus tulevan lisäkoron määrästä.

 

Selostetuilla perusteilla vakuutusyhtiö ei ole tuottolaskelmassa ja tuottoerittelyssä tai muutoinkaan vakuutussopimuksessa antanut sitoumusta tietyn suuruisen lisäkoron maksamisesta vakuutussäästöille. Asiakirjoissa lisäkoron määrästä ja maksamisesta annettujen tietojen perusteella lautakunta katsoo, että vakuutuksenottajilla ei ole myöskään ollut perusteltua aihetta tällaista käsittää. Päin vastoin kaikkiin edellä mainittuihin asiakirjoihin normaalilla huolellisuudella perehtyvän vakuutuksenottajan olisi pitänyt olla selvillä siitä, ettei lisäkoron maksamista vakuutussäästöille ole jokaiselta vuodelta sopimuksissa taattu.

 

Vakuutuksenottajat ovat pitäneet vakuutusyhtiön vakuutussopimuksista vuosittain antamia vakuutusotteita harhaanjohtavina sen perusteella, että niissä annettu tieto vakuutussäästön tulevasta arvosta on laskettu toteutuneen 0 %:n koron sijasta 1,5 ja 2,0 %:n lisäkorolla.

 

Käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella vakuutusyhtiö on ilmoittanut vakuutuksille todellisuudessa vahvistetun lisäkoron määrän vakuutusotteiden saatekirjeissä. Esimerkiksi 15.1.2002 päivätyssä - A:n 30.12.1998 alkanutta vakuutusta koskevassa – vakuutusotteessa on esitetty vakuutuksenottajien mainitsemat ennusteet vakuutussäästöjen määrästä 1,5 ja 2 %:n vuotuisilla lisäkoroilla. Lautakunta toteaa, että otteesta on kuitenkin ilmennyt myös edelliseen vuodenvaihteeseen mennessä todellisuudessa kertyneen vakuutussäästön määrä. Lisäksi otteessa on ilmoitettu vakuutusajan päättyessä nostettavissa olevan vakuutussäästön määrä vain kiinteän 4,5 %:n sopimuskoron mukaisesti laskettuna eli kokonaan ilman lisäkoron vaikutusta.

 

Kun vakuutusotteessa on selostetulla tavalla ilmoitettu sekä kertyneen vakuutussäästön määrä että vakuutussäästöjen määrä sopimusajan lopussa vain kiinteän sopimuskoron mukaisesti laskettuna, lautakunta katsoo, ettei vakuutusotteessa annettuja tietoja voida pitää vakuutuksenottajien väittämin tavoin harhaanjohtavina pelkästään sen vuoksi, että otteessa on myös erikseen esitetty ennuste vakuutussäästöjen määrästä 1,5 ja 2 %:n lisäkoron mukaan laskettuna. Vakuutuksenottajien vakuutusten tiliotteista esittämän osalta lautakunta puolestaan toteaa, että niissä on saadun selvityksen mukaan lähinnä esitetty vakuutusta koskevat kirjaukset veloituksista ja koronmaksuista.

 

Asiassa jää vielä arvioitavaksi, onko vakuutusyhtiö menetellyt laillisesti, kun se on porrastanut vakuutussopimusten mukaisesti yhtiön toiminnan tuloksen perusteella määräytyvän vakuutussäästöille maksettavan lisäkoron tason vakuutusten kiinteän sopimuskoron perusteella. Tämän seurauksena vakuutuksenottajien 4,5 %:n sopimuskoron vakuutuksille lisäkorkoa ei ole maksettu, vaikka vakuutusyhtiö on samanaikaisesti maksanut lisäkorkoa matalamman sopimuskoron vakuutuksille.

 

Puheena olevaa lisäkoron maksamista koskee edellä selostettu vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §:n 1 momentti. Sen perusteella lisäetujen, kuten tässä tapauksessa lisäkoron, yleiseen myöntämistasoon vaikuttavia perustekijöitä ovat vakuutusyhtiön vakavaraisuus ja velvoite lisäetujen tason jatkuvuuteen. Jatkuvuusperiaatteesta seuraa, ettei jaettavien lisäetujen määrää saa lain mukaan vahvistaa vakuutuksenottajien esittämin tavoin vain yksittäisen toimintavuoden tuloksen perusteella. Jaettavissa olevaan määrään vaikuttavat vuotuisten tulosten lisäksi mm. myös vakuutusyhtiön vastuiden määrässä ja laadussa tapahtuneet muutokset.

 

Ratkaistaessa, miten lisäetuihin käytettävissä olevat varat on jaettava erityyppisille vakuutuksille, on otettava huomioon vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä ja muodostumistapa. Kuten lautakunta on jo aiemmissa lisäetujen myöntämistä koskevissa lausunnoissaan todennut vakuutusalalla muodostuneessa vakiintuneessa käytännössä on pyritty saman vakuutuslajin sisällä pääsääntöisesti aina vakuutuksenottajien saaman kokonaistuoton tasaamiseen edellyttäen, etteivät vakuutusten laskuperusteet merkittävästi eroa toisistaan kustannuskuormituksen tms. tekijöiden osalta.

 

Vakuutussäästöille maksettavan tuoton määräytymisessä vakuutuksenottajan asema ja oikeudet eroavat näin ollen esimerkiksi siitä, mitä rahastosäästäjän asemasta on säädetty. Lain ja sopimusehtojen mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus itsenäisesti päättää jakamiensa lisäetujen tasosta. Vakuutusyhtiöiden on kuitenkin myös vuosittain lähetettävä vastuuvelan laskuperusteensa, joista lisäetujen muodostumisen perusteet ilmenevät, tiedoksi valvovalle viranomaiselle eli Vakuutusvalvontavirastolle. Tässä tapauksessa käytettävissä olevan selvityksen perusteella Vakuutusvalvontavirastolla ei ole ollut vakuutusyhtiön menettelyyn huomautettavaa.

 

Tämän vuoksi ja käytettävissään olevan selvityksen nojalla lautakunta ei ole voinut todeta, että vakuutusyhtiö olisi menetellyt lisäkoron suuruudesta päättäessään vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §:n kohtuusperiaatteen vastaisesti. Näin ollen lautakunta pitää vakuutusyhtiön menettelyä tältäkin osin lain ja vakuutussopimuksen ehtojen mukaisena.

 

 

Edellä selostamistaan syistä lautakunta katsoo käytettävissään olevien asiakirjatietojen perusteella, ettei vakuutusyhtiö ole laiminlyönyt 10.12.1998 ja 30.12.1998 vakuutussopimuksia tehtäessä vakuutussopimuslain 5 §:n mukaista tiedonantovelvollisuuttaan. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole sopimusaikana antanut vakuutuksenottajille vakuutuksista harhaanjohtavia tietoja tai muutoinkaan rikkonut vakuutuksenottajien kanssa tekemiään vakuutussopimuksia. Näin ollen vakuutusyhtiö ei ole velvollinen suostumaan vakuutuksenottajien asiassa esittämiin vaatimuksiin.