Lausunnonpyytäjälle (s. 1946) oli myönnetty eläkevakuutus 7.12.1989. Vakuutuksesta oli alettu maksaa eläkettä 1.2.2007 alkaen. Vakuutusyhtiö oli korottanut eläkettä vuonna 2008 asiakashyvityksellään 1,3 prosenttia. Yhtiö ei maksanut korotusta vuonna 2009. Kiista koskee sitä, oliko asiakashyvityksen suuruus sovittu sellaiseksi, että se turvaa eläkkeen ostovoiman eli peittää inflaation.

 

 

Lausunnonpyytäjä on tyytymätön vakuutusyhtiön päätöksiin vuodelta 2008 ja 2009. Eläke ei ole säilyttänyt vakuutusesitteessä luvatulla tavalla ostovoimaansa, koska sitä on korotettu vuonna 2008 vain 1,3 prosenttia ja vuonna 2009 sitä ei ole korotettu lainkaan. Eläkettä on korotettava vuosittain ja takautuvasti 1.2.2007 alkaen määrällä, joka säilyttää eläkkeen ostovoiman vakuutusesitteessä mainitulla tavalla.

 

Eläkevakuutus tehtiin 7.12.1989. Vakuutusesitteessä on todettu: ”Eläkettä korotetaan aina vuoden alussa asiakashyvityksellä. Se varmistaa, että [eläkkeen] arvo säilyy ja se säilyttää ostovoimansa.” Eläke-ehtoihin tehdyillä myöhemmillä tekstimuutoksilla ei ole voitu mitätöidä edellä mainittua indeksiturvaa. Ainakaan niistä ei ole tiedotettu tällä tavoin vakuutuksenottajalle tai maksajalle. Asiakashyvityksen muutos yhdistetystä indeksikorotuksesta ja asiakashyvityksestä pelkäksi yhtiön tuloksesta riippuvaksi ja yhtiön itsensä määrittämäksi asiakashyvitykseksi ei voi olla vakuutusta tehtäessä voimassa olleiden ehtojen ja sitoumusten mukainen perusta eläkkeen ostovoiman alentamiselle. Indeksiksi tulee määrätä vakuutusalan yleisen käytännön ja hyvän vakuutustavan mukainen indeksi.

 

 

Yhtiö kiistää vaatimuksen. Vakuutusyhtiö on maksanut vakuutukseen perustekoron, joka on määrältään ja laskutavaltaan vakuutusehtojen mukainen. Vakuutusyhtiöllä on useistakin eri seikoista johtuen ilmiselvästi ollut oikeus vapaasti päättää perustekoron lisäksi maksettavan asiakashyvityksen suuruudesta. Tätä ei ole sidottu mihinkään tiettyyn indeksiin. Asiakashyvityksen määrä vahvistetaan vuosittain. Asiakashyvityksen ehdollisuus jo terminologisesti sisältää rajauksen, että oikeus hyvityksen saamiseen ei ole ehdoton. Asiakashyvityksen määrä vahvistetaan vuosittain ja se nimenomaan määräytyy yhtiön tuloksen perusteella.

 

Vakuutusyhtiö selostaa vastineessaan erästä mainonnan eettisen neuvoston ratkaisua, jossa on ollut kysymys siitä, mitä esitemateriaalin lauseiden tulkinnassa on hyväksyttyä käyttää tulkinta-aineistona. Lauseita ei saa erottaa asiayhteydestään. Lauseita on arvioitava osana esitettä. Lausunnonpyytäjä on perustanut vaatimuksensa esitemateriaalin yksittäiseen mainintaan ostovoiman säilyttämisestä. Koska ostovoiman säilyttäminen on väljä ilmaus, jota ei ole esitteessä määritelty vakuutusehdoista poikkeavalla tavalla eikä irrallaan sopimukseen sovellettavista vakuutusehdoista, yhtiö ei ole tällä esitekirjauksella sinänsä sitoutunut vakuutusehdoista poikkeavaan asiakashyvityksen määräytymistapaan. Lisäksi vakuutussäästöt ovat säilyttäneet ostovoimansa tässä yhtiön esittämistä syistä.

 

Ostovoiman säilyttämistä tulee tarkastella kokonaiskoron perusteella, joka sisältää ehdollisen asiakashyvityksen lisäksi myös perustekoron 4,5 prosenttia. Kokonaisuutena tarkastellen ostovoima on säilynyt ehtojen mukaisena yleiseen korkotasoon verrattuna. Ostovoiman säilymistä tulee tarkastella osana vakuutusehtojen kirjausta, yleistä korkotasoa ja vakuutusyhtiölain vakuutusyhtiölle säätämiä vakavaraisuusvaatimuksia. Riippumattomuus indeksisidonnaisuudesta näkyy myös siitä, että yhtiö on useina vuosina hyvän tuloksen niin salliessa antanut vakuutuksille asiakashyvitystä, jonka määrä on ylittänyt huomattavastikin senhetkisen inflaation. Tällöin eläkesäästön saama korotus on tosiasiassa ollut suurempikin kuin pelkkä inflaatiokorjaus olisi edellyttänyt.

 

Väite eläkevakuutuksen heikommasta ostovoimasta on ristiriidassa nykyistä yleistä korkotason alhaisuutta koskevien vertailutietojen kanssa. Useat pankit maksavat selvästi huonompaa korkoa. Useiden pankkien käyttötileille maksamat korot ovat lähes nollassa. Termin indeksikorotus käytöstä on luovuttu ja se on korvattu termillä asiakashyvitys. Vakuutuslautakunta on ratkaisussaan VKL 406/03 vahvistanut, että ratkaisevaa ei ole, millä nimikkeellä hyvitystä kutsutaan, vaan onko yhtiön menettely muutoin sopimuksen mukaista. Lautakunta on ratkaisussaan korostanut myös sitä, onko asiakashyvityksen tai indeksikorotuksen nimellä maksettava korotus sidottu johonkin tiettyyn indeksiin. Tässä vakuutuksessa indeksikorotusta ei ole sidottu mihinkään tiettyyn indeksiin, esimerkiksi viranomaisen vahvistamaan TEL-indeksiin tai elinkustannusindeksiin.

 

Asiakashyvitysten ehdollisuus on lainsäätäjän vakuutusyhtiölle sallima tapa sopeuttaa toimintansa yleisen korkotason vaihteluihin pitkäaikaisissa sopimuksissa ilman, että yhtiön tarvitsee turvautua vakuutusyhtiölaissa viime­sijaiseksi tarkoitettuun vakuutusehtojen yksipuoliseen muutosoikeuteen, joka olisi vakuutuksenottajan kannalta selvästi haitallisempi vaihtoehto.

 

 

Lautakunnalla on ollut käytettävissään

-         vakuutusyhtiön lausunnonpyytäjälle lähettämä selvitys 12.5.2009

-         sähköpostiviesti lausunnonpyytäjältä vakuutusyhtiölle 6.3.2009 sekä sen sisältämät aiemmat viestit

-         vakuutusesite

-         vakuutushakemus 3.12.1989

-         terveysselvitys

-         vakuutuskirja 3.1.1990

-         vakuutusehdot 1.4.1988

-         vakuutusehdot 1.7.1995

 

 

Asiassa on lausuntopyynnön johdosta kysymys siitä, onko lausunnonpyytäjälle vakuutuksesta maksettavaa eläkettä tarkistettava vuosittain siten, että eläke säilyttää ostovoimansa lausunnonpyytäjän esittämällä tavalla.

 

Lautakunnan aikaisemmassa ratkaisussa VKL 406/03 ei ollut varsinaisesti kysymys nyt esillä olevasta oikeuskysymyksestä. Tuossa ratkaisussaan lautakunta katsoi, että vakuutusyhtiön vuositiedotteissa käyttämiä ilmaisuja, joissa asiakashyvityksen määrä oli sidottu ”inflaatiolta suojaavaan” tai ”inflaatiota vastaavaan” indeksikorotuksen määrään, oli sinänsä pidettävä sellaisina, jotka ovat voineet synnyttää vakuutuksenottajalle käsityksen siitä, että vuotuinen hyvitys riippuisi inflaatiosta.

 

Lautakunnan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kysymys vasta vakuutussopimuksen päättämisen jälkeen vuositiedotteissa annetusta informaatiosta, vaan nimenomaan ennen vakuutuksen myöntämistä vakuutusesitteessä annetusta informaatiosta. Kysymys on nyt siitä, millaiseksi sopimuksen sisältö on ennen vakuutuksen voimaantuloa annetun informaation perusteella alun perinkin syntynyt.

 

Esillä olevassa tapauksessa vakuutussopimus on tehty ennen 1.7.1995 eli ns. vanhan vakuutussopimuslain (132/33) voimassaoloaikana. Vanhaan vakuutussopimuslakiin ei sisältynyt nykyisen uuden vakuutussopimuslain mukaisia vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä. Vanhaa vakuutussopimuslakia sovellettaessa vakuutusyhtiön velvollisuutta antaa tietoa vakuutusturvan sisällöstä on arvioitu ja arvioitava myös tässä tapauksessa lähinnä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain sekä yleisten sopimus- ja kuluttajaoikeudellisten periaatteiden valossa.

 

Puheena olevassa vakuutusesitteessä sivulla 1 on sinänsä todettu, että asiakashyvityksen määrä määräytyy inflaation ja henkivakuutusyhtiön tuoton mukaan: ”Sen lisäksi maksetaan asiakashyvitystä, joka määräytyy inflaation ja henkivakuutusyhtiön tuoton mukaan. Asiakashyvitys vahvistetaan vuosittain erikseen.” Sivulla 2 todetaan, että ”[eläkkeen] arvo säilyy. [Eläkettäsi] korotetaan aina vuoden alussa asiakashyvityksellä. Se varmistaa, että [eläkkeesi] arvo säilyy ja eläkkeesi säilyttää ostovoimansa.” Kysymys on siitä, millaisen käsityksen lausunnonpyytäjä on voinut perustellusti saada näistä ilmaisuista.

 

Ostovoiman säilyttämisellä tarkoitetaan kansankielellä sitä, ettei etuuden arvo merkittävästi alene. Nyt puheena olevasta vakuutusesitteestä käy ilmi, että vakuutusyhtiön maksama asiakashyvitys riippuu inflaatiosta ja yhtiön tuotosta. Vaikka esitteessä onkin todettu, että vuosittainen asiakashyvitys varmistaa eläkkeen arvon ja ostovoiman säilymisen, annetusta informaatiosta ei kuitenkaan voi lautakunnan käsityksen mukaan päätyä perustellusti siihen, että asiakashyvityksen olisi aina oltava jonakin yksittäisenä vuonna vähintään inflaation suuruinen.

 

Kysymys on sopimuksesta, jolla on pyritty tietyn sopimuksen solmimishetkellä määritellyn tavoite-eläkkeen saavuttamiseen varsinaisella eläkekaudella. Näin ollen informaatiota, jota lausunnonpyytäjälle on annettu tuoteselosteessa ennen vakuutussopimuksen tekemistä, on tarkasteltava sitä kokonaisuutta vasten, jonka perusteella tavoite-eläke on määritetty.

 

Ostovoiman säilyttämistä tulee siten tarkastella kokonaiskoron perusteella, joka sisältää ehdollisen asiakashyvityksen lisäksi myös perustekoron 4,5 prosenttia. Korkea perustekorko, joka tavoite-eläkkeen määrää laskettaessa on otettu huomioon eläkeajan loppuun asti laskettuna, on jo yksinään riittänyt turvaamaan eläkkeen ostovoiman säilymisen. Lisäksi inflaatio on vain yksi viitteellinen seikka, jota vakuutusyhtiö voi käyttää asiakashyvityksensä määrästä päättäessään. Myös mm. yhtiön tuotolla on merkitystä asiakashyvityksistä päätettäessä.

 

Asiassa ei ole selvitetty, että pitkällä aikavälillä lausunnonpyytäjän eläkkeeseen tehdyt asiakashyvitykset eivät olisi turvanneet sen reaaliarvon säilymistä esitteestä ilmi käyvällä tavalla, vaikka jonakin vuonna asiakashyvitys ei olisikaan ollut vähintään inflaation suuruinen.

 

Lautakunta pitää vakuutusyhtiön maksamia, nyt puheena olevia asiakashyvityksiä sopimuksen mukaisena.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen sekä jäsenet Helle, Kauppila, Korpiola ja Lehti. Sihteerinä toimi Saarikoski.

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA