Vakuutuksenottaja, joka oli naimaton ja lapseton, oli tehnyt 17.11.1981 yleistestamentin veljentyttärensä T.L.:n hyväksi. Testamentin mukaan ”…kaikki omaisuuteni on kuolemani jälkeen menevä täysin omistusoikeuksin [T.L.]:lle, tai, mikäli hän kuolee ennen minua, hänen jälkeläisilleen.”

 

Vakuutuksenottaja oli lisäksi 3.11.2000 todistajien läsnäollessa allekirjoittanut uuden testamentin. Siinä todettiin viitaten aiempaan T.L.:n hyväksi tehtyyn testamenttiin, että siinä ”…määrätään kaikki minulla oleva ja muuten saamani omaisuus hänelle ilman muita ehtoja kuin mitä hänelle on kerrottu hautajaisten järjestelyistä. Mikäli tuo alkuperäinen testamenttini on hävinnyt, haluan tässä tuoda julki, että se on edelleen viimeinen tahtoni. Ilmoitan myös, että olen täysivaltainen tekemään päätöksen.”

 

Vakuutuksenottaja kuoli 22.12.2005, minkä johdosta vakuutusyhtiö maksoi henkivakuutusten kuolemantapaussummat edunsaajamääräysten ja testamenttien perusteella T.L.:lle. Kuolinpesän osakkaista vakuutuksenottajan sisarpuoli vaati kuitenkin korvausten maksamista vakuutuksenottajan lakimääräisille perillisille.

 

Vakuutuksenottajan sisarpuolelle 26.5.2006 antamassaan päätöksessä vakuutusyhtiö totesi, että vakuutussopimuslain 50 §:n mukaan edunsaajamääräystä on tulkittava antajan tar­koituksen mukaisesti. Tarkoitus on selvitettävissä esimerkiksi määräystä annettaes­sa vallinneista olosuhteista ja muista jälkisäädöksistä.

 

Vakuutusyhtiö oli selvittänyt edustajiltaan olosuhteet, joissa edunsaajamääräykset annet­tiin. Vakuutukseen liitetty "omaiset" -edunsaajamääräys tulostui järjestelmän oletusarvona hakemukseen. Kuoleman varalta annettavan edunsaajamääräyksen erityisluonteesta tai testamentista ei ollut puhetta. Vakuutuksenottaja ei edusta­jan selvityksen mukaan ole voinut tarkoittaa antavansa määräystä, jota tulkittai­siin jotenkin toisin kuin hänen tahtoaan muun omaisuutensa suhteen.

Henkivakuutusta otettaessa oli keskustelussa nimenomaisesti puhuttu veljentyttärestä T.L.:sta. Edustajan käsityksen mukaan vainajan varojen va­kuutuskorvaus mukaan lukien oli tarkoitus mennä T.L.:lle. Syystä, jota vuosien kuluttua ei enää voida yksilöidä, hakemukseen kuitenkin jäi vakuutusjär­jestelmän olettaman mukaisesti tulostunut "omaiset" -määräys. Edustajan mu­kaan vakuutuksenottaja ei ole voinut tarkoittaa antavansa määräystä, jota tulkittai­siin jotenkin eri tavalla kuin hän jo oli testamentissaan määrännyt.

 

Edunsaajamääräystä annettaessa vallinneiden olosuhteiden ja testamentin mukaan edunsaajamääräyksiä tulkiten vakuutusyhtiö katsoi T.L.:n olevan omainen, jolle vakuutuksenottaja on tarkoittanut vakuutuskorvaukset maksettavaksi.

 

Vakuutuksenottajan sisarpuoli pyytää lausuntoa edunsaajamääräysten tulikinnasta. Vakuutusten edunsaajamääräyksenä oli omaiset, eikä edunsaajia ollut yksilöity millään muulla tavalla. Vakuutuksenottaja oli tehnyt 17.11.1981 päivätyn testamentin, jonka mukaan hän oli määrännyt kaiken omaisuutensa T.L.:lle. Vakuutuksenottaja ei ollut kuollessaan avioliitossa eikä hänellä ollut lapsia. Vakuutusyhtiön selvityksen mukaan vakuutuksia tehtäessä oli keskusteltu T.L.:sta, mutta silti häntä ei ollut merkitty edunsaajaksi.

 

Ottaen huomioon testamentin tekemisestä kulunut pitkä aika ja se, että vakuutusta tehtäessä on nimenomaan keskusteltu edunsaajamääräyksestä ja T.L.:sta, eikä edunsaa­jamääräystä tästä huolimatta ole tarkemmin yksilöity koskemaan tiettyä henkilöä, ei vakuutuksen tekemiseen liittyneistä olosuhteista voida päätellä vakuutuksen tekijän tahtoa vakuutussopimuslain säännöksestä poikkeavasti. Selvityksen mukaan voidaan päinvas­toin lähtökohtaisesti olettaa, että vakuutuksella on haluttu poiketa testamentissa annetusta määräyksestä. Pankin toimihenkilön on sopimusta tehtäessä täytynyt olla perillä vakuutuksen ehdon merki­tyksestä ja hänen tehtävänään on ollut ehdon selvittäminen vakuu­tuksenottajalle ja ottaa selville vakuutuksen tekijän tahto siten, että se on tullut kirjatuksi vakuutussopimukseen.

 

Lausunnonpyytäjä katsoo, että omaisina tässä tapauksessa on vakiintuneen tulkinnan mukaisesti pidettävä vakuutussopimuslain 50,5 §:n mukai­sia lakimääräisiä perillisiä eikä yleistestamentin saajaa. Vakuutuk­senottaja on voinut vakuutusta tehdessä vapaasti määrätä edunsaajasta, ja kun tällaista erityistä määräystä ei ole tehty muutoin kuin määräämällä edunsaajaksi omaiset, kuuluu oikeus tässä tarkoitettuun vakuutuskorvaukseen vakuutetun lakimääräisille perillisille.

 

Vakuutusyhtiön mukaan vakuutusmyyjänä ensimmäisessä vakuutuksessa oli K.R. ja toisessa K.N. Edunsaajaksi sopimuslomakkeille oli tulos­tunut vakuutusjärjestelmässä olleen oletusarvon mukaisesti "omaiset". Vakuutuksenottaja oli tehnyt 17.11.1981 yleistestamentin veljentyttärensä T.L.:n hyväksi. Hän oli uudistanut tahtonsa 3.11.2000 allekirjoittamallaan kahden henkilön oikeaksi todistamalla testamentilla. Siinä hän ilmoitti viimeisen tahtonsa edelleen olevan sen, että T.L saa kaiken omaisuuden ilman muita ehtoja, kuin mitä hautajaisten järjestelyistä hänelle on kerrottu. Perukirjan mukaan vakuutukset muodostivat suurimman osan vakuutuksenottajan omaisuuden säästöstä.

 

K.R.:n mukaan on mahdollista, että vakuutuksenottaja ei ensim­mäistä vakuutusta ottaessaan todennäköisesti ymmärtänyt edunsaa­jamääräystä siten, ettei hänen antamansa testamentti vaikuttaisi myös vakuutusvarojen jakoon. Näin ollen vakuutuksenottaja on erittäin suurella todennäköisyydellä ol­lut siinä uskossa, että yleistestamentissa oleva määräys omaisuuden perijästä ulottuisi myös vakuutuskorvauksiin. K.R.:n mukaan vakuutuksenottaja ei ole voinut tarkoittaa antavansa edunsaajamääräystä, jota tulkittaisiin jotenkin toisin kuin hänen tahtoaan muun omaisuutensa suhteen.

 

K.N. ei muista edunsaajamääräyksestä eri­tyisesti keskustellun, koska vakuutuksenottaja oli ottanut vastaavan vakuutuksen vajaata vuotta aiemmin. Vakuutuksenottaja on todennäköisesti jäänyt käsitykseen, että vakuutusvarat jaetaan hänen kuolemansa jälkeen niin kuin muukin omaisuus.

 

Vakuutuskorvausta hakivat T.L.:n lisäksi osa muista vakuutuksenottajan perillisistä. Edunsaajamääräyksiä annettaessa vallinneiden olo­suhteiden ja testamentin mukaan edunsaajamääräyksiä tulkiten T.L.:n katsottiin olevan omainen, jolle vakuutuksenottaja oli tarkoittanut va­kuutuskorvaukset maksettavaksi. Asiasta lähetettiin selvitys kaikille korvausta hakeneille omaisille.

 

Vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentin mukaan siinä tapauksessa, että edunsaajaksi on määrätty vakuutuksenottajan omaiset, määräys on voimassa vakuu­tuksenottajan puolison ja perintökaaressa tarkoitettujen perillisten hyväksi. Tämä tulkintasääntö on kuitenkin toissijainen, sillä pykälän 1 momentin mukaan tulkintasääntöä on noudatettava vain, jos määräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp) mukaan edunsaajamääräystä on ensisi­jaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa.

 

Oikeuskäytännössä on yleisesti hyväksytty näkemys, että edunsaajamääräyksen tulkintaan voidaan vaikuttaa testamentilla, jos testamentista ilmenee vakuutuk­senottajan tahto, ja erityisesti silloin, kun kyseessä on säästöhenkivakuutus. Nyt käsiteltävässä tapauksessa sijoitusvakuutukset muodostivat merkittävän osan vakuutuksenottajan omaisuuden säästöstä. Sekä vuonna 1981 että vuonna 2000 tehdyissä testamenteissa vakuutuksenottaja oli korostanut, että kaiken hänellä olevan omaisuuden tulisi siirtyä T.L.:lle. Yleensä vakuutuksen muodostaessa olennaisen osan perittävän varallisuudesta, siitä on maininta vakuutuksen ottami­sen jälkeen tehtävissä testamenteissa.

 

Edunsaaja T.L. on ilmoittanut, että hänellä on asiassa useita henkilötodistajia, jotka voivat vahvistaa vakuutuksenottajan todellisen tahdon olleen se, että hänen koko omaisuutensa – vakuutuskorvaus mukaan lukien – siirtyisi T.L.:lle. Ei ole edes väitetty, että vakuutuksenottaja olisi jostain saanut tiedon edunsaajamääräyksen testamentin syrjäyttävästä vaikutuk­sesta. Em. todistajanlausuntoja ei ole hankittu, koska on katsottu jo vakuutusyhtiön edustajien lausumien perusteella, ettei ole mitään aihetta olettaa, että vakuutuksenottaja olisi voinut tarkoittaa määrätä vakuutuksesta saatavan edun tulevan jonkun muun omaisen eduksi kuin hänen testamenteissa ilmaisemansa ja vahvis­tamansa tahto osoittaa.

 

Esittämillään perusteilla vakuutusyhtiö katsoo vakuutuskorvauksen tul­leen maksetuksi vakuutuksenottajan tarkoittamalle edunsaajalle. Lausunnonpyytäjä ei ole edes väittänyt eikä myöskään esittänyt mitään perusteluja sille, miksi vakuutuksenottaja olisi tarkoittanut vakuutuskorvauksen edunsaajan määräytyvän toisin kuin hänen testamenteissaan selkeästi ilmenevä tahto hänen omaisuutensa perijästä osoittaa.

 

 

Vakuutussopimuslain (543/94) 47 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). Vakuutuksenottaja voi muuttaa tai peruuttaa edunsaajamääräyksen, jos vakuutustapahtumaa, jossa määräys on tarkoitettu sovellettavaksi, ei ole sattunut. Jos edunsaajamääräys on voimassa, ei vakuutetun kuoleman johdosta suoritettava vakuutuskorvaus 3 momentin mukaan kuulu vakuutetun kuolinpesään. Lain 48 §:n mukaan edunsaajamääräys taikka sen peruuttaminen tai muuttaminen on mitätön, jollei siitä ole kirjallisesti ilmoitettu vakuutuksenantajalle.

 

Vakuutussopimuslain 50 §:n mukaan, jos edunsaajaksi ei ole määrätty nimeltä mainittua henkilöä ja jos määräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa, on noudatettava, mitä tässä pykälässä säädetään. 50 §:n 5 momentin mukaan, jos edunsaajiksi on määrätty vakuutuksenottajan omaiset, määräys on voimassa 2 momentissa tarkoitetun puolison ja perintökaaressa tarkoitettujen perillisten hyväksi. Jos rintaperillisiä ei ole, puoliso saa kuitenkin yksin vakuutuskorvauksen. Jos puolisoa ei ole, perilliset saavat yksin vakuutuskorvauksen. Perillisille tuleva vakuutuskorvaus jaetaan siten kuin perintökaaressa säädetään heidän oikeudestaan saada perintö.

 

Asian käsittely Vakuutuslautakunnassa tapahtuu kirjallisesti, eikä lautakunta voi kuulla todistajia valan velvoituksin. Näin ollen lautakunnan lausunto perustuu vain sen käytettävissä olevista asiakirjoista ilmeneviin tietoihin.

 

Erimielisyys koskee sitä, miten on tulkittava vakuutuksenottajan 10.5.2000 ja 16.1.2001 tekemien säästöhenkivakuutusten edunsaajamääräyksiä, joiden mukaan vakuutusten kuolemantapaussummat on maksettava "omaisille". Edunsaajamääräyksen vakuutussopimuslain 50 §:n 5 momentissa säädetyn lakimääräisen tulkintaolettaman mukaan vakuutuskorvaukset tulisi jakaa vakuutuksenottajan perintökaaressa tarkoitettujen perillisten kesken.

 

Vakuutuksenottaja on tässä tapauksessa sekä 17.11.1981 että 3.11.2000 tekemillään testamenteilla määrännyt kaiken omaisuutensa T.L.:lle. Testamenttimääräysten yhdenmukaisuuden perusteella on selvää, että vakuutuksenottajan vakaa tahto on ollut jättää koko omaisuutensa nimenomaan T.L.:lle. Vakuutuksenottajan 10.5.2000 ja 16.1.2001 tekemiin säästöhenkivakuutussopimuksiin otetun edunsaajamääräyksen ”omaiset” tulkintaolettama olisi siten ristiriidassa vakuutuksenottajan testamenteissaan ilmaiseman tahdon kanssa.

 

Vakuutussopimuslain 50 §:n mukaan siinä annetut tulkintasäännöt ovat kuitenkin toissijaisia ja niitä on lain mukaan sovellettava, jos edunsaajamääräyksestä tai olosuhteista ei muuta seuraa. Hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp) mukaan, koska yksilöllisen vakuutuksen edunsaajamääräys on vakuutuksenottajan yksipuolinen tahdonilmaisu, määräystä on ensisijaisesti tulkittava siten, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Tulkinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin testamentin tulkinnassa perintökaaren (40/65) 11 luvun 1 §:n mukaan.

 

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2004:40 todetun mukaisesti arvioinnin tulee perustua siihen, mitä vakuutuksenottaja on edunsaajamääräyksen antamishetkellä tarkoittanut. Arvioinnissa ovat merkityksellisiä myös ne olosuhteet, joissa määräys on annettu. Korkeimman oikeuden mukaan vakuutuksenottajan myöhemminkin esimerkiksi testamentissa antama tahdonilmaisu voidaan ottaa huomioon edunsaajamääräystä tulkittaessa, jos siitä voidaan päätellä, mitä hän on jo määräyksen antamishetkellä tarkoittanut.

 

Tässä tapauksessa vakuutuksenottaja on vielä säästöhenkivakuutusten tekemisen välisenä aikana 3.11.2000 tekemällään testamentilla vahvistanut tahtonsa T.L.:sta omaisuutensa saajana. Asiakirjatietojen mukaan vakuutusyhtiötä ensimmäistä säästöhenkivakuutusta tehtäessä edustanut K.R. on pitänyt erittäin todennäköisenä, että vakuutuksenottaja on ol­lut siinä uskossa, että yleistestamentin vaikutus ulottuisi myös vakuutuskorvauksiin. K.R.:n mukaan vakuutuksenottaja ei ole voinut tarkoittaa antavansa edunsaajamääräystä, jota tulkittaisiin jotenkin toisin kuin hänen tahtoaan muun omaisuutensa suhteen. Jälkimmäistä vakuutusta tehtäessä edunsaajamääräyksestä ei ollut vakuutusyhtiön edustajan mukaan erityisesti keskusteltu, koska vastaava vakuutus oli jo aiemmin tehty.

 

Lautakunta toteaa, että jälkeen päin on yleensä vaikeaa päätellä, miten vakuutuksenottaja on mieltänyt vakuutussopimuksessa antamansa tai siihen oletusarvoisesti otetun edunsaajamääräyksen vaikutuksen vakuutuskorvauksen jakautumiseen. Edunsaajamääräyksen merkitys ei käytännössä ole useinkaan vakuutuksenottajien tiedossa.

 

Vakuutussopimusten tekemisajankohdan olosuhteiden ja vakuutuksenottajan antamien testamenttimääräysten perusteella lautakunta katsoo, että vakuutussopimuslain 50 § 5 momentin tulkintaolettaman ei tässä tapauksessa voida otaksua vastaavan vakuutuksenottajalla ollutta tahtoa ja tarkoitusta vakuutuskorvausten jakautumisesta vakuutussopimuksia tehtäessä. Vakuutuksiin otettua edunsaajamääräystä ”omaiset” on siksi tulkittava yhdenmukaisesti vakuutuksenottajan 17.11.1981 ja 3.11.2000 tekemien testamenttien kanssa.

 

Näin ollen lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön ratkaisu suorittaa vakuutussumat kokonaisuudessaan T.L.:lle on vastannut vakuutuksenottajan tarkoitusta ja ollut lainmukainen.