Tapahtumatiedot
Asunto-osakeyhtiön omistamassa huoneistossa oli vesivahinko syksyllä 2003, ja vuodon aiheuttajaksi todettiin käyttövesiputken vuoto alapohjassa. Vakuutusyhtiö korvasi vahinkoalueen kuivauksen. Syksyllä 2010 ilmenneestä lahovauriosta tehtiin korvausvaatimus, ja vakuutusyhtiö katsoi tuolloin, että vaurio oli uusi, koska kylpyhuoneen lattiakaivossa oli havaittu rakennusvirhe, joka saattoi aiheuttaa kyseisen kosteusvaurion. Vakuutusyhtiö teki vahingosta kielteisen korvauspäätöksen ja taloyhtiö korjautti vahingon omalla kustannuksellaan.
Syksyn 2012 ja kevään 2013 aikana asukkaat alkoivat epäillä, että asunto ei ollut täysin kunnossa. Asunnossa oli epämiellyttävän tunkkainen haju ja vaatteet haisivat homeelta. Elokuussa 2013 asunnossa tehtiin rakenneavauksia, joista otetuista näytteistä havaittiin erilaisia mikrobipitoisuuksia koko lattiapinnan alalta. Mitään uutta kosteusvauriota ei havaittu, joten homeen pääteltiin liittyvän vuoden 2003 vesivahinkoon.
Vakuutuksenottajan mukaan vakuutusyhtiö oli korvausvelvollinen asunto-osakeyhtiölle aiheutuneista korjauskustannuksista sekä vuonna 2010 aiheutuneen että vuonna 2013 havaitun vahingon osalta. Korvausta on haettu asunto-osakeyhtiön kiinteistövakuutuksesta.
Vakuutusyhtiön päätös
Vakuutusyhtiö on lausunut 25.10.2010 tekemässään korvauspäätöksessä, ettei 18.10.2010 tehdyssä vahinkokartoituksessa vahingon syyksi todettu mitään äkillistä ja ennalta arvaamatonta rikkoutumista, vaan kosteusvaurion oli todennäköisimmin aiheuttanut vanhan pesuhuoneen vesieristyksen vuoto. Korvattavuuden ulkopuolelle oli rajattu vesieristyksen läpi vuotaneesta nesteestä aiheutuvat vahingot, eikä korvausta näin ollen voitu suorittaa.
Vakuutusyhtiö on katsonut 4.11.2013 tehdyssä korvauspäätöksessään, että vahinko oli tapahtunut 2003 eli yli kymmenen vuotta ennen korvausvaatimuksen vastaanottamista 12.10.2013. Näin ollen oikeus korvaukseen oli vanhentunut. Myöskään syy-yhteyttä vahinkoon 2003 ei ollut osoitettu ja vahinko oli voinut johtua rakennusvirheestä, jota koski rajoitusehto.
Valitus
Vakuutuksenottajan mukaan vakuutusyhtiö oli korvausvelvollinen asunto-osakeyhtiölle aiheutuneista korjauskustannuksista sekä vuonna 2010 aiheutuneen vahingon osalta että vuonna 2013 havaitun vahingon osalta. Vakuutuksenottaja oli toimittanut 12.10.2013 vakuutusyhtiöön kirjeen otsikolla "Vahinkoilmoitus ja reklamaatio". Kirjeessään vakuutuksenottaja oli katsonut, että vahingot liittyivät vuonna 2003 tapahtuneeseen putken rikkoutumisvahinkoon. Vakuutuksenottaja on kertonut, että P Oy:n tekemä kuivaus ei onnistunut tai se on ollut väärä korjausmenetelmä kyseiseen kosteusvaurioon. Vakuutuksenottaja on katsonut vakuutusyhtiön olevan korvausvelvollinen epäonnistuneen korjauksen myötä syntyneistä kuluista.
Vakuutuksenottaja on lausunut 27.1.2014 Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan lähettämässään sähköpostissa, että vuonna 2010 tehdyn korjauksen yhteydessä homeen laajuus olisi tullut selvittää kokonaisvaltaisesti.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö on lausunut, että koska vahinko oli tapahtunut 13.8.2003 eli yli kymmenen vuotta ennen vahinkoilmoituksen tekemistä, oikeus korvaukseen oli vanhentunut. Vakuutusyhtiö on lisäksi katsonut, että koska muutosta 25.10.2010 tehtyyn korvauspäätökseen ei ollut haettu kolmen vuoden kuluessa, oli oikeus korvaukseen vanhentunut vakuutussopimuslain kanneaikaa koskevan säännöksen perusteella.
Vakuutusehtojen mukaan korvausta on haettava viimeistään kymmenen vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta. Vanhentuminen on määritelty näin myös laissa velan vanhentumisesta. Vakuutusyhtiö oli saanut uusia vaatimuksia koskevan kirjeen 12.10.2013. Kyseessä oleva putkirikko oli tapahtunut määrittelemättömäksi jääneenä ajankohtana, mutta kuitenkin ennen 13.8.2003. Näin ollen vahinko oli tapahtunut yli kymmenen vuotta ennen kuin vakuutusyhtiölle oli toimitettu korvausvaatimus. Vanhentuneeksi oli katsottava myös kaikki muut kustannukset, vaikka kustannuksia ei olisi vielä syntynytkään tai niistä ei olisi esitetty vielä vaatimuksia tai vaikka ne eivät olisi vielä tiedossa. Vanhentumisen osalta vakuutusyhtiö on viitannut Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksiin VKL 180/05, VKL 757/03 ja VKL 135/12.
Vaikka katsottaisiinkin, että oikeus korvaukseen ei olisi vanhentunut, ei syy-yhteyttä vuonna 2003 tapahtuneeseen putken rikkoutumiseen ollut pystytty osoittamaan. Rakennuksessa oli ollut muun muassa rakennusvirheistä johtuen myös muita kosteuden lähteitä, jotka olivat voineet aiheuttaa nyt kyseessä olevat vahingot. Rakennusvirheistä aiheutuvat vahingot eivät ole vakuutuksesta korvattavia. Vahinkokartoitusraportista oli lisäksi ilmennyt, että huoneiston saunaosastossa oli aiemmin tapahtunut vuotovahinko. Yksi mahdollinen vahingonaiheuttaja oli voinut olla myös vanhan pesuhuoneen vesieristyksen puutteellisuus, jonka vuoksi vettä oli päässyt alapohjaan.
Tutkimuskustannusten ja korjauskustannusten lisäksi vakuutuksenottaja oli hakenut korvausta ylimääräisistä asumiskustannuksista sekä irtaimen omaisuuden vahingoista. Vakuutusyhtiön mukaan kyseiset kustannukset eivät olleet kiinteistövakuutuksesta korvattavia vaan asukkaille tai taloyhtiölle välillisesti esinevahingon vuoksi syntyneitä kustannuksia.
Selvitykset
14.8.2003 päivätyn tarkastuspöytäkirjan mukaan syyksi kosteuteen selvisi tutkimuksessa vuoto kylmän käyttöveden kupariputken T-haaran juotoksessa, jossa oli noin kahden millimetrin syöpymisestä aiheutunut reikä. Toimenpide‑ehdotuksen mukaan, koska rakenteissa ei havaittu pilaantumista, alapohjan eristetila oli kuivattavissa koneellisesti imukuivauksena. Kuivatun alapohjan eristetilan kosteuden tulisi kuivaamisen jälkeisen tasaantumisen jälkeen olla vähintään tasapainossa sisäilman kosteusarvojen kanssa. Alalaatalla olevien puurakenteiden kuivumiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Alapohjassa olevien putkistojen muuttaminen pinta-asennetuiksi olisi suositeltavaa uudelleenrikkoontumisriskin vuoksi. Kosteuskartoituksen mukaan kastuma-alue käsitti käytännössä koko rakennuksen alueen.
R Oy:n 18.10.2010 päivätyn tutkimusselostuksen mukaan pesuhuoneen alta mitattiin kohonneita kosteuslukemia. Pitkälle edenneen lahovaurion katsottiin viittaavan siihen, että vahinko johtui vanhan pesuhuoneen vesieristyksen vuotamisesta. Vesieristyksen vuotoa oli pidetty todennäköisimpänä syynä vaurioon. Muina syinä oli esitetty vanhasta vesivahingosta jäänyttä kosteutta ja uuden pesuhuoneen vuotovahinkoa. Lattiakaivoon tulevan poistoputken päätä ei löydetty kartoituksessa ja tätä putkea oli epäilty pesuhuoneen alapuolisen uuden kosteuden syyksi.
R Oy:n 1.8–13.8.2013 tehdyn vauriotarkastuksen mukaan vaurioiden laajuus todennäköisesti kattoi koko rakennuksen pohjapinta-alan. Nämä vauriot olivat todennäköinen kosteuden lähde rakennuksessa, sillä alapohjan eristetilasta oli vapaa ilmayhteys asuintiloihin ainakin laatan reuna-alueiden kuivumiskutistumahalkeamien ja väliseinien alaosista. Myös yläpohjan vaurioituneilta alueilta todettiin suorat ilmayhteysreitit ilmanvaihtokanavien kautta asuintiloihin.
Alapohjan vaurion syntyyn olivat vaikuttaneet vesivahingot, kuten erityisesti putkirikko vuonna 2003 alapohjan eristetilassa, joka kasteli käytännössä koko alapohjan eristetilan, ja vahinkoaikana tila vain kuivattiin eikä rakenteita purettu. Rakenteet ovat olleet todennäköisesti märät kuukausia ennen kuivausta, ja näin ollen mikrobivaurio oli päässyt syntymään vielä kuivauksen aikanakin.
Todetut kohonneet kosteusarvot alapohjan pohjalaatassa ja eristetilassa liittyivät kuivauksen liian aikaiseen lopettamiseen ja siihen, että rakenteessa syvemmällä oleva kosteus pääsi tasaantumaan ja rakenteen mikrobivaurion kehittymisen mahdollistava kosteus pääsi näin ollen kohoamaan. Väliseinien alaosien vaurioituminen johtui pääosin alapohjan vesivahinkojen aiheuttamasta vaurioitumisesta. Yläpohjan vaurioitumisen oli todennäköisesti aiheuttanut osin puutteellinen tuulettuvuus, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin sisäilman tuottama kosteuslisä eli vesihöyry ilmanvaihtohormin kautta. Nämä ilmanvaihtokanavat tulisi johtaa hormiin tai vesikaton yläpuolelle eikä yläpohjatilaan.
Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus
Lainkohdat
Vakuutussopimuslain 73 § ennen 1.11.2010:
Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.
Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.
Vakuutussopimuslain 74 § ennen 1.11.2010:
74 § (13.3.2009/142) Kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta.
Vakuutusehdot
Omaisuusvakuutusturvaehdon 201.1 mukaan vakuutusturva korvaa vakuutetulle omaisuudelle äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta aiheutuneen suoranaisen omaisuusvahingon.
Ehtokohdan 201.2 mukaan vakuutusturva ei korvaa vahinkoa, joka aiheutuu
- vesieristyksen läpi, vesieristyksen läpivientien kuten lattiakaivon tai putkiläpiviennin saumoista, lattiakaivon ja sen korokerenkaan liitoksen tai korokerenkaan putkiläpiviennin kautta rakenteeseen vuotaneesta nesteestä
- kulumisesta, syöpymisestä, pilaantumisesta, sienettymisestä tai vastaavasta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä.
Omaisuusvakuutusehtojen 100 kohdan 108 (Muut määräykset) mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta tai siitä, kun korvauksen hakija on saanut tiedon saamisoikeudestaan, ja joka tapauksessa viimeistään kymmenen vuoden kuluessa vahinkotapahtuman sattumisesta. Jos vaatimusta ei esitetä tämän ajan kuluessa, ei vakuutusyhtiö korvaa vahinkoa.
Ratkaisu
Asiassa on kyse sen arvioimisesta, onko vakuutuksenottajan oikeus korvaukseen vuonna 2013 havaitusta homevauriosta vanhentunut vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen perusteella ja siitä, oliko vakuutuksenottaja menettänyt kanneoikeutensa 25.10.2010 annetusta korvauspäätöksestä määräajan kulumisen johdosta. Lisäksi kyse on siitä, onko vakuutusyhtiö ollut vastuussa vuonna 2003 toteutetun korjaustyön laadusta.
Vanhentuminen
Vakuutussopimuslain 73 §:n ja nyt sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 108 mukaan korvausta vakuutustapahtuman johdosta on vaadittava viimeistään kymmenen vuoden kuluttua vahingon sattumisesta. Tämä kymmenen vuoden aikaraja on ehdoton ja se koskee myös sellaisia tilanteita, joissa vahinkoa kärsinyt ei ole tuon kymmenen vuoden aikana tullut lainkaan tietoiseksi kärsimänsä vahingon todellisesta laajuudesta. Vakuutuksenottajan uusi korvausvaatimus on tässä tapauksessa saapunut vakuutusyhtiöön 12.10.2013 eli yli kymmenen vuoden kuluttua 14.8.2003 ilmoitetun vahinkotapahtuman sattumisesta. Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutuksenottajan oikeus saada vakuutuskorvausta vahingoista siltä osin kuin ne johtuisivat 14.8.2003 ilmoitetusta vesivahingosta, on vanhentunut.
Kanneoikeuden menettäminen määräajan kulumisen johdosta
Vakuutuksenottajan mukaan vuonna 2003 aiheutuneen vahingon puutteellisen kuivauksen aiheuttamaa lisävahinkoa on selvitelty viimeksi vuonna 2010 havaitun vaurion yhteydessä. Vakuutusyhtiö on kieltäytynyt 25.10.2010 päivätyllä päätöksellä korvaamasta kyseistä vahinkoa ja katsonut, että vuoden 2010 vahingossa oli kyse rajoitusehdon mukaisesta hitaasti syntyneestä vahingosta. Asunto-osakeyhtiö korjautti vahingon omalla kustannuksellaan.
Vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Korvauspäätös on annettu 25.10.2010 ja koska tästä korvauspäätöksestä ei ollut valitettu Vakuutuslautakuntaan eikä kannetta ollut nostettu vakuutussopimuslain 74 §:n kolmen vuoden määräajan sisällä, Vakuutuslautakunta katsoo vakuutuksenottajan menettäneen kanneoikeutensa vakuutussopimuslain 74 §:n perusteella. Koska tapauksen vieminen oikeuden käsiteltäväksi ei tämän vuoksi ole mahdollista, eikä lautakunnan ratkaisusuositus sido asianosaisia, ei lautakunta anna asiassa ratkaisusuositusta vuonna 2010 havaitun ja korjatun vahingon kulujen osalta.
Vastuu korjauksen laadusta
Asiassa on riitaa siitä, onko vakuutusyhtiö ollut korvauksen maksajana vastuussa siitä, että vuonna 2003 aiheutuneen kosteusvaurion korjaustyö tulee toteutetuksi riittävässä laajuudessa.
Korvauskäytännössä vakiintunut lähtökohta on se, että vaurioituneen omaisuuden omistava vakuutuksenottaja toimii korjaustyön tilaajana ja vakuutusyhtiö korvaa korjaustyöstä aiheutuneet laskut vakuutusehtojen mukaisesti. Vakuutusyhtiön toimiessa tällä tavoin maksajan roolissa sille ei synny vastuuta itsenäisesti toimivan korjausurakoitsijan työn laadusta eikä velvollisuutta valvoa korjaustyön suorittamista. Vakuutusyhtiön vastuu rajoittuu vakuutusehtojen mukaisen korvauksen suorittamiseen. Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan vakuutusyhtiölle voi syntyä vastuu korjaustyön lopputuloksesta siinä tapauksessa, jos yhtiö esimerkiksi määrää korjaustyön suorittajan tai muulla vastaavalla tavalla vaikuttaa määräävästi vakuutuskorvauksen käyttämiseen. Näyttötaakka tällaisesta poikkeavasta järjestelystä on korvauksenhakijalla.
Koska vakuutusyhtiön toimittaman 15.8.2003 päivätyn tarkastuskertomuksen mukaan työn tilaajana ja korjaustyön valvojana on toiminut vakuutuksenottaja, katsoo Vakuutuslautakunta, ettei vakuutusyhtiölle ole syntynyt vastuuta korjaustyön laajuudesta.
Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole velvollinen korvaamaan vakuutuksenottajan vaatimia seinien ja lattian korjaustöitä. Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä asianmukaisena.
Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Raulos, jäsenet Makkula, Nyyssölä, Pesonen ja Sarpakunnas sekä varajäsen Vainio. Sihteerinä toimi Nikunlassi.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA