Tapahtumatiedot

A oli osamaksuvelallisena ja ajoneuvorekisteriin merkittynä haltijana henkilöautossa (käyttöönottovuosi 2004), jonka omisti rahoitusyhtiö. A ilmoitti poliisille, että auto oli anastettu 12.12.2011 kaupunkialueelta. Auton takalasissa oli E-nimisen yrityksen nimi. Poliisin tutkintailmoituksen mukaan A ilmoitti myöhemmin, että auton toinen avain oli kadonnut E-nimisen yrityksen liiketilasta eikä sitä ollut löytynyt. A piti mahdollisena, että joku oli vienyt avaimen ja sen jälkeen auton. Tutkintailmoituksen merkinnän mukaan auton kuljettajana oli ollut B. Vakuutuslautakunnalle esitetyn selvityksen perusteella autoa ei ole myöhemmin löydetty.

A:lle toimitetun asiakastiedotteen (26.7.2011) mukaan rahoitusyhtiö oli ottanut autolle liikennekaskovakuutuksen, joka sisälsi muun muassa varkausvahinko-osan. A toimitti asiassa vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen.

Vakuutusyhtiön päätökset

Ensimmäinen päätös

Vakuutusyhtiön päätöksen mukaan vakuutusyhtiön tarkastaja on 27.1.2012 kuullut B:tä muun muassa auton hankintaan ja käyttöön liittyvistä seikoista. B on kertonut ostaneensa kyseisen auton 27.7.2010 C:ltä. Silloin autosta oli vel­kaa rahoitusyhtiölle noin 10 000 euroa ja lisäksi B korvasi C:lle tämän maksa­mattomia osamaksuja 1 700 euroa. B:n mukaan auto laitettiin A:n nimiin, koska B:llä oli maksuhäiriöitä. A on B:n työnantaja. B:n mukaan auto oli hänen käytössään ennen kuin se siirrettiin kesällä 2011 A:n nimiin. B on käyttänyt autoa, eikä hänen mukaansa A tiedä autosta oikein yhtään mitään. B on myös huolehtinut auton huolloista ja katsastuksesta sekä lyhentänyt auton osamaksuvelkaa.

Päätöksen mukaan vakuutusyhtiön edustaja on 2.2.2012 puhelimitse tiedustellut A:lta, pitääkö B:n kertomus siitä, että B on auton todellinen haltija ja käyttäjä, paikkansa. A kertoi, että auto on B:n, mutta hän tai hänen puolisonsa eivät voineet ottaa autoa omiin nimiinsä. Siksi A otti sen nimiinsä.

Saatujen tietojen ja selvitysten mukaan B on 27.7.2010 ostanut auton omaan käyttöönsä auton silloiselta haltijalta C:ltä. B:n nimeä ei kuitenkaan ilmoitettu autonomistajalle tai vakuutusyhtiölle, vaan auton rekisteriin merkittynä haltijana on pysynyt C.

Myöhemmin auton uudeksi haltijaksi on rahoitusyhtiölle ja vakuutusyhtiölle ilmoitettu D, vaikka auto on tosiasiassa pysynyt edelleen B:n hallinnassa ja käytössä. Tällöin vakuutusyhtiössä on tarkastettu, että D täyttää vakuutusyhtiön vaatimukset vapaaehtoisen vakuutuksen myöntämiselle, ja uusi haltija on hyväksytty sekä rahoitusyhtiölle ilmoitettu, että vakuutus on myönnetty.

Vakuutusyhtiölle on 28.6.2011 ilmoitettu uudeksi haltijaksi A auton pysyessä B:n tosiasiallisessa hallinnassa. A on täyttänyt vakuutuksen myöntämisen edellytykset ja rahoitusyhtiölle on ilmoitettu, että vakuutus on myönnetty. Tällöin B:n nimeä ei kuitenkaan ilmoitettu vakuutusyhtiölle. Päätöksen mukaan vakuutusyhtiö ei olisi myöntänyt B:lle vapaaehtoista autovakuutusta hänen luottotietojensa perusteella.

Vakuutusyhtiö viittaa vakuutuskenottajapuolen tiedonantovelvollisuutta koskeviin vakuutussopimuslain 22 ja 23 §:n määräyksiin. Vakuutusyhtiön mukaan A on ennen vakuutuksen myöntämistä vakuutettuna vilpillisesti antanut vakuutusyhtiölle väärää tietoa auton haltijasta. Jos vakuutusyhtiölle olisi totuudenmukaisesti ilmoitettu haltijaksi B, vapaaehtoista autovakuutusta ei olisi myönnetty. Vakuutusyhtiö on erehdytetty myöntämään vakuutus, johon liittyviä riskejä se ei ole voinut arvioida oikeiden tietojen pohjalta. Vahinkoa ei korvata ja vakuutus on päätetty alkamisestaan.

Uudelleenkäsittely

A pyysi asiassa vakuutusyhtiöltä uutta käsittelyä. Vakuutusyhtiön antaman päätöksen mukaan A kertoi uudelleenkäsittelypyynnössään maksaneensa kaikki auton osamaksuerät ja maksut, vaikka auto on ollut B:n käytössä. Auto on ollut B käytössä, koska B on ollut A:n yrityksen työntekijä.

Vakuutusyhtiön päätöksen mukaan B:tä ei ole missään vaiheessa merkitty auton haltijaksi. Yhtiö toistaa auton osamaksuvelallista ja haltijaa koskevista muutoksista esittämäänsä. Auto on ollut B:n käytössä ennen kuin hän tuli H Oy:n tai muun A:n omistaman yrityksen työntekijäksi. B on kertonut olleensa A:lla töissä vuoden 2010 marraskuusta lähtien. Rahoitussopimus ja auton vakuutukset siirrettiin A:n nimiin 14.7.2011. Auto siirrettiin A:n nimiin henkilökohtaisesti, ei H Oy:lle, kuten olisi ollut loogista ja tavanomaista työsuhdeauton kohdalla. B oli ostanut auton omaan käyttöönsä 27.7.2010. Lokakuussa 2010 hän aloitti työntekijänä A:n yrityksissä, ensin H Oy:ssä ja sittemmin E-nimisessä yrityksessä. Jos A:n yritys päätti tuolloin ostaa auton B:ltä ja antaa sen hänelle takaisin työsuhdeautoksi, kyseisestä kaupasta tulisi olla kauppakirja ja merkintä yrityksen kirjanpidossa. B ei ole kertonut tämäntyyppisestä järjestelystä.

Päätöksen mukaan B on kertonut maksaneensa auton osamaksuja. Hän on maininnut maksaneensa ensin 1 000 euroa, sitten 600 euroa ja lopulta sai sovittua lyhennyksen 329 euroksi. On epätodennäköistä, että työntekijä ja työsuhdeauton haltijaksi väitetty henkilö olisivat näin hyvin perillä auton osamaksujen muutoksista. Se, että maksut on ehkä suoritettu rahoitusyhtiölle A:n tai H Oy:n tililtä, ei vaikuta asiaan. Ratkaisua ei muuteta.

Valitus

Auton omistaja on rahoitusyhtiö ja sen haltijaksi on nimetty A, joka on ilmoitettu vakuutusyhtiölle auton haltijaksi 28.6.2011. A on täyttänyt vapaaehtoisen vakuutuksen myöntämisen edellytykset ja rahoitusyhtiölle on ilmoitettu, että vakuutus on myönnetty.

Korvauspäätöksessään vakuutusyhtiö on katsonut, ettei se olisi myöntänyt B-nimiselle henkilölle vapaaehtoista autovakuutusta. Syynä tähän ovat olleet hänen luottotietonsa. Vakuutusyhtiö on katsonut, että A on ennen vakuutuksen myöntämistä vakuutettuna vilpillisesti antanut vakuutusyhtiölle väärää tietoa ajoneuvon haltijasta. Vakuutusyhtiön mukaan B:lle ei olisi myönnetty vapaaehtoista autovakuutusta ja se katsoo, että se on erehdytetty myöntämään vakuutus väärien tietojen pohjalta.

Vakuutusyhtiö ei ole ottanut huomioon asiassa kahta oleellista seikkaa ratkaisua tehdessään. Vaikka auto on ollut B:n pääasiallisessa käytössä, niin A on maksanut kaikki auton osamaksuerät ja maksut. Laskut on osoitettu A:lle.

A on H Oy -nimisen yrityksen omistaja ja B on ollut yrityksen työntekijä. Kyseessä on tavallinen tilanne, jossa työsuhdeauton haltija merkitään auton haltijaksi. Tästäkin syystä vakuutusyhtiön on tullut maksaa vakuutuskorvaus.

Kysymyksessä on erilainen tilanne kuin ennakkopäätöksessä KKO:2006:79. Vakuutusyhtiön korvauspäätös on virheellinen ja sen tulee korvata sattunut vahinko.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiön vastineen mukaan A ja B ovat kertoneet auton olevan B:n, mutta A:n nimissä, sillä B tai hänen miehensä eivät voineet ottaa ajoneuvoa omiin nimiinsä, koska heillä on maksuhäiriöitä ja tämä seikka estää heitä saamasta vapaaehtoista autovakuutusta.

Vastineen mukaan työsuhdeauton haltija merkitään normaalisti ajoneuvoliikennerekisteriin. B:n nimeä ei mainita kyseisessä rekisterissä. Haltijaksi on merkitty ainoastaan A. A:n ja B välisestä kaupasta ei ole olemassa kauppakirjaa tai muutakaan dokumenttia omistusoikeuden siirtymisestä A:lle. Vakuutusyhtiö ei pidä uskottavana, että auto olisi hankittu B:n työsuhdeautoksi. B on kertonut 27.1.2012 huolehtineensa auton huolloista, katsastuksista sekä lyhentänyt osamaksuvelkaa. Vakuutusyhtiön mukaan tämä ei puolla näkemystä siitä, että kyseessä olisi B:n työsuhdeauto.

Vakuutusyhtiölle on vastineen mukaan annettu vilpillisesti vääriä tietoja vakuutusta myönnettäessä ajoneuvon tosiasiallisesta haltijasta. Vakuutusyhtiö ei ole korvausvelvollinen. Se ei olisi myöntänyt B:lle vapaaehtoista autovakuutusta hänen luottotietojensa perusteella.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Lainsäädäntö

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksen­antajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

Lain 23.1 §:n mukaan jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.

Ratkaisu

Tapauksessa on ensi aiheessa kysymys siitä, sitooko ns. liikennekaskovakuutukseen liittyvä vapaaehtoisen autovakuutussopimus vakuutusyhtiötä. Vakuutuslautakunta katsoo, että kysymyksessä on 28.6.2011 ollut A:n osalta vakuutuksen myöntämistilanne, johon voidaan soveltaa vakuutussopimuslain 22 ja 23 §:ien säännöksiä. Arvioitaessa vakuutuksenottajapuolen tiedonantovelvollisuutta A on tuolloin ollut suhteessa vakuutusyhtiöön vakuutussopimuslain 22 §:ssä tarkoitettu vakuutuksenottaja tai vakuutettu. A:n valituksessa esitetty huomioiden Vakuutuslautakunta pitää riidattomana, että A on vastannut vakuutusta otettaessa olevansa auton haltija.

Rahoitusyhtiöt eivät yleensä myönnä osamaksurahoitusta henkilölle, jolla on maksuhäiriöitä. Maksuhäiriömerkintä voi olla myös peruste vapaaehtoisen vakuutuksen epäämiselle, jos merkinnän perusteella voidaan katsoa, että henkilö tulee vastaisuudessa laiminlyömään vakuutusmaksun maksamisen. Autojen osamaksukaupassa auton omistajaksi tulevat rahoitusyhtiöt edellyttävät vakiintuneesti, että auto vakuutetaan laajalla vapaaehtoisella autovakuutuksella. Edellä todetun johdosta auton osamaksukaupassa ostajana ei yleensä voi olla henkilö, jolla on maksuhäiriöitä.

Korkein oikeus on antanut vakuutuksenottajapuolen tiedonantovelvollisuutta koskevan ennakkoratkaisun KKO:2006:79. Korkein oikeus katsoi, että vakuutussopimuslain 22 §:ssä säädettyä tiedonantovelvollisuutta täytettäessä oli menetelty vilpillisesti, kun osamaksulla ostetun auton haltijaksi vakuutusyhtiölle ilmoitettiin hyvät luottotiedot omaava henkilö tilanteessa, jossa auto tosiasiallisesti tuli maksuhäiriöisen henkilön käyttöön. Ennakkopäätöksen oikeusohje koskee Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan erityisesti tilannetta, jossa osamaksusopimuksen syntyminen mahdollistetaan bulvaanimenettelyllä antamalla vakuutusyhtiölle virheellistä tietoa osamaksuostajasta ja ajoneuvon haltijasta.

Tässä tapauksessa on riidatonta, että osamaksuvelalliseksi tullut ja ajoneuvon haltijaksi rekisteriin merkitty A on ilmoitettu vakuutusyhtiölle auton haltijaksi. Riidatonta on myös se, että auto on ollut B:n käytössä.

A:n valituksen mukaan B on työskennellyt A:n osakeyhtiömuotoon järjestetyn yrityksen työntekijänä. Valituksen mukaan autoa on käytetty työsuhdeautona. Selvityksen perusteella auton osamaksuvelallisena ja haltijana on kuitenkin ollut A, ei valituksessa mainittu osakeyhtiö tai muu yritys. Asiassa ei ole esitetty esimerkiksi kirjanpitoon tai verotukseen liittyvä selvitystä, joka tukisi väitettä auton työsuhdeautona käyttämisestä. Vakuutuslautakunta ei pidä uskottavana, että kysymyksessä olisi ollut työsuhdeauto. A on esittänyt osamaksueriä koskevia maksutositteita. Esitetystä selvityksestä ei ilmene perustetta sille, minkä takia A olisi hänelle lopullisesti jäävällä kustannusrasituksella maksanut B:n käytössä olleen auton kustannukset.

Vakuutuslautakunta pitää uskottavana, että järjestelyyn on ryhdytty B:n maksuhäiriöiden johdosta. Menettelyllä, jossa A on tullut osamaksuvelalliseksi ja hänet on ilmoitettu vakuutusyhtiölle auton haltijaksi, on tehty mahdolliseksi se, että auto on voinut olla B:n käytössä. Vakuutuslautakunta pitää selvitettynä, että vakuutusyhtiölle on annettu vilpillisesti väärä tieto auton haltijasta. Vapaaehtoista autovakuutusta koskeva vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale sekä jäsenet Laapotti, Sario, Uimonen ja Vaitomaa. Sihteerinä toimi Korkeamäki.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA