Haku

VKL 384/13

Tulosta

Asianumero: VKL 384/13 (2014)

Vakuutuslaji: Vastuuvakuutus

Ratkaisu annettu: 21.01.2014

Lakipykälät: 16, 17, 72, 73, 75

Toiminnan vastuu. Korvausvaatimuksen vanhentuminen. Kaukolämpöverkoston putkiliitosten virheet. Kysymys siitä, milloin vahinko oli todettu Rajoitusehto. Työn tuloksen virheellisyys. Asennettavana oleva omaisuus.

Tapahtumatiedot

Vakuutuksenottaja P Oy oli rakentanut A:n kunnalle kaukolämpöverkoston 8.6.2009 solmitun KVR-urakkasopimuksen perusteella. Urakan vastaanottotarkastus oli pidetty 17.12.2009 ja silloin todetut virheet oli sovittu korjattaviksi jälkitarkastukseen 30.6.2010 mennessä. Syystalvella 2010 verkostossa oli havaittu lämpövuotoja, joista A reklamoi 14.1.2011 sähköpostitse P Oy:lle katsoen lämpövuotojen korjauksen kuuluvan urakkatakuun piiriin. A oli kuitenkin myöhemmin korjannut lämpövuotoja itse.

P Oy asetettiin konkurssiin 10.1.2013. Tarkastuksessa, joka toimitettiin 21.2.2013, kaukolämpöverkoston putkiliitosten suojaputkien liitossaumausten ja eristevaahdotuksen todettiin epäonnistuneen, minkä vuoksi vesi pääsi liitoksiin aiheuttaen lämpövuodon ja putkien ruostumista. Konkurssipesä tiedusteli vahingon korvattavuutta P Oy:n toiminnan vastuuvakuutuksesta. Konkurssipesän edustajan vakuutusyhtiölle 11.3.2013 lähettämän sähköpostin mukaan kaikkien liitoskohtien arvioidut korjauskustannukset olivat 500.000 euroa.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö on 30.4.2013 päivätyssä päätöksessään vedonnut yleisten vakuutusehtojensa kohtaan 11.2. Sen mukaan vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja viimeistään 10 vuoden kuluttua vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

P Oy oli saanut tiedon mahdollisesta vahinkotapahtumasta 14.1.2011. Vahinkoilmoitus oli kuitenkin tehty vasta 11.3.2013. Vakuutusyhtiön mukaan oikeus korvaukseen oli menetetty.

Lisäksi vakuutusyhtiö on vedonnut vastuuvakuutuksen ehtojen kohtaan 2.1.2, jonka mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa, joka voidaan poistaa korjaamalla luovutetun tuotteen tai työn tuloksen virheellisyys. Rajoitusehtokohdan 2.1.11 mukaan vakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa omaisuudelle, joka vahingon aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin tapahtuessa oli

- vakuutuksenottajan tai jonkun muun tämän lukuun valmistettavana, asennettavana, korjattavana, säilytettävänä taikka muulla tavoin käsiteltävänä,

- suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaisena, kun otetaan huomioon vakuutuksenottajan toiminnan tai vahinkoa aiheuttaneen työsuorituksen luonne ja sen välitön vaikutuspiiri,

- taikka muulla tavoin huolehdittavana.

Vakuutusyhtiön mukaan työsuorituksen välittömässä vaikutuspiirissä ja sen kohteena oleva omaisuus on normaalia suuremman vahinkoriskin kohteena. Työn suorittajalla on vastaavasti työhönsä liittyvä velvoite huolehtia tällaisesta omaisuudesta ja välttää aiheuttamasta sille vahinkoa. Tällaiset työn kohteelle aiheutuneet vahingot on suljettu pois vastuuvakuutuksen korvauspiiristä niihin kohdistuvan suuren vahinkoriskin takia.

P Oy:n urakkasuorituksena oli kaukolämpöverkoston rakentaminen. Myöhemmin ilmeni, että putkien liitokset olivat vuotaneet useasta kohdasta. Kaukolämpöputket olivat olleet P Oy:n asennustyön kohteena eli ehtokohdassa 2.1.11 tarkoitetulla tavalla P Oy:n käsiteltävänä sekä huolehdittavana ja suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaisena. Lisäksi vahinko voitiin ehtokohdan 2.1.2 mukaisesti poistaa korjaamalla virheellinen työsuoritus. Näistäkin syistä vakuutusyhtiö on katsonut korvausperusteen puuttuvan.

Valitus

A on vaatinut vahingon korvaamista P Oy:llä voimassa olleesta vastuuvakuutuksesta. Vahinkoilmoitusta ja vaatimusta vakuutusyhtiölle ei luonnollisesti ollut voitu tehdä ennen kuin vahingon laatua ja laajuutta oli selvitetty. Tämä oli tehty Insinööritoimisto T Oy:n tekemässä tarkastuksessa 21.2.2013, mistä oli annettu 14.3.2013 päivätty raportti. Tarkastuksessa oli selvitetty työvirheen laatu yhden esiin kaivetun liitoksen osalta ja esitetty K Oy:n toimesta viallisten liitosten korjaustapa. Vasta tämän jälkeen konkurssipesälle, jonka edustaja oli myös paikalla, ja A:lle oli selvinnyt, millainen virhe liitoksissa oli ja miten virhe voitiin korjata.

Vasta selvityksen valmistumisen jälkeen oli mahdollista arvioida vahingon määrää ja vasta tuolloin käytettävissä olivat tiedot, joiden perusteella vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle oli tehtävissä. A ei ollut voinut tietää, millaisia vakuutuksia P Oy:llä oli käytössään. Sen vuoksi A ei ollut voinut tehdä vahinkoilmoitusta. Konkurssipesä aloitti vastuuvakuutuskysymysten selvittelyn tarkastuksen jälkeen A:n vaatimuksesta.

Vakuutusehtojen kohta 2.1.2, jonka mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa, joka voidaan poistaa korjaamalla luovutetun tuotteen tai työn tuloksen virheellisyys, tarkoittaa tilannetta, jossa juuri vakuutuksenottaja voi korjata virheen ja poistaa vahingon. Konkurssiin asetetun vakuutuksenottajan konkurssipesä ei kuiteinkaan tosiasiassa voinut itse korjata ilmenneitä vikoja. Mainittu vakuutusehto asettaa nimenomaan vakuutuksenottajalle toimintavelvollisuuden, jonka mukaan vahinko täytyy ensisijaisesi yrittää poistaa korjaamalla ja siten, ettei siitä aiheudu lisäkuluja työn tilaajalle.

Vakuutusehtoa ei voitu tulkita siten, että oikeutta korvaukseen ei ole, jos sopimussuhteen ulkopuolinen kolmas osapuoli voisi korjata virheen ja poistaa vahingon. Se ei ollut mahdollista ilman lisäkuluja eli vahinkoa A:lle. Vakuutusehdon perusteella ei ollut merkitystä sillä, mistä syystä virhettä ei voida korjata ja vahinkoa poistaa vakuutuksenottajan toimesta. Vakuutusehto oli ymmärrettävä yleisten vahingonkorvausoppien näkökulmasta. Kun virhe korjataan, niin asian tila palautuu siihen, mikä se oli ennen virhettä, eikä virheestä ole aiheutunut korvattavaa vahinkoa lainkaan. Tässä tapauksessa virhettä ei voitu korjata P Oy:n toimesta ja A:lle syntyi korvaukseen oikeuttava vahinko.

A:n mukaan vakuutusyhtiön viittaus vakuutusehtojen kohdan 2.1.11 rajoituksiin oli virheellinen. Ehto koskee ja liittyy puhtaan esinevahingon korvaustilanteisiin. Ehdon selvä ja yksinkertainen tarkoitus oli se, että mikäli vakuutuksenottajan toimesta esine, laite tai osa vioittuu ja vahingoittuu, oli luonnollista, että sen tilalle tuli asentaa virheetön kappale. Nyt ei ollut kyse puhtaasta esinevahingosta, vaan taloudellisesta vahingosta, joka ilmeni työvirheiden korjauskustannuksina. Vahinko ei aiheutunut viallisesta laitteesta tai materiaalista. Mikäli työvirheitä ei saatu korjatuksi, oli tarjona vaara, että tulevaisuudessa taloudellista vahinkoa syntyi lisää, jos kaukolämpöä jouduttiin korvaamaan muilla lämmitysmuodoilla.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on pitänyt korvausratkaisua oikeana. Yhtiö on viitannut vakuutusehtoihin, antamaansa korvauspäätökseen ja siihen, että A oli reklamoinut P Oy:tä 14.1.2011, mutta vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön oli saapunut vasta 11.3.2013.

Vakuutussopimuslain muuttamisesta annetun lain (426/2010) voimaantulosäännösten mukaan laki tuli voimaan 1. päivänä marraskuuta 2010 ja sitä sovelletaan vahinkovakuutukseen, joka 16 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla jatkuu vakuutuskauden kerrallaan, lain voimaantuloa lähinnä seuraavan vakuutuskauden alusta lukien. Lain 73 §:ää sovelletaan, jos vakuutustapahtuma on sattunut lain voimaantulon jälkeen. Tässä tapauksessa korvausta haetaan 2009 tehtyjen virheellisten työsuoritusten perusteella. Kaukolämpöverkoston on tullut urakkasopimuksen mukaan olla täydellisessä lämmönjakelun vaatimassa kunnossa ja tältä osin luovutettu 30.10.2009 mennessä. Näin ollen asiaan tulee sovellettavaksi Vakuutussopimuslaki (543/1994).

Vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentin mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Vakuutusehtojen mukaan vakuutustapahtumasta ilmoittamiselle tai korvausvaatimuksen esittämiselle säädetty vuoden määräaika luetaan siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta. Tämä puolestaan edellyttää, että hakija on saanut tiedon hänen hyväkseen voimassa olevasta vakuutuksesta ja vakuutustapahtuman sattumisesta. Vakuutussopimuslain 73 §:n esitöissä (HE 114/1993) todetaan, että korvauksenhakijan edellytetään tuntevan paitsi lain säännökset myös kyseisen vakuutuksen vakioehdot. Määräaika ei pitene sen johdosta, että hakija käyttää aikaansa näiden tietojen selvittämiseen. Edelleen perustelujen mukaan korvauksenhakija menettää oikeutensa korvaukseen, jos korvausvaatimusta ei esitetä pykälässä säädetyssä määräajassa. Merkitystä ei ole sillä, mistä syystä vaatimuksen esittäminen on myöhästynyt.

Vakuutusyhtiö on viitannut A:n 14.1.2011 P Oy:lle lähettämään sähköpostiin kaukolämpöverkostossa havaituista lämpövuodoista. Vakuutusehdoissa ei ollut asetettu vahingon toteamiselle erityisiä edellytyksiä. Vahingon toteamishetkenä olikin pidettävä ensimmäistä mahdollista toteamisajankohtaa, miltä osin vakuutusyhtiö on viitannut lautakunnan ratkaisuun VKL 332/97. Nyt käsiteltävässä tapauksessa vahinko oli todettu, kun edellä mainittu reklamaatio huonosti tehdystä työstä oli toimitettu P Oy:lle.

Sikäli kuin A oli vedonnut Insinööritoimisto T Oy:n 21.2.2013 tekemään tarkastukseen, vakuutusyhtiö on viitannut vakuutusehtoon, jonka mukaan vakuutuskorvausta on haettava vuoden kuluessa siltä, kun korvauksenhakija sai tietää mahdollisuudestaan saada korvausta. Vastuuvakuutuksessa olennainen elementti oli vahingon selvittely, jossa vakuutusyhtiö selvitti vakuutuksenottajan puolesta, oliko tämä voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta. Korvausvastuun peruste ja vahingon määrä olivat kaksi eri asiaa, jotka voitiin selvittää myös toisistaan erillisinä. Asia voitiin ja tulikin saattaa vastuuvakuutusyhtiön ratkaistavaksi, vaikka korvausvaatimusta ei olisikaan vielä esitetty. Vakuutuksenottajaan nähden ei ollut kohtuutonta vaatia, että vahinkoilmoitus tehtiin mahdollisimman pian sen jälkeen, kun vahingon oli todettu tapahtuneen.

Mikäli vanhenemisaika alkaisi kulua vasta siitä hetkestä, kun vakuutuksenottajalle on esitetty korvausvaatimus, johtaisi tämä useasti kestämättömään tilanteeseen myös regressien osalta. Jos korvausvaatimus esitettäisiin vakuutuksenottajalle vasta lähes kolmen vuoden kuluttua tapahtumasta ja vakuutuksenottaja toimittaisi korvausvaatimuksen vastuuvakuutusyhtiöönsä vuoden kuluessa sen saamisesta, olisi aikaa varsinaisesta tapahtumasta kulunut jo melkein neljä vuotta. Tämä johtaisi väistämättä siihen, että regressioikeus esim. kaupanvastuun ja tuotevastuun perusteella olisi jo vanhentunut.

Vakuutusyhtiö on viitannut Vakuutuslautakunnan ratkaisuun VKL 547/05, jonka mukaan vakuutussopimuslain perustelujen nojalla tieto mahdollisuudesta saada korvausta ei edellyttänyt vastuuvakuutuksessa vahingonkärsineen vakuutetulle esittämiä rahamääräisiä vaatimuksia, vaan tieto vakuutustapahtuman sattumisesta oli riittävä. Tapauksessa lautakunta katsoi vakuutuksenottajan toimialan ja virheen laadun huomioon ottaen, että vakuutuksenottajan oli tullut ymmärtää siihen tultavan kohdistamaan korvausvaatimuksia vakuutustapahtuman johdosta.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa P Oy oli viimeistään 14.1.2011 tullut tietämään vakuutustapahtumasta (huono eristys) ja myös vaatimuksista (korjaukset). Vahinkoilmoitus oli toimitettu vakuutusyhtiölle 11.3.2013. Näin ollen, kun vahinkoilmoitusta ei ollut toimitettu vuoden kuluessa siitä, kun P Oy oli saanut tietää vakuutustapahtumasta, vahinkoilmoitus oli saapunut liian myöhään eikä asiaa voitu käsitellä vastuuvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö on katsonut, että väitteellä siitä, että A ei ollut voinut tietää, millaisia vakuutuksia P Oy:llä oli ollut käytössään, ei ollut asiassa merkitystä.

Jos lautakunta kuitenkin katsoisi, että asia tulisi käsitellä vastuuvakuutuksesta, vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle oli rajattu vahingot, jotka voidaan poistaa korjaamalla työn tuloksen virheellisyys. Ehdon sanamuodosta käy selkeästi ilmi, että rajoituksen kannalta ei sinällään ole merkitystä, kuka virheellisen työsuorituksen korjaa. Korjaustyön suorittajasta riippumatta korjauskustannukset eivät kuitenkaan ole vakuutuksesta korvattavia. Myös A:n mukaan kysymys oli työvirheiden korjauskustannuksista. Rajoitusehdossa on kyse niin sanotusta susityöstä, joka kuuluu yrityksen liikeriskin piiriin eikä vastuuvakuutus kata sitä. Se, että vakuutuksenottaja asetetaan konkurssiin, ei muuta vakuutuksen rajoitusehtoja korvattaviksi vakuutustapahtumiksi.

Vastuuvakuutuksen ehtokohdassa 2.1.11 mainituissa vahinkotilanteissa työn suorittaja on velvollinen huolehtimaan, ettei työn kohteelle aiheudu vahinkoa. Työsuorituksen kohteena oleva omaisuus on tavallisesti normaalia suuremmalle vahingonvaaralle alttiina. Tämä lisääntynyt riski on suljettu vastuuvakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle käsittelyn kohteena olevaa omaisuutta koskevilla rajoituksilla. Muutoin seurauksena olisivat huomattavasti korkeammat vakuutusmaksut.

Vakuutuksenottajan kuuleminen

Lautakunta on varannut vakuutuksenottajana olleen P Oy:n konkurssipesälle tilaisuuden esittää kannanottonsa asiaan. Konkurssipesä ei ole kehotuksen johdosta kirjelmöinyt lautakunnalle.

Selvitykset

Lautakunnalle on annettu asiaa koskevan sähköpostikirjeenvaihdon lisäksi jäljennökset 8.6.2009 päivätystä KVR-urakkasopimuksesta A:n ja P Oy:n välillä, T Oy:n 14.3.2013 päivätty raportti kaukolämpöverkon tarkastuskäynniltä 21.2.2013 sekä A:n puolesta esitetty oikeastaan 14.3.2013 päivätty valvontakirjelmä P Oy:n konkurssissa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

1) Kysymys korvausvaatimuksen vanhentumisesta

Vakuutusyhtiö on perustanut ratkaisunsa vakuutussopimuslain (543/1994) 73 §:ään. Lautakunta katsoo, että asiaa on arvioitava sanotun pykälän perusteella sellaisena kuin se on 1.11.2010 voimaan tulleessa laissa (426/2010).

Lainmuutosta koskevan voimaantulosäännöksen 2 momentin 2 kohdan pääsäännön mukaan uutta lakia sovelletaan vahinkovakuutukseen, joka 16 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla jatkuu vakuutuskauden kerrallaan, lain voimaantuloa lähinnä seuraavan vakuutuskauden alusta lukien. Asiakirjojen mukaan käsiteltävänä oleva P Oy:n vakuutuskausittain jatkunut vastuuvakuutus on alkanut 1.1.2006, joten siihen on joka tapauksessa tullut soveltaa 14.5.2010 annettua lakia 1.1.2011 alkaen.

Lain 426/2010 voimaantulosäännöksen 4 momentin mukaan lain 17 §:n 2 momenttia, 72 ja 73 §:ää sekä 75 §:n 3 momenttia sovelletaan, jos vakuutustapahtuma on sattunut lain voimaantulon jälkeen.

P Oy:n vastuuvakuutukseen sovellettavien 1.5.2005 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen kohdan 1.1 mukaan vakuutus korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot, jotka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja joista vakuutuksenottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Vakuutusehdon sanamuodon mukaan korvattavan vakuutustapahtuman määrittelyn kannalta ei siis ole ratkaisevaa, milloin esinevahingon aiheuttanut toimenpide, kuten vakuutuksenottajan vastuulla ollut työsuoritus tai muu vastaava, on tehty, vaan määräävää on se, milloin tästä toimenpiteestä aiheutunut vahinkoseuraamus on ollut havaittavissa.

Nyt korvausvaatimuksen perusteena olevaan putkiliitosten virheellisyyteen viittaavia kaukolämpöverkoston lämpövuotoja on havaittu ensimmäisen kerran talvella 2010 - 2011 lämpövuotojen sulatettua hankea putkiliitosten kohdalta. Asia ilmenee A:n lämpölaitoksen päällikön 14.1.2011 P Oy:n edustajalle lähettämästä sähköpostiviestistä ja A:n konkurssivalvontakirjelmästä. Tämän perusteella lautakunta pitää epätodennäköisenä, että putkiliitosten virheellisyys olisi ollut todettavissa eli vastuuvakuutuksen ehtojen mukainen vakuutustapahtuma olisi sattunut ennen 1.11.2010. Sen vuoksi lautakunta katsoo, että kysymystä korvausvaatimuksen vanhentumisesta on arvioitava lain 426/2010 perusteella.

Vakuutussopimuslain 73 §:n (426/2010) mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai, jos vakuutus on otettu henkilövahingon tai vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

73 §:n 2 momentin mukaan, jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

Lautakunnalle annettujen asiakirjojen perusteella ensimmäinen tieto kaukolämpöverkoston lämpövuodoista on tullut P Oy:n edustajalle sähköpostiviestillä 14.1.2011. Lämpövuotojen aiheuttaja eli se, johtuivatko vuodot P Oy:n vahingonkorvausvastuun piiriin kuuluvasta syystä, ei kuitenkaan ole vielä tuolloin ollut selvillä. Asiakirjaselvityksestä ei ilmene, että tarkka tieto vahingon laadusta ja siitä, kuka vahingosta ilmeisesti oli vastuussa, olisi ollut olemassa ennen Insinööritoimisto Oy:n 21.2.2013 suorittamaa tarkastusta. Koska P Oy:n konkurssipesä on ilmoittanut vakuutusyhtiölle vahingosta sähköpostilla 11.3.2013, lautakunta katsoo, ettei korvausta voida evätä sillä perusteella, että oikeus korvaukseen olisi vanhentunut.

2) Korvauksen epääminen vakuutuksen rajoitusehtojen perusteella

Vakuutusyhtiö on hylännyt korvaushakemuksen toissijaisesti vedoten vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen kohtaan 2.1.2, jonka mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa, joka voidaan poistaa korjaamalla luovutetun tuotteen tai työn tuloksen virheellisyys, sekä kohtaan 2.1.11, jonka mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa omaisuudelle, joka vahingon aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin tapahtuessa oli vakuutuksenottajan tai jonkun muun tämän lukuun valmistettavana, asennettavana, korjattavana, säilytettävänä taikka muulla tavoin käsiteltävänä.

Lautakunta katsoo kaukolämpöverkoston 21.2.2013 tehdystä tarkastuksesta laaditun raportin ja myöhemmin tehdystä uretaanieristemateriaalin tarkastuksesta saatujen tietojen perusteella selvitetyksi, että verkostossa havaittujen lämpövuotojen syynä ovat olleet P Oy:n työvirheistä johtuneet kaukolämpöjohtojen suojaputkien kutisteliitosten sekä osin myös liitoskohtien uretaanivaahdotusten epäonnistuminen.

Vakuutusehtojen kohdan 2.1.11 rajoituksen soveltamisen osalta P Oy:n urakkasopimuksen mukaisena velvollisuutena on ollut kaukolämpöverkon rakentaminen mukaan lukien putkistomateriaalien ja asennusten hankkiminen. Kaukolämpöverkoston asennuksessa tapahtuneet työvirheet ovat siten kohdistuneet tuolloin vielä P O:n omistuksessa olleeseen omaisuuteen. Lautakunta katsoo, ettei vakuutusehtojen kohdan 2.1.11 rajoitusta voida sen vuoksi asiassa soveltaa.

Kyse on kuitenkin vahingosta, joka on ehtokohdan 2.1.2 mukaisesti poistettavissa korjaamalla työn tuloksen virheellisyys eli uusimalla viallisiksi jääneet putkiliitokset. Rajoitusehto koskee yritystoiminnalle luontaista keskeistä vastuuta ja riskiä yrityksen tarjoamien palvelujen ja tuotteiden onnistumisesta, jota ei ole mahdollista järkevin kustannuksin vastuuvakuutuksella kattaa. Lautakunta katsoo, että rajoitusehdon soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä seikalla, että P Oy itse ei ole tässä tapauksessa konkurssin vuoksi voinut huolehtia kaukolämpöverkon korjaamisesta. Näin ollen lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus evätä korvaus P Oy:n vastuuvakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohtaan 2.1.2 vedoten.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Raulos sekä jäsenet Löppönen, Nyyssölä, Makkula, Sarpakunnas ja Sjögren. Sihteerinä toimi Isokoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia