Tapahtumatiedot

A Oy oli tehnyt asunto-osakeyhtiön omistamaan rakennukseen viemäriputkien pinnoitustöitä alkuvuonna 2010. A Oy:lle oli ilmoitettu maaliskuussa 2010 viemärin huonosta toimivuudesta. A Oy:n edustajan oli pitänyt tulla tarkastamaan viemäri seuraavalla viikolla, mutta edustaja oli siirtänyt tarkastuskäyntiä neljä viikkoa eteenpäin. Ennen viemärin tarkastamista jätevesiviemäri oli tukkeutunut ja jätevedet olivat tulvineet 31.3. ja 3.4.2010 B Oy:n keittiön viemäristä lattiarakenteisiin. Kun putket tämän jälkeen oli kuvattu, oli pystyviemäristä löydetty pinnoitusaineesta muodostunut epoksikurouma, joka oli osittain tukkinut viemärin. Asunto-osakeyhtiö katsoi vahingon aiheutuneen A Oy:n huolimattoman työsuorituksen seurauksena ja vaati korvauksia A Oy:ltä, joka teki asiasta vahinkoilmoituksen vastuuvakuutusyhtiöönsä.

Vakuutusyhtiön päätökset ja ilmoitukset vakuutuksenottajalle

Vakuutusyhtiö on lausunut 26.8.2010 päivätyssä päätöksessään, että viemäriin jäänyt epoksipinnoite oli aiheuttanut viemärin huonon vetämisen, mutta vesivahinko oli syntynyt siksi, ettei useita viikkoja aikaisemmin havaittua viemärin toimimattomuusongelmaa selvitetty eikä korjattu. Lisäksi vahinko aiheutui siitä, ettei asunto-osakeyhtiö laittanut B Oy:n liikehuoneiston keittiön viemäriputken tiivistettä kuntoon. Vaikka A Oy katsottaisiin vahingosta vastuulliseksi, ei vahinko tullut vastuuvakuutuksen rajoitusehtokohdan mukaan korvattavaksi. A Oy:tä oli pyydetty suorittamaan urakkasuoritus loppuun ja tekemään sopimuksen mukaiset kuvaukset mahdollisten pinnoitusurakan yhteydessä syntyneiden tukkeutumien löytämiseksi. A Oy:llä ei ollut ilman sopimusta velvollisuutta kuvata pystyrunkoja ja selvittää viemäreiden huonoa toimivuutta eikä A Oy:n vastuuvakuutus kattanut sopimusvastuuta.

Asunto-osakeyhtiön esitettyä A Oy:lle 2.12.2010 päivätyn korvausvaatimuksensa, A Oy toimitti sen vakuutusyhtiölleen. Vakuutusyhtiö on 21.1.2011 päivätyssä vastauksessaan ilmoittanut tutkineensa A Oy:n 7.12.2010 sähköpostitse tekemän korvausvaatimuksen perusteella korvauspäätöksen uudelleen ja katsovansa, ettei aihetta aiemman päätöksen muuttamiseen ollut.

A Oy:n toimitettua vakuutusyhtiölle tiedoksi käräjäoikeuden 9.2.2012 antaman tuomion asunto-osakeyhtiön A Oy:tä vastaan ajamassa nyt kysymyksessä olevaa tulvimisvahinkoa koskeneessa vahingonkorvausjutussa ja tiedusteltua, oliko vahinko kuitenkin korvattava A Oy:n vastuuvakuutuksesta, vakuutusyhtiö on 7.3.2012 ilmoittanut A Oy:lle suullisesti, ettei käräjäoikeuden tuomio antanut aihetta muuttaa 26.8.2010 tehtyä korvauspäätöstä. Kysymyksessä oli sopimukseen perustuva vastuu.

Valitus

Käräjäoikeuden tuomion mukaan, jonka hovioikeus oli 19.2.2013 antamallaan tuomiolla jättänyt pysyväksi, viemärin tulviminen johtui viemärin haaran pinnoituksen yhteydessä ylhäältä tulevaan runkoviemäriin kertyneestä epoksiesteestä, mikä oli seurausta A Oy:n virheestä. Urakoitsija oli aina vastuussa tuottamuksella aiheuttamastaan vahingosta. Putkiliikkeiden virheellisesti tehtyjen putkiliitosten aiheuttamat vesivahingot korvattiin automaattisesti ja nekin perustuivat urakkasopimukseen ja YSE-ehtoihin.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on ensisijaisesti katsonut, että se oli antanut asiassa kielteisen korvauspäätöksen jo 26.8.2010. Tämän vuoksi A Oy oli menettänyt asiassa vakuutussopimuslain 74 §:n mukaisen kanneajan. Asiaa ei tullut enemmälti käsitellä Vakuutuslautakunnassa.

Pääasiassa vakuutusyhtiö on lausunut, että selvitysten mukaan A Oy oli sopinut pinnoitustyön valvojan kanssa, että se tuli viikolla 12 selvittämään viemärin huonoa toimintaa ja kuvaamaan viemärin. A Oy ei kuitenkaan tullut selvittämään asiaa. Vastuuvakuutuksesta ei korvata vahinkoja, jotka aiheutuvat siitä, että sopijapuoli jättää sopimuksen mukaiset velvoitteet kokonaan tekemättä. A Oy oli jättänyt täyttämättä sopimusvelvoitteen ja sen vuoksi B Oy:n liikehuoneistossa oli aiheutunut vuotovahinko. Mikäli vuotovahinko olisi aiheutunut pinnoitustyön jälkeen, kysymyksessä olisi ollut vastuuvakuutuksen korvauspiiriin kuuluva vahinko. Vahinko oli aiheutunut kuitenkin siitä, ettei A Oy ollut tullut selvittämään viemäreiden huonoa toimivuutta ja kuvaamaan niitä viikolla 12.

Lisäksi A Oy oli ottanut tietoisen riskin jättämällä viemäreiden huonon toimivuuden syyn selvittämättä, vaikka sen ammattilaisena olisi tullut ymmärtää, että viemäreiden huono toimivuus voi todennäköisesti johtaa viemäreiden tulvimiseen. A Oy oli suhtautunut välinpitämättömästi vahingonvaaraan, joten vahinkoa oli pidettävä tahallisena eikä sitä tullut senkään vuoksi korvata.

Valittajan lisävastineet 1.10.2013 ja 15.11.2013

A Oy:n mukaan asia oli koko ajan ollut vireillä vakuutusyhtiössä eikä se siten ollut vanhentunut.

Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeuskin, että vesivahinko oli ensisijaisesti aiheutunut rakennuksen runkoviemärin pinnoituksen yhteydessä syntyneestä epoksisesta esteestä. Vahinko ei siis aiheutunut siitä, ettei A Oy päässyt itse selvittämään viemäristön huonoa toimivuutta. A Oy ei ollut aiheuttanut vahinkoa tahallaan.

Vakuutusyhtiön lisävastineet 14.10.2013, 2.12.2013 ja 20.12.2013

Vakuutusyhtiön mukaan A Oy:n olisi tullut hovioikeuden ratkaisun jälkeen nostaa kanne vakuutusyhtiötä vastaan kolmen vuoden määräajassa. Asiassa ei ollut annettu uutta korvauspäätöstä 26.8.2010 päivätyn ratkaisun jälkeen. A Oy oli siten menettänyt puhevaltansa asiassa.

Selvitykset

Vakuutuslautakunnalle on vahinkokäsittelyssä olleen materiaalin lisäksi lähetetty lautakuntakäsittelyn aikana seuraavat asiakirjat:

- Kaksi putkiliikkeen laskua, jotka on osoitettu vakuutuksenottaja A Oy:lle. Toinen on päivätty 20.4.2010 ja toinen 20.8.2010.

- Vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottaja A Oy:n asiamiehen välistä sähköpostikirjeenvaihtoa.

- Vakuutusyhtiön ja A Oy:n välisestä puhelinkeskustelusta 7.3.2012 tehty muistio, jossa on selvitetty vakuutuksenottajan edustajan tiedustelua ottaa asia uudelleen käsittelyyn käräjäoikeuden tuomion perusteella.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

1) Vanhentuminen

Lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 74 §:n (142/2009) mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta.

Vakuutussopimuslain 74 §:n (426/2010) mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen taikka vakuutuksenottajan, vakuutetun tai muun vakuutuskorvaukseen oikeutetun asemaan vaikuttavan muun päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Vanhentumisen keskeytymisestä sen johdosta, että asia saatetaan vireille kuluttajariitalautakunnassa, Vakuutuslautakunnassa tai muussa kuluttajariitoja ratkaisevassa elimessä, säädetään velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) 11 §:ssä.

Vakuutussopimuslain muutoksen 426/2010 voimaantulosäännöksen 4 momentin mukaan lain 74 §:ää sovelletaan, jos vakuutuksenantajan päätös on tehty lain voimaantulon jälkeen. Laki on tullut voimaan 1.11.2010.

Velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa niin kuin 2 momentissa säädetään, jos velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan tai esittää saatavaa koskevan vaatimuksen tuomioistuimessa, kuluttajariitalautakunnassa tai laissa säädetyssä muussa toimielimessä tai menettelyssä, jossa voidaan antaa ratkaisu tai ratkaisusuositus taikka toimielimessä, joka on merkitty Euroopan komission pitämään tietokantaan kuluttajariitoja ratkaisevista elimistä.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, kun 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu asia tulee vireille, vanhentuminen keskeytyy menettelyn ajaksi. Vanhentuminen katsotaan katkenneeksi sinä päivänä, jona lainvoimaiseksi tullut tuomio on annettu tai asian käsittely on muutoin päättynyt.

Ratkaisu

Ensimmäisenä asiassa on kysymys siitä, onko vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kolmen vuoden kanneaika kulunut umpeen ja voidaanko asia käsitellä Vakuutuslautakunnassa.

Vakuutusyhtiö on antanut korvauspäätöksensä 28.8.2010. Tuolloin voimassa olleen vakuutussopimuslain 74 §:n (142/2009) mukaan kanne vakuutusyhtiötä vastaan tuli nostaa kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vakuutuksenottaja sai tiedon päätöksestä ja edellä mainitusta määräajasta. Laki on muuttunut tältä osin ja 1.11.2010 voimaan tulleen vakuutussopimuslain 74 §:n (426/2010) mukaan vanhentumisen keskeytymisestä sen johdosta, että asia saatetaan vireille Vakuutuslautakunnassa, säädetään velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:ssä. Tuon pykälän mukaan velan vanhentuminen katkeaa, jos velkoja eli vakuutuksenottaja esittää saatavaa eli vakuutuskorvausta koskevan vaatimuksen toimielimessä, joka on merkitty Euroopan komission pitämään tietokantaan kuluttajariitoja ratkaisevista elimistä. Vakuutuslautakunta on tällainen elin.

A Oy on edellä selostetuin tavoin toimittanut vakuutusyhtiölle asunto-osakeyhtiön 2.12.2010 päivätyn korvausvaatimuksen ja vakuutusyhtiö on 21.1.2011 päivätyssä ilmoituksessaan ottanut kantaa korvausvaatimukseen. Ilmoitukseen ei ole liitetty muutoksenhakuohjetta.

Lain 426/2010 mukaan, jos korvausta koskeva päätös on annettu 1.11.2010 jälkeen, sovelletaan uutta lakia. Ratkaisevaa on täten, onko vakuutusyhtiö antanut A Oy:lle vakuutussopimuslain 74 §:n mukaisen korvausta koskevan päätöksen 1.11.2010 jälkeen. Jos korvausta koskeva päätös on annettu 1.11.2010 jälkeen, on kanneajan kuluminen keskeytynyt silloin, kun nyt kysymyksessä oleva vaatimus on kolmen vuoden kuluessa eli nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa 12.6.2013 esitetty Vakuutuslautakunnassa.

Vakuutussopimuslaissa ei ole määritelty, mitä korvausta koskevalla päätöksellä tarkoitetaan. Merkitystä ei ole sillä, miten vakuutusyhtiö vastauksensa nimeää tai sillä, onko vastaus annettu kirjallisesti tai suullisesti. Merkitystä ei ole myöskään sillä, onko aikaisempaa päätöstä muutettu. Hyvän vakuutustavan mukaan vakuutusyhtiön on annettava asiasta uusi päätös aina silloin, kun se saa korvauksen hakijalta uuden selvityksen, joka ei ole ilmeisen aiheeton. Vakuutuslautakunta katsoo, että korvauksen hakijan vakuutusyhtiölle esittämän uuden selvityksen laatu vaikuttaa siihen, onko vakuutuksenantajan vastausta pidettävä uutena korvausta koskevana päätöksenä.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiö on vastannut kirjallisesti A Oy:lle 21.1.2011 päivätyllä kirjeellä tutkineensa aiemman korvauspäätöksensä uuden korvausvaatimuksen vuoksi uudelleen. Vakuutusyhtiö on todennut asiakirjassa, ettei aihetta päätöksen muuttamiseen ollut.

Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on antanut asiassa uuden päätöksen 21.1.2011. Tässä päätöksessä ei ole ollut muutoksenhakuohjetta, joten määräaika kanteen nostamiselle ei ole alkanut kulua lainkaan. Valitus on saapunut Vakuutuslautakuntaan 12.6.2013 eikä kanneaika ole umpeutunut valituksen saapuessa lautakuntaan. Asia voidaan täten käsitellä Vakuutuslautakunnassa.

2) Sopimusvastuu

Vakuutusehdot

Vastuuvakuutuksenehtojen kohdan 4 mukaan vakuutus korvaa vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutetun henkilö- ja esinevahingon, joka todetaan vakuutuskauden aikana ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 5.7 mukaan vakuutus ei korvaa vahinkoa siltä osin, kuin korvausvastuu perustuu sopimukseen, takuuseen tai muuhun sitoumukseen, ellei tällaista korvausvastuuta olisi ilman mainittua sitoumusta.

Ratkaisu

Asunto-osakeyhtiön ja A Oy:n välisen vahingonkorvausriidan ratkaisseen hovioikeuden mukaan vesivahinko oli ensisijaisesti aiheutunut rakennuksen runkoviemäriin pinnoituksen yhteydessä syntyneestä epoksisesta esteestä, mistä syntyneestä vahingosta A Oy oli vastuussa.

Vakuutuslautakunta katsoo, kuten käräjä- ja hovioikeuskin, että vahingon syynä on A Oy:n virheellisen menettelynjohdosta viemäriputkeen syntynyt tukos. Tästä seurannut vahinko on vakuutuksesta korvattava sopimusvastuuta koskevasta rajoitusehdosta huolimatta. Tämän vuoksi vakuutuksenottajan mahdollinen tarkastuksen ja korjauksen tekemisen laiminlyönti ja sopimusvastuuta koskevan rajoitusehdon soveltaminen siihen, ei ole erillinen peruste evätä vahingonkorvausta.

Vakuutuslautakunta toteaa vielä, että vahinko on aiheutunut A Oy:n huolimattoman menettelyn vuoksi. A Oy:n menettelyä ei voida pitää kuitenkaan törkeällä huolimattomuudella tai tahallisella teolla aiheutettuna. Vahinko tulee tämän vuoksi korvata A Oy:n vastuuvakuutuksesta.

Vakuutuslautakunta ei ole ottanut tällä ratkaisullaan kantaa korvattavan vahingon määrään, koska vakuutusyhtiö ei ole antanut asiasta korvauspäätöstä korvausmäärän osalta.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Raulos sekä jäsenet Löppönen, Makkula, Nyyssölä, Pesonen, Sarpakunnas ja Sjögren. Sihteerinä toimi Snellman.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA